The Project Gutenberg eBook of Setä Pitkäsääri, by Jean Webster

Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä — se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian. Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteen rypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta oli hangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihin puuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oli opetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir", aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.

Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.

Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon. Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren, rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.

Päivä oli päättynyt — täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi. Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin ja katseli uteliaana — ja hieman surullisena — tuota vaunujen ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos. Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena, ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin kynnyksellä kuva sumeni.

Jerushalla oli mielikuvitus — mielikuvitus, joka vielä tuottaisi hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi varuillaan — mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.

Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.

"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton sävy.

lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.

Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie Hawthornin sukassa? Oliko — oi kauhua! — joku noista F-huoneen pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?

Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta, joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen vaikutelman miehestä — ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin, niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat, jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl. sana Daddy-Long-Legs merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista kovakuoriaista.]

Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.

Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.

"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi pysyä tuntemattomana."

Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.

"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme. Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi korkeakouluun Mr. — hm — tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."

"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden odotettiin jonkinlaista vastausta.

"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi."

Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoi sitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansa äkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.

"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovat täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus. Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olit suoriutunut hyvin opinnoissasi — et aina, se minun täytyy sanoa, käytöksessäsi — päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä. Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastata elatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuin useimmat."

Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtena vuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etu aina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinä sellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.

"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi, ja päiväkirjasi tutkittiin — tutkittiin perinpohjin."

Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, ja vanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin — ei siksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustia sivuja päiväkirjassaan.

"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteen toimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, mutta sinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpä siltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskin kouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasi kanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneen kirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."

"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasi naurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi. Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisi annettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. —, se on, tuo herra, joka äsken lähti — näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan. Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämään sinut korkeakouluun." [Alkukielellä college, amerikkalainen oppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]

"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuo herrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussa on omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."

"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs.
Lippettin sanat.

"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuus osoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkein liiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanut mitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asian yksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia. Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisesti tarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidosta ja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saat niiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisi dollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästä samaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herran yksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinun kirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on — sinun ei tarvitse kiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinun tulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä ja jokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuin kirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."

"Nämä kirjeet on osoitettava Mr. John Smithille ja lähetettävä sihteerin kautta. Herran nimi ei ole John Smith, mutta hän haluaa pysyä tuntemattomana. Sinulle hän ei koskaan tule olemaan muuta kuin John Smith. Syy miksi hän tahtoo kirjeesi on se, että hänen mielestään mikään ei siinä määrin kehitä luontevaa kirjallista sanontaa kuin kirjeiden kirjoittaminen. Koska sinulla ei ole perhettä, jonka kanssa olisit kirjevaihdossa, haluaa hän sinua kirjoittamaan tällä tavalla, ja hän tahtoo myöskin seurata edistymistäsi. Hän ei koskaan aio vastata kirjeisiisi eikä vähimmälläkään tavalla kiinnittää niihin huomiota erikseen. Hän vihaa kirjeiden kirjoittamista eikä tahdo saada sinusta taakkaa. Jos joskus sattuisi jotakin sellaista, joka saisi vastauksen näyttämään välttämättömältä — kuten siinä tapauksessa että sinut karkoitettaisiin koulusta, mikä nyt toivottavasti ei sentään tapahdu — voit kääntyä Mr Griggs'in, hänen sihteerinsä, puoleen. Nämä kirjeet kerran kuukaudessa ovat ehdottomasti välttämättömiä sinun puoleltasi; ne ovat ainoa maksu mitä Mr. Smith pyytää, niin että sinun tulee olla yhtä säännöllinen niiden lähettämisessä kuin jos maksaisit laskun. Toivon että kirjeesi aina ovat kunnioittavia sävyltään ja herättävät luottamusta kehitykseesi. Sinun tulee muistaa että kirjoitat John Grier Homen Johtokunnan Jäsenelle."

Jerushan silmät etsivät ikävöiden ovea. Hänen päänsä oli kiihtymyksen huumassa, ja hän vain toivoi pääsevänsä Mrs. Lippettin typeryyksiä pakoon ja ajattelemaan. Hän nousi ja astui kokeeksi askelen taaksepäin. Mrs. Lippett pidätti häntä kädenliikkeellä; tässä oli tilaisuus saarnaamiseen, jota ei saanut jättää käyttämättä.

"Minä uskon että olet edes kunnollisesti kiitollinen tästä perin harvinaisesta onnesta, joka on tullut osaksesi? Ei monikaan tyttö sinun asemassasi saa koskaan sellaista nousun tilaisuutta maailmassa. Sinun tulee aina muistaa —"

"Minä — kyllä, ma'am, kiitos. Minä luulen — jos siinä on kaikki — että minun pitää mennä neulomaan paikka Freddie Perkinsin housuihin."

Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja Mrs. Lippett jäi katsomaan siihen leukapielet auki, saarna tulossa jo keskellä ilmaa.

MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE

Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se on lystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.

Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa — eksyn joka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksen myöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerron myös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt on lauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vain tutustuakseni.

Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta tuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä — en elämässäni ole kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.

Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvin vakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyä lopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistä herraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoa että olen Hyvin Kunnioittava.

Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, joka haluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossa olisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitä Rakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.

Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näiden vuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää minusta, tuntuu kuin olisin saanut jonkinlaisen perheen. Tuntuu kuin kuuluisin jollekin nyt, ja se on hyvin mieluisa tunne. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kun ajattelen sinua, on mielikuvituksellani hyvin vähän raaka-ainetta. Enhän tiedä muuta kuin kolme asiaa:

      I. Sinä olet pitkä.
     II. Sinä olet rikas.
    III. Sinä vihaat tyttöjä.

Voisin kenties panna nimeksesi Rakas Mr. Tyttövihaaja. Mutta se on miltei loukkaavaa minua kohtaan. Tai Rakas Mr. Rikas-mies, mutta se on loukkaavaa sinua kohtaan, niinkuin muka raha olisi ainoa merkillinen sinussa. Sitäpaitsi on rikkaus niin perin ulkopuolinen ominaisuus. Ehkä et saakaan olla rikas kaiken ikääsi; tekeehän niin moni oikein viisas mies vararikon niin että helisee. Mutta pitkä sinä ainakin tulet olemaan kaiken ikääsi! Niinpä olenkin päättänyt panna nimeksesi Rakas Setä Pitkäsääri. Toivon ettet pahastu. Se on vain yksityinen lempinimi — emme sano sitä Mrs. Lippettille.

Kymmenen kello soi tuossa tuokiossa. Päivämme jakaantuu kellonsoittojen mukaan. Me syömme ja nukumme ja luemme kellonsoittojen mukaan. Se on hyvin elähyttävää, minä olen koko ajan kuin virma varsa. Kas niin! Valot sammuksiin. Hyvää yötä.

Huomaa miten täsmällisesti tottelen sääntöjä — kiitos olkoon kasvatukseni John Grier Homessa.

JERUSHA ABBOTT.

Minä pidän korkeakoulusta ja minä pidän sinusta, kun lähetit minut tänne — olen hyvin, hyvin onnellinen, ja niin kiihdyksissä joka hetki että tuskin osaan nukkua. Et voi kuvitella, kuinka erilaista täällä on kuin John Grier Homessa. En uneksinutkaan, että maailmassa olisi tällainen paikka. Säälin jokaista, joka ei ole tyttö eikä voi tulla tänne, ja olen varma että se korkeakoulu, jossa sinä poikana olit, ei voinut olla näin hauska.

Huoneeni on ylhäällä tornissa, jossa oli tarttuvien tautien osasto ennenkuin uusi sairaala rakennettiin. Samassa kerroksessa tornia asuu kolme muuta tyttöä — eräs yläluokkalainen, joka käyttää silmälaseja ja pyytää meitä aina olemaan vähän hiljempaa, ja kaksi keltanokkaa, Sallie McBride ja Julia Rutledge Pendleton. Salliella on punainen tukka ja pystynenä ja hän tuntuu oikein ystävälliseltä, Julia taas on kotoisin New Yorkin ensimäisistä perheistä eikä ole huomannut minua vielä. He asuvat yhdessä, ja yläluokkalaisella ja minulla on oma huone kummallakin. Tavallisesti keltanokat eivät voi saada omaa huonetta; ne ovat hyvin harvinaisia, mutta minä sain pyytämättä. Otaksun että majoitusmestarin mielestä ei ollut oikein pyytää kunniallisesti kasvatettua tyttöä löytölapsen huonetoveriksi. Näet että etuja on monenlaisia!

Huoneeni on lounaisnurkassa ja siinä on kaksi ikkunaa ja näköala.
Kun on kahdeksantoista vuotta elänyt silmälläpidon alaisena
kahdenkymmenen huonetoverin kanssa, tuntuu rauhoittavalta olla yksin.
Nyt vasta minulla on ensimäinen tilaisuus tutustua Jerusha Abbottiin.
Luulen että rupean pitämään hänestä.

Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy, pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa on julmetun hauskaa — niitä pidetään ulkona urheilukentällä iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat. Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt — ja kaikista onnellisin olen minä!

Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin (Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen mukaan?

JERUSHA ABBOTT.

Minä hymyilin hieman ja vastasin ei, luullakseni suoriutuisin siitä asiasta. Koti-ikävä ainakin on vaiva, josta minä olen säästynyt. En ole koskaan kuullut että kellään olisi orpokoti-ikävä, oletko sinä?

Oletko koskaan kuullut Michel Angelosta? Hän oli kuuluisa taiteilija, joka eli Italiassa keskiajalla. Jokainen näytti tietävän hänestä englannin kirjallisuuden tunnilla, ja koko luokka nauroi, kun minä luulin häntä arkkienkeliksi. Nimi kuulostaa arkkienkeliltä, eikö totta? Pahinta täällä korkeakoulussa on se että odotetaan ihmisen tietävän niin hirveän paljon sellaista mitä ei koskaan ole oppinut. Se on ajoittain hyvin kiusallista. Mutta nyt, kun tytöt puhuvat asioista, joista en ole koskaan kuullut, vaikenen visusti ja katson tietosanakirjasta.

Tein kamalan erehdyksen ensimäisenä päivänä. Joku mainitsi Maurice Maeterlinckin, ja minä kysyin onko hän keltanokka. Tuon jutun tietää nyt koko koulu. Mutta viisi siitä, tunnilla olen ihan yhtä sukkela kuin kuka muu tahansa — ja sukkelampikin kuin muutamat!

Huvittaako sinua kuulla kuinka olen kalustanut huoneeni? Se on sinfonia ruskeata ja keltaista. Seinäpaperit ovat vaaleankeltaiset, ja minä olen ostanut keltaiset ikkunaverhot ja tyynyt ja mahonkisen kirjoituspöydän (käytettyä tavaraa kolmella dollarilla) ja korituolin ja ruskean maton, jossa on mustetahra keskellä. Panen korituolin tahran kohdalle.

Ikkunat ovat korkealla, tavalliselta istuimelta ei niistä näe ulos. Mutta minä irroitin peilin, joka oli kiinnitetty piirongin päälle, päällystin yläpinnan ja siirsin koko vehkeen ikkunan eteen. Se on aivan sopivan korkea ikkunapenkiksi. Vedät laatikot portaiksi ja kiipeät ylös. Erittäin mukavaa.

Sallie McBride auttoi minua valitsemaan tavarani seniorien huutokaupasta. Hän on asunut koko ikänsä talossa ja ymmärtää kalustamista. Et voi kuvitella kuinka lystiä on käydä ostoksilla ja maksaa oikealla viiden dollarin setelillä ja saada vaihtorahaa — kun ei elämässään ole omistanut muuta kuin pari senttiä. Minä vakuutan sinulle, Setä kulta, että osaan antaa arvoa tuolle kuukausirahalle.

Sallie on maailman hauskin ihminen — ja Julia Rutledge Pendleton vähimmän hauska. Hullua minkälaisia yhdistelmiä majoitusmestari voi tehdä huonetoverien asettelussa. Sallien mielestä kaikki on vitsikästä — vieläpä hurmaavaa — ja Julia on kyllästynyt kaikkeen. Hän ei koskaan tee pienintäkään ponnistusta ollakseen ystävällinen. Hän uskoo että jos sitä vain on Pendleton, pääsee yksin tuon tosiseikan perusteella taivaaseen ilman pitempiä tutkintoja. Julia ja minä olemme syntyneet vihamiehiksi.

Ja nyt otaksun että olet hyvin kärsimättömänä odottanut tietoja opinnoista.

I. Latinaa: Toinen Puunilaissota. Hannibal joukkoineen leiriytynyt
Trasimenus-järvelle viime yönä. He valmistivat väijytyksen
roomalaisille, ja tämän aamun neljäntenä vartiona syttyi taistelu.
Roomalaiset peräytyvät.

II. Ranskaa: 24 sivua "Kolmea muskettisoturia" ja kolmas konjugatsioni, säännöttömät verbit.

IV. Englantia: Koeaine. Tyylini selvyys ja suppeus paranee päivä päivältä.

V. Terveysoppia: Ruuansulatus päästy loppuun. Sappi ja haima tulevaksi kertaa. Sinun, opin tiellä,

JERUSHA ABBOTT.

P.S. Toivon ettet koskaan maista alkoholia, Setä? Sillä on hirvittävä vaikutus maksaasi.

Minä olen muuttanut nimeni. Olen vielä "Jerusha" luettelossa, mutta kaikkialla muualla olen "Judy". Eikö olekin perin surkeata, kun saa itse antaa itselleen ainoan lempinimen, minkä koskaan on omistanut? En sentään kokonaan keksinyt Judy-nimeä. Freddy Perkins sanoi minua siksi ennenkuin osasi kunnolla puhua. Soisin että Mrs. Lippett olisi hieman nerokkaampi valitessaan pikkulapsille nimiä. Hän etsii vihoviimeiset nimet puhelinluettelosta — Abbott-nimen voit nähdä ensi sivulla — ja ristimänimet hän haalii sieltä täältä. Jerushan hän löysi eräästä hautakivestä. Olen aina vihannut sitä, mutta Judystä melkein pidän. Se on niin typerä nimi. Se kuuluu sellaiselle tyttötyypille, joka minä en ole — pienelle, herttaiselle sinisilmälle, jota koko perhe hemmottelee ja pilaa ja joka pääsee elämän läpi ilman mitään huolia. Eikö kelpaisi olla sellainen? Oli minulla mitä vikoja tahansa, ei kukaan ainakaan voi moittia minua siitä että perheeni olisi hemmotellut minua! Mutta on verrattoman vitsikästä kuvitella että niin on. Ole hyvä ja sano minua tulevaisuudessa aina Judyksi.

Tahdotko tietää jotakin? Minulla on kolme paria kauriinnahkakäsineitä. Ennen olen joskus saanut kauriinnahkatumppuja joululahjaksi, mutta en koskaan oikeita hansikkaita, joissa on viisi sormea. Vedän ne käteeni ja koetan niitä joka viides minuutti. Saan ponnistaa kaikkeni, etten käyttäisi niitä tunnilla.

Mitä ajattelet, Setä kulta? Englannin opettaja sanoi että viime aineeni todistaa tavatonta omaperäisyyttä. Hän sanoi, se on totinen tosi. Niin kuuluivat hänen sanansa. Se ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, kun ottaa huomioon kasvatukseni näinä kahdeksanatoista vuotena? John Grier Homen tarkoitus (jonka sinä epäilemättä tunnet ja sydämestäsi hyväksyt) on muuttaa nuo yhdeksänkymmentä seitsemän orpoa yhdeksäksikymmeneksi seitsemäksi kaksoseksi.

Tavaton taiteellinen valmiuteni kehittyi varhaisina vuosina, kun piirtelin liidulla kuvia Mrs. Lippettistä puuvajan oveen.

Toivon etten loukkaa tunteitasi, kun arvostelen nuoruuteni kotia? Mutta olethan sinä kuitenkin paremmalla puolella, niin että jos käyn liian nenäkkääksi, voit aina lakkauttaa rahalähetyksesi. Tämä ei kuulosta erittäin kohteliaalta — mutta ethän voi odottaa minulta mitään tapoja: löytölasten koti ei ole mikään nuorten hienojen neitien viimeistelylaitos.

Tiedätkö, Setä, työ se ei ole, joka täällä korkeakoulussa käy vaikeaksi. Se on leikki. Puolet ajasta en tiedä mistä tytöt puhelevat, heidän leikinlaskunsa näyttävät palautuvan johonkin menneisyyteen, johon kaikilla muilla paitsi minulla on osallisuutta. Minä olen muukalainen maailmassa enkä ymmärrä kieltä. Se on viheliäinen tunne. Minulla on ollut se kaiken ikääni. Oppikoulussa tytöt seisoivat ryhmissä ja katselivat minua. Olin kummallinen ja erilainen ja jokainen tunsi sen. Voin tuntea että "John Grier Home" oli kirjoitettu kasvoilleni. Ja sitten muutamat armeliaat sielut pitivät asianaan tulla luokseni ja sanoa jotakin kohteliasta. Minä vihasin heitä kaikkia — armeliaita kaikista enimmän.

Kukaan täällä ei tiedä että minut on kasvatettu orpokodissa. Kerroin Sallie McBridelle että äitini ja isäni ovat kuolleet ja että eräs kiltti vanha herra on lähettänyt minut korkeakouluun — mikä on siihen asti täyttä totta. En tahtoisi että pidät minua pelkurina, mutta minä tahdon tulla samanlaiseksi kuin muutkin tytöt, ja siinä se iso suuri ero on, että tuo kauhujen koti kangastaa lapsuuteni päällä. Jos voin kääntää sille selkäni ja sulkea sen muistostani, luulen että minusta voi tulla yhtä hauska kuin kuka muu tyttö tahansa. En usko että on mitään todellista, sisäpuolista eroa, uskotko sinä?

                                                   Sinun alati,
                                                   JUDY ABBOTT
                                                 (o.s. Jerusha.)

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja se tuntuu oikein epäreippaalta. Mutta etkö voi arvata, että minulla on aine kirjoitettavana maanantaiaamuksi ja kertaus geometriassa ja hyvin aivastuttava nuha.

Unohdin panna tämän postiin eilen, ja niinpä lisään vielä hävyttömän jälkikirjoituksen. Täällä kävi tänä aamuna piispa, ja mitä luulet hänen sanoneen?

"Raamatun laupiain lupaus on tämä: 'Köyhät teillä aina on luonanne.'
Köyhät asetettiin tänne, jotta me pysyisimme armeliaina."

Köyhät, huomaa, ovat siis eräs laji hyödyllisiä kotieläimiä. Jollei minusta olisi tullut sellainen virheetön nuori neiti, olisin jumalanpalveluksen jälkeen mennyt ja sanonut hänelle mitä minä ajattelin.

Minä olen mukana koripallopelissä, ja sinun pitäisi nähdä mustelma vasemmalla olkapäälläni. Se on sininen ja mahonginruskea ja siinä on pieniä oranssinkeltaisia juovia. Julia Pendleton pyrki mukaan, mutta ei päässyt. Hurraa!

Koulussa sujuu paremmin ja paremmin. Minä pidän tytöistä ja opettajista ja tunneista ja urheilukentästä ja siitä mitä syömme. Meillä on kahdesti viikossa jäätelöä eikä koskaan ohrajauhovelliä.

Sinähän tahdoit kuulla minusta vain kerran kuussa, eikö niin? Ja minä olen syytänyt sinulle kirjeitä harva se päivä! Mutta olen ollut niin kiihdyksissä kaikista uusista seikkailuistani että minun on täytynyt puhua jollekin, ja sinä olet ainoa tuttavani. Anna anteeksi vuolauteni, kyllä tästä pian rauhoitun. Jos kirjeeni väsyttävät, voithan aina heittää ne paperikoriin. Lupaan etten nyt kirjoita ennen marraskuun puoliväliä.

Kuule mitä olen oppinut tänään. Katkaistun säännöllisen pyramidin vaipan ala on yhtä kuin apoteema kerrottuna pohjain piirien keskiarvolla.

Et ole koskaan saanut kuulla vaatteistani, vai oletko, Setä? Kuusi pukua, kaikki uusia ja kauniita ja minua varten ostetuita — eikä perittyjä joltakin isommalta. Kenties et tajua mitä huippua se merkitsee orpolapsen elämässä. Sinä olet antanut ne minulle, ja minä olen hyvin, hyvin, hyvin kiitollinen. On hieno juttu saada koulusivistystä — mutta ei se ole vielä mitään verrattuna siihen häikäisevään kokemukseen että omistaa kuusi uutta pukua. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaan, on ne valinnut eikä Mrs. Lippett, taivaan kiitos. Minulla on iltapuku, neilikanpunaista silkkiä (olen suorastaan kaunis siinä), ja sininen kirkkopuku, ja päivällispuku punaista harsokangasta itämaisin reunakoristein (tekee minut mustalaistytön näköiseksi), ja toinen päivällispuku vaaleanpunaista puolisilkkiä, ja harmaa kävelypuku ja arkipuku koulua varten. Se ei kai olisi mikään äärettömän suuri pukuvarasto Julia Rutledge Pendletonille, mutta Jerusha Abbottille — voi taivas!

Nyt varmaan ajattelet, mikä tyhjänpäiväinen, pintapuolinen pikku hupakko se tyttö on, ja mikä rahanhukka sentään onkaan kouluttaa tyttölasta.

Mutta, Setä, jos kaiken ikäsi olisit kulkenut isoruutuisissa pumpulipuvuissa, osaisit antaa arvoa tunteilleni. Ja kun pääsin kylän oppikouluun, jouduin toiseen kauteen, joka oli vielä pahempi kuin ruutuisen pumpulikankaan aika. Köyhäinlaatikon kauteen. Et voi käsittää kuinka minua hirvitti tulla kouluun noissa viheliäisissä köyhäinlaatikko-puvuissa. Olin ihan varma, että joutuisin istumaan sen tytön viereen, joka ennen oli omistanut pukuni, ja että hän kuiskisi ja tirskuisi ja näyttäisi sitä toisille. Vihamiesten pukujen käyttäminen on niin katkeraa, että se jäytää sielua. Jos kulkisin loppuikäni silkkisukissa, en usko että tuo arpi siitä haihtuisi.

VIIMEINEN SOTATIEDONANTO!

Neljännessä vartiossa torstaina marraskuun 13 p. Hannibal löi roomalaisten etujoukot ja johti kartagolaisen armeijan yli vuorien Casilinumin tasangolle. Kohortti kevytaseisia numidialaisia hyökkäsi Quintus Fabius Maximuksen jalkaväen kimppuun. Kaksi taistelua ja pieni kahakka. Roomalaiset ajettu pakosalle raskain tappioin.

P.S. Minä tiedän etten saa odottaa vastauksia kirjeisiini, ja minua on varoitettu rasittamasta sinua kysymyksillä, mutta sano minulle, Setä, vain tämän kerran — oletko kauhean vanha vai vain pikkuisen vanha? Oletko täysin kalju vai vain hiukan kalju? On hyvin vaikeata ajatella sinua, kun olet abstraktinen kuin teoreemi geometriassa.

Edellytetään pitkä rikas mies, joka vihaa tyttöjä, mutta on hyvin jalomielinen eräälle aika nenäkkäälle tytölle. Minkä näköinen hän on?

R.S.V.P. [Ransk. Réponse s'il vous plait— 'pyydetään vastausta'.
Suom. muist.]

OLETKO SINÄ KALJU?

Minä olen tarkkaan määritellyt minkä näköinen olet — hyvin tyydyttävästi — kunnes pääsen päälaellesi, ja siihen takerrun kiinni. En voi ratkaista, onko sinulla valkoinen tukka vai musta tukka vai harmaalle vivahtava vai eikö sinulla kenties ole tukkaa ollenkaan.

Haluatko tietää minkäväriset silmät sinulla on? Ne ovat harmaat, ja kulmakarvasi pistävät esiin kuin porttikäytävän katto (tuuheiksi sanotaan sellaisia romaaneissa), ja suusi on suora viiva, jolla on taipumusta kääntyä alaspäin suupielistä. Katsos vaan, kyllä minä tiedän! Olet äreä vanha ukkeli, jolla on temperamenttia.

Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja — minun täytyy, ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Esimerkiksi:

En ollut lukenut Hanhiäitiä enkä David Copperfieldiä enkä Ivanhoe'ta enkä Tuhkimoa enkä Sinipartaa enkä Robinson Crusoe'ta enkä Jane Eyre'ä enkä Liisan seikkailuja ihmemaassa enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R.L.S. oli Robert Louis Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt Monna Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.

Nyt tiedän kaiken tämän ja paljon muuta lisäksi, mutta näet nyt kuinka paljon minun on ehdittävä. Mutta voi kuinka se on hauskaa! Kaiken päivää odotan iltaa, ja sitten kirjoitan ovelleni "varattu" ja pukeudun sievään punaiseen kylpypukuuni ja turkistohveleihin ja kasaan kaikki tyynyt selkäni taa vuoteelle ja sytytän messinkisen koululaislampun viereeni ja luen ja luen ja luen. Yksi kirja ei riitä. Luen neljää yhtä aikaa. Juuri nyt on esillä Tennysonin runot ja "Vanity Fair" ja Kiplingin novellit ja — älä naura — "Pikku naisia". Huomaan olevani ainoa tyttö koko korkeakoulussa, jota ei ole kasvatettu "Pikku naisten" merkeissä. Sitä en ole sentään sanonut kenellekään (se leimaisi minut liian kummalliseksi). Menin kaikessa hiljaisuudessa ostamaan sen yhdellä dollarilla kahdellatoista sentillä viime kuukausirahastani, ja kun ensi kerran joku mainitsee limonit, tiedän mistä hän puhuu!

Minulla on kunnia ilmoittaa tuoreita tiedonantoja geometrian vainiolta. Perjantaina saimme loppuun parallelipipedit ja siirryimme katkaistuihin prismoihin. Huomaamme tien epätasaiseksi ja hyvin jyrkäksi.

Joululupa alkaa ensi viikolla, ja matkalaukut ovat esillä. Käytävät ovat niin täynnä että tuskin kulkemaan pääsee, ja jokainen on sellaisessa kiihtymyksen kuohunnassa että läksyt menevät aivan hunningolle. Minulle uhkaa tulla hauska loma-aika, eräs toinenkin keltanokka, jonka koti on Texasissa, jää tänne, ja suunnittelemme pitkiä kävelyitä ja — jos vain on jäätä — aiomme oppia luistelemaan. Sitten on vielä koko kirjasto luettavana — ja kolme tyhjää viikkoa sitä varten!

Hyvästi nyt, Setä, toivon että sinä tunnet itsesi yhtä onnelliseksi kuin minä. Sinun alati

JUDY.

P.S. Älä unohda vastata kysymykseeni. Jollet tahdo vaivautua kirjoittamaan, käske sihteerisi sähköttää. Hän sanokoon vain:

Pyryttääkö siellä missä sinä olet? Koko maailma, minkä minä näen tornistani, verhoutuu valkeaan, ja lumihiutaleet liitelevät maahan suurina kuin linnunmunat. On myöhäinen iltapäivä — aurinko laskee juuri (kylmänä ja keltaisena) vielä kylmempien sinipunervien kukkulain taakse, ja minä istun ikkunapenkilläni käyttäen viimeistä valoa kirjoittaakseni sinulle.

Viisi kultarahaasi olivat yllätys! En ole tottunut saamaan joululahjoja. Olet jo antanut minulle niin kauhean paljon — kaiken mitä minulla on, tiedät — etten juuri tunne ansaitsevani ylimääräistä. Mutta pidän niistä silti aivan yhtä paljon. Tahdotko tietää mitä ostin rahallani?

      I. Hopeakellon, kannettavaksi nahkaremmissä ranteella, jotta
         tulisin kertauksiin ajoissa.
     II. Matthew Arnoldin runot.
    III. Kuumavesipullon.
     IV. Laivamaton (tornissani on kylmä).
      V. Viisisataa arkkia keltaista konseptipaperia. (Aloitan
         kirjallisen toimintani sangen pian.)
     VI. Synonyymisanakirjan. (Kirjailijan sanavaraston lisäämiseksi.)
    VII. (Minua ei juuri haluta tunnustaa sinulle tätä viimeistä kohtaa,
         mutta teen sen sentään.) Silkkisukat.

Eräs hyvin alhainen vaikutin, jos sinun täytyy sekin tietää, sai minut ostamaan silkkisukat. Julia Pendleton tulee aina huoneeseeni lukemaan geometriaa, ja hän istuu jalat ristissä vuoteellani ja käyttää silkkisukkia joka ilta. Mutta odotas vain — kun hän palaa lomalta, menen minä hänen huoneeseensa ja istun hänen vuoteelleen silkkisukissa. Sinä näet, Setä, mikä viheliäinen ihminen minä olen — mutta olenhan edes rehellinen, ja tiesithän jo orpokodin päiväkirjastani, etten ole täydellinen, etkös tietänytkin?

Palataksemme asiaan (niin aloittaa englannin opettaja joka toisen lauseensa), olen hyvin kiitollinen seitsemästä lahjastani. Kuvittelen että ne tulivat laatikossa perheeltäni Californiasta. Kello on isältä, matto äidiltä, kuuma vesi-pullo isoäidiltä — joka aina pelkää minun vilustuvan tässä ilmanalassa — ja keltainen paperi pikkuveljeltäni Harryltä. Sisareni Isabel antoi minulle silkkisukat ja täti Susan Matthew Arnoldin runot, Harry setä (pikku Harry on saanut nimensä hänen mukaansa) antoi minulle sanakirjan. Hän olisi tahtonut lähettää suklaatia, mutta minä tahdoin kaikin mokomin synonyymejä.

Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että joudut näyttelemään koko perheen osaa?

Ja nyt kerron sinulle joululuvastani, vai huvittaako sinua vain kasvatukseni sellaisenaan? Toivon että annat arvoa hienonhienolle merkitysvivahdukselle sanassa "sellaisenaan". Se on viimeinen lisäys sanavarastooni.

Texasilaisen tytön nimi on Leonora Fenton. (Melkein yhtä hauska nimi kuin Jerusha, eikö totta?) Minä pidän hänestä, mutta en niin paljon kuin Sallie McBridesta; en koskaan tule pitämään kenestäkään niin paljon kuin Salliesta — paitsi sinusta. Minun täytyy aina pitää sinusta kaikkein enimmän, koska olet koko perheeni käärittynä yhdeksi. Leonora ja minä ja kaksi sofomoria olemme kävelleet pitkin maita mantereita joka ikisenä kauniina päivänä ja tutkineet koko lähitienoon, yllämme lyhyet hameet ja kudotut takit ja lakit ja kädessä kiiltävät kepit, joilla saa hutkia. Kerran kävelimme kaupunkiin — neljä penikulmaa — ja poikkesimme ravintolaan, jossa korkeakoulun tytöt käyvät päivällisellä. Paahdettuja rapuja (35 senttiä), ja jälkiruuaksi tattarikakkua ja vaahterasiirappia (15 senttiä). Ravitsevaa ja halpaa.

Se oli niin mainion hauskaa! Varsinkin minulle, se kun oli niin kauhean erilaista kuin orpokotikomento — olen kuin karannut pahantekijä joka kerta kun pääsen koulun rajojen ulkopuolelle. Ennenkuin ajattelinkaan, olin jo ruvennut kertomaan toisille, miltä minusta tuntui. Kissa oli melkein ulkona laatikosta, kun sieppasin sitä hännästä kiinni ja työnsin sen takaisin. On hirveän kovaa, kun ei saa kertoa kaikkea mitä tuntee. Olen luonnostani hyvin avomielinen sielu, ja jollen saisi kertoa sinulle, pakahtuisin suorastaan.

Meillä oli viime perjantai-iltana nekkukekkerit, jotka Fergussenin emännöitsijä pani toimeen meille jälkeenjääneille kollegiumihuoneessa. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä kaksi, keltanokat ja sofomorit ja juniorit ja seniorit kaikki hyvässä sovussa. Keittiö on hyvin suuri, kuparipannut ja kattilat riippuvat rivissä kiviseinällä — pieninkin kipponen on suunnilleen pesuammeen kokoinen. Neljäsataa tyttöä asuu Fergussenissa. Johtajamme, jolla oli valkea esiliina edessä ja valkea myssy päässä, haki vielä kaksikymmentä kaksi valkeata esiliinaa ja myssyä — en osaa kuvitella mistä hän löysi niin monta — ja me kaikki muutuimme kokeiksi.

Se oli suunnattoman vitsikästä, vaikka nekuista ei tullutkaan ihan ensiluokkaisia. Kun keittäminen oli lopullisesti päättynyt, ja me itse ja keittiö ja ovenlinkut kauttaaltaan tahmeina, järjestimme kulkueen, yhä esiliinat edessä ja myssyt päässä, jokaisella kädessä iso haarukka tai kauha tai paistinpannu, marssimme läpi tyhjien käytävien opettajahuoneeseen, missä puolentusinaa professoria ja opettajaa vietti rauhallista iltaa. Pidimme heille serenaadin laulaen koululaulujamme ja tarjosimme virvokkeita. He ottivat vastaan kohteliaina, joskin pidättyväisinä. Jätimme heidät imemään nekkujaan, tahmeina ja sanattomina.

Etkö todellakin ajattele että minusta pitäisi tulla taiteilija eikä kirjailija?

Loma päättyy kahden päivän kuluttua, ja minusta on hauskaa nähdä tytöt taas. Tornini on sentään hieman yksinäinen. Kun yhdeksän henkeä asuu talossa, joka on rakennettu neljällesadalle, niin kyllä tyhjä väliin kolisee ympärillä.

Yksitoista sivua — Setä parka, mahdat olla väsynyt! Aioin tästä vain lyhyen pienen kiitoskirjeen — mutta kun kerran pääsen alkuun, näyttää kynäni olevan aika liukas.

Hyvästi nyt, ja kiitos että olet ajatellut minua — olisin täysin onnellinen, jollei taivaanrannalla näkyisi pieni uhkaava pilvi. Helmikuussa tulee tutkinnot.

P.S. Kenties on sopimatonta tuo "rakkaudessa"? Jos on, niin anna anteeksi. Mutta jotain ihmistä minun täytyy rakastaa, ja muita ei ole valita kuin sinä ja Mrs. Lippett. Näethän nyt että sinun täytyy pitää se hyvänäsi, Setä kulta, sillä en minä Mrs. Lippettiä voi rakastaa.

Sinun pitäisi nähdä kuinka tässä koulussa nyt tehdään työtä! Olemme unohtaneet että lupaa on koskaan ollutkaan. Viisikymmentä seitsemän säännötöntä verbiä olen päntännyt päähäni neljänä viime päivänä — jospa ne vain pysyisivät siinä tutkintoon asti.

Muutamat tytöt myyvät koulukirjansa, kun ovat lakanneet tarvitsemasta niitä, mutta minä aion säilyttää omani. Kun olen suorittanut loppututkinnon, panen koko oppini riviin kirjahyllylle, ja kun tarvitsen jotakin yksityiskohtaa, löydän sen sieltä ilman pienintäkään empimistä. Paljon helpompaa ja tarkempaa kuin koettaa säilyttää sitä päässään.

Julia Pendleton pistäytyi tänä iltana kohteliaalle vierailulle ja viipyi hyvän tunnin. Hän otti puheeksi perhesuhteet, enkä voinut ajaa häntä pois. Hän tahtoi tietää mikä oli äitini tyttönimi — oletko koskaan kuullut nenäkkäämpää kysymystä tehtävän henkilölle, joka on lähtöisin löytölastenkodista? Minulla ei ollut sisua vastata etten tiedä, vaan tarrauduin ensimäiseen nimeen minkä sylki suuhun toi, ja se oli Montgomery. Sitten hän tahtoi tietää, kuulunko Massachusettsin Montgomery-sukuun vai Virginian Montgomery-sukuun.

Hänen äitinsä oli Rutherford. Perhe tuli meren yli Noakin arkissa ja oli naimisen kautta sukua Henrik VII:lle. Isän puolelta suku palautuu Aatamiakin kauemmaksi. Hänen sukupuunsa ylimmillä oksilla keikkuu jalosyntyinen perhekunta apinoita, joilla on silkinhieno karva ja poikkeuksellisen pitkät hännät.

Aioin kirjoittaa sievän, iloisen, hauskan kirjeen tänä iltana, mutta olen liian uninen — ja liian häkärässä. Keltanokan osa ei ole onnellinen.

Minulla on kerrottavana kauheita, kauheita, kauheita uutisia, mutta minä en aloita niillä, vaan koetan ensin saada sinut hyvälle tuulelle.

Jerusha Abbott on alkanut olla kirjailija. Runo nimeltä "Tornistani" ilmestyy helmikuun Kuukauslehdessä — etusivulla, mikä on hyvin suuri kunnia keltanokalle. Englannin opettaja pistäytyi luonani toissailtana kappelista tullessaan ja sanoi että se on viehättävä pikku kappale, lukuunottamatta kuudetta riviä, jossa on liian monta jalkaa. Minä lähetän sinulle jäljennöksen, jos viitsit lukea sitä.

Maltahan, enkö voisi keksiä mitään muuta hauskaa. Ahaa! Minä opettelen luistelemaan ja osaan liukua jo aika kunnioitettavasti omin neuvoin. Olen myöskin oppinut kiipeämään köyttä voimistelusalin kattoon ja hyppäämään rekin yli kolme jalkaa ja kuusi tuumaa — toivon pian pääseväni neljään jalkaan.

Kuulimme tänä aamuna hyvin mieltäylentävän saarnan, jonka piti Alabaman piispa. Tekstinä oli: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Hän puhui, kuinka välttämätöntä on antaa anteeksi toisten erehdykset, ja kuinka emme saa masentaa ihmisiä kovilla tuomioilla. Olisin suonut sinunkin olevan kuulemassa.

Tämä on aurinkoisin, häikäisevin talvi-iltapäivä, jääpuikot putoilevat havupuista ja koko maailma uupuu lumitaakan alle — paitsi minua, ja minä uuvun surujen taakan alle.

Oletko varmasti hyvällä tuulella? Minä sain reput matematiikassa ja latinan proosassa. Otan nyt yksityistunteja ja yritän uudestaan ensi kuussa. Olen pahoillani jos se on sinulle pettymys, mutta toisaalta en välitä hituistakaan, koska olen oppinut niin paljon sellaista, jota ei mainita vuosikertomuksessa. Olen lukenut seitsemäntoista romaania ja suuret pinkat runoutta — todella välttämättömiä romaaneja niinkuin Vanity Fair ja Richard Feverel ja Liisan seikkailut ihmemaassa. Niin myöskin Emersonin Esseet ja Lockhartin Scottin elämä ja ensimäinen osa Gibbonin Rooman keisarikuntaa, ja puolet Benvenuto Cellinin Elämää — eikös hän olekin huvittava? Hän vain kuljeskeli joutilaana ja silloin tällöin tappoi miehen ennen aamiaista.

Näet nyt, Setä, että olen paljon viisaampi kuin jos olisin ahtanut itseni täyteen latinaa. Annatko anteeksi tämän ainoan kerran, jos lupaan etten enää koskaan saa reppuja?

Tämä on ylimääräinen kirje keskellä kuukautta, koska tunnen itseni aika yksinäiseksi tänä iltana. On kauhea myrsky, pyry pieksee torniani. Kaikki valot pihalla ovat sammuksissa, mutta minä olen juonut mustaa kahvia enkä voi nukkua.

Minulla oli tänä iltana illalliskutsut, joihin kuului Sallie ja Julia ja Leonora Fenton — ja sardiineja ja paahdettua leipää ja salaattia ja vaahtokakkua ja kahvia. Julia sanoi että oli ollut hauskaa, mutta Sallie jäi auttamaan astiain pesussa. Voisin hyvin hyödyllisesti käyttää osan ajastani latinaan tänä yönä — mutta, siitä ei ole epäilystä, olen hyvin haluton latinan oppilas. Olemme lopettaneet Liviuksen ja De Senectute'n ja luemme nyt De Amicitiaa (lue Damn Icitia).

Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, jos pikkuisen aikaa joutuisit esiintymään isoäitinäni? Salliella on isoäiti ja Julialla ja Leonoralla kummallakin kaksi, ja he kaikki vertailivat niitä tänä iltana. En tiedä mitä kernaammin ottaisin kuin isoäidin, siinä olisi niin kunnianarvoisa sukulaissuhde. Niin, jollei sinulla todellakaan ole mitään sitä vastaan — Kun eilen kävin kaupungissa, näin kaikkein herttaisimman myssyn Clunyn pitsiä, koristellun lavendelin värisillä nauhoilla. Aion lahjoittaa sen sinulle kahdeksantenakymmenentenä kolmantena syntymäpäivänäsi.

                       Hyvää yötä, Mummu.
                          Rakastan sinua sydämestäni.
                                                JUDY.

Luen latinan proosaa. Olen lukenut sitä. Olen lukeva sitä. Olen ollut lukeva sitä. Uusi tutkintoni tulee ensi tiistain seitsemännellä tunnilla, ja minä pääsen tai KUOLEN. Saat siis odottaa kuulevasi ensi kerralla, että olen terve ja onnellinen ja ehdoista vapaa, tai ruhjoutuneena.

Kirjoitan kunniallisen kirjeen, kun kaikki on ohi. Tänä iltana olen tuimasti iskenyt Ablativus Absolutukseen.

Sir, ette koskaan vastaa kysymyksiin, ette koskaan osoita vähintäkään mielenkiintoa mihinkään, mitä teen. Olette luultavasti kauhein noista kauheista Johtokunnan Jäsenistä, ja syy miksi kasvatatte minua ei ole suinkaan se että välittäisitte minusta rahtuakaan, vaan Velvollisuudentunne.

En tiedä mitään Teistä. En tiedä edes nimeänne. On hyvin kuivaa kirjoittaa Käsitteelle. En muuta usko kuin että heitätte kirjeeni paperikoriin lukematta niitä. Tämän jälkeen kirjoitan vain luvuistani.

Tutkintoni latinassa ja matematiikassa olivat viime viikolla.
Läpäisin molemmissa ja olen nyt päässyt ehdoista.

Ole niin kiltti ja unohda tuo kauhea kirje, jonka lähetin viime viikolla — olin hirveän yksin ja onneton ja kurkkukipuinen sinä iltana, kun kirjoitin. En tietänyt sitä, mutta olin juuri sairastumassa sikotautiin ja vilutautiin ja tiesi mihin kaikkeen samalla kertaa. Olen sairaalassa nyt, olen ollut täällä kuusi päivää, ja tänään minun ensi kerran annetaan istua ja pitää kynää kädessäni. Ylihoitajatar on hyvin mahtava. Mutta minä olen koko ajan ajatellut tuota asiaa, enkä tule terveeksi ennenkuin olet antanut minulle anteeksi.

Tässä on kuva itsestäni sellaisena kuin nyt olen, kääre pään ympärillä sidottuna kaniinin korviksi.

Eikö tämä herätä sinussa myötätuntoa? Kielenalussylkirauhaseni ovat olleet turvoksissa. Ja minä olen lukenut terveysoppia koko vuoden enkä ole kuullut puhuttavankaan kielenalussylkirauhasista. Kuinka hataraa onkaan oppi! En voi kirjoittaa enempää, minua melkein alkaa puistattaa, kun olen liian kauan ylhäällä. Ole niin kiltti ja anna anteeksi, kun olin nenäkäs ja kiittämätön. Minut on kasvatettu huonosti.

Eilen illalla juuri pimeän tullen, kun istuin vuoteessani katsellen ulos sateeseen ja olin kauheasti kyllästynyt elämään suuressa laitoksessa, ilmestyi hoitajatar tuoden pitkää valkeata laatikkoa, joka oli osoitettu minulle ja joka oli täynnä kaikkein herttaisimpia vaaleanpunaisia ruusunnuppuja. Ja vielä paljon hauskempaa oli, että se sisälsi kortin, johon oli kirjoitettu hyvin kohtelias tervehdys vitsikkäällä pienellä pystykäsialalla (mutta se oli hyvin luonteenomainen). Kiitos, Setä, tuhannesti kiitos! Sinun kukkasi ovat ensimäinen oikea, todellinen lahja, minkä elämässäni olen saanut. Jos tahdot tietää minkälainen vauva olen, voin kertoa että makasin vuoteessa ja itkin, kun olin niin onnellinen.

Nyt kun varmasti tiedän että luet kirjeeni, alan kirjoittaa paljon hauskempia, niin että ne kannattaa panna talteen ja sitoa punainen nauha ympärille — mutta ota toki pois tuo yksi inhottava ja polta se. En siedä ajatella että olet lukenut sen.

Kiitos että teit iloiseksi hyvin sairaan, pahantuulisen ja onnettoman keltanokan. Luultavasti sinulla on koko joukko rakastavia omaisia ja ystäviä, etkä tiedä miltä tuntuu olla yksin. Mutta minä tiedän.

Hyvästi nyt — minä lupaan etten enää koskaan ole inhottava, sillä nyt tiedän että olet todellinen henkilö, ja lupaan myöskin etten koskaan vaivaa sinua kysymyksillä.

Minä toivon että sinä et ole se Johtokunnan Jäsen, joka istui rupisammakolle? Sammakko meni rikki niin että pamahti — kerrottiin minulle — niin että kai hän oli niitä lihavampia Johtokunnan Jäseniä.

Muistatko pieniä vedenkaato-kuoppia ristikkokansineen John Grier Homen pesutuvan ikkunoissa? Joka kevät, kun sammakko-kausi alkoi, hankimme kokoelman sammakoita ja pidimme niitä noissa ikkunasyvennyksissä, ja silloin tällöin niitä tipahteli pesutupaan aiheuttaen hyvin hupaista liikettä pesupäivinä. Meitä rangaistiin ankarasti tämänlaatuisesta toiminnastamme, mutta kaiken masennuksen uhalla sammakoita kokoontui vaan.

Ja eräänä päivänä — no niin, en tahdo väsyttää sinua yksityiskohdilla — mutta jollakin tavalla joutui lihavin, suurin, mehukkain sammakko erääseen noita suuria nahkatuoleja, joita on Johtokunnan Jäsenten huoneessa, ja sinä iltapäivänä Johtokunnan Jäsenten kokouksessa — Mutta lyönpä vetoa että olit itse siellä ja muistat lopun.

Kun pitkän ajan kuluttua intohimottomasti muistelen tapausta, sanon että rangaistus oli ansaittu ja — jos oikein muistan — asianmukainen. En tiedä miksi olen niin muistelevalla tuulella — jollei siksi että kevät ja rupisammakkojen ilmaantuminen aina herättävät vanhan voitetun vaiston. Ainoa seikka mikä pidättää minua hankkimasta kokoelmaa on se että sitä ei ole kielletty missään säännöissä.

Arvaa mikä on lempikirjani? Juuri nyt, tarkoitan, sillä se muuttuu joka kolmas päivä. "Wuthering Heights". Emily Bronté oli aivan nuori kirjoittaessaan sen eikä ollut koskaan käynyt Haworthin kirkkomaata kauempana. Hän ei ollut elämässään tuntenut ketään miestä — kuinka hän osasi luoda miehen sellaisen kuin Heathcliff?

Minä en osaisi, ja minä olen aivan nuori enkä ole koskaan ollut John Grier Homen ulkopuolella — minulla on ollut tarkalleen samat edellytykset. Väliin valtaa minut hirveä pelko, etten olekaan nero. Olisiko se sinulle kauhea pettymys, Setä, jos minusta ei tulisikaan suurta kirjailijaa? Keväällä kun kaikki on niin kaunista ja vihreätä ja puhkeavaa, tekisi mieleni kääntää selkäni läksyille ja juosta ulos leikkimään tuulten ja ilmojen kanssa. Ulkona kentillä on tuhansittain seikkailuja! On paljon hauskempaa elää kirjoja kuin kirjoittaa niitä.

Se oli huuto, joka lennätti Sallien ja Julian ja (harmistuneeksi hetkiseksi) seniorin tänne eteisen poikki. Sen aiheutti tämännäköinen tuhatjalkainen: paljon pahempi vain. Juuri kun olin lopettanut viime lauseen ja ajattelin mitä senjälkeen sanoisin — läiskis! — se putosi katosta ja laskeutui viereeni. Minä pudotin kaksi kuppia teepöydältä koettaessani päästä pois. Sallie löi sitä hiusharjani selkäpuolella — sitä harjaa en enää koskaan voi käyttää — ja tappoi pääpuolen, mutta häntäpään viisisataa jalkaa juoksi piirongin alle ja pääsi pakoon. Tämä huone, kiitos sen korkean iän ja murattipeittoisten seinien, on täynnä tuhatjalkaisia. Ne ovat hirvittäviä elukoita. Mieluummin löytäisin vaikka tiikerin vuoteeni alta.

Niin kauhean paljon harmeja! En kuullut herätyskelloa aamulla, sitten katkesi kengännauha, kun koetin pukea oikein vikkelästi, ja kauluksennappi putosi niskaani. Myöhästyin aamiaiselta ja myöskin ensimäiseltä tunnilta. Unohdin imupaperin, ja säiliökynäni vuoti. Trigonometriatunnilla opettajan ja minun välillä oli erimielisyyttä eräästä pikkuseikasta, joka koski logaritmeja. Kun katsoin kirjasta, huomasin että hän oli oikeassa. Meillä oli lampaanlihamuhennosta ja olutjuustoa päiväateriaksi — vihaan kumpaistakin, ne maistuvat orpokodilta. Posti ei tuonut minulle mitään muuta kuin maksettavia laskuja (vaikka täytyyhän minun sanoa etten koskaan saa mitään muutakaan, perheeni ei ole sitä laatua, joka kirjoittaisi). Englannintunnilla saimme odottamattoman kirjallisen tehtävän. Näin se kuului:

En muuta pyytänyt, ei kiellettykään muuta. Siit' Elon tarjosin, suur kauppias murti suuta.

Brazil? Hän väänsi nappia ja katsoi olan taa. Vaan, rouva, eikö muuta nyt teille näyttää saa?

Se on runo. En tiedä kuka sen on kirjoittanut ja mitä se merkitsee. Se oli yksinkertaisesti kirjoitettuna mustalle taululle kun tulimme luokkaan, ja meitä käskettiin kirjoittamaan siihen selitys. Kun luin ensimäistä säkeistöä, luulin keksineeni jonkinlaisen ajatuksen. — Mahtava Kauppias oli jumalaisolento, joka jakaa siunausta palkaksi hyveellisistä töistä — mutta kun pääsin toiseen säkeistöön ja huomasin hänen vääntelevän nappia, tuntui olettamukseni suorastaan herjaavalta, ja muutin mieltä kiireesti. Muu luokka oli samassa kadotuksessa, ja siinä me istuimme kolme neljännestuntia paperit tyhjinä ja mielet yhtä tyhjinä. Koulusivistyksen hankkiminen on hyvin väsyttävä toimitus.

Satoi niin että emme voineet pelata golfia, vaan meillä oli voimistelutunti sen sijasta. Vierustoverini löi kyynäspäähäni intiaaninuijalla. Tulin kotiin ja huomasin että uusi sininen kevätpukuni oli tullut, ja hame oli niin kapea etten voinut istua. Perjantai on siivoomispäivä, ja palvelustyttö oli sekoittanut kaikki paperit pöydälläni. Meillä oli jälkiruuaksi hautakiveä (maitohyytelöä vaniljalla maustettuna). Meitä pidettiin kappelissa kaksikymmentä minuuttia myöhemmälle kuin tavallista kuulemassa puhetta naisellisista naisista. Ja sitten — juuri kun olin huokaisten asettunut nauttimaan hyvinansaittua virvoitusta "Erään naisen muotokuvan" ääreen, tuli Ackerly-niminen tyttö — taikinakasvoinen, kuolettavan ikävä, pääsemättömän typerä tyttö, joka istuu vieressäni latinan tunneilla, koska hänen nimensä alkaa A:lla (jospa Mrs. Lippett olisi antanut minulle nimen Zabriski) — tuli kysymään, alkaako maanantain läksy pykälästä 69 vai 70, ja viipyi TUNNIN. Hän on juuri mennyt.

Oletko koskaan kuullut noin masentavaa tapausten sarjaa? Ei ne ole elämän suuret huolet, jotka vaativat luonnetta. Kuka tahansa voi kohota ratkaisukohtaan ja uhmata musertavaa murhenäytelmää, mutta päivän pienten sattumain kohtaaminen naurusuin — minä todellakin uskon että se kysyy mieltä.

Juuri sentapaista luonnetta minä aion kehittää itsessäni. Aion kuvitella että koko elämä on kuin peli, jota minun on pelattava niin taitavasti ja kauniisti kuin suinkin osaan. Jos häviän, aion kohauttaa olkapäitäni ja nauraa — niin myöskin jos voitan.

Joka tapauksessa aion olla oikea urheilija. Et koskaan enää kuule minun valittavan, Setä kulta, vaikka Julialla on silkkisukat ja tuhatjalkaisia tippuu seinistä.

Paras Sir, olen saanut kirjeen Mrs. Lippettiltä. Hän toivoo että minä menestyn hyvin sekä käytöksessä että opinnoissa. Koska minulla luultavasti ei ole muutakaan kesäpaikkaa, sallii hän minun palata takaisin orpokotiin ja tehdä työtä ylläpitoni edestä kunnes koulu alkaa.

MINÄ VIHAAN JOHN GRIER HOMEA.

Je suis très heureuse maatalosta, parsque je n'ai jamais ollut maalaistalossa dans ma vie ja olisi ollut sietämätöntä retourner chez John Grier, et pestä astioita tout l'éte. Vaara pyörii että quelque chose affreuse olisi tapahtunut, parsque j'ai perdu ma humilité d'autre fois et j'ai peur että olisin räjähtänyt quelque jour ja lyönyt rikki joka kupin ja kulhon dans la maison.

Pardon brièvefé et paperi. Je ne peux pas lähettää des mes nouvelles parsque je suis dans ranskantunnilla et j'ai peur que Monsieur le Professeur panee minut lukemaan tout de suite.

JUDY.

Oletko koskaan nähnyt tätä leikkikenttää? (Tämä on pelkästään retoorinen kysymys. Älä anna sen vaivata itseäsi.) Se on taivaallinen paikka toukokuussa. Kaikki pensaat ovat kukassa ja puiden vehreys on niin nuori ja herttainen — vanhat männytkin näyttävät niin raikkailta ja uutukaisilta. Ruohokentällä vilkkuu keltaisia kevätkukkia ja sadottain tyttöjä sinisissä ja valkoisissa ja vaaleanpunaisissa puvuissa. Jokainen on iloinen ja huoleton, sillä kesälupa lähestyy, ja kun se on edessä, ei tutkintojakaan oteta laskuun.

Eikö ole onnellista olla sellaisessa mielentilassa? Ja ah, Setä! Minä olen onnellisin kaikista! Siksi etten enää ole orpokodissa, enkä kenenkään lapsentyttö tai koneellakirjoittaja tai kirjanpitäjä (sellainen olisin ollut ilman sinua, niinkuin tiedät).

Aion olla hyvä ja herttainen ja kiltti kaikille, koska olen niin onnellinen. Ja tänä kesänä aion kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja alkaa olla suuri kirjailija. Eikö se ole ylevä kanta? Oi, kyllä minä kehitän itsestäni kauniin luonteen! Se hieman näivettyy pakkasella ja kylmällä, mutta se kasvaa nopeasti, kun aurinko paistaa.

Niin on jokaisen laita. Minä en hyväksy sitä teoriaa, että surut ja pettymykset ja vastoinkäymiset muka kehittäisivät siveellistä voimaa. Onnelliset ihmiset juuri ihan säkenöivät ystävällisyyttä. Minä en luota misantrooppeihin. (Hieno sana! Olen juuri oppinut sen.) Sinä et ole misantrooppi, vai oletko, Setä?

Aloin kertoa sinulle leikkikentästä. Soisinpa että tulisit pienelle käynnille ja antaisit minun kävelyttää sinua ja sanoa:

"Tuolla on kirjasto. Tässä on kaasusäiliö. Goottilainen rakennus vasemmalla on kimnaasi, ja tudorilais-romaaninen sen vieressä uusi sairaala." Oo, minä olen mestari näyttelemään paikkoja ihmisille. Olen harrastanut sitä kaiken ikääni orpokodissa, ja täällä olen tehnyt sitä kaiken päivää. Puhun täyttä totta.

Se on suuri elämys. En ole koskaan ennen puhellut miehen kanssa (paitsi ehkä jonkun Johtokunnan Jäsenen, ja heitä ei oteta lukuun). Anteeksi, Setä. En aio loukata tunteitasi kun puhun pahaa Johtokunnan Jäsenistä. Minä en katso sinun todella kuuluvan heihin. Jouduit Johtokuntaan ihan sattumalta. Johtokunnan Jäsen sellaisenaan on lihava ja pönäkkä ja hyväntahtoinen. Hän taputtaa päälaelle ja käyttää kultaisia kellonvitjoja.

Se on kuin lutikka kesäkuussa, mutta se on olevinaan Johtokunnan
Jäsenen kuva — kenen tahansa paitsi sinun.

Olen kävellyt ja puhellut ja juonut teetä erään miehen kanssa. Ja hyvin hienon miehen sittenkin — Mr. Jervis Pendletonin Julian perheestä, hänen setänsä, lyhyesti (pitkästi, pitäisi minun ehkä sanoa, sillä hän on yhtä pitkä kuin sinä). Ollessaan kaupungissa asioilla hän päätti pistäytyä korkeakouluun tervehtimään veljentytärtään. Hän on Julian isän nuorin veli, mutta Julia ei tunne häntä kovinkaan läheisesti. Nähtävästi setä Jervis vilkaisi häneen kun hän oli pikkulapsi, päätti ettei pidä hänestä eikä sen koommin ole kiinnittänyt huomiotaan häneen.

Joka tapauksessa hän nyt oli tullut korkeakouluun ja istui vastaanottohuoneessa hyvin säädyllisesti, hattu ja keppi ja hansikkaat vieressään, ja Julialla ja Salliella oli seitsemään asti kertaus, josta he eivät voineet karata. Niinpä Julia syöksyi huoneeseeni ja rukoili minua kävelyttämään häntä ulkona leikkikentällä ja jättämään hänet kello seitsemältä Julian haltuun. Minä lupasin, kohteliaasti mutta innottomasti, koska en välitä paljonkaan Pendletoneista.

Mutta hän osoittautuikin lauhkeaksi kuin karitsa. Hän on oikea ihminen — ei ensinkään Pendleton. Meillä oli hyvin hauskaa, ja siitä alkaen olen ikävöinyt setää. Onko sinulla mitään sitä vastaan että sanon sinua Sedäksi? Minä uskon että setä voittaa isoäidinkin.

Mr. Pendleton muistutti hiukan sinua, Setä, sellaisena kuin olit kaksikymmentä vuotta sitten. Huomaat että tunnen sinut perinpohjin, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan!

Hän on pitkä ja laihahko ja hänellä on tummat kasvot ja äärettömän hauska alapuolinen hymy, joka ei koskaan tule oikein esille, mutta juuri ja juuri kaartaa hänen suupielensä ylöspäin. Ja hänellä on taito saada toisesta tuntumaan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkän aikaa. Hän on hyvin toverillinen.

Me kävelimme korkeakoulun alueen alusta loppuun, nelikulmiosta urheilukentälle, sitten hän sanoi olevansa väsynyt ja tahtovansa teetä. Hän ehdotti että menisimme korkeakoulun ravintolaan — se on aivan urheilukentän vieressä mäntykäytävän päässä. Minä sanoin että meidän pitäisi mennä takaisin Julian ja Sallien luo, mutta hän sanoi ettei hän tahdo veljentytärtensä juovan liian paljon teetä, se tekee heidät hermostuneiksi. Ja niin karkasimme ja joimme teetä ja söimme kaakkua ja hilloa ja jäätelöä ja leivoksia sievän pienen pöydän ääressä ulkona parvekkeella. Ravintola onnistui olemaan tyhjä, koska kuukausi on lopussa ja taskurahat vähissä.

Voi kuinka meillä oli hauskaa! Mutta hänen täytyi rientää junalleen melkein heti kun olimme palanneet ja hän näki Juliaa tuskin ollenkaan. Julia oli raivostunut minulle kun en tuonut häntä takaisin ajoissa — hän näyttää olevan tavattoman rikas ja miellyttävä setä. Minulle oli huojennus kuulla että hän on rikas, sillä tee ja kaikki muu maksoi kuusikymmentä senttiä mieheen.

Tänä aamuna (nyt on maanantai) saapui kolme suklaatirasiaa Julialle ja Sallielle ja minulle. Mitä ajattelet siitä? Saada makeisia mieheltä!

Soisinpa että tulisit juomaan teetä kanssani jonakin päivänä ja antaisit minun nähdä, pidänkö sinusta. Mutta eikö olisi kauheata, jollen pitäisi? Tiedän sentään että pitäisin.

JUDY.

P.S. Katsoin peiliin tänä aamuna ja huomasin ihan uuden hymykuopan, jota en ole nähnyt koskaan ennen. Se on hyvin omituista. Mistä luulet sen tulleen?

Onnellinen päivä! Olen juuri lopettanut viimeisen tutkintoni — terveysoppia. Ja nyt:

En ensinkään tiedä minkälainen laitos on maalaistalo. En ole elämässäni käynyt sellaisessa. En ole koskaan edes nähnyt sellaista (paitsi junan ikkunasta), mutta minä tiedän että tulen pitämään siitä ja tulen pitämään siitä että olen vapaa.

En vieläkään ole tottunut elämään John Grier Homen ulkopuolella. Kun vain ajattelenkin sitä, kulkevat kiihkeät pienet väreet edestakaisin pitkin selkääni. Minusta tuntuu kuin minun pitäisi juosta kovemmin ja kovemmin ja yhtäpäätä katsoa olkani yli ollakseni varma ettei Mrs. Lippett juokse perässäni käsi ojossa valmiina viemään minut takaisin.

Sinun nimellinen auktoriteettisi ei harmita minua vähääkään, olet liian kaukana voidaksesi vahingoittaa. Mrs. Lippett on kuollut iäksi, mitä minuun tulee, ja Semplejä kai ei ole pyydetty pitämään huolta siveellisestä hyvinvoinnistani, vai kuinka? Ei ole, siitä olen varma. Olen aivan täysikasvuinen nyt. Hurraa!

Jätän sinut nyt ja menen pakkaamaan matkalaukkuani ja panemaan suvikorjuun kolme laatikollista teekattiloita ja astioita ja sohvatyynyjä ja kirjoja.

Olen vasta juuri tullut enkä ole vielä avannut matkalaukkuani, mutta en jaksa odottaa, vaan minun täytyy heti sanoa sinulle kuinka paljon pidän maataloista. Tämä on taivaallinen, taivaallinen, taivaallinen paikka! Talo on nelikulmainen niinkuin näkyy:

Ja vanha. Sata vuotta tai niin. Toisella puolella on veranta, jota en osaa piirtää, ja herttainen kuisti päädyssä. Kuvassa se ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa — nuo esineet, jotka näyttävät höyhenhuiskuilta, ovat vaahteria, ja nuo täplikkäät, jotka reunustavat käytävää, ovat humisevia mäntyjä ja lehtikuusia. Talo sijaitsee kukkulan huipulla ja katsoo kauas peninkulmittain yli vihreiden niittyjen toiseen vuoriviivaan asti.

Tällaista maata on Connecticut, kuin sarja Marcellen aaltoja, ja Lock Willow Farm on juuri aallon harjalla. Ennen oli edessä aittarakennuksia, jotka pilasivat näköalan, mutta ystävällinen tuli taivaasta iski niihin ja poltti ne tuhaksi.

Ihmiset ovat Mr. ja Mrs. Semple ja palvelustyttö ja kaksi miespalvelijaa. Palvelusväki aterioi keittiössä, Semplet ja Judy ruokasalissa. Meillä oli savustettua silavaa ja kananmunia ja keksejä ja hunajaa ja omenatorttua ja piirakkaa ja hedelmähilloa ja juustoa ja teetä illalliseksi — ja paljon keskustelua. En ole eläissäni ollut niin huvittava; kaikki mitä sanon, näyttää tuntuvan lystikkäältä. Luultavasti se johtuu siitä etten koskaan ennen ole ollut maalla, ja kysymyksiäni leimaa kaikinpuolinen tietämättömyys.

Ristillä merkitty huone ei tarkoita sitä, missä murha tapahtui, vaan sitä missä minä asun. Se on suuri ja nelikulmainen ja tyhjä, siinä on hurmaavat vanhanaikaiset huonekalut ja ikkunat, jotka täytyy pönkittää haoilla ja vihreät kultareunaiset varjostimet, jotka putoavat alas, jos kosket niihin. Ja suuri nelikulmainen mahonkipöytä — aion viettää kesäni käsivarret levällään sillä pöydällä ja kirjoittaa romaania.

Oi, Setä, minä olen niin kiihdyksissä! En malta odottaa päivänvaloa tutkiakseni kaikkea. Kello on nyt puoli 9, ja aion juuri sammuttaa kynttilän ja koettaa mennä nukkumaan. Me nousemme viideltä. Eikö se ole verratonta? En voi uskoa että tämä todella on Judy. Sinä ja hyvä Jumala annatte minulle enemmän kuin ansaitsen. Minusta täytyy maksuksi tulla hyvin, hyvin, hyvin hyvä ihminen. Minusta aikoo tulla. Saat nähdä.

P.S. Kuulisit sammakkojen kurnuttavan ja pikku porsaitten vinkuvan — ja näkisit uuden kuun! Minä näin sen oikean olkani yli.

LOCK WILLOW,

Kuinka sihteerisi sattui tietämään Lock Willow'sta? (Tämä ei ole mikään retoorinen kysymys. Olen kauhean utelias tietämään.) Sillä kuule nyt: Mr. Jervis Pendleton omisti ennen tämän maatilan, mutta on nyt lahjoittanut sen Mrs. Semplelle, joka on hänen vanha hoitajattarensa. Oletko koskaan kuullut hullummasta yhteensattumasta? Mrs. Semple sanoo häntä vieläkin "Master Jervieksi" ja kertoo, kuinka herttainen pieni poika hän oli. Hänellä on rasiassa Master Jervien hiuskihara pikkulapsi-ajoilta, ja se on punainen — tai ainakin punertava!

Olen suuresti noussut Mrs. Semplen silmissä senjälkeen kun hän sai tietää että tunnen Master Jervien. Paras mahdollinen suositus Lock Willow'ssa on se että tuntee yhdenkin jäsenen Pendleton-perhettä. Ja koko perheen kerma on Master Jervie — voin ilokseni sanoa että Julia kuuluu alempaan sukuhaaraan.

Talo käy yhä hauskemmaksi ja hauskemmaksi. Ajoin heinäreessä eilen. Meillä on kolme suurta sikaa ja yhdeksän pientä nassua, ja sinun pitäisi nähdä niiden syövän. Ne ovat sikoja! Meillä on laumoittain pieniä kananpoika-lapsia ja ankkoja ja kalkkunoita ja helmikanoja. Mahdat olla hullu kun asut kaupungissa, vaikka voisit asua maatalossa.

Minun jokapäiväisenä työnäni on munien metsästys. Eilen putosin orrelta aitan ylisillä, kun koetin ryömiä pesään, jonka musta kana oli piilottanut. Ja kun tulin sisään polvi naarmuissa, sitoi Mrs. Semple sen sideharsolla mumisten kaiken aikaa: "Voi nyt sentään! Ihanhan se oli kuin eilispäivänä kun Master Jervie putosi tuolta samalta orrelta ja sai naarmuja tähän samaan polveen."

Maisema ympärillä on täydellisen kaunis. Siinä on laakso ja joki ja paljon metsäisiä kukkuloita, ja kaukana etäisyydessä suuri sininen vuori, joka suorastaan sulaa suussa.

Me kirnuamme kahdesti viikossa ja kerman säilytämme maitokamarissa, joka on rakennettu kivestä ja jonka alapuolella virtaa puro. Muutamilla lähiseudun maanviljelijöillä on separaattori, mutta me emme välitä sellaisista uudenaikaisista aatteista. Voi olla hiukan vaivalloisempaa antaa kerman nousta astioissa, mutta siitä tulee siksi paljon parempaa että kannattaa. Meillä on kuusi vasikkaa, ja olen valinnut nimet jokaiselle.

1. Sylvia, koska se syntyi metsissä. 2. Lesbia, Catulluksen Lesbian mukaan. 3. Sallie. 4. Julia — täplikäs, sekarotuinen eläin. 5. Judy, minun mukaani. 6. Setä Pitkäsääri. Ethän suutu, vai suututko, Setä? Se on puhdasrotuinen Jersey ja hyvin lauhkea luonnoltaan. Se on tämännäköinen — huomaat itse kuinka nimi on paikallaan.

Minulla ei vielä ole ollut aikaa aloittaa kuolematonta romaaniani, talo antaa minulle liiaksi puuhaa.

P.S. (2) Jos aiot ruveta kasvattamaan kananpoikia, salli minun suositella Buff Orpingtoneja. Niillä ei ole verikyniä.

P.S. (3) Soisin voivani lähettää sinulle kimpaleen kaunista, tuoretta voita, jota kirnusin eilen. Olen taitava maitotyttö!

P.S. (4) Tässä on kuva, joka esittää Miss Jerusha Abbottia, tulevaa suurta kirjailijaa, ajamassa kotiin lehmiä.

Eikö se ole hullunkurista? Aloitin kirjettä sinulle eilen iltapäivällä, mutta olin ehtinyt kirjoittaa vasta päällekirjoituksen "Rakas Setä Pitkäsääri", kun muistin että olin luvannut poimia sinivatukoita illalliseksi, ja lähdin pois ja jätin paperiarkin pöydälle, ja kun tänään tulin takaisin, mitä luulet minun löytävän istumasta keskellä sivua? Oikean todellisen Setä Pitkäsäären!

Nostin sitä hyvin kauniisti jalasta ja pudotin sen ulos ikkunasta. En mistään hinnasta tahtoisi vahingoittaa ketään hänen sukuunsa kuuluvaa. Ne muistuttavat minua aina sinusta.

Tänä aamuna vedimme esille linjaalirattaat ja ajoimme Centren kirkkoon. Se on herttainen pieni valkoinen puukirkko, jossa on torni ja kolme doorialaista pylvästä päädyssä (tai kenties joonialaista — minä sekoitan niitä aina).

Sievä, unettava saarna, jonka aikana kukin veltosti huojutteli palmunlehtiviuhkaansa, ja ainoa ääni, papin ääntä lukuunottamatta, oli heinäsirkkojen sirinä ulkona puissa. Heräsin vasta kun huomasin seisovani ja laulavani virttä, ja silloin kaduin katkerasti, kun en ollut kuunnellut saarnaa — olisin tahtonut tietää enemmän sen miehen sieluelämästä, joka voi valita sellaisen virren. Näin se kuului:

Oi jätä maiset puuhasi, käy taivaan riemuun kanssani. Tai iäks jäät, oi ystävä, saat helvetissä hiiltyä.

Olen huomannut ettei ole viisasta keskustella uskonnosta Semplein kanssa. Heidän Jumalansa (jonka he ovat muuttumattomana perineet etäisiltä puritaani-isiltään) on ahdas, järjetön, oikeudenvastainen, halpa, kostonhaluinen, tekopyhä Olento. Taivaan kiitos että minä en ole perinyt Jumalaa keneltäkään! Olen vapaa tekemään Hänet sellaiseksi kuin haluan. Hän on lempeä ja myötätuntoinen ja mielikuvitusrikas ja anteeksiantava ja ymmärtävä — ja Hänellä on huumorin tajua.

Pidän Sempleistä äärettömän paljon: he ovat käytännössä niin verrattomasti parempia kuin teoriassa. He ovat parempia kuin heidän oma Jumalansa. Sanoin sen heille — ja he hämmentyivät kauheasti. Heidän mielestään minä herjaan — ja minun mielestäni he! Olemme jättäneet jumaluusopin keskusteluistamme.

Amasai (miespalvelija), purppuranpunainen nauha kaulassa ja kädessä kirkkaan keltaiset kauriinnahkahansikkaat, hyvin punakkana ja sileäksi ajeltuna, on juuri lähtenyt ajelulle Carrien (palvelustytön) kanssa, jolla oli suuri, punaisilla ruusuilla koristettu hattu ja sininen musliinipuku ja tukka käherrettynä niin tiukalle kuin mahdollista. Amasai on kaiken aamua pessyt rattaita, ja Carrie jäi pois kirkosta muka keittääkseen päivällistä, mutta itse asiassa silittääkseen musliinipukunsa.

Kahden minuutin päästä, kun tämä kirje on valmis, aion syventyä erääseen kirjaan, jonka löysin ullakolta. Sen nimi on "Intiaanipoluilla", ja etusivun poikki on kirjoitettu lystikkäällä pikkupojan käsialalla:

Master Jervie vietti täällä kerran kokonaisen kesän oltuaan sairaana, kun hän oli noin yksitoistavuotias, ja silloin hän jätti "Intiaanipoluilla" kirjan tänne. Se näyttää hyvin luetulta — likaisten pikku käsien jälkiä näkyy useasti! Ullakon nurkassa on myöskin vesipyörä ja tuulimylly ja kaaripyssy ja muutamia nuolia. Mrs. Semple puhuu hänestä niin alituisesti että alan uskoa hänen todella elävän — ei aikamiehenä, jolla on silkkihattu ja kävelykeppi, vaan hauskana, likaisena, pörrötukkaisena poikana, joka juoksee portaissa kauhealla ryskeellä ja jättää ruokakaapin ovet auki ja aina pyytää namusia. (Ja saa myöskin, jos oikein tunnen Mrs. Semplen!) Hän näyttää olleen seikkailunhaluinen pieni sielu — ja urhea ja rehellinen. Vahinko vain että hän on Pendleton, hän oli tarkoitettu paremmaksi.

Huomenna alamme puida kauraa; tänne tulee höyrykone ja kolme ylimääräistä miestä.

Mieltäni pahoittaa kertoa että Voikukka (kirjava, yksisarvinen lehmä, Lesbian äiti) on tehnyt häpeällisen teon. Se meni hedelmätarhaan perjantaina ja söi omenia puitten alta ja söi ja söi kunnes ne menivät sille päähän. Kaksi päivää se on nyt ollut ihan sikahumalassa! Mitä kerron, on täyttä totta. Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta?

                                                   Sir,
                                                Pysyn alati
                                          kiitollisena orponanne,

JUDY ABBOTT.

P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän henkeäni. Mitä voikaan olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi. Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?

Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta hyvänä parantolana.

Katso minua — olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät. Totisesti on mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua tähän maailmaan — ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.

En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa. Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen löytölapsi.

Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta — voilà!

Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan — en voi kuvitella miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on kansanvaltainen maa.

Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä — näkisitpä vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle, Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka voitti.

Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.

Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa, ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi — kun ihan nipinnapin onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.

Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa meihin muihin verrattuna — säännöttömät verbit ovat hänelle paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun. Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.

Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta lähenevän presidentinvaalin johdosta.

Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä pinnalla vai uppoisiko?

Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?

1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa? Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia, mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset. Etkö sinäkin?

2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!

Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten, on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi", ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme huuliharppua ja yksitoista kampaa).

Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.

                                         Acceptez mes compliments,
                                             Tres respectueux,
                                                  Je suis

Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme mielissämme — mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille! Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä viikkokauden sideharsokääreissä.

Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen on hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä aikeesta.

Kello on seitsemän — minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?

Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama valokuva kaikista kolmesta.

Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy — hän on luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.

"STONE GATE" WORCESTER, MASS.

Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.

Ostin uuden puvun — sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä — perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.

Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet kadun puolella — juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin — mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja silmilläni.

Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.

Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska. Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie, joka on junior Princetonissa.

Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä — kaikki nauravat ja laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi kuin minä.)

Miten paljon olemmekaan tehneet — en osaa alkaakaan kertoa sinulle kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä lahjojen jakamisessa.

Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa — mutta en luule sentään taputtaneeni ketään päähän!

Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa talossaan MINUN KUNNIAKSENI.

Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut — korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi — monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä, ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.

P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta ei tulisikaan Suuri Kirjailija — tavallinen tyttö vain!

Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa lunta eikä vettä.

Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä iltapäivänä — ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on edullista olla Julian huonetoverina.

Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen setä Jervis on.

Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä. Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana — ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa laitumella.

Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa — ja niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa kivikasan juurella on murmelieläimen kolo — ja siellä on! Amasai sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan — lapsenlapsi kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master Jervis otti kiinni pikku poikana.

Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät, jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan kuvannollisesti.)

Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut heittämään ruokasalin kellon järveen."

Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen — ja kauhean tuhoisia huonekaluille.

Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastettiin kehdosta?

Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?

On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on — jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi, jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla mustalainen — se ehkä olenkin. Minulla on hyvin kuljeskeleva sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta kehittää sitä.

Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani — kun kerran karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan? Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen juoksevan tiehensä?

Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset olivat välitunnilla.

Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa oikein hauskan kirjeen tällä kertaa.

JUDY.

Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri kuin huoneen seinä.

Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui pesussa.

Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen, täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.

"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."

"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada käsityksen kokonaisuudesta."

Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan puuttuu kemiasta.

Kello lyö kuusi — minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?

Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien, kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, kutsuvaa ääntä. Tahtoisi lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen kanssa kilpaa.

Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten. Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?

Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä, sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon ikkunoissa.

Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa. Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen vaahterasiirappia — sitä oli tehty viime viikolla — ja kolme ruskeata kyrsää.

Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi — puolen tuntia liian myöhään päivälliselle — ja menimme suoraan sisään pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.

En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa äärimmäisen helposti — tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna. Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)

Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee se heti paikalla. Se on suorastaan päihdyttävä. Olen kuullut Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole maineensa veroinen.

Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä hetkellä luin.

Nyt olen Ofelia — ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar ovat molemmat kuolleet — tapaturmassa merellä, ei tarvittu hautajaisia — ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön. Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.

                                           Olen alati, sir
                                         armollisimmin Teidän
                                                OFELIA,
                                           Tanskan kuningatar.

Minä en luule että voin päästä taivaaseen — minulla on niin kauhean paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.

Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin palkinto), jonka Kuukauslehti panee toimeen joka vuosi. Ja hän on sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin typerää nimeä — se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?

Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään — "Miten haluatte" esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.

Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa. Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.

Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä! Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen ulkoa.

Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?

Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.

Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa. Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.

Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna. Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain ostamassa hattuja — ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi kaikkein ihastuttavinta.

En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin kärsivällisesti rakentanut.

Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen ja valkeine saviastioineen, joita ei voinut saada rikki, ja puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä minusta tuntui!

Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.

Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin — se oli häikäisevä, ihmeellinen, uskomaton — näen siitä unta joka yö.

"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!

Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.

Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput. Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.

"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.

Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni — ja ihmeissäni olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla sinkautetuksi MAAILMAAN.

Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa. Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.

Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä — päättäen Johtokunnan Jäsenistä — mutta alan muuttaa mieltäni.

Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen. Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen muotikaupasta — koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt mitään sellaista.

En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.

Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut antamaan sitä.

Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä olen — mikä tuhatjalkainen Mato — ja se on pahinta mitä osaan sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.

Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden. Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.

Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska kuvitella että sinä kuulut minulle — leikkiäkseni vain tuolla ajatuksella — mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin, todella yksin — selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan — ja henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta aikoo tulla kykene uhmaamaan suorastaan hirvittävää velkaa.

Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata tulevaisuuttani niiden maksuksi.

Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi. Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.

Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.

JUDY.

Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus. Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän luokalla oli punaiset ilmapallot — hyvin vitsikästä, varsinkin kun ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois — ja keltanokilla oli vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa. Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta, huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.

Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty (Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs. Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa. Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan — pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.

Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin. Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä (seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin juoksussa (kahdeksan sekuntia).

Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:

    Kuinkas kävi Judy Abbottin?
    Aivan hyvin.
    Kenen kävi hyvin?
    Judy Abbottin!

Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä koripalloja.

Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?

Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana, ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja ja puree — se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi, luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua. Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr. Brocklehurstin.

Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä. Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain yksi ainoa seikkailu — kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi. Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.

Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.

Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.

Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen pienimpiä yksityiskohtia myöten — ateriat ja puvut ja opinnot ja huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi ovat joskus pahoja.

Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat suuriksi.

Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki —

Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja yksi heistä pudotti kakun — kun se vielä oli nesteenä — keskelle parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.

En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä suurin piirtein — tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia, mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan suvaitset.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt vous êtes bien kyllästynyt.

Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.

        I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet:
           A. Kemiassa.
           B. Historiassa.

       II. Uusi makuusali on rakennettu.
           A. Sen aineet ovat:
              (a) punainen tiili,
              (b) harmaa kivi.
           B. Siihen mahtuu:
              (a) yksi dekanus, viisi opettajatarta,
              (b) kaksisataa tyttöä,
              (c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä
                  tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.

       V. Lou McMahon liukastui ja kaatui tänään koripallopelissä ja:
          A. Nyrjäytti olkapäänsä.
          B. Sai naarmun polveensa.

      VI. Minulla on uusi hattu, jossa on koristeena:
          A. Sininen samettinauha.
          B. Kaksi sinistä sulkaa.
          C. Kolme punaista pumpulaa.

JUDY.

McBridet ovat pyytäneet minua viettämään kesää leiriinsä Adirondacksissa. He kuuluvat jonkinlaiseen klubiin ihastuttavan pienen järven rannalla keskellä metsiä. Klubin jäsenillä on hirsistä tehtyjä mökkejä siellä täällä puitten välissä, ja he soutelevat kanootilla järvellä ja tekevät pitkiä kävelyitä metsäpolkuja pitkin toisiin leireihin ja pitävät tanssiaisia kerran viikossa klubihuoneustossa — Jimmie McBriden luona on eräs korkeakoulutoveri osan kesää, joten näet että meillä kyllä on miehiä, joiden kanssa tanssia.

Eikö ollutkin herttaista että Mrs. Mc Bride kutsui minut? Nähtävästi hän piti minusta kun olin siellä jouluna.

Suo anteeksi kirjeen lyhyys. Tämä ei ole mikään oikea kirje; tahdoin vain antaa sinun tietää että kesäni on turvattu.

                                        Sinun
                           hyvin tyytyväisessä mielentilassa
                                        JUDY.

Sihteerisi on juuri kirjoittanut minulle että Mr. Smith pitää parempana etten ota vastaan Mrs. McBriden kutsua, vaan palaan Lock Willow'hon kuten viime kesänä.

Sinä et ymmärrä asiaa. Mrs. McBride tarvitsee minua, varmasti ja ihan totta. Minä en ole vähääkään vaivaksi talossa. Minusta on apua. He eivät ota mukaansa monta palvelijaa, ja Sallie ja minä voimme tehdä paljon hyötyä. Se on minulle verraton tilaisuus oppia kodinhoitoa. Jokaisen naisen pitäisi ymmärtää sitä, ja minä olen perehtynyt vain orpokodin hoitoon.

Leirissä ei ole ketään meidän ikäisiämme tyttöjä, ja Mrs. McBride tarvitsee minut seuralaiseksi Sallielle. Aiomme opiskella paljon yhdessä. Aiomme lukea kaikki ensi vuoden englannin ja yhteiskuntaopin kirjat. Opettaja sanoi että siitä olisi suuri apu, jos voisimme kesällä lukea ne läpi, ja on niin paljon helpompi muistaa, jos luemme yhdessä ja keskustelemme niistä.

Jo eläminen samassa talossa kuin Sallien äiti on sivistävää. Hän on mielenkiintoisin, hauskin, toverillisin, viehättävin nainen maailmassa; hän tietää kaikki. Ajattele kuinka monta kesää olen viettänyt Mrs. Lippettin seurassa ja kuinka osaan antaa arvoa vastakohdalle. Sinun ei tarvitse pelätä että minä ottaisin liian paljon tilaa, sillä heidän talonsa on venyvä kuin kummi. Kun heillä on paljon vieraita, pystyttävät he telttoja pitkin metsää ja lähettävät pojat ulos. Siitä tulee niin hauska, terveellinen kesä, kun saa olla ulkoilmassa joka hetki. Jimmie McBride opettaa minua ratsastamaan hevosen selässä ja melomaan kanoottia ja ampumaan ja — oi, niin paljon sellaista mitä minun pitäisi osata. Se olisi sellainen hauska, iloinen, huoleton aika, jonkalaista minulla ei ole koskaan ollut, ja minä luulen että jokainen tyttö ansaitsee kerran elämässään sellaisen. Tietysti teen aivan niinkuin sinä käsket, mutta ole, ole niin kiltti ja anna minun mennä sinne, Setä. En ole koskaan halunnut mitään niin hartaasti.

Tämä ei ole Jerusha Abbott, tuleva suuri kirjailija, joka kirjoittaa sinulle. Se on vain Judy — eräs tyttö.

Sir: Saanut kirjeenne tämän kuun seitsemänneltä. Noudattaen määräyksiänne, jotka olen saanut sihteerinne kautta, lähden täältä ensi perjantaina viettääkseni kesän Lock Willow'n maatalossa.

On jo lähes kaksi kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin, mikä ei kaunista minua, sen kyllä tiedän, mutta minä en ole rakastanut sinua paljon tänä kesänä — sinä näet että olen suora!

Et voi kuvitella kuinka pettynyt olin, kun minun piti luopua McBriden leiristä. Luonnollisesti tiedän että olet holhoojani ja että minun pitää kaikissa asioissa ottaa huomioon toivomuksesi, mutta en voinut nähdä mitään syytä. Se oli niin ilmeisesti parasta, mitä olisi voinut tapahtua minulle. Jos minä olisin ollut Setä ja sinä Judy, olisin sanonut: "Siunatkoon, hyvä lapsi, mene kaikella muotoa ja pidä hauskaa, näe paljon uusia ihmisiä ja opi paljon uutta, elä ulkoilmassa ja tule terveeksi ja vahvaksi ja virkistyneeksi kovaa työvuotta varten."

Mutta ei sinne päinkään! Vain pari riviä sihteeriltäsi, joka määrää minut Lock Willow'hon.

Määräystesi personattomuus se loukkaa tunteitani. Minusta tuntuu että jos välittäisit minusta hiukankin samaan suuntaan kuin minä sinusta, lähettäisit minulle joskus omalla kädelläsi kirjoitetun tervehdyksen noiden typerien koneellakirjoitettujen sihteerin kirjelippusten asemasta. Jos saisin pienimmänkin vihjauksen siitä että välität, tekisin mieliksesi ihan vaikka mitä.

Minä tiedän että minun piti kirjoittaa hauskoja, pitkiä, yksityiskohtaisia kirjeitä odottamatta koskaan vastausta. Sinä täytät osasi sopimuksesta — minä saan kasvatukseni — ja otaksun että minä en täytä omaa osaani sinun mielestäsi!

Mutta, Setä, se on kova sopimus. Niin on, ihan totta. Olen niin kauhean yksin. Sinä olet ainoa ihminen, josta voisin välittää, ja sinä olet niin varjomainen. Sinä olet vain kuviteltu mies, jonka minä olen keksinyt, ja luultavasti oikea sinä ei ole vähääkään sellainen kuin minun kuvittelemani sinä. Mutta sinä lähetit minulle tervehdyksen kerran kun olin sairaana, ja nyt, kun tunnen itseni kauhean unohdetuksi, haen korttisi esille ja luen sen uudelleen.

Huomaan etten sano sinulle ollenkaan sitä mitä aioin sanoa, mikä oli seuraavaa:

Vaikka tunteeni vieläkin ovat loukatut, sillä on hyvin nöyryyttävää tulla nostelluksi ja siirrellyksi mielivaltaisen, taipumattoman, järjettömän, kaikkivoivan, näkymättömän Sallimuksen käden kautta, niin kuitenkin, kun joku ihminen on ollut niin hyvä ja jalomielinen ja ajatteleva kuin sinä tähän asti olet ollut minua kohtaan, otaksun että hänellä on oikeus olla mielivaltainen, taipumaton, järjetön, näkymätön Sallimus, jos häntä haluttaa, ja siispä — annan sinulle anteeksi ja olen iloinen taas. Mutta hauskaa ei vieläkään ole saada Sallien kirjeitä, joissa hän kertoo kuinka hurmaavaa siellä leirissä on!

Olen kirjoittanut ja kirjoittanut tänä kesänä, saanut valmiiksi neljä lyhyttä kertomusta ja lähettänyt ne neljään eri aikakauskirjaan. Näet nyt että koetan olla kirjailija. Olen vakiinnuttanut työhuoneekseni nurkan ullakolla, joka oli Master Jervien leikkihuoneena sadepäivinä. Se on viileä, tuulinen nurkka, jossa on kaksi ullakkoikkunaa, ja sitä varjostaa vaahtera, jossa asuu perhe punaisia oravia kolossaan.

Parin päivän päästä kirjoitan hauskan kirjeen ja kerron kaikki talon uutiset.

Sir: kirjoitan teille pajupuun toiselta oksalta laidunmaalta lammikon rannalta. Alapuolella kurnuttaa sammakko, heinäsirkka sirittää yläpuolella ja kaksi pientä "pirunkorentoa" kiitää ylös ja alas rungon ympärillä. Olen ollut täällä kokonaisen tunnin; oksa on hyvin mukava, varsinkin kun olen päällystänyt sen kahdella sohvatyynyllä. Tulin tänne mukanani kynä ja kirjoituslehtiö toivoen voivani kirjoittaa kuolemattoman novellin, mutta olen ollut aivan hukassa sankarittareni kanssa — en voi saada häntä käyttäytymään niinkuin tahtoisin, ja niinpä olen hyljännyt hänet hetkiseksi ja kirjoitan sinulle. (Ei siitäkään sentään ole suurta huojennusta, sillä enhän minä saa sinuakaan käyttäytymään niinkuin tahtoisin.)

Jos olet tuossa kauheassa New Yorkissa, soisin voivani lähettää sinulle kappaleen tätä ihastuttavaa, tuulista, aurinkoista maisemaa. Seutu on sadeviikon jälkeen kuin taivas.

Taivaasta puhuen — muistatko Mr. Kellogin, josta kerroin viime kesänä — Cornersin pienen valkean kirkon kappalaisen? No niin, tuo vanha sielu-parka on kuollut — kuollut keuhkotulehdukseen viime talvena. Minä kävin kuutisen kertaa kuulemassa hänen saarnaansa ja perehdyin hyvin hänen jumaluusoppiinsa. Hän uskoi loppuun saakka ihan samat asiat kuin matkansa alussakin. Minusta tuntuu että miestä, joka voi ajatella aivan samalla tavalla neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan muuttamatta ainoatakaan käsitystä, pitäisi säilyttää erikoisuutena museossa. Toivon että hän saa nauttia harpustaan ja kultakruunustaan, hän oli niin täysin varma niiden saamisesta! Hänen tilallaan on nyt nuori, hyvin suuriluuloinen mies. Seurakunta on vielä sangen epäilevällä kannalla, varsinkin se puolue, jota diakooni Cummings johtaa. Näyttää kuin tulossa olisi hirveä hajaannus kirkossa. Me emme välitä uskonnollisista uudistuksista tällä seudulla.

Sadeviikon loppupuolella istuin ullakolla ja hekkumoin kirjoissa — Stevensonia enimmäkseen. Hän itse on paljon mielenkiintoisempi kuin kukaan hänen kirjojensa henkilö, lyönpä vetoa että hän teki itsestään sellaisen sankarin, joka näyttäisi hyvältä painettuna. Etkö luule että oli juuri hänen tapaistaan tuhlata kaikki isältään perimänsä kymmenentuhatta dollaria purjeveneeseen ja lähteä purjehtimaan etelämerille. Hän toteutti itse seikkailevan maailmankatsomuksensa. Jos isäni olisi jättänyt minulle kymmenentuhatta dollaria, tekisin samoin minäkin. Vailiman ajatus tekee minut suorastaan villiksi. Tahtoisin nähdä tropiikin. Tahtoisin nähdä koko maailman. Minä kyllä vielä näenkin — ihan varmasti, Setä, kun minusta tulee suuri kirjailija tai taiteilija tai näyttelijätär tai näytelmänkirjoittaja — tai mikä suuruus minusta näyttäytyy tulevan. Minulla on kauhea vaeltamisen jano; kun vain näenkin kartan, tekee mieleni panna hattu päähän ja ottaa päivänvarjo ja lähteä. "Minä näen ennen kuolemaani etelän palmut ja temppelit."

Hyvin vaikeata saada mitään uutisia tähän kirjeeseen! Judy on viime aikoina käynyt niin filosofeeraavaksi että hän tahtoo keskustella laajapiirteisesti maailmasta yleensä eikä alentua puhumaan arkielämän jokapäiväisistä pikkuseikoista. Mutta jos sinun pitää saada uutisia, niin kuule siis:

Yhdeksän pikku porsastamme kahlasi viime tiistaina puron yli ja karkasi, ja vain kahdeksan tuli takaisin. Emme tahdo väärin syyttää ketään, mutta me epäilemme että Dowdin leskellä on yksi enemmän kuin pitäisi.

Mr. Weaver on maalannut latonsa ja kaksi aittaansa kirkkaan keltaisiksi — hyvin ruma väri, mutta hän sanoo sen kestävän.

Brewereilla on vieraita tällä viikolla, Mr. Brewerin sisar ja kaksi sisarentytärtä Ohiosta.

Eräs Rhode Island-punaisistamme nakutti esiin vain kolme kananpoikaa viidestätoista munasta. Emme voi kuvitella mikä sitä riivasi. Rhode Island-punaiset ovat minun mielestäni hyvin arvoton rotu. Pidän enimmän Buff Orpingtoneista.

Bonnyrigg Four Cornersin uusi postivirkailija joi joka pisaran jamaikalaista inkivääriolutta mitä heillä oli varastossa — seitsemän dollarin arvosta — ennenkuin hänet saatiin ilmi.

Vanha Ira Hatch potee luuvaloa eikä enää voi tehdä työtä. Hän ei koskaan säästänyt mitään kun palkka oli hyvä, joten hänen nyt on elettävä kaupungin kustannuksella.

Ensi lauantai-iltana on koulutalossa jäätelöillanvietto. Tervetuloa perheinenne!

Minulla on uusi hattu, jonka ostin kahdellakymmenellä viidellä sentillä postitoimistosta. Tässä on viimeinen muotokuvani, lähdössä haravoimaan heiniä.

Hyvää huomenta! Kerrankin uutinen! Mitä ajattelet? Et koskaan, koskaan, koskaan arvaisi kuka on tulossa Lock Willow'hon. Kirje Mrs. Semplelle Mr. Pendletonilta. Hän on pyörämatkalla Berkshires'in läpi ja on väsynyt ja tahtoo levätä siistissä hiljaisessa maatalossa — jos hän jonakin iltana kiipeää Mrs. Semplen portaita ylös, onko tällä silloin huone valmiina hänelle? Hän viipyy kenties viikon tai kenties kaksi tai kenties kolme, kun hän nyt ensin näkee kuinka rauhallista täällä on.

Mekös olemme häkärässä! Koko talo siivotaan ja kaikki ikkunaverhot pestään. Minä ajoin tänä aamuna Cornersiin ostamaan uutta vahakangasta sisäänkäytävään ja kaksi kannua ruskeata kattomaalia eteistä ja takaportaita varten. Mrs. Dowd on tilattu huomiseksi pesemään ikkunoita (hetken tärkeys saa meidät unohtamaan epäluulomme porsaan suhteen). Saatat ajatella, päättäen toimenpiteistämme, ettei talo jo ennestään ollut tahraton, mutta minä vakuutan sinulle että se oli! Olkoot Mrs. Semplen rajoitukset mitkä tahansa, mutta hän on TALOUDELLINEN.

Mutta eikö tuo ole juuri sen miehen tapaista, Setä? Hän ei anna kaukaisintakaan vihjausta siitä, päätyykö hän portaillemme tänään vai kahden viikon päästä. Saamme alituisesti pidättää henkeämme kunnes hän tulee — ja jollei hän kiirehdi, voi sattua että siivot on tehtävä uudestaan.

Tuolla Amasai odottaa häkkirattaitten ja vanhan Groven kanssa. Ajelen yksin, mutta jos voisit nähdä vanhan Groven, et olisi levoton turvallisuudestani.

JUDY.

P.S. Eikö se ole sopiva kirjeen loppu? Sain sen eräästä Stevensonin kirjeestä.

Hyvää huomenta taas! En saanut tätä koteloiduksi eilen ennenkuin postimies tuli, ja niinpä lisään vielä jotakin. Meille tulee posti kerran päivässä kahdentoista aikaan. Kirjeidenkanto maalla on oikea siunaus maanviljelijöille. Postimiehemme ei ainoastaan jakele kirjeitä, vaan toimittaa meille asioita kaupungissa, viisi senttiä asiasta. Eilen hän toi minulle kengännauhat ja coldcream-rasian (aurinko poltti nahan nenästäni ennenkuin sain uuden hattuni) ja sinisen Windsor-kaulanauhan ja kenkämustetta, kaikki kymmenellä sentillä. Se oli tavattoman hyvä kauppa, kiitos tilaukseni laajuuden.

Hän kertoo meille myöskin, mitä Suuressa Maailmassa tapahtuu. Muutamat ihmiset hänen matkansa varrella tilaavat päivälehtiä, ja hän lukee niitä tallustellessaan eteenpäin ja kertoo uutiset sellaisille, jotka eivät tilaa. Niin että jos Yhdysvaltain ja Jaapanin välille tulee sota, tai jos presidentti murhataan, tai Mr. Rockefeller antaa miljoonan John Grier Homelle, ei sinun tarvitse vaivautua kirjoittamaan, minä kuulen sen kuitenkin. Ei merkkiäkään vielä Master Jerviestä. Mutta sinun pitäisi nähdä kuinka talomme kiiltää — ja kuinka huolellisesti pyyhimme jalat ennenkuin astumme sisään!

Toivon että hän tulee pian, kaipaan ihmistä jonka kanssa puhua. Mrs. Semple, sanoakseni totuuden, käy hieman yksitoikkoiseksi. Hän ei koskaan anna ajatusten katkaista keskustelunsa vuolasta virtaa. Omituisia nämä ihmiset täällä. Heidän maailmansa on juuri tämä ainoa mäennyppylä. He eivät ole hituistakaan yleismaailmallisia, jos tiedät mitä tarkoitan. Se on aivan sama juttu kuin John Grier Homessa. Siellä rajoitti ajatuksiamme rauta-aidan neljä sivua, mutta en välittänyt siitä niin paljoa, kun olin nuorempi ja kun minulla oli niin kauheasti työtä. Hetkenä jolloin olin saanut kaikki vuoteet kuntoon ja pikkulasten kasvot pestyiksi ja olin mennyt kouluun ja tullut kotiin taas ja pessyt heidän kasvonsa uudestaan ja parsinut heidän sukkansa ja paikannut Freddie Perkinsin housut (hän repi ne elämänsä jokaisena päivänä) ja lukenut läksyni jossain välissä — olin kypsä menemään sänkyyn, enkä huomannut mitään keskinäisen ajatustenvaihdon puutetta. Mutta oltuani kaksi vuotta keskustelurikkaassa korkeakoulussa, kaipaan sitä, ja olen iloinen kun saan tavata jonkun, joka puhuu minun kieltäni.

P.S. Salaatti ei ole vähääkään menestynyt tänä vuonna. Oli niin kuivaa kesän alussa.

No, Setä, Master Jervie on täällä. Ja niin hauskaa on meillä ollut! Ainakin minulla, ja luullakseni hänellä myöskin — hän on ollut täällä kymmenen päivää eikä näytä mitään lähtemisen merkkiä. On ihan häpeällistä millä tavoin Mrs. Semple lellittelee tuota miestä. Jos tuo kunnon rouva hemmotteli häntä yhtä paljon kun hän oli pikkupoika, en ymmärrä kuinka hänestä on voinut tulla niin mukava mies.

Hän ja minä syömme pienen pöydän ääressä verannalla tai väliin puiden alla tai — kun sataa tai on kylmä — parhaassa vierashuoneessa. Hän vain määrää paikan missä tahtoo syötävän ja Carrie tipsuttelee hänen perässään kantaen pöytää. Jos siitä on ollut hirveästi vaivaa ja astiat on täytynyt kantaa kovin kauas, löytää Carrie sokerirasian alta dollarin.

Hän on kauhean hauska ja toverillinen mies, vaikka sitä ei ikinä uskoisi, jos näkisi hänet vain sattumalta. Hän on ensi näkemältä kuin todellinen Pendleton, mutta sellainen hän ei suinkaan ole. Hän on aivan niin yksinkertainen ja teeskentelemätön ja herttainen kuin suinkin voi — tuntuu hullulta kuvailla miestä tällä tavoin, mutta se on totta. Hän on äärettömän hauska suhteessaan talonpoikiin täällä, kohtelee heitä toverillisella tavalla, joka riisuu heidät heti aseista. He olivat hyvin epäluuloisia alussa. He eivät pitäneet hänen vaatteistaan! Ja minä sanon että hänen vaatteensa ovatkin aika ihmeelliset. Hän käyttää polvihousuja ja urheilupaitaa ja valkoista flanellipukua ja ratsastuspukua leveine housuineen. Aina kun hän tulee näkyviin yllään jotakin uutta, kävelee Mrs. Semple hänen ympärillään paistaen ylpeydestä ja tarkastaa häntä joka puolelta ja vaatii häntä tarkoin katsomaan mihin istuu, ettei vain saisi tomua vaatteisiinsa. Se vaivaa häntä kauheasti. Hän sanoo Mrs. Semplelle aina:

"Mene nyt siitä, Lizzy, ja pidä huolta omista töistäsi. Ei sovi enää lellitellä minua. Olen kasvanut suureksi."

On kauhean hullua ajatella että tuo suuri, iso, pitkäsäärinen mies (hän on melkein yhtä pitkäsäärinen kuin sinä, Setä) on joskus istunut Mrs. Semplen sylissä ja tämä on pessyt hänen kasvojaan. Erityisen hullua kun näkee Mrs. Semplen sylin! Hänellä on kaksi syliä nyt, ja kolme leukaa. Mutta Master Jervie sanoo että hän kerran oli laiha ja vikkelä ja reipas ja pääsi juoksemaan nopeammin kuin hän.

Voi kuinka meillä on ollut seikkailuja! Olemme tutkineet ympäristön penikulmain laajuudelta, ja minä olen oppinut kalastamaan vitsikkäillä pikku kärpäsillä, jotka on tehty höyhenistä. Niin myöskin ampumaan rihlapyssyllä ja revolverilla. Niin myöskin ratsastamaan — vanhassa Grovessa on hämmästyttävä määrä elämää. Me syötimme sille kauroja kolme päivää, ja se pelästyi vasikkaa ja oli vähällä juosta tiehensä minun kanssani.

Kiipesimme Pilvitöyräälle maanantai-iltapäivänä. Se on vuori täällä lähellä, ei hirveän korkea vuori — ei mitään lunta huipulla — mutta on sitä vain aika hengästynyt kun pääsee huipulle. Alemmat rinteet ovat metsien peitossa, mutta huipulla on vain kivikasoja ja aukeata kangasmaata. Viivyimme auringonlaskuun asti ja teimme tulen ja keitimme illallisemme siellä. Master Jervie keitti, hän sanoi osaavansa paremmin kuin minä — ja hän osaakin, koska hän on tottunut leirielämään. Sitten tulimme alas kuunvalossa, ja päästyämme metsäpolulle missä oli pimeä, sähkölampun valossa, joka oli hänen taskussaan. Se oli niin verratonta! Hän nauroi ja laski leikkiä koko matkan ja puhui mielenkiintoisista asioista. Hän on lukenut kaikki ne kirjat mitä minä ikinä olen lukenut, ja paljon muita lisäksi. On hämmästyttävää kuinka paljon erilaisia asioita hän tietää.

Lähdimme pitkälle jalkapatikalle tänä aamuna, ja rajuilma yllätti meidät. Vaatteemme olivat likomärkinä ennenkuin pääsimme kotiin — mutta mielemme ei kastunut vähääkään. Olisitpa nähnyt Mrs. Semplen kasvot, kun tupsahdimme hänen keittiöönsä.

"Oh, Master Jervie — Miss Judy! Tehän olette likomärkinä! Oi, voi!
Mitä minun pitää tehdä! Tuo uusi kaunis puku on vallan pilalla."

Hän oli kauhean hullunkurinen, olisi luullut että me kumpikin olimme kymmenvuotiaita ja hän hätääntynyt äiti. Minä jo hetkisen pelkäsin ettemme saisi hilloa teen kanssa.

Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.

The world is so full of a number of things,
I am sure we should all be as happy as kings.

[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]

Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi. Koko salaisuus on siinä että osaa olla joustava. Maalla varsinkin on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan — eikä minun tarvitse maksaa veroa.

Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis — ei mitään ihanaa unta minulle!

Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä sävyssä:

"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme kirkkoon yhdeksitoista."

"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."

"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa liian kauan."

Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.

Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi — hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi ravintola — ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle. Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan kuullut mitään niin hullua?

Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin! Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus. Sitäpaitsi — hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa. Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa) ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan — ja täällä minä olen ja kirjoitan sinulle.

Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan kalan kuva, jonka minä sain.

Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia — tänne! Arvaa mitä minä luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä, vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina — minä en usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee opettajatar.

Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko kirjaston.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä, meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko hän sinut New Yorkissa — mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte uudistuksia ja sen semmoista — mutta enhän voinut, kun en tiedä oikeata nimeäsi.

Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs. Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä luulisin niin!

P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan
Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master
Jervie'iin.

Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois, jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.

Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla työtä tänä kesänä — kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master Jervie luki ne — hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän sai tietää asian — ja hän sanoi että ne ovat kauheita. Niistä kävi ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen, jonka tein — pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta — ei hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.

Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen valaistus. Tulee myrsky.

Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita, ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa — ja sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen, "Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.

Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.

1. — Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. Alors! Minä olen KIRJAILIJA.

2. — Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa". Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai yksityistunneilla tai jollakin.

Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.

Koulussa taas ja yläluokkalainen. Lukuhuoneemme on tänä vuonna parempi kuin koskaan — etelän puolella ja kaksi suurta ikkunaa — ja oi, niin hienosti kalustettu! Julia rajattomine kuukausirahoineen saapui kaksi päivää aikaisemmin ja joutui oikean kalustamiskuumeen valtaan. Meillä on uudet seinäpaperit ja itämaiset matot ja mahonkituolit — ei maalattua mahonkia, joka viime vuonna riitti tekemään meidät onnellisiksi, vaan oikeata. Se on hyvin ylellistä, mutta minusta tuntuu kuin en kuuluisi siihen, olen kaiken aikaa hermostunut pelosta että pudotan mustetahran väärään paikkaan.

Ja, Setä, kirjeesi odotti minua täällä — anteeksi — tarkoitan sihteerisi kirjettä.

Tahdotko ystävällisesti sanoa minulle järkevän syyn, miksi en ottaisi vastaan tuota stipendiä? En ymmärrä vastustustasi vähääkään. Mutta missään tapauksessa ei vastustelustasi ole pienintäkään hyötyä, sillä olen jo ottanut stipendin — enkä aio muuttaa mieltäni. Tämä kuulostaa hieman nenäkkäältä, mutta en tarkoita sitä siksi.

Otaksun että kun kerran olet ruvennut kasvattamaan minua, tahtoisit kernaasti lopettaa työsi ja panna sievän pisteen diploomin muodossa loppuun.

Mutta katsohan nyt sekunnin verran asiaa minun kannaltani. Minä saan kiittää kasvatuksestani sinua aivan yhtä hyvin kuin jos antaisin sinun maksaa kaiken, mutta en ole aivan yhtä velkaantunut. Tiedän ettet tahdo minua maksamaan rahaa takaisin, mutta minä aion kuitenkin tahtoa tehdä sen, jos suinkin voin, ja tuon stipendin saaminen helpottaa asiaa suuresti. Odotin saavani viettää lopun elämääni velkojeni maksamisessa, mutta nyt meneekin vain toinen puoli loppuelämästäni siihen. Toivon että ymmärrät asemani etkä pahastu. Kuukausirahan otan vieläkin hyvin kiitollisena vastaan. Tarvitaankin rahaa, jos tahtoo elää Julian ja hänen kalustonsa tasalla! Soisin että hän olisi kasvatettu yksinkertaisemmille tavoille tai ettei hän olisi huonetoverini.

Tämä ei juuri ole kirje, aioin kirjoittaa paljon — mutta olen päärmännyt neljä ikkunaverhoa ja kolme oviverhoa (olen iloinen kun et voi nähdä pistojen pituutta) ja kiillottanut messinkiset kirjoitusneuvot hammaspulverilla (hyvin vastahakoista työtä) ja sahannut poikki teräslankaa kynsisaksilla ja pakannut auki neljä kirjalaatikkoa ja ripustanut kaksi matka-arkullista vaatteita (ei tunnu uskottavalta että Jerusha Abbott omistaa kaksi matka-arkullista vaatteita, mutta se on totta!) ja siinä välissä toivottanut viisikymmentä rakasta ystävää tervetulleiksi takaisin.

Hyvää yötä, Setä kulta, ja älä ole vihoissasi, vaikka kananpoikasi tahtoo kaaputtaa itse itselleen. Hänestä kasvaa kauhean ponteva pieni kana — jolla on hyvin päättäväinen kaakatus ja paljon kauniita höyheniä (kaikki sinulta saatuja).

Vieläkö sinä nytkin jumpittelet tuosta stipendiasiasta? En ole koskaan nähnyt miestä niin itsepintaista ja kovakorvaista ja järjetöntä ja järkähtämätöntä ja härkäpäistä ja kykenemätöntä-tajuamaan-toisten-ihmisten-näkökantoja kuin sinä.

Onko maailmassa ketään, jota tuntisin vähemmän? En tuntisi sinua, jos tulisit kadulla vastaan. Näet nyt, jos olisit ollut järkevä, ymmärtäväinen ihminen ja kirjoittanut sieviä, rohkaisevia, isällisiä kirjeitä pikku Judyllesi ja tullut silloin tällöin taputtamaan häntä päähän ja sanomaan että olet iloinen, kun hän on niin kiltti tyttö. — Silloin hän ehkä ei olisi ilkkunut sinua vanhalla iälläsi, vaan olisi totellut pienintäkin toivettasi niinkuin kuuliainen tytär ainakin, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu.

Ja sitäpaitsi se ei ole mikään lahja, se on palkinto — olen ansainnut sen kovalla työllä. Jollei kukaan olisi ollut tarpeeksi etevä englanninkielessä, ei komitea olisi jakanut stipendiä ollenkaan, muutamina vuosina on käynyt niin. Siis — Mutta mitä kannattaa väitellä miehen kanssa? Te kuulutte, Mr. Smith, sukupuoleen, jolta logiikan taju puuttuu. On vain kaksi keinoa, jos tahtoo saada miesväkeä järkiinsä: täytyy joko mielistellä tai olla epämiellyttävä. Minä en alennu mielistelemällä yrittämään miehiltä sitä mitä haluan. Senvuoksi minun täytyy olla epämiellyttävä.

Minä kieltäydyn, sir, luopumasta stipendistäni, ja jos vielä pidätte ääntä asiasta, en tahdo ottaa vastaan kuukausirahaakaan, vaan väsytän ja hermostutan itseni pilalle antamalla yksityistunteja typerille keltanokille.

Se on minun uhkavaatimukseni. Ja kuule — minulla on vielä uusi ajatus. Koska niin pelkäät että minä, ottamalla vastaan tämän stipendin, riistän koulunkäynti-mahdollisuuden joltakin toiselta, tiedän keinon siihen. Voithan käyttää rahan, jonka olisit kuluttanut minun hyväkseni, jonkun toisen John Grier Homen pikku tytön kasvattamiseen. Eikö se ole mielestäsi hyvä ajatus? Mutta, Setä, kasvata uutta tyttöä niin paljon kuin tahdot, mutta älä toki pidä hänestä enemmän kuin minusta.

Toivon ettei sihteerisi loukkaannu, kun kiinnitän niin vähän huomiota ehdotuksiin, joita hän tekee kirjeissään, mutta jos hän loukkaantuu, en voi sitä auttaa. Hän on hemmoteltu lapsi, Setä. Olen säyseästi taipunut hänen oikkuihinsa tähän saakka, mutta tällä kertaa aion olla LUJA.

                         Sinun,
                           päättävästi,
                             täysin ja peruuttamattomasti ja
                           maailman loppuun saakka iki-jyrkkänä,

JERUSHA ABBOTT.

Lähdin tänään kaupunkiin ostamaan kenkämustetta ja pari kaulusta ja puserokankaan ja putken orvokkivoidetta ja kappaleen hienoa saippuaa — kaikki hyvin tarpeellisia, en voisi enää päivääkään olla onnellinen ilman niitä — ja kun aioin maksaa vaununkuljettajalle, huomasin kukkaron jääneen toisen hameeni taskuun. Niinpä minun täytyi astua alas ja odottaa seuraavaa vaunua, ja myöhästyin voimistelusta.

Julia Pendleton on kutsunut minut luokseen joululomaksi. Miten tämä vaikuttaa teihin, Mr. Smith? Kuvitelkaa Jerusha Abbottia John Grier Homesta istumassa rikkaitten pöydässä. En käsitä miksi Julia tahtoo minut sinne — hän näyttää suorastaan kiintyneen minuun viime aikoina. Totta puhuakseni lähtisin paljon mieluummin Sallien luo, mutta Julia pyysi minua ensiksi, niin että jos jonnekin lähden, täytyy minun lähteä New Yorkiin eikä Worcesteriin. Minua hieman hirvittää ajatus, että joudun kohtaamaan Pendletoneja en masse, ja sitten minun täytyy saada paljon uusia pukuja — niin että Setä kulta, jos kirjoitat että tahtoisit minut jäämään kauniisti kouluun, mukaudun toiveisiisi herttaisen tottelevaisena kuten ainakin.

Luen tyhjinä hetkinä "Thomas Huxleyn elämää ja kirjeitä" — se on hauskaa, kevyttä luettavaa silloin tällöin. Tiedätkö mikä archaopteryx on? Se on eräs lintu. Ja stereognathus? En ole itsekään varma, mutta luullakseni se on jokin puuttuva rengas, lintu jolla on hampaat tai lisko jolla on siivet. Ei, se ei ole kumpaakaan, katsoin juuri kirjasta. Se on mesozoinen nisäkäs.

Olen valinnut kansantalouden tänä vuonna — hyvin valaiseva aine. Kun olen lopettanut sen, alan tutkia hyväntekeväisyyttä ja uudistuksia, ja silloin, Mr. Johtokunnan Jäsen, tiedän tarkalleen kuinka orpokoti on järjestettävä. Etkö usko että minusta tulisi verraton äänestäjä, jos minulla olisi äänioikeus? Täytin kaksikymmentä yksi viime viikolla. Kauhean tuhlaileva maa, joka heittää pois sellaisen rehellisen, sivistyneen, itsetietoisen, älykkään kansalaisen kuin minä olisin.

Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo — otaksun että vaitiolo on myöntymisen merkki.

Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset olivat viime viikolla — tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.

Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään — hirveän hauska, punatukkainen poika — ja Julia kutsui erään new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen, mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista vähääkään.

No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle. Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä, niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.

Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti, mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa, joita ei tunne!

Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin — ja kenen luulet kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi, minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta perin huomattava henkilö!

Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika — ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä pane vastaan, Setä kulta!

Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin uni, tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.

Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla, ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.

Minun oli himmeän punaista crepe de chine'ä ja koristettu kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.

Ei voi olla ajattelematta, Setä, kuinka väritöntä elämää miesten on pakko elää, kun muistaa että harsokangas ja venetsialainen pitsi ja käsi-koruompelu ja irlantilainen virkkaus kaikki ovat heille vain tyhjiä sanoja. Kun taas nainen — harrasti hän sitten vauvoja tai mikrobeja tai miestänsä tai runoutta tai palvelijoita tai suunnikkaita tai puutarhanhoitoa tai Platonia tai bridgeä — pohjimmaltaan ja aina harrastaa pukuja.

Luonnon ainokainen kosketus tekee koko maailman sukulaisiksi. (Tämä ei ole alkuperäistä. Sain sen eräästä Shakespearen näytelmästä.)

Mutta palatkaamme asiaan. Tahdotko että kerron sinulle salaisuuden, jonka olen hiljattain keksinyt? Ja lupaatko ettet pidä minua turhamaisena? Kuule sitten:

Minä olen, se on totinen tosi. Olisin kauhea idiootti jollen tietäisi sitä, kun huoneessa on kolme peiliä.

YSTÄVÄ.

Minulla on vain hetkinen aikaa, koska pitää käydä kahdella tunnilla, pakata matkalaukku ja pukurasia ja ehtiä kello neljän junaan — mutta en voi lähteä kirjoittamatta sinulle paria sanaa, jotta tietäisit kuinka suuresti iloitsen joululahjalaatikostani.

Minä pidän turkiksista ja kaulakoristeesta ja Liberty-huivista ja hansikkaista ja nenäliinoista ja kirjoista ja kukkarosta — ja kaikkein eniten pidän sinusta! Mutta Setä, eihän sinun pitäisi hemmotella minua sillä tavalla. Olen vain ihminen — ja lisäksi tyttö. Kuinka voin vakavasti kiinnittää mieleni opintiehen, kun häiritset minua moisilla maailmallisilla turhuuksilla?

Minulla on nyt vahvat epäluuloni siitä, kuka oli se ainoa John Grier Homen Johtokunnan Jäsen, joka antoi joulukuusen ja jäätelön sunnuntaisin. Hän oli nimetön, mutta hänen töistään minä tunnen hänet! Sinä ansaitset olla onnellinen kaikkien hyvien tekojesi tähden.

P.S. Lähetän pienen ystävyydenosoituksen minäkin. Luuletko että pitäisit hänestä jos tuntisit hänet?

Aioin kirjoittaa sinulle kaupungista, Setä, mutta New York on paikka, joka vie ihmisen kokonaan.

Minulla oli mielenkiintoinen — valaiseva — aika, mutta iloinen olen etten kuulu sellaiseen perheeseen! Totisesti mieluummin ottaisin John Grier Homen taustakseni. Oli kasvatuksessani mitä epäkohtia tahansa, ei siinä ainakaan ollut mitään turhaa vaateliaisuutta. Nyt tiedän mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat että asiat painavat heidät alas. Tuon talon aineellinen ilmakehä oli musertava, en vetänyt syvää henkäystä ennenkuin olin pikajunassa paluumatkalla. Kaikki huonekalut olivat täynnä kaiverruksia ja päällystetyt ja ylelliset, ihmiset, joita tapasin, olivat kauniisti puettuja ja matalaäänisiä ja hyvinkasvatettuja, mutta totta on, Setä, että siitä saakka kun tulimme aina lähtöhetkeen asti, en kuullut sanaakaan oikeata puhetta. En usko että ainoakaan ajatus koskaan on astunut päätyovesta sisään.

Mrs. Pendleton ei koskaan ajattele muuta kuin jalokiviä ja ompelijoita ja seuraelämän vaatimuksia. Hän sitten näyttää olevan erilainen äiti kuin Mrs. McBride! Jos minä joskus menen naimisiin ja saan perheen, teen sen niin McBridelaisten kaltaiseksi kuin suinkin voin. En mistään maailman rikkauksista antaisi lapsistani kehittyä Pendletoneja. Ehkä ei ole kohteliasta arvostella ihmisiä, joiden vieraana on juuri ollut? Jos ei ole, suo anteeksi, ole hyvä. Tämä on sanottu aivan tuttavallisesti, näin meidän kesken.

Näin Master Jervien vain kerran, kun hän kävi talossa teenjuonnin aikana, ja silloin minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänen kanssaan kahden. Se oli todellinen pettymys kaiken sen hauskan jälkeen, mitä meillä oli ollut viime kesänä. En luule että hän paljonkaan välittää sukulaisistaan — ja olen varma että he eivät välitä hänestä! Julian äiti sanoo että hän on epävakainen. Hän on sosialisti — ei hän sentään, taivaan kiitos, anna tukkansa kasvaa eikä käytä punaisia kaulanauhoja. Julian äiti ei voi käsittää, mistä hän on saanut kummalliset mielipiteensä, perhe kun on kuulunut Englannin kirkkoon sukupolvien ajan. Hän viskaa rahojansa kaikenlaisiin hupsuihin uudistuksiin sen sijaan että kuluttaisi niitä sellaisiin järkeviin asioihin kuin purjealuksiin ja autoihin ja polo-poneihin. Ostaa hän sillä sentään makeisiakin! Hän lähetti Julialle ja minulle laatikon kummallekin jouluksi.

Tiedätkö, minusta aikoo tulla sosialisti myöskin. Ethän pahastu, vai kuinka, Setä? Sosialistit ovat aivan toista kuin anarkistit, he eivät tahdo räjäyttää ketään ilmaan. Luultavasti on minulla siihen oikeus, minähän kuulun proletariaattiin. En ole vielä ihan päättänyt minkä ryhmän sosialisti minusta tulee. Aion perehtyä asiaan sunnuntaina ja selitän periaatteeni ensi kirjeessä.

Olen nähnyt kuormittain teattereja ja hotelleja ja kauniita taloja. Mielessäni pyörii yhtenä sekasortona onyksia ja kultausta ja mosaikkilattioita ja palmuja. Olen vielä aivan hengästynyt, mutta iloinen olen päästessäni takaisin korkeakouluun ja kirjojeni ääreen — luulen että pohjaltani olen oikea opiskelija; tämä akateemisen rauhan ilmakehä on mielestäni paljon raikkaampi kuin New York. Korkeakouluelämä on hyvin tyydyttävä elämänmuoto, kirjat ja opinnot ja säännölliset tunnit pitävät ihmisen niin virkeänä henkisesti, ja kun ajatus väsyy, pääsee voimistelemaan ja urheilukentälle, ja aina on ympärillä iloisia ystäviä, jotka ajattelevat samoja asioita kuin itsekin. Kulutamme kokonaisen illan vain puhumiseen — puhumiseen — puhumiseen — ja menemme nukkumaan hyvin ylennetyin tuntein, ikäänkuin olisimme pysyväisesti ratkaisseet jonkun painavan maailman-ongelman. Ja joka raon täytteeksi on aina niin paljon kaikenlaista pötyä — hassunaikaista pilaa vain pikku asioista, joita sattuu tapahtumaan — mutta hyvin tyydyttävää. Me annamme arvoa omille vitseillemme!

Ei ne ole isot ilot, jotka eniten merkitsevät, vaan se että tekee suuren numeron pienistä — minä olen keksinyt onnen tosi salaisuuden, Setä, ja se on siinä että elää nykyhetkessä. Ei saa aina ikävöidä menneisyyttä eikä odottaa tulevaisuutta, vaan täytyy ottaa juuri tästä hetkestä talteen niin paljon kuin suinkin voi. Se on kuin maanviljelystä. On olemassa ekstensiivistä ja intensiivistä viljelystä — no niin, minä aion tästälähin harrastaa intensiivistä elämää. Aion nauttia joka sekunnista ja aion tietää että nautin siitä kun kerran nautin. Enimmät ihmiset eivät elä, he vain juoksevat kilpaa. He koettavat ehtiä johonkin rajapatsaaseen kaukana taivaanrannalla, ja juoksun kuumuudessa he niin hengästyvät ja läähättävät etteivät ollenkaan näe sitä kaunista, tyventä seutua, jonka läpi kulkevat, ja ensimäinen seikka minkä he tietävät, on se että he ovat vanhoja ja väsyneitä, ja silloin ei merkitse mitään, ovatko he saavuttaneet rajapyykin vai ei. Minä olen päättänyt istahtaa tien varrelle ja kasata yhteen koko joukon pieniä iloja, silloinkin jollei minusta tule Suurta Kirjailijaa. Oletko koskaan tuntenut moista naisfilosoofia kuin miksi minä olen kehittymässä?

P.S. Tänä iltana sataa kissoja ja koiria. Kaksi koiranpentua ja yksi kissanpoika on juuri tipahtanut ikkunalaudalle.

Se on, sosialisti joka on halukas odottamaan. Me emme tahdo yhteiskunnallista vallankumousta vielä huomenaamulla, se olisi liian järkyttävää. Me tahdomme että se tulee vähitellen kaukaisessa tulevaisuudessa, kun olemme kaikki valmistuneita ja kykenemme kestämään romahduksen.

Sillävälin meidän täytyy valmistua panemalla toimeen uudistuksia teollisuuden alalla, kasvatuksessa ja orpokodeissa.

Älä loukkaannu vaikka tämä on niin lyhyt. Se ei ole kirje, se on vain rivi, jonka tarkoituksena on sanoa sinulle että aion kirjoittaa kirjeen hyvin pian, kun vain tutkinnot ovat ohi. Ei ole välttämätöntä ainoastaan että pääsen läpi, vaan että pääsen läpi HYVIN. Minulla on stipendi, joka velvoittaa.

Presidentti Cuyler piti tänä iltana puheen, jossa moitti nykyistä sukupolvea vallattomaksi ja pintapuoliseksi. Hän sanoi että olemme kadottaneet vanhat vakavan pyrkimyksen ja oikean opiskelun ihanteet, ja että tämä höltyminen ilmenee varsinkin epäkunnioittavassa suhtautumisessamme järjestyneeseen arvovaltaan. Me emme enää osoita asianmukaista kunnioitusta ylempiämme kohtaan.

Olenko liian tuttavallinen, Setä? Pitäisikö minun kohdella sinua arvokkaammin ja etäisemmin. Kyllä, ihan varmaan minun pitäisi. Minäpä alan uudestaan.

Teille on varmaan mieluisaa kuulla että suoriuduin menestyksellä keskivuoden tutkinnoistani ja aloitan nyt uuden lukukauden työtä. Jätän kemian — saatuani loppuun kvalitatiivisen analyysin oppimäärän — ja alan nyt lukea biologiaa. Lähestyn tätä ainetta hieman epäröiden, koska olen ymmärtänyt että joudumme leikkelemään onkimatoja ja sammakoita.

Äärettömän mielenkiintoinen ja arvokas luento pidettiin viime viikolla kappelissa roomalaisajan jäännöksistä etelä-Ranskassa. En ole koskaan kuullut valaisevampaa esitystä asiasta.

Luemme Wordsworthin "Tintern Abbey" runoelmaa Englannin kirjallisuuskurssimme yhteydessä. Mikä verraton teos, ja kuinka tarkoin siinä ilmenee hänen käsityksensä panteismistä! Viime vuosisadan alkupuolen romanttinen liike, joka esiintyy runoijain sellaisten teoksissa kuin Shelley, Byron, Keats ja Wordsworth, miellyttää minua paljon enemmän kuin klassillinen liike sen edellä. Runoudesta puhuen, oletko lukenut Tennysonin viehättävää pikku kappaletta nimeltä "Locksley Hall"?

Olen käynyt voimistelussa hyvin säännöllisesti viime aikoina. On pantu toimeen valvojasysteemi, ja sääntöjen laiminlyöminen aiheuttaa hyvän joukon epämukavuutta. Voimistelusalissa on hyvin kaunis uima-allas sementtiä ja marmoria, erään entisen oppilaan lahja. Huonetoverini, Miss McBride, on antanut minulle uimapukunsa (se vanui niin ettei hän enää voinut käyttää sitä) ja alan nauttia opetusta uimisessa.

Meillä oli ihastuttavaa vaaleanpunaista jäätelöä jälkiruuaksi eilen illalla. Ainoastaan kasvikunnasta saatuja värejä käytetään ruuan värittämiseksi. Koulu vastustaa innokkaasti, sekä esteettisistä että terveydellisistä syistä, aniliinivärien käyttöä.

Ilma on viime aikoina ollut ihanteellinen — kirkasta auringonpaistetta ja pilviä ja tervetulleita lumipyryjä silloin tällöin. Minä ja toverimme olemme nauttineet kävelyistämme sekä tunnille että tunnilta — varsinkin jälkimäisistä.

Uskoen, paras Mr. Smith, että tämä kohtaa teidät hyvässä terveydessä kuten tavallisesti,

                                         olen edelleen
                                  mitä sydämellisimmin teidän
                                         JERUSHA ABBOTT.

Kevät on tullut taaskin! Sinun pitäisi nähdä kuinka ihastuttava leikkikenttämme on. Minusta voisit tulla katsomaan sitä itse. Master Jervie tipahti tänne viime perjantaina — mutta valitsi mahdollisimman epäsuotuisan ajan, sillä Sallie ja Julia ja minä juoksimme parastaikaa asemalle. Ja minne luulet meidän olleen lähdössä? Princetoniin, tanssiaisiin ja pallopeliä katsomaan, jos suvaitset! En kysynyt sinulta saanko mennä, koska minulla oli sellainen tunne että sihteerisi vastaisi ei. Mutta kaikki kävi täysin säännöllisesti, meillä oli lupa koulusta, ja Mrs. McBride oli kaitsijana. Oli hurmaavan hauskaa, mutta jätän yksityiskohdat sikseen, ne ovat liian lukuisat ja monimutkaiset.

Ylhäällä ennen päivänkoittoa! Yövartija herätti meidät — kuusi meistä — ja me keitimme kahvia kattilassa (et ole koskaan nähnyt niin paljon sakkoja!) ja kävelimme kaksi penikulmaa Yhden Puun Kukkulan huipulle katsomaan auringonnousua. Viimeisen rinteen saimme ryömiä! Aurinko miltei nolasi meidät! Ja ehkä luulet ettei tullut ruokahalua aamiaiseksi!

Hyvänen aika, Setä, minulla näyttää olevan perin haihatteleva tyyli tänään, tämä sivu on tulvillaan huutomerkkejä.

Aioin kirjoittaa pitkät jutut puhkeavista puista ja uudesta tuhkakäytävästä urheilukentällä ja inhottavasta biologialäksystä, joka meillä on huomiseksi ja uusista kanooteista järvellä ja Catherine Prentiss'ista, jolla on keuhkotulehdus, ja Prexy'n Angora-kissanpojasta, joka karkasi kotoa ja on ollut täysihoidossa Fergussen Hallissa kaksi viikkoa, kunnes eräs palvelustyttö vei sen takaisin, ja kolmesta uudesta puvustani — valkeata ja vaaleanpunaista ja sinistä musliinia ja samanvärinen hattu jokaiseen — mutta olen liian uninen. Puolustan itseäni aina sillä, eikö totta? Mutta tyttökorkeakoulu on eloisa paikka ja päivän päättyessä väsyttää! Varsinkin kun päivä alkaa auringon noustessa.

Kuuluuko hyviin tapoihin, kun istuu raitiovaunussa, tuijottaa suoraan eteensä eikä nähdä ketään muuta?

Hyvin kaunis nainen hyvin kauniissa samettipuvussa astui raitiovaunuun tänään ja istui viisitoista minuuttia kasvot ihan ilmeettöminä ja tuiotti varoitukseen yleisölle. Minusta ei ole kohteliasta olla tietämättä kenestäkään muusta ikäänkuin itse olisi ainoa tärkeä henkilö paikalla. Joka tapauksessa siinä menettää paljon. Sillävälin kun hän oli vaipunut katsomaan tuota typerää varoitusta, minä tutkin koko vaununtäyttä mielenkiintoisia ihmisolentoja.

Mukanaseuraava kuva esiintyy tässä ensi kertaa. Se on kuin hämähäkki langan päässä, mutta se ei suinkaan esitä sitä, vaan minua, kun opettelen uimaan voimistelusalin uima-altaassa.

Opettaja kiinnittää nuoran vyöhöni renkaaseen ja ripustaa nuoran väkipyörään kattoon. Se olisi hyvä systeemi, jos vain voisi täydellisesti luottaa opettajansa rehellisyyteen. Mutta minä aina pelkään että hän laskee nuoran irti, ja niinpä kiinnitän toisen silmäni levottomana häneen ja toisella uin, ja mielenkiinto näin jakaantuneena en edisty siinä määrin kuin muuten edistyisin.

Hyvin epävakaista ilmaa on ollut viime aikoina. Satoi kun aloitin ja nyt paistaa aurinko. Sallie ja minä menemme ulos pelaamaan tennistä ja saamme niin ollen vapautta voimistelusta.

Minun olisi pitänyt lopettaa tämä kirje aikoja sitten, mutta sitä en ole tehnyt. Ethän suutu, Setä, ethän, vaikka en juuri ole säännöllinen? Minusta todellakin on hauska kirjoittaa sinulle, se antaa minulle sellaisen kunnianarvoisen tunteen, ikäänkuin minulla olisi perhettä. Tahtoisitko että kertoisin sinulle jotakin? Sinä et ole ainoa mies, jolle kirjoitan kirjeitä. On kaksi muutakin! Olen tänä talvena saanut kauniita pitkiä kirjeitä Master Jervieltä (päällekirjoitus on kirjoitettu koneella, niin ettei Julia voi tuntea käsialaa). Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta? Ja joka viikko tai suunnilleen saapuu hyvin tuhruinen epistola Princetonista, tavallisesti kirjoitettuna keltaiselle lehtiöpaperille. Joihin kaikkiin vastaan nopeasti kuin liikemies. Näet nyt — en ole niinkään erilainen kuin muut tytöt — saan kirjeitä minäkin.

Kerroinko että minut on valittu jäseneksi seniorien draamalliseen klubiin. Hyvin recherché yhdistys. Vain seitsemänkymmentä viisi jäsentä tuhannesta. Voinko mielestäsi johdonmukaisena sosialistina kuulua siihen?

Minkä luulet nykyään kiinnittävän huomiotani yhteiskuntaopissa? Minä kirjoitan (figurez vous!) ainetta Turvattomien Lasten huoltamisesta. Opettaja sekoitti aiheet ja jakoi ne umpimähkään, ja tämä lankesi minun osalleni. C'est drôle ca n'est-ce pas?

Hyvin työteliästä aikaa — diploomienjako kymmenen päivän päästä, tutkinnot huomenna, paljon luettavaa, paljon pakattavaa, ja maailma ulkona niin ihastuttava että sydäntä vihloo kun pitää olla sisällä.

Mutta mitäs siitä, lupa on tulossa. Julia matkustaa ulkomaille tänä kesänä — jo neljättä kertaa. Siitä ei ole epäilystä, Setä, onni ei jakele lahjojaan tasaisesti. Sallie, kuten tavallisesti, lähtee Adirondacksiin. Ja mitä luulet minun aikovan tehdä? Saat arvata kolme kertaa. Lock Willow'hon? Väärin. Adirondacksiin Sallien kanssa? Väärin. (Sitä en yritä enää koskaan, menetin rohkeuteni viime kesänä.) Etkö voi arvata mitään muuta? Et ole juuri kekseliäs. Kerron sen sinulle, Setä, jos lupaat olla tekemättä vastaväitteitä. Varoitan sihteeriäsi etukäteen, olen järkähtämätön.

Aion viettää kesän merenrannalla Mrs. Charles Patersonin luona ja opettaa hänen tytärtään, joka aikoo korkeakouluun ensi syksynä. Tulin hänen tuttavakseen McBridein kautta, ja hän on hyvin viehättävä nainen. Annan tunteja latinassa ja englannissa myöskin nuoremmalle tyttärelle, mutta minulle jää vähän aikaa itseänikin varten, ja ansaitsen viisikymmentä dollaria kuussa! Eikö se tunnu sinusta aivan suunnattomalta summalta? Hän tarjosi sen, minä en olisi kehdannut pyytää enemmän kuin kaksikymmentä viisi.

Lopetan työni Magnoliassa (se on paikka, missä hän asuu) syyskuun ensimäisenä, ja vietän jäljelläolevat kolme viikkoa luultavasti Lock Willow'ssa — minusta olisi hauskaa nähdä Semplet taas ja kaikki ystävälliset eläimet.

Miten tämä ohjelma vaikuttaa sinuun, Setä? Minusta tulee aivan riippumaton, niinkuin näet. Sinä olet pannut minut jaloilleni ja luulen että osaan melkein kävellä omin neuvoin nyt.

Princetonin diploomienjako ja meidän tutkintomme sattuvat ihan yhteen, mikä on kauhea isku. Sallie ja minä niin toivoimme ehtivämme niihin, mutta tietysti se on aivan mahdotonta.

Hyvästi, Setä. Nauti kesästäsi ja tule syksyllä takaisin levänneenä ja valmiina alkamaan uutta työvuotta. (Noin sinun pitäisi kirjoittaa minulle!) Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä teet tänä kesänä tai millä tavoin huvittelet. En voi silmilläni havaita ympäristöäsi. Pelaatko golfia vai metsästätkö vai ratsastatko vai istutko vain auringossa ja mietiskelet?

Tämä on vaikein kirje mitä ikinä olen kirjoittanut, mutta olen päättänyt mitä minun on tehtävä, eikä ole mitään peräytymisen mahdollisuutta. On hyvin herttaista ja suurenmoista ja kultaista että tahdot lähettää minut Europpaan tänä kesänä — hetkiseksi aivan hurmaannuin siitä ajatuksesta, mutta selvä järki sanoi kohta ei. Olisi sangen epäloogillista jos kieltäytyisin ottamasta rahojasi koulua varten ja sitten käyttäisin ne pelkkiin huvituksiin! Sinä et saa totuttaa minua liian moneen ylellisyysseikkaan. Ihminen ei kaipaa sitä mitä hänellä ei koskaan ole ollut, mutta on kauhean kovaa olla ilman sitä ja sitä kun on ruvennut pitämään niitä ominaan luonnollisen oikeuden mukaan. Eläminen Sallien ja Julian seurassa panee stoalaisen filosofiani hirveälle koetukselle. Heillä molemmilla on ollut kaikkea siitä saakka kun he olivat pikkulapsia, he pitävät onnea aivan asiaankuuluvana. Maailma, niin he ajattelevat, on heille velkaa kaiken mitä he tarvitsevat. Ehkä onkin — ainakin maailma näyttää tunnustavan velkansa ja maksavan sen. Mutta minun on toista, minulle se ei ole mitään velkaa, ja sen se sanoikin heti alussa. Minulla ei ole mitään oikeutta tehdä velkaa luottoa vastaan, sillä aika on tuleva, jolloin maailma lakkaa tunnustamasta saataviani.

Huomaan ponnistelevani vertauskuvien meressä — mutta toivon että saat selvän tarkoituksestani. Joka tapauksessa minulla on hyvin voimakas tunne siitä että ainoa kunniallinen mitä voin tehdä on opettaa tämän kesän ja ruveta elättämään itseäni.

Juuri näin paljon olin ehtinyt kirjoittaa, kun — arvaa mitä tapahtui? Palvelustyttö toi Master Jervien kortin. Hänkin matkustaa ulkomaille tänä kesänä, ei Julian eikä hänen perheensä kanssa, vain aivan itsekseen. Kerroin hänelle että sinä olit tarjonnut minulle ulkomaanmatkan erään rouvan seurassa, joka on kaitsijana tyttö-retkikunnassa. Hän tietää sinusta, Setä. Se on, hän tietää että isäni ja äitini ovat kuolleet ja että eräs ystävällinen herra on lähettänyt minut korkeakouluun. Minulla ei suorastaan ole ollut rohkeutta kertoa hänelle John Grier Homesta ja kaikesta muusta. Hän luulee että sinä olet holhoojani ja täysin laillinen vanha perheystävä. En ole koskaan kertonut hänelle etten tunne sinua — se tuntuisi liian hassulta!

Joka tapauksessa hän kaikin tavoin tahtoi minua lähtemään Europpaan. Hän sanoi että se oli välttämätön osa kasvatustani ja etten saanut ajatellakaan kieltäytymistä. Hän sanoi myöskin että hän olisi Parisissa samoihin aikoihin ja että karkaisimme kaitsijan luota silloin tällöin ja söisimme päivällistä kahden hauskoissa, vitsikkäissä ulkomaan ravintoloissa.

No niin, Setä, tämä totisesti houkutteli minua! Minä melkein horjuin, ja jollei hän olisi ollut niin jyrkkä, olisin ehkä taipunut kokonaan. Minut voi houkutella askel askeleelta, mutta minua ei voi pakottaa. Hän sanoi että olen tyhmä, hupsu, järjetön, eriskummallinen, typerä, itsepintainen lapsi (ne ovat vain muutamia hänen solvaavista adjektiiveistaan, loput menivät korvieni ohi), ja etten ymmärrä mikä on minulle hyvä, ja että minun pitäisi antaa vanhempien ihmisten päättää. Me melkein riitelimme — en ole varma vaikka olisimme riidelleet kokonaankin!

Joka tapauksessa pakkasin kapsäkkini nopeasti ja tulin tänne. Mielestäni oli parempi nähdä sillat liekeissä takanani ennenkuin lopetin kirjeeni sinulle. Nyt ne ovat kokonaan tuhkana. Täällä olen Cliff Top'issa (Mrs. Patersonin huvilan nimi), matkalaukkuni on jo avattu ja Florence (pikku tyttö) kamppailee jo ensimäisen deklinatsionin kanssa. Ja siitä lupaakin tulla kamppailu! Hän on aivan harvinaisen hemmoiteltu lapsi, minun täytyy opettaa hänelle ensin kuinka sitä oikein opiskellaan — hän ei ole elämässään keskittynyt mihinkään vaikeampaan kuin jäätelöön ja soodaveteen.

Käytämme hiljaista kallionurkkaa kouluhuoneena — Mrs. Paterson toivoo että olen heidän kanssaan ulkoilmassa — ja minä sanon että minusta on vaikeata keskittää ajatuksiani, kun edessä on sininen meri ja laivoja purjehtii ohi! Ja kun ajattelen että itse voisin olla tuollaisessa laivassa, matkalla vieraisiin maihin — mutta minä en tahdo sallia itseni ajatella muuta kuin latinan kielioppia.

Prepositsionit a tai ab, absque, coram, cum, de, e tai ex, prae, pro, sine, tenus, in, subter, sub ja super vaativat ablatiivia.

Näet nyt, Setä, että olen jo uponnut työhön, vaikka kiusaus alituisesti väikkyy silmieni edessä. Älä ole vihoissasi, ole kiltti, äläkä ajattele etten pidä arvossa ystävällisyyttäsi, sillä sen teen — aina — aina. Ainoa tapa millä koskaan voin maksaa velkaani sinulle on se että minusta tulee Hyvin Hyödyllinen Kansalainen. (Ovatko naiset kansalaisia? Tuskin vain). Joka tapauksessa Hyvin Hyödyllinen Henkilö. Ja kun katselet minua, voit sanoa: "Minä annoin tuon Hyvin Hyödyllisen Henkilön maailmalle."

Se kuuluu hyvältä, eikö kuulu, Setä? Mutta en tahdo johtaa sinua harhaan. Minut valtaa usein sellainen tunne, etten ole ollenkaan huomattava, on lysti suunnitella elämänuraa, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan minusta ei tule hituistakaan erilainen kuin kukaan muu tavallinen ihminen. Ehkä lopetan menemällä naimisiin urakkamiehen kanssa ja inspiroin häntä hänen työssään.

Ikkunastani näkyy ihastuttava maaseutu — meriseutu oikeammin — ei muuta kuin vettä ja kallioita.

Kesä kuluu. Vietän aamupäivät latinan ja englannin ja algebran ja kahden tyhmän tyttöni seurassa. En käsitä kuinka Marion voi päästä korkeakouluun tai jäädä sinne, jos pääsee. Ja mitä tulee Florenceen, hän on toivoton — mutta oi, mikä pieni kaunotar! Minä en luule että merkitsee mitään, ovatko he tyhmiä vai ei niin kauan kun ovat kauniita. Ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, kuinka heidän keskustelunsa väsyttää heidän tulevia miehiänsä, jolleivät he onnistu saamaan tyhmiä miehiä. Luullakseni se on aivan mahdollista, maailma näyttää olevan täynnä typeriä miehiä, olen tavannut heitä joukottain tänä kesänä.

Iltapäivällä kävelemme kallioille tai uimme, jos nousuvesi on paikallaan. Minä osaan uida suolaisessa vedessä erinomaisen helposti — näet että kasvatuksestani on jo hyötyä!

Kirje on tullut Mr. Jervis Pendletonilta Parisista, aika lyhyt, tiukka kirje. En ole vielä aivan saanut anteeksi sitä etten suostunut seuraamaan hänen neuvoaan. Joka tapauksessa, jos hän ehtii takaisin ajoissa, hän tulee pariksi päivää tapaamaan minua Lock Willow'hon ennenkuin koulu alkaa, ja jos olen hyvin kiltti ja suloinen ja tottelevainen, pääsen (minulla on syytä otaksua) armoihin taas.

Myöskin kirje Sallielta. Hän tahtoo minua heidän leiriinsä kahdeksi viikoksi syyskuussa. Täytyykö minun pyytää lupaa, vai enkö jo ole päässyt sille asteelle että saan tehdä niinkuin tahdon? Olen, aivan varmaan — olen seniori, kuten tiedät. Tehtyäni työtä koko kesän tunnen tarvitsevani hieman terveellistä virkistystä, tahdon nähdä Adirondacksin, tahdon nähdä Sallien, tahdon nähdä Sallien veljen — hän opettaa minua melomaan kanoottia — ja (tulemme nyt päävaikuttimeeni, joka on halpamainen) tahdon että Master Jervie tulee Lock Willow'hon eikä tapaa minua siellä.

Minun täytyy näyttää hänelle että hän ei voi sanella minulle käskyjään. Sitä ei voi kukaan muu kuin sinä, Setä — etkä sinäkään aina! Minä livistän tieheni.

JUDY.

MCBRIDEN LEIRI.

Kirjeesi ei tullut ajoissa (voin ilokseni sanoa). Jos tahdot määräyksiäsi toteltavan, täytyy sinun katsoa että sihteerisi toimittaa ne perille vähemmässä kuin kahdessa viikossa. Kuten huomaat olen täällä, ja olen ollut jo viisi päivää.

Metsät ovat hurmaavat, samoin leiri, samoin ilma ja samoin McBridet ja koko maailma. Olen hyvin onnellinen!

Jimmie tuolla huutaa minua soutelemaan. Hyvästi nyt — valitan että olen ollut tottelematon, mutta miksi sinun pitääkin olla niin itsepintainen siinä ettet antaisi minun leikkiä hiukan? Kun olen tehnyt työtä koko kesän, ansaitsen kaksi viikkoa. Olet kauhean härkäpäinen.

JUDY.

Koulussa taas ja seniorina — myöskin Kuukauslehden toimittajana. Ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, että niin rikkiviisas henkilö vielä neljä vuotta sitten oli John Grier Homen asukas? Amerikassa päästään eteenpäin nopeasti!

Mitä ajattelet tästä? Lock Willow'hon lähetetty ja tänne palautettu kirjelippu Master Jervieltä. Hän on pahoillaan, mutta huomaa mahdottomaksi käydä Lock Willow'ssa tänä syksynä, hän kun on suostunut lähtemään purjehdusmatkalle eräiden ystäviensä kanssa. Toivoo että minulla on ollut hauska kesä ja että nautin maallaolosta.

Ja hän tiesi koko ajan että olin McBridella, sillä Julia oli kertonut sen hänelle! Teidän miesten pitäisi jättää vehkeilyt naisille, teidän kosketuksenne ei ole kyllin keveä.

Julialla on arkullinen mitä ihastuttavimpia uusia pukuja — iltapuku sateenkaarenväristä Liberty-silkkiä, joka kelpaisi vaikka paratiisin enkeleille. Ja minä kun luulin että omat pukuni tänä vuonna ovat ennakkotapauksettoman (onko sellaista sanaa?) kauniit. Jäljensin Mrs. Patersonin pukuvarastoa huokean ompelijan avulla, ja vaikka puvuistani ei tullutkaan vallan alkuperäisten kaksoissisaria, olin täysin onnellinen kunnes Julia avasi tavaransa. Mutta nyt — minä elän nähdäkseni Parisin!

Rakas Setä, etkö iloitse kun et ole tyttö? Varmaan ajattelet että tuo hälinä mitä pidämme vaatteistamme, on ehdottomasti typerää? Niin onkin. Siitä ei ole epäilystä. Mutta se on kokonaan teidän miesten vika.

Oletko koskaan kuullut oppineesta Herra Professorista, joka halveksi tarpeettomia koristeita ja suosi järkeviä, tarkoituksenmukaisia pukuja naisilla? Hänen vaimonsa, joka oli kuuliainen sielu, omaksui reformipuvun. Ja mitä luulet professorin tehneen? Hän karkasi kuorotytön kanssa.

P.S. Palvelustyttö meidän käytävässämme pitää siniruutuisia pumpuliesiliinoja. Aion hankkia hänelle ruskeita niiden sijalle ja hukuttaa siniset järveen. Eräs muisto kylmää minua joka kerta kun näen ne.

Hirmuinen halla on vahingoittanut kirjallista mainettani! En tiedä kerronko siitä sinulle vai enkö, mutta hauska olisi sentään saada hiukan myötätuntoa — hiljaista myötätuntoa, ole hyvä: älä revi haavaa auki viittaamalla siihen ensi kirjeessäsi.

Olen kirjoittanut kirjaa, iltaisin koko viime talvena ja kaiken kesää kun en opettanut latinaa kahdelle typerälle lapsukaiselleni. Lopetin sen juuri kun koulu alkoi ja lähetin eräälle kustantajalle. Hän piti sitä kaksi kuukautta ja uskoin varmaan että hän ottaisi sen, mutta eilen aamulla tuli pikalähetys (kolmenkymmenen sentin lunastus) ja siinä se tuli takaisin, mukanaan kirje kustantajalta, hyvin kohtelias, isällinen kirje — mutta suora! Hän sanoo huomanneensa osoitteesta että olen vielä korkeakoulussa, ja jos tahtoisin kuulla neuvoja, kehottaisi hän minua kohdistamaan kaiken tarmoni opintoihin ja odottamaan kunnes olen saanut oppiarvoni ennenkuin rupean kirjoittamaan. Hän liitti mukaan arvostelijansa mielipiteen. Näin se kuului:

"Juoni kaikkea muuta kuin uskottava. Luonnekuvaus liioiteltu. Keskustelu luonnotonta. Huumoria aika paljon, mutta ei aina maultaan parasta. Käskekää häntä yrittämään edelleen, niin hän voinee aikanaan kirjoittaa oikean kirjan."

Ei ollenkaan imartelevaa, vai onko, Setä? Ja minä kun luulin tekeväni huomattavan lisän amerikkalaiseen kirjallisuuteen! Minä luulin ihan todella. Aioin yllättää sinut kirjoittamalla suuren romaanin ennenkuin olin päässyt korkeakoulusta. Kokosin ainekset sitä varten Julian luona viime jouluna. Mutta uskon kyllä että kustantaja on oikeassa. Luultavasti kaksi viikkoa ei riittänyt suuren kaupungin tapojen ja elämän tarkkaamiseen.

Otin sen mukaani eilen iltapäivällä kun lähdin kävelemään, ja kun tulin kaasuhuoneelle, menin sisään ja kysyin koneenkäyttäjältä enkö saisi käyttää hänen uuniansa. Hän avasi kohteliaasti oven ja minä sulloin kirjani omin käsin sisään. Minusta tuntui kuin olisin polttanut oman lapseni!

Menin levolle eilen illalla äärimmäisen masentuneena, ajattelen ettei minusta koskaan tule mitään ja että olet viskannut rahasi hukkaan. Mutta mitä luulet? Tänä aamuna heräsin kaunis uusi aihe mielessäni, ja olen kaiken päivää suunnitellut henkilöitäni aivan niin onnellisena kuin saatoinkin olla. Kukaan ei koskaan voi moittia minua pessimistiksi! Jos maanjäristys tänään nielisi mieheni ja kaksitoista lastani, heräisin huomenaamuna hymyillen ja alkaisin katsella mistä saisin uuden perhekunnan.

Näin kauhean hassua unta viime yönä. Olin menevinäni kirjakauppaan ja myyjä toi minulle uuden kirjan nimeltä "Judy Abbottin elämä ja teokset". Saatoin nähdä sen ihan selvästi — punaiset vaatekannet ja kannessa John Grier Homen kuva ja oma kuvani nimilehdellä ja alla "Vilpittömästi teidän Judy Abbott". Mutta juuri kun aioin katsoa hautakirjoitustani lopusta, heräsin. Se oli hyvin harmillista! Olin melkein saamaisillani selville kenen kanssa menen naimisiin ja koska kuolen.

Eikö sinusta olisi jännittävää jos todella voisit lukea elämäsi tarinan — kaikkitietävän tekijän ihan totuudenmukaisesti kirjoittamana? Ja kuvittele että saisit lukea sen vain sillä ehdolla ettet koskaan unohtaisi sitä, vaan kulkisit elämän läpi tietäen ennakolta tarkalleen, miten kaikki mitä teet, tulee päättymään ja voiden tunnilleen määrätä kuolemasi hetken. Kuinka monella ihmisellä luulisit olevan rohkeutta lukea sellaista kirjaa? Ja kuinka monen luulisit voivan hillitä uteliaisuuttaan ja olla lukematta, silläkin uhalla että heidän senjälkeen olisi elettävä ilman toiveita ja ilman yllätyksiä?

Elämä on yksitoikkoista parhaimmillaankin ollen; pitää syödä ja nukkua niin usein. Mutta kuvittele kuinka kuolettavan yksitoikkoista se olisi, jollei mitään odottamatonta voisi tapahtua ateriain välissä. Siunatkoon, Setä, tuohon tuli mustetahra, mutta olen kolmannella sivulla enkä viitsi alkaa uutta arkkia.

Jatkan biologia-opintojani tänäkin vuonna — hyvin mielenkiintoinen aine. Luemme tätä nykyä ravintosysteemiä. Sinun pitäisi nähdä kuinka herttainen kissan pohjukaissuolen läpileikkaus on mikroskoopissa.

Olemme myöskin päässeet filosofiaan — mielenkiintoista, mutta perin aineetonta. Minä pidän enemmän biologiasta, jossa tutkimuksen esineen voi kiinnittää pöytään. Kas siinä taas! Ja taas! Tämä kynä itkee vuolaasti. Suothan anteeksi sen kyyneleet.

Uskotko sinä vapaaseen tahtoon. Minä uskon — ehdottomasti. En ensinkään voi yhtyä filosoofeihin, joiden mukaan jokainen toiminta on ehdottomasti välttämätön ja automaattinen tulos etäisten syitten kasaantumista. Se on epänormaalisin oppi mitä koskaan olen kuullut — eihän ketään siis saisi moittia mistään. Jos ihminen uskoisi fatalismiin, saisi hän luonnollisesti vain vaipua istumaan ja sanoa: "Tapahtukoon Jumalan tahto", ja istua siinä kunnes kupsahtaisi kuolleena maahan.

Minä uskon ehdottomasti omaan vapaaseen tahtooni ja omaan toteuttamiskykyyni — ja usko se on, joka siirtää vuoret. Saat nähdä että minusta tulee suuri kirjailija! Minulla on neljä lukua valmiina uudesta kirjastani ja viisi suunniteltuina eteenpäin.

Tämä on hyvin sekava kirje — särkeekö päätäsi, Setä? Luulen että lopetamme nyt ja rupeamme laittamaan vaahtokakkua. Vahinko etten voi lähettää sinulle maistiaisia, niistä tulee tavattoman hyviä, sillä meillä on oikeata kermaa ja kolme palloa voita.

P.S. Harrastamme nykyään fantasiatansseja voimistelutunnilla. Kuvasta voit nähdä missä määrin muistutamme oikeita tanssijattaria. Se joka rivin päässä juuri suorittaa sulavaa hyppyliikettä olen minä.

Eikö sinulla ole järkeä ollenkaan? Etkö tiedä ettet saa antaa yhdelle tytölle seitsemäätoista joululahjaa? Ole hyvä ja muista että olen sosialisti — tahdotko tehdä minusta raharuhtinaan?

Ajattele kuinka hankalaa jos meille joskus tulisi riita! Minun täytyisi vuokrata kuorma-ajuri palauttamaan lahjojasi.

Olen pahoillani kun kaulaliina, jonka lähetin sinulle, on niin kovin epätasainen. Kudoin sen omin käsin (kuten epäilemättä voit päättää sisäisestä päivänselvyydestä). Käytä sitä kylminä päivinä ja napita takkisi hyvin.

Kiitos, Setä, tuhat kiitosta. Mielestäni olet kultaisin mies mitä koskaan on elänyt — ja mielettömin!

JUDY.

Tässä on nelilehtinen apila McBriden leiristä, se tuo sinulle hyvää onnea uudelle vuodelle.

Tahdotko tehdä jotakin, Setä, joka turvaa iäisen autuutesi? Täällä on eräs perhe, jonka tila on hirveän toivoton. Isä ja äiti ja neljä näkyvää lasta — kaksi vanhinta poikaa on lähtenyt maailmalle etsimään rikkautta eikä ole lähettänyt mitään siitä kotiin. Isä on tehnyt työtä lasitehtaassa ja saanut näivetystaudin — se on kauhean epäterveellistä työtä — ja on nyt lähetetty sairaalaan. Siihen menivät kaikki heidän säästönsä, ja perheen ylläpito on nyt vanhimman tyttären niskoilla. Hän on kaksikymmentä neljä vuotta vanha ja ompelee 1:50:n päiväpalkalla (silloin kun voi sen saada) ja tekee koruompelua iltaisin. Äiti ei ole erittäin vahva ja on äärimmäisen saamaton ja jumalinen. Hän istuu kädet ristissä, kärsivällisen alistumisen perikuvana, sillävälin kun tytär tappaa itsensä ylityöllä ja edesvastuuntunteella ja huolilla. Tyttö ei käsitä kuinka he pääsevät lopputalven yli — enkä minäkään käsitä. Sadalla dollarilla saisi vähän hiiliä ja kenkiä lapsille niin että he pääsisivät kouluun, ja jäisikin vielä vähän säästöä niin että hänen ei tarvitsisi murehtia itseään kuoliaaksi kun joku päivä kuluu ilman että hän saa työtä.

Sinä olet rikkain mies minkä tunnen. Etkö luule että saisit säästetyksi sata dollaria? Se tyttö ansaitsee apua paljon paremmin kuin minä koskaan olen ansainnut. Minä en pyytäisi muuten kuin tytön tähden, en paljonkaan välitä siitä miten äidin käy, hän on sellainen vanha kala.

Minua raivostuttaa kun ihmiset pyörittävät silmiään taivasta kohti ja sanovat: "Ehkä se kaikki on vain parhaaksi", vaikka ovat aivan kuollakseen varmat että niin ei ole. Nöyryys eli alistuminen eli miksi suvaitsette sitä nimittää, on yksinkertaisesti voimatonta velttoutta. Minä kannatan taistelevampaa uskontoa!

Me saamme hirvittäviä läksyjä filosofiassa — koko Schopenhauer huomiseksi. Professori ei näytä käsittävän että luemme muitakin aineita. Hän on omituinen vanha otus, kulkee kasvot kohti pilviä ja räpyttelee häikäistyneenä silmiään, kun sattumalta kohtaa edessään kiinteätä maata. Hän koettaa silloin tällöin keventää luentojaan leikkipuheilla — ja me hymyilemme parhaamme mukaan, mutta vakuutan sinulle että hänen vitsinsä eivät naurata. Kaiken aikansa oppituntien välissä hän viettää pohtimiseen, onko aine todella olemassa vai kuvitteleeko hän vain että se on.

Olen varma että ompelijatyttöni mieleen ei juolahdakaan muuta kuin että se on!

Missä luulet uuden romaanini olevan? Paperikorissa. Voin itse nähdä että siitä ei ole mihinkään, ja kun rakastava tekijä toteaa sen, mikä olisikaan arvostelevan yleisön mielipide?

Kirjoitan sinulle, Setä, tautivuoteelta. Kaksi päivää olen maannut nielurisat turvoksissa, kuumaa maitoa voin niellä, mutta siinä kaikki. "Mitä ajattelivatkaan vanhempanne kun eivät otattaneet pois noita rauhasia teidän vielä ollessanne lapsi?" halusi lääkäri tietää. Siitä ei minulla totisesti ole aavistusta, mutta epäilen mahtoivatko he paljonkaan ajatella minua.

Luin tämän juuri läpi ennenkuin suljen sen. En ymmärrä miksi näen elämän niin sumun vallassa. Kiirehdin vakuuttamaan sinulle että olen nuori ja onnellinen ja tulvillani elämää, ja luotan että sinä olet samoin. Nuoruudella ei ole mitään tekemistä syntymäpäivien kanssa, hengen virkeyden kanssa vain, niin että vaikka hiuksesi ovatkin harmaat, Setä, voit silti vielä olla poika.

Rahakirjeesi perhettäni varten tuli eilen. Tuhannet kiitokset! Karkasin voimistelusta ja vein sen heille heti päiväaterian jälkeen, ja olisit nähnyt tytön kasvot! Hän oli niin ihmeissään ja onnellinen ja huojentunut että näytti melkein nuorelta, ja hän on vain kaksikymmentä neljä. Eikö se ole surkeata!

Mutta nyt hänestä tuntuu kuin kaikki hyvä tulisi samalla kertaa. Hänellä on vakinaista työtä kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin — joku menee naimisiin, ja hän saa ommella kapiot.

"Kiitos hyvän Jumalan!" huudahti äiti tajutessaan sen tosiseikan, että tuo pieni paperipalanen oli sata dollaria.

"Ei se ole hyvältä Jumalalta ollenkaan", sanoin minä, "se on Setä
Pitkäsääreltä." (Mr. Smith'iltä, sanoin.)

Mutta joka tapauksessa, Setä, uskon että hyvä Jumala palkitsee sinua sopivalla tavalla. Ansaitset kymmenen tuhannen vuoden armahduksen kiirastulesta.

Tänä aamuna nautein eineeksi kylmää kalkkunapiirakkaa ja hanhenpaistia, ja lähetin noutamaan kupin teetä (kiinalaista juomaa), jota en ole koskaan ennen maistanut.

Älä hermostu, Setä — en minä ole menettänyt järkeäni, minä vain lainailen Sam'l Pepys'iä. Luemme häntä Englannin historian yhteydessä, alkuperäisiä lähteitä. Sallie ja Julia ja minä keskustelemme nyt 1660:n kielellä. Kuule tätä:

"Menin Charing Crossiin nähdäkseni kun Majuri Harrison hirtettiin, hukutettiin ja revittiin kappaleiksi: hän itse näytti niin reippaalta kuin sellaisissa olosuhteissa suinkin saattaa." Ja tätä: "Syönyt päivällistä erään naisen kanssa, joka kantaa kaunista surupukua veljensä jälkeen, joka eilen kuoli pilkkukuumeeseen."

Hiukan aikaista alkaa huvitella, eikö totta? Eräs Pepysin ystävä keksi hyvin ovelan tavan, millä kuningas saattoi maksaa velkansa myymällä köyhille ihmisille vanhoja pilaantuneita elintarpeita. Mitä sinä, uudistusten mies, ajattelet siitä? En usko että olemme meidän päivinämme niin huonoja kuin sanomalehdet väittävät.

Samuel oli yhtä jännitetty vaatteistaan kuin kuka tyttö tahansa, hän tarvitsi pukeutumiseensa viisi kertaa enemmän aikaa kuin hänen vaimonsa — se näyttää olleen aviomiesten kulta-aikaa. Eikö tämä ole liikuttava alku? Näet että hän todella oli rehellinen. "Tänään tuli kotiin hieno kultanappinen kamelottipukuni, joka maksaa minulle paljon rahaa, ja rukoilen Jumalaa että kykenisin suorittamaan laskun."

Anna anteeksi että olen niin täynnä Pepystä, kirjoitan hänestä erikoisainetta.

Mitä ajattelet, Setä? Itsehallinto-yhdistys on kumonnut kello kymmenen säännön. Nyt saamme polttaa tulta kaiken yötä jos tahdomme, sillä ehdolla vain ettemme häiritse toisia — emme siis saa huvitella suuremmassa määrin. Tulos on kaunis kuvaus ihmisluonteesta. Nyt kun saisimme olla ylhäällä niin kauan kuin tahdomme, emme enää tahdo. Päät alkavat nuokkua yhdeksältä, ja puoli kymmenen kynät putoavat hervottomista käsistämme. Kello on puoli kymmenen nyt. Hyvää yötä.

Juuri palannut kirkosta — saarnaaja Georgiasta. Meidän täytyy pitää varamme, sanoo hän, ettemme kehitä älyämme tunteellisen luontomme kustannuksella — mutta minun mielestäni se oli köyhä, kuiva saarna. Yhdentekevää mistä osasta Yhdysvaltoja tai Kanadaa he tulevat tai minkä nimellisiä he ovat, aina saamme saman saarnan. Miksi maailmassa he eivät mene poikakorkeakouluihin ja vaadi oppilaita varomaan, ettei liian ahkera henkinen työ lannista heidän miehistä luontoansa?

Nyt on kaunis päivä — kylmä ja jäinen ja kirkas. Heti päivälliseltä pukeudumme Sallie ja Julia ja Marty Keene ja Eleanor Pratt (ystäviäni, mutta sinä et tunne heitä) ja minä lyhyisiin hameisiin ja kävelemme yli maitten mantereitten Crystal Springin taloon syömään kananpaisti- ja vohveli-illallista, ja sitten pyydämme Mr. Crystal Springiä tuomaan meidät kotiin häkkirattailla. Meitä odotetaan takaisin seitsemäksi, mutta aiomme tänä iltana venyttää määräajan kahdeksaksi.

                         Saan kunnian piirtää olevani
                      vilpittömin, alamaisin, uskollisin ja
                          tottelevaisin palvelijanne
                                 JUDY ABBOTT.

Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko — väsyttävä päivä John Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä (henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko — muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.

Vie kotiin rakkaat terveiseni — todella rakkaat. Tunnen suoranaista hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema, jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.

Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun on toista — minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen — yhdentekevää mitä epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita (myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."

Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla, en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne kasvatetaan yksinkertaisesti.

Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.

Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.

Me samoilemme yli kukkulain ja luemme ja kirjoitamme, ja meillä on hauska, levollinen aika. Kiipesimme tänä aamuna "Pilvitöyrään" huipulle, jossa Master Jervie ja minä kerran keitimme illallista — tuntuu mahdottomalta että siitä on jo lähes kaksi vuotta. Saatoin vielä nähdä paikan, missä tulemme savu on noennut kallion. On omituista kuinka muutamat paikat liittyvät muutamiin ihmisiin, eikä koskaan voi palata niihin ajattelematta heitä. Tunsin olevani perin yksin ilman häntä — kaksi minuuttia.

Mitä luulet minun toimineen viime aikoina, Setä? Rupeat uskomaan että olen parantumaton — minä kirjoitan kirjaa. Alotin kolme viikkoa sitten ja ahmin sitä nyt täysin siemauksin. Olen keksinyt salaisuuden. Master Jervie ja tuo kustantaja-ihminen olivat oikeassa, kirjailija on uskottavin kun kirjoittaa asioista, jotka tuntee. Ja tällä kertaa kirjoitan jostakin jonka tunnen — tyhjentävästi. Arvaa mikä on toiminnan paikka? John Grier Home! Ja siitä tulee hyvä, minä uskon nyt että siitä tulee — siinä kerrotaan vain pikku mitättömyyksistä, joita tapahtui joka päivä. Olen realisti nyt. Olen jättänyt romantiikan, mutta palaan siihen myöhemmin, kun oma seikkailurikas tulevaisuuteni alkaa.

Tämä uusi kirja tulee valmiiksi — ja ilmestyy! Saat nähdä vain. Jos oikein tahtoo jotakin asiaa ja koettaa koettamistaan, saa sen lopuksi. Olen koettanut neljä vuotta saada kirjettä sinulta — enkä ole vielä menettänyt toivettani.

P.S. Unohdin kertoa Lock Willow'n uutiset, mutta ne ovat perin murheellisia. Hyppää tämän jälkikirjoituksen yli jollet tahdo tunne-elämääsi aivan kuohuksiin.

Vanha Grove-parka on kuollut. Se tuli niin huonoksi ettei voinut enää purra ja heidän täytyi ampua se.

Yksi lehmistä on sairas, ja meidän piti kutsua eläinlääkäri Bonnyrigg Four Cornersista. Arnasai valvoi koko yön syöttääkseen lehmälle liinaöljyä ja whiskyä. Mutta meillä on kauhea epäluulo, että sairas lehmäparka ei saanut mitään muuta kuin liinaöljyä.

Hempeämielinen Tommy (kirjava kissa) on kadonnut, pelkäämme että se on joutunut satimeen.

Tämä tulee olemaan äärimmäisen lyhyt, sillä olkapäätäni särkee kun vain näenkin kynän. Luentomuistiinpanoja kaiken päivää, kuolematonta romaania iltaisin, siinä on liian paljon kirjoittamista.

Diploomienjako ensi keskiviikosta kolmen viikon taa. Minusta sinä voisit tulla tekemään tuttavuuttani — vihaan sinua jollet tule! Julia kutsuu Master Jervien, joka kuuluu hänen perheeseensä, ja Sallie kutsuu Jimmie McBriden, joka kuuluu hänen perheeseensä, mutta kenen minä voin kutsua? Sinut vain tai Mrs. Lippettin, ja hänestä en huoli. Ole hyvä ja tule.

JUDY.

Minä olen ulosoppinut! Diploomini on piironkilaatikon pohjalla kahden parhaan pukuni kanssa. Diploomienjako oli kuin ennenkin, muutama sadekuuro kriitillisinä hetkinä. Kiitos ruusunnupuistasi. Ne olivat herttaiset. Master Jervie ja Master Jimmie molemmat antoivat minulle ruusuja, mutta jätin heidän ruusunsa pesuvatiin ja pidin sinun ruusujasi kädessäni luokkakulkueessa.

Tänne Lock Willow'hon olen tullut kesäksi — kenties ainiaaksi. Täysihoito on halpaa, ympäristö hiljainen ja sopiva kirjalliseen elämään. Mitä muuta voi kamppaileva kirjailija toivoa? Olen hullaantunut kirjaani. Ajattelen sitä joka hetki valveilla ollessani ja näen siitä unta yöllä. Kaikki mitä tarvitsen on rauhaa ja lepoa ja paljon aikaa työhön (ja ravitsevia aterioita silloin tällöin).

Master Jervie tulee elokuussa viikoksi tai niin, ja Jimmie McBride pistäytyy silloin tällöin kesän kuluessa. Hänellä on nykyään toimi eräässä pankkiiriliikkeessä ja hän matkustaa maaseudulla myyden sitoumuksia pankeille. Hän aikoo yhdistää "Maanviljelijäin Kansallispankin" ja Cornersin ja minut samaan matkaan.

Näet siis ettei Lock Willow'sta kokonaan puutu seuraelämää. Odottaisin että sinäkin joskus ajaisit ohi autollasi — mutta tiedän nyt että se on toivotonta. Kun kerran et tullut diploominjakooni, olen repinyt sinut sydämestäni ja haudannut ainiaaksi.

JUDY ABBOTT, A.B.

Eikö ole hauskaa tehdä työtä — vai etkö koskaan tee? Se on erikoisen hauskaa kun työ on sellaista jota tekee mieluummin kuin mitään muuta maailmassa. Olen kirjoittanut niin nopeasti kuin kynästä lähtee joka päivä tänä kesänä, ja ainoa riitani elämän kanssa on se että päivät eivät riitä kaikkien niiden kauniiden ja arvokkaiden ja mielenkiintoisten ajatusten kirjoittamiseen, joita ajattelen.

Olen lopettanut kirjani toisen osan ja aloitan kolmatta huomenaamuna kello puoli kahdeksan. Se on herttaisin kirja mitä koskaan olet nähnyt — se on, ihan totta. En osaa ajatella mitään muuta. Tuskin maltan aamulla pukea ja syödä ennenkuin aloitan, sitten kirjoitan ja kirjoitan ja kirjoitan kunnes äkkiä olen niin väsynyt että ihan herpaisee joka paikasta. Sitten menen ulos Colinin (uuden paimenkoiran) kanssa ja kuljen pitkin maita ja saan uuden varaston ajatuksia seuraavaksi päiväksi. Se on kaunein kirja mitä koskaan olet nähnyt — oi anteeksi, minähän sanoin sen jo.

Minä en totisesti ole itserakas, mutta nyt juuri olen innostuneessa asteessa. Kenties myöhemmin olen kylmä ja arvosteleva ja nyrpistän nenääni. Ei, sitä en varmaankaan ole! Tällä kertaa olen kirjoittanut oikean kirjan. Odota vain kunnes saat nähdä!

Koetan hetkisen aikaa puhua jostakin muusta. En kai ole vielä kertonut, vai olenko, että Amasai ja Carrie ovat menneet naimisiin viime toukokuussa? He ovat vieläkin täällä palveluksessa, mutta mikäli minä voin nähdä, on avioliitto pilannut molemmat. Carrie aina ennen nauroi kun Amasai toi mutaa jaloissaan tai varisti tuhkaa lattialle, mutta nyt — kuulisit vain kuinka hän toruu! Ja hän ei enää käherrä tukkaansa. Amasai, joka ennen oli niin halukas toimittamaan mattoja ja kantamaan puita, murisee jos jotakin sellaista ehdotetaan. Hänen kaulanauhansakin ovat nykyään aivan likaisen värisiä — mustaa ja ruskeata, vaikka ne ennen olivat kirkkaanpunaiset. Olen päättänyt etten koskaan mene naimisiin. Se vie ihmistä ilmeisesti alaspäin.

Uutisia ei talosta juuri ole. Eläimet ovat kaikki mitä parhaassa terveydentilassa. Siat ovat tavattoman lihavia, lehmät näyttävät tyytyväisiltä ja kanat munivat hyvin. Harrastatko kananhoitoa? Jos niin on, salli minun suositella verratonta pikku kirjasta "200 munaa kanaa kohti vuosittain". Ajattelen ostaa hautomakoneen ensi keväänä ja ruveta kasvattamaan kananpoikia. Näet nyt että olen pysyväisesti asettunut Lock Willow'hon. Olen päättänyt jäädä tänne kunnes olen kirjoittanut 114 romaania kuten Anthony Trollopen äiti. Sitten katson täyttäneeni elämäntyöni ja voin vetäytyä syrjään ja matkustaa.

Mr. James McBride vietti viime sunnuntain luonamme. Päivälliseksi kananpojanpaistia ja jäätelöä, hän näytti pitävän arvossa kumpaistakin. Olin kauhean iloinen kun sain nähdä hänet, hän hetkiseksi muistutti minulle että suuri maailma vielä on olemassa. Jimmie paralla on kova työ sitoumuksiensa kaupittelusta. "Maanviljelijäin Kansallispankki" Cornersissa ei huolinut niistä vaikka ne tuottavatkin kuusi prosenttia korkoa ja väliin seitsemän. Luulen että hän lopulta palaa kotiin Worcesteriin ja ottaa jonkun toimen isänsä tehtaassa. Hän on liian avomielinen ja luottavainen ja hyväsydäminen onnistuakseen koskaan liikemiehenä. Mutta kukoistavan overall-tehtaan johtajan toimi on hyvinkin miellyttävä asema, eikö totta? Tätä nykyä hän nyrpistää nenäänsä overalleille, mutta hän on palaava niihin vielä.

Toivottavasti annat arvoa sille seikalle että tämä kirje on hyvin pitkä kirjoituskouristusta potevan kirjoittamaksi. Mutta minä rakastan sinua vielä, Setä kulta, ja olen hyvin onnellinen. Kaunis maisema ympärillä, yllinkyllin syötävää, mukava vanhanaikainen vuode ja riisi valkoista paperia ja puolen litraa mustetta — mitä muuta voi kaivata maailmassa?

P.S. Postimies on juuri tuonut erään uutisen lisää. Saamme odottaa Master Jervie'a tänne ensi perjantaina viettämään viikon päivät luonamme. Se on hyvin mieluisa uutinen — pelkään vain että kirjaparkani tulee kärsimään. Master Jervie on hyvin vaativainen.

En koskaan ole saanut tietää missä osassa maailmaa asut, mutta toivon ettet ole New Yorkissa tällä kauhealla ilmalla. Toivon että olet vuoren harjanteella (mutta ei Sweitsissä, jossakin lähempänä), katselet lunta ja ajattelet minua. Ole hyvä ja ajattele minua. Olen niin yksin ja tekee niin hyvää kun minua ajatellaan. Oi, Setä, soisin tuntevani sinut! Silloin voisimme tehdä toinen toisemme iloisiksi, kun olemme onnettomia.

En usko että enää kauan jaksan olla Lock Willow'ssa. Ajattelen muuttamista. Sallie on saanut paikan Bostoniin ensi talveksi. Eikö sinusta olisi mukavaa jos minä menisin sinne hänen kanssaan ja vuokraisimme yhteisen työhuoneen. Minä kirjoittaisin sillä aikaa kun hän on toimessaan ja iltaisin saisimme olla yhdessä. Illat ovat hyvin pitkät kun ei ole ketään muuta puhetoveria kuin Semplet ja Carrie ja Amasai. Tiedän etukäteen että Boston-ajatukseni ei miellytä sinua. Voin jo nyt lukea sihteerisi kirjeen:

Minä vihaan sihteeriäsi. Olen varma että mies, jonka nimi on Elmer H. Griggs, mahtaa olla inhottava. Mutta ihan totta, Setä, minä luulen että minun on sittenkin mentävä Bostoniin. En voi jäädä tänne. Jollei pian tapahdu jotakin, hyppään kaivoon sulasta epätoivosta.

Siunatkoon kuinka on kuuma! Kaikki ruoho on palanutta ja purot ovat kuivina ja tiet pölyiset. Ei ole satanut viikkokausiin.

Tästä kirjeestä voisi päättää että minulla on vesikauhu, mutta ei se sitä ole. Minä vain tahtoisin perheen.

Jotakin on tapahtunut ja minä tarvitsen neuvoa. Tarvitsen sitä sinulta enkä keneltäkään muulta maailmassa. Eikö olisi mahdollista että saisin tavata sinut? On paljon helpompi puhua kuin kirjoittaa, ja pelkään että sihteerisi voisi avata kirjeen.

JUDY.

Omalla kädelläsi — ja aika vapisevalla kädellä — kirjoitettu lippunen tuli tänä aamuna. Olen niin pahoillani kun olet ollut sairas, en olisi vaivannut sinua omilla asioillani, jos olisin tietänyt sen. No niin, minä kerron sinulle huoleni, mutta siitä on aika vaikeata kirjoittaa, ja se on hyvin yksityistä. Ole hyvä äläkä säilytä tätä kirjettä, vaan polta se.

Ennenkuin aloitan — tässä on tuhannen dollarin pankkiosoitus. Tuntuu hullunkuriselta, eikö totta, että minä lähetän pankkiosoituksen sinulle.

Olen myynyt kertomukseni, Setä. Se ilmestyy jaksottain seitsemänä vihkona, ja sitten kirjana! Voisit ajatella että olen villinä ilosta, mutta minä en ole. Olen täysin apaattinen. Tietysti olen iloinen, kun voin ruveta maksamaan sinulle — olen vieläkin velkaa yli kaksituhatta. Se tulee kyllä vähitellen. Älä nyt ole kauhea ja mukise vastaan, ole niin kiltti ja ota se, kun sen lähettäminen tekee minut niin onnelliseksi. Olen sinulle velkaa paljon enemmän kuin pelkkää rahaa, ja sitä velkaa suoritan edelleen kaiken elämäni olemalla kiitollinen ja pitämällä sinusta.

Ja nyt toiseen asiaan, Setä. Ole hyvä ja anna minulle maailmanmiehen neuvo, joko sitten luulet sen olevan minulle mieleen vai ei.

Sinä tiedät että minulla aina on ollut hyvin erikoinen tunne sinua kohtaan, sinä ikäänkuin olet edustanut koko perhettäni, mutta ethän ole pahoillasi, vai mitä, jos kerron sinulle että minulla on hyvin paljon erikoisempi tunne erästä toista miestä kohtaan. Voit kai arvata ilman suurtakaan vaivaa kuka hän on. Epäilen että kirjeeni jo hyvin kauan ovat olleet hyvin täynnä Master Jervie'a.

Toivon että voisin saada sinut ymmärtämään minkälainen hän on ja kuinka täydellisen hyvin sovimme yhteen. Ajattelemme kaikesta samalla tavoin — pelkään että minulla on taipumusta muodostelemaan omat ajatukseni hänen ajatustensa mukaan! Mutta hän onkin melkein aina oikeassa — hänen pitääkin olla, tiedäthän, sillä hänellä on neljäntoista vuoden ennätys minusta. Toisissa asioissa hän kuitenkin on kuin, mikäkin suuri poika, joka tarvitsee huolenpitoa — hän ei älyä käyttää kalosseja, kun sataa. Hän ja minä aina pidämme samoja asioita lystikkäinä, ja se merkitsee niin paljon; on kauheata kun kahden ihmisen huumorin taju on vastakkainen. En usko että mikään silta voisi viedä sen kuilun yli!

Ja hän on — Oi, niin! Hän on vain oma itsensä, ja minä kaipaan ja kaipaan ja kaipaan häntä. Koko maailma tuntuu tyhjältä ja kipeältä. Vihaan kuutamoa, koska se on kaunis ja koska hän ei ole täällä näkemässä sitä minun kanssani. Mutta ehkä sinäkin olet rakastanut jotakin ja tiedät? Jos olet, ei minun tarvitse selittää, jos et ole, en voi selittää.

Sentapaiset ovat tunteeni — ja olen kieltäytynyt menemästä naimisiin hänen kanssaan.

En sanonut hänelle minkätähden, olin vain mykkä ja onneton. En keksinyt sanoa mitään. Ja nyt hän on mennyt pois kuvitellen että tahdon mennä naimisiin Jimmie McBriden kanssa — enkä minä ollenkaan tahtoisi, en voisi kuvitellakaan että menisin naimisiin Jimmien kanssa, hän ei ole kyllin täysikasvuinen. Mutta Master Jervie ja minä jouduimme kauheaan väärinkäsitysten sekasortoon ja loukkasimme kumpikin toistemme tunteita. Syy miksi lähetin hänet pois ei ollut se etten välittäisi hänestä, vaan se että välitän hänestä niin paljon. Pelkäsin että hän vielä katuisi — ja sitä en minä voisi kestää! Minusta ei ollut oikein että minunlaiseni ihminen, jolta niin kokonaan puuttuu esi-isät, joutuisi naimisiin sellaiseen perheeseen kuin hänellä on. En ollut koskaan kertonut hänelle orpokodista ja minua inhotti selittää hänelle etten tiedä kuka olen. Minä voin olla kauhea niinkuin tiedät. Ja hänen perheensä on ylpeä ja minä olen ylpeä minäkin!

Tunsin myöskin olevani jollakin tavoin sidottu sinuun. Kun minut on kasvatettu kirjailijaksi, täytyy minun ainakin koettaa tulla siksi. Ei olisi juuri kaunista ottaa koulusivistys vastaan sinun lahjanasi ja sitten mennä pois eikä käyttää sitä. Mutta nyt kun alan kyetä maksamaan takaisin, tunnen että olen osittain vapautunut tuosta velasta — sitäpaitsi luulen että voisin edelleenkin olla kirjailija vaikka menisinkin naimisiin. Nuo kaksi ammattia eivät ehdottomasti sulje pois toisiansa.

Olen ajatellut asiaa hyvin paljon. Tietenkin hän sosialistina omaksuu epäsovinnaiset käsitykset asioista, ehkä hänestä ei olisi niin vaikeata mennä naimisiin proletariaattiin kuuluvan kanssa kuin jonkun toisen miehen mielestä olisi. Kun kaksi ihmistä niin täsmälleen sopii yhteen ja he aina ovat onnelliset yhdessä ja yksinäiset erillään, ei heidän ehkä pitäisi antaa minkään maailmassa tulla välilleen. Tietysti tahtoisin uskoa niin. Mutta kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi, johon mikään tunne ei vaikuta. Sinäkin luultavasti kuulut Perheeseen ja katsot asiaa maailman näkökannalta etkä vain myötätuntoisin, inhimillisin silmin — näet nyt kuinka urhoollisesti esitän asian sinulle. Entä jos menisin hänen luokseen ja selittäisin että esteenä ei ole Jimmie, vaan John Grier Home — olisiko aivan kauheata jos tekisin niin? Siihen vaadittaisiin paljon rohkeutta. Olisin melkein mieluummin onneton loppuikäni.

Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka mullisti taas kaikki. Hän sanoo — hyvin sivumennen — että "Setä Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut, kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!

JUDY.

Tietysti minä tulen — puoli viisi iltapäivällä ensi keskiviikkona. Tietysti osaan luoksesi. Olen ollut New Yorkissa kolme kertaa enkä ole aivan pikkuvauva. En voi uskoa että nyt todellakin saan nähdä sinut — olen vain ajatellut sinua niin kauan että tuskin tuntuu siltä että olet käsinkosketeltava ihminen lihaa ja verta.

Sinä olet kauhean hyvä, Setä, kun viitsit vaivata itseäsi minun tähteni, vaikka et ole oikein terve. Ole varovainen äläkä vilustu. Nämä rankkasateet tekevät ilman hyvin kosteaksi.

P.S. Mieleeni juolahti kamala ajatus. Onko sinulla hovimestari? Minä pelkään hovimestareita, ja jos vain sellainen avaa oven, pyörryn siihen paikkaan. Mitä osaan sanoa hänelle? Et maininnut minulle nimeäsi. Pitääkö minun kysyä Mr. Smithiä?

Nukuitko sinä viime yönä? Minä en. En niin hiventäkään. Olin liian ihmeissäni ja kiihtynyt ja huumautunut ja onnellinen. En usko että koskaan enää voin nukkua — enkä syödä myöskään. Mutta minä toivon että sinä nukuit, tiedäthän että sinun pitää, jotta tulisit pikemmin terveeksi ja voisit tulla luokseni.

Rakas Mies, en siedä ajatella kuinka sairas olet ollut — ja koko aikana en minä ole tietänyt siitä. Kun tohtori eilen saattoi minut vaunuihin, kertoi hän että kolmen päivän aikana oli oltu ilman toivoa. Oi, rakkahin, jos se olisi tapahtunut, olisi valo sammunut maailmasta minulta. Otaksun että joskus — kaukaisessa tulevaisuudessa — toisen meistä täytyy jättää toinen, mutta silloin meillä ainakin on ollut onnemme ja on muistoja, joista elää.

Aioin reipastuttaa sinua — ja sen sijaan minun täytyykin reipastuttaa itseäni. Sillä vaikka olenkin onnellisempi kuin koskaan uneksin voivani olla, olen myöskin totisempi. Pelko, että sinulle saattaisi tapahtua jotakin, viipyy varjona sydämelläni. Aina ennen voin olla kevyt ja huoleton ja välinpitämätön, koska minulla ei ollut mitään kallisarvoista menetettävänä. Mutta nyt — minulla tulee olemaan Iso Suuri Huoli kaiken loppuikääni. Aina kun olet poissa luotani, ajattelen kaikkia autoja, jotka voivat ajaa ylitsesi tai kylttejä, jotka voivat pudota päähäsi tai kauheita salakavalia bakteereja, joita voit niellä. Mielenrauhani on iäksi mennyttä — mutta enpä koskaan ole juuri välittänytkään vain pelkästä rauhasta.

Ole hyvä ja parane — pian — pian — pian. Tahdon saada sinut aivan lähelle, niin että voin koskettaa sinua ja tuntea että olet käsinkosketeltava. Sellainen pieni puolituntinen meillä vain oli yhdessä! Pelkään että ehkä olenkin nähnyt unta. Jospa edes olisin perheesi jäsen (hyvin etäinen neljäs serkku), niin saisin tulla katsomaan sinua joka päivä ja lukea ääneen ja pöyhiä tyynyäsi ja tasoittaa nuo kaksi pientä ryppyä otsaltasi ja saada suupielesi kääntymään iloiseen hauskaan hymyilyyn. Mutta sinähän olet iloinen taas, etkö olekin? Sinä olit iloinen eilen ennenkuin jätin sinut. Tohtori sanoi että mahdan olla hyvä hoitajatar ja että sinä näytit kymmenen vuotta nuoremmalta. Toivon että rakkaus ei tee kaikkia kymmentä vuotta nuoremmiksi. Välittäisitkö minusta vielä, rakas, jos osoittautuisinkin vain yksitoistavuotiaaksi?

Eilispäivä oli ihmeellisin päivä mitä olla saattaa. Jos eläisin yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanhaksi, en koskaan unohtaisi pienintäkään yksityiskohtaa. Se tyttö, joka lähti Lock Willow'sta aamun koittaessa, oli hyvin erilainen henkilö kuin se joka palasi takaisin illalla. Mrs. Semple herätti minut puoli viideltä. Hypähdin pimeässä pystyyn täysin hereillä, ja ensi ajatus, mikä syöksyi aivoihini, oli tämä: "Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!" Söin aamiaista keittiössä kynttilänvalossa ja ajoin sitten viisi peninkulmaa asemalle kesken loistavinta lokakuun väritystä. Aurinko nousi matkalla, ja vaahterat ja kuusamat hohtivat punaisina ja oranssinvärisinä ja kiviseinillä ja viljapelloilla kimmelsi huurre. Minä tiesin että jotakin tulisi tapahtumaan. Koko matkan junassa pyörät lauloivat: "Sinä saat nähdä Setä Pitkäsäären." Se antoi minulle niin turvallisen tunteen. Minulla oli niin luja usko Sedän taitoon panna asiat oikealle tolalle. Ja minä tiesin että jossakin oli eräs toinen mies — rakkaampi kuin Setä — joka ikävöi nähdä minua, ja minulla oli jotenkuten sellainen tunne että ennen päivän loppua saisin nähdä hänetkin. Ja katso mitä tapahtui!

Kun tulin taloon Madison Avenue'n varrella, näytti se niin suurelta ja ruskealta ja uhkaavalta etten uskaltanut mennä sisään, vaan kävelin sen ympäri kootakseni rohkeutta. Mutta minun ei tarvinnut pelätä vähääkään, hovimestarisi on sellainen kiltti, isällinen vanha mies, että hän sai minut heti olemaan kuin kotonani. "Onko tämä Miss Abbott?" kysyi hän, ja minä vastasin: "On", niin että minun ei tarvinnutkaan kysyä Mr. Smithiä. Hän käski minun odottaa salongissa. Se oli hyvin tumma, upea, miehinen huone. Istuin suuren nojatuolin reunalle ja sanoin yhä itsekseni:

"Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären! Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!"

Sitten mies tuli takaisin ja pyysi minua astumaan kirjastoon. Olin niin kiihtynyt että totisesti jalkani hädintuskin kannattivat. Oven ulkopuolella hän kääntyi kuiskaamaan: "Hän on ollut hyvin sairas, Miss. Tämä on ensimäinen päivä, jolloin hänen on lupa olla ylhäällä. Ettehän viivy niin kauan että hän kiihtyy?" Hänen sanojensa sävystä tunsin että hän pitää sinusta — ja mielestäni hän on kultainen vanhus!

Sitten hän koputti ovelle ja sanoi: "Miss Abbott", ja minä menin sisään ja ovi sulkeutui takanani.

Oli niin hämärä kun tulin loistavasti valaistusta eteisestä, että hetkeen aikaan saatoin tuskin mitään nähdä, sitten näin suuren nojatuolin tulen edessä ja välkkyvän teetarjottimen pienemmällä tuolilla sen vieressä. Ja minä totesin että eräs mies istui isossa tuolissa tyynyjen varassa, viltti polvillaan. Ennenkuin voin pidättää häntä hän nousi — aika epävarmasti — ja nojautui tuolin selkään ja katsoi vain minuun sanattomana. Ja silloin — ja silloin — näin että se olit sinä! Mutta sittenkään en vielä ymmärtänyt. Luulin että Setä oli tuottanut sinut sinne yllätykseksi minulle.

Sitten sinä nauroit ja ojensit kätesi ja sanoit: "Rakas pikku Judy, etkö voinut arvata että minä olin Setä Pitkäsääri."

Silmänräpäyksessä kaikki valkeni minulle. Oi, mutta kylläpä olin ollutkin typerä! Sata pikku seikkaa olisi voinut sanoa sen minulle, jos minulla olisi ollut älyä. Minusta ei tulisi mikään hyvä salapoliisi, vai tulisiko, Setä? — Jervie? Miksi pitää minun sanoa sinua? Paljas Jervie tuntuu niin epäkunnioittavalta, ja minä en voi olla epäkunnioittava sinulle!

Se oli hyvin hurmaava puolituntinen ennenkuin tohtori tuli lähettämään minut pois. Olin niin häikäistynyt kun tulin asemalle että olin vähällä astua St. Louis'in junaan. Ja sinä olit aika häikäistynyt sinäkin. Unohdit tarjota minulle teetä. Mutta olemme molemmat hyvin, hyvin onnellisia, emmekö ole? Ajoin takaisin Lock Willow'hon pimeässä — mutta oi kuinka tähdet välkkyivät! Ja tänä aamuna olen käynyt Colinin kanssa kaikilla paikoilla, joilla sinä ja minä olemme olleet yhdessä, ja muistellut mitä sanoit ja miltä näytit. Metsät tänään ovat kuin hehkutettua pronssia ja ilma on hallainen. On _kiipeämis_ilma. Soisin että olisit täällä kiipeämässä kukkuloita minun kanssani. Ikävöin sinua kauheasti, Jervie kulta, mutta se on onnellista ikävää, saammehan pian taas olla yhdessä. Me kuulumme toisillemme nyt oikein ja totisesti eikä se ole mitään kuvittelua. Eikö tunnu omituiselta että minä vihdoinkin kuulun jollekin? Se tuntuu hyvin, hyvin suloiselta.

JUDY.

P.S. Tämä on ensimäinen rakkauskirje minkä koskaan olen kirjoittanut.
Eikö ole hassua että osasin?

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SETÄ PITKÄSÄÄRI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.