The Project Gutenberg eBook of Raamatun tutkisteluja 4: Harmagedonin taistelu, by C. T. Russell

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura, Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi, 1913.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan."

"Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufratjokeen, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville kuninkaille. Ja minä näin kolme saastaista henkeä… Perkeleitten henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ja ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, kaikkivaltiaan, suurena päivänä… Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään HARMAGEDON". Ilm. 6: 13—16.

      Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen
      Herralle hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka
      odottavat lapseutta,
                              ja
      kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,
      "uskon huonekunnalle"
                              ja
      huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan
      lasten ilmestymistä,
                    on tämä teos omistettu.

Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa. Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikellaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja maan päällä.

SISÄLLYS:

Harmagedonin taistelu. — Messiaan valtakunnan pystyttämisen aika. —
Tarkastuksen alaisia ovat periaatteet, ei yksilöt. — Pedon kuva. —
"Kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista". — Herran suuri
sotajoukko. — Ei vielä, mutta kohta.

Profetallisia lausuntoja siitä. — Aika lähellä. — Tämän osan tarkotus. — Ylimalkaisia havaintoja.

Babylon. — Kristikunta. — Kaupunki. — Valtakunta. — Äiti. —
Tyttäret. — Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.

Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. — Suuri hädän aika oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. — "Kristikunnan" vastuu ja suhde siihen. — Porvarivallat, uskonnolliset johtajat, sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. — Pakanakansojen yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. — Jumalan tuomio. — "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra".

Babylonin, Kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. — Syytös porvarillisia voimia vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia voimia vastaan. — Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä päättynyt.

Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. — Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. — He lisäävät armeijojaan ja laivastojaan. — Maa- ja meri-sotavalmistukset. — Täydelliseksi tehdyt sotavarustukset. — Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi j.n.e. — Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa Babylonin tuomiossa. — Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. — Suuri sekaannus. — Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. — Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. — Papit ja kansa samassa asemassa. — Esitetyt syytökset. — Puolustus. — Liiton ehdottaminen. — Haluttu päämäärä. — Valitut jäsenet. — Yleinen taipumus hyljätä totuus — Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. — Yhteiskunnalliset ainekset valistetaan tulelle. — Aarteiden kasaantuminen. — Köyhyyden kasvaminen. — Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. — Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. — Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. — Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. — Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. — Tuotannon ja kysynnän laki. — Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". — Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. — Näiden päivien jättiläiset — Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. — Joukot kahden myllynkiven välissä. — Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. — Talonpojat, maanviljelijät. — Uudet olosuhteet kristikunnassa. — Maan jakamisen kiihotus. — Sen syyt. — Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. — Raamatun ennustus käy täytäntöön. — Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa — Senattori Ingellsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti R. Ingersollin lausuntoja. — Wendell Phillipsin käsitys. — Historioitsija Macaulaysin ennustus. — Piispa Worthingtonin lausunto ja W.J. Bryanin vastaus. — Erään sanomalehden lausunto. — Eräs ranskalainen näkökanta.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. — Hopearahakanta ja suojelustulli. — Kommunismi. — "Heillä oli kaikki yhteistä". — Anarkia. — Sosialismi eli kollektivismi. — Nationalismi. — Yleinen käsityösivistys. — Yksinkertainen vero eli vapaa maa. — Muutamia toiveita ja huolia. — Ainoa toivo — "autuaallinen toivo". — Jumalan lasten oikea asema. — Maailmassa, mutta ei maailmasta.

Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
— Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. ja Ranskan vallankumous esikuvia.
— Sen yleinen luonne ja laajuus. — Herran suuri sotajoukko. —
"Kaikkein pahimmat pakanat". — Jaakobin hädän aika. — Gogin ja
Magogin tappio.

Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21. 5—36; 17: 20—37. Tämän ennustuksen tärkeys. — Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista se johtui. — Ottakaa vaari vääristä kristuksista. — Lyhyt historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. — Hätä Juutalaiskauden lopussa ja Evankelikauden lopussa kaikkein evankelistain mukaan. — Hävityksen kauhistus. Paetkaa vuorille. — Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. — Ennen talvea ja sabbatia. — Katso täällä, katso tuolla! Älkää uskoko niitä. — Noiden päivien ahdistus. — Auringon ja Kuun pimenemisen merkkejä. — Tähtien putoaminen. — Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. — Ihmisen pojan merkit, — Mitä maan kansat näkevät. — Viikunapuu. — "Tämä sukukunta". — Valvokaa! — "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". — Muistakaa Lotin vaimoa. — Toinein otetaan ylös ja toinen jätetään. — Valitut saavat tiedon totuudesta. — Saatanan huone hajoaa. — Toimenpiteitä uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.

Vaeltaminen uskossa. — Kutka muodostavat valtakunnan? — Henkisen valtakunnan perustaminen. — Korottaminen "päämiehiksi kaikkeen maailmaan". — Kaikkien kansojen toivo. — Läheinen yhteys valtakunnan ja sen palvelijain eli "päämiesten" välillä. — Jaakobin tikapuut, — Mooseksen peite. — Suuria muutoksia suoritettu. — Onko mitään vaaraa siitä, että uuden hallitsijan käsissä on niin paljon valtaa? — Rautavaltikkahallitus, kuinka kauvan? — Maailman kääntäminen. — Kansa syntyy yhtenä päivänä. — "Kaikki, jotka haudoissa ovat". — Hänen valtakuntansa kasvaminen. — Sijaishallitus luopunut. — Jumalan tahto tapahtuu maan päällä.

Jumalan astinlauta on tullut saastaiseksi ja hyljätty synnin tähden. — Sen ihanuuden luvattu uudistaminen. — Ostettu omaisuus asetetaan ennalleen. — Sen säteilevin jalokivi. — Jehovan jalkain uudelleen pystyttäminen "Öljymäellä". — Tulossa olevat siunaukset. — Astinlauta lopulta todellakin ihana.

Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäminen, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneiden uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistosivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun Seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon Raamatuntutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälläoleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutunevatkin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan Seuran varastosta tai sen kolporterajilta, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessäolevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat raamatunpaikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa yhtymään työhömme ojentamaan näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.

ESIPUHE.

"Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufrat-jokeen, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville kuninkaille. Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat perkeleitten henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ja ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan kaikkivaltiaan suurena päivänä. Katso minä tulen niinkuin varas; autuas on se, joka valvoo ja säilyttää vaatteensa, ettei hän kulkisi alastomana, eikä hänen häpiätänsä nähtäisi. Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään Harmagedon." — Ilm. 16: 12—16.

Harmagedon on hebrealainen sana ja merkitsee Megiddon kumpu eli Hävityksen vuori. Megiddonilla oli hyvin huomattava asema Esdraelon tasangon etelä-osassa, se kun oli hyvin tärkeän, vuoristoon johtavan solan varrella. Tämä kohta oli hyvin suuri taistelupaikka Palestiinassa, jossa monta kuuluisaa Vanhan testamentin taistelua on taisteltu. Siellä Gideon ja hänen pieni joukkonsa hämmästyttivät ja ajoivat pakosalle midianilaiset, jotka hävittivät toinen toisensa taistelussaan. (Tuom. 1: 19—23.) Siellä filistealaiset voittivat kuningas Saulin. (1 Sam. 31: 1—6.) Siellä farao Neko löi kuningas Josijan eräässä onnettomimmista taisteluista, mitä Israelin historiassa tunnetaan. (2 Aik, 35: 22—28.) Siellä asuivat myöskin kuningas Aahab ja hänen vaimonsa Iisebel, Jisreelin kaupungissa, jossa Iisebeliä myöhemmin kohtasi kauhea kuolema. — 2 Kun. 9: 30—37.

Taistelut olivat eräässä merkityksessä esikuvallisia. Midianilaisten tappio pelasti Israelin kansan orjuudesta. Siten esikuvasi Gideon ja hänen joukkonsa Herraamme ja Seurakuntaa, jotka tulevat vapauttamaan ihmiskunnan synnin ja kuoleman orjuudesta. Kuningas Saulin kuolema ja hänen valtakuntansa kukistuminen filistealaisten kautta avasi tien Daavidin hallitukselle, joka Daavid oli esikuva Messiaasta. Kuningas Aahab esikuvasi maallista hallitusta, jota Ilmestyskirjassa on esikuvallisesti kutsuttu "Lohikäärmeeksi". Kuningatar Iisebel esikuvasi suurta porttoa, Babelia, ja sellaisena kutsutaan häntä nimeltä. "Sinä suvaitset tuota naista, Jesabelia, joka sanoo itseään profetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani." — Ilm. 2: 20.

Raamatussa on Herra ilmeisesti nähnyt soveliaaksi yhdistää tämän kuuluisan taistelukentän, Harmagedonin, nimen siihen suureen taisteluun totuuden ja eksytyksen, oikean ja väärän, Jumalan ja mammonan välillä, jolla taistelulla Evankeliaika päättyy ja Messiaan aika alkaa. Hän on tarkotuksella käyttänyt syvää kuvakieltä Raamatun viimeisessä kirjassa, ilmeisesti aikoen kätkeä muutamia tärkeitä totuuksia siksi kuin olisi aika paljastaa ne. Mutta silloin "ei yksikään jumalaton ymmärrä; mutta viisaat ymmärtävät". (Dan. 12: 10, engl. k.) Jokainen, jonka sydän ei ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, ei ymmärrä; mutta ainoastaan hänen kansansa viisaat ymmärtävät — viisas neitsyt luokka Mestarin vertauksessa. — Matt. 25: 1—13.

Kun siis ajattelemme tekstiämme, ei meidän tule odottaa mitään kansojen kirjaimellista kokoontumista Megiddonin kunnaalle. Pikemmin tulee meidän tarkastaa sitä, mitä tämä vuori esikuvaa. Useita asioita kutsutaan "Harmagedonin taisteluksi"; tätä lausepartta käytetään monella tavalla ja monelta kannalta katsottuna. Mutta kristityt tietävät, että tämä sana Harmagedon kuuluu erityisesti Raamattuun, jossa sitä käytetään henkisessä merkityksessä. Jos siis nykyään on sopivaa tutkia Harmagedonin taistelua valtiolliselta kannalta, niin on varmaankin sopiva aika tutkia sanaa sen oikealta, uskonnolliselta näkökannalta.

Me tiedämme kaikki, että Ilmestyskirja on täynnä esikuvia. Jumala näyttää asettaneen tämän kirjan viimeiseksi Raamatussa aikoessaan kätkeä suuria ja tärkeitä totuuksia. Kaikki raamatuntutkijat ovat yksimielisiä siitä, että se sisältää arvokkaita totuuksia. Kuitenkin on Jumala niin taitavasti peittänyt nämä totuudet, että hänen kansansa menneinä aikoina ei ole kyennyt täydelleen ja selvästi näkemään niitä. Raamatuntutkijat uskovat, että tämä on ollut Jumalan tarkotus, ei ainoastaan siksi, ettei näiden totuuksien aika ollut tullut, vaan koska Jumala aikoi kätkeä totuutensa muutamat piirteet maailmalta. Ihmiskunta on lakkaamatta käsittänyt väärin Jumalan suunnitelman; sillä Jumala on viisaudessaan tahtonut, että ne käsitettäisiin väärin. Ilmestyskirjassa kerrotut totuudet eivät ole maailmaa varten, ei nimikristittyjä varten, mutta Seurakuntaa, Kristuksen ruumista, pyhiä varten — "taivaissa kirjotettua Esikois-Seurakuntaa" varten. Näille tieto tulee "ruokana aikanaan". "Viisaat ymmärtävät".

Raamattu on tulvillaan Harmagedonkuvauksista. Herramme Jeesus kutsuu sitä "suureksi ahdistukseksi, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule". (Matt. 24: 21.) Profetta Daniel kuvaa sitä "ahdistuksen ajaksi, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti". (Dan. 12: 1.) Välittömässä yhteydessä tämän lausuntonsa kamasta selittää Daniel, että silloin nousee Jumalan edustaja, "Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun kansasi (Israelin) lasten puolesta". Sana "Mikael" merkitsee: "Hän, joka on niinkuin Jumala" — Jumalan kaltainen. Hän nousee Jumalan kansan lunastamiseksi, eksytyksen ja vääryyden oikaisemista varten, oikean ja totuuden pystyttämistä varten, tuodakseen ihmismaailmalle Jumalan suuren Valtakunnan, jota on saarnattu Aabrahamin päivistä alkaen.

Johanneksen ilmestystä, joka on kuvauksien kirja, ei maailma ymmärrä. Jumala itse on sanonut, että vasta määrättynä aikana voi edes Seurakunta odottaa ymmärtävänsä sen. Kun profetta Daniel kysyi näkyjensä merkitystä, vastasi enkeli: "Mene Daniel, sillä ne sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun ajaksi" — ei maailman loppumiseen asti, mutta aikakauden loppuun asti, tämän armotalouden loppuun asti. "Maa pysyy ijankaikkisesti." — Saarn. 1: 4.

Apostoli Pietari kertoo meille, että tämä aika päättyy suureen tulipaloon, joka kuvaa hädän aikaa, jolloin nykyiset laitokset hävitetään. (2 Piet. 3: 8—13.) Toisessa paikassa Raamattua kuvataan tätä hirmuista hädän aikaa myrskynä, tuuliaispäänä, tulena, joka kuluttaa kaiken. Kun nykyinen asiaintila suuressa hädässä on hävinnyt, pystyttää Jumala itse Valtakuntansa, jota olemme rukoilleet: "Tulkoon sinun Valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa".

"Jos sentähden on jotakin, joka osottaa, että me elämme Evankelikauden lopussa, jotakin, joka osottaa, että neitseet puhdistavat lamppujaan, niin voimme olla varmasti vakuutetut, että aika, jolloin viisaat neitsyeet astuvat kirkkauteen, on aivan lähellä. Mikä siunattu sanoma onkaan tämä kaikille niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään!"

Samassa ennustuksessa, jossa kerrotaan lopun ajan olevan ajan, jolloin Jumalassa viisaat ymmärtävät, sanotaan meille, että tänä aikana huomataan erityisesti kaksi asiaa: ensin "monet menevät edestakasin" ja toiseksi "tieto lisääntyy". (Dan. 12: 4.) Meidän päivinämme näemme tämän ennustuksen täyttyneen. Kaikkialla maailmassa ihmiset kulkevat enemmän edestakasin kuin koskaan ennen. Rautatiet, höyrylaivat, automobiilit, raitiotiet — maan päällä, maan alla ja ilmassa — j.n.e. kuljettavat ihmiskuntaa kaikkialla. Tiedon yleinen lisääntyminen on meidän ihmeellisen aikamme yleisenä piirteenä. Jokainen kymmenvuotias lapsi kykenee lukemaan. Kaikkialla maailmassa on kodeissa kirjoja, sanomalehtiä, Raamatuita — sellainen tilaisuus saavuttaa tietoa, jollaista ei ole ollut sittenkuin ihmisiä rupesi olemaan maan päällä.

Tämän ennustuksen huomattava täyttyminen osottaa aikamme lopun ajaksi, jolloin nykyinen armohallitus päättyy ja uusi armohallitus pystytetään — aika, jolloin Jumalan kansa kykenee käsittämään aseman ja valmistumaan muutostaan varten.

Kaikki kristityt laskevat Ilmestyskirjan Herramme antamaksi, kuten apostoli Johanneskin tekee. (Ilm. 1: 1.) Sentähden emme ole edesvastuussa niistä kuvauksista, joita tässä kirjassa käytetään. Meitä voidaan monella eri tavalla väärinkäsittää, vieläpä hyvät kristitytkin tekevät sen, josta syystä me luonnollisesti koetamme mahdollisimman huolellisesti esittää näkökantamme. Kun ryhdymme esittämään käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista, haluamme mitä selvimmin painostaa, ettemme aio puhua mitään hyviä kristityitä vastaan missään tai minään aikana, joko seurakunnassa tai seurakunnan ulkopuolella. Meillä ei ole mitään sanottavaa ihmisistä. Me käsittelemme aina periaatteita, oppeja; henkilöitä ei koskaan. Jumala ei ole antanut meidän tehtäväksemme ihmisten tutkimista; tehtävämme on tutkia hänen sanaansa.

Esittäessämme käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista huomaamme, että Jumalan sana lausuu muutamia hyvin ankaria toimenpiteitä muutamiin päiviemme suuriin järjestelmiin nähden — muutamiin, joita kauvan on palveltu ja kunnioitettu, joihin ajattelemme kuuluneen monen, jotka sanoissaan ja töissään ovat jumalisia. Erottakaamme sentähden tarkkaan henkilöt ja järjestelmät. Me emme sano mitään jumalaapelkääväisistä henkilöistä, mutta selittäessämme Jumalan sanaa, puhumme ainoastaan siinä mainituista järjestelmistä. Uskomme varmaan, että Jumalan pyhää kansaa ei ole mainittu näissä esikuvissa, nähtävästi siitä syystä, että Jumalan pyhät verrattuina ihmiskunnan satoihin miljoniin muodostavat ainoastaan pienen joukon, kuten Jeesus sanoi: "Älä pelkää, sinä pieni lauma".

Kun ryhdymme selittämään Ilm. 16: 13—16 esikuvia, huomaamme kolme tekijää joukkojen kokoamisen yhteydessä tähän Harmagedonin taisteluun. Luemme, että pedon suusta, väärän profetan suusta ja lohikäärmeen suusta läksi kolme saastaista, sammakon muotoista henkeä; ja että nämä kolme saastaista sammakon muotoista henkeä läksi kokoamaan koko maailmaa tähän Harmagedonin taisteluun.

Syyllä voimme sentähden kysyä, mitä järjestelmiä tarkotetaan näillä esikuvallisilla sanoilla — lohikäärmeellä, pedolla ja väärällä profetalla. Kun olemme löytäneet näiden sanojen tarkotuksen, kysymme mitä esikuvasivat sammakot, jotka tulivat ulos heidän suustansa.

Läpi Raamatun käytetään petoa esittämään hallitusta. Sillä tavalla kuvataan Danielin ennustuksessa suuria maan yleismaailmallisia hallituksia. Babylon oli jalopeura, Meedo-Persia karhu, Kreikka leopardi ja Rooma lohikäärme. (Dan. 7: 1—8.) Rooman valtakunta on yhä edelleen olemassa. Kristikunta on osa suuresta Rooman valtakunnasta, joka alkoi Caesarin päivinä ja joka, Raamatun mukaan, on yhä edelleen olemassa.

Itse asiassa yhtyvät kaikki Raamatun eksegetit siihen, että Ilmestyskirjan lohikäärme edustaa puhtaasti maailmallista valtaa, missä kohdassa se sitten esiintyneekään. Meidän ei tule käsittää tämän tarkottavan sitä, että kaikki maailman vallat olisivat pahoja tai Perkeleestä, mutta että Herra haluaa käyttää lohikäärmettä esikuvana esittämässä maallista valtaa. Ilm. 16: 13 peto on sama kuin se, joka mainitaan Ilm. 13: 2, jossa se kuvataan leopardin kaltaisena — kirjavana. Protestanttiset Ilmestyskirjan selittäjät ovat yksimieliset siitä, että tämä esikuva tarkottaa paavilaista järjestelmää — ei paavia, ei katolilaista kirkkoa, eikä yksityisiä katolilaisia, mutta järjestelmää kokonaisuudessaan, joka on ollut olemassa vuosisatoja.

Sanassaan on Jumala nähnyt hyväksi esittää paavikunnan järjestelmänä, hallituksena. Paavikunta väittää, että Jumalan valtakunta, Messiaan valtakunta pystytettiin 799 j.Kr.; että se on kestänyt tuhat vuotta, kuten Raamattu selittää Kristuksen valtakunnan kestävän; ja että se päättyi 1799 j.Kr. He väittävät myöskin, että 1799 jälkeen tämä Kristuksen valtakunta (s.o. paavilainen järjestelmä, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan pedoksi) on kärsinyt väkivaltaa; ja että tänä aikana Perkele on ollut irti toteuttaakseen Ilm. 20: 7.

Historia kertoo, että aika joka päättyi 1799, ja jolloin Napoleon teki sotaretkensä Egyptiin, määräsi rajan paavin vallalle kansojen yli. Napoleon vei myöskin paavin vankina Ranskaan, jossa hän myös kuoli. Tämän nöyryyttävän kokemuksen väittävät roomalaiskatolilaiset osottaneen ajan, jolloin Saatana päästettiin irti toteuttamaan Ilm. 20: 7.

Emme voi yhtyä katolilaisten veljiemme ennustuksen selitykseen. Herramme oli varmaankin oikeassa, kun hän selitti, että "Saatana on tämän maailman ruhtinas", ja että tämä on "nykyinen paha maailma" eli aikakausi. Syy siihen, että on niin paljon laajalle levinneitä, vääriä oppeja, eksytystä, tietämättömyyttä, taikauskoa kaikkialla, on se, että Saatana on ollut tuo suuri olento, joka on pettänyt maailmaa. Saarnatun mukaan sidotaan Saatana tuhanneksi vuodeksi, jottei hän enää eksyttäisi kansoja. (Ilm. 20; 3.) Kun tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään Saatana irti vähäksi aikaa koettelemaan ihmiskuntaa, Sitten hävitetään hänet toisessa kuolemassa yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan.

Vasta nyt alkavat raamatuntutkijain silmät avautua näkemään Jumalan rakkauden pituutta, leveyttä, korkeutta ja syvyyttä — hänen ihmeellistä suunnitelmaansa, jonka hän on tehnyt ensin Seurakunnan hyväksi, joka tulee osalliseksi Valtakunnan kirkkaudesta ja toiseksi ihmismaailman hyväksi siten, että se siunataan nostamalla inhimilliseen täydellisyyteen noiden tuhannen vuoden kuluessa. Tämä ihana aika on juuri tulossa, sen sijaan että se olisi menneisyydessä. Niin ihana on ihmiskunnan tila Messiaan valtakunnan päättyessä, ettei mitään unelmaa voi siihen verrata. Mutta Jumalan suuri työ ei ole loppuun suoritettu ennenkuin jokainen inhimillinen olento on saavuttanut täydellisyyden, tai on hävitetty toisessa kuolemassa, koska hän on kieltäytynyt tulemasta sopusointuun vanhurskauden lakien kanssa. Senjälkeen kuullaan jokaisen luomuksen taivaassa ja maan päällä sanovan: "Valtaistuimella istujalle ja Karitsalle kiitos ja kunnia ja ylistys ja valta ijankaikkisuuksien ijankaikkisuuksisisa". — Ilm. 5: 13.

Siten esikuvaa lohikäärme Rooman valtaa, joka edustaa maailman maallista valtaa. Peto on paavilainen hallitusjärjestelmä. Kolmas esikuva, väärä profetta, on vielä selittämättä. Me uskomme, että tämä on toinen nimi järjestelmälle, jota toisessa paikassa kutsutaan "pedon kuvaksi". (Ilm. 13: 14.) Raamatun mukaan edustaa tämä kuva hyvin tarkkaan petoa. Väärän profetan, pedon kuvan, ymmärrämme tarkottavan protestanttisten kirkkojen yhtymää.

Jotta voisimme nähdä miksi protestanttisten kirkkojen yhtymää esikuvataan pedon kuvalla ja väärällä profetalla, täytyy meidän tutkia toisia Raamatun esikuvia. Ilm. 17: 5 kiinnitetään huomiomme n.k. suureen "salaisuuteen". Sana "portto" ei merkitse Raamatun esikuvissa siveetöntä henkilöä. Se tarkottaa Seurakuntaa, josta piti tulla Jumalan valtakunta, mutta joka on menettänyt neitsyytensä ja yhtynyt maalliseen isäntään, taivaallisen isäntänsä asemesta. Mihin maalliseen isäntään on seurakunta yhtynyt? Rooman valtakuntaan. Lutherin ja toisten uskonpuhdistajain mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö seurakunnan ja maailman välillä ollut läheistä yhteyttä. Jonkun aikaa vakuutti seurakunta odottavansa Kristusta pystyttämään Valtakuntaansa. Lopulta sanoi se: "En tahdo odottaa Kristuksen toiseen tulemiseen, tahdon yhtyä Rooman valtakuntaan".

Kaikki tietävät tuloksen. Roomalaiskatolinen kirkko kohotettiin ja hallitsi kuningattarena vuosisatoja. Tämä kirkon ja valtion liitto esitetään kuuluisassa Italiasta löydetyssä taulussa. Valtaistuimella istuvat paavi ja keisari rinnatusten. Toisella puolella ovat arvojärjestyksessä kardinaalit, piispat, alemmat papit ja maallikot. Toisella puolella kenraalit, luutnantit, sotamiehet j.n.e. yleiseen kansaan asti. Siten tunnustettiin kirkon ja valtion yhtymä.

Tämän yhtymän perustuksella kutsutaan kaikkia maallisia hallituksia kristityiksi; sillä he väittävät olevansa elimellisessä yhteydessä kirkon kanssa. Historia kertoo meille miten kirkko monena vuosisatana määräsi maan kuninkaat. Ketä vaan paavi tahtoi, se kruunattiin. Todistuksena kirkon ylivialtiudesta mainitsee historia Saksaa keisarin Henrik IV, joka oli joutunut paavin epäsuosioon ja joka rangaistukseksi pakotettiin seisomaan kolme päivää Kanossan linnan ulkopuolella, paljain jaloin, ja puettuna ainoastaan katujan jouhikankaiseen paitaan, alttiina keskitalven pakkaselle. Sitten pakotettiin hänet ryömimään käsin ja jaloin Pontifeksin eteen, jonka silkkivaippaa siirrettiin, jotta keisari voisi suudella paavin suurta varvasta toteuttaakseen Ps. 2: 12: "suudelkaa Poikaa, te maan kuninkaat".

Käsityksemme mukaan on Raamattu tässä väärin tulkittu. "Pojalla" ei tarkoteta paavia. "Pyhä vuori" on Jumalan valtakunta. Hänen Valtakuntansa toimeenpanijoita esikuvataan pyhällä Siionin vuorella. Suuri Messias kukistaa täydelleen kaikki nykyajan asiat, ja pystyttää vanhurskauden ja totuuden valtakunnan, joka nostaa ihmiskunnan synnistä ja alennuksesta.

Roomalaiskatolilaiset uskovat, että paavi on Kristuksen sijaishallitsija, joka hallitsee hänen asemestaan. He uskovat, että nykyinen aika on aika, jolloin Saatana on päästetty irti eksyttämään kansoja; että kirkko saa hyvin pian jälleen vallan maailmassa; ja että seurauksena on oleva, että jokainen, joka ei tottele heitä, hävitetään. Tämä selitys kiinnittää huomiomme Ilm. 13 ja 20 lukuihin. Protestantit eivät välitä asemasta. Epäilemättä ovat kaikki ajattelevat ihmiset huomanneet, että alku yhtymään tulee protestantismista, eikä koskaan katolilaisuudesta.

Nyt tullaan kysymykseen: Miksi Raamattu kuvaa protestantismia pedon kuvalla? Mistä ja miten tämä johtuu? Uskonpuhdistuksen ajoista alkaen ovat protestantit pyrkineet vapautumaan henkilökohtaisesti entisajan pimeydestä ja siten ovat he muodostaneet monta uskontunnustusta ja järjestäneet monta lahkoa. Mutta viime vuosisadan keskivaiheella alkoivat johtajat nähdä, että jos jokainen jatkaisi henkilökohtaista raamatuntutkimusta, tulisi aika, jolloin jokaisella olisi oma uskontunnustuksensa. Estääkseen sitä mikä heistä näytti vallan menettämiseltä, he suunnittelivat protestanttien yhtymän, Evankeliseksi Alliansiksi kutsutun järjestelmän.

Evankelinen Allianssi, eri protestanttisten lahkojen yhteinen järjestelmä, muodostettiin 1846 sitä tarkotusta varten, että se omalla tavallaan tekisi sen, mitä katolilaiset tekisivät heidän omalla tavallaan. Nähdessään roomalaiskatolilaisten suuren voiman, jota he käyttivät, koska heillä oli yhteinen järjestelmä, protestantit sanoivat: "Me olemme jakaantuneita. Meillä ei ole voimaa. Me tahdomme järjestäytyä." Silloin, Raamatun mukaan, tekivät he pedon kuvan.

Kuitenkin sanoo Raamattu, että ennenkuin kuva voi tehdä mitään erityistä pahaa, täytyy sen saada elämä kaksisarviselta pedolta. (Ilm. 13: 15.) Tämän kaksisarvisen pedon, jolla on sarvet niinkuin lampaalla, mutta ääni niinkuin lohikäärmeellä, uskomme esittävän Englannin kirkkoa, joka ei kuulu Evankeliseen Allianssiin. Englannin kirkko väittää sitä, mitä Roomankin kirkko väittää — että se on totinen seurakunta; että kaikki muut ovat väärässä; että sillä on alkuperäinen apostolinen perintöoikeus; ja ettei kellään muulla ole oikeutta saarnaamiseen kuin sillä, joka on saanut jumalallisen, apostolisen käsien päällepanemisen. Tämä on vuosisatoja ollut Englannin kirkon väite, ja se muodostaa eroamiskohdan sen kirkon ja kaikkien toisten protestanttisten lahkojen välillä.

Joskin Evankelinen Allianssi muodostettiin 1846, ei se ole kyennyt suorittamaan tarkotustaan, koska se ei ole tiennyt miten toimia. Ainoastaan nimeen nähden yhtyivät lahkot Allianssiin, ja siksi ovat he työskennelleet toinen toistaan vastaan. Allianssin ulkopuolella olevat lahkot selitettiin olevaa ilman valtuutta: ja nämä puolestaan vaativat evankelista kirkkoa näyttämään, mistä olivat saaneet vallan saarnata. Siitä johtui, ettei kuvalla ollut voimaa toimia; se poljettiin alas; ja saadakseen eloa — elämän — tarvitsee se apostolisen perintöoikeuden; sillä täytyy olla joku perustus toiminnalleen.

Raamattu osottaa, että Englannin kirkko tulee läheiseen yhteyteen Evankelisen Allianssin kanssa ja antaa sille oikeuden saarnata. Tämän yhtymisen perustuksella kykenee se sanomaan: "Meillä on apostolinen valtuus saarnata. Älköön kukaan saarnatko ilman sen hyväksymistä." Tämä heidän toimenpiteensä kerrotaan Ilm. 13: 17. Ei kenenkään sallita ostaa tai myydä henkisellä torilla henkisiä asioita, ellei omaa pedon merkkiä tai kuvan merkkiä.

Ilm. 16: 13 mainitaan väärä profetia toisena esityksenä kuvasta — Evankelisen Allianssin eläväksi tehtynä tuloksena, joka silloin on saanut kirkko-yhtymän muodon, ja on sillä meidän päivinämme suuri määrä eloisuutta. Voimmeko odottaa sen saavan enemmän sitä, on asia, jonka saamme myöhemmin nähdä. Raamattu osottaa selvästi, että pedon kuva saa niin suuren voiman, että se voi tehdä samoja asioita kuin roomalaiskatolinen kirkko menneinä aikoina; ja että nämä kaksi järjestelmää, katolilainen ja protestanttinen, hallitsevat maailmaa maallisen vallan — lohikäärmeen — korotetulla kädellä.

Raamattu kertoo meille, että tähän tulokseen tullaan niiden lausuntojen perustuksella, joita valtion ja kirkon yhdistyneet voimat tekevät. "Lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profetan suusta lähtee kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista." Tässä raamatunpaikassa tarkottaa henki oppia — saastaista oppia — väärää oppia. Jokainen näistä järjestelmistä lausuu samoja asioita, ja nämä lausunnot aiheuttavat maan kuningasten kokoontumisen suureen Harmagedonin taisteluun.

Oikein ymmärrettyinä ovat Raamatun esikuvat hyvin voimakkaita, ja aina on läheinen yhteys itse esikuvan ja asian välillä, jota esikuvataan. Kun pyhä Raamattu käyttää sammakoita esittämään erityisiä oppeja, voimme olla vakuutetut, että sovellutus on paikallaan. Vaikkakin sammakko on pieni eläin, pullistaa se kuitenkin itseään kunnes se puhkeaa ponnistukseen olla jotakin. Sammakko näyttää hyvin viisaalta vaikkakaan se ei tiedä paljon mitään. Sitten sammakko kurnuttaa milloin ikinä se haluaa saada äänen syntymään.

Sammakon kolme pääominaisuutta ovat siis pöyhkeileväisyys, sellainen ulkomuoto, joka näyttää omistavan suuremman viisauden ja tiedon kuin muut sekä sen alituinen kurnutus. Sovittamalla nämä piirteet Jumalan sanan kuvaukseen, me opimme, että maallisesta vallasta, katolilaisesta kirkosta ja protestanttisten kirkkojen yhtymästä lähtevät samat opit. Kaikissa on henki kerskuva; otetaan muitten yläpuolella olevan tiedon ja viisauden ulkomuoto; kaikki ennustavat niitä hirveitä seurauksia, jotka ovat tuloksena, ellei heidän neuvojaan totella. Kuinka eroavia uskontunnustukset ovatkaan, jätetään nämä eroavaisuudet huomioon ottamatta sen yleisen ehdotuksen perustuksella, ettei mitään vanhaa pidä häiritä, ei tutkia eikä hyljätä.

Ei anneta minkään asian häiritä — ei sen, että kirkko omaisi jumalallisen valtuuden, eikä myöskään sen, että kuninkaat omaisivat jumalallisen oikeuden kirkoista riippumatta; sillä molemmille annetaan kannatusta. Jokainen henkilö tai oppi, joka on ristiriidassa näitten kerskaavien, epäraamatullisten vaatteitten kanssa, tuomitaan huonoksi sammakoiden suussa, jotka kurnuttavat saarnatuoleista, puhujalavoilta, ja uskonnollisten ja tavallisten sanomalehtien palstoilta. Muutamien jalommat tunteet kuristetaan samojen henkien viisastelun perustuksella, jotka henget puhuivat ylipapin Kaifaan kautta Herramme Jeesuksen suhteen. Kuten Kaifas selitti rikoksen tekemisen soveliaaksi vastoin sekä inhimillistä että jumalallista oikeutta, päästäkseen vapaaksi Jeesuksesta ja hänen opeistaan; siten tulevat nämä sammakonkaltaiset henget hyväksymään minkälaisen periaatteitten rikkomisen tahansa välttämättömänä itsepuolustukseksi.

Jokainen tosi kristitty häpeää luodessaan historian lehdillä katseensa taaksepäin ja nähdessään mitä kauheita töitä tehtiin Jumalan ja vanhurskauden nimessä, ja Herramme Jeesuksen nimessä. Meidän ei tule hetkeksikään ajatella, että nämä sammakkohenget eli opit olisivat kaikki pahoja, vaan pikemmin, että ne ovat pöyhkeän puhetavan ja kopeuden oppeja, jotka esittävät itsensä hyvin viisaiksi ja suuriksi, omatessaan vuosisatojen kannatuksen takanaan. Lohikäärmeen suusta tulee oppi kuninkaitten jumalallisesta oikeudesta: "Älkää katsoko historian esiripun taakse nähdäksenne mistä kuninkaat ovat saaneet tämän oikeuden. Hyväksykää oppi; sillä ellette tee sitä, jos ihmiset tarkastavat asioita, syntyy hirmuinen vallankumous ja kaikki menee nurin!"

Peto ja väärä profetta kurnuttavat samalla tavalla. Katolilainen kirkko sanoo: "Älkää katsoko taaksenne! Älkää kysykö mitään kirkon suhteen!" Myöskin protestantit sanovat: "Me olemme suuria, me olemme viisaita, me tiedämme koko joukon. Pysykää hiljaa! Kukaan ei silloin tiedä, ettette tiedä mitään." Kaikki sanovat (kurnuttavat): "Me sanomme teille, että, jos sanotte jotakin nykyisiä järjestelmiä vastaan, silloin kauheat asiat tapahtuvat."

Valtiolliset puolueet kuuluvat tähän esikuvaan. Kaikki selittävät: "Jos muutos tulee, merkitsee se kauheaa onnettomuutta!" Muutamilla on selkärankaa ja toisilla maallinen voima tukenaan, mutta yhteisesti kurnuttavat he kansalle, että jos tulee muutoksia, merkitsee se nykyisen olemassaolevan häviötä. Meidän päiviemme kielellä on "seisokaa alallanne!" sekä kirkon että valtion määräys; mutta kansat alkavat liikkua pelosta. Pedon, lohikäärmeen ja väärän profetan kurnuttaminen saa maan kuninkaat nousemaan ja kokoontumaan Harmagedonin taisteluun ja häviöön.

Kirkolliset kuninkaat ja ruhtinaat pappisseurueineen ja uskollisine liittolaisineen kokoontuvat lujaan — protestanttisten ja katolilaisten — rintamaan. Valtiolliset kuninkaat ja ruhtinaat, hallitusmiehet ja kaikki korkeassa asemassa olevat aseenkantajineen ja puolustajineen seuraavat rivissä sannalle puolelle. Rahakuninkaat ja liikeruhtinaat ja kaikki, joihin he voivat vaikuttaa jättiläismäisimmillä voimilla mitä koskaan on maailmassa ollut, yhtyvät samalle puolelle tämän ennustuksen mukaan. He eivät kumminkaan ymmärrä, että tulevat Harmagedoniin; kuitenkin, merkillistä kyllä, muodostaa osan heidän huutoaan: "Tulkaa yhteen Harmagedoniin!"

Puhuessaan meidän päivistämme Herramme selittää: "Ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät." (Luukk. 21: 26.) Europan kuninkaat eivät tiedä mitä tehdä. Kaikkea lahkolaisuutta horjutetaan: moni Jumalan kansasta on hämmästynyt.

Sammakkohenkien kurnutus eli opit kokoavat rahan, valtion, uskonnon ja teollisuuden kuninkaat ja ruhtinaat suureksi sotajoukoksi. Kurnuttamisen elvyttämä pelon henki ruoskii muutoin hyvien ja järkevien ihmisten intohimot raivoon — epätoivoon. Näitten pahojen henkien, pahojen oppien sokeassa seuraamisessa ovat he valmiit uhraamaan elämän ja kaiken sille alttarille, jonka he erehdyksestä otaksuvat Jumalan järjestämäksi oikeuden, totuuden ja vanhurskauden alttariksi.

Moni jalo ihminen tässä suuressa sotajoukossa tulee ottamaan aseman, joka on aivan päinvastainen sille, mitä he tahtoisivat. Vähäksi aikaa vapauden ja edistyksen pyörät käännetään taaksepäin, ja keskiaikainen tukahuttaminen pidetään välttämättömänä itse-säilytykseksi — nykyisen asiain tilan tukemiseksi ja uuden Jumalan määräämän järjestyksen estämiseksi, vaikkakin sen aika on tullut. Vieläpä sellaisetkin, jotka voivat olla Jumalan kansaa, eivät pysähdy ajattelemaan onko se hänen tahtonsa, että asiat jatkuvat niinkuin ne ovat olleet kuluneen kuuden tuhannen vuoden aikana. Raamattu sanoo, ettei se ole Jumalan tahto, vaan että tapahtuu suuri kukistuminen, jotta uudet asiat voisivat tulla tilalle.

Raamatusta saamamme käsityksen mukaan tulevat Harmagedonin yhdistyneet voimat hetkeksi riemullisesti voittamaan. Puhevapaus, vapaa posti, ja toiset vapaudet, jotka meidän päivinämme ovat tulleet kansan laajojen kerrosten osaksi, lakkautetaan häikäilemättä välttämättömyyden pakosta, Jumalan kunniaksi, kirkon määräyksestä j.n.e. Varaventtiili suljetaan ja siten lakkaa ulospursuavan höyryn synnyttämä ääni häiritsemästä maan kuninkaita; ja kaikki näyttää tyyneeltä — kunnes tapahtuu suuri yhteiskunnallinen räjähdys, jota Ilmestyskirjassa kuvataan maanjäristyksenä. Kuvakielessä merkitsee maanjäristys yhteiskunnallista vallankumousta, ja Raamattu vakuuttaa, ettei koskaan ennen ole sellaista tapahtunut. (Ilm. 16: 18, 19.) Katso Herramme viittausta siihen Matt. 24: 21.

Raamattu osottaa, että Jumalan voima astuu tässä kohdassa esiin ja kokoaa järjestyneet joukot Harmagedoniin — hävityksen vuorelle. (Ilm. 16: 16.) Asia, jota he koettavat yhtymällään, yhdistymisellään estää, on juuri se, jota he jouduttavat. Raamattu kertoo meille, että Jumalaa edustaa Messias, ja että hän on joukkojen puolella. "Siihen aikaan nousee Mikael Jumalan kaltainen — Messias". (Dan. 12:1.) Hän ottaa valtiuden. Hän ottaa haltuunsa Valtakuntansa tavalla, jota vähän ovat odottaneet ne, jotka väärin ovat väittäneet olevansa hänen Valtakuntansa, ja saaneensa häneltä vallan hallita hänen nimessään ja hänen asemestaan.

Herramme selitti, että olemme sen palvelijoita, jota palvelemme. Muutamat voivat palvella Saatanaa ja eksytystä vaikka väittävätkin palvelevansa Jumalaa ja vanhurskautta; ja muutamat voivat palvella tietämättään, kuten Saulus tarsolainen teki, joka todella "luuli tekevänsä palveluksen Jumalalle" vainotessaan Seurakuntaa. Toiselta puolen pitää tämä periaate myöskin paikkansa. Kuten maallinen kuningas ei pidä itseään edesvastuussa jokaisen hänen taistelussaan sotivan sotilaan siveellisestä luonteesta, niin ei Herrakaan mene takuuseen kaikkien niiden siveellisestä luonteesta, jotka ovat antautuneet taistelemaan hänen puolestaan jossakin kysymyksessä. Sen palvelijoita he ovat, joita he palvelevat, olkoot sitten yllyttävät vaikuttimet ja syyt mitkä tahansa.

Sama periaate soveltuu tulevaan Harmagedonin taisteluun. Jumalan puoli tässä taistelussa on kansan puoli; kuvaamatonta joukkoa, kansaa, kiihotetaan taistelun alusta alkaen. Kaikenkaltaiset kohtuulliset ja kohtuuttomat anarkistit, sosialistit ja kuumaveriset radikaalit ovat taistelun eturintamassa. Se, joka tuntee sotilaselämää, tietää, että suuri sotilasjoukko on kokoonpantu kaikista luokista.

Rajotus tekee joukot rauhattomiksi, mutta he tuntevat heikkoutensa verrattuna rahan, yhteiskunnan, uskonnon ja valtion kuninkaihin ja ruhtinaihin, joilla silloin on valta käsissään. Köyhälistön ja keskiluokan enemmistö pitää parempana rauhaa mistä hinnasta tahansa. Joukoilla ei ole mitään halua anarkiaan. He käsittävät todellakin, että pahinkin hallitus on parempi kuin ei mikään. Joukot etsivät vapautusta äänestyksen avulla ja rauhallisesti poistaakseen pahan uudistamalla maan asiat siten että yksityisoikeudet ja edut ja tarpeet asetetaan kansan käsiin yhteiseksi parhaaksi. Huippu saavutetaan, kun tähänastiset oikeuden ylläpitäjät tulevat lainrikkojiksi ja vastustavat enemmistön äänestyksen kautta lausuttua tahtoa. Tulevaisuuden pelko ahdistaa ruoskana hyväätarkottavat joukot epätoivoon, ja tuloksena on anarkismi, kun sosialismi ei voi tehdä tehtävänsä.

Herran pyhien ei pidä lainkaan olla taistelussa mukana. Jumalan vihkiytynyt kansa, joka sydämissään ikävöi Messiaan valtakuntaa ja ihanaa riemuvuotta ja ennalleenasettamista, jolloin se pystytetään, odottaa kärsivällisesti Herran aikaa, ja odottaa sitä nurisematta. Puhdistettuine ja palavine lamppuineen eivät he ole pimeydessä lähelläolevan taistelun tärkeisiin tapahtumiin nähden; mutta he ovat hyvällä mielellä, tietäen, että lopputulos kuvataan "vahvassa profeetallisessa sanassa" ja he tekevät hyvin, "kun ottavat siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes päivä valkenee". — 2 Piet. 1: 19.

Nyt nousee kysymys: Miksi ei Jumala lähettänyt Valtakuntaansa aikasemmin? Miksi Harmagedon on välttämätön? Me vastaamme, että Jumalalla on omat aikansa ja hetkensä, ja että hän on määrännyt suuren seitsemännen tuhatvuotispäivän Kristuksen hallituspäiväksi. Jumalan viisaus on pidättänyt meidän päiviimme asti suuren tiedon ja taidon, joka synnyttää samalla kertaa miljonanomistajia ja tyytymättömiä. Jos Jumala olisi nostanut tietämättömyyden verhoa tuhat vuotta aikasemmin, olisi maailma järjestäytynyt Harmagedonin taisteluun tuhat vuotta aikasemmin. Jumala ei tuonut valoon näitä asioita ennen nykyistä aikaa, koska hänen suunnitelmassaan on eri puolia, joista kaikki kärjistyvät samaan aikaan. Hyvyydessään Jumala kätki ihmiskunnan silmät, kunnes Harmagedoniin kokoontuminen tapahtuisi juuri ennenkuin Messias ottaa suuren valtansa ja alkaa hallituksensa. — Ilm. 11: 17: 18.

Jumalan kansan tulisi olla suuressa kiitollisuuden mielentilassa kaiken hyvän antajaa kohtaan. Heidän tulisi varustautua ottamaan vastaan suuri tuleva myrsky ja pysyä aivan tyyninä, välttäen sopimatonta sekaantumista joko rikkaitten tai köyhien puolelle. Me tiedämme ennakolta, että Herra on kansan puolella. Hän juuri taistelee Harmagedonin taistelun, ja hänen välikappaleenaan on tuo ihmeellinen sotajoukko — kaikki luokat. Kun hänen yhteiskunta-vallankumouksensa suuri maanjäristys tulee, niin ei silloin ole ainoastaan kourallinen anarkisteja, vaan kapinaan nouseva kansa, kukistamassa sitä suurta valtaa, joka on kuristanut heitä. Itsekkäisyys on kaiken pohjalla.

Neljäkymmentä vuotta ovat Harmagedonin voimat järjestäytyneet molemminpuoliseen taisteluun. Lakot, työnsulut ja metelit, suuret ja pienet, ovat olleet ainoastaan satunnaisia taisteluja, kuu sotaakäyvät ovat kulkeneet toinen toistensa tien ylitse. Ikävät paljastukset Europan hoveissa ja sotajoukoissa, sekä samanlaiset Amerikan vakuutusyhtiöissä, trusteissa ja hoveissa ovat horjuttaneet yleisön luottamusta. Dynamiittiräjähdykset, joista vuorotellen on syytetty työntekijöitä ja työnantajia, ovat olleet omiaan tekemään toisia epävarmoiksi. Katkerat ja vihaiset tunteet molemmin puolin tulevat yhä enemmän ja enemmän ilmi. Taistelurintamat alkavat päivittäin tulla yhä enemmän näkyviin. Kuitenkaan ei Harmagedonia voida vielä taistella.

Pakanain aikoja on vielä kaksi vuotta jälellä. [Tämä kirjoitettiin syksyllä 1912. Suom. h.] Pedon kuvan täytyy vielä saada elämä — voima. Sen täytyy muuttua pelkästä koneistosta eläväksi voimaksi. Protestanttien yhtymä käsittää, että sen järjestö on edelleen hyödytön, kunnes se saa elonvoiman —- kunnes sen saarnaajat suoranaisesti tai epäsuorasti tunnustetaan omaavan apostolisen määräyksen ja valtuuden opettaa. Ennustus osottaa, että tämä tulee kaksisarviselta pedolta, jonka uskomme kuvannollisesti esittävän Englannin kirkkoa. Hirmuvaltainen protestantismin ja katolilaisuuden toiminta, jolloin he yhteisesti sortavat ihmiskunnan vapauksia, odottaa kuvan eläväksitekemistä. Se voi tapahtua pian, mutta Harmagedon ei voi tulla ennen sitä, mutta sen perästä — ehkä vuosi sen perästä, senmukaan kuin me käsitämme profetallista sanaa.

Vielä täytyy toisenkin asian tapahtua. Joskin juutalaiset vähitellen tulvivat Palestiinaan, ottaen vähitellen haltuunsa Kaanaan maan, ja vaikkakin uutiset tietävät kertoa, että yhdeksäntoista miljonamiestä on jo siellä, niin vaatii kuitenkin ennustuksen täyttyminen, että ilmeisesti suurempi luku rikkaita juutalaisia on muuttanut sinne, ennenkuin Harmagedonin huippu saavutetaan. Aivan varmaan uskomme, että ahdistuksen aika Jaakobille pyhässä maassa tulee juuri Harmagedonin päättyessä. Silloin Messiaan valtakunta alkaa tulla näkyviin. Siitä alkaen nousee Israel asteettain lupauksen maassa menneisyyden tuhasta siihen suuruuteen, joka mainitaan ennustuksessa. Sen Jumalan määräämien ruhtinasten kautta, alkaa Messiaan kaikella vallalla varustettu Valtakunta, joskin näkymättömänä, vierittää pois kirousta ja nostaa ihmiskuntaa sekä antaa kaunistusta tuhan sijaan.

ENSIMÄINEN LUKU.

Profetallisia lausuntoja siitä. — Aika lähellä. — Tämän osan tarkotus. — Ylimalkaisia havaintoja.

"Koston päivä oli mielessäni, ja lunastuksen vuosi oli tullut." "Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." — Jes. 63: 4; 34: 8.

Siten viittaa profetta Jesaja siihen hädän aikaan, jota Daniel (12: 1) kuvailee "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti"; siihen aikaan, josta Malakia (4: 1) sanoo: "Katso, se päivä tulee palava niinkuin pätsi; ja kaikki ylenkatsojat ja kaikki jumalattomat tulevat akanoiksi"; aikaan, josta apostoli Jaakob (5: 1—6) sanoo, että silloin rikkaat itkevät ja valittavat sitä kurjuutta, joka kohtaa heitä. Ja Joel (2: 2) kuvailee samaa aikaa "pimeyden ja sumun päivänä, pilven ja synkeyden päivänä", ja Aamos (5: 20) sanoo: "Herran päivä on pimeä, eikä valoisa, ja hämärä ilman mitään valkeutta". Ja Jeesuskin mainitsee tämän ajan "suurena ahdistuksena", joka on luonteeltaan niin hävittävä, että jos ei sitä lyhennettäisi, niin ei yksikään liha pelastuisi sen hävitykseltä.

Monesta raamatunpaikasta käy ilmeisesti selville, että tämä pimeä ja sumuinen päiviä, jota profetat näin ovat kuvailleet, on ihmiskunnan tuomiopäivä sekä yhteiskuntiin että kansoihin nähden — kansojen kostamisen päivä. Mutta kun katsellaan näitä raamatunpaikkoja, niin tulee muistaa erotus kansojen tuomion ja erityisten yksilöiden tuomion välillä. Tosin muodostuvat kansat yksityisistä, ja yksityiset ovat suureksi osaksi vastuussa kansojen kulusta ja heidän täytyy kärsiä kovasti niiden vaikeuksien aikana, jotka kohtaavat kansaa kokonaisuudessaan; mutta siitä huolimatta on ihmissuvun tuomitseminen yksityisinä kokonaan toista kuin kansojen tuomitseminen.

Niinkuin jo olemme nähneet ["Raamatuntutkisteluja" I os. 8 luv.], on Tuhatvuotiekausi maailman yksityisten tuomiopäivä. Silloin tuomitaan eli asetetaan koetteelle ijankaikkisen elämän saamiseksi kaikki ihmiset yksityisinä eikä yhteisesti kansoina tai muina järjestöinä uuden liiton suotuisilla ehdoilla, samalla kuin heillä on selvä ymmärrys totuudesta ja samalla kuin heille annetaan kaikki mahdollinen apu ja vaikutus, jotta he voisivat tehdä oikein. Kansakuntain tuomio, joka nyt tapahtuu, on tuomio inhimillisten (niinhyvin uskonnollisten kuin maailmallistenkin) järjestelmien ja laitosten kelvollisuudesta. Maailman järjestelmillä on ollut pitkä valta-aika, ja nyt kun "pakanain ajat" ovat loppumaisillaan, täytyy näiden järjestelmien tehdä tili. Ja Herran tuomio, joka edeltäpäin on ilmaistu profettain kautta niistä, kuuluu, ettei yhtäkään niistä katsota arvolliseksi uudestaan saamaan sellaista valta-aikaa itselleen tai pitempää olemassaoloa. On määrätty, että valta otetaan pois heiltä, ja että hän, jolla on oikeus siihen, ottaa Valtakunnan huostaansa sekä saa kansat perinnökseen. — Hes. 21: 27; Dan. 7: 27; Ps. 2:8; Ilm. 2: 26, 27.

Kuule mitä Herra sanoo kansoille, jotka ovat kokoontuneet hänen eteensä tuomiolle: "Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa; kuulkoon maa ja mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mitä siinä syntyy. Sillä Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille heidän sotajoukoillensa." (Jes. 34: 1, 2.) "Herra on… ijanlkaikkinen kuningas. Hänen vihastumisestansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen kiivauttansa." (Jer. 10: 10.) "Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa… Näin sanoo Herra Sebaot: Katso onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky (suuret kapinaliikkeet, hätä ja hämmennys) nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti." (Jer. 25: 31—33.) "Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni (päätökseni) on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen! Sillä minun kiivauteni tulessa koko maa (nykyinen yhteiskuntajärjestys) kulutetaan. Sillä silloin (senjälkeen) minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3:8, 9; Luukk. 21: 25.

Olemme jo osottaneet ["Raamatuntutkistelujen" II osassa], että aika on lähellä, ja että ne tapahtumat, jotka kuuluvat Jehovan päivään, toteutuvat jo ympärillämme. Niiden ainesten, jotka nyt vaikuttavat ennustetun hädän suuntaan, täytyy välttämättömästi muutaman vuoden kuluessa saavuttaa kypsyytensä. Ja lujan profetallisen sanan mukaan saa nykyään elävä suku olla tämän kauhean hädän todistajana ja elää ratkaisevassa taistelussa. — Matt. 24: 34.

Kiinnittäessämme huomion tähän aineeseen, ei aikomuksemme ole herättää ainoastaan kummastusta tai koettaa tyydyttää tyhjää uteliaisuutta. Emme myöskään voi toivoa saavamme sillä aikaan sellaista katumusta ja parannusta ihmisten sydämissä, joka aikaansaisi muutoksen nykyisessä yhteiskunnallisessa, valtiollisessa ja uskonnollisessa järjestelmässä, ja siten kääntäisi pois tulevan onnettomuuden. Lähestyvä hätä on välttämätön. Valtavat alkusyyt ovat kaikki vaikuttamassa, eikä mikään inhimillinen voima kykene estämään niiden vaikutusta ja kehittymistä varmaan loppuunsa. Vaikutusten täytyy seurata, niinkuin Herra on ennakolta nähnyt ja ennustanut. Ei kukaan muu kuin Jumala voisi pysähdyttää nykyisten tapahtumain virran kulkua. Mutta hän ei tee sitä, ennenkuin ne katkerat kokemukset, jotka tämä taistelu tuo mukanaan, ovat painaneet opetuksensa ihmisten sydämiin.

Tämän osan päätarkotuksena ei siis ole valaista maailmaa, joka muuten voi käsittääkin ainoastaan tapahtumain ajatuksen eikä kysykään muita johtopäätöksiä. Aikomuksemme on sitävastoin edeltäpäin varottaa, asestaa, lohduttaa, kehottaa ja vahvistaa "uskon huonekunnan" jäseniä, niin etteivät he menettäisi rohkeuttaan ja säikähtäisi, vaan voisivat olla täydellisessä sopusoinnussa Jumalan menettelytavan kanssa, silloinkin kun hän antaa maailmalle mitä ankarimman rangaistuksen ja kurituksen, nähdessään uskon silmällä siitä koituvan ihanan vanhurskauden ja pysyväisen rauhan tuloksen.

Koston päivä sisältyy luonnollisella tavalla Jumalan rakkaudesta rikkaaseen suunnitelmaan, senkautta että hänen tarkotuksensa on kukistaa sillä koko nykyisten asiain järjestys valmistuksena Jumalan valtakunnan perustamiselle maan päälle ijankaikkisiksi ajoiksi — Kristuksen, Rauhanruhtinaan, hallitessa.

Kun profetta Jesaja (63: 1—6) asettaa itsensä hengessä Evankelikauden elonkorjuun loppuun, näkee hän mahtavan voittajan, joka on ihanassa puvussa (vallalla ja voimalla puettuna), ja joka kulkee kiivaasti eteenpäin, voittaen kaikki vihollisensa, joiden veri roiskuu koko hänen puvulleen. Profetta kysyy, kuka tuo ihmeellinen vieras on, sanoen: "Kuka on hän, joka Edomista tulee, punaisissa vaatteissa Bosrasta, tuo kaunis puvussansa, joka kävelee suuressa voimassansa?"

Tulee muistaa, että Edom oli nimi, joka annettiin Jaakobin kaksoisveljelle Eesaulle, senjälkeen kun hän oli myynyt esikoisoikeutensa. (1 Moos. 25: 30—34.) Tätä nimeä käytettiin sitten myöskin niinhyvin hänen jälkeläisistään kuin siitä maastakin, jossa he asuivat. (Katso 1 Moos. 25: 30; 36: 1; 4 Moos. 20: 18, 20, 21; Jer. 49: 17.) Niinollen on nimi Edom sopiva vertauskuva ihmisluokasta, joka tänä aikana niinikään on myönyt esikoisoikeutensa, tehden sen yhtä pienestä korvauksesta kuin se hernekeitto oli, joka vietteli Eesaun. Profetat käyttivät usein nimeä Edom tässä merkityksessä tarkottaen sitä suurta ihmisjoukkoa, joka tunnustaa olevansa kristitty, ja jota toisinaan meidän aikanamme kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi" (s.o. Kristuksen valtakunnaksi), jotka nimitykset jokaisen ajattelevan ihmisen pitäisi tunnustaa aivan vääriksi, sentähden että nuo osottavat suurta ymmärtäväisyyden puutetta Kristuksen valtakunnan todellisesta tarkotuksesta ja luonteesta niinhyvin kuin sen perustamisen määrätystä ajasta ja määrätystä tavastakin. Nämä nimet ovat itse asiassa julkeata kerskumista, joka edustaa väärin totuutta. Pääasiassa Europan ja Amerikan kansat käyttävät tätä yhteistä nimitystä "kristitty maailma". Mutta muodostavatko nämä sitte todellakin kristityn maailman? Kuule kanunain pauhetta, asestettujen sotalaumain lukuisten joukkojen töminää, räjähtäväin kranattein paukkinaa, sorrettujen vaikerrusta ja vihastuneitten kansakuntain mutinaa, kuinka kaikki tämä korviasärkevällä tavalla vastaa ei! Muodostavatko nämä kansat Kristuksen valtakunnan — tosikristikunnan? Kuka tahtoo ottaa todistaakseen niin ihmeellisen väitteen? Se, joka koettaisi sitä, huomaisi totisesti pian sen petoksen, joka on tuossa kohtuuttomassa ja paikkansapitämättömässä vaatimuksessa.

On hyvin selvää, että vertauskuvallinen nimi "Edom" erittäin hyvin sopii "kristikuntaan". Niillä kansoilla, jotka muodostavat n.k. kristikunnan, on ollut suuri etu ennen kaikkia muita kansoja, senkautta että Jumalan sana on annettu heille, niinkuin se vanhan liiton aikana annettiin Israelin kansalle. Seurauksena siitä valaisevasta vaikutuksesta, jota tämä sana harjottaa sekä suorasti että epäsuorasti, ovat kaikki sivistyksen siunaukset tulleet näiden kansojen osaksi. Ja muutamien harvojen pyhien ("pienen lauman") läsnäolo heidän keskuudessaan, pyhien, joita saman sanan vaikutus on kehittänyt, on ollut "maan suolana", joka osaksi on varjellut heidät täydellisestä tapainturmeluksesta. Jumalallisen esimerkkinsä ja innokkaan elämän sanan esittämisensä kautta ovat he olleet "maailman valona", joka on osottanut ihmisille tien takasin Jumalan ja vanhurskauden tykö. Mutta ainoastaan muutamat harvat kaikista näistä suosituista kansoista ovat asianmukaisesti käyttäneet hyväkseen etunsa, jotka he ovat saaneet perintönä, koska ovat syntyneet niissä maissa, jotka Jumalan sanan vaikutus on siunannut joko suorasti tai epäsuorasti.

Eesaun tavoin ovat kristikunnan joukot myyneet esikoisoikeutensa — erikoiset etunsa. Kun sanomme joukot, niin emme tarkota ainoastaan aivan tietämättömiä ja välinpitämättömiä vaan myös sitä suurta maailmallisten ihmisten joukkoa, ihmisten, jotka tunnustautuvat Kristuksen uskoon ja siten ovat nimeltään kristityitä, mutta joilla ei ole Kristuksen elämää itsessään. Nämä ovat pitäneet parempana nykyisten maallisten etujen niukkojen palojen nauttimista kuin Jumalan yhteydestä johtuvia siunauksia ja oikeutta saada jakaa Kristuksen kanssa se ihana perintö, joka on luvattu kaikille niille, jotka uskollisesti vaeltavat hänen askeleissaan itsensäuhrautumisen kaidalla tiellä. Vaikka nämä ovat nimeksi Jumalan lapsia — Evankelikauden henkinen Israel nimeksi, josta luonnollinen Israel Juutalaiskautena oli esikuva — niin eivät he kumminkaan todellisuudessa kunnioita ollenkaan tai korkeintaan ainoastaan hyvin vähän Jumalan lupauksia, eivätkä usko niihin. Vaikka valtavalla joukolla on Kristuksen nimi ja vaikka he luulevat ja väittävät muodostavansa Kristuksen seurakunnan, vaikka he ovat perustaneet suuria järjestelmiä, jotka edustavat eri hajaannuksia kristikunnassa, jonka he väittävät Kristuksen ruumiiksi, vaikka he ovat tehneet monta ja paksua n.k. "järjestelmällisen jumaluusopin" nidosta, jotka kumminkin itse asiassa ovat perinpohjin sekaisia, ja vaikka he opettaakseen jumaluusoppiansa ovat perustaneet lukuisia kouluja ja seminaareja sekä tehneet monta muuta "voimatekoa" Kristuksen nimessä — tekoa, jotka kumminkin usein ovat suorassa ristiriidassa hänen sanansa kanssa, muodostavat he kumminkin Edom luokan, joka on myynyt esikoisoikeutensa. Tämä luokka käsittää melkein koko "kristikunnan" — kaikki n.k. kristityissä maissa syntyneet, jotka eivät ole käyttäneet hyväkseen Kristuksen evankeliumin etuja ja siunauksia sekä muodostaneet elämäänsä sen jälkeen. Jälelle jääneet kristikunnassa ovat harvat vanhurskautetut, pyhitetyt ja uskolliset, jotka elävän uskon kautta ovat yhdistetyt Kristuksen kansaa, jotka pysyvät "oksina" hänessä, totisessa viinipuussa. Nämä muodostavat Jumalan totisen Israelin; he ovat totisia israelilaisia, joissa ei ole yhtään petosta.

Vertauskuvallinen Edom Jesajan ennustuksessa vastaa Ilmestyskirjan vertauskuvallista Babylonia, josta myöskin puhutaan Jesajan, Jeremian ja Hesekielin ennustuksissa. Siten on Herra profettainsa kautta määritellyt ja kuvannut sen suuren järjestelmän, jolle ihmiset ovat antaneet väärän nimen "kristikunta", s.o. Kristuksen valtakunta. Niinkuin koko Edomin maa vertauskuvaa koko "kristikuntaa", niin vertauskuvaa myöskin Edomin pääkaupunki, Bosra, kirkkohallintoa, kristikunnan parhainta linnotusta. Profetta esittää Herran voitokkaana sodankävijänä, joka toimittaa suuren teurastuksen Edomissa ja erittäinkin Bosrassa. Nimi Bosra merkitsee "lammastarhaa". Bosra on vielä tunnettu vuohistaan ja Herran miekan sanotaan olevan täynnä "karitsain ja kauristen verestä" tuona koston päivän teurastuksen aikana. (Jes. 34: 6.) Kauriit vastannevat "lustetta" ja karitsat vertauskuvannevat ahdistuksesta tulevia pyhiä (Ilm. 7: 14; 1 Kor. 3: 1), niitä Jumalan lapsia, jotka laiminlöivät käyttämästä hyväkseen tarjotut tilaisuudet ja jotka eivät juosseet niin, että he olisivat voineet saavuttaa korkean kutsunsa voittopalkinnon, ja joita sentähden, vaikka Herra ei hylännyt heitä, ei kumminkaan voitu katsoa arvollisiksi pakenemaan suurta hätää, kehittyneinä "lampaina", kutsuttuina, valittuina ja uskollisina.

Profetta kysyy: "Kuka on hän, joka Edomista tulee punaisissa vaatteissa Bosrasta?" Vastaus kuuluu: "Minä olen, joka puhun vanhurskautta ja voin kyllä auttaa". Hän on se sama mahtava, jota Johannes (Ilm. 19: 11—16) kuvailee kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana, Jehovan voideltu, siunattu Lunastajamme ja Herra Jeesus.

Profetta kysyy edelleen: "Miksi ovat vaatteesi punaiset, ja pukusi kuin kuurnan polkijan?" Kuule vastaus: "Minä yksinäni poljin kuurnan, eikä kenkään kansoista ollut kanssani. Minä poljin heitä vihassani ja tallasin heitä kiivaudessani; ja heidän verensä pirskui vaatteilleni, ja minä tahrasin koko pukuni. Sillä koston päivä oli mielessäni, ja lunastuksen vuosi oli tullut. Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut auttajaa. Minä hämmästyin, mutta ei ollut sitä, joka minua tuki. Silloin käsivarteni (voimani) minulle avun antoi ja kiivaus tuki minua. Ja minä tallasin kansoja vihassani ja juovutin heitä kiivaudessani ja kaasin heidän voimansa (verensä) maahan." ja Patmokaen profetta lisää: "Hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivastuksen viinikuurnan". — Ilm. 19:15.

Viinikuurnan polkeminen on viininviljelijän viimeinen osa työstä elonkorjuussa. Sitä ennen on korjaamis- ja kokoamistyö täydelleen suoritettu. Samaten on laita tähän henkiseen korjuuseenkin nähden: Jumalan vihan viinikuurnan polkeminen, johon heitetään "maan viinipuun hedelmät (väärän viinipuun, joka vääryydellä on omistanut itselleen kristityn nimen ja väittänyt olevansa Kristuksen valtakunta), kun sen tertut ovat täysin kypsyneet" (Ilm. 14: 18—20), vertauskuvaa nykyisen tapahtumista rikkaan elonkorjuun ["Raamatuntutkisteluja" III osa, 6 luku] viimeistä työn osaa. Viinikuurnan polkeminen valaisee suuren hädän ja ahdistuksen viimeisiä tapahtumia, hädän ja ahdistuksen, joka kohtaa kaikkia kansoja, ja josta Raamattu on niin runsaasti edeltäpäin varottanut meitä.

"Kuningasten Kuningas" esitetään yksin viinikuurnan polkijaksi. Tämä sanoo meille, että Jumalan voima, eikä ainoastaan ihmisten, saa aikaan tämän maailman valtakuntien kukistumisen. Jumala rankaisee voimassaan kansoja ja lopullisesti "saattaa oikeuden (vanhurskauden ja totuuden) voitolle". "Hän lyöpi maata suunsa sauvalla ja huultensa hengellä (totuutensa voimalla ja hengellä) tappaa jumalattoman." (Jes. 11: 4; Ilm. 19: 15; Ps. 98: 1.) Ei kukaan inhimillinen sotapäällikkö saa kunniaa siitä voitosta, joka tulevaisuudessa voitetaan totuuden ja vanhurskauden hyödyksi. Hurjaksi ja raivokkaaksi koituu riehuvien kansojen taistelu, ja taistelutanner niinhyvin kuin kansojen kurjuuskin tulee maailman laajuiseksi. Eikä ole ketään inhimillistä Aleksanderia. Caesaria tai Napoleonia, joka voi saada järjestyksen aikaan tuossa kauhistuttavassa hämmennyksessä. Mutta lopulta tulee tunnetuiksi kaikille, että kuningasten Kuningas ja herrain Herra sai mahtavan voimansa kautta suuren voiton oikeuden ja totuuden asian hyväksi sekä rankaisi vääryyden ansion jälkeen.

Kaikki tämä saatetaan täytäntöön Evankelikauden lopussa, ja tapahtuu niin, koska, niinkuin Herra selittää profetan kautta, Herran lunastuksen (vapahduksen) vuosi on tullut, ja koska "Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." (Jes. 63: 4; 34: 8.) Herra on koko aikakauden aikana pannut merkille vihollisuuden ja taistelut nimi-Siionissa eli nimikristikunnassa. Hän on nähnyt, kuinka hänen uskolliset pyhänsä ovat saaneet taistella totuuden ja oikeuden puolesta, sekä kuinka heidän vanhurskauden tähden on täytynyt kärsiä vainoakin niiden puolelta, jotka ovat vastustaneet heitä Herran nimessä. Viisaiden tarkotustenaa perustuksella ei Herra ole ryhtynyt asiaan, mutta nyt on tullut koston päivä ja Herralla on riita-asia heidän kanssaan niinkuin on kirjotettu: "Sillä Herralla on riita-asia maan asukasten kanssa, koska ei totuutta, ei rakkautta, eikä Jumalan tuntoa ole maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan ja varastetaan ja avioliittoa rikotaan — sitä tehdään, ja toinen veren vika toistansa seuraa. Sentähden suree maa, ja kaikki sen asukkaat nääntyvät." (Hos. 4: 1—3.) Tämä ennustus, jonka täyttymys oli niin totta luonnolliseen Israeliin nähden, on epäilemättä myöskin yhtä totta kaksinkertaisessa sovellutuksessaan nimeltänsä henkiseen Israeliin, kristikuntaan nähden.

"Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa: Jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra." "Kuulkaa kuitenkin mitä Herra sanoo: Kuulkaa Herran riita-asiaa, te vuoret (valtakunnat) ja te (tähän saakka) muuttumattomat (horjumattomat) maan (yhteiskunnan) perustukset! sillä Herralla on riiita-asia (hyljätyn) kansansa kanssa." — Jer. 25: 31; Miika 6: 1, 2.

Kuunnelkaamme taas profetta Jesajaa tämän taistelun suhteen: "Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa; kuulkoon maa ja mitä siinä on, maan piiri ja kaikki mitä siinä syntyy (kaikki itsekkäät ja pahat asiat, jotka johtuvat maailman hengestä). Sillä Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille heidän sotajoukoillensa; hän on heidät kironnut ja antanut heidät tapettaviksi… Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän tomunsa ravitaan rasvalla. Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." — Jes. 34: 1. 2, 4, 7, 8.

Tällä tavalla lyö Herra kansoja ja opettaa heidät tuntemaan voimansa, ja hän vapahtaa uskollisensa, jotka eivät vaella joukkojen mukana pahalla tiellä, vaan jotka kieron ja nurjan sukukunnan keskellä kokonaan ja täydellisesti seuraavat ja tottelevat Herraa Jumalaansa. Ja tämä kauhistuttava tuomio maailmasta, kun kansoja särjetään niinkuin saviastioita, tuo myöskin mukanaan arvokkaita opetuksia ihmisille, kun he sitten tuomitaan henkilökohtaisesti Kristuksen tuhatvuotisen hallituksen aikana. Siten muistaa Herra vihassaan laupeutta.

    Nyt nuolen lailla maailmaan on tieto iskenyt.
        Mi kruunupäitä peljättää ja järkkymäänkin saa.
    Sen taivaan Herra itse on jo ammoin, ammoin päättänyt.
        Ja nyt sen täyttymistä vaan, maat, taivaat vartoaa.

    On totuus miekka terävä. Se kaiken katkoaa,
        Mi väärää on ja vaihetta ja ylpeätä vaan.
    Se vuoret korkeet kohta vaan jo aivan, aivan tasottaa,
        Ja tomusta se korottaa nuo nöyrät lapset maan.

    Ei toinen toistaan sortaa saa, ei vääryys kukoistaa;
        Ja luontokappaleetkin nuo nyt irti päästetään,
    Kun huokaukset niidenkin jo taivoon, taivoon kohoaa,
        Ja rauha kaikkein keskuuteen niin kauniist' säädetään.

    Oi, armas aika autuas, kun Herra hallitsee!
        Kun sopusointu, rakkaus saa vallan päällä maan:
    Kun toinen toistaan palvelee ja helläst', helläst' hoitelee,
        Ja Herralle soi ylistys kautt' maailmoiden vaan!

TOINEN LUKU.

Babylon. — Kristikunta. — Kaupunki. — Valtakunta. — Äiti. —
Tyttäret. — Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.

"Ennustus Baabelista, jonka Jesaja… näki. Nostakaa lippu paljaalle kalliolle, huutakaa heille korkealla äänellä; viittokaa kädellä, että he ruhtinasten porteista tulisivat sisälle. Minä olen antanut käskyn pyhitetyilleni ja olen kutsunut vihani toimeen sankarini, jotka kerskaavat minun kunniastani. Kuule vuorilla on niinkuin suuren kansan kohina! Kuule kokoontuneitten kansakuntain kohinaa! Herra Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. He ovat tulleet kaukaiselta maalta, taivaan ääristä Herra ja hänen vihansa aseet, koko maata hävittämään. Valittakaa, sillä Herran päivä on läsnä; se tulee kuin Kaikkivaltiaan hävitys. Sentähden kaikki käsivarret vaipuvat, ja kaikki ihmisten sydämet sulavat. Ja he kauhistuvat, tuskat ja kivut käsittävät heidät; niinkuin synnyttäjä he kimmurtelevat, hämmästyneinä he katsovat toinen toistansa, tulipunaisina ovat heidän kasvonsa. Katso, Herran päivä tulee kauheana, kiukulla ja vihan vimmalla, maata autioksi asettamaan ja sen syntisiä sieltä telottamaan. Sillä taivaan tähdet ja heidän tähtikehänsä eivät valollansa loista, aurinko pimenee noustessansa eikä kuu valollansa kumota. Minä kostan maan piirille pahuuden ja jumalattomille heidän rikoksensa; ja minä lakkautan röyhkeitten kopeuden ja hirmuvaltaisten ylpeyden minä nöyryytän. Minä teen miehen kultaa kalliimmaksi ja ihmisen Ofirin kultaa arvokkaammaksi. Sentähden minä liikutan taivaat ja maa vapisee paikaltansa Herran Sebaotin vihan tähden ja hänen hirmuisen vihansa päivän tähden." — Jes. 13: 1—13. Vertaa Ilm. 16: 14; Hebr. 12: 26—29.

"Ja minä panen oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi. Ja rakeet karkottavat pois valheen turvan ja vedet huuhtovat pois suojan." — Jes. 28: 17.

Jesajan, Jeremian, Danielin ja Ilmestyskirjan ennustukset Babylonista ovat kaikki sopusoinnussa toistensa kanssa ja tarkottavat ilmeisesti samaa suurta kaupunkia. Kun kumminkin nämä ennustukset täyttyivät ainoastaan pieneksi osaksi tuohon vanhaan kirjaimelliseen Babylonin kaupunkiin nähden, ja kun Ilmestyskirja kirjotettiin vasta vuosisatoja sen jälkeen, kuu kirjaimellinen Babylon jo oli raunioina, niin on selvää, että mainitut ennustukset erityisesti tarkottavat jotakin, josta muinoinen, kirjaimellinen Babylon oli kuva. On myöskin selvää, että niin pitkälle kuin Jesajan ja Jeremian ennustukset sen kukistumisesta täyttyivät kirjaimelliseen kaupunkiin nähden, tuli se lankeemukseensa niinhyvin kuin luonteeseensakin nähden kuvaksi siitä suuresta kaupungista, josta Ilmestyskirjan tekijä puhuu (17 ja 18 luv.) vertauskuvallisella kielellä, ja jota toistenkin profettain ennustukset pääasiassa tarkottavat.

Niinkuin jo on osotettu, on meidän aikamme n.k. kristikunta vastakuva muinaisesta Babylonista eli Baabelista; Sen tähden ovat profettain vakavat varotukset ja ennustukset tästä Babylonista (kristikunnasta) mitä suuriarvoisimmasta merkityksestä nykyään elävälle suvulle. Oi, että ihmiset olisivat niin ymmärtäväisiä, että ottaisivat niistä vaarin!

Vaikka muutamia muitakin vertauskuvallisia nimiä, niinkuin esim. Edom, Efraim, Ariel j.n.e., käytetään Raaamatussa kristikunnasta, on kumminkin nimitystä "Babylon" eli "Babel" useimmin käytetty, ja sen merkitys — sekaannus eli hämmennys — on erittäin sattuva. Apostoli Paavalikin puhuu nimeksi henkisestä Israelista nimeksi lihallisen Israelin vastakohtana. (Katso 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16; Room. 9: 8.) Ja samaten on nimeksi henkinen Siion ja nimeksi lihallinen Siion. (Katso Jes. 33: 14; Aam. 6: 1.) Mutta tarkastakaamme muutamia niistä ihmeellisistä vastaavaisuuksista, joita on kristikunnan ja sen esikuvan, Babylonin, välillä, sekä Jumalan sanan suoranaisia todistuksia niinhyvin esikuvasta kuin vastakarvastakin. Sitten tahdomme tarkastaa kristikunnan nykyistä tilaa ja niitä merkkejä, jotka nyt ilmaisevat siitä ennustetun tuomion täyttymistä.

Ilmestyskirja osottaa, ettei olisi vaikeata huomata tuota suurta salaperäistä kaupunkia, sillä sen nimi on kirjotettu sen otsaan; s.o. se on niin silmiinpistävä ja selvä, ettemme voi olla huomaamatta sitä vähemmällä kuin että suljemme silmämme ja kieltäydymme katsomasta: — "Ja hänen otsaansa oli kirjotettuna nimi: Salaisuus: Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti". (Ilm. 17: 5.) Mutta ennenkuin käymme tarkastamaan salaperäistä Babylonia, tarkastakaamme ensin vähän esikuvallista Babylonia. Kun siten olemme saaneet selville sen huomattavat piirteet, tahdomme ajatellen niitä tarkastaa vastakuvaa.

Ei ainoastaan Babylonin valtakunnan pääkaupungin vaan myöskin itse valtakunnan nimenä oli "Babylon". Pääkaupunki Babylon oli mitä komein ja todennäköisesti suurin muinaisista kaupungeista. Se oli rakennettu nelikulmion muotoiseksi Eufrat-joen kummallekin puolelle. Suojana hyökkäävää vihollista vastaan ympäröi sitä syvä ja vedellä täytetty saartokaivanto sekä sen sisäpuolella äärettömät kahdenkertaiset muurit, jotka olivat 32—85 jalkaa paksuja ja 75—300 jalkaa korkeita. Muureilla oli 250 matalaa tornia, jotka olivat rakennetut muurien ulko- ja sisäreunoille, toinen toistansa vastaan. Muureissa oli 100 kupariporttia, 25 joka puolella, vastaten katujen lukua, jotka leikkasivat toisensa suorissa kulmissa. Kaupunkia kaunistivat komeat palatsit ja temppelit sekä sotasaaliit.

Nebukadnessar oli Babylonin valtakunnan suuri yksinvaltias, ja hänen hallituksensa käsitti melkein puolet siitä ajasta, jolloin tämä valtakunta oli olemassa. Hänen ansiokseen laskettiin myöskin pääasiassa sen suuruus ja loisto. Kaupunki oli maineessa rikkaudestaan ja komeudestaan, josta johtui vastaava määrä tapainturmelusta, jota taas aina seuraa taantuminen ja lankeeminen. Se oli kokonaan epäjumalanpalveluksen vallassa ja täynnä vääryyttä. Asukkaat palvelivat Baalia, jolle he uhrasivat ihmisiä. Kuinka syvälle he olivat alentuneet epäjumalanpalveluksessaan, voimme ymmärtää, kun näemme, kuinka Jumala nuhteli Israelilaisia, kun nämä olivat saastuttaneet itsensä yhteyden kautta heidän kanssaan. — Katso Jer. 7: 9; 19: 5.

Nimi johtuu sen suuren tornisuunnitelman tyhjäksi tekemisestä, jota kutsuttiin Baabeliksi (hämmennykseksi, sekaannukseksi), koska Jumala siellä sekotti ihmisten kielen; mutta alunperin on tämä sana johdettu nimestä Baabil, joka ei ollenkaan muistuttanut Herran epäsuosiosta ja rangaistuksesta, vaan päinvastoin merkitsi "Jumalan porttia".

Babylonin kaupunki saavutti huomattavan aseman ja loiston suuren Baabelin valtakunnan pääkaupunkina ja kutsuttiin sitä "kultaiseksi kaupungiksi", "kuningaskuntain kaunistukseksi, kaldealaisten kopeuden koristukseksi". — Jes. 13: 19.

Nebukadnessarin jälkeen tuli hallitsijaksi hänen tyttärensä poika Belsassar, ja tämän hallituksen aikana tuli se lankeemus, joka aina seuraa ylpeyttä, ylellisyyttä ja turhuutta ja jota ne aina jouduttavat. Kun kansa, tietämättömänä uhkaavasta vaarasta ja seuraten kuninkaansa esimerkkiä, antautui alentaviin huveihin, hiipi Persian sotajoukko Kyyroksen johdolla huomaamatta sisään Eufratin jokiuomasta, josta se ensin oli johtanut veden pois, surmasi juomaveikot ja valtasi kaupungin. Sillä tavalla täyttyi se ennustus, jonka tuo ihmeellinen käsikirjotus seinällä sisälsi: "Mene, mene, tekel, ufarsin", jonka Daniel muutamia tuntia ennen oli selittänyt näin: "Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keveäksi havaittu. Valtakuntasi on jaettu ja annettu meedialaisille ja persialaisille." Ja niin täydellinen oli tämän suuren kaupungin hävitys, että sen paikkakin oli unohtunut ja oli tietämätön pitkän aikaa.

Sellainen oli esikuvallinen kaupunki, ja mereen heitetyn suuren myllynkiven tavoin hukkui se monta sataa vuotta sitten ollakseen koskaan enää kohoutumatta. Muistokin siitä on tullut pilkaksi ja sananlaskuksi. Nyt tahdomme tarkastaa vastakuvaa, jolloin ensin panemme merkille, että Raamattu selvästi ja epäämättömästi viittaa siihen, ja sen jälkeen tahdomme ottaa huomioon tämän vertauskuvan sattuvaisuuden.

Vertauskuvallisissa ennustuksissa merkitsee "kaupunki" voiman ja vaikutusvallan tukemaa uskonnollista hallitusta. Siten on esim. "pyhä kaupunki, uusi Jerusalem" vertauskuva, jota käytetään esittämään perustettua Jumalan valtakuntaa, Evankeliseurakunnan voittajia, korotettuina ja kirkkaudessa hallitsevina. Seurakunta on myöskin — ja samassa yhteydessä — esitetty vaimona, "morsiamena, Karitsan vaimona", voimassa ja kirkkaudessa sekä miehensä, Kristuksen voiman ja vaikutuksen tukemana. "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä… tuli… sanoen: Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon. Ja hän… näytti minulle pyhän kaupungin Jerusalemin". — Ilm. 21: 9, 10.

Sama tulkitsemistapa sopii myöskin salaperäiseen Babyloniin, suureen kirkkovaltakuntaan, "suureen kaupunkiin" (Ilm. 17: 1, 6), jota on kuvailtu portoksi, langenneeksi naiseksi (luopuneeksi kirkoksi — sillä totinen seurakunta on neitsyt) korotettuna voimaan ja hallitsijavaltaan ollen huomattavassa määrin maan kuninkaitten, maailmallisten valtiomahtien tukemana, jotka kaikki ovat enemmän tahi vähemmän sen hengen ja oppien juovuttamia. Luopunut seurakunta kadotti neitseellisen puhtautensa. Sensijaan että kihlattuna ja puhtaana neitseenä olisi odottanut korotusta yhdessä taivaallisen Ylkänsä kanssa, ryhtyi se yhteyteen maan kuningasten kanssa ja antoi alttiiksi neitseellisen puhtautensa — sekä opin — että luonteenpuhtauden — ojentautuakseen maailman ajatustavan mukaan, ja korvaukseksi otti se vastaan ja harjottaa nyt jossain määrin herrautta, suureksi osaksi näiden kuningasten sekä välittömästi että välillisesti tukemana. Uskottomuus Herraa kohtaan, jonka nimeä hän vaatii itselleen, ja uskottomuus korkeaa etuoikeutta kohtaan saada olla Kristuksen kihlattuna "puhtaana neitseenä" on syynä vertauskuvalliseen "portto"-nimitykseen. Sen vaikutusta papillisena valtakuntana, täynnä epäjohdonmukaisuutta ja hämmennystä, esitetään vertauskuvallisesti nimellä Babylon, jonka laajemmassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertaus-kuvattiin Babylonin valtakunnassa, tunnemme "kristikunnan", kun taas sen rajotetummassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertauskuvattiin muinaisessa Babylonin kaupungissa tunnemme nimikristityn seurakunnan.

Se asianhaara, ettei nimikristikunta tahdo tunnustaa, että Raamatun nimitys "Babylon" ja sen merkitys (hämmennys, sekaannus) sopii siihen, ei ole mikään todistus siitä, ettei asianlaita ole niin. Ei muinainen Babylonkaan sovittanut itseensä nimeä — hämmennys, sekaannus — Raamatun merkityksessä. Muinainen Babylon väitti olevansa itse "Jumalan portti", mutta Jumala kutsui sen sekaannukseksi eli hämmennykseksi (1 Moos. 11: 9) ja sama on vastakuvan laita meidän aikanamme. Se kutsuu itseään "kristikunnaksi", portiksi Jumalan tykö ja ijankailkkiseen elämään, kun Jumala sitävastoin kutsuu sitä Babyloniksi — hämmennykseksi.

Protestantit ovat hyvin yleisesti väittäneet — ja oikeudella —, että nimi Babylon ja profetallinen kuvaus siitä voidaan sovittaa paavikuntaan, vaikka viime aikoina on tultu haluttomiksi sovittamaan sitä niin. Sitävastoin tekevät protestanttiset lahkot nyt kaikkia mahdollisia ponnistuksia tullakseen sopusointuun Rooman kirkon kanssa ja jäljitelläkseen sitä sekä ollakseen yhteistyössä sen kanssa. Tekemällä näin tulevat he itse tämän kirkon varsinaiseksi osaksi senkautta, että hyväksyvät sen menettelytavan ja täyttävät sen vääryyden mitan, yhtä varmasti kuin kirjanoppineet ja fariseukset täyttivät isäinsä mitan, isäinsä, jotka tappoivat profetat. (Matt. 23: 31, 32.) Luonnollisesti protestantit yhtävähän kuin Paavilaisetkaan eivät myönnä kaikesta tästä mitään, sillä jos he tekisivät niin, tuomitsisivat he itsensä. Ja tästä asianhaarasta huomautetaan Ilmestyskirjassa, jossa osotetaan, että jokaisen, joka tahtoo saada todellisen ja selvän käsityksen Babylonista, täytyy hengessä asettua totisen Jumalan kansan keskuuteen "erämaahan", erotilaan maailmasta, sen ajatustavasta ja sen pelkästä jumalisuuden varjosta, ja täydellisen vihkiytymisen ja uskollisuuden ja riippuvaisuuden tilaan yksistään Jumalaan nähden. "Ja hän vei minut hengessä pois erämaahan. Siellä minä näin naisen… Babylon." — Ilm. 11: 1—5.

Kun nyt sivistyneen maailman valtakunnat ovat suostuneet siihen, että suurten kirkkojärjestelmäin ja erittäinkin paavikunnan vaikutus on hallinnut suureksi osaksi niitä sekä kun ne ovat näiltä vastaanottaneet nimityksen "kristityt valtakunnat", "kristikunta", opin hallitsijan jumalallisista oikeuksista j.n.e., niin sitovat ne myöskin itsensä yhteen suuren Babylonin kanssa ja tulevat siten osaksi siitä. Nimi Babylon, jota esikuvassa käytettiin ei ainoastaan tuosta suuresta kaupungista vaan myöskin koko valtakunnasta, voidaan siis myöskin vastakuvassa sovittaa ei ainoastaan noihin suuriin uskonnollisiin järjestelmiin, niinhyvin katolisiin kuin protestanttisiinkin, vaan myös laajemmassa merkityksessä koko "kristikuntaan".

Tuon salaperäisen Babylonin tuomiopäivä on sentähden myöskin kaikkien "kristittyjen" kansojen tuomiopäivä. Sen hävitys kohtaa koko yhteiskuntarakennusta — kaikkia sekä valtiollisia, yhteiskunnallisia että uskonnollisia laitoksia ja onnettomuudet kohtaavat yksityisiä henkilöitä samassa määrin kuin he ovat kiintyneitä yhteiskunnan eri järjestelmiin ja laitoksiin tai ovat riippuvaisia niistä.

Myöskin ne kansat, jotka eivät kuulu kristikuntaan, saavat tuntea koston raskaan käden painon, koska myöskin ne jossain määrin ovat liittyneet yhteen "kristittyjen" kansojen kanssa kauppasitoumusten ja samallaisten harrastusten kautta. Ja oikeudella saavat myöskin ne osansa rangaistuksesta, koska eivät ole ottaneet vastaan sitä valoa, jonka ovat nähneet, ja ovat rakastaneet pimeyttä enemmän kuin valoa, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Niin tapahtuu, niinkuin Jumala profetan kautta sanoo: "Minun kiivauteni tulessa koko maa (yhteiskunta) kulutetaan" (Sef. 3: 8); mutta Babylonia eli "kristikuntaa" kohtaan palaa hänen vihansa tuli voimakkaammin, sen suuremman vastuun ja saatujen armoetujen väärinkäytön perustuksella. (Jer. 51: 49.) "Huudosta: Baabel on voitettu, vapisee maa (yhteiskunta), ja valitus kuuluu kansoissa." — Jer. 50: 46.

Mutta monet rehelliset kristityt, jotka eivät vielä voi nähdä, että protestanttilaisuus on laskeutumassa, ja jotka eivät myöskään voi nähdä eri lahkojen ja kirkkokuntien läheistä sukulaisuutta paavilaisuuden kanssa, mutta jotka kumminkin voivat huomata sen rauhattomuuden ja kuohumisen, joka kaikissa uskonnollisissa järjestelmissä astuu voimaan opin kysymyksistä, esittänevät vielä tuskalla kysymyksen: Jos tuomio Babylonista kohtaa koko kristikuntaa, kuinka silloin käy protestanttilaisuuden, tuon suuren uskonpuhdistuksen tuloksen? Tämä on tärkeä kysymys. Mutta lukija ajatelkoon, että protestanttilaisuus, sellaisena kuin se on tänään, ei ole uskonpuhdistuksen tulos, vaan rappeutuminen siitä. Sitä elähdyttää suureksi osaksi sama taipumus ja luonne kuin Rooman kirkkoa, josta sen eri oksat puhkesivat. Eri protestanttiset lahkot (sanomme tämän kaikella arkatuntoisuudella niihin verrattain harvoihin totisiin, Jumalaa pelkääväisiin sieluihin nähden, joita löytyy näissä lahkoissa ja joita Herra kutsuu "vehnäksi" paljon lukuisamman "lusteen" vastakohtana) ovat tämän nimikristikunnan rappeutuneimman järjestelmän, paavikunnan, todellisia tyttäriä, paavikunnan, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan "porttojen äidiksi". (Ilm. 17: 5.) Ja huomaa, että sekä roomalaiskatolilaiset että protestantit nyt avonaisesti tunnustavat tämän keskinäisen sukulaisuussuhteen äitinä ja tyttärinä, senkautta että edelliset lakkaamatta kutsuvat itseään pyhäksi emäkirkoksi ja jälkimäiset tyydytyksellä hyväksyvät tämän ajatuksen, niinkuin voi nähdä lukuisista julkisista protestanttisten pappien ja maallikoiden lausunnoista. He "ylisteleivät häpeästään", nähtävästi kaikki huolettomina siitä polttomerkistä, jonka siten ottavat vastaan Jumalan sanasta, joka kutsuu paavikuntaa "porttojen äidiksi". Paavikirkon vaatiessa itselleen äidin arvonimeä, ei se näytä koskaan epäilleenkään oikeuttaan tähän nimeen, eikä se näytä ajatelleenkaan, kuinka tämä nimi ei ollenkaan sovi yhteen sen tunnustuksen kanssa, että se (paavikirkko) on vielä ainoa totinen seurakunta, jota Raamattu kutsuu "neitseeksi" Kristuksen kanssa kihlatuksi. Tämä hänen äitiydenvaatimuksensa eli tunnustuksensa koituu sekä hänelle itselleen että hänen tyttärilleen ijankaikkiseksi häpeäksi. Totinen seurakunta, jonka Jumala tunnustaa, mutta jota maailma ei tunne, on yhä edelleen neitsyt, eikä hänen puhtaasta ja pyhästä tilastaan ole koskaan lähtenyt tytärjärjestelmää. Hän on vielä puhdas neitsyt, uskollinen Kristukselle ja rakas hänelle niinkuin hänen silmäteränsä. (Sak. 2: 8; Pe. 17: 6, 8.) Totiseen seurakuntaan ei voida missään osottaa joukkona (kirkkoyhdyskuntana, lahkona), josta kaikki lusteet ovat erotetut; mutta siihen kuuluu ainoastaan totinen "vehnä", ja Jumala tuntee kaikki sen jäsenet, olkoonpa että maailma tunnustaa heidät tai ei.

Tarkastakaamme nyt, kuinka protestanttiset kirkkojärjestelmät ylläpitävät sukulaisuussuhdettaan tyttärinä paavikirkkoon. Koska äiti ei ole yksityinen henkilö, vaan suuri uskonnollinen järjestelmä, paavikunta, niin tulee meidän, tarkastaessamme vertauskuvaa, odottaa löytävämme toisia uskonnollisia samanlaatuisia järjestelmiä, jotka vastaavat tyttäriä vertauskuvassa — luonnollisesti ne eivät ole niin vanhoja, eivätkä niin turmeltuneita kuin paavikunta, mutta siitä huolimatta porttoja samassa merkityksessä; s.o. uskonnollisia järjestelmiä, jotka väittävät olevansa joko Kristuksen kanssa kihlattu neitsyt tai myöskin Kristuksen morsian, niiden kumminkin tavotellessa maailman suosiota ja antaessa sen ylläpitää ja tukea itseään, minkä kautta ne antavat alttiiksi uskollisuutensa Kristusta kohtaan.

Eri protestanttiset kirkkojärjestelmät vastaavat täydellisesti tätä kuvausta. Ne ovat suuria tytärjärjestelmiä.

Nämä tytärjärjestelmät syntyivät, mikä jo on esitetty, turmeltuneen äitikirkon uudistamisyrityksissä. Tytärjärjestelmät erosivat äidistään synnytystuskilla, ja kun ne syntyivät, olivat ne neitseitä. Kumminkaan ei niissä ollut ainoastaan todellisia uudistajia, vaan myöskin monia muita, jotka olivat vielä äitinsä hengen elähyttämiä, ja he perivät monta sen vääristä opeista. Ei viipynytkään kauvan, ennenkuin he lankesivat moniin sen pahoihin tekoihin ja osottivat, että heidän luonteensa vastasi sitä nimitystä, jolla ennustuksen sana merkitsi heidät, nim. "porttoja".

Meidän tulee kumminkin muistaa, että eri uskonpuhdisitusliikkeiden suorittaessa arvokkaan työn, joka oli "pyhäkön puhdistaminen", on kumminkin ainoastaan temppeli — eli pyhäkköluokka ollut totinen seurakunta Jumalan silmissä. Suuret inhimilliset järjestelmät, joita kutsutaan seurakunniksi eli kirkoiksi, eivät ole koskaan olleet Jumalan seurakuntia paitsi nimeksi. Ne kuuluvat kaikki väärään järjestelmään, joka maailman silmissä edustaa väärin ja kätkee siltä totisen seurakunnan, jossa on pelkästään täydellisesti vihkiytyneitä ja uskollisia Jumalan lapsia, jotka luottavat ainoan suuren vikauhrin ansioon. Niitä löytyy siellä ja täällä hajallaan inhimillisissä järjestelmissä ja niistä vapaina, mutta kumminkin aina erossa niiden maailmallisesta hengestä. He muodostavat luokan, jota Herra vertauksessa kutsuu "vehnäksi", ja jonka hän selvästi asettaa "lusteen" vastakohdaksi. Kun he eivät ole selvästi ymmärtäneet näiden järjestelmien todellista laatua, ovat he yksityisinä vaeltaneet nöyrinä Jumalan kanssa ja ottaneet hänen sanansa neuvonantajakseen ja hänen henkensä johtajakseen. He eivät ole myöskään koskaan olleet oikein tyytyväisiä nimi-Siionissa, jossa heidän usein surulla on täytynyt nähdä, kuinka maailman henki, joka vaikuttaa "luste"-jäsenten kautta, on estänyt henkistä kasvamista. Nämä ovat "Siionin murheellisia, joista Jumala on määrännyt, että he saavat kauhistuksen tuhkan sijaan, iloöljyn surun sijaan". (Matt. 5:4; Jes. 61: 3.) Ainoastaan tänä "elonaikana" tapahtuu tämän luokan erottaminen "luste"-aineksista, sillä Herran aikomus oli antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" (aikaan, jossa nyt elämme). — Matt, 13: 30.

Sentähden herätetään nyt tämä luokka huomaamaan näiden häviööntuomittujen järjestelmien todellinen laatu. Niinkuin oli ennustettu (Dan. 11: 32—35), ja niinkuin on osotettu III osan 4 luvussa, houkuteltiin eri uskonpuhdistusliikkeet luopumukseen "liukkailla sanoilla" — voitettiin imartelulla. Jokainen niistä pysähtyi nopeasti, suoritettuaan jonkun puhdistamistyön, ja niin pitkälle kuin he huomasivat mahdolliseksi ja sopivaksi, seurasivat he Rooman kirkon esimerkkiä pyrkien saavuttamaan maailman suosiota ja vastaanottaen sitä hyveensä ja uskollisuutensa kustannuksella Kristusta, seurakunnan todellista päätä kohtaan. Kirkko ja valtio muodostivat taas jossain määrässä yhteyden ja yhdistivät osaksi maaailmalliset etunsa seurakunnan todellisen, henkisen hyvän kustannuksella, ja taas pysähtyi siten edistyminen ja puhdistustyö seurakunnassa. Itse asiassa alkoi taantuva liike, niin että monet protestanttiset seurakunnat nyt ovat paljon kauvempana uskon ja tekojen oikeasta mittapuusta kuin ne olivat asianomaisten perustajainsa aikana.

Muutamain protestanttisista kirkoista sallittiin päästä osallisiksi maallisten hallitsijain vallasta ja voimasta, niinkuin esim. oli Englannin kirkon ja Saksan lutherilaisen kirkon laita. Ja ne, jotka eivät ole saavuttaneet sellaista menestystä, ovat (niinkuin esim. Amerikassa) tehneet maailmalle monta sopimusehdotusta saavuttaakseen pienempiä suosionetuja. On myöskin totta, että kun maailman vallat ovat edistäneet uskottoman kirkon maailmallista kunnianhimoa, on kirkkokin avomielisesti päästänyt maailman seuraansa ja yhteyteensä, niin, tämä on tapahtunut niin avomielisesti, että kastetut maailman ihmiset ovat suurimpana osana kirkon jäsenistä ja pitävät hallussaan sen melkein jokaista tärkeämpää paikkaa ja hallitsevat sitä siten.

Tämä taipumus alensi seurakuntaa tämän aikakauden alussa ja aiheutti suuren luopumuksen (2 Tess. 2: 3, 1—10) ja kehitti asteettain, mutta nopeasti, paavijärjestelmän.

Tämä löyhä luonne, jonka eri uskonpuhdistusliikkeen oksat jo aikaisin omaksuivat, ja joka vähitellen kehitti lahkojärjestelmiä, on vielä voimassa tänä päivänä. Ja kuta enemmän nämä järjestelmät kasvavat rikkaudessa, henkilöluvussa ja vaikutuksessa, sitä enemmän luopuvat ne kristillisestä hyveestä ja täyttyvät äitinsä ylpeydellä. Muutamat harvat, vakavat kristityt eri lahkoissa huomaavat tämän jossakin määrin sekä tunnustavat sen ja valittavat sitä häpeällä ja surulla. He näkevät, että eri lahkojärjestelmät tekevät kaikkia mahdollisia ponnistuksia ollakseen maailmalle mieliksi ja voittaakseen sen suosion sekä taatakseen itselleen sen suojeluksen. Hienoja ja kalliita kirkkorakennuksia, korkeita torneja, soivia kelloja, suuremmoisia urkuja, hienoja kalustoja ja sisävarustuksia, taiteellisia laulukuoroja, hienostuneita puhujia, markkinoita, juhlia, konsertteja, huvituksia, myyjäisiä ja epäilyksenalaisia huveja ja ajanviettoja, kaikkia niitä tehdään ja järjestetään maailman suosion ja tuen voittamisen aikeessa. Kristuksen suuret ja terveelliset opit asetetaan taka-alalle, kun taas puhujalavan julistuksissa väärät opit ja mieltäkiihottavat aineet ottavat niiden sijan, totuus syrjäytetään ja unohdetaan ja sen henki kadotetaan. Kuinka ovatkaan tyttäret äitinsä kaltaisia näihin yksityiskohtiin nähden!

Monien esimerkkien joukosta siitä sydämellisyydestä, vieläpä ylpeydestä, jolla protestanttiset lahkot ja kirkot tunnustavat sukulaisuutensa paavikirkon kanssa, esitämme presbyteriläisen pappismiehen saarnasta seuraavan sanomalehdissä julkaistun lausunnon:

"Vääntele ja kääntele itseäsi, kuinka tahdot, niin täytyy sinun kumminkin myöntää, että tämä (katolinen kirkko) on emäkirkko. Sillä on katkeamaton historia, joka ulottuu apostolien aikaan saakka. (Niin, s.o. siihen aikaan saakka, jolloin luopumus alkoi. 2 Tess. 2: 7, 8.) Jokaisesta uskonnollisen totuuden murrososastakin, jonka oraistamme olemme velkaa sille, joka on säilyttänyt sen. Jos ei se voi väittää olevansa totinen kirkko, niin silloin olemme äpäriä emmekä lapsia."

"Puhutaan lähetyssaarnaajain lähettämisestä työskentelemään katolilaisten keskuudessa! Voisin yhtä mielelläni ajatella lähetyssaarnaajain lähettämistä metodistien, episkopaalien, yhdistettyjen preshyteriläisten ja lutherilaisten luo heidän kääntämisekseen presbyteriläisiksi."

Niin, melkein kaikki ne opin eksytykset, joista protestantit pitävät kiinni niin itsepintaisesti, ovat he tuoneet mukanaan Roomasta, joskin jokainen uskonpuhdistusliike teki melkoisia edistyksiä paavikunnan karkeimmista eksytyksistä, sellaisista kuin messu-uhrista, pyhimysten, neitsyt Maarian ja kuvien rukoilemisesta, salaripistä, anteista j.n.e. Mutta oi! Nykyajan protestantit eivät ole ainoastaan halukkaita, vaan vieläpä innokkaita saadakseen aikaan minkälaisen sopimuksen hyvänsä, jos he vaan sen kautta voivat vakuuttautua vanhan "äidin" suosiosta ja avusta, jonka hirmuvallasta ja orjuudesta heidän isänsä pakenivat kolmesataa vuotta sitten. Vieläpä ne totuuden periaatteetkin, joille protestantit ensin perustautuivat, unohdetaan nyt vähitellen tahi hyljätään avonaisesti. Niin itse perusopinkin, opin "vanhurskauttamisesta uskon kautta" "jokapäiväiseen uhriin", tunkee nopeasti pois vanha paavilainen oppi vanhurskauttamisesta tekojen kautta ja oppi jumalattomasta messu-uhrista. [Jälkimäinen messusta, koskee episkopaaleja — "korkeakirkkoa" — Isossa Britanniassa ja Yhdysvalloissa.] Ja monet sekä saarnaajat että kuulijat selittävät nyt avonaisesti, etteivät he usko Kristuksen kalliin veren ansioon syntisten lunastushintana.

Muutamat protestanttiset papit esittävät melkein samalla julkeudella kuin paavilainen papistokin vaatimusta apostolisesta valtuutuksesta ja papiston vallasta. Ja yksityisen oikeutta arvostella itsekohtaisesti — juuri se periaate, joka oli paavikuntaa vastaan suunnatun protestin perustus, joka johti suureen uskonpuhdistukseen — vastustavat nyt protestantit melkein samalla innolla kuin katolilaisetkin. Siitä huolimatta ovat protestantit täysin tietoisia siitä, että juuri yksityisen harjottaman ajattelemisia tuomitsemisoikeuden kautta uskonpuhdistus alkoi ja edistyi jonkun aikaa, vaikka tunnustettujen johtajien julkea valta sittemmin sai edistymisen pyörän seisahtumaan, ja on senjälkeen pitänyt heidät tarkasti perimäsääntöjen rajalinjojen sisäpuolella sekä julistanut pannaan kaikki, jotka pelkäämättömästi ovat astuneet niiden ulkopuolelle.

Niinollen ei protestantismi enää ole protesti emäkirkkoa vastaan, niinkuin se oli alussa. Ja eräs kirjottaja teki äskettäin tästä sanomalehdissä seuraavan huomautuksen: "Ismi on vielä jälellä, mutta mitä on tullut protestista?" Protestantit näyttävät unohtaneen, mikä oli alkuperäisen protestin perustus, sillä he jättävät todellakin sen kokonaan huomioonottamatta, ja järjestelmänä katsoen ovat he nopeasti menemässä "pyhän (!) emäkirkon" avoimeen syliin ja tämä tarjoo ja vakuuttaa heille vapaasti sydämellisen vastaanoton.

Kiertokirjeessä vuodelta 1894, joka on osotettu "maan ruhtinaille ja kansoille", sanoo paavi Leo XIII protestanteille: "Me ojennamme teille rakkaudella kätemme ja kutsumme teitä siihen yhteyteen, joka ei ole koskaan rikkoutunut katolilaisessa kirkossa, ja joka ei koskaan voi rikkoutua. Kauvan on yhteinen äitimme kutsunut teitä rinnoilleen; kauvan ovat kaikki maailman katolilaiset odottaneet teitä veljenrakkauden kaipuulla… Sydämemme kutsuu teitä vielä enemmän kuin äänemme, rakkaat veljet, joilla viimeisen kolmen vuosisadan aikana on ollut toinen käsitys kristillisestä uskosta kuin meillä."

Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen käsitys kristinuskosta kuin meillä… Kuinka innostuneita me olemmekaan heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen äiti!…. Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme, senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."

"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi Englannin puoleen… Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" — s.o. hänen itsensä, paavin, kanssa.

Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa. Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti, ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.

Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se väittää omaavansa oikeuden maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä niinkuin sitä haluttaa.

On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut, tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat "portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen — äitiin, tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin kansoihin. — Ilm. 18: 7; 17: 2—6, 18.

Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä millään tavalla suosimatta tai tukematta — niinkuin esim. on Yhdysvaltojen laita.

Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää suuren päivän taistelussa — olojen järjestelmä, joka vuosisatojen aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut Jumalan sallimisen perusteella — eikä hänen määräyksensä ja suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa, jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" — "pakanain aikain" loppuun saakka.

Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan, tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm. 18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24—26.) Sen, että se kumminkin hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja peräti hävitetään." Paavin herraus ja paljon kansojen surkuteltavasta kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan" alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä, jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma, ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.

Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja. Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren." "Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5—7.) Vaikka tämä luonnollisesti ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita, jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.) Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin muinaisen valtansa.

Esimerkkinä hänen kerskumisestaan ja uhkauksestaan voi olla seuraava lausunto eräässä katolilaisessa lehdessä:

"Paavikunta on voittava aineellisen (eli maailmallisen) herrautensa, koska se on hyödyllistä ja sopivaa kirkolle. Se antaa kirkon toimeenpanevalle päälle täydellisemmän vapauden ja suuremman vaikutuksen. Paavi ei saata kauvan olla minkään kuninkaan alamaisena. Ei ole sopusoinnussa Jumalan viran kanssa, että on niin. Se estää häntä ja vähentää hänen vaikutustaan hyvään päin. Europpa on tunnustanut tämän vaikutuksen ja tulee pakotetuksi taipumaan sen alle suurempina ahdingon aikoina kuin tämä. Yhteiskunnan järkkymiset ja anarkian punainen käsi kruunaavat vielä kerran Leon tai hänen jälkeläisensä todellisella vallalla, jota kolmas kehä vertauskuvaa, ja jonka kerran koko maailma tunnusti."

Niin, aina sitä mukaan kuin hädän päivä lähenee, koettaa papisto yhä enemmän ja enemmän käyttää valtaansa ja vaikutustaan turvatakseen oman hyvänsä valtiollisessa suhteessa, hankkimalla itselleen valvonnan yhteiskunnan levottomien ainesten yli; mutta siinä hädässä, joka lähestyy tulevaisuudessa, hylkää laiton yhteiskunta-aines halveksien kaiken vanhoillisen vaikutuksen ja repii rikki kaikki ohjakset; anarkian punainen käsi suorittaa hirvittävän työnsä ja yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen Babylon, n.k. "kristikunta", kukistuu.

"Sentähden", sanoo henkeytetty kirjottaja, — s.o. koska hän tahtoo taistella väkivallalla elämän ja vallan puolesta — "hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä (yhtäkkiä): Kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa (vertauskuvallisessa tulessa — hävittävissä onnettomuuksissa) poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut." — Ilm. 18: 8.

"Näin sanoo Herra: Katso, minä herätän Baabelia vastaan ja minun vastustajieni keskellä asuvia vastaan (s.o. kaikkia niitä vastaan, jotka ovat sopusoinnussa Baabelin kanssa) hävittäjän hengen. Ja lähetän Baabelia vastaan muukalaisia, jotka sitä hajottelevat ja tyhjentävät sen maan; sillä yltympäri ne seisovat sitä vastaan onnettomuuden päivänä… Hävittäkää… koko hänen sotajoukkonsa." — Jer. 51: 1—3.

"Minä maksan Baabelille (erittäin paavikunnalle) ja kaikille Kaldean (eli Babylonin — kaikkien n.k. kristityn maailman kansojen) asukkaille kaiken heidän pahuutensa, jonka he tekivät Siionille teidän nähtenne, sanoo Herra." (Jer. 51: 24.) Kun muistamme kaiken sen pahuuden, jota Babylon on osottanut pitkällisen Korkeimman pyhien (totisen Siionin) sortamisen ja hävittämisen kautta, ja kuinka on kirjotettu, että Jumala toimittaa oikeuden valituilleen pian; että hän kostaa vihollisilleen heidän tekojensa jälkeen, että hän kostaa Babylonille (Luukk. 18 7, 8; Jes. 59: 18; Jer. 51: 6), niin alamme ymmärtää, että kauhistuttava onnettomuus odottaa sitä. Myöskin protestanttinen maailma saa sekaantumisliittonsa perustuksella paavikirkon kanssa osansa häpeästä ja tämän kauheiden tekojen palkasta, se kun on polttanut, teurastanut, ajanut maanpakoon vanginnut ja kaikilla mahdollisilla ajateltavissaolevilla tavoilla rääkännyt pyhiä; kaikesta tästä, jonka se valtansa päivinä valtion kädellä, jonka valtaa se vaati, ja jonka se sai, suoritti perkeleellisellä julmuudella, odottaa sitä oikeudenmukainen kosto täydessä mitassaan; sillä se saa "kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä tähden". Ja niiden kansojen ("kristikunnan"), jotka ovat ottaneet osaa sen rikkomuksiin, täytyy myöskin juoda katkera malja viimeiseen tippaansa.

"Ja minä kostan Beelille Baabelissa (Baabelin jumalalle — paaville) ja otan hänen kurkustansa ulos sen, jonka hän on niellyt (hän peruuttaa äärimmäisessä hädässään 'suuret röykkeät sanansa' ja herjaavat arvonimensä, joita hän on pitkät aikaa käyttänyt itsestään, niinkuin esim. että hän on erehtymätön, 'Kristuksen sijainen', 'Jumala maan päällä' j.n.e.); ja kansat eivät enää tule virtailemalla hänen tykönsä. Baabelin muurikin (maailmalliset vallat, jotka ennen puolustivat sitä ja vielä jossain määrin tekevät niin) on kaatunut." "Näin sanoo Herra Sebaot: Baabelin muurit, ne leveät, maahan hajotetaan, ja hänen porttinsa ne korkiat, sytytetään tuleen (hävitetään). Ja niin tekivät kansat työtä hukkaan ja kansakunnat väsyttivät itsensä (pitämällä pystyssä ja pelastamalla Baabelin muureja) tulen hyväksi." (Jer 51: 44, 58.) Tämä osottaa kansojen sokeuden, ja kuinka Babylon on saanut lujasti heistä kiinni — niin että he vastoin omaa parastaan työskentelivät sen voimassapitämiseksi. Mutta huolimatta sen epätoivoisesta olemassaolon taistelusta ja taistelusta arvonsa ja vaikutuksensa säilyttämiseksi, hukkuu Babylon kumminkin suuren myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen, eikä se nouse enää koskaan sieltä; "sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut". Vasta silloin ymmärtävät kansat ihmeellisen vapahduksensa ja että Jumalan käsi kukisti Babylonin. — Ilm. 19: 1, 2.

Sellainen on tuomio Babylonista, kristikunnasta, jonka Jesaja ja muut profetat näkivät edeltäpäin ja ennustivat. Ja koska Herralla sen aitojen sisällä on monta rakasta lastaan, on hän profettansa kautta (Jes. 13: 2, 3) antanut pyhilleen seuraavan käskyn: "Nostakaa lippu (evankeliumin totuuden ihana lippu, joka on vapahdettu vanhoista eksytyksistä, jotka kauvan ovat peittäneet sen) paljaalle kalliolle (niiden keskuuteen, jotka muodostavat Jumalan totisen valtakunnan sen kehittymättömässä tilassa), huutakaa heille korkealla äänellä (julistakaa vakavuudella laajalti ympäri tätä totuutta Herran lauman hämmentyneille lampaille, jotka vielä ovat jälellä Babylonissa); viittokaa kädellä (antakaa niiden myöskin nähdä totuuden voima, osottaen sitä niinhyvin elämällä kuin julistamisellakin), että he (halukkaat ja tottelevaiset, totiset lampaat) ruhtinasten porteista tulisivat sisälle (jotta he käsittäisivät ne siunaukset, jotka kuuluvat niille, jotka ovat tosi vihkiytyneitä ja taivaan valtakunnan perillisiä)."

Näin kuuluu varottava ääni niille, joilla on "korvat kuulla". Me elämme suuren sekä vehnää että lustetta sisältävän nimikristillisen kirkon viimeisessä ajanjaksossa — laodikealaisessa kaudessa. (Ilm. 3: 14—22.) Herra nuhtelee kirkkoa sen haaleudesta, ylpeydestä, henkisestä köyhyydestä, sokeudesta ja alastomuudesta sekä neuvoo sitä nopeasti jättämään pahat työnsä, ennenkun on myöhäistä. Mutta hän tiesi, että ainoastaan harvat kuuntelisivat varotusta ja kutsua; sentähden ei olekaan lupausta annettu kaikille niille, joille kutsu on annettu, vaan ainoastaan niille harvoille, joilla vielä on korvat kuulla totuutta, ja jotka voittavat Babylonin yleisen ajatustavan ja hengen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Jolla on korva (mieli kuunnella ja ottaa varteen Herran sana), se kuulkoon mitä henki sanoo seurakunnille." Mutta niiden yli, joilla ei ole korvaa eli mieltä kuullakseen, vuodattaa Herra suuttumuksensa.

On ilmeistä sillekin, joka ainoastaan sattumalta tarkastaa asiaa, että koko nimikristittyä kirkkoa, harvoja yksilöitä lukuunottamatta, hallitsee ylpeyden, oman vanhurskauden ja itsetyytyväisyyden taipumus. Se sanoo vielä sydämessään: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä". Vielä kerskaa se itsestään ja elää herkullisesti. Se sanoo: "Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse", ja niin ei se tiedä itsekään, että on "viheliäisin ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston". Ja se ei seuraa Herran neuvoa eikä osta (itsensäuhraamisen kustannuksella) kultaa, tulessa puhdistettua (totisia, taivaallisia aarteita, jumalallista luontoa) ja valkeita vaatteita (Kristuksen laskettua vanhurskauden pukua, jonka niin monet nyt hylkäävät esiintyäkseen omassa vanhurskaudessaan Jumalan edessä) ja silmävoidetta voidellaksensa silmänsä (täydellistä vihkiytymistä ja antautumista Jumalan tahdolle, sellaisena kuin se on esitetty Raamatussa), jotta näkisi ja parantuisi. — Ilm. 3: 18.

Maailman henki on niin täydellisesti ottanut haltuunsa hallitsevat ja vallassaolevat kristikunnan papistosta, että järjestelmien uudistus on mahdoton, ja yksityiset henkilöt voivat välttää sen kohtalon vetäytymällä ajoissa pois siitä. Tuomion hetki on tullut, ja nytkin piirtää Jumalan kaitselmuksen käsi sen muureille salaperäiset sanat: "Mene, mene, tekel, ufarsin" — Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keviäksi havaittu. Ja nyt puhuu profetta (Jes. 47) ja sanoo sille ivatessaan hänen puhtauden vaatimustaan:

"Astu alas, istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan ilman istuinta, kaldealaisten tytär, sillä ei sinua enää kutsuta hennoksi ja hempeäksi… Sinun häpeäsi paljastuu ja riettautesi tulee näkyviin, minä kostan, enkä pyydä apua ihmiseltä.

"… Istu äänettömänä ja mene pimeään loukkoon, sinä kaldealaisten tytär; sillä ei sinua enää kutsuta 'valtakuntien kuningattareksi'… Sinä sanoit: 'Ijankaikkisesti olen minä kuningatar', niin ettet enää tätä sydämelles laskenut, etkä sen loppua ajatellut.

"Ja nyt kuule tätä, sinä hempeä, joka istut surutonna ja sanot sydämessäs: 'Minä se olen, eikä kukaan muu, minä en ole leskenä istuva, enkä lapsettomuutta tunteva!' Nämä molemmat kohtaavat sinua äkkiä yhtenä päivänä: Lapsettomuus ja leskeys (vertaa Ilm. 18: 8); ne kohtaavat sinua täysin määrin, vaikka sinun velhoomises on suuri ja sinun lumoojias on sangen paljon. Sinä uskalsit pahuuteesi ja sanoit: 'ei ole sitä, joka minun näkee'. Sinun (maailmallinen) viisautesi ja tietosi veivät sinut väärälle, ja sinä sanoit sydämessäs: 'Minä se olen eikä kukaan muu'. Mutta onnettomuus kohtaa sinua, niin ettet tiedä sitä loihtimalla poistaa; ja perikato lankeaa sinun päällesi, niin ettet voi sitä sovittaa, ja hävitys tulee sinun päällesi niin äkkiä, ettet tiedäkään." — Vertaa 9 värss. ja Ilm. 18: 7.

Näin kuuluvat juhlalliset ja vakavat selitykset, jotka ovat suunnatut Babylonia vastaan. Hyvä niille jotka ottavat vaarin varottavasta äänestä ja Herran neuvosta kansalleen, joka vielä on sen aitauksien sisäpuolella, sillä: "Näin sanoo Herra:… Paetkaa Baabelista ja pelastakaa jokainen sielunsa, ettette hukkuisi hänen syntinsä tähden. Sillä tämä on Herran koston aika, hän on sille maksava, mitä se on ansainnut,… Äkisti kaatui Baabel ja musertui… Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän… sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti… Menkää pois hänen keskeltänsä, te minun oma kansani, ja pelastakaa jokainen sielunsa Herran vihan kiivaudesta." — Jer. 51: 1, 6, 8, 9, 45. Vertaa Ilm. 17: 3—6; 18: 1—5.

Niille, jotka tahtovat kuulla tätä käskyä ja lähteä ulos Babylonista, on ainoastaan yksi pakopaikka, ja se ei ole löydettävissä uudessa lahkossa eli orjuudessa vaan "korkeimman kätkössä"; se on täydellisen vihkiytymisen paikka eli tila, jota vertauskuvasi tabernakkelin ja temppelin kaikkein pyhin. (Ps. 91.) "Joka korkeimman kätkössä istuu, Kaikkivaltiaan varjossa pysyy — hän sanoo (tuon pahankin päivän kaikkien onnettomuuksien keskellä) Herralle: Minun turvani ja linnani, Jumalani, johonka minä turvaan."

Babylonista ulostuleminen ei voi merkitä, että kirjaimellisessa merkityksessä on matkustettava pois kristikunnan kansoista; sillä Herran kiivauden tuli (suuri hätä) kuluttaa ei ainoastaan kristikunnan vaan koko maan, vaikka hänen vihansa palaa enimmän kristikunnan valaistuja kansoja kohtaan, jotka tiesivät Herran tahdon, tai joilla ainakin oli runsaat tilaisuudet oppia tuntemaan se. Ajatus tässä käskyssä on se, että on erottauduttava kaikista kristikunnan sitovista ikeistä, niin ettei enää kauvemmin ole osallinen sen maailmallisista ja uskonnollisista järjestelmistä, ja näin sekä periaatteen ja viisaiden ja jumalallisten syiden tähden.

Niinpian kuin elonkorjuutotuuden kasvava valo on saanut valaista ymmärryksemme ja paljastaa meille eksytyksen inhottavuuden, täytyy meidän, menetelläksemme oikein, olla uskollisia valoa kohtaan ja hyljätä eksytys ottamalla siltä pois koko vaikutuksemme, niin ettemme enää kauvemmin tue ja kannata sitä. Tämä merkitsee, että meidän täytyy vetäytyä pois eri uskonnollisista järjestelmistä, joiden opit esittävät väärin Jumalan sanaa ja tekevät sen tyhjäksi. Se tekee meidät myöskin muukalaisiksi kaikkia nyt löytyviä maailman valtoja kohtaan; ei kumminkaan niitä vastustaviksi, vaan rauhallisiksi ja lainkuuliaisiksi muukalaisiksi, jotka antavat keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on — muukalaisiksi, joiden kansallisuus on taivaassa eikä maan päällä, ja jotka vaikutuksensa kautta aina suosivat oikeutta ja vanhurskautta, laupeutta ja rauhaa. Muutamissa tapauksissa pitäisi periaatteellisten syiden, toisissa tapauksissa viisauteen perustuvien syiden erottaa meidät eri yhteiskuntajärjestelmistä ja seuroista. Periaatteeseen nähden pitäisi sen tehdä vapaaksi kenen hyvänsä, joka on kietoutunut johonkin eri salaisten seurain valoihin ja sitoumuksiin; sillä te, jotka muinoin olitte pimeys, olette nyt Herran valo ja teidän tulee sentähden vaeltaa valon lapsina. "Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä." — Ef. 5: 6—17.

Mutta aina sitä mukaa kuin lähestymme suurta ratkaisukohtaa tänä "pahana päivänä", käy epäilemättä selväksi niille, jotka tarkastavat asemaa lujan profetallisen sanan kannalta, että myöskin niissä tapauksissa, jolloin ei voi toimia periaatteiden mukaan, voi olla viisasta vetäytyä pois eri yhteiskunta- ja rahajärjestelmien yhteydestä, joiden välttämättömästi täytyy sortua siinä hävityksessä, joka johtuu maailmanlaajuisista vallankumouksista ja anarkiasta. Sinä aikana (ja muista, että se todennäköisesti tulee hyvin pian) romahtavat kaikki rahalaitokset, niinkuin pankit, säästökassat, kaikenlaiset vakuutuslaitokset j.n.e. ja kaikki niihin talletetut "aarteet" osottautuvat arvottomiksi. Nämä "kallioitten luolat" ja "vuorien kolot" ( Jes. 2: 18—21) eivät voi antaa toivottua suojaa vihaa vastaan tuona pahana päivänä, jolloin tyytymättömyyden suuret aallot kuohuvat ja pauhaavat vuoria (valtakuntia eli hallituksia — Ilm. 6: 15—17; Ps. 46: 3, 4) vastaan; ja tulee aika, jolloin "he (ihmiset) heittävät hopeansa kaduille ja (heidän) kultansa on loaksi joutuva. Ja heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran kiivauden päivänä; ei he (huolimatta kaikesta rikkaudestaan) sillä saa sieluansa ravituksi eikä vatsaansa täytetyksi, sillä se oli viettelyksenä heidän synteihinsä". (Hes. 7: 19. Vertaa myöskin värssyjä 12—18, 21, 25—27.) Tällä tavalla tekee Herra ihmisen hengen hienoa kultaa kalliimmaksi, niin, Ofirin kultaa kalliimmaksi. — Jes. 13: 12.

Mutta niiden, jotka ovat tehneet Korkeimman pakopaikakseen, ei tarvitse pelätä, vaikka sellaiset ajat lähestyvät. Hän peittää heitä sulillansa, ja hänen siipeinsä alla saavat he nauttia turvaa; niin, hän osottaa heille pelastuksensa. Kun mitä rajuin sekamelska lähestyy, voivat he lohduttaa sydäntään sillä vakuutuksella, että "Jumala on meillä turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna", ja sanoa: "Sentähden emme pelkää, vaikka maa mullistuisi (vaikka nykyinen yhteiskuntajärjestys kokonaan häviäisi) ja vuoret (valtakunnat, hallitukset) meren pohjaan kaatuisivat (sortuisivat anarkiassa): Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta". Jumala on uskollisten pyhien keskellä, jotka ovat ottaneet hänet turvakseen, ja he eivät horju. Aikaisin Tuhatvuotispäivän aamunkoitossa auttaa Jumala Siionia; hän "katsotaan arvolliseksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva maailman yli." — Ps. 46; Luukk. 21: 36.

KOLMAS LUKU.

"Totisesti sanon teille: Tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle." — Matt. 23: 34—36; Luukk. 11: 50, 51.

Niistä, jotka eivät ole tottuneet arvostelemaan periaatteita tarkan siveysfilosofian kannalta, näyttänee omituiselta, että ihmiskunnan yksi miespolvi saisi kärsiä rangaistuksen useimpien edellisten sukupolvien kasaantuneista rikoksista. Mutta kun Jumala, joka ei voi erehtyä, on määrännyt sellaisen tuomion, tulisi meidän odottaa, että vakava miettiminen ilmaisisi hänen lausuntonsa oikeuden. Yllälainatuilla sanoilla selitti Herra, että tapahtuisi niin sen lihallisen Israelin sukupolven kanssa, jolle hän puhui esikuvallisen Juutalaiskauden lopussa. Heiltä vaadittaisiin kaikki se vanhurskas veri, joka on vuodatettu maan päällä vanhurskaan Aabelin verestä Sakarian vereen saakka, joka tapettiin temppelin ja alttarin välillä. — Matt. 23: 35.

Tämä oli kauhea ennustus, mutta se lausuttiin kuuroille korville ja uskottomille sydämille. Kumminkin täyttyi se kirjaimellisesti noin 37 vuotta myöhemmin, kun keskinäinen taistelu ja vihollisarmeijat panivat täytäntöön hirvittävän koston. Me luemme, että juutalaiset olivat tähän aikaan kateudesta jakaantuneina moneen puolueeseen, jotka kävivät sotaa keskenänsä ja että keskinäinen epäluulo saavutti korkeimman huippunsa. Ystävät tulivat vieraiksi toisilleen, perhesiteet ratkesivat, ja jokainen epäili veljeään. Ryöstö, petos ja murha olivat vallalla, eikä yhdenkään ihmisen elämä ollut varma. Ei edes temppelikään ollut varma paikka. Ylimäinen pappi tapettiin toimittaessaan julkista virkaansa. Kesarean verilöylyn johdosta joutui kansa epätoivoon, ja kun he luulivat olevansa kaikkialla määrättyjä teurastettaviksi, yhdistyi koko kansa kapinaan. Juuda kapinoi siten avonaisesti Roomaa vastaan ja uhmaili koko sivistynyttä maailmaa.

Vespasianus ja Tiitus lähetettiin rankaisemaan heitä, ja kauhea oli heidän menettelynsä. Kaupunki toisensa perästä lakastiin pois, kunnes Tiitus lopulta piiritti Jerusalemin. Keväällä vuonna 70 ympäröi hän kaupungin, kun sen olivat ahdinkoon saakka täyttäneet joukot, jotka olivat tulleet pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ennen pitkää joutuivat piiritetyt asukkaat nälän, vihollisen miekan ja keskinäisen sodan uhriksi. Kun jonkun onnistui päästä ulos kaupungista, vangitsivat roomalaiset hänet ja ristiinnaulitsivat, ja niin kauhea oli nälänhätä, että vanhemmat tappoivat omia lapsiaan ja söivät niitä. Josefus mainitsee hukkuneiden luvun yli miljonaksi, ja kaupunki ja temppeli hajotettiin maan tasalle.

Niin täyttyi ennustus kapinallisesta lihallisesta Israelista heidän aikakautensa lopussa, jonka aikana he olivat nauttineet erityistä etua Jumalan valittuna kansana. Ja ennustuksen syvemmän merkityksen mukaan kohtaa Evankeliumikauden lopussa tämän hädän vastakuva nimellistä henkistä Israelia, joka laajemmassa merkityksessä on kristikunta. Tulee "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", ja sentähden koituu se myöskin eräässä merkityksessä kauheammaksi kuin se hätä, joka kohtasi Juudaa ja Jerusalemia. Voimme tuskin kuvitella itsellemme kauheampaa hätää kuin se oli, jos ei juuri siinä merkityksessä, että se tulee yleisemmäksi ja laajemmalle ulottuvaisemmaksi, sekä hävittävämmäksi, niinkuin nykyiset sota-aseet selvästi antavat meidän ymmärtää. Sen sijaan, että se olisi rajotettu yhteen kansaan tai maakuntaan, kohtaa se koko maailmaa, erittäinkin sivistynyttä maailmaa, nimikristikuntaa, Babylonia.

Voimme sentähden pitää sen vihan vitsauksia, joka kohtasi lihallista Israelia, esikuvana vielä suuremmasta suuttumuksesta eli vihasta, joka tämän aikakauden lopussa vuodatetaan kristikunnan yli. Se, joka kiireessä on taipuvainen pitämään tätä Kaikkivaltiaan menettelytapaa tätä sukupolvea kohtaan vääränä, ei ole käsittänyt koston täydellistä lakia, joka varmasti, joskin usein hiljaa johtaa välttämättömään lopputulokseensa. Sen oikeus ja välttämättömyys, niin, sen viisauskin on ilmeinen kaikille ajatteleville ja nöyrille, jotka sensijaan, että syyttäisivät Jumalaa vääryydestä, sovittavat hänen sanansa opetuksen sydämiinsä.

Elämme nykyisin ajassa, jolla on käytettävänään aikakausien kokemuksen korkein kehitys, ja tämän pitäisi suuressa määrin koitua maailman eduksi, ja koituukin muutamissa suhteissa, erittäinkin sen maailman osan eduksi, joka välittömästi tai välillisesti on ollut Jumalan totuuden valon suosima, nim. kristikunta, Babylon. Sen vastuu tämän edun hoitamisesta on sentähden hyvin suuri. Jumala tekee ihmiset vastuunalaisiksi ei ainoastaan siitä, mitä he tietävät, vaan myöskin siitä, mitä he saattaisivat tietää, jos he tahtoisivat avata sydämensä sille opetukselle ja niille opeille, joita heidän omansa ja toisten kokemus on tarkotettu antamaan. Ja jolleivät ihmiset ota varteen näitä opetuksia tai jos he halveksien työntävät ne luotaan, niin täytyy heidän kärsiä seuraukset siitä. Kristikunnalla on edessään koko menneiden aikojen historia avoimena kirjana ja samaten Jumalan henkeyttämä ilmestys. Ja mitä opetuksia ne sisältävätkään! — kokemuksen, viisauden, tiedon, palkinnon ja varottavan esimerkin opetuksia. Ottamalla huomioon edellisten sukupolvien kokemukset eri suuntiin on maailma edistynyt melkoisesti aineellisessa suhteessa. Monet nykyajan sivistyksen mukavuuksista perustuvat suureksi osaksi kuolleen suvun huomioihin. Kirjapainotaito on tuonut opetukset siitä jokaisen ihmisen saataville. Jo tässä ainoassa kohdassa on nykyisellä sukupolvella kaikin tavoin paljon etusijaa: se omistaa, paitsi omaa tietoansa, koko menneiden aikojen kootun kokemuksen ja tiedon. Mutta suuret siveelliset opetukset, joita ihmisten myöskin olisi pitänyt oppia, on ylimalkaan jätetty huomioonottamatta, vieläpä silloinkin, kun yleinen huomio on ollut pakotettu kääntymään niihin. Historia on täynnä sellaisia opetuksia ajatteleville mielille, jotka etsivät vanhurskautta, ja meidän aikamme ihmisille on sellaisia opetuksia enemmän kuin millään edellisellä sukupolvella. Ajasta toiseen ovat ajattelevat ihmiset kiinnittäneet huomionsa siihen. Niinpä on professori Fisher esipuheessaan kuvaukseensa valtakuntien synnystä, kehityksestä ja lankeemuksesta, sattuvasti sanonut: "että inhimillisten tapahtumain seuraukseen nähden on vallassa hallitseva laki, jonka huomioonotetut asianhaarat vahvistavat. Asiat eivät tapahdu riippumatta edellisistä asianhaaroista, vaan muodostavat luonnollisen tuloksen menneistä ajoista. Aikaisemmat tapahtumat ovat ennen todistaneet tämän."

Tämä on hyvin totta. Lakia syystä ja seurauksesta ei ole missään esitetty selvemmin kuin historian lehdillä. Tämän lain mukaan, joka on Jumalan laki, täytyy kylvetyn viljan välttämättömästi itää ja kantaa hedelmää, ja leikkuu on sentähden kerran välttämätön. II osassa olemme jo osottaneet, että Evankeliumikauden elonkorjuu on jo tullut, että se alkoi vuonna 1874, jolloin elonkorjuun Herran läsnäolon aika oli tullut, ja että nyt, kun suuri elonkorjuu on jatkunut aina siitä saakka, lähestymme nopeasti elonkorjuun loppua, jolloin akanat poltetaan ja "maan viinipuun" kypsät tertut (väärän viinipuun, Babylonin kypsät hedelmät) täytyy koota ja sotkea. — Ilm. 14: 18—20.

Babylonilla, kristikunnalla on ollut pitkä valta- ja koetusaika ja monta tilaisuutta sekä oppia vanhurskautta että käytännössä toteuttaa sitä, ja on se saanut monta varotusta tulevasta tuomiosta. Koko Evankelikauden aikana on Jumalan pyhiä, uskollisia, uhrautuvaisia, Kristuksen kaltaisia miehiä ja vaimoja, "maan suolaa", löytynyt sen keskuudessa. Se on kuullut pelastuksen sanoman heidän huuliltaan, nähnyt totuuden ja vanhurskauden periaatteet toteutettuina heidän elämässään ja kuullut heidän puhuvan vanhurskaudesta ja tulevasta tuomiosta. Mutta se on halveksinut näitä Jumalan eläviä kirjeitä. Eikä siinä kylliksi, vaan sen n.k. kristityt kansat ovat voitonhimossaan häväisseet kristityn nimen pakanain keskuudessa, sen kautta että ovat seuranneet lähetyssaarnaajain jäljissä inhottavine paloviinakauppoineen ja muine "sivistyksen paheineen". Ja sen vallan kautta on totinen, vielä kehittymätön taivaan valtakuuta, johon kuuluu ainoastaan ne pyhät, joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa, kärsineet väkivaltaa. Niitä on se vihannut ja vainonnut aina kuolemaan saakka, niin että he tuhansittain vuosisatojen aikana ovat vahvistaneet todistuksensa verensä sinetillä, ja näin on tehty sen käskystä. Mestarinsa tavoin tulivat he vihatuiksi syyttä, vanhurskauden tähden hyljättiin heidät maan hylkyinä, ja heidän valonsa sammutettiin taas ja taas, jotta pimeys, jota pidettiin parempana, saisi tilaisuuden hallita ja harjottaa vääryyttä. Oi, kuinka synkkä onkaan nimikristikunnan historia! Äiti on "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä", ja sen tyttäret ovat vielä sokeita ja valmiita vainoamaan ja mestaamaan (Ilm. 20: 4), vaikkakin hienommalla tavalla, kaikki, jotka ovat uskollisia Jumalalle ja hänen totuudelleen, ja jotka uskaltavat, vaikkapa ystävällisestikin selvästi esittää Herran sanaa, joka nuhtelee niitä.

Kristikunnan porvarivaltoja on usein varotettu, kun vallat ja valtakunnat taas ja taas ovat luhistuneet oman painonsa turmeluksen alla. Ja vielä tänä päivänä voisivat nämä vallat, jos he tahtoisivat kuunnella, kuulla Jumalan henkeyttämän profetan varotuksen, joka sanoo:

"Nyt, te kuninkaat, siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit, antakaa itseänne kurittaa. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi, ettekä hukkuisi tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian… Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia aikovat? Maan kuninkaat nousevat (vastarintaan) ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät, Herraa ja hänen voideltuansa vastaan (sanoen): Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Mutta heidän vastarintansa ei ole mistään arvosta, sillä: "Joka taivaassa asuu, nauraa heitä; Herra pilkkaa heitä. Sitten (kun he itsepäisesti kieltäytyvät ottamasta huomioon hänen varotustaan) hän puhuu heille vihassansa, ja kiivaudessansa peljättää heitä." — Ps, 2: 10—12, 1—5.

Taas, niinkuin hänen pyhän lakinsa yksinkertainen ja nyt laajalti tunnettu periaate esittää: "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa (mahtavain keskuudessa), hän pitää tuomiota jumalien (hallitsijain) keskellä (sanoen): Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja pidätte jumalattomien puolta? Hankkikaa oikeus halvalle ja orvolle ja julistakaa sorretut ja vaivaiset hurskaiksi (osottakaa niille oikeutta). Pelastakaa halpaa ja köyhää, ja päästäkää häntä jumalattomien käsistä." (Ps. 82: 1—4.) Siitä, että tämä neuvo on tärkeä ja hyvin sattuva sekä asianhaarain vaikutuksesta tunkeutuu vallassapitäjäin huomioon, siitä on sanomalehdistö alituisena todistuksena. Ja ajattelevat ihmiset, jotka näkevät vaaran siitä, että tämä neuvo yleisesti jätetään huomioonottamatta, kohottavat lukuisia varotushuutoja. Myöskin maailman ihmiset, jotka tarkastavat tulevaisuutta ainoastaan hyödyn kannalta, käsittävät profetan neuvon seuraamisen välttämättömyyden. Saksan keisari-vainaja Wilhelm I huomasi sen, mikä käy selville seuraavasta "Observatore Romanoksen" Berlinin kirjeenvaihtajan lausunnosta (vuodelta 1880):

"Kun keisari Wilhelm sai tiedon viimeisestä kauheasta murhayrityksestä Venäjän tsaaria vastaan, tuli hän hyvin vakavaksi, ja muutaman minutin hiljaisuuden vallittua sanoi hän surullisella äänellä, mutta jonkunlaisella pontevuudella: Jos emme muuta hallitustapaamme, jos emme ajattele vakavasti antaa nuorisolle tervettä kasvatusta, jos emme anna uskonnolle ensimäistä sijaa, ja jos me koetamme hallita ainoastaan satunnaisilla varoilla päivästä päivään, niin meidän valta-istuimemme tuhotaan ja yhteiskunta joutuu mitä kauheimpain tapahtumain uhriksi. Meillä ei ole enää aikaa kadotettavana, ja on suuri onnettomuus, jolleivät kaikki hallitukset voi yhdistyä tuohon yleishyödylliseen työhön, taisteluun pahaa vastaan."

Kirjassa nimeltä Uudistus eli vallankumous, joka on julkaistu Saksassa, syyttää sen tekijä, herra von Massow, joka on vanhoillinen mies ja Työntekijäin siirtolain keskusvaliokunnan puheenjohtaja, maanmiehiään "strutsipolitiikasta", sanoen heidän sulkevan silmänsä vaaralta ja siten jäljittelevän linnun tapaa kätkeä päänsä santaan uskoen siten pelastuvansa. Hän kirjottaa:

"Me voimme syrjäyttää tosiseikat, mutta me emme voi muuttaa niitä. Ei ole epäilystäkään siitä, että seisomme vallankumouksen partaalla. Kaikkien, joilla on silmät nähdäkseen ja korvat kuullakseen, täytyy myöntää se. Ainoastaan sellainen yhteiskunta, joka on vaipunut itsekkäisyyteen, itsetyydytykseen ja nautintojen hakemiseen, voi kieltää sen. Ainoastaan sellainen yhteiskunta voi jatkaa tanssimista tulivuoren päällä, voi kieltäytyä näkemästä 'mene tekeliä' ja jatkaa luottamustaan pistimiin."

"Suurimmalla osalla sivistyneitä luokkia ei ole aavistustakaan siitä hirvittävästä vihasta, joka hehkuu kansan laajemmissa riveissä. Sosialidemokratista puoluetta pidetään valtiollisena puolueena muiden tavoin; mutta tämä puolue ei välitä ollenkaan valtiollisista oikeuksista, hallinnollisista uudistuksista tai uusista laeista. Tämä puolue perustuu alempain luokkain toivomukseen saada nauttia elämästä, haluun saada elää huveissa, joista niillä, joilla ei koskaan ole ollut sadan markan seteliä, on aivan väärä käsitys… Järjestys palautetaan luonnollisesti taas pian (sosialistisen mailin mukaan), mutta missä tilassa lieneekään maa! On lukemattomia määriä raajarikkoja, leskiä ja orpoja, julkiset ja yksityiset pankit ovat silloin ryöstetyt, rautatiet, sähkösanomatoimistot, tiet, sillat, palatsit, tehtaat ja muistomerkit, kaikki on hävitetty, eikä valtakunta, eivät yksityiset valtiot, eivätkä kunnat kykenisi hankkimaan niitä miljonia, jotka vaadittaisiin, jotta voitaisiin asettaa kuntoon edes osaakaan siitä mitä on turmeltu. On melkein uskomatonta, ettei tehdä mitään vaaran torjumiseksi. Hyväntekeväisyys ei ole se, mitä tarvitaan, vaan lämpimät sydämet, jotka ovat halukkaita osottamaan alemmille luokille ystävyyttä. Rakkaus, kaikkivoittava rakkaus yksin, voi voittaa paljon hehkuvasta vihasta. Monet mahdollisesti ovat eksyneet niin kauvaksi, ettei mikään voi saattaa heitä takaisin; mutta on myöskin miljonia, jotka vielä voidaan voittaa lain ja järjestyksen puolelle, jos he autettaisiin ihmiselle arvolliseen tilaan, jos osotettaisiin heille, ettei heidän, niinkuin nyt on asianlaita, tarvitsisi olla huonommin kuin eläinten, joilla ainakin on ravintoa ja katto päänsä päällä."

Mutta ottavatko vallassaolijat huomioonsa hetken varotukset ja syvät opetukset? Ei, vaan niinkuin profetta on sanonut heistä: "Ei heillä ole tuntoa (tietoa) eikä taitoa (ymmärrystä), pimeydessä he vaeltavat, sentähden kaikki maan perustukset (yhteiskunnan perustukset, tähän saakka voimassa olleet lain ja järjestyksen periaatteet) horjuvat", "järkkyvät" — järkkyvät niin, että häviävät. — Ps. 82: 5; Hebr. 12: 27; Jes. 2: 19.

Nykyinen Saksan keisari on aivan huoleton isoisänsä mainitsemasta pelosta. Kun hän ojensi ruhtinas Bismarckille komean miekan kultaisine tuppineen, sanoi hän:

"Näiden joukkojen silmäin edessä annan minä Teidän Korkeudellenne lahjan. En voinut löytää parempaa lahjaa kuin on miekka, saksalaisten paras ase, sen työn vertauskuva, jonka Teidän Korkeutenne isoisäni palveluksessa takoi, terotti ja myöskin heilutti, vertauskuva valtakunnan suuresta perustamisajasta, jolloin veri ja rauta olivat saviruukkina, lääkkeenä, joka ei koskaan erehdy, ja joka kuninkaitten ja ruhtinasten käsissä hätätilassa voi myöskin säilyttää isänmaan sisäisen yhteyden, aivan niinkuin sen käyttäminen ulkomailla johti tähän yhteyteen."

"Tämä antaa tosiaankin syytä sekä levottomuuteen että kummastukseen. Saksassa on vallalla kaksi selitystä siitä. Toinen on se, että esitys on suunnattu jonkun Saksan valtion vaatimusta vastaan irtautua valtioliitosta, ja toinen se, että se ilmaisi keisarin ja hänen liittolaistensa päätöksen hätätilassa taistella asevoimalla sosialisteja ja anarkisteja vastaan. Kummassakin tapauksessa oli tiedonanto tarpeeton ja hätäinen. Ei kukaan epäile, että Saksan valtakunta, joka tosiaankin perustettiin miekalla Langensalzan luona ja sodassa Ranskaa vastaan, päättäisi sotilasvoimalla miehittää sen valtion, joka tahtoisi tekeytyä itsenäiseksi. Mutta sotalakien käyttäminen puoluetta kohtaan, vaikkapa sosialistejakin kohtaan, heidän koettaessaan saada vaikutusta äänestyksellä, olisi itse asiassa perustuslain lakkauttaminen piiritystilan eduksi. Me arvelemme, ettei keisari tarkottanut kumpaakaan näistä, mutta hänen sanansa osattavat, että hän on ajatellut asemaa, että hän tuntee sosialistien vastarinnan ja on tullut tähän johtopäätökseen: 'No niin, minulla on vielä miekka, ja se on lääke, joka ei koskaan erehdy'. Monet kuninkaat ovat tulleet tähän johtopäätökseen ennen häntä, mutta harvat ovat tulleet niin pitkälle, että he ovat katsoneet viisaaksi lausua sen. Se sisältää itsessään uhkauksen, kuinka hyvänsä sitä tahdotaankin selittää, ja viisaat hallitsijat eivät uhkaa, ennenkuin toimimisen hetki on tullut, vielä vähemmän uhkaavat he asevoimalla lääkkeenä ja päällepäätteeksi sisällisten vaikeuksien lääkkeenä. 'Miekka' sisäisen pahan 'lääkkeenä, joka ei erehdy!' Yhtähyvin voisi kirurgin veitsi olla erehtymätön väline kuumetta vastaan. Ruhtinas Schwarzenberg on vastustamattoman armeijan etunenässä koettanut tätä keinoa suotuisampain olosuhteitten vallitessa, mutta on vuoden pitkän kokemuksen perustuksella tullut siihen johtopäätöksen, jonka hän on lausunut kaikkein viisaimmassa valtiollisessa sananlaskussa: 'Pistimillä voi tehdä mitä hyvänsä, kun ei vaan asettaudu niiden päälle.' Saksan keisari tekisi hyvin miettiessään sitä. Mitä olisi Rooman keisari voinut sanoa, joka oli vahvempi, kuin että 'miekka on väline, joka ei koskaan erehdy'. Sellaisessa lausunnossa on hirmuvaltiuden siemen, ja jos keisari lausui sen vakavan miettimisen jälkeen, niin ei hänessä ole Saksalle johtajaa, vaan senlaatuinen itsevaltias hallitsija, jonka uudempi historia näyttää vanhentuneeksi. Voi olla, että keisari pikaisuudessaan puhui puoleksi runollisesti oman personansa, liiotellun tunteen vaikutuksesta; mutta jos hänen puhettaan on pidettävä ilmotuksena kansalleen, voi ainoastaan sanoa: Mikä vahinko, mikä kaunis toivo onkaan kadonnut!"

Erään toisen maan nykyinen hallitsija selitti, että hän pitäisi voimassa yksinvaltiutta yhtä innokkaasti kuin hänen isävainajansakin. Tämä on toinen todistus siitä, ettei tämän suotuisan ajan ja Jumalan sanan vakavia varotuksia oteta varteen. Ja huomaa, kuinka kansa otti tämän selityksen vastaan huolimatta kaikista julkisista vapaan sanan sortamisen yrityksistä. Eräs "seura kansan oikeuksien puoltamiseksi" painatti julistuksen, jota levitettiin koko valtakunnassa. Julistuksella oli hallitsijalle osotetun kirjeen muoto ja oli se huomattava yksinkertaisen ja voimakkaan kielensä tähden. Moitittuaan ensin hallitsijaa hänen ponnistuksistaan yksinvallan säilyttämiseksi, selittää se:

"Kaikkein pitemmällemenevät pitäjäin kokoukset pyysivät ainoastaan rauhaa hallitsijan ja kansan välillä, lausuntovapautta ja lain turvaa mahtavampien omankädenoikeutta vastaan. Hovimiehet ja virkavaltaiset pettivät ja säikäyttivät teitä esityksensä kautta. Yhteiskunta ymmärtää hyvin, että juuri virkavalta, joka kateellisesti vartioitsee omaa valtaansa, puhui teidän kauttanne. Virkavalta, joka alkaa ministereistä ja loppuu pienimmän kylän poliisikonstaapeliin, vihaa kaikkea yhteiskunnallista tai henkilökohtaista kehitystä ja estää huolellisesti vapaan yhteyden hallitsijan ja hänen kansansa edustajain välillä, paitsi, jos he tulevat juhlapuvussa, esittäen onnentoivotuksia ja tuoden lahjoja. Teidän puheenne osotti, että jokainen koe esittää mitä suurimmassa alamaisuudessakin maan huutavia puutteita, saa osakseen ainoastaan karkean hylkäämisen. Yhteiskunta odotti teiltä kehotusta ja apua, mutta sai kuulla ainoastaan huomautuksen teidän kaikkivallastanne, joka antoi sen vaikutuksen, että hallitsija olisi täydellisesti vieras kansalleen. Sillä olette itse tappaneet oman kansansuosionne ja myöskin eristäytyneet siitä yhteiskunnan osasta, joka pyrkii rauhallisesti eteenpäin. Muutamat riemuitsevat teidän puheestanne, mutta te saatte pian oppia tuntemaan heidän voimattomuutensa. Yhdessä yhteiskunnan osassa on teidän puheenne haavottanut tunnetta ja aiheuttanut alakuloisuutta, jonka yhteiskunnan parhaat voimat kumminkin pian voittavat. Senjälkeen jatkamme rauhallista, mutta itsepintaista ja suunniteltua vapauden taistelua. Toisessa osassa taas teidän sananne kannustavat taistelemaan kaikin keinoin asiain nykyistä uhkaavaa tilaa vastaan. Te olette loihtineet taistelun esille, ennen pitkää sitä jatketaan."

Niin hapuilevat "kristikunnan" kansat suruttomasti eteenpäin pimeydessä, jota kauvan on pidetty valoa parempana. Myöskin vapaudestaan niin ylpeä Amerika, jonka kansoja monessa suhteessa niin runsaasti on siunattu toisten kansojen edellä, ei tee mitään poikkeusta ja se on myöskin saanut monta varotusta. Huomaa ne melkein profetalliset sanat, jotka presidentti Lincoln vähää ennen kuin hän murhattiin, kirjotti eräälle ystävälleen Illinoissa:

"Onnitelkaamme, että tuo julma sota on jo lähellä loppuaan. Se on maksanut paljon rahaa ja verta. Amerikan nuorison kukka on vapaasti uhrannut verensä isänmaan alttarilla, jotta kansa saisi elää. Se on ollut vaikea koetusaika tasavallalle. Mutta minä näen läheisessä tulevaisuudessa lähestyvän ratkaisuhetken, joka tekee minut alakuloiseksi ja pelokkaaksi maani parhaasta. Sodan seurauksena on se, että ammattikunnat ovat astuneet valtaan ja vaikutukseen, että parempiosaisten keskuudessa tulee turmeluksen aika, ja että maan rahamahti koettaa lujittaa valtaansa käyttämällä edukseen kansan ennakkoluuloja, kunnes kaikki rikkaudet ovat kokoontuneet harvojen käsiin. Silloin ei tasavaltaa enää ole. Tuona silmänräpäyksenä tunnen itseni paljon surullisemmaksi maani varmuudesta kuin koskaan ennen, edes sodankaan aikana."

Ja Missourin edustaja Hatch sanoi v. 1896 eräässä puheessaan kongressin edessä raha- ja yhteiskuntakysymyksistä seuraavaa:

"Huomatkaa sanani! Jos ei järkähtämätöntä lakia syystä ja seurauksesta ole pyyhitty pois Kaikkivaltiaan lakikirjasta, ja jos ei seisahduta hyvin pian, voidaan odottaa, että kymmenen vuoden kuluessa saadaan todistaa Ranskan vallankumouksen kauhut Amerikassa, ja vielä paljon kauheampana uudenaikaisten keksintöjen tähden. Tämä ei ole ainoastaan minun ajatukseni. Herra Astor, joka muutama aika sitten muutti Englantiin ja tuli Englannin alamaiseksi, näki yhtä selvästi kuin minäkin, mitä on tulossa. Sentähden lähti hän pakoon ja muutti aikanaan pois. Sillä hän tiesi varsin hyvin, että jos tapahtumat kehittyvät, niinkuin ne ovat alkaneet, niin ei se aika voinut olla kaukana, jolloin sen yhteiskuntaluokan ihmiset, joihin hän kuului, hyökkäisivät niin suurin joukoin jokaiseen lähtevään valtamerilaivaan, että oli vaara, että hän työnnettäisiin laivasillalta mereen."

Yhdysvaltain laivaston sihteeri, H.K. Herbert, lausui seuraavaa eräässä puheessa, jonka hän piti Clevelandissa 30 p. huhtikuuta 1896 kokoontuneille liikemiehille:

"Me olemme ajan kynnyksellä, jolloin ryhdytään jättiläismäisiin yrityksiin, yrityksiin, jotka uhkaavat työntää pois toiset tavalliset inhimillisen edistymisen välikappaleet. Se, joka on toivorikas, uskokoon, että tämä johtaa suvun elämänehtojen parannukseen, että suuret yritykset saavat aikaan halvat hinnat tuotteille ja niiden kuljettamiselle. Jättiläisliikkeitä, joista voi saada kaikkea, mitä haluaa, ja sitä halpaan hintaan, löytyy kaikkialla. Ihmisviisaus näyttää voimattomalta tehdäkseen suunnitelman näiden yksinoikeuksien ehkäisemiseksi vahingoittamatta yksityisen vapautta, ja seuraus siitä on, että äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvojen käsiin, monien elämisenehdot huononevat, ja tyytymättömyys leviää. Sentähden on taistelulla pääoman ja työn välillä suurempi merkitys tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. Kaukonäköiset miehet ovat ennustaneet, että taistelusta pääoman ja työn välillä syntyy yhteentörmäys, joka koituu turmiolliseksi tasavallan hallitusmuodolle, yhteentörmäys, joka johtaa ensin anarkiaan ja verenvuodatukseen ja sen jälkeen itsevaltiuteen jonkun rohkean henkilön johdolla, jonka onnistuu asevoimalla saada järjestys uudestaan voimaan. Toisinaan esitetään sosialismi nykyisen tilan johdonmukaiseksi lopputulokseksi. Ensimäiset kokeilut tähän suuntaan, sanotaan, tehdään kaupungeissa. Työnantajat, joilla on käytettävinään rajattomat määrät välikappaleita, ja työntekijät, joiden melkeinpä ainoana apuneuvona on äänioikeus, taistelevat toistensa kanssa, ryhmä ryhmää vastaan, saadakseen haltuunsa kunnallishallituksen. Ennen on amerikalaista farmaria pidetty voittamattomana vallituksena, joka suojelisi olevia oloja, mutta monen farmarin mielessä on tapahtunut muutos."

Myöskin kristikunnan kirkollisia valtoja on varotettu ja ne ovat saaneet määräyksiä. He ovat saaneet varotuksia niiden rangaistusten kautta, joiden Jumala menneisyydessä antoi kohdata kansaansa, ja myöskin satunnaisten uskonpuhdistajain kautta. Kumminkin on hyvin harvoja, jotka voivat lukea käsikirjotuksen seinältä (Dan. 5), ja he ovat kykenemättömiä voittamaan kansan virtaa tai edes estämäänkään sitä. T. De Witt Talmage näytti huomaavan ja ymmärtävän osaksi, sillä eräässä esitelmässä hän sanoi:

"Jos ei Kristuksen seurakunta nouse ylös ja Jumalan palvelijattarena osota omaavansa rakkautta ja ymmärrystä kansan suurta joukkoa kohtaan, joka taistelee ankaraa taistelua oman ja omaistensa ylläpidon puolesta, niin jää se nykyisessä tilassaan kuolleeksi laitokseksi, ja Kristus menee taas, kuten muinoin, rannalle ja pyytää yksinkertaisia, rehellisiä kalastajia tulemaan apostoleiksi ja julistamaan sitä, mikä on oikein Jumalan ja ihmisten edessä. Aika on tullut, jolloin kaikilla kansanluokilla pitää olla samanlaiset oikeudet olemassaolon taistelussa."

Ja kumminkaan ei tämä mies, jolla elämänaikanaan oli sellaiset lahjat ja sellainen vaikutus kuin ainoastaan harvoilla, näyttänyt kiirehtivän, seuratakseen omaa vakaumustaan kristityn velvollisuuksista vaaran hetkinä.

Varotukset kuuluvat edelleen, ja velvollisuuden tunne pakottaa monia, mutta, oi, kaikki se ei ole miksikään hyödyksi; varotukset jätetään huomioonottamatta. Kirkon palvelijalla on ollut ja on yhä vielä jossain määrin suuri valta, mutta sitä on käytetty väärin ja käytetään yhä vielä itsekkäässä tarkotuksessa, ja kaikki tämä tehdään Kristuksen ja evankeliumin nimessä. Jokainen etsii omalla tahollaan omassa lahkossaan ihmisten "kunniaa", "etumaisia istuimia synagogissa" ja "että ihmiset puhuttelevat heitä rabiksi" eli tohtoriksi ja kunnianarvoisaksi, niinkuin nimet nyt kuuluvat, sekä omaa voittoaan omassa "tilassansa" (lahkossansa). (Joh. 5: 44; Matt. 23: 6—12; Jes. 56: 11.) "Mutta ihmispelko panee paulan". Se on estänyt muutamia Jumalan totisistakin palvelijoista olemasta uskollisia, kun taas monilla alipaimenista ei ilmeisesti ole koskaan ollut muuta mielenkiintoa Herran laumaan paitsi saadakseen lauman villan.

Tunnustamme ilolla, että monta sivistynyttä korkeassa asemassa olevaa ja hurskasta miestä on ollut ja vieläkin on papiston keskuudessa kaikissa nimiseurakunnan eri lahkoissa, joissa koko aikakauden aikana on ollut sekä vehnää että lustetta. (Matt. 13: 30). Kumminkin täytyy meidän myöntää, että monet, jotka ovat raivanneet itselleen tien puhujalavalle ja kuulijapenkkeihin, kuuluvat lusteluokkaan. Ihmisten arvonanto ja monet siihen yhdistetyt aineelliset edut, joita tarjottiin lahjakkaille nuorille miehille, jotka halusivat ryhtyä papin virkaan, ovat olleet varmana syynä sellaiseen suhteeseen. Sillä kaikista toimista on paikka kirkon palveluksessa helpoimmin ja nopeimmin vienyt maineeseen ja mukavuuteen sekä usein rikkauteen.

Tämä on syynä siihen, että niin monet, joita Raamattu kutsuu "palkkalaisiksi" (Jes. 56: 11; Hes. 34: 2—16; Joh. 10: 11—14); ovat tulleet hengellisiksi opettajiksi ja johtajiksi. Mutta niiden vastuu, jotka ovat ottaneet julistaakseen evankeliumia Kristuksen nimessä, on hyvin suuri. Kansan edessä ovat he Kristuksen edustajia, hänen henkensä ilmauksena ja hänen totuutensa selittäjinä. Ja luokkana katsoen on heillä ollut parempi tilaisuus kuin muilla oppia tuntemaan totuus. Mutta sen pahempi, ei suuri enemmistö heistä nähtävästikään ole ymmärtänyt käyttää hyväkseen etujaan! Sentähden ovat he tänä päivänä "sokeita sokeain taluttajia" ja joutuvat seurakuntineen epäilyksen kuoppaan. He ovat kätkeneet totuuden, koska ei sitä mielellään kuunnella, ja julistaneet eksytystä, josta pidetään vieläpä "uskovaistenkin" kesken, sekä esittäneet ihmisten oppeja, koska heidät maksusta on asetettu siihen. Käytöksellänsä ja toisinaan myöskin sanoilla ovat he julistaneet kansalle: Uskokaa varmasti siihen, mitä me julistamme, sensijaan että kehottaisivat heitä "koettelemaan kaikkea" apostolien ja profettain henkeytettyjen sanojen mukaisesti ja "pitämään" ainoastaan "sen, mikä hyvää on". Vuosisatojen aikana kätki katolilainen papisto Jumalan sanan sisällyksen, senkautta että he estivät kääntämästä Raamattua eläville kielille. He pelkäsivät nimittäin, että kansa tutkisi Raamattua ja huomaisi siten heidän väitteittensä paikkansapitämättömyyden. Aikojen kuluessa nousi kumminkin heidän keskuudestaan muutamia uskonpuhdistajia, jotka pelastivat Raamatun unohduksista ja panivat sen kansan käsiin. Sen seurauksena oli suuri vastalauseliike Rooman kirkon vääriä oppeja ja väärinkäyttöjä vastaan. Mutta ennen pitkää turmeltui myöskin protestanttilaisuus, ja sen papisto sepitteli uskontunnustuksia, joita he opettivat kansan uskomaan otteina Raamatun opeista ja mitä suurimerkityksellisimpinä. Niin ovat he kastaneet lapsia ja opettaneet heitä kristinopissa, ennenkuin he vielä saattoivat ajatellakaan. Kehittyneemmät ovat he tuudittaneet uneen, antaessaan heidän ymmärtää, että varminta kaikissa uskonnollisissa asioissa olisi jättää kaikki opinkysymykset ja seurata heidän johtoaan, että heillä, papeilla, yksin oli tarpeellinen sivistys ymmärtääkseen Jumalan totuutta, ja että heitä sentähden oli pidettävä pätevinä kaikissa sellaisissa kysymyksissä ilman vetoamista Jumalan sanaan. Ja se, joka on uskaltanut epäillä näiden vaatimusten oikeaperäisyyttä ja olla toista mieltä, sitä on pidetty kerettiläisenä ja harhahenkenä. Oppineemmat ja etevimmät jumaluusoppineet ovat kirjottaneet paksuja kirjoja kutsumastaan järjestelmällisestä jumaluusopista, mutta tämä kaikki on juutalaisten Talmudin tavoin suureksi osaksi ollut omiaan syrjäyttämään Jumalan sanan ja korvaamaan sen ihmissäännöillä. (Matt. 15: 6; Jes. 29: 13.) Toiset ovat vastaanottaneet arvossapidettyjä ja tuottavia professori-virkoja jumaluusopin seminaareissa, jotka näennäisesti ovat perustetut kasvattamaan nuoria miehiä evankeliumin palvelukseen, mutta jotka itse asiassa opettavat heidän eri koulujensa n.k. järjestelmällistä jumaluusoppia, kahlehtivat vapaan ajatuksen, ja estävät sellaista vakavaa ja nöyrää Raamatun tutkimista, jonka tarkotuksena on yksinkertainen usko sen oppeihin ihmisten perimätiedoista välittämättä. Niin on "papisto", sukupolvi sukupolven jälkeen, vaeltanut perityn eksytyksen tallatussa vaossa, ja ainoastaan satunnaisesti on joku huomattu olevan kylliksi hereillä ja uskollinen voidakseen huomata eksytyksen ja huutaakseen parannusta. On ollut paljon mukavampaa seurata virran mukana, erittäinkin kun suuret miehet kävivät etunenässä.

Siten on papiston valta ja edut kokonaisuudessaan käytetyt väärin, vaikkakin sen riveissä on ollut ja yhä vielä on muutamia totisia, uskollisia sieluja, jotka todellakin uskoivat tekevänsä Jumalalle palveluksen kannattamalla vääriä järjestelmiä, joihin heidät oli johdettu, ja joiden eksytyksen kautta he myöskin suureksi osaksi ovat olleet sokaistuja.

Ylpeät ja omaansa etsivät papiston keskuudesta katsovat epäilemättä nämä huomautukset loukkaaviksi, mutta nöyrät pitävät varmastikin tätä oikeaa esitystä arvossa, tunnustavat totuuden ja päättävät vaeltaa Jumalan valossa, sellaisena kuin se loistaa hänen sanastaan, välittämättä ihmisten perimätiedoista, ja he tulevat siunatuiksi sen kautta. Meitä ilahuttaa sanoa, että tähän mennessä elonaikana olemme saaneet oppia tuntemaan muutamia harvoja saarnaajia, jotka, kun nykyinen totuus selvisi heille, jättivät eksytyksen ja pyrkivät palvelemaan totuutta. Mutta, oi, suurin osa papistosta ei kuulu nöyriin, ja taas saamme tuntea voiman Mestarin sanoissa: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!" olkoonpa tämä tavara sitte maineessa, opissa, rahassa tai vaikkapa vaan tavallisessa hyvinvoinnissa.

Yleisen kansan ei pidä sentähden hämmästyä siitä, että kristikunnan uskonnon opettajat kokonaisuuteen katsoen ovat sokeita tämän elonkorjuun erikoisille totuuksille, aivan niinkuin tunnustetut opettajat Juutalaiskaudenkin lopussa olivat sokeita ja vastustivat silloisen elonkorjuun erikoisia totuuksia. Heidän sokeutensa on palkka, sentähden että he ovat käyttäneet väärin kykyjä ja tilaisuuksia. Valoa ja totuutta ei voida niinollen odottaa tältä taholta. On hyvin merkitsevää, että uskonnolliset johtajat Juutalaiskauden lopussa esittivät kansalle tämän kysymyksen: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai farisealaisista uskonut häneen?" (Joh. 1: 48.) Ne, jotka silloin sokeasti seurasivat johtajiaan, kadottivat etuoikeutensa uuden talouden siunauksiin. Niin käy myöskin näinä Evankelikauden viimeisinä päivinä: Ne, jotka sokeasti seuraavat "hengellisten" johdatusta, joutuvat heidän kanssaan harhateille, ja ainoastaan ne, jotka uskollisesti vaeltavat Jumalan kanssa, joilla on hänen henkensä ja nöyrä usko hänen kalliin sanansa kaikkiin todistuksiin, voivat huomata eksytyksen "lusteen", joka niin kauvan on ollut totuudella sekotettuna ja rohkeasti pysyä kiinni evankeliumin uskossa ja olla sydämessään uskolliset Jumalalle, kun kansanjoukot kulkevat virran mukana uskottomuutta kohden sen eri muodoissa, uskoen kehitysoppiin, korkeaan kritiikkiin, kristilliseen tieteeseen, spiritismiin tai muihin oppeihin, jotka kieltävät suuren Golgatan uhrin välttämättömyyden ja ansion. Mutta ne, jotka jaksavat seistä tänä "pahana päivänä" (Ef. 6: 13), osottavat senkautta kristillisen luonteensa arvon. Sillä virran voima tulee niin vahvaksi heitä vastaan, että ainoastaan tosi uskollisuus Jumalaa kohtaan, into, rohkeus ja mielenlujuus voi kestää loppuun saakka. Nouseva epäuskon aalto vie varmaankin pois kaikki muut. On kirjotettu: "Tuhat kaatuu sivullasi, ja kymmenen tuhatta oikealla sivullasi, mutta ei se kohtaa sinua… Koska sinä olet sanonut: Sinä, Herra, olet minun turvani, ja koska sinä olet tehnyt Ylimäisen suojaksesi… Joka Korkeimman (vihkiytymisen ja yhteyden) kätkössä istuu, hän pysyy Kaikkivaltiaan varjossa… Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä pakenet hänen siipiensä alle; hänen totuutensa on kilpesi ja suojuksesi." — Ps. 91: 7, 9, 1, 4, engl. k.

Kristitty ei voi välttää henkilökohtaista vastuutaan ja panna sitä pastorien, opettajien, neuvoskuntain tai uskontunnustusten päälle. Sillä meidät tuomitaan Jumalan omien sanojen mukaan (Joh. 12: 48—50; Ilm. 20: 12) eikä kanssaihmistemme mielipiteitten eikä käskyjen mukaan, kuinka lahjakkaita ja korkealle korotettuja he sitte lienevätkään. Sentähden pitäisi kaikkien olla jalojen berealaisten kaltaisia, jotka "joka päivä tutkivat Raamatuita" nähdäkseen jos se, mitä heille opetettiin, oli totta. (Apt. 17: 11.) Velvollisuutemme kristittyinä on se, että jokainen koettelee kaikkea, jonka ottaa vastaan ja pitää sen, mikä on hyvää. (1 Tess. 5: 21.) "Lakiin ja todistukseen! Elleivät he tämän sanan mukaan lausu, johtuu se siitä, ettei heillä ole valoa." — Jes 8: 20, engl. k.

Sama periaate voidaan sovittaa sekä aineellisiin että henkisiin asioihin. Nyt, kun eri valtiolaivat menevät perikatoaan kohti, voivat ne, jotka näkevät tyrskyt etäältä, ainakin tarttua nykyisiin tilaisuuksiin järjestääkseen viisaasti omat olosuhteensa tuota välttämätöntä ratkaisukohtaa varten, joskaan he eivät voi muuttaa tapahtumain yleistä kulkua. He voivat asettaa pelastusveneet ja pelastusvyöt kuntoon, niin että, kun valtiolaiva hukkuu anarkian kiehuvassa meressä, he voivat pitää päänsä veden yläpuolella ja löytää pakopaikan. Toisin sanoin, puhumatta periaatteista, on kumminkin viisasta meidän päivinämme toimia oikein, jalomielisesti ja ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan katsomatta heidän elämänsuhteihinsa. Sillä suuri hätä nousee kiukustuneiden kansain vihasta, valistuneiden joukkojen tyytymättömyydestä ja suuttumuksesta parempiosaisia, hallitsevia luokkia kohtaan. Tyytymättömyyden syitä pohditaan nykyään laajalti, ja nyt, ennenkuin vihan myrsky puhkeaa, on yksityisen aika tehdä periaatteensa tunnetuksi, ei ainoastaan sanojen kautta vaan myöskin käytöksensä kautta kaikissa suhteissa kanssaihmisiinsä. Nyt on aika tutkia tuota kultaista sääntöä ja elää sen jälkeen; oppia rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään ja menetellä sen jälkeen. Jos ihmiset olisivat kyllin viisaita ajatellakseen, mikä hyvin läheisessä tulevaisuudessa täytyy tulla asiain nykyisen kulun lopputulokseksi, tekisivät he näin jo pelkästä viisaasta laskelmasta, joskaan ei periaatteesta.

On nimittäin järjellistä otaksua, että keskellä tulevan hädän hurjaa hämmennystä otetaan huomioon ne, jotka ovat osottautuneet olevansa oikeudenmukaisia, jalomielisiä ja ystävällisiä, kun sitävastoin erityinen viha kohtaa niitä, jotka ovat harjottaneet sortoa ja puolustaneet sitä. Niin oli Ranskan vallankumouksenkin julmuuksien keskellä, ja että se taas toistuu, siihen viittaa seuraava Herran sanan neuvo: "Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä." (Sef. 2: 3.) Ja taas: "Välttäkää pahaa ja tehkää hyvää. etsikää rauhaa ja tavottakaa sitä! Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita, ja hänen korvansa heidän huutoansa. Mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa." (Ps. 34: 15—17.) Nämä viisaat varotussanat ovat maailmalle ylimalkaan. Pyhät, "pieni lauma", "voittajat", on luvattu katsoa arvollisiksi pelastamaan kaikesta tästä, mikä kohtaa maailmaa. — Luukk. 21: 36.

Kun Herran vihan hehku ensisijassa kohtaa kristikunnan kansoja, koska he ovat rikkoneet paljoa valoa ja erikoisia etuja vastaan, osottaa Raamattu kumminkin selvästi, etteivät myöskään pakanakansat ole olleet ilman edesvastuuta eivätkä sentähden jää rankaisematta. Monen sukupolven aikana ja läpi vuosisatojen on heillä ollut mielihyvänsä vääryydessä. Heidän isänsä unohtivat Jumalan menneinä aikakausina, koska he eivät tahtoneet pitää muistissaan hänen vanhurskasta hallitustaan; he rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa ja seurasivat tahallisesti omaa tyhmyyttään. Ja heidän jälkeläisensä ovat alituisesti rientäneet samaa alaspäinvievää tietä aina tähän päivään saakka. Apostoli Paavali ilmottaa meille Room. 1: 18—32 hyvin selvästi, mitä Jumala ajattelee näiden kansojen vastuunalaisuudesta. Siellä luemme:

"Jumalan viha ilmenee taivaasta kohdatakseen kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä, mitä ihmiset harjottavat, ne jotka pidättävät totuuden vääryydessä, sentähden että se, mikä Jumalasta tiedetään, on heille ilmeistä; sillä Jumala on sen heille ilmottanut. Sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa ijankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävänä, niin etteivät (kun heillä on luonnon valo, se on: luonnon todistus Jumalan olemassaolosta, vallasta ja hyvyydestä, ja omantunnon valo, joka ilmaisee mikä on oikein tai väärin) he voi sanoa itseänsä syyttömiksi (kun he antautuvat pahalle tielleen), sentähden, että he, vaikka ovat tunteneet Jumalan (ainakin osaksi), eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat käyneet ajatuksiltaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt (sellaisen elämän luonnollisena seurauksena). Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmistyneet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevain kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät hyljännyt heidän sydämensä himoissa saastaisuuteen, niin että he keskenään häväisevät omat ruumiinsa; jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luotua kuin Luojaa, joka on ylistetty ijankaikkisesti. Amen."

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisten intohimojen valtaan (se on, Jumala ei koettanut saattaa heitä takaisin, vaan jätti heidät kulkemaan pahaa tietään ja kokemuksen kautta maistamaan sen katkeria hedelmiä)… Ja niinkuin he eivät tahtoneet Jumalaa tuntea, niin Jumala hylkäsi heidät heidän turmeltuneen mielensä valtaan, tekemään sitä, mikä ei sovi; he ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; he ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalalle kauhistuksena, he ovat väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, tyhmiä, sanansa rikkojia, sydämettömiä, armottomia; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskauden säädökset ja tietävät, että ne, jotka tuommoisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan tee samoin, vaan ilmaisevat mieltymyksensäkin niille, jotka noin tekevät."

Niinkuin tässä on osotettu, ovat pakanakansat kauvan sitten tukahuttaneet sen, mikä maailman varhaisina aikakausina oli tunnettua totuutena Jumalasta ja hänen vanhurskaudestaan, sekä pitäneet pimeyttä valoa parempana, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Ja pahojen ja turhien mielikuvituksiensa perustuksella keksivät he vääriä uskontoja, jotka hyväksyivät heidän pahat tiensä oikeiksi. Ja kun jälkeentulevaiset sukupolvet ovat hyväksyneet esi-isäinsä pahan tien hyväksymällä heidän oppinsa ja vaeltamalla heidän jäljissään, ovat he ottaneet itselleen heidän kokoontuneet rikoksensa ja kirouksensa, ja näin he ovat tehneet saman periaatteen perustuksella, jolla kristikunnan nykyiset kansatkin ottavat itselleen edellisten sukupolvien velvollisuudet. Huolimatta kaikesta tästä eivät pakanakansat kumminkaan ole kokonaan jääneet joutumatta sen tosiasian vaikutuksen alaiseksi, että suuri valo on tullut maailmaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jopa, ennenkuin Kristus tulikaan, oli Israelin ihmeellinen Jumala tunnettu monen pakanakansan keskuudessa menettelynsä kautta tätä kansaa kohtaan, ja läpi Evankelikauden ovat Jumalan pyhät levittäneet iloista sanomaa laajalti.

Siellä ja täällä ovat muutamat harvat yksilöt ottaneet varteen totuuden, mutta kansat sellaisinaan ovat ylimalkaan jättäneet sen huomioonottamatta ja vaeltaneet edelleen pimeydessä. Sentähden on Herra "vihainen kaikille kansoille". (Jes. 34: 2.) Pakanakansat, joilta puuttuu evankeliumi ja sen edut, tuomitaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen, kun taas niinkutsutut kristikansat, jotka ovat nauttineet evankeliumin valoa ja etuja, mutta jotka eivät ole vaeltaneet sen arvoisesti, tuomitaan myöskin totuuden ja vanhurskautensa mittapuun mukaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen.

Siten on jokainen suu tukittu, ja koko maailma on rikollinen Jumalan edessä. Kaikkien kansojen joukossa "ei ole ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikkityyni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään."

Jumalan oikeus siinä, että hän rankaisee kaikkia kansoja, on ilmeinen. Ja kun pakanakansat saavat osakseen oikeudenmukaisen koston teoistaan, niin ei meidän tule unohtaa kristikunnan suurempaa edesvastuuta. Sillä jos juutalaisilla oli kaikin tavoin etuuksia pakanain edellä, ennen kaikkea siinä, että Jumalan lausunnot ovat uskotut heille (Room. 3: 1, 2), mitä silloin sanomme kristikunnan kansoista, joilla on vielä suuremmat sekä lain että evankeliumin edut? Kumminkin on totta kristikunnasta tänä päivänä, niinkuin se oli juutalaisesta kansastakin, että heidän tähtensä pilkataan Jumalan nimeä pakanain keskuudessa. (Room. 2: 24.) Muistakaamme esim. että "kristityt" kansat kullanahneudessaan ovat pakottaneet pakanakansat opiumin ja väkijuomain kauppaan. Luotettava todistaja, joka puhuu henkilökohtaisesta kokemuksesta, kirjotti joku aika sitten New Yorkin "Voicessa" seuraavaa:

"Omien huomioideni mukaan Kongossa ja Afrikan länsirannalla niinkuin monen lähetyssaarnaajan ja muidenkin ilmotusten mukaan aiheuttaa juoppous suurempaa vahinkoa alkuasukasten keskuudessa kuin orjakauppa on koskaan aiheuttanut. Se tempaa pois kansan ja tekee kylät autioiksi, mutta se ei ainoastaan surmaa tuhansia vaan turmelee ja saattaa perikatoon koko sukuja sekä ruumiiseen että sieluun nähden, niin että heidän jälkeläisistään tulee suvustaan turmeltuneita olentoja, joissa on vanhempainsa turmeltuneen tilan leima… Kaikki työntekijät saavat päivittäin puolipäivän aikaan suuren määrän rommia ja täytyy jokaisen joka lauvantai-ilta ottaa vastaan ainakin kaksi pulloa paloviinaa maksuksi työstään. Ja monissa tehtaissa pakotetaan heidät, kun heidän 1—3 vuoteen pitkä palvelusaikansa loppuu, viemään tynnyrin rommia tai paloviinaa mukanaan kotiin. Maassasyntyneitä kauppiaita pakotetaan ottamaan paloviinaa vastineeksi kotoisista tuotteistaan, silloinkin kun he tekevät vastaväitteitä; ja kun eivät saa oikeutta, tyhjentävät he paloviinan jokeen. Sanotaan yleisesti: 'Mustain täytyy tyytyä rommiin, emme voi saada kylliksi rahoja tyydyttääksemme liikettä myymällä ainoastaan suolaa tai kangasta heille.' Kaupungit tarjoavat juoppouden tähden joka sunnuntai kauhistuttavan näyn. On kyliä, joissa kaikki, miehet, naiset ja lapset, ovat aivan juovuksissa, ja siten tulee loppu jumalanpalveluksista, joita ennen on pidetty. Ruhtinaat sanovat surulla lähetyssaarnaajille: 'Miksette te Jumalan miehet tulleet ennen juoppoutta? Nyt se on ottanut pois kansani ymmärryksen ja paaduttanut heidän sydämensä; he eivät ymmärrä mitään eivätkä välitä mistään hyvästä.' Sanotaan myöskin että pakanat pitävät Raamattua arvossa ja sanovat kristityille: 'Teidän tekonne eivät ole sopusoinnussa tämän pyhän kirjan oppien kanssa.' Erään braminin sanotaan kirjottaneenkin eräälle lähetyssaarnaajalle: 'Me olemme tarkastaneet teitä. Te ette ole niin hyvä kuin teidän kirjanne. Jos teidän kansanne käytös olisi yhtä hyvä kuin teidän kirjanne, saisitte te Intian valtaanne viidessä vuodessa'." — Katso Hes. 22: 4.

Jos Niiniven asukkaat ja Saaban kuningatar esiintyvät tuomiolla sitä Israelin sukua vastaan jolle Herra puhui (Matt, 12: 41, 42), silloin esiintyy Israel ja kaikki edelliset sukupolvet sekä kaikki pakanat oikeudella tätä kristikunnan sukupolvea vastaan, sillä missä paljon on annettu siellä myöskin paljon vaaditaan. (Luukk. 12: 48.) Mutta jättäen huomioonottamatta koston siveellisen puolen tässä asiassa, huomaamme, että itse asian luontoon kuuluu, että pakanakansojen täytyy kärsiä kristikunnan, Babylonin, lankeemuksen kautta. Jumalan sanan vaikutuksen kautta ovat n.k. kristikansat edistyneet suuresti joka suuntaan. Rikkaudessa, mukavuudessa, ymmärryksen kehityksessä, koulusivistyksessä, kunnallisessa hallinnossa, tieteessä, taiteessa, käsitöissä, kaupassa ja kaikissa inhimillisen teollisuuden haaroissa ovat he sentähden paljon pakanakansain edellä, jotka eivät ole olleet niin Jumalan sanan sivistävän vaikutuksen suosimia. Nämä ovat sensijaan alituisesti laskeneet, niin että heistä voi nyt ainoastaan nähdä muinaisen kukoistuksensa hylyn. Huomaa esim. Kreikkaa, joka kerran oli maailman sivistyksen ja rikkauden pesäpaikka, sekä Egyptiä, joka kerran oli koko maan etevin kansa. Molempien ihanuus on nyt kadonnut.

Seurauksena pakanakansojen lankeemuksesta ja kristittyjen kansain kukoistuksesta ovat edelliset enemmän tai vähemmän velkaa jälkimäisille monista eduista niinkuin kaupasta, maailman kulkuneuvoista ja sitä seuraavasta ajatusten ja käsitysten j.n.e. levenemisestä. Niin on myöskin viimeisten vuosien edistyminen kietonut kaikki kansat eri yhteisiin harrastuksiin, joita ei voida vakavasti järkyttää yhden tai useamman kansan keskuudessa, ilman että sen pian täytyy koskea kaikkia. Sentähden, kun Babylon, kristikunta, äkkiä hukkuu, kohtaavat sen seuraukset ankarasti kaikkia kansoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia siitä. Vertauskuvallisella kielellä sanotaan heidän sentähden kovasti itkevän suuren Babylonin kaupungin lankeemusta. (Ilm. 18: 9—19.) Mutta pakanakansat eivät saa kärsiä ainoastaan Babylonin lankeemuksen tähden, sillä yhteiskunnallisen ja valtiollisen liikkeen kuohuvat aallot leviävät nopeasti ja nielevät kaikki kansat. Ja siten lakaistaan koko maa turmeluksen luudalla ja ihmisten ylpeys tulee tyhjäksi. Sillä on kirjotettu: "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra". (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja Herran tuomio sekä pakanoista että kristikunnasta tapahtuu mitä tarkimman oikeuden mukaan.

    Jos päivönen pilvihin peittyisikin,
    Ja tummenis taivas, oo huoleti vaan,
    Sun taivainen Taattosi armollisin,
    Hän auttavi tiellä sua rakkaudessaan.

    Jos tiesi on ahdas ja tappurainen,
    Niin muistathan Herrankin kulkeneen sen.
    Sen päässä sä, jos vaan oot uskollinen,
    Saat elämän kruunun ja kirkkauden.

    Ja laineet kun tyrskien kuohuilevat
    Ja myrskyt kun pauhaa, ei tähteä näy,
    sua Herrasi silmät ne johdattavat,
    Hän aamuhun rauhan myös rinnallas käy.

    Hän enkelit käskee sua varjelemaan
    Ja tielläsi hellästi hoitelemaan.
    Sua valollaan johtaa, niin luottaos vaan!
    Ei koskaan hän muutu, ei konsanaankaan!

Oi luottaos Herraan! Niin, luottaos vaan!
Hän aina on vakaa, oi, luottaos vaan!

NELJÄS LUKU.

Babylonin, kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. — Syytös porvarillisia voimia vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia voimia vastaan. — Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä päättynyt.

"Herra Väkevä Jumala puhuu ja kutsuu maailman auringon koitosta sen laskuun saakka… Hän kutsuu taivaat ylhäältä (korkeat eli hallitsevat voimat) ja maan (kansanjoukot), tuomitaksensa (häntä tunnustavan) kansansa (kristikunnan).

"Kuule, minun kansani, niin minä puhun; Israel (nimeksi henkinen Israel — Babylon, kristikunta) sinua vastaan tahdon todistaa (tahdon varottaa sinua)… Jumalattomalle sanoo Jumala: Miksi tahdot ilmottaa minun sääntöjäni ja ottaa liittoni suuhusi, kun kuitenkin vihaat kuritusta ja heität minun sanani taaksesi? Jos näet varkaan, mielistyt sinä häneen ja pidät yhtä huorintekijäin kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi kutoo petosta. Sinä istut ja puhut veljiäsi (totisia pyhiä, vehnäluokkaa) vastaan, äitisi poikaa sinä panettelet. Näitä sinä teet, ja minä olisin vaiti? Luuletko, että minä tosiansa olen sinun kaltaisesi? Mutta minä nuhtelen sinua, ja asetan näitä silmäisi eteen.

"Huomatkaa siis näitä, te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa!" — Ps. 50: I, 4, 7, 16—22.

Seurauksena tiedon suuresta kasvamisesta kaikilla aloilla, josta kaitselmus on pitänyt huolta tänä Kristuksen tuhatvuotisen hallituksen "valmistuksen päivänä", punnitaan nyt kristikunnan, Babylonin, porvarilliset ja kirkolliset mahdit oikeuden vaakalaudalla koko maailman nähden. Tuomion hetki on tullut, tuomari on ottanut paikkansa, todistajat, yleinen kansa, ovat läsnä, ja tällä kehitysasteella saavat vallallaolevat mahdit kuulla syytöksiä, ja heidän sallitaan vastata puolestaan. Heidän asiansa koetellaan avoimen tuomioistuimen edessä ja koko maailma on jännityksellä kuulemassa.

Tämän oikeudenkäynnin tarkotuksena ei ole suuren Tuomarin vakuuttaminen näiden valtain todellisesta asemasta, sillä heidän tuomionsa on jo edeltäpäin sanottu ennustuksen varman sanan kautta, ja jo voidaan lukea heidän juhlasaliensa seinällä salaperäiset, mutta turmiolliset sanat: "mene, mene, tekel, ufarsin". Nykyinen koetteleminen, jossa pohditaan oikeutta ja vääryyttä, oppeja ja kelvollisuutta j.n.e., ilmaisee kaikille ihmisille Babylonin todellisen luonteen, niin että, vaikka sen väärät vaatimukset ovat kauvan pettäneet ihmisiä, he lopuksi tulevat tämän oikeudenkäynnin kautta täyteen selvyyteen Jumalan oikeudesta sen lopulliseen hävittämiseen nähden. Tässä koettelemisessa asetetaan kysymyksenalaiseksi Babylonin vaatimukset sen suuremmasta pyhyydestä ja jumalallisesta oikeudesta hallita maailmaa yhtä hyvin kuin sen monet ristiriitaiset opitkin.

Selvästikin häpeissään ja hämmennyksissään sellaisen todistajajoukon edessä koettavat porvarilliset ja kirkolliset mahdit hallitsijainsa ja papiston edustamina tehdä tilinsä. Historia ei viittaa mihinkään aikaan, jolloin olot olisivat olleet sellaiset kuin nyt. Ei koskaan ole niin tarkastettu, kuulusteltu ja arvosteltu papistoa, valtiomiehiä ja yhteiskunnan hallitusmiehiä kuin tällä yleisellä ajatuksien lausumisella, jonka kautta Herran sydämiätutkiva henki saa aikaan heissä suurta hämmennystä. Huolimatta heidän yrityksistään välttää tämän ajan hengen tutkistelu ja ristikuulustelu, täytyy heidän kestää se, ja koetteleminen jatkuu.

Kun joukot meidän aikanamme rohkeasti vaativat kristikunnan sekä porvarillisia että kirkollisia mahteja vahvistamaan vaatimuksensa jumalallisesta hallitsemisoikeudesta, niin eivät he eivätkä vallassaolijatkaan huomaa, että Jumala on antanut hallitusoikeuden [II osa, siv. 81, 88] sellaisille hallitsijoille, joita ihmiset ylimalkaan valitsisivat tai sietäisivät, olkootpa hyviä tai pahoja, kunnes "pakanain ajat" loppuisivat; että Jumala tänä aikana on sallinut maailman kokonaisuuteen katsoen hoitaa omia asioitaan ja koettaa itsehallintoa. Sen päämäärä on ollut, että kaikki ihmiset oppisivat, että he ovat langenneessa tilassa kykenemättömiä pitämään pystyssä itsenäistä hallintoa, ja ettei kannata koettaa olla riippumaton Jumalasta tai toisistaan. — Room. 13: 1.

Hallitsijat ja johtavat luokat eivät ole ymmärtäneet tätä, mutta ovat huomanneet tilaisuutensa ja käyttäneet hyödykseen vähempiosaisten joukkoja, ja heidän salliminaan ja sietäminään, olkoonpa sitten, että tämä on tapahtunut tietoisesti tai tietämättä, on heitä kauvan tuettu vallassa. Sen ohessa ovat he koettaneet saada oppimattomien joukkojen päihin ilettävän opin "ruhtinasten jumalallisista oikeuksista" porvarillisessa ja kirkollisessa suhteessa, ja lujittaakseen tämän opin, joka on niin sovelias heidän aikomuksilleen, on tietämättömyyttä ja taikauskoa monina vuosisatoina virkistytetty joukkojen keskuudessa.

Vasta uudempana aikana on tieto ja sivistys tullut yleiseksi, mutta tätä eivät ole aikaansaaneet kuninkaiden ja kirkkoruhtinasten pyrkimykset, vaan asianhaarat, jotka Jumalan sallimus on tuottanut. Sanomalehdistö ja höyryvoima ovat olleet parhaimpina välineinä. Ennenkuin Jumala astui väliin, eivät joukot voineet oppia paljon paitsi omaa kokemustaan, koska he olivat suureksi osaksi erotettuja toisistaan. Mutta nämä välineet ovat aikaansaaneet ihmeellisen yhteyden yhteiskunnallisella alalla ja liiketoimissa, niin että kaikki katsomatta säätyyn tai olinpaikkaan voivat käyttää hyväkseen toisten kokemuksia koko maailmassa.

Nyt on suuri yleisö matkustava yleisö, lukeva ja ajatteleva yleisö, ja se tulee myöskin nopeasti tyytymättömäksi ja meluavaksi yleisöksi, jolla on ainoastaan vähän jälellä kunnioitusta kuninkaita ja vallassaolijoita kohtaan, jotka ovat pitäneet koossa nykyisen asiain järjestyksen, jonka alla kansanjoukkoja niin herkeämättä ärsytetään.

Eräässä maassa huomataan hyvin, että yleinen valistus suuren kansanjoukon keskuudessa johtaa vallassaolijoihin nähden epävarmuuteen. Sentähden on sisäasiainministeri päättänyt iskuna nihilismin kasvamiselle estää korkeamman sivistyksen köyhemmiltä luokilta. Hän julkaisi nimittäin kerran määräyksen, että lukioihin ja korkeakouluihin ei saisi vastaanottaa oppilaiksi palvelijain, talonpoikain, käsityöläisten, vuokraajien ja samallaisissa yhteiskuntaoloissa olevien lapsia, sillä ei olisi hyvä, että nämä lapset nostettaisiin niistä oloista, joihin he kuuluivat, koska, niinkuin pitkä kokemus oli osottanut, he sen kautta tulivat tyytymättömäksi osaansa ja katkeroituneiksi yhteiskuntajärjestyksen välttämättömiä eroavaisuuksia vastaan.

Mutta tuossakin maassa on liian myöhäistä meidän päivinämme toteuttaa sellaista politiikkaa. Tätä politiikkaa seurasi paavikunta valtansa päivinä, mutta tuo viekas laitos huomaa nyt, että se olisi erehdys ja vahingoksi sille vallalle, joka koettaisi sitä. Valo on noussut joukkojen mieliin, ja niitä ei voida karkottaa takaisin muinaiseen pimeyteensä. Tiedon kasvaminen on synnyttänyt tasavaltaisen hallitusmuodon vaatimuksen, ja itsevaltiasten on täytynyt tehdä suuria myönnytyksiä kansan vaatimusten tähden.

Uuden päivän sarastaessa alkavat ihmiset huomata, että väärien vaatimusten suojassa, joita kansat muinaisessa tietämättömyydessään tukivat, ovat hallitsevat luokat itsekkäästi tehneet muiden luonnolliset oikeudet ja edut kauppatavaraksi. Ja kun he punnitsevat vallassaolijain vaatimuksia, tulevat he nopeasti omiin johtopäätöksiinsä, huolimatta kaikista heikoista verukkeista. Mutta kun heitä itseään ei johda mitkään korkeammat vanhurskauden ja totuuden periaatteet, niinkuin hallitsevia luokkia, on joukkojen arvostelu kaukana oikeudesta; sillä heidän nopeasti kasvava taipumuksensa on kaiken lain ja järjestyksen sivuuttaminen pikemmin kuin taipumus Jumalan sanan valossa rauhallisesti ja maltillisesti tarkastella oikeuden vaatimuksia kaikilta puolin.

Kun Babylonia, kristikuntaa — nykyistä yhteiskuntajärjestystä, jota edustavat valtiomiehet ja papisto — punnitaan yleisen mielipiteen vaakalaudalla, huomataan sen monet luonnottomat vaatimukset aivan perusteettomiksi ja kohtuuttomiksi. Ja sitä vastaan suunnatut ankarat itsekkäisyyden syytökset ja syytökset ristiriitaisuudesta Kristuksen kultaisen säännön kanssa, jonka nimeä ja valtaa se vaatii itselleen, ovat jo nostaneet vastakkaisen maljan niin korkealle, että maailmalla nyt enää on hyvin vähän kärsivällisyyttä kuunnella edelleen todistuksia sen todellisuudessa antikristillisestä luonteesta.

Sen edustajat kehottavat maailmaa panemaan huomiolle heidän valtakuntiensa ihanuuden, heidän armeijainsa voittokulut, heidän kaupunkiensa ja palatsiensa kauneuden ja loiston sekä heidän valtiollisten ja uskonnollisten laitostensa arvon ja voiman. He koettavat elähyttää muinaisen ajan yhdistävää isänmaallisuuden henkeä ja taikauskoa, joka muinoin taipui nöyrällä kunnioituksella vallassaolijain edessä, ja joka iloisesti huusi: "eläköön kuningas kauvan" sekä kunnioituksella katseli niitä, jotka väittivät olevansa Jumalan edustajia.

Mutta tämä aika on ohi. Vanhan tietämättömyyden ja taikauskon jätteet häviävät nopeasti ja sen kanssa myöskin yhdistävän isänmaallisuuden tunteet ja sokea uskonnollinen kunnioitus ja niiden sijaan tulee riippumattomuus, uhmailu ja epäilys jotka ennen pitkää johtavat maailmanlaajuiseen taisteluun ja anarkiaan. Eri valtiolaivojen kansa puhuu uhaten ja kiukulla kapteeneilleen ja perämiehilleen ja toisinaan tulevat he melkein kapinallisiksi. He väittävät, että vallassaolijain nykyisen politiikan tarkotuksena on houkutella heidät tulevaisuuden orjamarkkinoille, tehdä heidän luonnolliset oikeutensa kauppatavaraksi sekä saattaa heidät niihin elämänsuhteihin, joissa heidän isänsä orjailivat, Ja yhä suuremmalla innokkaisuudella vaativat monet, että nykyinen laivapäällystö on pantava pois viralta, että laiva saa olla tuuliajolla, kun he itse taistelevat vallasta. Mutta tätä rajua ja vaarallista huutoa vastustavat kapteenit ja perämiehet kuninkaat ja valtiomiehet, säilyttäen paikkansa sekä huutaen kansalle: kädet ylös, te annatte laivan kulkea matalikolle! Uskonnolliset opettajat esiintyvät ja neuvovat kansaa alamaisuuteen, ja koettaessaan terottaa mieliin omaa luulottelemaansa jumalallista valtaansa, jättävät he huomioonottamatta porvarivaltojen pyrkimykset kansan ohjaksissa pitämiseksi. Mutta hekin alkavat ymmärtää, että heidän valtansa on mennyttä, ja he katselevat ympärilleen keksiäkseen keinon sen takasinsaamiseksi. Niinpä puhuvat he yhteenliittymisestä ja yhteisvaikutuksesta toistensa kanssa, ja me kuulemme heidän tekevän kauppaa valtioiden kanssa saadakseen suurempaa apua ja lupaavan korvaukseksi pitää pystyssä porvarilaitoksia (kuolevalla) vaikutuksellaan. Mutta kaikista huolimatta on myrsky lähestymässä, ja kun joukot, jotka eivät näe vaaraa, jatkavat huutamistaan, valtaa heidät, jotka seisovat laivan peräsimessä, pelko siitä, minkä he nyt näkevät varmuudella tulevan.

Kirkolliset mahdit tuntevat osittain, että heidän on tehtävä tili. Sen ohessa koittavat he esittää asian mahdollisen parhaassa valossa, voidakseen jos mahdollista estää yleisen mielipiteen vallankumouksellista virtaa, joka on suunnattu heitä vastaan. Mutta kun he puolustuksekseen koittavat esittää niitä mitättömän hyviä vaikutuksia, joita heidän toimintansa on aikaansaanut menneinä vuosisatoina, tulee heidän hämminkinsä ainoastaan paljon selvemmäksi, ja muiden silmät avautuvat näkemään asiain todellisen tilan. Tuollaisia puolustuksia näkyy alituisesti sekä maailmallisissa että uskonnollisissa sanomalehdissä. Jyrkässä ristiriidassa tämän kanssa huomataan myöskin maailman armoton arvostelu kristikunnan sekä kirkollisista että porvarillisista mahdeista. Tästä esitämme muutamia esimerkkejä.

"New York Evening Post'ista" lainaamme seuraavaa: "Kaikista ihmissuvun omituisista käsityksistä ei ole enää omituisempaa kuin se, että kaikkivaltias Jumala olisi erikoisella huolella valinnut muutamia mitä tavallisimpia ihmissuvun jäseniä, usein sairaita, tyhmiä ja paheellisia, hallitsemaan suuria kansoja hänen erikoisessa suojeluksessaan ja hänen edustajinaan maan päällä."

Toisesta sanomalehdestä lainaamme seuraavaa: "Europassa ei ole ainoatakaan valtaistuinta, jossa eivät isien synnit olisi huomattavasti kohdanneet lapsia ja yhden tai kahden sukupolven perästä ei enää ole yhtään Bourbonia, Habsburgia tai Guelfiä suututtamassa ja hallitsemassa maailmaa. Tällainen veri jää tulevaisuudessa pois laskusta. Se poistaa itsensä pois tieltä."

Eräs sanomalehtimies on laskenut, että Englannin kuningashuoneen kulut vuosina 1837—1888 olivat 29,583,974 puntaa sterlingiä eli yli 746 miljonaa markkaa. Sen ohessa hän huomauttaa:

"Onko leikki sen hinnan arvoista? Se on hirveä summa maksettavaksi. Se merkitsee, että kansaa on verotettu äärimmäisyyteen saakka, jotta voitaisiin pitää joku määrä henkilöitä toimettomina, jotka koituisivat maalle suurimmaksi hyödyksi, jos he rehellisesti ansaitsisivat leipänsä."

Erään nykyisen hallitsijan kruunausjuhlallisuudet ovat huomattavana valaistuksena suuresta kuninkaallisesta ylellisyydestä, jonka tarkotuksena, samoin kuin kaiken muunkin kuninkaallisen komeuden, oli istuttaa kansanjoukkoihin se ajatus, että hallitsijat olivat niin paljon heidän yläpuolellaan, että heitä piti palvella korkeampina olentoina ja että heitä oli toteltava hyvin orjamaisesti. Komeuden tässä tilaisuudessa sanotaan maksaneen 25 miljoonaa dollaria (noin 125 milj. markkaa). Lontoolainen The Spectator huomautti siitä muunmuassa:

"On vaikeata lukea noista kruunausjuhlallisuuksista, saamatta mielipahan tunnetta, erittäinkin kun samaan aikaan saa lukea verilöylyistä, jotka tuo maa olisi kyennyt estämään, jos se olisi tahtonut. Viisi miljonaa puntaa sterlingiä yksistä juhlamenoista! Onko periaatetta, jolla sellaisia menoja edes näennäisestikään voitaisiin puolustaa? Se on Belsassarin tuhlaavaisuutta, melkeinpä mielipuolisen ylpeyden osottamista, aarteitten tuhlaamista, jollaista itämaalaisilla ruhtinailla on tapana toisinaan osottaa, ainoastaan herättääkseen suuruuden tunnetta turmeltuneessa mielessä."

Mutta sen tosiasian, että hallitsijoilla niin sanotuissa kristityissä valtakunnissa ei ole ollenkaan tosi kristillisiä tunteita eikä edes inhimillistä myötätuntoa, vahvistavat täydelleen heidän suhteensa Armenian kysymykseen. Sillä kun rikkautta kylvetään täysin käsin kuninkaallisuuden ja sen sisällyksettömän komeuden ja loiston tukemiseksi, ja kun heillä on käytettävänään miljonia sotamiehiä ja merimiehiä sekä mitä ihmeellisimpiä sotavarustuksia, kuuntelivat he liikkumattomina armenialaisten kristittyraukkojen huutoa, joita turkkilaiset olivat kiduttaneet ja tappaneet kymmenintuhansin. Suuret armeijat eivät selvästikään ole tarkotetut ihmiskunnan parhaaksi, vaan ainoastaan maailman valtio- ja rahamiesten itsekkäiden tarkotusten edistämiseksi: maa-alueiden anastamiseksi, rahamiesten etujen suojelemiseksi, saadakseen murhaavalla pahuudella tarttua toistensa kurkkuun, koska hyvänänsä vaan tarjoutuu tilaisuus heidän oman valtansa suurentamiseksi tai heidän omien rikkauksiensa kartuttamiseksi.

Tämän kuninkaallisen tuhlaavaisuuden, joka jossain määrin vallitsee kaikissa yksinvalloissa, jyrkkänä vastakohtana ovat Europan maiden äärettömät valtiovelat. Lainaamme seuraavaa "London Telegraphista":

"Rahapula riippuu mustan pilven tavoin Europan kansojen, erittäinkin pienten päällä. Sillä ei voida kieltää, että valtioiden vaillinkilaskut ja toiveet kansojen menestyksestä ovat hyvin surkeita. Pääasiallisimpana ja selvimpänä syynä tähän on luonnollisesti asestettu rauha, joka painaa koko Europpaa painajaisen tavoin ja on muuttanut koko mannermaan sotaleiriksi. Katso ainoastaan Saksaa, tuota vakavaa ja järkevää valtakuntaa! Sotilasvoiman menot, jotka vuonna 1880 nousivat 350 miljonaan markkaan, olivat vuonna 1893 nousseet 570 miljonaan markkaan. Uuden puolustuslain kautta tulee sitäpaitsi lisäksi vuosittain 60 miljonaa markkaa, ja Ranska on ryhtynyt samoihin kouristuksentapaisiin ponnistuksiin voidakseen vetää vertoja mahtavalle kilpailijalleen."

Kyvykkäät tilastontutkijat arvelevat, että, lukuunottamatta raskaita velkataakkoja, todelliset Europan armeijain ja laivastojen kustannukset, linnaväestön ylöspito, työn menetys j.n.e. varmastikin nousevat 1,500,000,000 dollariin vuodessa. Englantilainen parlamentin jäsen John Bright-vainaja kirjotti Ranskan edustajalle Passylle:

"Nykyisin nielevät sotilasmenot kaikki Europan tulot. Joukkojen todelliset edut poljetaan jalkojen alle väärien kansan suuruuden käsitysten eduksi. En voi olla ajattelematta, että Europpa kulkee suurta ratkaisutapausta kohti. Sotavoimat tyhjentävät lopuksi kansojen kärsivällisyyden, ja nämä, joutuneena epätoivoon, lakaisnevat ennenpitkää pois kuningashuoneet ja luullut valtiomiehet, jotka hallitsevat heidän nimessään."

Siten on tuomio käymässä porvarillisia valtoja vastaan. Ei ainoastaan sanomalehdistö puhu niin, vaan myös joukot kaikkialla huutavat kovaäänisesti nykyisiä valtoja vastaan. Levottomuus on maailmanlaajuinen ja tulee yhä vaarallisemmaksi joka vuosi.

Kristikunnan yhteiskunnallinen järjestelmä on myöskin tutkimisen esineenä, ja kaikkialla kaikissa maissa kuuluu maailman todistus kaikkia sen vääryyksiä vastaan. Kaikki selittävät, että se on epäonnistunut. Vastustus sitä kohtaan tulee yhä suuremmaksi ja levittää levottomuutta yli koko maailman, tärisyttää kaikkea luottamusta voimassaoleviin laitoksiin ja lamauttaa teollisuutta tavan takaa lakoilla j.n.e. Ei löydy ainoatakaan kansaa kristikunnassa, jossa ei tehdä vastalauseita nykyisiä yhteiskuntajärjestyksiä vastaan, ja näin tehdään itsepintaisesti ja yhä uhkaavammin. Herra Carlyle sanoo:

"Englannin teollisuus näyttää nopeasti muodostuvan äärettömäksi vankilaluolaksi, joka savuaa ruumiillista ja siveellistä ruttotautia, hirmuiseksi Golgataksi, jonne sielut ja ruumiit haudataan elävinä. Kolmekymmentätuhatta neulojaa työskentelee itsensä kuoliaaksi. Kolme miljonaa kurjaa olentoa, jotka kuihtuvat pakollisessa toimettomuudessa, auttavat heitä kuolemaan. Nämä ovat ainoastaan muutamia piirteitä epätoivon synkästä luettelosta."

Maailma näyttää kauhistuttavia vastakohtia: toiselta puolen miljonia, jotka ovat ihmisten orjina saadakseen ylöspitonsa, äärettömän joukon työttömiä ja taas toisen joukon työläisiä, joille maksetaan huonoja palkkoja, toiselta puolen loistoa, ylellisyyttä ja mittaamatonta rikkautta. Sen kasaantumisesta sanotaan Chauncey M. Depeso'in kerran sanoneen:

"Viisikymmentä miestä Yhdysvalloissa voi kokoontua kahdessakymmenessä neljässä tunnissa ja rikkautensa perustuksella tehdä sopimuksen, jonka kautta kaikki liikeyhteys ja kauppa pysähtyisi ja jokainen sähkömoottori seisahtuisi. Nämä voivat myöskin hallita rahamarkkinoita ja saada aikaan silmittömän sekasorron, milloin vaan haluavat."

Moite kirkkoa ja sen johtajia vastaan on ainakin yhtä ankara kuin se, jota harjotetaan hallitsijoita ja rikkaita vastaan, sillä huomataan, että niillä on yhteiset edut. Huomaa seuraava esimerkki.

"North American Review'issä" marraskuulta 1893 kirjotti John Edgerton
Raymond "kirkon häviöstä" m.m.:

"Kun köyhät ja sorretut, joita oli opetettu katsomaan ylös taivaaseen tulevaisen palkinnon toivossa, näkivät, että pyhät papit ja suositut ruhtinaat olivat puetut purppuraan ja kalliiseen liinaan sekä elivät joka päivä herkullisesti, näkivät, että he kokosivat aarteita maan päällä huolimatta ruosteesta, koista ja varkaista, näkivät, että he hyvällä omallatunnolla palvelivat Jumalaa ja mammonaa, silloin alkoivat he epäillä heidän rehellisyyttään. Ja pian hylkäsivät he kirkon alttarin ja selittivät: kirkon erehtymättömyyden kieltäminen tai se, ettei usko sen tunnustuksia, ei ole samaa kuin uskonnon kieltäminen. Me emme sodi kristinuskoa vastaan, vaan tapaa vastaan, jolla kirkko esittää sitä. Jumalallisen totuuden kunnioittamiseen yhtyy mitä syvin kirkkojärjestelmän halveksiminen. Sitä suurta henkilöä, joka on polkenut maata, jonka kosketus tuotti elämää, ja jonka hymyileminen oli vapahdusta, häntä me ainoastaan kunnioitamme ja rakastamme, mutta emme sitä järjestelmää, joka väittää edustavansa häntä."

Toisessa sanomalehdessä selitti t:ri Rossiter W. Raymond kieltäytymisensä avustuksen antamisesta pakanalähetykselle näillä sanoilla:

"En voi enää antaa tukea lähetyssaarnaajille, jotka uskovat tuota halveksittavaa harhaoppia siitä, että kaikki pakanat tuomitaan kadotukseen, ja että Jumala ei rakasta heitä. Olen väsynyt koko tuohon petkutukseen enkä tahdo antaa penniäkään uutisen levittämiseksi kirouksesta. Se, että Jumala on rakkaus, on hyvä uutinen, mutta sen tekevät vanhaksi taruksi ne miehet, jotka hinaavat Jagernautin vaunut pakanain niskaan ja toivovat, että elättäisimme niitä eläimiä, jotka vetävät niitä. Minun kristillinen velvollisuuteni on, etten anna mitään lähetystyölle, joka opettaa pakanoille, että heidän isänsä menivät helvettiin".

Niinmuodoin näemme, kuinka nykyisten asiain järjestys heiluu yleisen mielipiteen vaakalaudalla. Määrätty aika sen kukistumiselle on tullut. Maan suuri tuomari nostaa ylös inhimillisen järjen vaakalaudan, osottaa totuuden ja oikeuden punnuksia, antaa tiedon valon virrata ja kehottaa koko maailmaa koettelemaan hänen päätöksensä oikeutta, jonka mukaan hän on tuominnut kristikunnan väärien vaatimusten petollisen ilveen hävitettäväksi. Maailma sovelluttaa koetuksen, ja lopuksi saavuttavat kaikki saman johtopäätöksen. Ja suuren myllynkiven tavoin heitetään Babylon, hämmennyksen suuri kaupunki, kaikkine kiitettyine porvarillisine ja kirkollisine mahteineen ja sille annettuine arvoineen, rikkauksineen, arvonimineen, vaikutuksineen ja turhine kunnioineen mereen (rauhattomaan rajun kansan mereen) niin ettei se enään koskaan nouse. (Ilm. 18: 21; Jer. 51: 61—64.) Vaikkei koetteleminen ole vielä loppunut, voivat kumminkin monet jo nähdä sen tuomion kirjotetuksi: "Sinä olet vaa'alla punnittu ja liian keviäksi havaittu", ja pian pannaan sen kauhea tuomio täytäntöön. Sen hävitys saatetaan loppuunsa, kun määrätyt "pakanain ajat" ovat loppuneet, vuonna 1915. Tapahtumat kehittyvät nopeasti sellaista käänne- ja lopputapausta kohden. Ainoastaan muutamat harvat suuressa nimiseurakunnassa ovat kyllin valvovia ja raittiita voidakseen huomata sen turmeltuneen tilan, koska sekä kuulijat että saarnaajat ovat liian paljon maailman hengen myrkyttämiä. Lukumäärään ja raha-asioihin nähden tuntee se kumminkin elävästi sairaan tilansa; sillä se pitää välttämättömänä voida osottaa suuremmoista ulkokuorta, koska se luulee, että sen jumalallinen tehtävä on maailman kääntäminen. Kuinka se on onnistunut tässä pyrkimyksessään, sitä tutkimme seuraavassa luvussa.

Kun niinmuodoin huomaamme, että Babylon on oikeuden edessä puolustamassa itseään kokoontuneen maailman läsnäollessa, millä voimalla palautuukaan mieliimme psalmistan ennustuksen voima, mikä ennustus on esitetty tämän luvun alussa! Vaikka Jumala on pysynyt hiljaa kaikkina vuosisatoina, kun paha on viettänyt riemuvoittojaan hänen nimessään ja hänen todelliset pyhänsä ovat kärsineet vainoa lukemattomilla tavoilla, ei hän kuitenkaan ole mitään unohtanut. Ja nyt on tullut se aika, josta hän puhui profetan kautta, sanoen: "Minä nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäisi eleen." Pankoot kaikki, jotka ovat valveilla ja oikealla puolella, näinä hyvin vakavina aikoina, merkille kaiken tämän ja huomatkoot kuinka täydellisesti ennustus ja täyttyminen vastaavat toisiansa.

VIIDES LUKU.

"Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu… Ja maan päällä kansoilla (on) ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella."

"Vielä kerran minä järkytän maan, jopa taivaankin. Mutta tuo 'vielä kerran' osottaa, että ne, jotka järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, jotta ne, jotka eivät järky, pysyisivät… sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli." — Luukk. 21: 22, 25—27; Hebr. 12: 26—29.

On hyvin selvää, että kristikunnan porvarilliset mahdit huomaavat, että tuomio heistä on käymässä, ja etteivät he ole varmoja vallastaan. Disraeli sanoi, ollessaan valtioministerinä, puheessaan 2 heinäkuuta 1874 (juuri elonkorjuun eli tuomiopäivän alussa), Englannin parlamentille näin:

"Suuri maailman ratkaiseva koetushetki on lähempänä kuin moni luuleekaan! Miksi on kristikunta niin uhattu? Pelkään, että sivistys on luhistumassa kokoon… Kaikkialla on tyytymättömyyttä, kansoilla on ahdistus, ja ihmiset menehtyvät peljätessään… Ei keltään jää tämä huomaamatta. Ei kukaan, joka joskus lukee sanomalehteä, voi olla huomaamatta, kuinka valtiotaivaan horisontti täyttyy myrskypilvistä… Siitä täytyy syntyä kauhea purkaus. Jokaisen Europan hallituksen valtaa levottomuus. Jokainen kuningas ja hallitsija seisoo käsi miekan kahvassa… Elämme ennen kuulumattoman säikähdyksen aikaa. Lähestymme loppua."

Jos näkyala oli sellainen tuomion alussa, kuinka paljon selvemmät ovatkaan nyt ajanmerkit!

Seuraava oli "London Spectator'issa": "Mikä on syynä siihen levottomuuteen, joka niin vallitsee Europassa? Etupäässä lienee siihen syynä se epätoivon aalto, joka nyt käy läpi koko sen maiden. Tällä epätoivolla on perustuksensa osittain taloudellisessa ahdingossa ja siinä, että anarkia on yhtäkkiä esiintynyt maailmassa voimana… Valtiomiehet odottavat laajalti vaaraa aina alhaalta päin, pommimurhayrityksestä. Itse asiassa näkevät he, että anarkistit muodostavat ainoastaan esijoukot siitä laumasta, joka hyökkää sivistystä vastaan ja murentaa vallallaolevan järjestyksen, jos ei sitä voida lepyttää tai voittaa… Tämä epätoivo on nyt paljon suurempi aineellisen ahdingon takia."

Esitämme aineesta: "Kansojen ahdinko", josta puhui Jas. Beck, Esq.,
"The Christian Statesman'in" (kristitty valtiomies) mukaan seuraavaa.
Se on vilpitön kuva levottomasta ajastamme:

"Menneenä vuosisatana, joka alkoi Napoleonin kanunain jyrinällä Marengon luona ja päättyi samanlaisella jyrinällä sekä itä- että länsimailla, ei ollut yhtään rauhan vuotta. Vuoden 1800 jälkeen on Englannilla ollut 54 sotaa, Ranskalla 42, Venäjällä 23, Itävallalla 14 ja Preussilla 9. Siis 142 sotaa viiden kansan osalle, joista ainakin neljällä on Kristuksen evankeliumi valtiouskontona. Aikoinaan oli Rooman vallan seisova armeija noin 400,000 miestä, mutta tämä oli jaettu koko Eufratin ja Temsin väliselle alueelle. Nyt on Europan sotajoukkojen luku yli 4,000,000, paitsi varajoukkoja, joita on vähintäin 16,000,000, jotka ovat palvelleet armeijassa pitemmän tai lyhemmän aikaa. Viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena ovat armeijat kasvaneet melkein kahdenkertaisesti, ja Europan valtiovelka, joka suuremmaksi osaksi on otettu sotavarustuksien tähden ja pantu kansan niskoille, on kasvanut tuohon ennenkuulumattomaan kahdenkymmenentuhannen miljonan dollarin summaan."

Keihään, peitsen ja taistelukirveen on nykyajan ihminen pannut pois lasten leikkikaluina. Niiden siassa ovat tuliaseet, joiden hävittävät seuraukset uhmailevat kaikkea kuvailua. Savuttoman ruudin keksiminen aiheuttaa, että hävitys tulee täydelliseksi. Metzin luona lakaisivat kuularuiskut eräässä ottelussa 6,000 saksalaista kymmenen minutin kuluessa. Plevnan luona kadotti Skobeleff lyhyen hyökkäyksen aikana 100 metrin matkalla 3,000 miestä, mutta kuularuiskuilla ja kivääreillä on nyt viisi kertaa niin suuri hävittämiskyky. Ajatus tulevasta teurastuksesta voi sentähden saada sekä sydämen että järjen seisahtumaan.

Ei mikään ole selvempää kuin että ihmiskunta on tienhaarassa. Varustukset ovat saavuttaneet huippunsa. Europan edelleen varustautuminen on mahdotonta. Italia on jo vararikon partaalla sotavarustustensa tähden, ja voi siellä minä hetkenä hyvänänsä tulla vallankumous. Monet ajattelevat sanomalehtimiehet arvelevat, että Europan kansojen sentähden täytyy joko alkaa sota tai myöskin riisua aseensa. Kuinka sattuvasti ennustikaan Mestari: "Maan päällä (on) kansoilla ahdistus… Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä."

Sosialismin ilmaukset Saksan valtiopäivillä, Belgian parlamentissa ja Ranskan kamarissa eivät ole ollenkaan olleet omiaan vähentämään vallassaolijain pelkoa. Sosialistiset puoluejäsenet Saksan valtiopäivillä kieltäytyivät ottamasta osaa keisarille omistettuun eläköön huutoon eivätkä nousseet edes ylös paikoiltaan. Belgiassa vastasivat sosialistit parlamentissa ehdotettuun kuninkaalle omistettuun eläköön huutoon, kuninkaan kun katsottiin olevan ylimysten ja pääoman puolella, huutamalla: "Kauvan eläköön kansa! Alas kapitalistit!" Ja Ranskan kamarin jäsenet selittivät, kun heidän sosialistisia ehdotuksiaan ei suosittu, että vallankumous suorittaisi sen, mitä nyt rauhallisesti pyydettiin, mutta hyljättiin.

On myöskin merkille pantava, että Saksan valtiopäivät hylkäsivät erään sosialisteja vastaan kohdistetun lain, ja Lontoossa kasvaa sosialismi alituisesti. Mahtavin työväenpuolue Englannissa on kokonaan sosialistinen järjestö. Se odottaa ennen pitkää veristä vallankumousta, josta seuraisi, että sosialistinen tasavalta perustettaisiin nykyisen kuningasvallan raunioille.

Ei ole siis mikään ihme, että kuninkaat ja hallitusmiehet ryhtyvät erikoisiin toimenpiteisiin suojellakseen itseään ja etujaan uhkaavalta vallankumoukselta ja maailmanlaajuiselta anarkialta. He koittavat yhdistyä toistensa kanssa, mutta heidän keskinäinen epäluulonsa on niin suuri, että heillä on hyvin vähän toivoa mistään yhdistymisestä. Kansat kadehtivat ja vihaavat toisiaan, ja heidän sitoumuksensa riippuvat ainoastaan heidän omista eduistaan. Sentähden voivat heidän liittonsa kestää ainoastaan niin kauvan kuin heidän itsekkäät suunnitelmansa sopivat rinnatusten. Niissä ei ole mitään hyvänsuopeutta tai rakkautta, ja päivittäinen sanomalehdistö on alituisena todistuksena siitä, että kansoille on mahdotonta löytää sellaista valtiotaitoa, joka saattaisi heidät kaikki sopusointuiseen yhteistyöhön. Turha on niin muodoin toivo, jonka odotetaan tulevan valtojen yhteen liittymisestä.

Kun mahtavat ainakin osaksi huomaavat tämän, suuntaavat he katseensa tuskallisesti kirkon puoleen (ei uskollisten harvojen pyhien puoleen, jotka Jumala tuntee ja tunnustaa Seurakunnakseen, vaan suuren nimiseurakunnan puoleen, jonka ainoastaan maailma tunnustaa). He haluavat katsoa, jos sillä olisi siveellistä vaikutusta tai kirkollista valtaa, joka voisi olla heille avuksi hallitsijain ja kansain välisessä taistelussa. Kirkko tahtoisi myöskin ilolla tukea heitä, sillä sen ja ruhtinasten edut ovat yhteisiä. Mutta turhaan odotetaan apua tältä taholta, sillä heräävillä joukoilla on enää hyvin vähän kunnioitusta papistoa ja valtiotaitoa kohtaan. Siitä huolimatta tehdään koetus kirkon avulla. Niin esim. lakkauttivat Saksan valtiopäivät sen päätöksen, jolla vuonna 1870 jesuiitat ajettiin pois Saksasta, toivoen voivansa voittaa katolisen puolueen vaikutuksen armeijasäännösten tueksi. Anarkian ja yhteiskunnallisen sodan pelosta koetti myöskin Italian maallinen valta sovittaa itsensä Rooman kirkon kanssa. Tästä selitti valtioministeri Crispi huomattavassa puheessa, että yhteiskunnallinen järjestelmä nyt käy turmiollisen ratkaisukohdan läpi. Olisi sentähden välttämätöntä, että porvarilliset ja uskonnolliset mahdit yhdistyisivät sopuisaan yhteisvaikutukseen tuota kunniatonta puoluetta kohtaan, joka on kirjottanut lippuunsa: "Ei Jumalaa eikä kuningasta!" ja että yhteiskunta ryhtyisi taisteluun sotahuudolla: "Jumalan, kuninkaan ja isänmaan puolesta!"

Tämän pelon tähden ovat kaikki Europan porvarilliset vallat taipuvaisia sovittamaan itsensä paavin kanssa. Tämä toivoo sentähden voittavansa paljon takasin kadotetusta vallastaan. Tämä asianhaara kävi selville paaviriemujuhlassa muutamia vuosia sitte, jolloin kristikunnan kaikkien valtioiden päät, Ruotsin kuningasta lukuunottamatta, antoivat paaville arvokkaita lahjoja. Porvarilliset vallassaolijat tuntevat itsensä heikoiksi heräävän maailman suuren voiman edessä, ja epätoivossaan muistuttelevat he paavikunnan, hirmuvaltiaan, muinaista valtaa. He vihaavat hirmuvaltiasta, mutta ovat halukkaat tekemään suuria myönnytyksiä, jos he senkautta voivat saada apua pitääkseen tyytymättömät kansat ohjaksissa.

Monet tunnustavat roomalaiskatolisen kirkon vaatimuksen, että nimittäin se on ainoa tukiturva nousevaa sosialismi- ja anarkismi-virtaa vastaan. Mutta että tämä on tyhjää petosta, sen osottavat olosuhteet korkeakatolisessa Belgiassa, jossa sosialismilla on ollut laatuaan ainoa menestys. Tästä on kreivi Paul von Hönsbrouck, joka ennen on kuulunut jesuiittaveljeskuntaan, mutta on nyt kääntynyt protestanttilaisuuteen, sanonut eräässä saksalaisessa sanomalehdessä, missä hän osottaa, kuinka turhaa on etsiä apua tältä suunnalta:

"Katolilaisuus voi yhtävähän pelastaa kansaa jumalankieltämisestä kuin sosialismistakaan. Tämä maa (Belgia), jota oikeudella on kutsuttu, luostarien ja papiston maaksi, on tullut yhteiskunnallisen vallankumouksen Eldoradoksi."

Uhkaavan vallankumouksen pelko vie kaikki "kristikunnan" kansat ylenmääräisiin sotavarustuksiin. Eräs lontoolainen sanomalehti mainitsee, että viiden Europan kansan sotakassat tekevät yhteensä 6,525,000,000 frangia, hävittääkseen kaikella tällä ihmisiä ja tavaroita sodassa. Ja Yhdysvaltain sotaosasto ilmotti vuonna 1895 armeijain suuruuden seuraavasti: Itävalta-Unkarilla 1,794,175 miestä; Belgialla 140,000; Englannilla 662,000; Ranskalla 3,200,000; Saksalla 3,700,000; Italialla 3,155,086; Venäjällä 13,014,865; Espanjalla (erikoisjoukkoja) 400,000, Sveitsillä (nostoväkineen) 486,000. Sitävastoin on Yhdysvalloilla 141,846 miestä kehittyneitä joukkoja, mutta se voi asestaa 9,582,806. Täytyy olla yhtä mieltä New York Heraldin kanssa:

"Ensi sota Europassa aiheuttaa tähän saakka tuntemattoman hävityksen. Ennenkuulumattomat armeijat ovat huolellisesti opetettuja ja asestettuja melkeinpä täydellisyyteen saakka. Tosin väitetään, että nämä armeijat ovat rauhan takeina, mutta ne aiheuttavat niin suuria kustannuksia, että niiden painostuksesta välttämättömästi nousee sota."

Näiden laajalle ulottuvien sotavarustusten kautta täyttyy selvästi Joelin ennustus (3: 9—11): "Julistakaa tätä pakanain seassa, pyhittäkää sota, herättäkää sankarit, lähestykööt, astukoot esille kaikki sotamiehet! Takokaa vannaanne miekoiksi ja viikatteenne keihäiksi! Heikko sanokoon: minä olen sankari! Kiiruhtakaa ja tulkaa, kaikki te pakanat ympäristöltä ja kokoontukaa". Eikö tämä huuto käy läpi maailman meidän aikanamme? Eikö niin hyvin vahva kuin heikkokin valmistaudu tulevaa taistelua varten? Eikö nimikirkko pyri vuodattamaan sodan henkeä miespuoliseen nuorisoon? Eivätkö kansat kokoa mahtavia sotajoukkoja ja eivätkö he verota kansoja melkeinpä yli sen voimien valmistautuakseen sotaan, suureen hätään, jonka he näkevät nopeasti lähestyvän?

Mutta huolimatta siitä, että Jumalan tuomio kaikista kansoista on ilmeinen, ja huolimatta siitä, että monet äänet vastustamattomasti kohotetaan nykyisten asiain järjestystä vastaan, koettavat muutamat kätkeä pelkonsa huutamalla: "Rauha, rauha" vaikka ei rauhaa olekaan. Tämä huuto kuului suuresta laivaparaadista, joka pidettiin Pohjanmeren kanavan avajaisissa vuonna 1895. Saksan keisari, joka luottaa miekkaan erehtymättömänä välikappaleena rauhan rikkomuksia vastaan, oli kehottanut kaikkia kansoja lähettämään sotalaivoja (näitä rauhansäätäjiä) tähän juhlallisuuteen, ja yli sata näitä liikkuvia rautalinnotuksia, niiden joukossa kaksikymmentä jättiläistaistelualusta, saapui, kaikki täysin asestettuina ja kyeten kehittämään seitsemäntoista (engl.) penikulman nopeuden tunnissa. "London Spectator" sanoo, "että on vaikeata käsittää sellaista voimaa, joka muutamassa harvassa tunnissa voisi lakaista pois suurimman merikaupungin ja hukuttaa maailman yhdistyneen kauppalaivaston meren pohjaan. Kielissä kokoontunut laivasto oli todennäköisesti suurimman mahdollisen taistelu-voiman kokoumus, edellyttäen ettei taistelu koskaan kestä kauvempaa kuin räjähdysvarastot". Nämä laivat varustuksineen maksoivat satoja miljonia dollareita, ja noiden ylhäisten vieraiden kestitsemiseksi sai Saksan kansa maksaa 10,000,000 markkaa. Saksan keisarin ja vieraiden edustajain puheet koskivat "rauhan uutta aikakautta", mutta kauniita puheita ja kanunain mahtavaa pauhua, jolla kuninkaat ja keisarit julistivat: "Rauhaa, rauhaa!" ei kansa tulkinnut seuraavan sanoman täyttymiseksi: "Maan päällä rauha, ja ihmisille hyvä mielisuosio". Se ei ehdottanut mitään parannusta yhteiskunnallisia vaikeuksia vastaan, ei mitään helpotusta köyhien ja onnettomien joukkojen taakoille, ei se myöskään vakuuttanut hyvästä tahdosta maan päällä, olkoonpa kansakuntain välillä tai hallitusten ja kansain välillä. Se oli sentähden ilveilyä, suuri, rohkea kansallisvääryys, ja kansa katseli sitä juuri sellaisena.

"Chicago Chronicle" sanoi: "Kielin luona tapahtunut näytelmä oli mitä suurinta teeskentelyä. Kun rauhan työtä kiitetään, tehdään se mahtavien sotalaivojen läsnäollessa. Kuolevaiset viholliset kokoontuvat ja näyttävät aseitaan, kätkien vihollisuuden pakotetun ystävyyden taakse. Kohteliaisuudesta annetaan kanunain jyristä. Keisari itse sanoi kokoontuneen laivaston rauhan ja Europan kansain yhteistyön vertauskuvaksi Europan sivistyksen voimassa pysyttämiseksi ja kehittämiseksi, mutta kokemus opettaa päinvastaista. Se, jolla on pyssy, haluaa ampua sillä. Niin tarvitsee myöskin sotaa se kansa, joka on valmistautunut siihen. Ainoa, mikä uhkaa Europan rauhaa, on se tosiasia, että jokainen kansa on valmis sotaan. Kielin kanava tekee palvelusta sivistykselle, mutta sen avajaistapa ylisti raakalaisuutta. Se kaivettiin kaupan elvyttämiseksi, mutta se vihittiin kokoamalla kauppaahävittäviä laivoja".

Kovaääninen ja yhteinen huuto: "Rauha, rauha!" vaikkei rauhaa olekaan, muistuttaa meitä voimakkaasti profetta Jeremian kautta annetusta Herran sanasta: "Heidän pienistänsä alkaen aina suuriinsa asti he kaikki väärää voittoa ahnehtivat, ja profetoista alkaen aina pappiin asti he kaikki petosta tekevät. Ja he parantavat kansani tyttären haavan helpoimmiten, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa olekaan. He ovat joutuneet häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistusta; kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä eivätkä tiedä olla häpeissänsä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukossa; minun etsikkoaikanani he kompastuvat, sanoo Herra." — Jer. 6: 13—15.

    Nyt päivä suuri saapuu, tuo päivä helteinen,
    Kuin Herran tuomioistuin on eessä kansojen,
    Kun tuodaan Vanhan luokse tuo Poika Ihmisen
    Ja kansain joukot suuret tuo hälle kiitoksen.
    Kas tuopa vasta kruunaus, kun eessä istuimen
    Nyt Kristus kruunun, vallan saa jo yli kansojen.

    Ja silloin Herran luokse myös morsian johdetaan.
    Hän valkovaipassansa jo häihin saatetaan.
    Tää puhdas joukko saapi myös jakaa kunnian,
    Kun otsissansa loistaa nimi yljän kirkkahan.
    Kas nuopa vasta oivat häät, kun eteen istuimen
    Vie Kristus morsiusjoukkonsa nyt siihen yhtyen.

    Kas puku purppurassa on Sana Jumalan —
    Hän taivaan joukot johtaa nyt yli maailman.
    Hän viinikuurnan polkee, myös kansat tuomitsee.
    Ja kohta ainaiseksi jo pimeys pakenee.
    Kas tuopa vasta voitto on, kun eessä istuimen
    Maan herrat heittää kruununsa nyt eteen Kristuksen.

    Kun haudoista on nousseet nuo monet miljoonat,
    Niin Herran voidellulle he kunnian kantavat.
    Myös pelastetut joukot nuo maahan lankeevat,
    Ja kaikkein kuninkaaksi nyt Karitsan kruunaavat.
    Kas tuopa vasta kunnia, kun eessä istuimen
    Maan myriaadit polvistuu hänt' nöyräst' kiittäen.

    Oi kuinka suuri voitto! miss' kärki kuoleman?
    Nyt Eeden uudistettu ei järky konsanaan.
    Vaan Jahven istuin kestää kautt' aikakausien.
    Ja kiitoslaulu kaikuu nyt vuodest' vuotehen.
    Kas tuopa vasta riemu on, kun eessä istuimen.
    Nyt halleluja-laulu soi ja kiitos ainainen.

KUUDES LUKU.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa Babylonin tuomiossa. — Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. — Suuri sekaannus. — Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. — Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. — Papit ja kansa samassa asemassa. — Esitetyt syytökset. — Puolustus. — Liiton ehdottaminen. — Haluttu päämäärä. — Valitut jäsenet. — Yleinen taipumus hyljätä totuus. — Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

"Hän sanoi hänelle: Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija". — Luukk. 19: 22.

Kun nyt tässä tarkastamme sitä tuomiota, joka nyt käy suuresta nimiseurakunnasta, ei meidän pidä unohtaa, että on myöskin todellinen Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet ovat valittuja, kallisarvoisia, Jumalalle ja hänen totuudelleen vihkiytyneitä kieron ja nurjan sukukunnan keskellä. Maailma ei niitä tunne, mutta Herra tuntee ne, hän kun ei tuomitse ulkonäön mukaan vaan sydämen ajatusten ja aikomusten mukaan. Ja kuinka kaukana he ovatkaan erossa, olkoonpa, että he seisovat yksin tai yhdessä toisten kanssa "vehnä" "lusteen" keskellä, pitää Jumalan silmä aina heistä huolta. Nämä pyhitetyt, Herralle kokonaan vihkiytyneet sielut, pysyvät Kaikkivaltiaan varjossa, kun taas Herra tuomitsee nuo suuret uskonnolliset järjestelmät, jotka väärin kantavat hänen nimeään. (Ps. 91: 1, 14—16.) Näiden osaksi ei tule Babylonin tuomio, vaan heidät valaistaan edeltäpäin ja kutsutaan pois siitä. (Ilm. 18: 4.) "Herra tuntee omansa" (2 Tim. 2: 19), ja hän vie heidät viheriäisille niityille ja rauhallisille vesille. Nämä muodostavat totisen seurakunnan, jota hän pitää arvossa, Siionin, jonka Herra on valinnut (Ps. 132: 13—16), ja josta on kirjotettu: "Siion kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret riemuitsevat sinun tuomioistas, Herra". (Ps. 97: 8.) Mutta nämä meidän täytyy sivuuttaa, koska nyt tarkastamme nimiseurakuntaa ja panemme merkille Jumalan tuomion, joka kohtaa sitä Evankelikauden elonkorjuussa.

Jos kristikunnan porvarilliset vallat ovat hämmentyneitä ja hätä ilmenee kaikkialla kansakunnille, niin ei uskonnollinen asema varmaankaan osota rauhan ja varmuuden toivorikasta vastakohtaa, sillä nykyinen kirkkolaitos on kansojen tavoin sotkeutunut omiin lankoihinsa. Jos kansat, jotka ovat kylväneet vääryyden siementä, saavat niittää hädän pyörremyrskyn, niin saa myöskin suuri nimiseurakunta, joka on ottanut osaa kylvämiseen, jakaa tämän korjuun. Nimiseurakunta on kauvan suureksi osaksi syrjäyttänyt Jumalan sanan ainoana uskon ja elämän ojennusnuorana sekä on rohkeasti esittänyt monia ristiriitaisia ja Jumalaa häväiseviä oppeja. Se on mielihyvällä antanut Saatanan kylvää lustetta vehnän sekaan ja iloitsee nyt hänen kylvönsä tuloksesta — kukkivasta lustepellosta. Verrattain harvalukuinen "vehnä" ei ole enää minkään arvoinen kristikunnan markkinoilla, ja luulotellut ystävät halveksivat ja haavottavat uskollisia Jumalan lapsia. Ulkonäkö on vaihtunut totisen sydämen palveluksen tilalle.

Ristiriitaiset opit jakoivat Seurakunnan pitkän aikaa sitte lukuisiin lahkoihin, jotka vastustavat toisiansa. Ja jokainen näistä väittää olevansa totinen seurakunta, jonka Herra ja apostolit perustivat; mutta yhdessä ovat he antaneet maailmalle niin kieron esityksen taivaallisen Isämme luonteesta ja suunnitelmasta, että monet ajattelevat ihmiset kääntyvät inholla pois Luojastaan. Uskonpuhdistusliike poisti kyllä muutamia paavikunnan vääristä opeista ja johti monia pois tuosta väärästä järjestelmästä. Uskonpuhdistajat kiinnittivät huomion Jumalan sanaan ja pitivät kiinni yksityisen oikeudesta käyttää omaa arvostelukykyään sekä tunnustivat jokaisen Jumalan lapsen oikeudeksi saarnata totuutta ilman paavin ja piispojen valtuutusta, jotka väärin väittivät olevansa kahdentoista apostoliarvon jälkeläisiä. Mutta ennen pitkää voitti maailmanhenki tämän hyvän vastalauseliikkeen Rooman väärää ja antikristiliistä kirkkoa vastaan, ja pian alkoivat protestantit, niinkuin heitä kutsuttiin, perustaa uusia järjestelmiä, jotka vahvistivat ei ainoastaan saadut totuudet vaan myöskin monta vanhaa eksytystä sekä lisäsivät muutamia uusia eksytyksiä. Jokainen säilytti kumminkin vähän totuutta ja tulokseksi tuli ristiriitaisten uskontunnustusten sekasotku, jotka uskontunnustukset ovat ristiriidassa järjen kanssa, ristiriidassa Jumalan sanan kanssa ja ristiriidassa toistensa kanssa. Ja kun uskonpuhdistusajan tutkimisinto kuoli, kivettyivät nämä nopeasti ja ovat pysyneet sellaisina tähän päivään saakka.

Rakentaakseen ja lujittaakseen näitä harhajärjestelmiä ovat oppineet miehet kirjottaneet paksuja kirjoja, joita ihmiset on opetettu tutkimaan Jumalan sanan asemasta. Tätä tarkotusta varten on perustettu saarnaajakouluja, ja näistä ovat nuoret miehet, joita on opetettu heidän eksytyksessään, lähteneet kertomaan niitä kansalle. Ja ihmiset, joita on opetettu pitämään näitä miehiä Jumalan määrääminä palvelijoina, apostolien jälkeläisinä, ovat uskoneet heidän esityksiään tutkimatta Raamattua, niinkuin jalot berealaiset Paavalin aikana tekivät (Apt. 17: 11), nähdäkseen oliko asianlaita niin.

Mutta nyt on kaiken tämän kylvämisen korjuuaika tullut, tilinteon päivä on käsillä, ja nimiseurakunnan kaikki lahkot ovat suuresti hämillään, ja erittäinkin papisto, jolla tänä tuomiopäivänä on edesvastuu puolustuksen johdosta monen syyttäjän ja todistajan läsnäollessa, ja joka, jos mahdollista, koettaa keksiä jonkun välineen, joka voisi pelastaa täydellisestä hävityksestä heidän sinä pitämänsä totisen Seurakunnan. Nykyisessä hämmennyksessään ja toivossaan olla yhteydessä viisauteen perustuvista syistä toistensa kanssa on kumminkin jokainen heistä melkein lakannut pitämästä omaa erityistä lankoaan ainoana totisena seurakuntana, ja nyt puhuvat he toisistaan ainoan seurakunnan eri oksina, huolimatta heidän ristiriitaisista uskontunnustuksistaan, joista eivät luonnollisesti kaikki voi olla totta.

Oi, tänä kriitillisenä hetkenä on valitettava tosiasia, että suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. Protestanttilaisuus ei ole enää mikään vastalause antikristuksen henkeä vastaan, ei myöskään maailmaa, lihaa tai perkelettä vastaan. Sen uskontunnustuksia, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan, järjen ja toistensa kanssa sekä itsensäkin kanssa, koettavat he kätkeä julkiselta tutkimiselta. Sen paksut jumaluusopilliset teokset ovat ainoastaan polttoainetta tänä kristikunnan tuomiopäivänä. Sen etevimmät jumaluusopilliset koulut ovat epäuskon liesiä, jotka levittävät tartuntaa kaikkialle. Sen suuret miehet: piispat, teologian tohtorit ja professorit ja sen etevimmät saarnaajat suurissa kaupungeissa ovat valepukuisen epäuskon johtajia. He koettavat horjuttaa pyhän Raamatun henkeytystä ja korvata sen pelastussuunnitelman, joka siinä ilmenee, inhimillisellä kehitysopilla. He etsivät yhä lähempää yhteyttä ja kaltaisuutta Rooman kirkon kanssa, koettavat saavuttaa sen suosion, kiittävät sen tapoja, vaikenevat sen rikoksista ja tulevat sen kautta sen liittolaisiksi. He käyttäytyvät myöskin yhä enemmän maailman hengen mukaan kaikessa, jäljittelevät sen loistoa ja komeutta, jonka he väittävät kieltäneensä. Ota huomioon heidän erinomaiset kirkkorakennuksensa, koristuksensa ja sisävarustuksensa, raskaat velkataakat, jotka sen kautta ovat syntyneet, ja alituiset kerjäämiset ja suunnitelmat siihen tarvittavien varojen saamiseksi.

Suurin osa seurakunnan jäsenistä on monessa tähän kuuluvassa asiassa ruvennut papiston halukkaiksi välikappaleiksi, ja saarnaajat ovat vuorostaan avonaisesti suosineet maailmallismielisten ja vaikutusvaltaisten jäsenten makua ja toivomuksia. Kansa on jättänyt oikeutensa ja velvollisuutensa tutkia itse Raamattua ja miettiä Jumalan lakia huomatakseen, mikä on totuus ja vanhurskaus. He ovat välinpitämättömiä, maailmallisia ja rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa. He ovat tämän maailman jumalan sokaisemia ja halukkaat hyväksymään jokaisen suunnitelman, joka suosii nykyisiä maailmallisia toivomuksia ja pyrkimyksiä, ja papisto elvyttää tätä henkeä omanvoiton tähden. Jos kaikki nämä uskonnolliset järjestelmät häviäisivät, niin täytyy myöskin itsensäkorottaneen papiston kaikkien virkojen ja palkkojen sekä arvojen hävitä niiden mukana. Sentähden ovat he nyt yhtä innokkaita lujittamaan nimikristikunnan järjestelmiä kuin farisealaiset ja kirjanoppineet ja lainviisaat olivat aina innokkaat lujittamaan juutalaisuutta, ja niin samoista syistä. (Joh. 11: 47, 48, 53; Apt. 4: 15—18.) Ja ennakkoluulojensa ja maailmallisten pyrkimystensä perustuksella ovat kristityt nyt yhtä sokeita puhkeavan uuden armotalouden valolle, kuin juutalaiset evankeliumin taloudelle, joka oli puhkeamassa Herramme ensimäisen tulemuksen aikana.

Yht'äkkiä on n.k. kristitty seurakunta tullut murhaavan kritiikin esineeksi, ja koko maailman tutkivat katseet ovat suunnatut siihen. Tämä kritiikki on niin vallalla, ettei kukaan voi olla kuulematta sitä. Se on ilmassakin. Sen voi kuulla yksityisissä keskusteluissa, kaduilla, rautateillä, tehtaissa ja puodeissa. Se käy läpi jokapäiväisen sanomalehdistön ja on alituinen aine johtavissa lehdissä sekä maailmallisissa että uskonnollisissa. Kaikki nimiseurakunnan johtajat pitävät sitä asiana, joka ei ennusta mitään hyvää sen laitoksille, ja he pitävät välttämättömänä vastata heti ja viisaasti (oman mielipiteensä mukaan), jos tahtovat säilyttää laitoksensa siltä vaaralta, joka uhkaa niitä.

Nimikristittyä seurakuntaa syytetään 1) ristiriitaisuudesta. Maailmakin näkee sen suuren eroavaisuuden Raamatun välillä, jonka väitetään olevan opin mittapuuna, sekä samoin sen ristiriitaiset ja monessa suhteessa kohtuuttomat uskontunnustukset. Herjaavaa oppia ijankaikkisesta vaivasta nauretaan, eikä se voi enää säikyttää ihmisiä seurakuntaan. Presbyteriläiset ja muut kalvinlaiset lahkot ovat jonkun aikaa olleet kritikin myrskyn esineenä kauvan kunnioitettujen uskontunnustustensa tähden, ja niitä on kauheasti horjutettu. Papiston epätoivoiset puolustusyritykset tuntevat kaikki. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, ja että he mieluummin välttäisivät sitä, se on hyvin selvää; mutta he eivät voi sitä ja heidän täytyy johtaa puolustusta parhaansa mukaan. Rev. T. De. Witt Talmage ilmaisi kansan tunteet sanoessaan:

"Toivoisin, että seurakunta ei olisi tullut pakotetuksi tuohon onnettomaan uskontunnustustaisteluun, mutta nyt, kun se on käymässä, sanon: Pois se ja uusi tunnustus sijaan".

Toisessa tilaisuudessa sanoi sama mies: "Selitän kerta kaikkiaan kaikille, että koko tämä taistelu koko kristikunnassa johtuu Saatanasta. Tehdään mitä perkeleellisimpiä yrityksiä seurakunnan hajottamiseksi… Mikä kanta meidän on otettava näihin taisteluihin nähden? Älä ryhdy niihin. Kun tämä uskonnollinen melu on laajalti käymässä, pysy kotona ja hoida asioita! Sillä kuinka voit odottaa, että mies, joka on ainoastaan viisi tai kuusi jalkaa pitkä, voisi kahlata tuhat jalkaa syvän valtameren yli?… Ne kysymykset, joita tohtorit koettavat ratkaista, eivät saane vastaustaan ennenkuin tuomiopäivän jälkeisenä päivänä".

Hyvin totta, tuomiopäivän jälkeisenä päivänä ovat kaikki nämä hämmentävät kysymykset ratkaistut ja totuus ja vanhurskaus on voimassa maan päällä.

Nimiseurakuntaa syytetään 2) sen hurskauden ja jumalisuuden ilmeisestä puutteesta, jonka se tunnustaa omaavansa, vaikka myönnetään, että muutamia harvoja tosihurskaita sieluja löytyy siellä ja täällä huomaamatta jääneiden keskuudessa. Häpeä ja teeskentely esiintyvät tosiaankin, ja rikkaudesta ja röyhkeydestä käy hyvin selville, etteivät köyhät ole tervetulleita maallisiin temppeleihin, joita on rakennettu Kristuksen nimessä. Kansanjoukko on huomannut tämän, ja he ovat katsoneet Raamattuihinsa nähdäkseen, jos Seurakunnan suuren perustajan henki oli sellainen. He ovat oppineet, että hänen messiallisuutensa todistus oli, että "köyhille julistetaan evankeliumia", että hän sanoi seuraajilleen: "Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne", ja ettei heidän pitäisi antaa mitään etusijaa sille, jolla on kultasormus tai kauniit vaatteet j.n.e. He ovat myöskin löytäneet kultaisen säännön ja ovat sovittaneet sen seurakunnan käyttäytymiseen, sekä seurakuntaan kokonaisuudessaan että yksityisiin. Raamatun valossa tulevat he nopeasti siihen johtopäätökseen, että nimiseurakunta on langennut pois armosta. Ja niin selvä on tämä johtopäätös, että sen puolustajat huomaavat itsensä hämmentyneiksi.

Nimiseurakuntaa syytetään 3) sen tehtävän laiminlyömisestä, jonka se väittää saaneensa, nimittäin maailman kääntämisen. On selittämätöntä, kuinka maailma on huomannut, että on tullut aika, jolloin seurakunnan työn pitäisi osottaa täyttymisen merkkejä. Mutta aivan niinkuin kaikki ihmiset juutalaiskauden lopussa odottivat, että joku suuri muutos tapahtuisi (Luukk. 3: 15), niin myöskin nyt Evankelikauden lopussa ovat kaikki ihmiset samanlaisessa odotteessa. He ymmärtävät, että elämme vaihekaudessa, ja kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua odotetaan suurien vallankumousmuutosten aavistuksella.

Seurakunnan on niinmuodoin mahdotonta kieltää, että aikakauden loppu, tilinteon päivä on tullut, sillä olkoonpa, että se huomaa ajan ennustuksen valossa tai ei, niin tuomion todellisuus on sille pakollinen, ja asia on ratkaistu ennen tämän elonkorjuun loppua.

Nimiseurakunta huomaa, että koko maailman silmät ovat suunnatut siihen, että maailma jollakin tavalla on huomannut sen ajan tulleen, jolloin sen maailmankäännyttämistyön pitäisi olla melkein jos ei kokonaan suoritettu, jos se todellisuudessa on ollut sen tehtävä, ja että se ainoastaan tunnustuksessa eroaa maailmasta.

Väärän käsityksensä perusteella nykyisestä tehtävästään on se kadottanut näkyvistä Evankelikauden varsinaisen tarkotuksen, nimittäin saarnata valtakunnan evankeliumia todistukseksi kaikille kansoille ja auttaa "pienen lauman" kutsumisessa ja valmistamisessa, joka Herran kanssa muodostaa tuhatvuotiskauden hallituksen, joka siunaa kaikki maan sukukunnat. (Matt. 24: 14; Apt. 15: 14—17.) Sillä on nyt edessään se tosiasia, että se kahdeksantoista vuosisadan perästä on kauvempana asettamastaan päämäärästä kuin se oli ensimäisen vuosisadan lopussa. Puolustukset, uusi tilien tarkastus, tosiasiain vahvistus ja ylen suuret ennustukset suurista yrityksistä lähimmässä tulevaisuudessa kuuluvat sentähden päiväjärjestykseen, kun se, ajan ristikuulustelun siihen pakottamana, nyt koettaa puhua puolustuksekseen monien syyttäjäinsä edessä.

Se on suuressa pulassa, kun sen pitää vastata syytöksiin siitä, että sen opit eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä se ei voi kieltää, että sen uskontunnustukset ovat ristiriidassa Raamatun ja myöskin toistensa kanssa. Se tarttuu eri verukkeihin, ja ajattelevat ihmiset eivät ole hitaita huomaamaan tätä sen suuren hämmennyksen todistukseksi. Jokainen lahko pitää innokkaasti kiinni vanhoista uskontunnustuksista, koska juuri nämä ovat sitoneet yksityiset yhteen, ja uskontunnustusten äkkinäinen hävittäminen merkitsisi sentähden järjestelmäin lakkauttamista. Kumminkin puhuu erittäinkin papisto siitä niin vähän kuin mahdollista, sillä he oikein häpeävät niitä, kun nyt tämän tuomiopäivän läpitunkeva valo lankeaa niiden päälle. Muutamat ovat niin häpeissään niistä, että he unohtavat maailmallisen viisautensa ja tahtovat hyljätä ne kaikki. Toiset pitävät viisaana antaa niiden vähitellen mennä ja parantaa niitä tai korvata ne uusilla j.n.e.

Hurskauden puutteen ja jumalattoman elämän syytökseen vastataan kerskumalla "monista voimateoista", joka usein muistuttaa Herran nuhtelevista sanoista Matt. 7: 22, 23. Mutta tämä kerskuminen hyödyttää kovin vähän Babylonin etuja, koska Jumalan rakkaudenlain hengen puute on liian selvästi ilmeinen. Tämä tekee sentähden langenneen kirkon surullisen tilan ainoastaan paljon selvemmäksi. Jos nuo suuret järjestelmät todellakin olisivat Jumalan totinen seurakunta, kuinka ilmeisesti olisikaan silloin Jumalan suunnitelma kansan valitsemisesta hänen nimelleen epäonnistunut!

Mutta kirkon johtajat ymmärtävät varsin hyvin, että sen puolustukset, lupaukset ja kerskumiset eivät voi kauvan suojella sitä sen nykyisessä rikkoutuneessa tilassa, vaan että sen kukistuminen seuraa pian, jos ei sen lahkoja voida yhdistää, niin että se voi paremmin terottaa arvokkaisuuttaan maailmalle. Sentähden puhutaan paljon kaikkein kristittyjen yhteenliittämisestä, ja jokainen askel tähän suuntaan esitetään todistukseksi rakkauden kasvamisesta ja kristillisestä yhteydestä. Liike ei ole kumminkaan syntynyt lisääntyneestä rakkaudesta ja kristillisestä yhteydestä, vaan sen vihan myrskyn pelosta, jonka he näkevät nopeasti lähestyvän, ja eri lahkot epäilevät vakavasti kykyään voida seisoa silloin yksin. Kaikki lahkot suosivat sentähden yhteenliittymistä: mutta vaikeasti ratkaistavana tehtävänä on se, kuinka tämä voidaan toteuttaa, kun uskontunnustukset ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa. Eri tapoja ehdotetaan. Yhden mukaan tulisi ensin yhdistää ne lahkot, joilla on samansuuntainen oppi, esim. eri presbyteriläisten, baptistein, metodistein, katolilaisten j.n.e. oksat, ja siitä koetettaisiin edelleen jatkaa yhdistämistä. Toisen mukaan olisi levitettävä kansan keskuudessa ajatusta yhteenliittymisestä, olisi esitettävä, että oppi on jätettävä huomioonottamatta ja olisi ulotettava hyväntahtoinen yhteys kaikkiin siveellisiin ihmisiin sekä etsittävä heidän myötävaikutustaan heidän kutsumassaan kristillisessä työssä.

Erittäinkin kristikunnan nuoremmat ainekset ovat innostuneita tähän yhteenliittymiseen. He eivät nimittäin ole olleet mukana muinaisissa taisteluissa valitsemisesta, vapaasta armosta j.n.e. eivätkä ne ole heitä hämmentäneet. Mutta heillä on vielä jäljellä lapsuuden opetuksesta (joka on perujaan Roomasta ja pimeiltä vuosisadoilta) turmiollinen oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät kuule ja ota vastaan evankeliumia tänä aikana, sekä myöskin se oppi, että evankeliumin tehtävänä on maailman kääntäminen nykyaikana ja sen pelastaminen siten vaivasta. Esimerkkinä tästä mainitsemme "kristilliset nuorten miesten yhdistykset", "kristilliset nuorten naisten yhdistykset", kristilliset endeavor yhdistykset, epwortliitot ja pelastusarmeijan. Monet näistä tosiaankin "kiivailevat Jumalan puolesta, mutta taitamattomasti".

Epäraamatullisten käsitystensä perustuksella pyrkivät nämä nyt nostamaan maailmaa. Tämä on hyvä tarkotus. Mutta heidän erehdyksensä on siinä, että he seuraavat omia suunnitelmiaan, jotka, kuinka viisaita ja hyviä ne ovatkin ihmisten silmissä, välttämättömästi ovat huonompia Jumalan viisautta ja suunnitelmaa, joka yksin voi menestyä. Kaikkien muiden täytyy epäonnistua. Olisi suureksi siunaukseksi totisille kristityille heidän keskuudessaan, jos he näkisivät Jumalan suunnitelman, nimittäin vihkiytyneen "pienen lauman" valitsemisen nyt ja senjälkeen maailman nostamisen tämän pienen lauman kautta, kun se on tullut täysilukuiseksi ja korkealle korotetuksi hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään tuhatvuotista valtakuntaa. Jos he näkisivät tämän, seuraisi siitä, että kaikki totiset heidän keskuudessaan vihkiytyisivät. Tämä olisi kumminkin pieni vähemmistö, sillä useimmat, jotka liittyvät sellaisiin yhdistyksiin, tekevät sen nähtävästi muista syistä kuin siitä, että vihkiytyvät täydellisesti Jumalalle ja hänen palvelukseensa kuolemaan asti.

Nämä nuoret ihmiset, jotka eivät tunne kirkkohistoriaa ja eri oppeja, innostuvat helposti yhdistysajatukseen. He arvelevat: Opit aiheuttivat menneisyydessä rikkoumisia. Perustakaamme nyt yhdistys ja jättäkäämme opit huomioonottamatta! Kaikki kristityt menneisyydessä olivat kyllä yhtä halukkaita yhdistymään kuin kristityt nyt ovat, mutta he unohtavat, että ensimäiset kristityt tahtoivat yhteyttä totuuden perustuksella tai muuten ei mitään yhdistymistä. Heidän käyttäytymisensä sääntönä oli: "Taistele sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu", ja "älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä". (Juud. 3; Ef. 5: 11.) Monet meidän aikanamme eivät voi huomata, että muutamat opit ovat aivan välttämättömiä todellisten kristittyjen tosi yhdistymiselle — yhdistymiselle, joka on Jumalalle mieluinen — ja että menneisyyden virhe oli se, että kristityt olivat liian ennakkoluuloisia koetellakseen ja oikaistakseen kaikki opit Jumalan sanan mukaan.

Sellainen yhdistyminen, joka sivuuttaa Raamatun opin, mutta pitää kiinni ihmisten opeista: Ijankaikkisesta vaivasta, synnynnäisestä kuolemattomuudesta j.n.e., ja riippuu ainoastaan inhimillisestä arvostelukyvystä tarkotuksiin ja tapoihin nähden, on sentähden mitä vaarallisin asia, joka voisi tapahtua. Se vie varmuudella äärimäiseen eksytykseen, koska se hylkää Kristuksen opit ja viisauden ylhäältä ja riippuu sensijaan omien viisaiden miesten viisaudesta, joka on tyhmyyttä, ollessaan ristiriidassa Jumalan neuvon ja tavan kanssa. "Ymmärtäväisten ymmärrys kätkeentyy". — Jes. 29: 14.

Sitäpaitsi on monia ajatuksia joita etevät (?) papit ja muut ovat esittäneet seurakunnan tehtävästä ja työstä lähimmässä tulevaisuudessa. Nämä tahtovat saattaa sen vielä lähemmäksi maailman näkökantaa. Heidän työkseen näyttää tulevan uudestisyntymättömän maailman vetäminen puoleensa ja vakuuttautuminen vapaaehtoisesta raha-avustuksesta, ja tätä tarkotusta varten täytyy järjestää huveja ja huvituksia. Kuka tosikristitty ei ole huomannut näitä pyrkimyksiä sekä kotioloissaan että muualla?

Mistä voimme saada lujemman todistuksen kristikunnan lankeemiselle kuin siitä asianhaarasta, että protestanttilaiset kristityt kutsuivat kokoon sen suuren maailman uskonto-kongressin, joka pidettiin Chicagossa. Se pidettiin kristityssä maassa ja oli protestanttilaisten kristittyjen johdossa. Protestanttilaisia voidaan sentähden pitää vastuunalaisina kaikista sen toimista. Tämä kongressi oli valmis antamaan alttiiksi Kristuksen ja hänen evankeliuminsa saadakseen antikristuksen ja pakanain ystävyyden. Kunnia sekä kongressin avaamisesta että lopettamisesta annettiin paavikunnan edustajille. Seitsemänäkymmenenä päivänä istuivat kaikkien lahkojen edustajakristityt yhdessä neuvottelemassa kaikkien pakanauskontojen edustajain kanssa, ja on huomattava, että kun eri pakanakansojen uskoa esittivät huolellisesti heidän edustajansa, ei kristinuskosta pidetty yhtään järjestelmällistä esitystä, vaikka kristityt käsittelivät eri aineita. Kuinka kummalliselta näyttääkään se, että sellainen kokous löisi laimin sellaisen tilaisuuden saarnata Kristuksen evankeliumia vaikutusvaltaisille pakanoille. Häpesivätkö Kristuksen evankeliumin edustajat Kristuksen evankeliumia? (Room. 1: 16.) Mutta ei kyllin siinä, vaan siellä oli sellaisia, jotka tunnustautuivat Kristin-uskoon, mutta jotka innokkaasti toimivat sen perusoppien alasrepimisen hyväksi, ja jotka ilmottivat pakanain edustajille epäilyksensä Raamatun erehtymättömyydestä. Siellä oli sellaisia, jotka tunnustivat olevansa ortodoksisia eli puhdasoppisia kristittyjä, mutta jotka hylkäsivät opin lunnaista, joka on ainoan totisen uskon perustus. Toiset kielsivät ihmisen lankeemisen ja julistivat kehitysoppia, s.o. ettei häntä koskaan luotu täydelliseksi, ettei hän koskaan langennut, ja ettei hän niin ollen myöskään tarvinnut lunastajaa, että hän, sitte kun hänet luotiin hyvin alhaisessa tilassa, kaukana "Jumalan kuvasta", vähitellen on kohoutunut ja on yhä vielä kehittymistoiminnan alaisena, jonka laki aikaansaa parhaiden valinnan. Ja tämä, joka on juuri Raamatun lunastus- ja ennalleenasettamisopin vastakohta, oli pidetyin käsitys.

Esitämme muutamia lyhyitä lainauksia, jotka täydelleen vahvistavat lausuntomme totuuden. Rev. Theodore Munger New Haven'ista sanoi: "Kristus on vähän enemmän kuin se juutalainen, joka mestattiin Golgatalla. Kristus on ihmiskunta sellaisena kuin se kehitetään Jumalan voimasta ja armosta, ja jokainen kirja, jota henkeyttää tämä tosiasia (ei että Jeesus oli Jumalan voideltu Poika, vaan että ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa Kristuksen, voidellun) kuuluu kristilliseen kirjallisuuteen." Hän panee siis Kristuksen pois valtaistuimelta ja antaa ihmiskuntaraukan ottaa hänen paikkansa. Rev. t:ri Rexford Bostonista (universalisti) sanoi: "Toivoisin, että kaikki tunnustaisimme, että rehellinen rukous, joka tapahtuu missähyvänsä koko maailmassa, on tosi rukous… Kirjottamaton, mutta tänä hetkenä vallitseva uskontunnustus, otaksun, on se, että kenellä hyvänsä rukoilijalla koko maailmassa, joka taipuu parhaimman edessä, tuntien ja ollen uskollinen puhtaimmalle valolle, joka hänelle loistaa, on pääsy taivaan korkeimpiin siunauksiin".

Hän lausui tosiaankin nykyään vallitsevan uskonnollisen tunteen perussäveleen, mutta puhuiko apostoli Paavali sillä tavalla Ateenassa tuntemattoman "jumalan" palvelijoille, tai puolustiko Elija tällä tavalla Baalin pappeja? Paavali selitti, että ainoastaan uskon kautta Kristuksen uhriin meidän synteimme edestä on pääsy Jumalan tykö, ja Pietari sanoi: "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua, jossa meidän on pelastuminen." — Apt. 4: 12; 17: 23—31; 1 Kun. 18: 21, 22.

Rev. Lyman Abbot, pastori Plymouth'in kongregationali kirkossa, Brooklynissä, N.Y. selitti jumalallisesta ilmestyksestä: "Emme usko, että Jumala on puhunut ainoastaan Palestinassa ja niille harvoille, jotka olivat tuossa pienessä maakunnassa. Emme usko, että hän on puhunut kristikunnassa ja ollut mykkä muualla. Ei, me uskomme, että hän on Jumala, joka on puhunut kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina".

Mutta kuinka puhui hän sitten Baalin profetoille? Hän ei ole ilmottanut itseään paitsi valitulle kansalleen, luonnolliselle Israelille Juutalaiskautena ja hengelliselle Israelille Evankelikautena. "Teidät vaan minä tunsin kaikista maan sukukunnista." — Aamos. 3: 2; 1 Kor. 2: 6—10.

Oppia sijaissovituksesta mainittiin harvoin, ja monet hylkäsivät sen aivan avonaisesti vanhana muinaisuuden jätteenä ja arvottomana tälle valistuneelle ajalle. Ainoastaan muutama ääni kohotettiin sen puolustukseksi, ja nämä eivät olleet ainoastaan hyvin harvalukuisia kongressissa, vaan heidän käsityksiänsä halveksittiin myöskin hyvin selvästi.

Sellaisessa onnettomassa tilassa on nyt tuo suuri järjestelmä, joka asetetaan tuomiolle kokoontuneen maailman edessä, tuo järjestelmä, joka ylpeästi kutsuu itseään kristikunnaksi (Kristuksen valtakunnaksi), mutta jonka Kristus hylkää ja jota hän sopivasti nimittää "Babyloniksi". Kuinka ilmeisen kohtuutonta onkaan sovittaa nimikristikunta tämän maailman valtakuntiin! Ovatko profetat esittäneet jonkun sellaisen kuvan Jumalan ihanasta valtakunnasta? Käykö suuri Rauhanruhtinas ympäri ja pyytääkö hän kansoja tunnustamaan herrautensa ja valtansa? Pyytääkö hän almua mitä köyhimmältä talonpojalta tai tavotteleeko hän rikasten suosiota? Pakottaako hän alamaisiaan tarjoamaan viimeiset voimansa hänen horjuvan valtaistuimensa tukemiseksi? Oi ei! Arvokkaisuudella ja voimalla ottaa hän, kun määrätty aika tulee, suuren voimansa ja alkaa ihanan hallituksensa ja kuka voi sulkea häneltä tien?

Siten on tapahtumassa kaikkien sekä kirkollisten että porvarillisten mahtien yleinen yhdistyminen, sillä ne riippuvat molemmin puolisesti toisistaan. Ja näiden kanssa ovat kaikkien rikkaiden, suurien ja. mahtavien edut erottamattomasti yhdistetyt. Kirkolliset mahdit, joihin Raamattu viittaa taivaan voimina (nimeksi hengelliset voimat), lähenevät nyt myöskin toisiaan. "Taivas kääreetyy kuin kirja." — Jes. 34: 4; Nah. 1: 10.

Emme tarkota, että kaikki kristityt kuuluvat Babyloniin. Päinvastoin! Niinkuin Herra tunnustaa kaikki Babylonissa, jotka ovat hänelle uskollisia, ja nyt sanoo heille: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", niin teemme mekin ja olemme iloisia uskoessamme, että löytyy tuhansia, jotka eivät ole taivuttaneet polviaan aikamme Baalille: mammonalle, ylpeydelle ja kunnianhimolle. Muutamat ovat jo selvästi lähteneet ulos siitä, ja muita koetellaan nyt tähän kohtaan nähden, ennenkuin vitsaukset vuodatetaan Babylonin yli. Ne, jotka rakastavat minäänsä, kansan suosiota, maailmallista edistymistä ja ihmisten kiitosta enemmän kuin Herraa, ne jotka kunnioittavat inhimillisiä oppeja ja järjestelmiä enemmän kuin Herran sanaa, eivät lähde ulos, ennenkuin Babylon lankee ja he tulevat "suuresta ahdistuksesta". (Ilm. 7: 9, 14.) Mutta sellaisia ei lasketa arvollisiksi valtakunnan osallisuudesta. Vertaa Ilm. 2: 26; 3: 21; Matt, 10: 37; Mark. 8: 34, 35; Luukk. 14: 26, 27.

SEITSEMÄS LUKU.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. — Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle. — Aarteiden kasaantuminen. — Köyhyyden kasvaminen. — Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. — Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. — Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. — Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. — Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. — Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. — Tuotannon ja kysynnän laki. — Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". — Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. — Näiden päivien jättiläiset. — Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. — Joukot kahden myllynkiven välissä. — Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.

"Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 8, 9.

Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta, mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta, yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä kuin 80 päivässä.

Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden, höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa, anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi, joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala on kaitselmuksessaan valvonut ihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä, joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle — Immanuelille — "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. — Room. 9: 28; Jes. 28: 22.

Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo, tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen 40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan. Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksi haileille luokille, sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin rikkaat. Luukk. 12: 15—20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin. Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4) lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille loukkauskivenä heidän synteihinsä. — Hes. 7: 19.

On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta. Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa: "Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19 vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."

"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277 dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068, C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki alhaisen laskun mukaan."

"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin, ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla) on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä (paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus 2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa rajaa kasvavalle rikkaudelle."

Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.

Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte. Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu. Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:

"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä. Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät voimakkaaseen läpitunkevaan oikeuden huutoon. Ainoastaan Lontoossa elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000, jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on 300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä, joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä. Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle, mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".

Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.

Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus, miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia, mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:

"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne, jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"

Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000 dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria, kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000 dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta. Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa, ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia lihan ja perkeleen töitä.

Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."

"Kunnes hän tulee?" — Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa (Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oli Lotin päivänä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan päivinä. Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa) läsnäolossa. — Matt 24: 37; Luukk. 17: 26, 28.

Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä. Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet, joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.

On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme, etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset, ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin. Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.

Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e. pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen ja apuna onnettomammille naapureilleen. Eikö tämä käsitys ole osittain oikea? 12,000 dollarin päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan, leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän, konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.

Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille, jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti. Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena. Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi, koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen. Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.

Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista, jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut" sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden, koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.

Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnan velvollisuus on joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden) olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä, esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:

"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti: 'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta', sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän, vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa, lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia, jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa köyhyyden kurjuudesta."

Maailmallisilta ei ole kumminkaan paljon odotettavissa, sillä itsekkäisyys on maailman henki. Sentähden käännymme niiden suurten ja rikkaiden puoleen, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Mutta eivät nämäkään aseta itseään tai rikkauttaan Jumalan alttarille evankeliumin palveluksessa, eikä myöskään aineellisen hädän lieventämiseksi. Luonnollisesti evankeliumi — ennen kaikkea; sen pitää saada kaiken aikamme, lahjamme, vaikutuksemme ja varamme. Mutta siellä, missä se on joutunut syrjään väärien käsitysten tähden, siellä löytää vihkiytynyt sydän paljon tekemistä kanssaihmistensä eduksi, niinkuin raittiustyössä, yhteiskunnallisissa uudistuksissa j.n.e. Mutta hyvin harvat rikkaat, harvat miljonäärit ovat ryhtyneet niihin; siinä työskentelevät ylimalkaan köyhät tai keskiluokka. Jos muutamilla maailman miljonääreistä olisi niinpaljon Kristuksen henkeä ja he käyttäisivät varansa ja oman sekä taitavain auttajainsa ajan tähän suuntaan, millaisten yhteiskuntauudistusten todistajana maailma saisikaan olla vuoden kuluessa! Trustien ja seurain edut muiden edellä katoaisivat ja yleistä hyvää edistettäisiin kaikin tavoin. Mutta on kohtuutonta odottaa sellaista rikkauden käyttöä, sillä vaikka monet rikkaista tunnustavat Kristuksen, tietävät he muun maailman tavoin hyvin vähän tosi kristinuskosta: Uskosta Kristukseen henkilökohtaisena lunastajana ja täydellisestä kaiken vihkimisestä hänen palvelukseensa. He tahtovat tulla mieluummin kutsutuiksi "kristityiksi" kuin "pakanoiksi" tai "juutalaisiksi", koska Kristuksen nimi on kansanomainen, vaikkakaan eivät hänen todelliset oppinsa ole nyt enemmän pidetyt kuin silloinkaan, kun hän ristiinnaulittiin.

Jumalan sana vahvistaa myöskin, ettei Jumala ole valinnut monta rikasta tai viisasta valtakunnan perilliseksi vaan pääasiassa ne, jotka ovat köyhiä ja halveksittuja tämän maailman silmissä. Rikkaan on vaikea mennä sisälle taivaanvaltakuntaan. Helpompi on kameelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan. — Matt. 19: 23, 24. [Sanotaan, että "neulan silmä" oli pienen portin nimi muinaisten kaupunkien muureissa, ja käytettiin sitä auringon laskun jälkeen, kun suuremmat portit sulettiin vihollisen hyökkäyksen pelosta. Se kuvaillaan niin pieneksi, että kameli voi mennä sen läpi ainoastaan polvillaan, ja sitte kun kuorma on otettu pois sen selästä. Kuva näyttää merkitsevän, että rikkaan täytyy panna pois taakkansa ja polvistua, ennenkuin hän voi tehdä kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi paikkaan valtakunnassa.]

Oi, rikasraukkoja! He saavat osakseen kauheita kokemuksia. Heidän rikkautensa ei ole ainoastaan esteenä, jotta saisivat osan Jumalan valtakunnan kunniasta ja ihanuudesta, vaan täälläkin tulevat sen edut olemaan lyhytaikaisia. "Kuulkaa nyt, te rikkaat: Itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa… Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä." Rikasten itku ja valitus kuuluu pian, ja tiedon siitä pitäisi poistaa kaiken kateuden ja ahneuden kaikkien sydämistä ja täyttää ne sen sijaan myötätunnolla rikasraukkoja kohtaan, myötätunnolla, joka ei kumminkaan halua muuttaa Jumalan tuomiota, vaan tunnustaa hänen viisautensa ja hyvyytensä, tietäessään, että se ojentaa kaikkien, sekä rikkaiden että köyhien, sydämet ja avaa silmät oikeudelle ja rakkaudelle. Rikkaat huomaavat kumminkin sen vaikeammaksi, koska muutos on paljon suurempi ja väkivaltaisempi heille.

Mutta miksei olosuhteita voida vähitellen muuttaa niin, että rikkaus ja mukavuus tulee yhtäläiseksi kaikille? Koska maailmaa ei ohjaa rakkauden kuninkaallinen laki, vaan itsekkäisyyden laki.

Kristinoppi edistää vapautta, ja vapaus johtaa tietoon ja sivistykseen. Mutta vapaus ja tieto ovat vaarallisia suvun hyvinvoinnille, jos ei rakkauden kuninkaallista lakia totella sekä kirjaimeen että henkeen nähden. Nimikristikunta on sentähden voittanut vapautta ja tietoa voidakseen ainoastaan niin paljon paremmin ymmärtää harjottaa itsekkäisyyttään. Seurauksena siitä on myöskin, että tyytymättömyys on suurin kristikunnassa, ja toiset kansat tulevat siitä osallisiksi siinä määrässä kuin he ottavat vastaan kristinuskon tiedon ja vapauden, ottamatta vastaan Kristuksen henkeä, rakkauden henkeä.

Vanha ja Uusi testamentti kasvattavat vapautta, mutta ei suoranaisesti vaan epäsuorasti. Laki vaati palvelijat olemaan kuuliaisia, mutta se vakuutti myöskin että vääriä herroja kohtaisi Jehovan tuomio. Uusi testamentti tekee samalla tavalla. Katso Kol. 3: 22—25; 4: 1. Mutta Raamattu vakuuttaa myöskin, että kun ihmisillä on erilaiset lahjat henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa, on Jumala pitänyt huolta täydellisestä ennalleenasettamisesta samaan täydellisyyteen kaikille; että kaikki, rikkaat ja köyhät, orjat ja vapaat, viisaat ja tyhmät saisivat palata uskon kautta Kristukseen Jumalan suosioon. Ei ole siis ihmeteltävää, että juutalaiset olivat vapauttarakastava kansa ja että heitä sanottiin kapinalliseksi suvuksi, joka ei sietänyt vieraita anastajia, niin että heidän voittajansa eivät huomanneet muuta tapaa heidän kukistamisekseen kuin heidän perinpohjaisen hävittämisensä kansana. Ei ole myöskään ihmeteltävä, että ei-kristitytkin valtiomiehet ovat pitäneet Raamattua vapauden kulmakivenä; että Raamattu on tuonut mukanaan vapautta ja sen ohessa myöskin sivistystä ja korkeampia tunteita. Sentähden polki paavikunta aikanaan Raamattua ja sai sen kautta aikaan "pimeät vuosisadat".

Mutta kun Raamattu uskonpuhdistuksen kautta taas tuli oikeuteensa, nousi kansoissa taas vapaus, tieto ja edistys. Siellä, missä on Raamattu, vallitsee siis vapaus ja valistus, ja niissä maissa, missä Raamattu on vapaimpana, siellä on myöskin kansa vapainta, valistuneinta ja sivistyneintä sekä voi edistyä kaikkiin suuntiin.

Mutta nimikristikunta on, niinkuin olemme huomauttaneet, ottanut vastaan vapauden ja valistuksen Raamatusta, kun taas sen rakkauden laki (vapauden täydellinen laki, Jaak. 1: 25) yleisesti syrjäytetään. Ajattelevat ihmiset ovat heränneet huomaamaan juuri sen tosiasian, että tieto vapauden yhteydessä aiheuttaa paljon hyvää, jos siinä on rakkautta, mutta myöskin paljon pahaa, jos sitä käytetään itsekkäisyyden palveluksessa. Juuri tämä asianhaara valmistaa nyt nopeasti yhteiskunnalliset ainekset "tulelle" ja "koston päivän" rangaistukselle.

Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet. Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot saman pahan voiman aseiksi.

Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat, kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.

Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen. Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet; valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista. (Katso Amos. 8: 4—8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia. Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän suojattejamme, vaan kilpailijoitamme. Mutta he saavat pian kokea, että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön sijaan."

Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja viemme tahtomme läpi."

Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista, ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.

Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.

Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät ole riippumattomia toisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä, niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17: 26.) Kaikki ihmiset ovat veljiä, yhden isän Aadamin, lapsia, joka itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun. Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apua siinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollen henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa riippuvainen.

Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät nopeasti suurta viininkorjuuta varten. — Ilm. 14: 19, 20.

Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.

Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys. Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen. Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon? Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä satana tai viitenäkymmenenä vuotena?

Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten. Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat. Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta, vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen hyvinvointi tuli seuraukseksi.

Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa, jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata. Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan. Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?

Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle, ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa, täydellisesti tulla hävitetyksi.

Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet, etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.

Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä, vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisia orjia, jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua. Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä, että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.

Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä, heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386 miljonan ihmisen työn.

Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä sanomalehdestä:

"Yksi mies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää. Yksi mies voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500 työntekijää. Yksi neulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä 1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia, joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa. Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä: Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."

Vuonna 1880 oli, Yhdysvaltain kansanlaskun mukaan, siellä 2,477,157 naista palkallisessa työssä, 1890 oli luku 3,214,711 ja 1897 oli heidän lukunsa yli 5,000,000. Nyt tunkevat koneet näitäkin pois. Niin on esimerkiksi kaksi pakkauskonetta, jotka eräs kahvipolttimo Pittsburgissa äskettäin on hankkinut, ja joita hoitaa neljä naista, tehnyt 56 työntekijätärtä tarpeettomaksi. Niin, koneet vapahtavat ihmisiä hyvin kovasta työstä, mutta kuka ylläpitää heitä ja heidän perheitään, kun he käyvät toimettomina?

Torjuakseen palkkojen laskemista ovat työntekijät muodostaneet ammattiyhdistyksiä, jotka suuressa määrin ovat kartuttaneet yksityisen työntekijän itsenäisyyttä ja suojelevat hänen etujaan. Mutta ne ovat kantaneet myöskin huonoja hedelmiä. Ne ovat johtaneet heidät luottamaan omiin voimiinsa sensijaan, että luottaisivat Jumalaan ja etsisivät hänen sanassaan ilmaistua neuvoa. Jos olisivat etsineet Jumalan tietä, niin hän olisi johtanut heitä oikein. Mutta niin ei ole tapahtunut, ja seuraukseksi on tullut epäilys Jumalaan ja ihmisiin sekä yhä suurempi tyytymättömyys ja itsekkäisyys. Niinpä ovat järjestöt usein tehneet työmiehet omavaltaisemmiksi ja loitontaneet heitä siitä myötätunnosta, joka muuten on hallinnut heidän hyväsydämisiä työnantajiaan, jotka nyt nopeasti tulevat siihen johtopäätökseen, että on parasta antaa työntekijäin saada tehdä katkeria kokemuksia yhdistyksistään.

Työntekijöillä on oikein, väittäessään, että nykyajan siunauksien ja mukavuuksien pitäisi tulla yhtälailla kaikkien hyväksi, eikä ainoastaan rikkaiden, jotka ovat kyllin onnellisia omistaessaan maita ja koneita, joilla he voivat ansaita vielä enemmän. Työntekijät arvelevat, ettei noiden tulisi pitää koko työnansiota, vaan jakaa heidän kanssaan. Tähän käskee lähimmäisen rakkaus, arvelevat he, ja tähän nähden käyttävät he usein myöskin Herran sanoja. Mutta he näyttävät unohtavan, että he pyytävät rikkailta, että heidän tulee elää rakkauden lain mukaan ja auttaa köyhiä, jotka vielä haluavat elää itsekkäisyyden lain mukaan.

Onko järjellistä pyytää toiselta sitä, mitä ei itse tahdo tehdä heitä kohtaan? Varmaankaan ei. Ylimalkaan ovat ne, jotka äänekkäämmin vaativat jakamista parempiosaisten kanssa, haluttomimpia jakamaan omaansa niille, jotka ovat vielä vähemmän onnellisia kuin he itse.

Toinen vaikeus, jonka itsekkäisyys tuo mukanaan, on se, että enemmistö niistä harvoista, joilla on terve arvostelukyky, on niin innokkaasti kiinni omissa asioissaan, että ammattiyhdistyksiä on usein neuvottu huonojen neuvonantajien tykö. Sitäpaitsi hyväksyttäisiinkään tuskin nyt hyviä, kohtuullisia neuvoja. Työläiset ovat oppineet epäilemään ja pitämään järjellisiä neuvonantajia työnantajien ja heidän puolueensa vakoojina tai lähetteinä. Useimmat työntekijöistä ovat kyllin järjettömiä antaakseen omaatuntoa availla olevien miesten panna heidät puti puhtaiksi, antamalla maksaa itselleen runsaasti luulotelluista palveluksista.

Olkoonpa, että se on riippunut tietämättömyydestä tai huonosta arvostelukyvystä, niin on osottautunut, että vähintäin puolet niistä neuvoista, joita he ovat saaneet ja joiden mukaan he ovat menetelleet, on ollut vahingoksi heille. Suureksi osaksi johtuu vaikeus epäilemättä siitä, että he luottavat käsivarsiinsa, luottavat suureen lukuunsa, rohkeuteensa ja hylkäävät viisauden ylhäältä, joka on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, puolueeton, teeskentelemätön. Niin ollen ei heillä ole "terveen järjen henkeä". — Jaak. 3: 17; 2 Tim. 1: 7, engl. k.

He kuvittelevat, että he ammattiyhdistysten ja boikottausten j.n.e. kautta voivat pitää työpalkat muutamissa työnhaaroissa kaksi tai kolme kertaa niin korkeina kuin toisissa, eivätkä huomaa, että ammatin voi nyt oppia paljon lyhyemmässä ajassa kuin ennen, että koulut ja sanomalehdet hankkivat joukoille sen tiedon, jonka ennen ainoastaan muutama voi hankkia itselleen, ja että liika työvoima, sitten kuin se on alentanut palkat yhdessä ammatissa, heittäytyy toisiin haaroihin, joissa työstä maksetaan paremmin, ja painavat lopulta palkat alas sielläkin. Silloin täytyy joukkojen joko kulkea toimettomina ja kuolla perheineen nälkään tai myöskin tehdä työtä puolella tai kolmasosalla entisestä päivärahasta.

Niinkauvan kuin kysyntä oli tuotantoa suurempi, olivat ammattikunnat suureksi avuksi jäsenilleen, sen kautta että ne vakuuttivat heille paremman maksun, lyhemmän työajan ja terveemmät työsuhteet; mutta tuotannon ja kysynnän horjumattomalle laille eivät he voi mitään. Katsokoot sentähden työntekijät ainoaan toivoonsa, Herraan, älköötkä luottako inhimilliseen voimaan.

Rakkaudettomuus, voitonhalu ja itsekkäisyys muodostavat, niinkuin olemme nähneet, nykyisin perustuksen liiketoimille kaikkien, suurten ja pienten, rikkaiden ja köyhien, kesken. Työtä ja tavaroita myydään niin kalliisti kuin mahdollista. Niiden todellinen arvo lasketaan harvoin muuten kuin itsekkäältä kannalta.

Tuotannon ja kysynnän lain vaikutuksia ei voi kukaan muuttaa; se kohtaa kaikkia nykyisissä yhteiskuntaoloissa. Jos farmari päättäisi, ettei hän myy vehnäänsä alle yhden dollarin bushelilta, mikä olisi seuraus siitä? Hänen vehnänsä tuhottaisiin, hänen perheeltänsä puuttuisi vaatteita, hänen työntekijänsä eivät voisi saada palkkaansa, hänen velkojansa eivät saisi korkoja, ja ne möisivät hänen farminsa, vehnänsä ja kaikkensa, mitä hänellä on, saadakseen vaadittavansa.

Tai jos farmari päättäisi antaa väkensä tehdä ainoastaan 8 tuntia päivässä 60 dollarista kuukaudessa, niin kuin teollisuuden työntekijät 12 tunnin sijaan päivässä 30 dollarista kuukaudelta, niin hän velkaantuisi pian korviaan myöten. Ja jos kaikki farmarit tekisivät niin, eivätkä myisi tuotteitaan halpoihin hintoihin, eivät he piankaan voisi tyhjentää varastojaan, sillä Intia, Venäjä ja Etelä-Amerikka myisivät viljaansa halvalla Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain suuri rahantarve siihen aikaan, jolloin sen rautatiet piti rakennettaman ja suurteollisuuksia perustettaman, veti miljonia Europan pääomaa Amerikkaan, ja nämä miljonat ovat myötävaikuttaneet maan kukoistukseen. Mutta kukoistusaika on nyt ohi; se menee hiljalleen alaspäin, eikä mikään muu kuin sota tai muut vaikeat onnettomuudet muissa maissa voisi auttaa teollisuutta, jotta rauhalliset kansat sen kautta saisivat paljon työtä. Jaappanilaiskiinalaisen sodan jälkeen ovat esim. nämä molemmat kansat ostaneet suuret joukot sotavälineitä, ja nyt käyttää Jaappani sen sotakorvauksen, jonka se sai Kiinalta, rakentaakseen sotalaivoja, ja tämä taas on aiheuttanut sen, että muut vallat niinikään lisäävät laivastojaan. Tämä valmistaa työtä ja ansiota, ja kuinka paljon vihaammekin sotaa, pidämme kumminkin näiden sotavarustusten näkemistä parempana kuin työnpuutetta, joka näännyttäisi ihmiset nälkään. Muutettakoon maailman velka siten arvopapereiksi. Suuressa hädän ajassa, joka nyt lähestyy, ovat ne yhtä hyviä kuin kulta ja hopea. — Hes. 7: 19; Sef. 1: 18.

Moni huomaa, että kilpailu on vaara; sentähden ovatkin Yhdysvallat säätäneet lain, joka kieltää Kiinalaisia ja lukutaidottomia europpalaisia muuttamasta maahan. Koetetaan sillä tavalla estää työpalkkoja laskemasta samalle tasolle kuin Europassa tai Aasiassa.

Toiset arvelevat, että lain kautta voisi pakottaa työnantajat maksamaan niin korkeita palkkoja, että he itse saisivat ainoastaan vähän ansiota. Mutta he unohtavat, että niinpian kuin ansiota ei ole, vedetään pääomaa takasin ja käytetään toisella taholla, missä palkat olisivat alhaisempia.

Miltä näyttääkään 15 vuoden kuluttua, jos saa jatkua niinkuin tähänkin asti, — jos työn tekemisen tarjous aina kääntyy sinne, missä palkka on suurin, ja pääoma alituisesti vedetään takasin, kun ei se enää anna suurta satoa? Koneet ovat tähän saakka uskollisesti palvelleet pääomaa, mutta liikatuotannon täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla, ja silloin painetaan hinnat alas ja ansio tulee pienemmäksi. Ennen pitkää ovat trustitkin voimattomia tätä vastaan, ja patentteja ja yksinoikeuksia ei myönnetä aina. Ulkomaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". Jaappanin ja Kiinan herääminen hankkii kyllä pääomalle käyttöä, mutta ei avaa uusia tilaisuuksia työlle. Pääoma uskaltaa erittäin hyvin perustaa rautateitä ja tehtaita näiden kansojen keskuudessa, joista suuri joukko on rauhallisia, ahkeria ja hyvin tyytyväisiä ihmisiä. Mikä on seuraus, jos nuo miljonat, jotka ovat kiitollisia 6—15 centin (30—75 pennin) päiväpalkkaan, ryhtyvät kilpailemaan työntekijöiden kanssa, jotka pitävät 4—8 kertaa korkeampia palkkoja nälkäpalkkoina? Siitä ei ainoastaan seuraisi, että 15 centtiä pidettäisiin hyvänä päivärahana, vaan kun Kiina voi hankkia työvoimaa 5 kertaa niin paljon kuin Yhdysvallat, olisi siitä seurauksena, että 6 henkilöä kilpailisi jokaisesta paikasta, jossa on noin mitätön palkka. Eräs puuvillatehdas on jo muutettu Connecticutista Jaappaniin, ja useammat seuraavat esimerkkiä ja hakevat itselleen alempipalkkaisia työkenttiä ja niin ollen suurempaa voittoa.

Sen, että Saksan keisari näkee "keltaisen vaaran" lähestyvän, osottaa se kuuluisa taulu, jonka hän lahjotti tsaarille. Taulu esittää europpalaisia valtoja asestamassa vaimoja, jotka heidän yläpuolellaan taivaalla säteilevän ristin valossa seisovat vuorella ja enkeli Mikaelin osotuksen mukaan tarkastavat mustaa pilveä, joka nousee Kiinasta, ja josta näyttäytyy kauheita haamuja leimuavan salaman valossa. Taulun alla on luettavana: "Europpa, vartioitse pyhimpiä aarteitasi." Sillä tahtoi hän sanoa: Europan kansat, yhtykää puolustamaan uskoanne ja kotejanne.

Sen lisäksi on huomattavaa, että keltainen mies käyttää suuresti hyödykseen valkoisia rahoja eli hopeata. Esitämme seuraavaa hongkongilaisen Mr Whiteheadin esitelmästä:

"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5 valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessa kotimaisen pääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu, 40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20 miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen. Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa teollisuus perikatoon."

Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim. Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.), voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset — niinkuin jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner Tageblattin" kirjeenvaihtajalle — ryhtyisivät kilpailuun europpalaisien työntekijäin kanssa?

Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr. G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt kysytään kaikkialla. Hän sanoo:

"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin, kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä, joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."

Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.

Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle. Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan, jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.

Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä, vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön. Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:

"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin, tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."

Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.

Niin, todellakin ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa ihmiskuntaa, ja he ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin keinoihin kääntääkseen pois vaaran. Mutta se on turhaa, sillä kun valtiomiehet koettavat laajentaa asianomaisten hallitustensa valta-aluetta, niin ei se tapahdu niin paljon työn hankkimisen tähden köyhille — se on ainoastaan sivuasia — vaan pikemmin uusien kenttien vakuuttamiseksi pääomanomistajille, että he vielä enemmän voisivat koota "aarteita näinä viimeisinä päivinä". — Jaak. 5:3.

Nämä jättiläiset ovat aikamme trusteja, jotka sortavat pieniä kilpailijoita ja käyvät kaikkien sotaa kaikkia vastaan pitääkseen hinnat ylhäällä. Tässä suhteessa on Amerikka ensimäisenä. Siellä on renkaita kivihiilien, sokerin, sananlennätinlangan, keksien, borax'in, paperossien, pulveriseeratun maidon, köysitavarain, käsineiden, nappien, koneiden, paperin, riisin j.n.e., j.n.e. valmistamiseksi ja vaihtamiseksi.

Ei kukaan voi kieltää, että nämä jättiläiset ovat suureksi vaaraksi yleisölle, joukoille. Nämä trustit eivät ole ainoastaan paljon mahtavampia kuin yksityiset, vaan niillä ei ole sitäpaitsi omaatuntoa. Sentähden sanotaankin kansan kielessä: "Trusteilla ei ole tuntoa". Pittsburg Post lausui voimakkaasti mielipahansa, kerrottuaan siitä, kuinka Standard Oil Trusti on jakanut vuodelta 1896 ei vähemmän kuin 31 prosenttia, ja että eräs sananlennätintrusti, tapettuaan ensin kaiken kilpailun, on korottanut hinnat kolmin ja neljän kertaisesti ja sen kautta hankkinut jäsenilleen miljonia voittoina. Lehti sanoo: "Jos korottaa äänensä näitä trusteja vastaan, niin tekee itsensä niiden jäsenien silmissä syypääksi anarkiaan. Lain kanssa ristiriitaisilla ja ryöstävillä trusteilla pitää olla vapaa kulku, mutta niiden arvosteleminen on tukahutettava, koska, niinkuin he sanovat, tämä arvostelu synnyttää tyytymättömyyden tulen kansassa. Toisella puolen kansa, toisella puolen laillisesti suojellut ryövärit, trustit. Mutta ei saa olla mitään paljastuksia tai vastalauseita, muuten voi kansan tyytymättömyyden tuli tehdä trustien olon liian kuumaksi. Voiko ajatella suurempaa häpeämättömyyttä ja hävyttömyyttä."

Omistaessaan satojen miljonien dollarien liikkuvan pääoman ovat nämä trustit tosiaankin jättiläisiä, ja jos olosuhteet jatkuvat niinkuin viimeisenä kymmenenä vuotena, määräävät nämä trustit muutaman vuoden kuluttua, ei ainoastaan tavaran hinnan vaan myöskin palkkojen suuruuden.

On totta, että nämä pääomain yhteenliittymiset ovat aikaansaaneet suuria yrityksiä, joita yksityiset henkilöt eivät olisi voineet suorittaa niin hyvin tai nopeasti. He ovat ryhtyneet uhkayrityksiin, jotka yleisö olisi tuominnut, jos hallitukset olisivat ryhtyneet niihin. Emme tarkota, että pääoman yhteenliittymiset sellaisenaan ovat hyljättäviä; vaan esitämme ainoastaan, että ne vuodesta vuoteen lisäävät pääoman valtaa ja sen kautta tulevat vaaraksi kansan eduille ja vapaudelle. Jokainen sanoo: Jotakin on tehtävä. Mutta kukaan ei tiedä mitä. Siten on ihmiskunta avuttomana näiden nykyisen yhteiskuntajärjestyksen jättiläiskasvannaisten edessä, ja ainoa toivo on Jumala.

Totta kyllä on näiden jättiläisyritysten johtajina tavallisesti lahjakkaita miehiä, jotka näyttävät olevan halukkaita käyttämään valtaansa kohtuudella; mutta vallan kohdistaminen antaa kumminkin aina olosuhteiden mukaan aihetta käyttää sitä omaksi hyödykseen ja joukkojen vahingoksi.

Nämä jättiläiset uhkaavat nyt ihmiskuntaa yhtä paljon kuin kirjaimelliset jättiläiset uhkasivat neljä tuhatta vuotta sitten. Nuo jättiläiset olivat kuuluisia miehiä ihmeellisine kykyineen ja terävine järkineen, paljon etevämpiä Aadamin langennutta sukua. Ne olivat sekasikiöitä, joilla oli uusi elämän voima [1 Moos. 6: 1—4. Katso kirjaa "Spiritismi Raamatun valossa", hinta 50 p.] samoin ovat meidän aikamme jättiläiset niin suuria, voimakkaita ja viekkaita, ettei niistä voi toivoa voittoa paitsi Jumalan asiaanryhtymisen kautta. Ne eivät ole kumminkaan vielä kehittäneet kaikkea voimaansa. Nämäkin jättiläiset ovat sekasikiöitä, siinneitä siitä itsekkäisyydestä ja toiselta puolen valistuksesta, jonka kristinusko on tuonut.

Mutta inhimillinen hätä ja Jumalan apu tulevat yhtä aikaa yhä lähemmäksi ja niinkuin silloisen maailman jättiläiset lakasi pois vedenpaisumus, niin tuhoaa myöskin nämä trustijättiläiset Jumalan säilän tuli, joka jo on syttymäisillään, sinä "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". Tuo "tuli" kuluttaa kaikki paheen ja itsekkäisyyden jättiläiset, niin etteivät ne enää koskaan nouse ylös. — Jes. 26: 13, 14; Sef. 3: 8, 9.

Vähemmän kuin sata vuotta sitte alettiin poistaa orjuutta. Englannin siirtomaista poistettiin se vuonna 1838, ja Englannin valtiokassa maksoi 20 miljonaa puntaa (500 miljonaa markkaa) vahingonkorvaukseksi orjien omistajille. Ranskan siirtomaissa poistettiin se vuonna 1848 ja Amerikan etelävaltioissa 1863. Tämä edistysaskel voidaan suureksi osaksi laskea kristillisten äänien ja kirjotusten ansioksi, mutta ilman niitäkin olisi se kumminkin tullut — ainoastaan vähän myöhemmin — työmarkkinain muutosten tähden. Voidaan sanoa, että orjuus kuoli luonnollisen kuoleman koneellisten keksintöjen ja asutuksen lisääntymisen tähden. Lukuunottamatta siveellisiä ja uskonnollisia suhteita, olisi nyt mahdoton tehdä orjuus yleiseksi; se ei kannattaisi. Koneet huolehtivat meidän aikanamme suureksi osaksi työstä, olkoonpa että se vaatii enemmän tai vähemmän älyä, ja orjien kasvattaminen kelvollisiksi työntekijöiksi tekisi heidän työnsä kalliimmaksi kuin nimeksi vapaiden miesten, jotka hätä pakottaa työhön. Maailma on tullut huomaamaan, että sotavankien hankkiminen, jotka voisivat tulla orjiksi, kannattaa vähemmän kuin kaupan kilpataistelu, ja että vapaat "hädän orjat" tarjoovat parempaa ja halvempaa työvoimaa.

Joskin vapaa, on älykäs työntekijä halvempi kuin tietämätön orja, ja kun koko maailma herää älykkäisyyteen ja sitäpaitsi yhä nopeasti lisääntyy, käy yhteiskunnallinen järjestelmä kohden perikatoaan yhtä varmasti kuin kone, joka työskentelisi täydellä höyrypaineella ilman venttiiliä. Tuotannon ja kysynnän periaatteella ei ole mitään varmuusventtiiliä, ja niin tulee itsekkäisyyden paino, joka painaa yhteiskuntaa alas, päivittäin yhä voimakkaammaksi, kunnes sorretut joukot aiheuttavat järjestelmän kukistumisen ja anarkian. Joukot ovat ikäänkuin puristuneina

jotka pian musertavat heidät ja saattavat heidät arvottoman orjuuden tilaan, jos ei millään tavalla tartuta asiaan. Hätä pakottaa heidät myllynkivien väliin. Tuotannon ja kysynnän laki on alimmainen myllynkivi, jonka päällä ylempi järjestäytynyt itsekkäisyys, mahtavine kone-apuneuvoineen ja pääomineen työskentelee. Jo vuonna 1887 arveltiin maailman kaikkien koneiden työn vastaavan 1,000 miljonan ihmisen työtä, s.o. maailman työntekijäin kolminkertaista määrää, ja sen jälkeen on se todennäköisesti kahdenkertaistunut. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon, että ne työskentelevät suurimmaksi osaksi sivistyneissä maissa, joiden asutus on ainoastaan noin viidesosa kaikesta. Voiko sentähden ihmetellä, että Lontoossa lasketaan olevan 938,293 köyhää, 316,834 hyvin köyhää ja 37,610 täydellisesti varatonta, yhteensä 1,292,737 ihmistä eli lähes kolmasosa koko asutuksesta. Julkiset tiedonannot osottavat, että kolmasosa kaikista Skotlannin perheistä asuu ainoastaan yhdessä huoneessa ja enemmän kuin kolmasosa kahdessa huoneessa, että 21 tuhatta henkilöä New Yorkissa häädettiin eräänä talvena maksamattoman vuokran tähden kadulle, ja että 3,819 ihmistä siellä haudattiin "köyhäin hautaan" — ja näin kaupungissa, jossa on 1,157 miljonääriä!

"The American Magazine of Civicessä" käsitteli J.A. Collin niiden luvun vähenemistä, joilla oli oma koti. Hän esittää, että kun suurimmalla osalla asutuksesta oli muutama vuosikymmen sitte velaton koti, oli nyt 84 prosenttia niistä vuokralaisia (laskettuna siihen ne tilat, joita rasitti hypoteekkilaina). Siitä hän sanoi:

"Jos tämä muutos on voinut tapahtua lyhyessä ajassa, kun lännessä vielä oli paljon vapaata maata, ja kun teollisuus vielä etsi työntekijöitä ja maksoi hyvin, mikä silloin tuleekaan tulokseksi, kun länsi tulee tiheämmästi asutuksi ja siellä olevat tilat, kaivokset, rautatiet ja tehtaat ovat kokoontuneet muutamien harvojen miljonäärien käsiin. Mikä silloin tuleekaan tuhansien teollisuustyöntekijäin osaksi?"

Mr Collinin laskelmista on kumminkin huomautettava, että niihin 84 prosenttiin on laskettu monta nuorta, jotka, jos olisi Europasta kysymys, asuisivat vanhempainsa luona, sekä siirtolaiset, jotka ostavat maata vähittäismaksulla, mutta olosuhteet ovat kumminkin kyllin huonot.

Ainoastaan harvat tietävät, kuinka halvasta ihmisten aikaa ja voimia usein myydään, ja ne, jotka tietävät sen, eivät tunne mitään parannuskeinoa tätä pahaa vastaan ja pyrkivät itse välttämään sen kynsiä. Kaikissa suurissa maailmankaupungeissa on tuhansia, jotka työskentelevät kovemmin ja pitempään elämän välttämättömimpien tarpeiden puolesta, kuin suurin osa etelävaltioiden orjista teki. Nimeksi ovat he vapaita, mutta todellisuudessa orjia, hädän pakottamia orjia, joilla kyllä on vapaus tahtoa, mutta ei vapautta toimia halunsa mukaan.

Kaikkein köyhimpien luku kasvaa nopeasti, ja ankara kilpailu vie, niinkuin olemme nähneet, koko sukua alaspäin, paitsi niitä harvoja onnellisia, jotka ovat vakuuttaneet itselleen koneita tai kiinteää omaisuutta, ja heidän rikkautensa ja valtansa kasvaa niin nopeasti, että näyttää siltä kuin pian löytyisi miljardinomistajia.

On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. — Room. 8: 19—23.

Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät, laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:

"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on, alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."

Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.

Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne, jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään; verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on välttämätöntä.

Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset olosuhteet vallitsevat.

Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei, useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat unohtaa toisten onnettomuuden.

Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.

Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi. Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä, rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo ovat valmiit.

    Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi?
    Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti?
    Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan,
    Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeutta
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee,
    Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee.
    Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi,
    Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi,
    Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni.
    Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeni
    Tutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan,
    Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan;
    Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan.
    Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat,
    Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat,
    Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastasta
    Pahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää.
    Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.

    Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi;
    Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi.
    Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen;
    Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus,
    Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous!
    Armollasi auta mua, että aina päivin öin.
    Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua,
    Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!

KAHDEKSAS LUKU.

"Ei heidän hopeansa eikä kultansakaan voi heitä pelastaa
Herran vihan päivänä." — Sef. 1: 18.

Se, joka huolellisesti on tutkinut maailman historiaa, voi vielä epäillä, vaikkakin hän on seurannut eritystämme ja vahvistanut siinä esitettyjen tosiasiain oikeaperäisyyden sekä siitä vedetyt johtopäätökset, lopullista päättymistä. Hän sanonee itselleen: "Tekijä unohtaa, että koko sivistyneessä ja puoleksi sivistyneessä maailmassa on lukuisa ja varsin etevä yhteiskuntaluokka, joka aina on muodostanut yhteiskunnan selkänojan — maanviljelijät". Mutta niin ei ole; emme ole unohtaneet sitä, emmekä jätä huomioonottamatta tämän säädyn merkitystä. Menneisyyden historia osottaa, että Europassa usein olisi ollut vallankumouksia, jos ei tätä vanhoillista yhteiskunta-ainesta olisi ollut. Ranskan väkivaltaiset mullistukset olivat pääasiassa suurempien kaupunkien työtätekevien luokkien työtä, ja vanhoilliset talonpojat saattoivat taas rauhan voimaan. Syyt tähän eivät ole vaikeita löytää. Ensiksikin on talonpojan elämä vähemmän kiihottava ja he joutuvat vähemmän tekemisiin muiden yhteiskuntaluokkien kanssa. Toiseksi on hänen mielensä vähemmän suuntautunut rikkauden etuihin, ja rikkauden ja loiston kaipuu eivät vielä oikein ole heränneet hänessä.

Edelleen on hän enemmän tai vähemmän sidottu maahan ja riippuu yksistään siitä sekä toivoo, että luonto palkitsee hänen vaivansa. Sen lisäksi on hänen kasvatuksensa ja niin ollen hänen mielensä valvovaisuus ja elokkaisuus tähän saakka olleet hyvin vähäiset. Tämän kaiken seurauksena on sivistyneen maailman talonpoikaisluokkaa aina pidetty tyytyväisyyden mallina.

Mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat tuoneet mukanaan ihmeellisen muutoksen talonpoikain oloihin — monessa suhteessa heidän edukseen. Englannin, Kanadan ja Yhdysvaltain maaväestö on aina ollut korkeammalla sivistysasteella kuin muun maailman; vaikkei heillä olekaan koulusivistystä, ovat he olleet älykkäitä ja valvovia. Yhdysvalloissa saattoi sisäinen sota heidät kosketukseen eri yhteiskuntaluokkien ja maahan-muuttaneiden kanssa, ja tästä johtui joku määrä tietoa asioista ja olosuhteista. Tämä kehitti heidän ajatusvoimaansa enemmän kuin menneiden vuosisatojen yksitoikkoisuus ja opetti heitä pitämään arvossa kaupunkiasukasten elämää ja ajatustapaa. Nyt eivät enää vanhat, tavalliset koulut olleet kyllin hyvää, vaan maan nuoriso tunkeili korkeampiin kouluihin ja seminaareihin, ja heidän nopeasta kehittymisestään johtui myöskin kirjallisuuden, erittäinkin sanomalehtien, kukoistus, ja tämä on ollut suurena apuna Yhdysvaltain asukkaiden valistamisessa. Sen seurauksena sovitettiin pian monta kaupunkiasukasten liikeperiaatetta j.n.e. maanviljelyksen alalle, sitäpaitsi tulivat maanviljelyskoneet, jotka vapauttivat talonpojat paljosta työstä ja suuressa määrin kartuttivat hänen maansa voittoa. Kaikesta tästä aiheutui hyvinvointia, mutta se herätti myöskin maanviljelijässä rikkauden-, loiston- ja mukavuudenhalun ja samalla kertaa jonkinlaisen tyytymättömyyden olosuhteisiin, vaikka nämä ovatkin paremmat kuin ne, joissa muiden maiden talonpojat elävät.

Samalla tavalla vaikutti ranskalais-saksalainen sota noiden kahden valtion kansoihin, vaikkakin paljon vähemmässä määrässä ja epäsuoremmalla tavalla. Sodan jälkeen jatkuva jännitys on pakottanut nämä kaksi valtaa ja heidän kanssaan Itävallan, Italian ja Venäjän laajoihin sotavarustuksiin. Seurauksena tästä on saatettu voimaan yleinen asevelvollisuus, ja jokainen nuori mies saa sen kautta sotilaskasvatuksen ja tulee kosketukseen eri ainesten kanssa. Sitäpaitsi on kasarmeissa määrätyt tunnit olleet omistetut kirjaopinnoille, ja kaikki tämä on lisännyt yleistä sivistystä. Vaikka seisovain armeijain perustaminen alussa näytti olevan rikos kansaa vastaan, vahingoksi sen menestymiselle, sentähden että jokainen nuori mies sen kautta temmattiin pois yhteiskunnallisesta toiminnasta yhdestä kolmen vuoden ajaksi, niin on se kumminkin osottautunut valistuksen lähteeksi, jonka vaikutuksen kautta kansat ovat heränneet suurempaan toimintaan ja kunnianhaluun kuin koskaan ennen. Ja kuta enemmän valistus on noussut ja kansa on tullut kosketukseen kaupunkielämän ja rikkauden mukavuuksien ja etujen kanssa, sitä enemmän on myöskin tyytymättömyys levinnyt — tunne siitä, että toisilla oli paremmin, ja että täytyy koittaa parantaa asemaansa, jota tehtäessä ei aina olla oltu niin omantunnontarkkoja keinojen valinnassa.

Niinikään on uskonnollinen tietämättömyys ja taikausko suureksi osaksi kadonnut, vaikka roomalaiskreikkalaisen kirkon vaikutus vielä on hyviin suuri. Kokonaisuuteen nähden on kumminkin tapahtunut huomattava muutos uskonnollisella alalla kaikkien luokkien keskuudessa. Protestanteilla on tosin vielä voimassa jumalisuuden ulkonainen muoto, mutta joukot ovat kadottaneet kaiken arvonantonsa. N.k. korkea kritikki ja kehitysoppi ovat myöskin hälventäneet Jumalan sanan kunnioitusta.

Nämä vaikutukset ovat jo vuosikausia olleet voimassa kristikunnan vanhoillisten kantajoukkojen keskuudessa ja ovat saaneet aikaan muutoksen sen ajatuksissa ja pyrkimyksissä, ja nyt on vielä voimakas vaikutus toiminnassa, vaikutus, joka vähentää tämän luokan hyvinvointia. Vuodesta 1885 ovat nimittäin maanviljelystuotteiden hinnat alituisesti laskeneet, ja talonpojat ovat koettaneet, käyttämällä maanviljelyskoneita ja lisäämällä tuotantoa, saada korvauksen kärsimästään tappiosta. Mutta tämä on onnistunut ainoastaan osittain, ja toivo hintojen nousemisesta ei myöskään ole pitänyt paikkaansa.

Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain alenemisesta.

Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneet liikatuotannosta. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja huomanneet, että niin ei ole; sillä maailman vilja-aitoissa ei ole runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten. Päinvastoin jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:

                       1883 1993
    Englanti……….. 76 milj. bush. 53 milj bush.
    Ranska…………. 286 277
    Venäjä…………. 273 252
    Yhdysvallat…….. 421 396
    Saksa………….. 94 116
    Italia…………. 128 119
    Intia………….. 287 266
             Yhteensä 1,565 1,479

Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86 miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.

Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun — se on käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit — niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi ja kohtuullisen korvauksen työstään.

Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä, osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten, keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, ja selittäen lisää hän, että tämä on tulos petoksesta. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka, jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin". — Jaak. 5: 5—9.

Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämme yleinen lainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä" kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta. Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyi hopean arvon laskemisen kautta. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana maksuvälineenä — vielä vähemmän, että me esittäisimme sen yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin, Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, ettei hopeaa aseteta entiseen valta-asemaansa maksuvälineenä. Tahdomme ainoastaan osottaa ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä, käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja tulevaisen hädän yli.

Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille ja vahingoksi toisille. Se on vahingoksi niille, jotka viljelevät vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneen hopean mukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet, vaatteet, työ ja korot kultakannan mukaan. Jokaisesta summasta, jonka he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet. Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (todellisessa arvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu, vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut — asia on sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:

1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria 1878 " 1.34 " " 1,19 " 1894 " 1,24 " " 0,61 "

Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä maissa, joissa on kultakanta — kristikunnassa. Englanti, maailman suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista. Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä, sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.

Ja niitä, jotka viljelevät muita maantuotteita, kohtaa epäsuorasti sama vaikeus; sillä kun vehnän, puuvillan ja riisin viljelijät ovat huomanneet, etteivät he edes kasvaneen tuotannon kautta voi hankkia itselleen samaa ansioa kuin ennen, ryhtyvät he viljelemään muita tuotteita, jotka eivät vielä ole niin laskeneet hinnassa, ja aiheuttavat niinmuodoin liikatuotannon kautta hinnan laskun näilläkin aloilla. Seurauksena tästä täytyy lopullisesti kaikkien luokkien jossain määrin kärsiä kaiken tämän painoa.

Mutta mitkä luokat hyötyvät hopeakannan poistamisesta? Useammatkin; ensinnäkin pankkiirit ja rahan lainaajat, koska koko heidän omaisuutensa ja korkotulonsa ovat kasvaneet arvossa kahdenkertaisesti, senkautta että nyt voi saada kaksikertaa niin paljon kuin ennen samalla rahasummalla. Sitäpaitsi hyötyvät siitä kaikki vakinaispalkkaiset virkamiehet, konttoristit ja työntekijät. Saakootpa 10 dollaria viikossa, päivässä tai tunnissa, voivat he ostaa kaksi kertaa niin paljon puuvillaa, villaa, vehnää j.n.e. kuin ennen ja niinollen melkein kahdenkertaisesti näistä tuotteista valmistettua tavaraa.

Kun maamiehet Yhdysvalloissa ottivat puheeksi hopeakysymyksen, nähdessään ensin syyt vaikeuksiin, näytti yhteen aikaan siltä, että hopean kannattajat voittaisivat parlamenttivaaleissa vuonna 1896. Mutta kun jokainen katsoi omia etujaan, alkoivat varakkaat, virkamiehet, konttoristit ja työntekijät huomata, että kultakanta olisi heidän hyödykseen. Farmarit epäilivät omaa arvostelukykyään ja antoivat pankkimiesten johtaa itseään vastoin omia etujaan, ja hopea kärsi niinmuodoin tappion siinä valtakunnassa, jolle se oli kaikkein tärkeimmästä arvosta — ainoassa valtakunnassa, joka erinomaisen vientinsä ja tuontinsa kautta olisi voinut painaa vaakalaudan hopean takaisinasettamisen eduksi sen muinaiseen raha-armoon.

Nyt on asia kumminkin toivoton. Hopea ei koskaan saa sitä asemaa, jonka se kadotti vuonna 1873; sillä kun itsekkäisyys on voimassaoleva mittapuu ja kun maamiehet, vaikka ovatkin lukuisin luokka, eivät kumminkaan muodosta enemmistöä, ei heidän vaikutuksensa vastaa niiden vaikutusta, jotka itsekkäiden etujensa tähden tahtovat säilyttää kultakannan. Maamiesraukat! Leikkuumiesraukat! Jos tuleekin joku kevennys, niinkuin esim. sinä vuonna, kun rutto ja nälänhätä vallitsi Intiassa, seuraa tätä pientä loma-aikaa nopeasti vielä voimakkaampi painostus ja yhä kovempi kristikunnan leikkuumiesten huuto. Siten katoaa kärsivällisyys tähän saakka niin kärsivälliseltä ja vanhoilliselta luokalta, mikä on vielä valmistus suurta koston päivän hätää varten.

Mutta kuinka voi tämä hopean arvon alentuminen tapahtua? Kutka olivat kiintyneitä siihen, että sellainen käännekohta tulisi maailmaan? Vastaamme: rahamiehet. Heidän toimenansa on työskennellä rahoilla, niinkuin talonpoika maallansa — hankkiakseen itselleen ja suojelusliitoilleen mahdollisimman suuren voiton. Englantilaiset rahamiehet hallitsevat maailmaa; he ovat ajaneet asiaa pisimmälle ja ovat tutkistelleet sitä perinpohjin.

"Kaikki on sallittua sodassa", sanotaan sananlaskussa, ja Englannin raha- ja valtiomiehet, jotka näyttävät olevan viisikymmentä vuotta edellä muusta maailmasta tässä suhteessa, näyttävät ajattelevan, että kauppasota on ajanmukaisempaa ja paljon tuottavampaa voittavalle puolueelle kuin muinaisaikojen orjakauppa ja ryöstöretket. Noin sata vuotta sitten näkivät nämä teräväjärkiset rahamiehet, että kun heidän kansansa ei etupäässä harjottanut maanviljelystä, niin olisi heille eduksi, jos voisivat painaa alas maanviljelystuotteiden hinnat, joita heidän täytyi ostaa toisilta kansoilta, ja että he, muun maailman ollessa hopearahakannalla, voisivat ansaita tekemällä kauppoja kultarahakannan perustuksella. Niinollen tuli Englannissa jo vuonna 1816 kultarahakanta voimaan. Laskettu vaikutus jäi kumminkin tulematta niinkauvan kuin maailma piti hopearahakannan. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että vuonna 1872 hopeadollari oli 2 centtiä arvokkaampi kuin kultadollari. He etsivät silloin Yhdysvaltain ja Europan myötävaikutusta saadakseen näiden avulla kullan arvon nousemaan ja hopean samassa määrässä laskemaan. Nyt saisivat pakanat maksaa koko lystin. Maksuksi raakatavaroista saisivat he hopeata, kun taas heidät pakotettaisiin maksamaan tavaroista, joita he tahtoivat tuoda maahansa kristityistä maista kultakannan mukaan, s.o. noin kahdenkertaisesti. Suuremman ulkomaakauppansa perusteella toivoi Englanti voivansa vakuuttautua suurimmasta osasta sitä voittoa, joka saataisiin tämän petoksen kautta.

Emme jätä huomioonottamatta, että tuotannon ja kysynnän laki koskee myöskin vehnää, mutta niinkuin olemme osottaneet, ei ole koskaan ollut vehnän liikatuotantoa, niin, vehnävarasto ei ole edes suurentunut samassa suhteessa kuin väestö on lisääntynyt. Siitä huolimatta ovat vehnän hinnat viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena jostain syystä alituisesti laskeneet, kun taas toisten tuotteiden hinnat ovat pysyneet jotakuinkin paikoillaan. Sen osottaa seuraava taulukko New Yorkin keskihinnoista:

    Ruis bushelilta……….. 65 centtiä 68 centtiä
    Kaura………………… 33 " 37 "
    Ohra…………………. 52 " 51 "
    Kentyckyn tupakka naulalta 7 " 9,5 "
    Häränliha naulalta……… 5,25 " 5,50 "
    Sianliha naulalta………. 4,25 " 5,50 "
    Heinät tonni…………… 725 850

Vertaa näiden kanssa kolmea vehnän, puuvillan ja hopean noterausta, joiden hinnat ovat laskeneet hopean hinnan alenemisen tähden:

    Puuvilla naulalta………. 11 centtiä 7 centtiä
    Vehnä bushelilta……….. 120 " 61 "
    Hopea unssilta…………. 115 " 63,50 "

Mutta joku kysynee, eikö hopean arvon laskeminen ole myöskin johtunut liikatuotannosta kullan arvon nousemisen sijasta?

Vastaamme, ei. Näiden molempien metallien tuotanto on kyllä ollut suuri, mutta se ei ole kumminkaan kasvanut samassa suhteessa kuin liike-elämä ja asutus ovat kasvaneet. Koko maailman kulta ja hopea, jos se lyötäisiin rahaksi, ei voisi täyttää liiketarpeita eikä tekisi valtio-, pankki- ja kauppaobligatsioneja tarpeettomiksi.

Rahain lainaajalle on mieleen se, että rahan saanti lakimääräysten kautta rajotetaan mahdollisimman pienimpään, jotta liiketoiminta vaan voi jatkua, niin että rahalla olisi suuri kysyntä ja hän voisi lainata sen hyvää korkoa vastaan ja vaatia kahdenkertaisen varmuuden. Kaikki maailman rahaksi-lyöty ja rahaksi-lyömätön kulta arvioidaan vähemmäksi kuin 6 miljardiksi dollariksi (noin 30 miljardiksi mark.), kun yksistään Yhdysvaltain julkiset ja yksityiset velat arvioidaan enemmän kuin kolme kertaa suuremmiksi. Venäjä oli ennen vuotta 1873 koettanut vaihtaa paperirahansa hopeaan, mutta ei voinut hankkia kylliksi hopeaa, viedäkseen suunnitelman kokonaisuudessaan läpi. Tämä osottaa, että hopean arvon laskeminen on saatu aikaan lainsäädännön kautta ja ettei se johdu liikatuotannosta.

Mutta kuinka voivat kaikkien "kristikunnan" kansojen edustajat yhtyä tällaiseen hankkeeseen pakanoita ja omia maamiehiänsä vastaan? Vastaus on: Koska rahavalta saatti heidät harhaan, rahavalta — jota tahdomme kutsua "Shylockiksi" [Juutalainen "Venedigin kauppamiehessä"] — niihin seurauksiin nähden, jotka johtuisivat sellaisesta lainsäädännästä. Ruhtinas Bismarckin ja monien Yhdysvaltain kongressijäsenten edustajain lausunnot vahvistavat tämän. Petoksen kautta lyötiin siten lainsäädännän ohut kiila maailman rahojen kahden puolen väliin, jolloin hopean arvo halvennettiin ja kullan arvo kahdenkertaistutettiin. Ja nyt, kun valtiomiehet näkevät tämän, seisovat he hämmästyneinä ja katsovat töllistellen kuilua. He näkevät myöskin, että jos hopea asetettaisiin muinaiselle paikalleen, vahingoittaisi se saamamiehiä, hankkimatta kumminkaan velallisille korvausta siitä tappiosta, jonka he jo ovat kärsineet. Sitä paitsi antaisi "Shylock", kahdenkertaistutettuaan omaisuutensa ja tulojensa arvon, mieluummin yhteiskunnan joutua vaikeisiin ratkaisukohtiin ja vallankumouksiin kuin että hän vapaaehtoisesti jättäisi rahojensa sydänveren, jonka hän pusertaa miljonista ihmisistä. Ja "Shylockilla" on valta viedä tahtonsa läpi. Hän hallitsee kaikkia lainanottajia, niinollen myöskin hallituksia, jotka kaikki ovat lainanottajia; hänellä on myöskin sanomalehdistö vallassaan, ja sen kautta kehottaa hän kansaa luottamaan "Shylockin" rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja kieltää hankkimasta itselleen hänen vihaansa, koska hän on niin mahtava. Ja kaikki, jotka suoraan tai epäsuoraan hyötyvät hänen petoksestaan — ja näihin kuuluvat kaikki vaikutusvaltaiset piirit — huomaavat parhaaksi tukea häntä tai myöskin vaieta hiljaa.

Yhdysvaltain kongressissa ei kukaan aavistanut, kun se käsitteli lakiehdotusta vuonna 1873, että sen tarkotuksena oli halventaa hopean arvoa, ja presidentti Grand, joka allekirjotuksensa kautta antoi laille sen voiman, selitti neljä vuotta myöhemmin, ettei hän ollut ymmärtänyt asiaa. Eversti Ingersoll lausui oikeudella tästä laista, että se oli petos jokaista rehellistä velallista vastaan Yhdysvalloissa, että se syntyi ahneuden tarkotuksessa, ja että jokaisen kunniallisen ihmisen tuli sitä vastustaa. Vuonna 1880 lausui mr Blaime senaatissa, että siirtyminen kultakannalle saattaisi tuhansia tappiolle ja miljonia ahdinkoon. Sittemmin merkitsi senaattori Vance-vainaja hopean arvon alentamisen suurimmaksi rikkomukseksi, minkä maailma koskaan on nähnyt, ja jonka rahamiehet ja heidän liittolaisensa ovat tehneet tahallansa, lisätäkseen oman rikkautensa arvoa ja vähentääkseen muiden omaisuuden arvoa.

Koko kristityssä maassa valittavat maamiehet sitä tappiota, jonka kultarahakannan voimaansaattaminen on tuottanut heille. Kansainvälinen maanviljelyskongressi, joka vuonna 1896 pidettiin Budapestissa, selitti myötätuntoisuussähkösanomassa silloiselle presidenttikokelas Bryanille:

"Toivomme teille menestystä taistelussa saamamiesluokkaa vastaan, joka viimeisenä kahtenakymmenenä kolmena vuotena on luonut Europassa ja Amerikassa rahalainsääädännän, joka saattaa maanviljelyksen turmioon. Uskomme, että jollei hopeaa aseteta raha-arvoon, jatkaa kultakurssi koko Aasiassa ja Etelä-Amerikassa (Amerikan ja Europan) maamiesten ryöstämistä, vieden heiltä heidän vaivansa koko palkan, mutta uskomme, että teidän vaalinne voi kääntää pois Europasta uhkaavat maanviljelys- ja yhteiskuntavaikeudet."

Ruhtinas Bismarck selitti samana vuonna: "Olen liian vanha käydäkseni koulua käypään rahaan nähden, mutta huomaan, että vaikka vuonna 1873 menettelin sen mukaan kuin silloin pidin parhaana (rahalainsäädäntään nähden), oli kumminkin menettelyni kun katselen seurauksia, liian kiirehditty."

"Talonpojat ovat juuri se luokka, jota ei meillä ole vara työntää luotamme. Jos heille on näytetty toteen — ja niin väittävät he asianlaidan olevan — että painostus, joka on kohdannut maanviljelystä, riippuu näistä rahavaihetuksista, niin täytyy hallituksemme punnita asemansa."

Nykyinen voimakas hopean ja kaikkien niiden tavarain painostus, joita myydään hopean perustuksella, tuli hyvin asteettain — kahdesta syystä. Ensiksikin vaadittiin aikaa ja taitavia temppuja hopean poistamiseksi, koska sitä vielä kysyi enempi kuin puoli maailmaa. Toiseksi koittivat hopeakaivosten omistajat ja heidän osakaskumppaninsa sekä kaukonäköiset valtiomiehet kääntää pois tulevan pahan. Amerikassa onnistui heidän ponnistelunsa siinä määrin, että kongressi hyväksyi vuonna 1878 ja 1890 hopeaystävällisen lain, mutta tätä lakia ei voitu sovelluttaa. Hopean täytyi olla joko lain määräämä arvomittari kullan tavoin tai myöskin kauppatavarana, niinkuin timantit, vehnä j.n.e., ja niinollen niiden hinnanvaihtelujen alaisina, jotka johtuvat tuotannosta ja kysynnästä. Kun sentähden tämä laki peruutettiin, laski hopean arvo yhdellä kertaa puoleen kullan arvosta, ja siitä johtui uusia vaikeuksia, jotka olivat erittäin tuntuvia 1895.

1) Maailman leikkuumiehet "kristikunnan" maanviljelijät, ovat ahdingossa huolimatta siitä avusta, jonka koneet ovat tuottaneet heille, ja huutavat kovasti vapahdusta, jota odottavat lainsäädännältä.

2) Lainlaatijat näkevät vaikeuden ja mistä se on tullut, ja he selittävät, että se on syntynyt petoksen kautta rahamiesten puolelta.

3) Lainlaatijat näkevät kumminkin myöskin, etteivät he voi asettaa hopeaa raha-arvoonsa (1/16 kullasta) saamatta senkautta aikaan yleistä pakokauhua, niin, vallankumousta, ja sentähden pitävät he parhaana olla koettamatta parantaa sairautta parannuskeinolla, joka on vielä pahempi kuin itse sairaus.

4) Kaikilta puolilta myönnetään, ettei tämä petos ainoastaan vahingoita maanviljelijöitä ja tee heitä tyytymättömiksi, vaan että se myöskin herättää vihaa ja katkeruutta yhteiskunnan vanhoillisimmassa aineksessa.

5) Kaikki ajattelevat ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että teollisuuden työntekijät ovat kypsiä vallankumousta varten, joka vastustamattomalla voimalla lakaisisi pois nykyiset yhteiskuntalaitokset, jos tähänsaakka vanhoilliset maanviljelijät yhtyisivät heihin.

6) Muutamat harvat vuodet lienevät riittäviä tuollaisen kapinan aikaansaamiseksi.

Jokaisen, joka vertaa näitä suhteita Jaakobin ennustuksen kanssa (5: 1—9), täytyy hämmästyä ennustuksen tarkkaa täyttymistä ja pitää tätä tarkkuutta todistuksena Jumalan nykyisten olosuhteiden ennakoltanäkemisestä, jotka suhteet muodostavat sen suuren hädän ajan valmistuksen, joka on raivaava tietä Immanuelille ja hänen ihanalle rauhanhallitukselleen maan päällä.

YHDEKSÄS LUKU.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. — Senaattori
Ingallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti
E. Ingersollin lausuntoja. — Wendell Phillipsin käsitys. —
Historioitsija Macaulayn ennustus. — Piispa Worthingtonin lausunto ja
W.J. Bryanin vastaus. — Erään sanomalehden lausunto. — Eräs
ranskalainen näkökanta.

"Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten (kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat järkkyvät." — Luukk. 21: 26.

Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että "koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi — ollen soveliaampi elämään — voittaa heikomman, joka hävitetään elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee, ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin voivat elää.

He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää: "Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu… ja silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1—4, engl. k.) He näkevät, että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman viisaista on sanottavaa.

Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa: "Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä, pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät, nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia, joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä tunkeilevina kerjäläisinä."

Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.

Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin" mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan: "1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa, ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta pyrkimyksestä kansanvaltaisuusrikkautta kohti, jossa työläiset eivät ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä, että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin, työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi. Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee olla toisiinsa."

T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa, jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua, että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa? Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa, joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät. — Room. 8: 22, 19.

Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää. Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativat täydellistä yhdenvertaisuutta kaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä. Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."

Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.

Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin", sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.

Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen. Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät joutuvat. Sitten hän jatkaa:

"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä, palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän ruumiinsa."

"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede, yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä? Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään? Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen edessä, joka menestyy?"

Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän, siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, — jos ei hän arvellut, että vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.

Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita, tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, — johon hänkin epäilemättä tuli — että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.

Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada työntekijäluokan vapaus."

Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa. Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia, mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.

Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan. Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne. Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta, kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän omien valtiolaitostenne hedelmä."

Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan, Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa". Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin mahdollista — kunnes räjähdys tapahtuu.

Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896 mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä — kultarahakanta.

Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä, että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."

Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin, mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.

Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu) teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.

"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan. Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien, lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.

"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä, kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään, voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"

Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi. Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa ainoastaan enemmän levottomuutta. Raamattu tarjoaa kumminkin, Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta, syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio siihen.

KYMMENES LUKU.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. — Hopearahakanta ja suojelustulli. — Kommunismi. — "Heillä oli kaikki yhteistä." — Anarkia. — Sosialismi eli kollektivismi. — Nationalismi. — Yleinen käsityösivistys. — Yksinkertainen vero eli vapaa maa. — Muutamia toiveita ja huolia. — Ainoa toivo — "Autuaallinen toivo". — Jumalan lasten oikea asema. — Maailmassa, mutta ei maailmasta.

"Eikö mitään voidetta ole Gileadissa, eikö siellä ole yhtään parantajaa?" "Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän ja menkäämme jokainen omalle maallensa; sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 8: 22; 51: 7—9.

Erilaisia parannuskeinoja ehdotetaan huokaavalle luomakunnalle sen nykyisessä surullisessa asemassa, ja kaikkien, jotka säälivät kärsivää yhteiskuntaruumista, täytyy myöskin olla myötätuntoisia eri lääkärien pyrkimyksille saada sitä käyttämään heidän määräystään. Parannuskeinojen löytämis- ja käyttämisyritykset ovat kiitettäviä ja ansaitsevat kaikkien lämminsydämisten ihmisten tunnustuksen. Terve arvostelukyky, joka on Jumalan sanan valaisema, sanoo meille kumminkin, ettei mikään ehdotetuista parannuskeinoista voi poistaa sairautta. Ei mikään vähempi, kuin suuren Lääkärin läsnäolo horjumattomine keinoineen sekä niiden jatkuvine käyttämisineen, voi parantaa langennutta ihmiskuntaa sen turmiosta ja itsekkäisyydestä. Kumminkin tahdomme lyhyesti tutkia näitä toisten lääkärien määräyksiä, jotta näkisimme, kuinka lähellä Jumalan viisautta muutamat niistä ovat tulleet, niiden kaikkien kumminkin todellisuudessa ollessa paljon jälessä — ei vastustaaksemme niitä, vaan jotta kaikki sitä selvemmin näkisivät sen ainoan suunnan, mistä apua voi odottaa.

Nämä kaksi ehdotusta asetetaan tavallisesti yhteen, koska tavallisesti ollaan sitä mieltä, että kieltolaki ei voi koskaan saada enemmistön tukea, jos eivät naiset saa äänioikeutta — jos se on edes silloinkaan mahdollista. Ne, jotka ehdottavat tätä parannuskeinoa, viittaavat tilastollisiin tiedonantoihin, osottaakseen, että paljon kristikunnan kurjuudesta ja köyhyydestä riippuu väkijuomain viljelemisestä, ja he selittävät, että jos se poistettaisiin, niin rauha ja hyvinvointi olisi sääntönä eikä poikkeuksena.

Varmaankin on juoppous sivistyksen pahimpia hedelmiä, ja se leviää nopeasti myöskin puoleksisivistyneissä ja villeissä kansoissa. Riemuitsisimme sydämestämme sen poistamisesta nyt ja ainaisesti, sillä sen poistaminen ehkäisisi paljon kurjuutta ja estäisi satojen miljonien markkojen tuhlaamisen vuosittain. Mutta itsekkäisyyttä ja tuotannon ja kysynnän lakia vastaan, jotka pusertavat joukoista veren, on alkoholikielto voimaton.

Erittäinkin rikkaat ja sen jälkeen keskiluokka tuhlaavat miljonia väkijuomiin. Kieltolaki ei sentähden aikaansaisi varsinaista helpotusta köyhille, vaan päinvastoin. Tuhannet maanviljelijät, jotka nyt vievät tuotteensa polttimoihin ja panimoihin, eivät enää saisi korvausta niistä; vaan he olisivat pakotettuja viljelemään toisia tuotteita ja siten painuisivat hinnat ylimalkaan vielä alemmas. Tuhansittain paloviinan polttajia, juomanpanijoita, lasityöntekijoitä, oluen ajajia, ravintolain isäntiä ja vartijoita, jotka nyt elävät väkijuomakaupasta, tulisi pakotetuiksi etsimään muuta tointa, ja tämä lisäisi edelleen työvoiman tarjontaa ja painaisi palkat alas. Miljonat ja taas miljonat markat, jotka ovat kiinni väkijuomaliikkeissä, etsisivät tiensä toisille aloille ja lisäisivät kilpailua.

Kaikki tämä ei kumminkaan estäisi meitä toivomasta kieltolakia, mutta yksityisiä kaupunkeja lukuunottamatta ei olisi mahdollista saada enemmistöä suostumaan siihen. Sillä enemmistö on väkijuomien orjia tai sellaisia, jotka suorasti tai epäsuorasti ovat rahallisessa suhteessa kiintyneitä tähän liikkeeseen. Yleistä kieltoa ei saateta voimaan, ennenkuin Jumalan valtakunta on perustettu. Mutta joskin se olisi mahdollista, ei se kumminkaan poistaisi yhteiskunnallista rahallista sairautta.

Myönnämme, että se, kun kristikunta poisti hopearahakannan, oli itsekkään valtiotaidon mestarinäyte lainanantajain puolelta, ollen tarkotettu vähentämään täysiarvoisten rahojen varastoa ja siten lisäämään niiden arvoa ja pitämään voimassa korkeaa korkokantaa, kun taas lisääntynyt saanti painaa kaikkien tavarain ja työpalkkojen hinnat alas. Lain kannalta katsoen ovat kyllä monet pankkiirit ja rahanlainaajat rehellisiä ihmisiä, mutta tämä rehellisyyden mittapuu on liian lyhyt. Sillä niissä paikoissa, minne kokoontuu rahoja, osottaa korkokanta kaikkialla laskevaa suuntaa. Kuinka paljon matalammat korot olisivatkaan silloin, jos hopealla olisi täysi arvo rahana ja niinollen olisi enemmän rahoja saatavana!

Tuotannon ja kysynnän lain alaisina on jokaiselle lainanottajalle eduksi se, että on runsaasti hopea-, kulta- ja paperirahoja, kun taas jokaisella lainanantajalle on eduksi poistaa paperirahat ja halventaa hopean arvoa, sillä kuta vähemmän siellä on täysiarvoisia rahoja, sitä enemmän niitä kysytään. Sentähden pysyvät nämä arvossaan, kun taas työ- ja kauppatavarat laskevat hinnassa.

Ennustukset näyttävät osottavan, ettei hopearahakantaa saateta enää voimaan sivistyneessä maailmassa. [Katso 8 luku.] Mutta jos niin kävisikin, olisi hyöty siitä lyhytaikainen. Se vaikeuttasi Jaappanin, Kiinan, Intian ja Meksikon kilpailua kristikunnan kanssa ja saisi aikaan maamiehille jonkinlaisen helpotuksen, mutta tuskin pitemmäksi aikaa kuin viideksi tai korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Jumala ei näytä kumminkaan tahtovan viivyttää tuota "pahaa päivää"; sentähden jouduttaa ihmisten itsekkäisyys onnettomuutta, niinkuin on kirjotettu: "Heidän viisastensa viisaus katoaa", ja: "Ei heidän hopeansa ja kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä". — Sef. 1: 18; Hes. 7: 19; Jes. 14: 4—7; 29: 14.

Suojelustulli voi, kun sitä käytetään ymmärryksellä, ehkäistä yksinoikeutta ja kehittää maan kaikkia luonnollisia apuneuvoja, tehdä työpalkkain laskemisen hitaammaksi, mutta ei voi estää sitä. Kilpailu tasottaa ennemmin tai myöhemmin hinnat koko maailmassa.

Niinollen ei hopearahakanta eikä suojelustulli ole mikään parannuskeino; se lieventää ainoastaan hetkeksi.

Kommunismi on ehdotus sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa kaikki omaisuus kuuluu yhteiskunnalle, ja jossa sitä hoidetaan yhteiskunnan parhaaksi jolloin saatava voitto käytetään yleiseksi parhaaksi ja jokainen saa, mitä hän tarvitsee. Rev. J. Cook määrittelee sen näin: "Kommunismi merkitsee perintöoikeuden, perheen, kansallisuuden, uskonnon ja omaisuuden poistamista."

Muutamia piirteitä kommunismista voitaisiin suositella (katso edempänä "Sosialismi"-otsakkeen alle), mutta kokonaisuudessaan on se mahdoton toteuttaa. Sen edellytyksenä ovat täydelliset ihmiset, jotka eivät ole itsekkäitä. Se tekisi kaikki laiskureiksi, niin että ihmiskunta pian joutuisi raakalaisuuteen ja menisi perikatoaan kohti.

Siihen väitteeseen, että Raamattu opettaa kommunismia (Apt. 2: 44—47), olemme vastanneet perinpohjin toisessa paikassa, missä osotimme, että ihmisen epätäydellisyydestä ja luonnollisesta taipumuksesta itsekkäisyyteen johtuu, että meillä on aivan kylliksi tekemistä pitäessämme lihan halut ohjaksissa (Gal. 5: 16, 17) ja edistäessämme rakkauden henkeä, ilman että tätä tehtävää vaikeutetaan kommunististen kokeilujen kautta. (Katso Kol. 2: 20; 3: 3; Room. 6: 2—8.) Sitäpaitsi voitaisiin kommunismi kokonaisuudessaan toteuttaa yhteiskunnassa, jossa olisi pelkästään Jumalan lapsia, ja sellaista pyhien yhdyskuntaa ei voitaisi perustaa, koska Herra yksin "tuntee omansa". Mutta joskin sellainen yhdyskunta olisi mahdollinen, tavottelisivat huonot henkilöt sen omaisuutta, ja jos ne voitaisiin sulkea pois, sanoisivat he kaikkea pahaa pyhiä vastaan. Lyhyesti sanoen, sellaisella yrityksellä ei olisi todellista menestystä.

Muutamat uskovaisista ovat monen tämän maailman lapsen kanssa vajonneet niin syvälle itsekkäisyyden tylsyyteen, ettei mikään muu kuin välttämättömyys voi saada heitä ahkeriksi. Toiset ovat niin itsekkään ylpeitä, että he tarvitsevat iskuja ja vastoinkäymisiä, jotka musertavat heidän sydämensä ja saavat heidät sääliväisiksi tai vieläpä menettelemään oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Kommunismin kautta estetään molemmat nämä luokat saamasta välttämättömiä opetuksia. Individualismi vapauksineen toiselta puolen ja henkilökohtainen vastuu toiselta puolen osottautuvat siten parhaiksi kasvatusvälineiksi järjellisille olennoille, vaikkakin se usein katkeroittaa monen, toisinaan kaikkienkin, elämän.

Jos tuhatvuotinen valtakunta olisi perustettu maan päälle, niin jumalalliset hallitsijat, jotka ovat luvatut sitä varten, käyttäisivät erehtymätöntä viisauttaan ja täydellistä voimaansa, ei suinkaan hallitakseen enemmistön myöntymyksellä, vaan vanhurskaalla tuomiolla, niinkuin rautavaltikalla, ja silloin voisi kommunismi menestyä. Silloin olisi se todenmukaisesti paras yhteiskuntamuoto, ja jos niin on, valitsee kuningasten Kuningas varmaan tämän tavan. Mutta siihen asti täytyy meidän odottaa; meiltä puuttuu viisautta ja voimaa perustaaksemme sellaisen jumalaisvaltaisen hallituksen, ja sentähden me rukoilemme ainoastaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa". Mutta kun kerran Kristuksen valtakunta on vienyt kaikki halukkaat takaisin Jumalan luo ja tehnyt tyhjäksi kaikki vastahakoiset, kun rakkaus tulee laiksi maan päällä niinkuin taivaassa, silloin, voimme ajatella, saavat ihmiset kylliksi nauttia maan lahjoja, niinkuin enkelit taivaan rikkauksia.

Yksityiset yritykset, joita Yhdysvalloissa on tehty kommunististen yhdyskuntien kanssa, eivät ole johtaneet pysyväiseen tulokseen; ne ovat ennemmin tai myöhemmin epäonnistuneet. Maailman johtavat miehet koettavat edistää omia etujaan, kun taas Jumalan valistamat kristityt koettavat täyttää Herran käskyä: "Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

Raamattu ei opeta kommunismia muille kuin perheille. Jumala tosin salli kommunistisen järjestelyn ensimäisessä seurakunnassa, mutta se lienee ollut tämän tavan epäviisauden valaisemiseksi, ja jottei kukaan ajattelisi, että apostolit viisauden ja toimintavoiman puutteessa eivät perustaneet useampia sellaisia kommunistisia seurakuntia. Raamatussa ei ole yhtään Jeesuksen eikä apostolien lausuntoa, joka tukisi kommunistista ajatusta.

Muutamat ovat arvelleet, että kertomus Ananiasta ja Saffirasta merkitsisi sitä, että uskovaisten ensimäisessä seurakunnassa oli pakko uhrata kaikki omaisuutensa. Mutta Pietari selittää selvästi, että heidän syntinsä oli valheessa. Heidän rangaistuksensa ei johtunut siitä, etteivät he antaneet kaikkea omaisuuttaan, vaan heidän väärästä esityksestään siitä, että annettu summa oli heidän kaikkensa. He koettivat saada itselleen osan muiden omaisuudesta, jotka olivat antaneet kaiken, antamatta itse kaikkeansa yhteiseen kassaan. Kristillinen kommunismi Jerusalemissa oli todellisuudessa erehdys. "Syntyi nurinaa siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avustuksessa." Vaikka seurakunta apostolien valvonnan alaisena oli vapaa rikkaruohosta, ja vaikka kaikilla sen jäsenillä oli Kristuksen mieli, niin oli heillä kumminkin tämä aarre hauraissa saviastioissa, jotka eivät voineet viihtyä hyvin näissä olosuhteissa.

Apostolit jättivätkin pian omaisuuksien hoitamisen toisille omistaakseen aikansa kokonaan evankeliumin saarnaamiselle. Ja Paavali selittää, että hän oli ilmottanut heille kaiken Jumalan neuvon, mutta hän ei missään puhu kommunismista. Niinollen ei se kuulu Jumalan neuvoon tänä aikakautena. Paavali antoi päinvastoin määräyksiä, joita ei voida yhdistää kommunismin kanssa, nim. että jokainen huolehtisi omaisistaan, että kristityt viikon ensimäisenä päivänä panisivat jotakin säästöön Herran työtä varten, että palvelijat olisivat tottelevaisia isännilleen, ja niin erittäinkin silloin, jos nämä olisivat veljiä Kristuksessa, ja kuinka isäntien tulisi kohdella palvelijoitaan ja muistaa, että heillä itsellään oli Herra taivaassa, jolle heidän tuli tehdä tili. (1 Tim. 5: 8; 6: 1; 1 Kor. 16: 2; Ef. 6: 5—9.) Eikä Jeesus itsekään perustanut kommunistista yhdyskuntaa eikä käskenytkään mitään sellaista. Päinvastoin opetti hän vertauksissaan, ettei kaikilla ole yhtä paljon, mutta että kaikkien tuli pitää itseään taloudenhoitajina ja henkilökohtaisesti hoitaa omaansa ja henkilökohtaisesti tehdä tili. (Matt. 25: 14—28; Luukk. 19: 20—24. Katso myöskin Jaak. 4: 13, 15.) Ja kuollessaan uskoi hän äitinsä opetuslapsensa Johanneksen huostaan, "ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa". (Joh. 19: 27.) Tällä oli siis koti niinkuin Martalla, Marialla ja Lasaruksellakin. Jos Herra olisi perustanut kommunistisen yhdyskunnan, olisi hän varmaankin jättänyt äitinsä sen eikä Johanneksen huostaan.

Kommunistisen uskovaisten yhdyskunnan perustaminen olisi edelleenkin ristiriidassa Evankelikauden tarkotuksen kanssa. Tämän aikakauden tarkotuksena on julistaa Kristusta todistukseksi maailmalle ja ottaa kansa hänen nimelleen. Sentähden kehotetaan jokaista uskovaista olemaan loistavana valona ihmisille — maailmalle ylimalkaan eikä ainoastaan kanssauskovaisilleen. Sentähden sallikin Herra, että kaikki kommunistisen seurakunnan jäsenet suuren vainon kautta hajotettiin yli koko Judean ja Samarian, missä he niin kaikkialla julistivat evankeliumia. (Apt. 8: 1,-4; 11: 19.) Ja vielä tänä päivänä on Jumalan kansan tehtävänä loistaa valona maailmassa eikä sulkeutua luostareihin tai muodostaa kommunistisia yhteiskuntia. Luvattua paratiisia ei voida pystyttää tällä tavalla. Toivomus sellaisten "yhtymisliittojen" muodostamisesta ei ole mitään muuta kuin osa vallitsevasta ajan hengestä, josta Raamattu varottaa meitä. (Jes. 8: 12, engl. k.) "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (jotta voisitte) seisoa Ihmisen Pojan edessä." — Luukk. 21: 36.

Anarkistit vaativat laitonta vapautta. He näyttävät tulleen siihen vakaumukseen, että kaikki inhimillisen yhteisvaikutuksen tavat ovat epäonnistuneet, ja he tahtovat sentähden hävittää kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen ja yhteisvaikutuksen. He eivät ajattele mitään sijaanrakentamista, vaan jättävät kaiken tulevaisuudelle. Eräässä vappujuhlassa Lontoossa jakoivat he kuusitoista sivuisen lentolehtisen, jossa muunmuassa oli luettavana:

"Usko siitä, että täytyy löytyä joku mahti, jonka edessä meidän täytyy kumartua, on kaiken kurjuutemme juuri. Sentähden ylös elämän ja kuoleman taisteluun kaikkea valtion ja uskonnon mahtia vastaan. Isänmaallisuus ja uskonto ovat konnien pyhäkkönä ja turvapaikkana; uskonto on ihmiskunnan suurin kirous.

"Emme ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että valtio voidaan muodostaa hyödylliseksi laitokseksi. Emme usko myöskään sosialistisia unelmia tuotannon ja kulutuksen keskittämisestä; se olisi ainoastaan valtio uudessa muodossa, lisättyine vaikutusvaltoineen — oikea itsevaltaisuuden ja orjuuden hirviö. Anarkistit tahtovat yhtäläistä vapautta kaikille. Laki ja säännöt ovat kahleita, ja pakollinen työ ei ole koskaan mieluista. Anarkistivaltiossa tekee jokainen sitä, mikä häntä parhaiten miellyttää ja jokainen tyydyttää tarpeensa yhteisestä varastosta."

Vähemmänkin ajattelevan pitäisi huomata, että sellainen ehdotus on ainoastaan paljasta tyhmyyttä. Se ei ole mitään muuta kuin toivottomain ja epätoivoisten hammastenkiristystä, ja kumminkin on tämä se äärimmäisyys, jota kohden se tila, jonka itsekkäisyys on luonnut, ajaa joukkoja.

Sosialismin ja kollektivismin tarkotuksena on saattaa kaikki teollisuus valtion alle ja saada aikaan maan ja työntuotteiden tasasempi jako säännön mukaan: jokaiselle tekojensa mukaan. Olisi erittäin hyvä, jos voitaisiin vähitellen tulla siihen, ja jos oltaisin tekemisissä ymmärtäväisten, itsekkäisyydestä vapaiden ihmisten kanssa.

Muuten onkin paljon tehty tähän suuntaan. Valtio on monissa maissa rautateiden j.n.e. omistaja, mutta tulot kulutetaan sotilasmenoihin. Muut elinkeinolliset toimenpiteet valtion puolelta eivät sentähden olisi miksikään todelliseksi siunaukseksi. Siitä huolimatta kasvanee sosialismi yhä enemmän. Yksinvaltius, pääoma ja nimiseurakunta, jotka pitävät sitä vihollisena, valmistautuvat itsepuolustukseen, ja taistelu aiheuttaa lopulta sen suuren hädän eli anarkian, josta Raamattu puhuu.

Mutta joskin sosialismi pääsisi voitolle, seuraisi siitä ainoastaan tilapäinen helpotus, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee. Älykkäämmät ja ne, jotka nyt vastustavat sitä, koettaisivat pian päästä johtoon käyttääkseen yhteiskuntaa omaksi hyödykseen. Muuten eivät pienien sosialistiyhteiskuntien käytännölliset yritykset ole johtaneet todelliseen tulokseen. Se siirtokunta, jonka australialaiset työntekijäsiirtolaiset perustivat Paraguayssa, Etelä-Amerikassa, oli vähällä mennä pirstaleiksi. Se asetettiin silloin hallituksen suojelukseen, jolloin sen sosialistiset säännökset lakkautettiin. Monthieussa, Ranskassa, aiheutti onni sen, että sosialistiset opit poistettiin. Työntekijät olivat saaneet haltuunsa kaivoksen, jonka omistajat eivät luulleet maksavan itseään. Melkeinpä yli-inhimillisten ponnistusten ja säästäväisyyden kautta onnistui heidän saada varoja koneihin. He löysivät uusia suonia ja kutsuivat useampia työntekijöitä avukseen. Näiden piti saada hyvä palkka, parempi kuin muissa kaivoksissa, mutta omistajiksi eivät he saaneet tulla, ja kun uudet työntekijät aiheuttivat levottomuutta, antoivat "kapitalistiset" työntekijät tuoda polisin ja ajaa heidät pois neuvottelustaan.

Nationalismi on yksi viimeisimmäksi esiintyneistä opeista sosialismin yhteydessä. Se vaatii, että kansa johtaa kaikkea työtä, ja että jokainen pakotetaan tekemään työtä ja vastaamaan toimeentulostaan, sekä että kaikki työntekijät tekevät yhtä paljon ja saavat yhtä suuren palkan.

Kokonaisuudessaan on nationalismi aivan epäkäytännöllinen. Muutamat niistä natsionalistisista siirtoloista, joiden perustamista uhraavat miehet ovat avustaneet, ovat täydellisesti epäonnistuneet, ja kaikissa on esiintynyt paljon sisäistä levottomuutta ja vaikeuksia. Jos Jumalan lapset, joilla on "yksi Herra ja yksi usko", voivat ainoastaan vaivoin säilyttää "hengen yhteyden rauhan siteen kautta", ja jos heitä tarvitsee kehottaa sietämään toisiaan rakkaudessa, kuinka voi silloin odottaa, että sekalainen seurakunta, joka ei väitäkään olevansa tuollaisen hengen johtama, voi voittaa maailman, lihan ja perkeleen itsekkään hengen?

"Forumissa" ehdotti kerran Henry Holt apuna työttömyyttä vastaan sen, että jokainen työntekijä oppisi tusinan käsitöitä. Se olisi kumminkin vähäksi avuksi; kaikki työttömät suutarit tai kutojat voisivat kilpailla työtätekevien maalarien tai muurarien j.n.e. kanssa. Tämä lisäisi niinmuodoin ainoastaan kilpailua kaikkien käsitöiden alalla. Näin on luonnon laki nykyisessä yhteiskunnallisessa tilassa. Ja ainoastaan jumalallinen voima voi muuttaa luontoa ja sen lakia tai saattaa voimaan uusia lakeja, jotka ovat välttämättömiä täydelliselle yhteiskunnalle, ja saattaa suvun sopusointuun näiden lakien kanssa. Kun opimme huomaamaan tämän, saattaa se meidät jumalisuudella ja tyytyväisyydellä odottamaan ja rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa.

Yksinkertainen vero eli vapaa maa on Henry Georgen ehdottama parannuskeino. Hän lähtee siitä edellytyksestä, että painostus ja vahinko varojen nykyisestä erilaisesta jakaantumisesta on kokonaan hedelmä yksityisten maanomistusoikeudesta, ja ehdottaa, että maa taas annetaan koko suvulle kokonaisuudessaan. Jokainen saisi silloin siitä osan viljelläkseen maksamalla veroa, joka vastaisi hänen osaansa. Rakentamaton tontti pidettäisiin silloin rakennettuna ja viljelemätön maa jo viljeltynä. Tämä vero käytettäisiin sitten kouluihin ja kulkuneuvoihin ja hoitokustannusten korvaamiseksi.

Sellainen verotus avaisi suuret maa-alueet, joita nyt pidetään keinottelutarkotuksissa, ja tämä vero olisi oikeudenmukainen, jos maan arvo määrättäisiin sen hedelmällisyyden ja sinne johtavien kulkuneuvojen mukaan, mitkä tarvittaisiin tuotteiden kuljettamiseksi. Karja, taloustarpeet, ansio j.n.e. olisivat verottomia. Monet löytäisivät tällä tavoin käyttämätöntä maata, monet, jotka olisivat valmiit viljelemään sitä ja jotka senkautta saisivat toimeentulonsa. Ehdotus on oikeudenmukainen ja hyvä, ja me näkisimme sen mielellämme toteutettuna, vaikkakaan meillä henkilökohtaisesti ei olisi siitä hyötyä. Sen voimaanpaneminen toisi epäilemättä mukanaan tilapäisen lievennyksen. Ei tämä järjestelmä tulisi kumminkaan siksi kokomaailmalliseksi keinoksi, joka poistaisi kaiken pahan. Sillä itsekkäisyys ymmärtäisi sellaisenkin järjestyksen aikana kuoria kerman ja jättää kuoritun maidon — ainoastaan kaikkein välttämättömimmän — toisille. Ainoastaan "uusisydän" eli oikea mieli voi auttaa ihmiskuntaa, eikä edes vapaamaajärjestelmä voi saada aikaan sellaisia. Sitäpaitsi aikaansaisi lisääntynyt maanviljelys sellaisen maantuotteiden yltäkylläisyyden ja painaisi niiden hinnat niin alas, ettei monenkaan kannattaisi viedä niitä torille. Silloin ne joukot, jotka ovat virtailleet kaupungeista, virtailisivat taas sinne kokoon voidakseen ansaita siellä sen, mikä on välttämätöntä elatukseen ja vaatteeseen, ja siten olisivat työmarkkinat taasen täynnä. — Ei, mikään muu ei voi auttaa ihmiskuntaa kuin Jumalan valtakunnan perustaminen.

Esitettyämme edellisessä lyhyen silmäyksen niistä eri ehdotuksista, joista ei mikään voi viedä päämäärään, emme voi jättää mainitsematta sitä turhaa käsitystä, joka on muutamilla vakavilla, mutta epäkäytännöllisillä ihmisillä, nim. että kirkkokunnat, jos ne näkisivät aseman, voisivat ehkäistä uhkaavan onnettomuuden saamalla aikaan vallankumouksen yhteiskunnassa ja perustamalla sen uudelleen paremmalle perustukselle. Jos nämä saataisiin hereille, voisivat ne, sanovat nämä hyväätarkottavat ihmiset, vallottaa maailman Kristukselle ja perustaa maan päälle Jumalan valtakunnan, jossa lakina olisi rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Arvelevatpa muutamat, että tämä Kristuksen henki seurakunnissa muodostaisi Kristuksen toisen tulemisen.

Mitä petollisia toiveita! He osottavat 300 miljonan kristittyyn ja sanovat: "Mikä mahti!" Me vastaamme: "Mikä heikkous!" Niin, jos nämä 300 miljonaa olisivat pyhiä, jotka olisivat rakkauden täyttämiä, voisivat he kumminkin suorittaa jotakin. Mutta, oi, nyt ovat "lusteet" ja "akanat" vallitsevina, ja "vehnä"-luokka on harvalukuinen. Niinkuin suuri paimen itse selitti (Luukk. 12: 32), on hänellä ainoastaan "pieni lauma", joka Mestarinsa tavoin on ilman arvoa ja vaikutusta. — 1 Kor. 1: 26; Jaak. 2: 5.

Ei, ei, Kristuksen henki hänen pienessä laumassaan ei riitä antamaan heille valtakuntaa! Mutta seurakunnalta ei ole koskaan puuttunut sellaisia, joilla on ollut tämä henki, ja niin on Herran lupaus siitä, että hän on omiensa kanssa aikakauden loppuun saakka, täyttynyt. Mutta hän lupasi myöskin, että niinkuin hän (henkilökohtaisesti) meni pois Juutalaiskauden lopussa, niin tulisi hän (henkilökohtaisesti) takasin nykyisen aikakauden lopussa. Hänen poissaollessaan joutuisivat hänen uskollisensa "vainottaviksi", hänen valtakuntansa kanssaperillisiä vainottaisiin, kunnes hän tulisi takaisin ja ottaisi heidät luokseen. Silloin palkitsisi hän heidän uskollisuutensa kirkkaudella, kunnialla ja kuolemattomuudella ja antaa heille osallisuuden valtaistuimestaan ja vallastaan maailman siunaamiseksi vanhurskauden hallituksella ja totuuden tiedolla ja kaikkien tahallisten jumalattomien hävittämiseksi vanhurskasten keskeltä. Tätä odottaa huokaava luomakunta ja myöskin me, joilla on hengen esikoislahja. (Room. 8: 23.) Raamattu, osottaa meille, että nämä siunaukset ovat nyt tulossa, ja että ne tulevat sen jälkeen, kun maailma on puhdistettu kauhean hädän ajan kautta, jota pakoon pyhät, pieni lauma, pääsevät senkautta, että heidät muutetaan ja kirkastetaan valtakunnassa.

Mutta, jottei kukaan voisi sanoa, että seurakunta olisi voinut vallottaa maailman, jos sillä olisi ollut rikkautta ja sivistystä, on Jumala antanut nimiseurakunnalle molemmat nämä edut; mutta ne näyttävät vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan ja edistäneen kristikunnan ylpeyttä ja lankeemista. "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päällä?"

"Odotamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" — "mikä on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti". "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka tulee osaksenne Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." — Tiit. 2: 13; Hebr. 6: 19; 1 Piet. 1: 13.

Edellisessä tutkistelussamme vaikeasta tuotannon ja kysynnän kysymyksestä, joka jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, rikkaihin ja köyhiin, olemme mahdollisuuden mukaan olleet lausumatta ankaraa arvostelua kummastakaan puolesta, uskoessamme, että nykyiset olosuhteet ovat vallitsevan itsekkäisyyden seurauksia. Tätä itsekkäisyyttä halveksivat muutamat harvat (pääasiassa köyhät), jotka ovat löytäneet Kristuksen ja ovat hänen johdossaan, ja jotka ilolla jättäisivät kaiken itsekkäisyyden, mutta eivät voi. Niinkauvan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin he nyt ovat, ei sentähden mikään heidän itsensä hyväksymä laki, joka voimakkaasti estäisi itsekästä taipumusta, koituisi miksikään siunaukseksi. Sellaisten rajotusten alla tulisivat ihmiset välinpitämättömiksi ja saamattomiksi, ja raakalaisuus tulisi pian sivistyksen sijaan.

Maailman ainoa toivo on Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Tämän parannuskeinon on Jumala aikaa sitten luvannut määräämänään aikana, joka, Jumalalle olkoon kiitos, nyt on oven edessä. Vielä kerran koituu ihmisten hätä Jumalalle sopivaksi tilaisuudeksi. Kun ei inhimillistä apua ole saatavissa, silloin täyttyy kansojen vapahduksen odotus. Jumalan tapana näyttää olevan antaa kokemuksen tulla ihmisten opettajaksi. "Koston päivä" on niinmuodoin ei ainoastaan vanhurskas kosto, vaan se nöyryyttää myös ihmisten sydämet ja valmistaa heidät Jumalan siunauksille.

Mutta joku, joka ei ymmärrä Jumalan suunnitelmaa, kysynee: Kuinka Jumalan valtakunta voidaan perustaa, jos kaikki inhimilliset keinot epäonnistuvat? Jos sentähden suunnitelma on kerrottu Jumalan sanassa, mikseivät ihmiset sitten heti toteuta sitä ja siten vältä hätää?

Me vastaamme: Jumalan valtakuntaa ei perusteta kansan äänestyksellä tai hallituksen käskystä. Oikeana aikana ottaa hän, "jolla oikeus on", joka osti sen omalla kalliilla verellään, valtakunnan haltuunsa. Siellä käytetään valtaa: "Hän on kaitseva heitä (kansoja) rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Mutta valtakuntaa ei ainoastaan perusteta tällä vastustamattomalla voimalla, vaan se on myöskin voimassa koko Tuhatvuotiskauden aikana, sillä koko hallituksen erikoisena tarkotuksena on kukistaa vanhurskauden viholliset. "Hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle." "Jokainen, joka ei kuule (tottele) sitä profettaa (kirkastettua Kristusta — vastakuvallista Moosesta), hävitetään kansasta" — toisessa kuolemassa.

Saatana sidotaan. Hänen pettämis- ja eksyttämisvaltansa estetään, niin ettei paha enään näytä hyvältä ja hyvä pahalta, totuus valheelta ja valhe totuudelta. — Ilm. 20: 2.

Mutta koko maan päällä vallitsee silloin ei ainoastaan valta vaan myöskin armo ja rauha. Kun Herran tuomiot kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. (Jes. 26: 9.) Synnin sokaisemien silmät avataan. Maailma näkee vanhurskauden ja vääryyden kokonaan toisessa valossa kuin nyt — seitsemän kertaa kirkkaammassa valossa. (Jes. 30: 26; 29: 18—20.) Nykyiset ulkonaiset kiusaukset katoavat suureksi osaksi; pahaa ei sallita, mutta varma rangaistus kohtaa rikkojaa, rangaistus, joka on ehdottomasti oikea ja erehtymätön, ja jonka sen ajan kirkastetut ja siihen kykenevät tuomarit, jotka myöskin säälivät heikkoja, määräävät. (1 Kor. 6: 2; Ps. 96: 13; Apt. 17: 31.) Rikosten yrittämisenkin täytyy nopeasti lakata sellaisten olosuhteiden vallitessa. Jokainen polvi on taipuva (hallitsevan vallan edessä), ja jokainen kieli on tunnustava (järjestyksen oikeudenmukaisuuden). Siten alkaa uusi asiain järjestys miellyttää ihmisten sydämiä, ja kun alussa toteltiin pakosta, totellaan myöhemmin rakkauden ja vanhurskauden arvonannon perustuksella. Lopulta hävitetään kaikki muut — kaikki, jotka tottelevat ainoastaan pakosta — toisessa kuolemassa. — Fil. 2: 11; Apt, 3: 23; Ilm. 20: 7—9.

Rakkauden hallitus ja laki tulee täten pakotetuksi esille — huolimatta enemmistön toivomuksista. Se kääntää tuhanneksi vuodeksi ihmisten ajatukset pois tasavalta-ihanteista ja asettaa heidät yksinvaltiuden hallituksen alaisiksi. Paheellisen tai kelvottoman hallitsijan käsissä olisi sellainen yksinvaltius kauhea, mutta Jumala on luvannut, että sen aikakauden itsevaltiaana on Rauhanruhtinas, Herramme Jeesus, jonka sydämellä suvun menestys oli niin raskaana, että hän antoi elämänsä sen lunnaiksi vakuuttaakseen itselleen oikeuden saada nostaa halukkaat synnin turmeluksesta sekä saadakseen ennalleenasettaa heidät täydellisyyteen ja Jumalan suosioon.

Aikaisin Tuhatvuotiskautena käy kaikille selväksi, että Jumalan suunnitelma oli kaikista paras synnin sairaalle, itsekkäälle maailmalle. Niin, jo nyt huomaavat monet, että maailma tarvitsee voimakasta ja oikeudenmukaista hallitusta, ja että ehdoton vapaus voidaan antaa ainoastaan niille, jotka ovat todella kääntyneet, — jotka ovat saaneet uuden tahdon, uuden mielen, Kristuksen hengen.

Joku kysynee: Mitä on meidän, jotka näemme nämä asiat oikeassa valossa, nyt tehtävä? Jos meillä on viljelemätöntä maata, onko meidän silloin annettava se pois tai hyljättävä se? Ei, siitä ei olisi mitään hyötyä, jollet ehkä antaisi sitä köyhälle naapurille, joka todellakin tarvitsisi sitä. Mutta jos hän epäonnistuisi, niin työntäisi hän epäilemättä syyn onnettomuudestansa sinun päällesi.

Jos olemme maanviljelijöitä, liikemiehiä tai tehtailijoita, olisiko meidän koetettava harjottaa liikettä sen periaatteen mukaan, joka on vallalla Tuhatvuotiskautena? Ei, siitä johtuisi ainoastaan rahallinen romahdus, joka vahingoittaisi velkamiehiänne ja niitä, jotka ovat riippuvaisia teistä.

Olemme sitä mieltä, että kaikki, minkä nyt voi tehdä, on siinä, että annamme lempeytemme (itsemmehillitsemisen) tulla kaikkien ihmisten tietoon; ettemme sorra ketään, että maksamme hyvät palkat tai annamme osuuden voittoon. Jos tämä ei ole mahdollista, niin on parempi, ettei ota ketään palvelukseensa. Vältä kaikennäköistä epärehellisyyttä, harrasta sitä mikä on hyvää jokaisen ihmisen edessä. Ole jumalisuuden ja tyytyväisyyden esimerkki ja poista aina niinhyvin sanojen kuin esimerkinkin kautta ei ainoastaan väkivalta vaan myöskin tyytymättömyys. Koeta johtaa väsyneitä ja raskautettuja Kristuksen ja hänen armonsa sanan tykö; — uskon ja täydellisen vihkiytymisen kautta. Ja jos sinä Jumalan hyvyydestä olisit asetettu suuremman tai pienemmän rikkauden haltijaksi, niin älä tee sitä jumalaksesi, äläkä myöskään koeta koota mahdollisimman paljon perillisillesi, vaan käytä se, liittosi mukaisesti, Jumalan palveluksessa hänen johtonsa alaisena muistaen, ettei se ole sinun, niin että saisit pitää ja käyttää sitä itseäsi varten, vaan että se on Jumalan ja on uskottu sinun huostaasi, jotta iloisella uhraavaisuudella käyttäisit sen taivaallisen Kuninkaamme kunniaksi.

Olemme nähneet edellisessä, että joko joukkojen täytyy joutua orjalliseen riippuvaisuuteen rikkaudesta ja älykkäisyydestä, tai myöskin täytyy anarkian tehdä loppu nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästä. Ja me olemme nähneet Raamatun esityksestä, että juuri jälkimäinen tapahtuu, ja että siitä johtuu kauhea kosto kaikille ihmisille, joka opettaa heidät huomaamaan itsekkäisyyden tyhmyyden sekä auttaa heitä tulevaisuudessa pitämään arvossa Jumalan rakkauden lain viisautta. Tutkimme sentähden seuraavassa luvussa, mitä Raamatulla on kerrottavana meille "Babylonin" — "kristikunnan" — lankeemuksesta suuressa hädässä, jolla tämä aikakausi loppuu.

Kun olemme tarkastaneet, kuinka kristikunta ei ole omaksunut Kristuksen opin henkeä, ja kuinka se tieto ja vapaus, joka on saavutettu hänen oppiensa kautta, on sekotettu itsekkäisyyden hengellä, silloin voimme, nähdessämme nykyisissä enteissä, kuinka tuo kauhea onnettomuus lähenee, myöskin käsittää oikeuden sen sallimisessa ja lukea siinä Jumalan koston lain. Ja kuinka paljon valittanemmekin niitä kauhuja, jotka kosto tuo mukanaan, niin iloitsemme kumminkin sydämestämme, ajatellessamme koston välttämättömyyttä ja oikeutta sekä sen ihanaa lopputulosta: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, kaikkivaltias, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!" — Ilm. 15: 3.

    Päivittäisin Mestarista oppien
    Jäljissään käyn kaitaa tietä astuen.
    Sauvallaan ja vitsallaan hän johdattaa.
    Mannallansa tiellä mua hän vahvistaa.

    Vaikka myrskyt mylvii, aalto raivoaa,
    Aikakautten vuori turvan tarjoaa.
    Joskin laaksoon käyn, en pelkää laisinkaan,
    Sillä Jeesus mua auttaa voimallaan.

    Mieluisasti häntä päivin palvelee,
    Kun hän oppilastaan vaaroist' varjelee.
    Sen, min hälle uskoi, sen hän tallettaa.
    Ei hän koskaan uuvu, ei voi uinahtaa.

    Jos mä Herran kanssa kärsin täällä vaan,
    Niin mä kerran kanssaan myöskin kruunun saan.
    Voiko kuolo, vallat Herrast' erottaa?
    Ei, jos tarkkaan tahtoaan vaan noudattaa.

Kallis, kallis Jeesus, ystäväin hän on.
Käyden kanssa Herran en oo rauhaton.

YHDESTOISTA LUKU.

Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
— Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. Ja Ranskan vallankumous esikuvia.
— Sen yleinen luonne ja laajuus. — Herran suuri sotajoukko. —
"Kaikkein pahimmat pakanat." —— Jaakobin hädän aika. — Gogin ja
Magogin tappio.

"Sillä katso, siinä kaupungissa, joka minun nimelläni nimitetään ('kristikunta', 'Babylon'), alotan minä pahaa tekemään… Minä olen kutsuva miekan kaikkien maan asukasten yli, sanoo Herra Sebaot… Herra on korkeudesta kiljuva ja pyhästä asunnostansa on hän antava äänensä kuulua; kovasti on hän kiljuva yli (nimi-)laitumensa (kristikunnan). Semmoisella huudolla kuin viinikuurnan polkijan, on hän vastaava kaikille maan asukkaille.

Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa; jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra.

Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti. Ei heitä valiteta eikä koota eikä haudata; loaksi he jäävät maan päälle." — Jer. 25: 26—29—38.

Niin pulmallinen ja omituinen on tämä koston päivän taistelu, ettei sitä voisi kuvata ainoastaan yhdellä vertauskuvalla. Sentähden käytetäänkin Raamatussa monta voimakasta vertauskuvaa, niinkuin sotaa, maanjäristystä, tulta, tuulta, tuuliaispäätä ja tulvaa.

Se on "sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä", sillä Herra
Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. — Ilm. 16: 14; Jes. 13: 4.

Se on "suuri maanjäristys… niin suuri, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti kuin ihmisiä on maan päällä ollut", joka "järkyttää maan, jopa taivaankin". — Ilm. 16: 18; Hebr. 12: 26.

Se on Jumalan "kiivauden tuli, joka kuluttaa koko maan. Sekä nykyiset taivaat (kristikunnan kirkolliset mahdit) että maa (sekä kirkon että valtion vaikutuksen alainen yhteiskuntajärjestys) ovat säästetyt tämän tuomiopäivän tulelle." — Sef. 3: 8; 2 Piet. 3: 10, 12; Mal. 4: l.

"Herran tie on tuulessa ja tuuliaispäässä." "Kuka voi seisoa hänen kiivautensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa tulta?" — Nah. 1: 3, 6, 7.

"Katso, Herra tuottaa väkevän ja voimallisen raesateen, niinkuin tuhotuulen, niinkuin rankasti satavain vetten kuuron se hänet voimalla maahan syöksee." "Mutta paisuvalla tulvalla hän tekee lopun sen paikasta, ja vainoo vihollisiansa pimeydellä." — Jes. 28: 2; Nah. 1: 4, 5, 8.

Se, etteivät kirjaimelliset tulvat ja kirjaimellinen tuli hävitä kiertotähteämme, maata, ja sen asukkaita, käy selville siitä lupauksesta, että nykyistä asiainjärjestystä seuraa uusi järjestys — "uusi taivas (henkinen hallitus, Jumalan kirkastettu seurakunta) ja uusi maa (inhimillinen yhteiskunta, joka on uudestaan järjestetty Jumalan valtakunnan alaisena rakkauden, eikä itsekkäisyyden lain perustukselle)". Tarkottaen tätä uutta asiainjärjestystä sanoo Jumala profetan kautta: "Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 9.

Älköön kukaan kumminkaan tästä päättäkö, että nämä vertauskuvalliset kuvailut tarkottavat ainoastaan sanasotaa, pelon vavistusta tai inhimillisten kärsimysten myrskyä. Se muodostaa kyllä osan taistelusta, erittäinkin alussa, mutta ennustukset näyttävät selvästi, että siitä lopuksi tulee kauhea, verinen taistelu. Olemme jo tarkastaneet [luku 3 ja H osa luku 7] sen esikuvallisen hädän luontoa, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden lopussa, ja nyt, kun olemme ehtineet rinnakkaiskauteen, Evankelikauden elonkorjuuseen, näemme kaikki merkit samallaisesta, vaikka paljon suuremmasta, "kristikunnan" hädästä, sen vastakuvasta, ja se käsittää lopuksi koko maailman.

Rooman armeija ja sota aiheuttivat ainoastaan pienen osan juutalaisten hädästä, jonka kauhut historia kuvaa niin kauheiksi, että ainoastaan Ranskan vallankumousta voidaan verrata siihen. Pääasiallisena syynä siihen oli sisäinen hajaannus, lain ja järjestyksen kukistaminen — anarkia. Itsekkäisyys sai täyden ylivallan ja asetti toisen toistansa vastaan — aivan niinkuin on ennustettu siitä hädästä, joka kohtaa kristikuntaa. — Sak. 8: 9—11.

Ei tarvita mitään todistuksia siitä, että sellainen hätä on meidän aikanamme sekä mahdollinen että todennäköinen. Mutta jos joku epäilee sitä, tarvitsee hänen ainoastaan ajatella sitä suurta vallankumousta, joka ainoastaan vuosisata sitten vei Ranskan yhteiskunnallisen romahduksen partaalle ja uhkasi maailman rauhaa.

Muutamilla on se väärä käsitys, että maailma on kasvanut pois muinaisten aikojen julmuudesta ja raakalaisuudesta, ja he uneksivat luulotellulla varmuudella, etteivät menneiden aikojen onnettomuudet voi uudestaan kohdata maailmaa, mutta tosiasia on, että aikamme sivistys on ainoastaan hyvin ohut kiilto, joka helposti voi pudota. Kukaan, joka avoimin silmin katselee uuden ajan historiallisia tosiasioita ja ymmärtää arvostella ihmiskunnan kuumeista suonentykytystä nykyaikana, ei voi epäillä, että menneiden aikojen kauhut voivat toistua. Ja tämä on sitä paljon varmempi, kun luja profetallinen sana ennustaa hätää, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Ilmestyskirjan vertauskuvallisella kielellä on Ranskan vallankumous esitetty "suureksi maanjäristykseksi". Se oli niin suuri yhteiskunnan järkkyminen, että koko "kristikunta" vapisi, kunnes se oli ohi. Ja tämä yhden ainoan kansan vihan kauhea ja äkillinen puhkeaminen ainoastaan vuosisata sitten voi antaa meille käsityksen siitä riehuvasta myrskystä, joka on edessä, kun kaikkien vihastuneitten kansojen kiukku särkee kaikki lain ja järjestyksen siteet ja saa aikaan maailmanlaajuisen anarkian. Muistakaamme myöskin, että tämä vallankumous tapahtui kansassa, jota pidettiin kaikkein kristillisimpänä maailmassa, ja joka vuosisadat oli ollut paavikunnan varmimpana tukena. Kansa, joka oli Babylonin väärän, kirkkoa ja valtiota koskevan oppi viinin juovuttama, ja joka kauvan oli ollut pappisviekkauden ja taikauskon sokaisemana, ylenantoi siten kaikki iljettävyydet ja antoi kauhealle raivolleen vapaan vallan. Ilmestyskirjassa näyttää Herra viittaavan Ranskan vallankumoukseen alkunäytöksenä ja kuvauksena siitä suuresta hädänajasta, joka nyt lähestyy. Historiankirjottaja esittää tämän vallankumouksen syyt seuraavasti ["Campaigne of Napoleon", siv. 12]:

"Ranskan vallankumouksen välittömänä ja pääasiallisena syynä oli kansan hätä ja hallituksen rahapula, joka johtui niistä ennenkuulumattomista raha-avustuksista, joilla Ranska tuki Amerikan siirtoloita niiden vapauden taistelussa. Hovin hillittömyys ja papiston eripuraisuus, yleisen sivistyksen edistyminen, vallankumouksellisten periaatteitten leviäminen, mikä johtui Amerikan vapaussodasta, ja se rasitus, jossa kansa oli niinkauvan elänyt, ne kaikki yhdessä vaikuttivat tähän suuntaan… Epätoivoissaan kärsimästään rasituksesta, kiihtyneinä häpeällisestä itsevaltiudesta ja siitä vääryydestä, jota tehtiin, ja oppineena ymmärtämään oikeutensa, heräsivät Ranskan kansan joukot yleiseen suuttumukseen. Vapauden huuto kaikui pääkaupungista rajoille, Alpeilta Pyreneille, Välimereltä Atlannin rannoille. Niinkuin kaikkia äkkinäisiä mullistuksia turmeltuneissa valtioissa, seurasi myöskin tätä kauhut ja julmuudet, joiden rinnalla muinaisen itsevaltiuden rikokset ja viheliäisyydet jäivät varjoon."

Pääasiassa samat syyt, josta tämä vallankumous johtui, ovat nyt huomattavissa kaikkialla, ja paljon suuremmassa määrin, ja seurauksena siitä on maailmanlaajuinen mullistus. Pane huomioon kasvava katkeruus eri kansanluokkien kesken, julkinen kansan oikeuksien ja sen kärsimien vääryyksien pohtiminen, vähenevä kirkollisten ja valtiollisten viranomaisten kunnioittaminen sekä vallankumouksellinen virtailu syvien joukkojen keskuudessa — joukkojen lisääntyvä tyytymättömyys hallitseviin mahteihin ja hallituslaitoksiin. Ja samalla tavalla kuin Amerikan riippumattomuusselitys 100 vuotta sitten herätti Ranskan kansassa vapauden ja riippumattomuuden kaipuun, niin on myöskin meidän aikanamme tämän yrityksen onnellinen lopputulos hallituksen perustamisesta kansasta ja hallitsemisesta sen kautta vaikuttanut vanhan maailman kansoihin. Alituinen siirtyminen muista maista Yhdysvaltoihin todistaa tämän, ja kumminkin on tämän maan vapaus ja hyvinvointi kaukana siitä, että se tyydyttäisi kansaa. Ajatussuunta on siellä, niinkuin kaikkialla, vallankumouksellinen, ja se tulee voimakkaammaksi joka päivä. Ranskan vallankumous oli taistelu erään totuuden määrän ja vanhan eksytyksen ja taikauskon välillä, jota maailmalliset ja hengelliset vallassaolijat olivat edistäneet ja tukeneet voidakseen senkautta lisätä omaa valtaansa ja sortaa kansaa. Ja kumminkin ilmaisi se selvästi sen vaaran, joka johtuu vapaudesta, kun ei sitä johda vanhurskaus ja terveen järjen henki. (2 Tim. 1: 7, engl. k.) Puolinainen tieto eli sivistys on todellakin vaarallinen asia.

Kun näemme, että samat syyt vaikuttavat koko maailmassa meidän aikanamme tuottaakseen samallaisen tuloksen paljon suuremmassa mitassa, voimmeko silloin, erittäinkin kun ennustuksen varotus on silmäimme edessä, jättäytyä kuviteltuun varmuuteen ja huutaa: Rauha, rauha, vaikkei rauhaa olekaan. Tulevien tapahtumien ennustetun luonteen valossa voimme pitää Ranskan vallankumousta kaukaisena jyrinänä, joka ilmaisee lähestyvää myrskyä, heikkona täristyksenä, joka käy maanjäristyksen edellä, varottavana suuren aikakausien kellon heilurin lyöntinä, joka ilmaisee, että keskiyö on edessä, joka päättää nykyisten asiain järjestyksen ja johtaa uuteen riemuvuoteen hallintomuutoksineen. Nämä enteet ovat herättäneet koko maailman ja panneet mahtavat voimat liikkeelle, jotka lopullisesti kukistavat vanhan asiain järjestyksen.

Kun asianhaarat ovat täysin kypsiä, voi pieni mitättömyys sytyttää koko maailman yhteiskuntarakennuksen. Ranskan vallankumouksen ensimäisenä merkkinä oli parisilaisnaisten nälkämielenosotus, josta kuningatar tietämättömyydessään ajattelemattomasti sanoi: "Heidän on tyhmää pitää sellaista melua leivästä; jos on vaikea saada leipää, niin ostakoot kakkuja, ne ovat halpoja nyt."

Niin sattuva on sen ja nykyisen ajan yhtäläisyys, että monet ajattelevat ihmiset, jotka näkevät ajan merkit, nostavat hälyä, kun taas toiset eivät voi ymmärtää asemaa. Huuto, joka kuului ennen Ranskan vallankumousta, on mitätön niihin valituksiin verrattuna, joilla kansanjoukot koko maailmassa nyt syyttävät vallassaolijoita.

Professori G.D. Herron Iowan korkeakoulussa sanoo: "Kaikkialla viittaavat merkit maailmanlaajuiseen muutokseen. Koko ihmiskunta odottaa jännityksellä, kunnes sen uusi kaste on suoritettu. Jokainen yhteiskunnan jänne tuntee ensimäiset kivut siitä suuresta koettelemisesta, joka koettelee kaikki, jotka asuvat maan päällä, ja joka päättyy jumalallisella vapahduksella. (Hän ei näe kumminkaan, mikä vapahdus on, ja kuinka se aikaansaadaan.) Me olemme vallankumouksen partaalla, joka räjähdyttää kaikki olemassaolevat uskonnolliset ja valtiolliset laitokset ja panee maan jaloimpien sielujen viisauden ja sankariuden koetteelle… Se yhteiskunnallinen vallankumous, joka tekee yhdeksännentoista vuosisadan viimeiset vuodet ja kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimäiset vuodet kaikkein koettelevimmiksi ja uudistavimmiksi Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisen jälkeen, muodostaa kristikunnan kutsumisen ja tilaisuuden tulla kristityksi."

Mutta, oi, kutsumusta ei oteta varteen, sitä ei edes kuullakaan muutamaa harvaa lukuunottamatta, joilla ei ole mitään valtaa, niin voimakas on itsekkäisyyden meteli, ja niin voimakkaat ovat tottumuksen kahleet. Ainoastaan ne ahdingot, jotka seuraavat tulevaa suurta maanjäristystä, vallankumousta, voivat saada aikaan muutoksen. Ja sen kauheasta kulusta ei käy mikään selvemmin ilmi kuin koston vanhurskaus, joka ilmaisee kaikille ihmisille sen tosiasian, että koko maan vanhurskas tuomari tekee "oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi". — Jes. 28: 17.

Koston luonne leimasi selvästi sekä sen suuren hädän, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden elonkorjuussa, että Ranskan vallankumouksen. Samalla tavalla saa tulevakin hätä koston luonteen. Ja me voimme odottaa, ettei tämä hätä ole helpompi kuin nämä kaksi esikuvallista hätää, vaan pikemmin kauheampi niinhyvin kuin laajempikin, sillä nykyinen tila tekee jokaisen yhteiskunnan jäsenen riippuvaisemmaksi kuin koskaan ennen joka suhteessa. Ainoastaan rautatieliikkeen lakkauttaminen aiheuttaisi nälänhädän yhdessä viikossa suurien kaupunkien väestölle, ja yleinen anarkia tekisi lopun kaikesta teollisuudesta, joka riippuu kaupasta ja luotosta. Toiseksi selittää Herra itse, että siitä tulee hätä, "jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", eikä myös koskaan tule. — Dan. 12: 1; Joel. 2: 2; Matt. 24: 21.

Raamattu ei anna mitään toivoa siitä, että hätä voitaisiin kääntää pois, mutta uskollisella Seurakunnalla on lupaus vapahduksesta, ennenkuin myrsky puhkeaa kaikessa voimassaan. Ja kaikille, jotka rakastavat vanhurskautta ja etsivät rauhaa, annetaan tämä kehotus: "Etsikää Herraa, kaikki te nöyrät maassa, jotka hänen oikeutensa pidätte, etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä! Kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä". — Sef. 2: 2, 3.

Taistelu Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä, on suurin vallankumous, minkä maailma on koskaan nähnyt, sillä se käsittää jokaisen väärän periaatteen. Kaikkien muitten vallankumoussotien tavoin on sillä asteettainen kehityksensä. Sen yleinen luonne on taistelu valon ja pimeyden, vapauden ja sorron, totuuden ja eksytyksen välillä. Se ulottuu koko maailman yli: talonpoika ruhtinasta vastaan, kuulija pappia vastaan, työ pääomaa vastaan, sorretut asestettuina vääryyttä ja kaikellaista sortoa vastaan ja sortajat asestettuina puolustamaan sitä, mitä he ovat pitäneet niin kauvan oikeutenaan.

Kun olemme tarkastaneet kansojen asestettuja miljonia ja harjaantuneita sotilaita, kysymme: Mikä näistä mahtavista sotajoukoista on se armeija, jota profetta kutsuu Herran suureksi sotajoukoksi? Koskeneekohan profetan viittaus yhtään näistä? Missä merkityksessä niitä voitaisiin pitää Herran sotajoukkona, kun ei niistä mikään ole hänen henkensä elähyttämä? Tai koskeneeko tämä viittaus Jumalan kansaa, ristinsotilaita, joiden aseista apostoli sanoo, etteivät ne ole lihallisia vaan voimallisia hajottamaan maahan linnotuksia? (2 Kor. 10: 3—5.) Voiko olla tarkotus, että "hengen miekka, joka on Jumalan sana" (Ef. 6: 1-7), Jumalan lasten käsissä, jotka ovat hänen henkensä täyttämiä, kukistaa kaikki tämän maailman valtakunnat ja antaa ne Kristukselle ijankaikkiseksi omaisuudeksi?

Olisi hyvä, jos niin olisi. Mutta me olemme nähneet sekä ennustuksista että ajan merkeistä, ettei se tapahdu sillä tavalla. Päinvastoin jätetään vanhurskasten varotukset ja vastalauseet huomioonottamatta, kansat vaeltavat edelleen pimeydessä, ja seurauksena siitä horjuvat kaikki maan (nykyisen yhteiskuntarakennuksen) perustukset. (Ps. 82: 5.) Jumalan totisen kansan keskuudessa, joka sovittaa sydämeensä Jumalan opetuksen, on hänen sanansa terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja hajottaa todella maahan (inhimilliset) järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan ja vangitsee jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 4, 5); mutta näillä taisteluaseilla ei ole tämä vaikutus maailmaan. Sitäpaitsi eivät pyhät muodosta suurta "sotalaumaa" vaan "pienen lauman". — Vertaa Luukk. 12: 32 ja Joel. 2: 11.

Lue profetan kuvaus tästä sotalaumasta (Joel. 2: 2—11), jolloin on otettava huomioon, että vuoret Raamatun kuvauksissa merkitsevät valtakuntia, maa yhteiskuntajärjestystä, taivas kirkollisia voimia sekä aurinko ja kuu evankeliumin ja Mooseksen lain sivistävää vaikutusta. Pimeys on epäuskon kuva, ja tähdet merkitsevät apostolisia valoja.

Tämä sotajoukko on se, joka kukistaa valtaistuimet ja tekee pakanavaltakunnat tyhjiksi. Mutta niissä on sellainen sotajoukko, jota profetta kuvailee hyvin harjotettuna armeijana — joukkona, jonka edessä maa (yhteiskunta) vapisee ja taivas (kirkollinen mahti) pelkää, ja joka rohkeasti julistaa näille molemmille mahdeille sodan? Missä on se sotajoukko, joka lähimmässä tulevaisuudessa ei tunnusta kristikunnan oppeja, sen valtiovoimia ja pappisvaltaa, halveksien sen säännöksiä ja kukistaen kiivaudella kaiken sen herrauden ja järjestelmällisen mahdin, halveksien sen kuulia ja kranaatteja, repien kruunut kruunatuista päistä, kukistaen valtakunnat meren syvyyteen, sytyttäen taivaan, sulattaen maan tulella ja siten kukistaen koko vanhan asiain järjestyksen, niinkuin profetat ovat ennustaneet?

Siitä, että sellaista armeijaa valmistetaan, olemme vakuutetut "lujan profetallisen sanan" niinkuin ajan merkkienkin perustuksella. Ja tieto tästä pakottaa valtiomiehet kaikkialla ryhtymään erityisiin suojelus- ja puolustustoimenpiteisiin. Mutta juuri vallassaolijain toimenpiteissä on todennäköisesti ansa heille itselleen, sillä ne sotajoukot, joihin he luottavat, ovat kansan sotajoukkoja; näillä harjotetuilla sotilailla on vaimo ja lapsia, veljiä, sisaria, sukulaisia ja ystäviä yleisen kansan keskuudessa, joiden edut ovat luonnon vahvojen siteiden kautta heille yhteisiä, ja he palvelevat rivissä ainoastaan käskystä. Sotilaskunnia ja kunnioitus hallitsijoita kohtaan käykin vuosi vuodelta pienemmäksi, eikä ole mahdotonta, että nämä sotajoukot tulevassa hädässä voivat kääntää voimansa vallassaolijoita vastaan sensijaan että suojelisivat heitä.

Mitä asianhaaroja Herra käyttää asettaessaan liikkeelle tämän mahtavan sotajoukkonsa, sitä emme voi vielä selvästi ymmärtää, mutta me elämme ajassa, jolloin tapahtumat kehittyvät nopeasti, eikä olisi järjetöntä odottaa tämänsuuntaista liikettä koska tahansa. Mutta Jumalalla on määrätty aikansa jokaista suunnitelmansa osaa varten, ja koston päivän aika saavuttaa huippukohtansa 1915. Elonkorjuuaika on nähtävästi valmistanut tietä niille suurille tapahtumille, jotka jo heittävät varjojansa yli maan. Ihmiset menehtyvät peljätessään sitä, mikä on tulossa, sillä kaikki voivat nähdä, että hädän pilvet lähestyvät yhä enemmän. Yhteiskunta on ruutitynnyrin kaltainen, joka odottaa ainoastaan sytyttävää kipinää, — taisteluvalmis armeija, valmis hyökkäämään, koska hyvänänsä komentosana kuuluu; mutta Jumala määrää ajan.

Yhteiskuntaa, "maata", "alkuaineita" ei voida sytyttää, ratkaiseva taistelu ei voi alkaa, ennenkuin suuri Mikael, pelastusruhtinaamme, astuu esille ja sanoo komentosanan (Dan. 12: 1), vaikka tiheitä otteluita kävisikin edeltäpäin. Ja suuri ruhtinas ilmaisee kuninkaalliselle joukolleen, Seurakunnalle, että hätä. vaikka se onkin uhkaava, ei voi alkaa, ennenkuin kuninkaan omat, "pieni lauma", "valitut", ovat merkityt ja kootut.

Ihmiset ylimalkaan ovat tietämättömiä Herran osasta taistelussa, ja sitä paljon enemmän, koska hän on antanut maailman — Israelia lukuunottamatta — käydä 6,000 vuoden aikana omaa tietään. Hänen sekaantumisensa näyttänee sentähden sitä "vieraammalta" (Jes. 28: 21, 22) niille, jotka eivät ymmärrä sitä talouden muutosta, joka tapahtuu seitsemännen vuosituhannen alkaessa. Mutta tässä taistelussa antaa hän ihmisten kiukun (ja heidän kunnianhimonsa ja itsekkäisyytensä) koitua hänelle itselleen kunniaksi, ja kaiken muun hän pidättää. Suurella pitkämielisyydellä on hän sallinut synnin pitkän hallituksen, koska se voi olla palvelijana hänen Seurakuntansa koettelemisessa ja koska se voi opettaa ihmisille synnin ylenmääräisen synnillisyyden. Mutta kun hänen rakkauden ja vanhurskauden lakiansa halveksitaan, on hän päättänyt kurittaa maailmaa, ennenkuin hän antaa seuraavan läksyn, joka hänen rakkaan Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana on käytännöllinen vanhurskauden etujen valaiseminen.

Herra kieltää kansaansa taistelemasta lihallisilla aseilla ja selittää, että hän on rauhan Jumala, mutta hän selittää myöskin, että hän on oikeuden Jumala ja rankaisee synnin. "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra." (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja kun hän nousee tuomitsemaan kansoja kostaakseen kaikille jumalattomille, selittää hän itsensä "sotamieheksi" ja "sotasankariksi", jolla on käytettävänään suuri sotajoukko. — 2 Moos. 15: 3; Ps. 24: 8; 45: 4; Ilm. 19: 11; Jes. 11: 4; Joel. 2: 11; Jes. 42: 13, 14.

Hesekielin 7: 13—24 on viittaus siitä, että "kaikkein pahimmat pakanat" saisivat ottaa saaliin. Tämä voisi merkitä Intian, Kiinan ja Afrikan kansojen nousemista kristikuntaa vastaan — ajatus, joka on näkynyt sanomalehdissäkin. Ajatuksemme on kumminkin, että pahimmat pakanat ovat kristikunnassa ja että näitä ovat ne, joilla ei ole jumalaa, kristillisiä tunteita tai toiveita, ja jotka nyt nopeasti vapautuvat taikauskon, tietämättömyyden ja pelon ehkäisevästä vaikutuksesta.

Herra käyttää hyväkseen viisautensa mukaisesti tätä tyytymättömien ja epätoivoisten suurta joukkoa kukistaakseen nykyiset laitokset ja valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle. Ainoastaan tästä syystä kutsutaan sitä Herran suureksi sotalaumaksi. Kellään hänen pyhistään, joita hänen henkensä johtaa, ei pidä olla mitään tekemistä tämän taistelunosan kanssa.

Profettain ennustusten mukaisesti tulee tästä sellainen taistelu, ettei historialla ole mitään sellaista osotettavanaan. Neljännessäkymmenennessä kuudennessa psalmissa kerrotaan tästä lopullisesta taistelusta kuvakielellä. (Vertaa myöskin psalmi 97: 2—6; Jes. 24: 19—21; 2 Piet. 3: 10.) Kukkulat (vähemmän vaikutusvaltaiset hallitukset) sulavat jo kuin vaha; aina sitä mukaa kuin maa (yhteiskunta) kuumenee, myöntyvät he kansan vaatimuksiin ja tulevat vähitellen samanarvoisiksi sen kanssa. Englanti on kuva siitä. Korkeita vuoria (jotka esittävät yksinhallituksia) tärisyttävät vallankumoukset ja ne "kaatuvat meren pohjaan" — hukkuvat anarkiassa. Meri ja aallot kuohuvat jo nykyisen yhteiskunnan tukipylväitä vastaan, ja ennen pitkää häviää maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) täydellisesti jättääkseen tilaa "uudelle maalle" (uudelle yhteiskuntajärjestykselle), jossa vanhurskaus vallitsee.

On mahdotonta pystyttää uudestaan nykyinen järjestys, 1) koska se on vanhentunut eikä vastaa nykyisiä olosuhteita, 2) koska tieto on nyt laajempi kuin ennen, 3) koska huomio siitä, että pappisviekkaus on kauvan sokaissut ja kahlehtinut joukkoja eksytyksellä ja pelolla, johtaa kaikkein uskonnollisten vaatimusten ja oppien yleiseen halveksimiseen, 4) koska uskonnolliset ihmiset ylimalkaan, jotka eivät ymmärrä, että Jumalan armotalouden muutoksen aika on tullut, syrjäyttävät järjen, ajatuksen, oikeuden ja Raamatun puolustaakseen nykyistä asiain järjestystä. Sentähden merkitseekin vähän se, että kirkolliset taivaat (paavikunnan ja protestantismin kirkolliset mahdit) kääritään kokoon kuin kirjakäärö, sillä kun anarkian myrskytulva saavuttaa huippunsa, eivät ne voi mitään toimittaa, vaan silloin hukkuvat taivaan (nimiseurakunnan) joukot. — Jes. 34: 4; Ilm. 6: 14.

Hätä ja vaikeudet Herran päivänä kohtaavat ensi sijassa kristikuntaa ja lopulta kaikkia kansoja, mutta profetta Hesekiel (38: 8—12) ilmottaa meille, että viimeinen myrsky kohtaa Israelin kansaa, sitte kun se taas on koottu Palestiinaan. Hän esittää juutalaiset koottuina suurin joukoin kansoista suurine rikkauksineen ja asumassa ennen autioilla paikoilla, ja että he asuvat siellä turvallisesti jonkun aikaa, kun. muussa maailmassa vallitsee mitä suurin sekaannus.

Sellainen kokoontuminen on alkanut, mutta on selvää, että heidän muuttonsa muista maista tarvitsee äkkinäistä jouduttamista, jotta ennustus täyttyisi määrättyyn aikaan mennessä. Jeremian 16: 14—17, 21 käykin ilmi, että joku sellainen jouduttaminen tapahtuukin.

Herra kykenee myöskin runsain määrin täyttämään lupauksensa. Kysymys: "Mitä tehdään juutalaisille?" panee kaikki kansat hämilleen, ja epäilemättä sallii Herra, että tapahtuu yhtäkkiä joku käänne, jonka johdosta kansat mitä pikemmin lähettävät juutalaiset lupauksen maahan. Ja niinkuin he lähtivät kiireesti pois Egyptistä karjoineen ja tavaroineen egyptiläisten auttamina, jotka antoivat heille kultaa ja hopeaa ja vaatteita (2 Moos. 12: 31—36), niin ei heitä myöskään, niinkuin profetta on ennustanut, lähetetä seuraavan lähtönsä aikana tyhjin käsin pois, vaan kansat nähtävästi joutuvat johonkin painostukseen, josta johtuu tämä Israelille suotuisa tulos, jonka kautta Hesekielin ennustus täyttyy.

Tämä yritteliäs suku mukautuu pian uuteen asemaansa, mutta se rauha ja hyvinvointi, jota taas koottu Israel nauttii, samaten kuin sen puolustusta vailla oleva asemakin herättää lopulta toisissa kansoissa halun ryöstää tämä maa. Ja kun laki ja järjestys on kadonnut, hyökkäävät Israeliin ryövärijoukot, joita profetta (Hes. 38) kutsuu Gogin ja Magogin joukoiksi, ja suuri on silloin suojattoman Israelin hätä. — Jer 30: 7.

Mutta keskellä hätää ilmestyy Jumala Israelin puolustajaksi niinkuin muinoinkin, kun he kansana nauttivat hänen suosiotaan. Kun heidän hätänsä on suurin, on hänen apunsakin lähin, niinkuin luemme Sak. 14: 2, 3, ja silloin poistetaan heidän sokeutensa. 2 Sam. 5: 19—25, 1 Aik. 14: 10—17 sekä Joosuan 10: 10—15 osotetaan, kuinka Jumala ei ollut riippuvainen ihmisten sotataidosta, vaan suoritti taistelunsa omalla tavallaan. Siten aikaansaa hän tuossa suuressa taistelussakin vapahduksen omalla tavallaan. Hesekielin ennustuksessa (38: 1—13) mainitsee Herra tämän taistelun tärkeimmät osanottajat, mutta me emme voi varmuudella selittää näitä nimiä. Kaikki näyttää kumminkin merkitsevän, että hyökkäys Palestiinaan tehdään Europasta, pohjan maista, yhdessä toisten kansain kanssa.

Näitten Israelin vihollisten täydellinen hävittäminen (jolla hädänaika loppuu ja jolloin Jumalan valtakunnan perustaminen alkaa) kuvataan seikkaperäisesti Hes. 38: 18—23; 39: 1—20. Sitä voidaan verrata Faaraon ja hänen sotajoukkonsa kauheaan hävitykseen, kun he koittivat taas saada valtaansa Israelin, jonka Jumala vapautti. Kuvaus näyttää viittaavan siihen, että hävitys tulee täydelliseksi kateuden, vallankumouksen ja anarkian kautta niiden eri ainesten keskuudessa, joista sotajoukot ovat kokoonpannut. Siitä syntyy mullistus ja taistelu, joka lakasee pois jokaisen jäännöksen, joka vielä mahdollisesti on jälellä eri kansojen kotoisista hallituksista, ja tekee täydelliseksi maailmanlaajuisen kapinan ja anarkian, suuren maanjäristyksen. — Ilm. 16: 18—21.

Kaikki profettain todistukset viittaavat siihen, että Jumalan voima ilmenee ihmeellisellä tavalla Israelin vapahduksen kautta, niin että maailma pian oppii tuntemaan, että Herra on taas ottanut Israelin suosioonsa, ja pian oppivat sekä Israel että maailma pitämään arvossa Jumalan valtakuntaa, joka tulee kaikkien kansojen odotukseksi. Hes. 39: 21—29 puhuu tämän voiton ihanasta tuloksesta, ja mitkä ovat sen seuraukset Israeliin ja koko maailmaan nähden. Vertaa myöskin Jes. 59: 19, 20, Room. 11: 25—32 sekä Nah. 1: 6, 7, 9.

Jumalan, Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun kautta valmistuu koko maailma uutta päivää ja sen suurta ennalleenasettamistyötä varten. Maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) häviää siten (Jes. 24: 19, 20) antaakseen tilan Jumalan uudelle rakennukselle, uudelle taivaalle ja uudelle maalle, joissa vanhurskaus asuu. — 2 Piet. 3: 13; Jes. 65: 17.

KAHDESTOISTA LUKU.

Tämän ennustuksen tärkeys. — Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista se johtui. — Ottakaa vaari vääristä kristuksista. — Lyhyt historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. — Hätä juutalaiskauden lopussa ja evankelikauden lopussa kaikkein evankelistain mukaan. — Hävityksen kauhistus. — Paetkaa vuorille. — Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. — Ennen talvea ja sabbatia. — Katso täällä, katso tuolla! älkää uskoko niitä. — Noiden päivien ahdistus. —- Auringon ja kuun pimenemisen merkkejä. — Tähtien putoaminen. — Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. — Ihmisen pojan merkit. — Mitä maan kansat näkevät. — Viikunapuu. — "Tämä sukukunta." — Valvokaa! — "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". — Muistakaa Lotin vaimoa. — Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. — Valitut saavat tiedon totuudesta. — Saatanan huone hajoaa. — Toimenpiteitä uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.

Herra lausui yhden huomattavimmista Raamatun ennustuksista "lopun ajan" eli Evankelikauden lopusta. Hän lausui sen vähän ennen maallisen palveluksensa loppua, kun hän koetti niin vähitellen valmistaa oppilaitaan sitä uutta armotaloutta varten, joka alkaisi, sittenkuin Golgatan murhenäytelmä on suoritettu. Hän toivoi, että he ymmärtäisivät, etteivät he heti saaneet odottaa valtakunnan kunniaa ja kirkkautta, jonka hän on luvannut uskollistensa osaksi. Ennen tätä kunniaa ja näitä siunauksia tulisivat koettelemukset ja kärsimykset. Hänen, heidän Mestarinsa, Kuninkaansa, täytyi ensin tulla Israelin hylkäämäksi ja ristiinnaulitsemaksi, ennustusten mukaisesti. Sitten jätettäisiin Israel vihollisillensa alttiiksi ja heidän pyhä kaupunkinsa ja kallis tomppelinsa hävitettäisiin kokonaan. Sitäpaitsi eivät oppilaat saaneet odottaa, että he olisivat Mestariansa suurempia, vapautettuja niistä halveksimisista ja kärsimyksistä, jotka kohtasivat häntä, vaan että uskollisuus häntä ja hänen oppiansa kohtaan aiheuttaisi, että kaikki ihmiset vihaisivat heitä hänen tähtensä, mutta että he, ollen kuolemaan saakka uskollisia, palkittaisiin lopulta, vaikkakin paljon ahdistuksen jälkeen, kun hän tulee takasin, ottaakseen heidät luokseen ja tehdäkseen osallisiksi kirkkaudestaan. Tämänsuuntaisen opetuksen oli Herra säästänyt palvelusaikansa loppuun. Alussa opetuslapset olivat taipuvaisia pahastumaan ja vaatimaan (niinkuin muutamat nykyään tekevät), että Herran asian täytyy vallottaa maailma heidän saarnaamisensa seurauksena; ja Pietari meni niin pitkälle, että hän lausui vastaväitteensä Herralle, sanoen: "Ei ikinä, Herra! (kuolemasi ja kansan hajottaminen sekä pahan yleinen voittokulku) ei saa tapahtua sinulle". (Matt. 16: 22; Mark. S: 31, 32.) Mutta Jeesus oikaisi Pietaria ankarasti, ja kaikki opetuslapset näyttävät niin vähitellen vakaantuneen siinä käsityksessä, että valtakunnan kirkkaus oli vielä kaukana, ja että Mestarin täytyi mennä pois ja, jätettyään heidät, lähettää heille lohduttaja, pyhä henki, johtamaan ja varjelemaan heitä, kunnes hän itse tulisi takasin Isänsä valtakunnan kirkkaudessa.

Tässä mielentilassa ja Herran temppeliä koskevien sanojen vielä soidessa heidän korvissaan, opetuslapset pyysivät Mestarilta varmaa selitystä niihin kohtiin, joita he eivät vielä oikein selvästi ymmärtäneet.

"Ja kun hän (Jeesus) istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset hänen tykönsä, heidän ollessaan yksinään, ja sanoivat: Sano meille: 1) Milloin tämä (temppelin hävitys j.n.e.) tapahtuu, ja 2) mikä sinun läsnäolosi [kreikkalainen sana parusia, jota tässä on käytetty, merkitsee läsnäoloa eikä tulemusta. Katso 'Herramme takasintulo', hinta 25 p.] ja 3) maailman (aikakauden) lopun tunnusmerkki on?" — Matt. 24: 3.

Epäilemättä järjesti Jumalan kaitselmus tässä tilaisuuden ja kysymykset; sillä tämä ennustus oli varmaankin tarkotettu enemmän opettamaan niitä Jumalan lapsia, jotka elävät tässä "elonkorjuussa", kuin niitä, jotka esittivät kysymykset. Kun tutkitaan tätä ennustusta, on hyvin välttämätöntä pitää muistissa ne kysymykset, joihin se on henkeytetty vastaus. Ennustuksen ovat kertoneet hyvin samallaisesti kolme evankelistaa, nim. Matteus, Markus ja Luukas; mutta koska Matteuksen kertomus on täydellisin ja järjestyksellisin, seuraamme ylimalkaan sitä ja esitämme muutamia lähempiä määräyksiä, joita on toisissa kertomuksissa.

"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni, sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta." — Matt. 24: 4, 5.

Gamaliel mainitsee kaksi väärää Kristusta puheessaan, johon viitataan Apt. 5: 36, 37, ja historia mainitsee meille muutamista muista, jotka johtivat harhaan monia juutalaisia. Kuuluisin niistä oli Sabbathai Levi Smyrnasta, joka esiintyi v. 1648 j.Kr. Hän kutsui itseään "Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi, Messiaaksi, Israelin vapahtajaksi", ja lupasi heidän valtakuntansa ja hyvinvointinsa ennalleenasettamisen. Eräs historiankirjottaja sanoo, että Sabbathailla "siellä (Smyrnassa) oli sellainen vaikutus, että muutamat hänen kannattajistaan ennustivat ja joutuivat omituisesti haltioihinsa. Neljäsataa miestä ja naista ennusti hänen kasvavasta herraudestaan ja valtakunnastaan. Kansa käyttäytyi jonkun aikaa niinkuin he olisivat olleet henkien riivaamia, muutamat joutuivat hurmoksiin vaahto suussa, samalla kuin he kertoivat tulevasta hyvinvoinnistaan, näyistään, joissa he näkivät Juudan leijonan, sekä Sabbathain voittokuluista". Se oli epäilemättä jäljitelty Joelin ennustuksen (2: 28) täyttyminen. Samallaisia pyhän hengen jäljittelyjä on uudempienkin aikojen herätyksissä tapahtunut. Kaikkiaan on todennäköisesti ollut viisikymmentä väärää Kristusta, miehiä ja naisia, ja monet niistä ovat epäilemättä olleet pois suunniltaan — pahojen henkien riivaamia, mutta ei kenenkään niistä, eikä edes kaikkien yhteensä, voida sanoa eksyttäneen "monta". Herra varottaa kumminkin meitä sellaisista, jotka "eksyttävät monta", ja kauvempana tässä ennustuksessa antaa hän uuden varotuksen, jonka yhteydessä me tahdomme erittäin tutkia niitä antikristuksia, jotka ovat eksyttäneet monta.

"Ja te saatte kuulla sotia ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä se pitää tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsissä. Sillä kansa on nouseva kansaa vastaan, ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja on oleva nälät ja rutot ja maanjäristykset seutu seudulta. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alku." — Matt. 24: 6—8.

Tällä lyhyellä tavalla antoi Herra katsauksen maailman historiasta ja opetti oppilaitaan, etteivät he liian pian odottaisi hänen toista tulemistaan ja hänen ihanaa valtakuntaansa. Ja kuinka sattuvaa! Maailman historia on juuri tällainen, kertomus sodista, vehkeistä, nälänhädistä ja kulkutaudeista — ei juuri paljon muuta. Herra erottaa totisen seurakunnan historian ja esittää sen yhtä lyhyesti näin: "Silloin (samana aikakautena, Evankelikautena) teidät annetaan vaivaan, ja he tappavat teitä, ja te tulette kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin (samaan aikaan) useat loukkaantuvat, ja he antavat toisiaan alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." — Matt. 24: 9—12.

Olisiko mahdollista historian valossa kuvata totisen seurakunnan tie harvemmilla sanoilla? Varmaankaan ei. Sopusointu on täydellinen. "Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi", selittää apostoli, ja se, joka ei saa kokea tätä, hänellä on suuri syy epäillä, onko hän Jumalan lapsi. (Hebr. 12: 8.) Samalla tavalla on seurakunnan laita kokonaisuudessaankin: Kun sitä ei vainonnut Ismael- ja Esau-luokka, on niin ollut sentähden, että siellä on ollut niin paljon maailman henkeä tai niin paljon "kylmää rakkautta" Herraan ja hänen totuuteensa, ettei se ollut arvollinen kärsimään vainoa. Mutta jos tuomitsemme saman näkökannan ja Jeesuksen ennustuksen mukaisesti, on kumminkin koko Evankelikauden aikana ollut muutamia, jotka ovat olleet uskollisia kuolemaan saakka — "pieni lauma".

"Ja tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten loppu tulee."

Tässä osottaa Herra taas selvästi opetuslapsilleen, että aikakauden loppu oli paljon kauvempana kuin he olivat luulleet; että valtakunnan sanoma tulisi hyväksi sanomaksi ei ainoastaan Israelille vaan kaikille kansoille. Mutta se ei merkinnyt, että muut kansat ottaisivat vastaan sen evankeliumin, jonka Israel oli hyljännyt. Tulisi mieluummin odottaa, — niinkuin näemme asianlaidan olevankin — että niinkuin tämän maailman jumala sokaisi Israelin, niin sokaisisi hän myöskin muitten kansojen suuren enemmistön ja ehkäisisi heidät näkemästä Kristuksessa Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta (1 Kor. 1: 24); ja niin on hän tehnytkin. Jos ainoastaan jäännös Israelista (jota oli erikoisesti opetettu vuosisatojen kuluessa lain alaisuudessa) löydettiin arvolliseksi pääsemään kuninkaalliseen papistoon, niin voiko pakanakansoista odottaa enempää, jotka kauvan olivat olleet "ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa?"

Teemme hyvin pannessamme tarkkaan merkille Herran sanat, että evankeliumia ei saarnattaisi kansoille niiden kääntämiseksi, vaan todistukseksi kansoille ja jotta "valitut" kutsuttaisiin, tehtäisiin täydellisiksi ja koottaisiin kaikista kansoista. Tuonnempana siunaavat "valitut", muodostaessaan valtakunnan, kansat, avaten heidän kuurot korvansa evankeliumille ja heidän sokaistut silmänsä totiselle valolle.

Tämä todistus on jo annettu. Herran sana, valtakunnan evankeliumi, on lähetetty jokaiselle kansalle maan päällä. Jokainen yksityinen henkilö ei ole kuullut sitä; mutta sitä ei ennustus esitäkään. Sen piti olla ja se on ollut, kansoja koskeva julistus. Ja loppu on tullut! "Elonaika on aikakauden loppu", selitti Jeesus. (Matt. 13: 39.) Muutamat ovat olleet taipuvaisia kysymään, missä määrin tämä ennustus on täyttynyt tai ei, koska ne lähetyssaarnaajat, jotka ovat menneet pakanamaihin, ylimalkaan ovat tunteneet hyvin vähän tai ei ollenkaan iloista sanomaa, jonka Herra erityisesti mainitsi — "valtakunnan evankeliumiksi". Me vastaamme: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen painetut evankeliumit ovat tulleet heidän luokseen runsaasti täytettyinä valtakunnan sanomalla, aivan niinkuin mekin olemme saaneet ne.

Siten kuvaili Herra lyhyesti ne kahdeksantoista vuosisadan koettelemiset ja vainoomiset, jotka kohtaisivat hänen seurakuntaansa, ja hän osotti, mikä olisi heidän työnsä hedelmä heidän menestyksellisestä todistamisestaan kaikille kansoille, sekä kiirehti vastaamaan siihen tärkeään kysymykseen kuinka ne, jotka elävät, tuntisivat hänen toisen läsnäolonsa ajan ja tosiasian. Hän jätti huomioonottamatta kysymyksen siitä, koska temppelin kivet kukistettaisiin, jotteivät he yhdistäisi tätä tapausta hänen toiseen tulemiseensa, ja koska hän tahtoi esikuvana ja vastakuvana yhdistää sen hädän, joka kohtasi lihallista Israelia sen valtiomuodon kukistuessa, ja sen hädän, joka kohtasi nimellistä hengellistä Israelia tämän aikakauden lopussa.

Tapahtui ilmeisellä aikomuksella Jumalan puolelta, — vaikka evankelistat eivät sitä tienneet — että Herran ennustuksen esitys tässä kohden annettiin kappalettain, osa siellä toinen täällä; siellä viittaus esikuvallisen Israelin esikuvalliseen hätään esikuvallisen elonkorjuun lopussa, täällä viittaus samallaiseen, mutta yleisempään ja suurempaan vastakuvallisen Israelin, kristikunnan, hätään tämän aikakauden lopussa. Totta puhuivat profetat Herrastamme, sanoessaan, että hän avasi suunsa vertauksiin ja hämäriin puhetapoihin, ja "ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään". Sopusoinnussa Jumalan aikomuksen kanssa alkavat kumminkin nyt nämä hämärät lausunnot ja vertaukset tulla selviksi kaikille, joiden silmät voidellaan oikealla silmävoiteella.

Luukkaan kuvaus lihallisen Israelin hädästä, joka saavutti huippukohtansa v. 70, on selvin, jonka tähden esitämme sen tässä:

"Mutta kun näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja maaseudulla olevat älkööt menkö siihen. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu. Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät, noina päivinä! Sillä on oleva suuri hätä maan päällä ja viha tätä kansaa kohtaan; ja he kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät." — Luukk. 21: 20—24.

Tämä Herran ennustuksen osa tarkotti ilmeisesti niitä tapahtumia, jotka koskivat lihallista Israelia. Ja historia kertoo, kuinka se kaikissa yksityiskohdissaan täyttyi kirjaimellisesti siinä turmiollisessa hädässä, jolla juutalainen aikakausi ja valtiomuoto loppui. "Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu."

Mutta Herran sanat, jotka Matteus ja Markus mainitsevat, poikkeavat edellisistä ja viittaavat selvästi hengellisen Israelin hätään Evankelikauden lopussa. Epäilemättä mainitsi Jeesus molemmat lausunnot, mutta evankelistat, jotka eivät tunteneet kahta elonkorjuuta ja kahta hädänaikaa, vaan pitivät näitä lausuntoja ainoastaan toistamisina, eivät maininneet niitä molempia erittäin. Herra johti niin, aikoen kätkeä sen mikä koski tätä elonkorjuuta, kunnes hänen oma otollinen aikansa tuli niiden ilmaisemiseksi.

Matteuksen ja Markuksen todistukset tästä kuuluvat melkein samalla tavalla. Matteus sanoo:

"Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille; katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja pellolla oleva älköön palatko takaisin noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä, mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." — Matt. 24: 15—22; Mark. 13: 14—20.

Neljä kohtaa tässä ennustuksessa osottaa, että vaikka se voidaan sovittaa esikuvalliseen hätään Juutalaiskauden lopussa, kuuluu kumminkin sen todellinen ja tärkein sovitus siihen suureen hädän aikaan, jolla Evankelikausi päättyy. 1) Viittaus "hävityksen kauhistukseen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta". 2) Esitys siitä, että hätä olisi suurin, joka koskaan on kohdannut tai kohtaisi maailmaa. 3) Se, että jollei tätä verilöylyä lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi 4) Seuraava yhteys kuvailee epäilemättä Evankelikauden lopputapahtumia, joita ei voitaisi sovittaa Juutalaiskauden loppuun eli elonkorjuuseen, ja jotka eivät tapahtuneet silloin. Kaksi kohtaa näistä ansaitsevat erittäin tulla tutkituiksi.

Profetta Daniel (9: 27) sanoo, että kun Messias tapettaisiin seitsemännenkymmenennen suosion viikon keskellä, aiheuttaisi hän vastakuvallisen sovitusuhrin hankkimisen kautta sen, että lain uhri lakkaisi, ja että hän silloin, koska kauhistus jatkui, vuodattaisi onnettomuuksia hyljätylle hansalle, niinkuin Jumala oli määrännyt. Kaikki tämä täyttyi, silloin kun lihallisen Israelin valtiomuoto hävitettiin. Siitä päivästä, kun Herra sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi" — "minä sanon teille: tästälähin ette näe minua, ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä", on heidän uskontonsa ollut kauhistus Herralle, tyhjä muoto, merkki siitä, että he hylkäsivät ainoan uhrin syntein edestä, jonka Jumala on varannut. Ja kun he nyt olivat siinä kirouksessa, jonka he itse olivat vetäneet itselleen (Matt. 27: 25), oli heidän kulkunsa hävitystä kohti nopea, niinkuin Jumala oli määrännyt ja ennustanut.

Mutta Danielin ennustuksella on paljon sanomista hävityksen kauhistuksesta nimeksi henkisessä Israelissa. Hävityksen kauhistus pystytettiin paavikunnan kanssa sen edustajana ja on se senjälkeen harjottanut suurta ja turmiollista vaikutusta ja aiheuttanut henkisen hävityksen hengellisessä huoneessa eli Jumalan temppelissä, Kristuksen seurakunnassa. Tämä turmiollinen eksytysjärjestelmä jatkuisi, kunnes pyhäkköluokka olisi puhdistettu, ja sen jälkeenkin olisi sillä suuri menestys ja se saisi monet nimeksi henkisessä Israelissa hylkäämään sovitusuhrin, joka annettiin kerran kaikkien puolesta; ja seuraus sen levenevästä vaikutuksesta olisi hyljätyn kristikunnan hävittäminen. — Katso Dan. 11: 31; 12: 11 ja Raamatuntutkisteluja III osa 4 luku.

Suuri hävityksen kauhistus, jonka perustus on oppi messu-uhrista (joka synnin poistamiseksi asettaa ihmisteot suuren Golgatan uhrin sijaan), lisääntyy nyt monien itsensäsovittamisoppien kautta, ja näitä leviäviä kauhistuksia tukee sellainen voimakas vaikutus ja petollinen viisasteleminen, että ne viettelevät monta — "jos mahdollista, valitutkin" — ja ovat nimikristikunnan häviön edelläkävijöitä. Katsoessamme taaksepäin näemme tässä samallaisuuden juutalaisen elonkorjuun ja Evankelikauden elonkorjuun välillä. Se, että lihallinen Israel hylkäsi todellisen syntiuhrin ja piti kiinni esikuvallisista uhreista, jotka eivät enää olleet otollisia Jumalalle, vaan kauhistuksia, oli tärkeä piirre heidän kansallisen ja kirkollisen lankeemuksensa yhteydessä. Sama on asianlaita nyt. Se, että hyljätään oppi lunnaista ja hyväksytään sensijaan joko messu-uhri tai hyvät työt, on kauhistus Jumalan silmissä ja on tärkeä piirre kristikunnan porvarillisen ja kirkollisen lankeemuksen yhteydessä.

Niinkuin jo olemme osottaneet, oli paavilainen kauhistus, jonka kulmakivi on herjaava oppi messu-uhrista, se hävityksen kauhistus, joka saastutti Jumalan pyhän huoneen eli todellisen temppelin, seurakunnan. Kauhistus, saastuttaminen ja hävittäminen ovat nyt vanhoja; mutta niin suuri oli eksytyksen pimeys menneinä vuosisatoina, että ainoastaan harvat, jos edes kukaan, voi nähdä sitä. On selvää, etteivät edes uskonpuhdistajatkaan voineet nähdä, että messu-uhri oli kauhistus; sillä vaikka englantilainen kirkko uskonkappaleissaan kieltää pappien kyvyn luoda leivästä ja viinistä Kristus uhratakseen hänet uudelleen, ei meillä kumminkaan ole mitään viittausta siitä, että he näkivät tämän menettelytavan inhottavuuden. Ja vaikka Luther syytti kovasti paavikuntaa monesta synnistä ja eksytyksestä, ei hän kumminkaan nähnyt, että messu-uhri oli suuri hävityksen kauhistus. Päinvastoin antoi Luther, kun hän oleskelunsa jälkeen Wartburgin linnassa tuli kirkkoonsa ja huomasi, että messu-uhri niinhyvin kuin kuvat ja vahakynttilätkin olivat poistetut, uudestaan pystyttää messu-uhrin.

Omistaessamme tämän näkökannan asiasta on Herran sanoilla suuri merkitys: "Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille." Tässä täytyy meidän muistaa yhtäläisyys kahden elonkorjuun, kahden ahdistuksen ajan ja kahden erilaisen paon välillä sekä pitää Juudaa nykyisen kristikunnan vertauskuvana.

Kreikkalainen sana, joka on käännetty "vuorille", voidaan yhtä suurella tai suuremmallakin oikeudella kääntää yksikössä — vuorelle; ja se onkin käännetty niin monissa kohden tavallisessa käännöksessä. Pakeneminen kirjaimellisessa merkityksessä Judeasta yhdelle tai useammalle vuorelle näyttää tosiaankin ihmeelliseltä, koska Judea on vuorimaa, ja Jerusalemkin on kuvattu rakennetuksi vuoren huipulle. Mutta näyttää hyvin luonnolliselta ja yksinkertaiselta sovittaa Herran sanat nykyiseen aikaan ja hänen kansaansa kristikunnassa, joka nyt nykyisen totuuden valossa näkee kauhistuksen siellä, missä ei pitäisi — pyhällä sijalla — todellisen syntiuhrin sijassa. Heidän pitäisi heti paeta kauhistuksen vaikutuksesta ja siitä järjestelmästä, joka väärin kutsuu itseään Kristuksen (vuoreksi) valtakunnaksi, todelliselle vuorelle eli valtakuntaan, jota Kristus nyt on tullut takasin perustamaan kirkkaudella ja voimalla.

Mutta kristikunnan (nimikirkon) jättäminen ja se ettei tunnusta sen temppeliä, sen jumalisuuden muotoa, sen yhteiskunnallista lumousta, sen imartelua ja kunnianosotuksia, ja se, että halveksii sen uhkauksia ja kirouksia sekä sen eri vastustustapoja ja pakeneminen Herran luo ja totiseen valtakuntaan maailmanviisasten ja maailmanhyvien hylkäämänä, halveksimana ja ylenkatsomana, ei varmaankaan ole niin pieni pako; se on melkein kokonainen matka; ja ainoastaan harvat, paitsi "pyhiä", tahtovat edes ajatellakaan astumista sille tielle. Herra kuvaa tien vaikeuksia tavalla, joka näyttäisi liiotellulta ja olevan vastoin hänen tapaansa, jos kuvaus olisi sovellutettava ainoastaan niihin ruumiillisiin kärsimyksiin, joita ne uskovaiset kestivät, jotka pakenivat Jerusalemista Juutalaiskauden elonkorjuussa; mutta hänen sanansa sopivat ilmeisesti tämän elonkorjuun henkiseen pakoon ja koettelemuksiin. Lyhyesti sanoen, tämä käsky pakenemisesta ja kuvaus niistä koettelemuksista, jotka seuraavat pakoa, voidaan ymmärtää oikein ainoastaan Ilm. 18: 4 löytyvän käskyn yhteydessä: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä."

Katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja pellolla oleva älköön palatko takasin noutamaan viittaansa. — Matt, 24: 17, 18.

Nämä sanat ilmaisevat, että on joudutettava pakoa "Babylonista", niinpian kuin näkee hävityksen kauhistuksen. Herran sanat osottavat, että kaikki viivytys, sopimuksen hierominen tai inhimillinen ajatteleminen on vaarallista; älkäämme kadottako aikaa tottelematta, niinpian kuin hän saa meidät näkemään Babylonin iljettävyyden ja sen suhteen kaikkiin niihin, jotka ovat maininneet sen nimeä. Oi, kuinka monet ovatkaan, oltuaan vaarinottamatta Herran sanat antaneet sitoa itsensä käsistä ja jaloista, niin että pako nyt on melkein mahdoton. Mutta Mestari sanoo: "Minun lampaani kuulevat ääntäni… ja ne seuraavat minua."

Näissä värssyissä on toinenkin opetus. Ne osottavat, että muutamat Herran kansasta ovat toisessa paikassa eli tilassa ja toiset toisessa. Muutamat ovat "pellolla", s.o. maailmassa, kaikkien järjestelmien ulkopuolella. Näiden ei pidä ajatella, että heidän ensin on liityttävä johonkin nimikirkkoon, vaan heidän on käytettävä vapauttaan ja paettava pois maailmallisesta asemasta tullakseen yhdeksi Herran kanssa hänen valtakuntansa — vuorensa jäseninä.

Muutamat Herran kansasta ovat taloissa eli Babylonin kirkkojärjestelmissä, mutta niinkuin tässä on osotettu, ovat ne ylimalkaan pyhiä, jotka ovat astuneet ylös katolle — ne elävät korkeampaa elämää, heillä on enemmän kokemusta ja suurempi usko kuin ainoastaan nimeksi kristityillä. Näiden ei pidä paetessaan astua alas taloihin (nimikirkkojärjestelmiin) koettamalla ottaa sieltä jotakin mukaansa arvonannon, arvonimien, arvokkaisuuden tai aseman j.n.e. muodossa, vaan heidän pitää jättää kaikki Kristuksen tähden ja paeta totiseen valtakuntaan.

"Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä!" — Matt. 24: 19.

On niinhyvin henkisiä kuin lihallisiakin "pieniä lapsia" ja vääriä niinhyvin kuin oikeitakin lapsia. Apostoli Paavali kuvailee osanottonsa evankeliumin levittämistyössä synnyttävän äidin osanotoksi. Hän sanoo: "Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4: 19.) Samalla tavalla ovat kaikki Kristuksen uskolliset palvelijat, kaikki ne, jotka vakavasti työskentelevät sielujen voittamiseksi, tässä tekstissä kuvaillut "raskaiksi". Henkinen synnyttäminen apostolin esikuvan mukaan on korkeasti kunnioitettava virka, ja monien Jumalan uskollisimpien lasten huomio on kiintynyt tähän. Mutta valitettavaa kyllä! Niinkuin Aabrahamin ja Saaran toivomus auttaa Jumalan lupauksen täyttämisessä johti kelpaamattomaan tapaan ja tuotti Ismael-luokan, joka, ollen lihasta syntynyt, vainosi sitä siementä, joka oli todellinen, niin on myöskin monen laita, jotka nyt ovat "raskaina"; he auttavat väärien Jumalan lasten synnyttämiseksi. Heidän tulisi kumminkin kaikkien muistaa, että ainoastaan sallittuja välikappaleita pitäisi käyttää. Kaikki totiset Jumalan lapset ovat totuuden sanan ja hengen eikä inhimillisten oppien ja maailman hengen siittämiä.

Väärät ajatukset Jumalan suunnitelmasta (otaksuma, että kaikki paitsi valittu seurakunta, joutuvat ijankaikkiseen vaivaan) on muutamissa niin kiihottanut "lapsien" synnyttämishalua, että he ovat turvautuneet muutamiin inhimillisiin keksintöihin saadakseen heidät siitetyiksi — unohtamalla, että kaikki, jotka eivät ole Jumalan siittämiä, totuuden sanan siittämiä (ei ainoastaan kirjaimellisen sanan, vaan totuuden hengen siittämiä), ovat äpäriä eikä heitä lasketa Jumalasta lähteneiksi, eikä heitä kohdella lapsina. (Hebr. 12: 8.) Seuraus siitä on, että nimiseurakunta meidän päivinämme "pyrkii lihassa olemaan mieliksi" — lukumäärään sekä rahalliseen että henkiseen vaikutukseen nähden, ja sillä on paljon "jumalisuuden kuorta" eli muotoa, ilman että sillä on jumalisuuden todellista, sydäntä hallitsevaa henkeä ja voimaa. Se on täynnä pieniä "lapsia", joista muutamat todella ovat lapsia Kristuksessa, mutta monet ovat äpäriä eivätkä totisia Jumalan lapsia, eksytyksen siittämiä totuuden hengen sijasta — ne ovat "lustetta". Ja alituisesti ahkeroivat he tämän äpäräsuvun lisäämistä toivoen siten pelastavansa heidät ijankaikkisesta vaivasta, joka on, heidän ajatuksensa mukaan, otaksuttu ankara Jumalan väärä tuomio.

Oi, kuinka vaikeata onkaan niille rakkaille Jumalan lapsille, jotka ovat tällä tavalla, Vapahtajamme kuvannollisten sanojen mukaan, "raskaina", paeta nimikirkon järjestelmästä sen monine koneistoineen äpärien nopeaksi synnyttämiseksi, jota he ovat oppineet kunnioittamaan ja josta he ylistelevät itseään. Niin, sellaisille on vaikea jättää kaikki ja paeta Herran ja hänen vuorensa (valtakuntansa) luo. Niiden on vaikea uskoa, että Herra on todellakin hyvä, oikeudenmukainen ja vanhurskas, ja että hänellä on armostarikas suunnitelma, tarjotakseen täydellisen autuuden jokaiselle Aadamin suvun jäsenelle — kaikille, jotka lunastettiin suurilla "lunnailla kaikkien edestä".

Siihen luokkaan, joka "imettää" näinä päivinä, kuuluu myöskin monta jaloa, hyvää ja hyväätarkoitavaa Jumalan lasta. Siihen kuuluu monta saarnaajaa ja sunnuntaikoulu-opettajaa, joiden uskonnollinen työ on "maidon" tarjoamisessa, ei kumminkaan aina "sanan väärentämättömän maidon", Jumalan sanan, antamisessa; sillä ylimalkaan sekottavat ja vääristävät he sen perimätiedoilla, filosofialla ja maailmallisen viisauden unirohdoilla, jotka pitävät heidän "lapsensa" siivoina, unisina ja "hyvinä" sekä estävät niiden kasvamisen tiedossa ja armossa. Tällaista kasvamista pitävätkin he vallan vaarallisena. Muutamat harvat näistä opettajista työskentelevät kumminkin todellakin sanan puhtaan maidon jakamisessa, jotta heidän pienet lapsensa sen kautta kasvaisivat ja oppisivat syömään ja sulattamaan vahvaa ruokaa sekä tulemaan miehiksi Kristuksessa: mutta he selittävät, että toistuneet kokemukset osottavat heille, että suurin osa heidän "lapsistaan" ei voi sietää sanan puhdasta maitoa; sentähden pitävät he velvollisuutenaan maidon sekottamisen, jotteivät heidän lapsensa tulisi kipeiksi ja kuolisi. Oi, he eivät ymmärrä, että useimmat heidän lapsistaan, koska ne eivät ole totuuden hengen siittämiä, eivät voi koskaan omistaa itselleen hengellistä "maitoa", koska "luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on… eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on arvosteltava hengellisesti". (1 Kor. 2: 14, 12.) He eivät huomaa myöskään, että tämä (erottamisen kyvyn) puute näännyttää, myrkyttää ja estää tosihengellisiä "lapsia", jotka ovat heidän huostassaan, ja "joiden olisi jo aika (itse) olla opettajia". — Hebr. 5: 12.

Ne tästä luokasta, jotka ovat totisia Jumalan lapsia, kuulevat kutsun: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", ja heitä kohtaavat myöskin suuret vaikeudet tuona päivänä. Aina sitä mukaa kuin he näkevät ja ymmärtävät nykyisen totuuden, eivät he ainoastaan pelkää ojentaa sitä niille, jotka ovat heidän hoidossaan, vaan he pelkäävät myöskin itse menetellä sen mukaan, ajatellen, että se tuottaa heille eron virastaan. He pelkäävät pakenemista tuona päivänä, huomatessaan, että ainoastaan harvat heidän lapsistaan voisivat tai tahtoisivat paeta mukana; ja ainoastaan hengelliset kykenevät kestämään tämän koetuksen. Muutamat käyvät ratkaisukohdan läpi "voittajina", kun taas toisten, jotka pelkäävät, täytyy käydä suuren hädänajan läpi.

"Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." — Matt. 24: 20—22.

Seurakunnan kokoaminen tapahtuu "elonajassa", armonkesän lopussa. Herra selitti (Matt. 13: 30, 37—43), että hän tänä elonaikana kokoaisi vehnän aittaan ja polttaisi ohdakkeet sitä seuraavassa hädän ajassa. Muutamissa paikoissa maalla on vielä tapana jättää rikkojen polttaminen siksi, kunnes talvi tulee. Ymmärrämme sentähden Herran tarkottavan, että meidän on etsittävä apua ja voimaa voidaksemme paeta Babylonista, ennenkuin sen hädän talviaika kohtaa sitä.

Muistakaamme, että tässä elonkorjuussa vapahdetaan kaksi erilaista vehnäluokkaa — vaikkei se olekaan sopusoinnussa sen kanssa, mitä tapahtuu luonnossa —: 1) "voittajat", uskolliset, jotka heti tottelevat ja pakenevat ennen talven tuloa, ja jotka "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva" (Luukk. 21: 36), 2) ne totiset Jumalan lapset, jotka eivät tottele kyllin pian, vaan ovat raskautettuja, joilla on intoa, mutta joka ei ole sopusoinnussa tiedon kanssa, ja jotka ovat enemmän tai vähemmän maailman hengen saastuttamia. Nämä autetaan pois Babylonista, kun se on kaatumaisillaan, ja he pakenevat talven aikana, sanoen profetan sanoilla: "Elonaika on mennyt, kesä loppui (talvi on tullut), ja me emme ole pelastetut". (Jer. 8: 20.) Suuressa armossaan osottaa Herra, että kaikki todella uskolliset näiden joukosta lopulta "tulevat siitä suuresta ahdistuksesta" ja seisovat valtaistuimen edessä (eivät ole valtaistuimella "pienen lauman kanssa", joka perii valtakunnan Kristuksen kanssaperillisenä), pestyään vaatteensa Karitsan veressä. (Ilm. 7: 14, 15.) Rukoilkaamme ja työskennelkäämme sopusoinnussa tämän kanssa, jotta pakomme olisi suoritettu ennenkuin talvi tulee.

Meidän tulisi rukoilla ja pyrkiä, ettei pakomme myöskään tapahtuisi sabbatina. Minä sabbatina? Ei kai seitsemäntenä viikon päivänä, eikä ensimäisenäkään; sillä "uusi kuu tai sabbati" ei varmaankaan olisi mikään este kristityn kirjaimelliselle pakenemiselle. (Kol. 2: 16.) Tässä tarkotetaan vastakuvallista sabbatia, tuhatvuotiskautta — seitsemättä vuosituhannen sabbatia. Jos aloimme pakomme ennenkuin se alkoi aikalaskullisessa suhteessa, niin sitä parempi, sillä kuta pitemmälle me joudumme siinä, sitä vaikeampi on vapautua ja jättää Babylon — aikana, jolloin se enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee ja pyytää apuamme pysyäkseen pystyssä. Mutta Jumala on selittänyt, että Babylonin täytyy langeta, ja ettei mikään voima voi pitää sitä pystyssä. Ja ei kukaan, joka on käsittänyt, kuinka puutteellista sen työ on, ja kuinka hyvää ja rakkaudestarikasta Herran työ on, senjälkeen kun Babylon on poistettu ja totinen seurakunta kirkastettu, voisi tahtoa silmänräpäykseksikään estää Herran työtä.

Tämän "talvi"-ajan suuri hätä on ilman vertaa. Herra vakuuttaa, ettei mitään siihen verrattavaa ole koskaan kohdannut eikä koskaan kohtaakaan maailmaa. Tämä on täydessä sopusoinnussa niiden sanojen kanssa, jotka Herra sanoo Daniel profetan kautta tästä hädästä, joka tulisi tämän Evankelikauden lopussa. Sanotaan: "Siihen aikaan nousee (ryhtyy hallitsemaan) Mikael (Kristus)… Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". (Dan. 12: 1.) Samasta ajasta puhutaan Ilmestyskirjassa (11: 17, 18) aikana, jolloin "pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet". Niin suureksi tulee tämä hätä, että ilman väliintulevaa valtaa tulisi lopulta koko suku hävitetyksi. Mutta Jumala on valmistanut voiman, joka on määrätty ryhtymään täällä asioihin, ja se on hänen valtakuntansa — Kristus ja hänen Seurakuntansa, valitut. Nämä tarttuvat oikeana aikana asioihin ja saattavat järjestyksen maan sekaannukseen.

"Jos silloin joku sanoo teille: katso, täällä Kristus on, tahi: tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profettoja (opettajia) nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä, niin että, jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin. Katso, minä olen edeltäpäin sanonut sen teille." — Matt. 24: 23—25.

Tässä kuvaillut pettäjät eivät varmaankaan ole niitä hurjapäitä, jotka ajasta aikaan ovat väittäneet itsensä Kristukseksi, ja jotka ovat eksyttäneet ainoastaan harvat niistä, joilla on ollut vähänkään tervettä järkeä ja arvostelukykyä. Olemme jo osoittaneet Antikristuksen, suuren pettäjän, paavikunnan, joka vuosisatoja istui hengellisessä temppelissä ja väitti olevansa Kristuksen ainoa edustaja — hänen maaherransa —, josta Herra oli oikein ennustanut, että maailma ihmettelisi sitä, lukuunottamatta niitä, joiden nimet ovat kirjotetut Karitsan elämän kirjaan. (Ilm. 13: 8.) Samalla tavalla Englannin kirkkokaan ei ole ainoastaan seurakunta eli "ruumis", vaan sillä on myöskin maallinen pää kuninkaassa. Samaten on kreikkalaiskatolilaisen kirkon päänä Venäjän tsaari, ja joskaan tämä suhde ei ole niin ilmeinen, niin on hänellä kumminkin todellisuudessa enemmän valtaa. Jos nyt paavikunta on Antikristus eli väärä kristus, eivätkö silloin myöskin toiset väärät ruumiit väärine päineen ole Antikristuksia, kuinka monia tai harvoja Jumalan totisia pyhiä sitte lieneekään niissä?

Vaikkeivät eri protestanttiset seurakunnat tunnusta muuta päätä kuin Kristuksen, tekevät he kumminkin käytännössä synodinsa, konferenssinsa ja kirkkoneuvostonsa pääkseen, joilta he vastaanottavat lakinsa, sääntönsä ja uskontunnustuksensa, sensijaan että ottaisivat ne ainoan totisen seurakunnan ainoalta totiselta päältä.

Pitkän aikaa ja suuremmassa tai vähemmässä määrin ovat nämä inhimilliset järjestelmät niin jäljitelleet totista Messiasta (päätä ja ruumista), että ne osittain ovat eksyttäneet monta. Mutta nyt vuosisadan aikana ovat nämä petokset alkaneet epäonnistua. Harva, jos edes kukaan, presbyteriani uskoo nyt, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen seurakunta; ja metodistit, baptistit, lutherilaiset ja muut eivät enää myöskään usko sitä omista järjestelmistään; vieläpä kreikkalais- ja roomalaiskatolilaisetkin vapautuvat nyt siitä eksytyksestä, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen kirkko, jonka ulkopuolella valittuja ei ole. Ennustuksessa, jota tarkastamme, varottaa Herra vääristä Kristuksista "silloin" — s.o. nyt. Sopusoinnussa tämän kanssa huomaamme Ilm. 13: 14—18 ennustuksen erittäin vaikutusvaltaisesta yhteenliittymisestä, jonka kautta protestanttiset kirkkokunnat yhdistyvät ja, vaikka erossa paavikunnasta, kumminkin työskentelevät yhdessä sen kanssa sellaisella tavalla, että molemmat saavat lisättyä valtaa ja saavat monet uskomaan, että tämä uusi yhteenliittyminen olisi Jumalan ase Messiaan ennustetun työn suorittamisessa, ja että se niinmuodoin on hänen edustajansa.

"Sentähden, jos teille sanotaan: Katso hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama (alkutekstissä, kirkas valo [aurinko]) lähtee idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus (kreikk. parusia = läsnäolo) oleva." — Matt. 24: 26—27.

Siitä, että Saatanan suuret petokset — "voimallinen eksytys" — ovat lähellä meitä, on todistuksena ei ainoastaan tämä Herran sana vaan myös apostoli Paavalin sanat, (2 Tess. 2: 10—12.) Jos olisi tarkkaan ennustettu, mikä muoto näillä eksytyksillä olisi, olisi se jossain määrin estänyt niiden pettävää voimaa. Jumala sallii nämä petokset aikomuksella erottaa "voittajat" kaikista muista ja vakuuttaa meille ainoastaan, että valitut varjellaan lankeamasta. Ja kumminkin on mahdollista, että muutamat näistä koettelemuksista, seulomisista ja eksytyksistä voivat kohdata kaikkein enimmin niitä, joilla on mitä suurin määrä nykyisen totuuden valoa. Kuinka äärettömän tärkeätä onkaan, että me "pysytämme itsemme Jumalan rakkaudessa", niin ettei meillä ainoastaan ole tietoa totuudesta, mikä, jos meillä on ainoastaan se, voi tehdä meidät ylpeiksi, vaan että meillä on myöskin Kristuksen mieli, jonka pitäisi johtua totuuden tiedosta — rakkaudesta Jumalaan ja toisiimme sekä myötätunnosta kaikkiin ihmisiin; sillä "rakkaus rakentaa" luonnetta Herramme luonteen kaltaiseksi.

Spiritistit julistavat jo: "Katso, hän on kamareissa". [Katso "Spiritismi Raamatun valossa".] He väittävät, että he voivat puhutella Herraa kasvoista kasvoihin muutamissa istunnoissaan, ja että kaikki, jotka suosivat heidän käsityskantaansa, voivat saavuttaa saman edun j.n.e. Mitäpä jos varotus siitä, että valitutkin eksytettäisiin, jos se olisi mahdollista, merkitsisi, että valitut joutuvat ankarimpiin koetelemuksiin tänä pahana päivänä? "Kuka voi kestää?" (Tim. 6: 17.) Profetan kautta annettu vastaus on: "Se, jonka kädet ovat viattomat (jonka elämä on kunniallinen), jonka sydän puhdas on (jolla on hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä)… (hän) saa astua Herran vuorelle (valtakuntaan) ja… seisoa hänen pyhällä sijallansa." — Ps. 24: 3—4.

Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät hänen tekevän "kamareissa" — heidän istunnoissaan?

Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja siten "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko", koskei hän ilmesty millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo (aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan tai kamariin) ja näkyy (kaikkialle, kaukaiseen) länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan läsnäolo oleva".

Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan, saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "Päivä on saattava sen ilmi", ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka. "Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan (engl. k.)."

(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41 kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja Luukkaan kanssa.)

"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat järkkyvät." — Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.

Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "noiden päivien ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi loppuu. Hän sanoo:

"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä." — Luukk. 21: 24—26.

On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä tarkotetaan Matt. 24: 9—12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa — 1260 vuotta — vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä" (Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti maallisen valtansa.

Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa, seuraisivat "noiden päivien" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista merkeistä: auringon ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?

Me vastaamme, että niillä on jo ollut kirjaimellinen täyttymisensä, ja että ne nyt saavat vertauskuvallisen täyttymisen, jolla on paljon suurempi merkitys.

Toukokuun 19 p. 1780 (siis vielä "noina päivinä", paavin vallan 1260 vuotena, mutta senjälkeen, kun tämä valta oli alkanut vähentyä ja koetuksen kuumuus oli ohi) sattui harvinainen auringon pimennys, jota eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville monesta uskottavasta todistuksesta, joista ainoastaan esitämme muutamia.

Tunnettu astronomi Herschell sanoo: "Pohjois-Amerikan pimeä päivä oli niitä ihmeellisiä luonnonilmiöitä, joista aina luetaan mielenkiinnolla, mutta joita ei tiede kykene selittämään."

Websterin sanakirjan painoksessa vuodelta 1869 sanotaan: "Pimeä päivä toukokuun 19 p. 1780 on saanut nimensä siitä ihmeellisestä pimeydestä, joka sinä päivänä vallitsi koko Uudessa Englannissa. Muutamissa paikoissa ei kansa voinut useampaan tuntiin lukea tavallista painosta paljaan taivaan alla. Linnut lauloivat iltalaulunsa, katosivat ja vaikenivat, kanat menivät levolle, karja etsi karjapihoja ja huoneessa täytyi sytyttää tuli. Pimennys alkoi n. klo 10 aamulla ja kesti seuraavaan puoliyöhön, mutta kesti eri paikoilla eri lailla."

Täysikuun pimennys seuraavana yönä näyttää olleen melkein yhtä huomattava kuin tämä auringon pimennys. Mainitsemme tuomari Teneyn Exeteristä todistuksen: "Seuraavan yön pimeys oli todennäköisesti niin suuri, ettei sellaista koskaan ole huomattu sitten kuin Kaikkivaltias ensin tuotti valon. En voinut tässä tilaisuudessa olla ajattelematta, että jos jokainen loistava esine taivaan kaikkeudessa olisi suljettu läpitunkemattomaan pimeyteen tai olisi hävinnyt olemassaolosta, ei pimeys olisi voinut olla täydellisempi. Valkonen paperiarkki, joka pidettiin muutaman tuuman päässä silmästä, oli yhtä näkymätön kuin mustin harso."

On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan ainoastaan selittää merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl. neliöpenikulman alalle — pinta-alalle, joka on noin 25 kertaa suurempi kuin Palestiina, johon merkit Herran ensimäisessä tulemisessa olivat rajotetut. Sen asianhaaran, että nämä merkit pääasiassa olivat rajotetut Uuteen Englantiin ja keskivaltioihin, ei pidä kummastuttaa ketään, kun muistamme, että ensimäinen liike "neitsyeiden" [III osa, 3 luku] kesken (Matt. 25: 1—5) pääasiallisesti tapahtui siellä. Ja että Jumala käyttäisi "vapauden maata" lähettääkseen sanoman näistä merkeistä maailmalle ei ole kummallisempaa kuin sekään, että hän on antanut monien aikamme siunauksista ja keksinnöistä, jotka nyt ovat tunnustettuja koko maailmassa, lähteä sieltä. Tämä on hyvin sattuvasti esitetty vertauskuvallisesti suuren ranskalaisen taiteilijan Bartholdin lahjassa New Yorkin satamalle — patsaassa, joka esittää "vapautta valaisemassa maailmaa".

Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: Tähtien putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä, kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät (vaikkei tämä ole niiden täysi ja ainoa täyttyminen, niinkuin myöhemmin näemme) ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13 p. aamulla 1833. Niille, jotka ovat taipuvaisia jättämään koko asian huomioonottamatta väittämällä, etteivät kiintotähdet pudonneet, huomautamme, ettei Herra sanonut mitään kiintotähtien putoamisesta, ja ettei kiintotähdet voisi pudota, sillä niiden putoaminen todistaisi, etteivät ne olleet kiintotähtiä. Raamattu ei tee eroa tähtien ja meteorien välillä niinkuin ylimalkaan meidän aikanamme tehdään.

Tähtien putoamiset ja vieläpä meteorisateetkin ovat hyvin tavallisia joka vuosi, toisina vuosina runsaampia kuin toisina. On laskettu, että 400 tuhatta pientä meteoria vuosittain putoaa alas maan päälle. Mutta niillä ei ole mitään merkitystä verrattuna valtavaan sateeseen marraskuun 13 v. 1833, jolloin miljonia ja taas miljonia putosi.

Professori Kirkwood sanoo teoksessaan "Meteorologia": "Edellisen vuosisadan loppuun saakka eivät ne (meteorisateet) olleet koskaan kiinnittäneet tiedemiesten huomiota."

Herra Henry Dana Ward, siihen aikaan kauppias New Yorkissa, myöhemmin kirjailija ja saarnaaja, kirjotti: "Ei kukaan tiedemies tai oppinut, arvelen, ole koskaan kertonut sellaisesta tapahtumasta kuin eilen aamuinen oli. Profetta ennusti siitä tarkkaan 18 vuosisataa sitten, jos voimme ymmärtää, että putoavilla tähdillä tarkotetaan putoavia tähtiä… Todellakin taivaan tähdet putosivat maan päälle niinkuin Ilmestyskirjassa sanotaan. Profetan sanoja on aina pidetty kuvakielenä; mutta eilen täyttyivät ne kirjaimellisesti." — Journal of Commerce, marraskuun 14 p. 1833.

Prof. von Humboldt käyttää 15 sivua eräästä kirjastaan kuvatakseen tätä ilmiötä ja sanoo, että se näkyi yhdentoista miljonan englannin neliöpenikulman alalla.

M. Beupland, ranskalainen oppinut, joka Humboldtin seurassa oli ilmiön todistajana, sanoo siitä — "ei koko ilmapiirissä ollut kolmen kuun halkaisijan suuruista alaa, joka ei ollut joka silmänräpäys tulikerien ja putoavien tähtien täyttämä".

Ilmiö toistui pienemmässä muodossa v. 1866, mutta vuoden 1833 tapaus näyttää olleen ennustuksen täyttyminen merkkiin nähden; edellisen merkin yhteydessä auttoi se nähtävästi paljon neitseiden herättämisessä lähtemään ylkää vastaan, josta puhutaan seuraavassa luvussa, Matt. 25: 1—5.

Kun nämä kirjaimelliset merkit palvelivat määrättyä tarkotustaan kiinnittäen yleisen huomion lopun aikaan, uskomme kumminkin, että ennustuksen vertauskuvallinen täyttyminen ei ole vähemmän merkitsevä ja on paljon suuremmasta merkityksestä niille, joiden henkiset kyvyt ovat harjotetut, niin että he voivat käsittää vertauskuvallisen selityksen.

Aurinko on vertauskuva evankeliumin valosta, totuudesta — ja niinmuodoin Kristuksesta Jeesuksesta. Kuu on vertauskuva Mooseksen lain valosta, sillä niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin on lakiliittokin edeltäkäsin ollut evankeliumin heijastus eli varjo. Tähdet esittävät seurakunnan henkeytettyjä opettajia — apostoleja. Taivaat merkitsevät, niinkuin jo on osotettu, kristikunnan kirkollisia voimia. Näiden vertauskuvien yhteenasettamisen huomaamme taas Ilm. 12: 1, missä "vaimo", merkiten ensimäistä Seurakuntaa, on esitetty puettuna auringolla, s.o. se säteilee täydessä, kirkkaassa, peittämättömän evankeliumin valossa. Kuu sen jalkain alla merkitsee, että laki, joka tukee sitä, ei kumminkaan ole sen valon lähde. Kaksitoista tähteä, joilla sen pää on kruunattu, merkitsevät Jumalan valitsemia ja henkeytettyjä opettajia — kahtatoista apostolia.

Pitäen mielessämme tämän selityksen noista vertauskuvista tutkikaamme uudestaan tätä Herran suuren ennustuksen piirrettä ja niitä merkkejä, jotka ennustavat tämän aikakauden loppua.

Minne hyvänänsä katsomme ympärillemme, huomaamme sen asianhaaran, että Jumalan pyhitetyn kansan saadessa tarvittavaa henkistä ravintoa ja valaistusta nykyisenä aikana, on nimiseurakunnan laita kokonaan toinen. Sen aurinko on pimennyt, sen kuu on muuttunut vereksi ja sen tähdet ovat pudonneet taivaalta. Evankeliumin valon keskipisteenä on aina alusta saakka ollut Kristuksen risti, lunnaat. Ja vaikka paavikunta julkeasti on pystyttänyt sen kilpailijaksi messu-uhrin, ovat Jumalan pyhät aina pitäneet kiinni tästä siunatusta kaikkein Jumalan lupausten ja hänen kansansa kaikkien toivomusten keskipisteestä. Tässä he ovat pysyneet kiinni, joskin täydellinen, syvällinen ja raamatunmukainen tieto sovituksesta on ollut kätketty heille.

Totta kyllä on koko aikakauden aikana löytynyt muutamia harvoja, jotka, kun eivät ole voineet käsittää lunastusta eivätkä ole voineet saada oppia siitä sopusointuun toisten totuuksien kanssa ja vielä vähemmän omien eksytystensä kanssa, ovat hyljänneet sen. Nämä ovat kumminkin harvinaisia poikkeuksia yleisestä säännöstä. Mutta vuoden 1878 jälkeen — juuri sinä koetusaikana, jonka Raamattu edeltäpäin on osottanut, eli sinä evankelitalouden aikana, joka vastaa sitä aikaa, jolloin Kristus ensimäisessä tulemisessaan hyljättiin, ja jolloin hänen ristinsä tuli juutalaisille loukkauskiveksi — on sovitusopin hylkääminen Kristuksen uhrin kautta levinnyt niin suuresti, että tänä päivänä ainoastaan pieni vähemmistö niistä, jotka tunnustautuvat Kristuksen todistajiksi, käsittää ristin arvon tai saarnaa sitä. Päinvastoin kieltävät monet meidän päiviemme saarnoista sen totuuden, että olemme "kalliisti ostetut", nim. Kristuksen verellä; ja sovituksen korvaukseksi esitetään kehitysoppia, ja Kristuksen arvo syntisten edestä esitetään olevan ainoastaan siinä esikuvassa, jonka hän on antanut meille sanojensa ja menettelynsä kautta. Tällä tavalla pimenee evankeliumin auringon valo päivittäin yhä enemmän ja enemmän, ja vaikka kalliin veren arvon kieltäminen lunastushintanamme ei ole vielä yleisesti tullut saarnatuoleista kuulijapenkeille, niin on kumminkin tämä väärä oppi, vaikka sitä on kauvan pidetty salassa, kunnioituksen ohessa johtajia ja oppia kohtaan, tehnyt tien niin helpoksi, että suurin osa niistä, jotka ovat kyllin valvovaisia ottaakseen aineen varteen, joutuu kehitysopin uhriksi, joka kieltää Raamatun opin alkuperäisestä lankeemisesta ja lunastuksesta siitä. Raamattu varottaa meitä monella tavalla tästä suuresta luopumuksesta niinhyvin kuin seurakunnan uskon pimenemisestä, joka tapahtuisi tähän aikaan, niin että kun Ihmisen Poika tulee, löytää hän uskon hyvin harvinaiseksi maan päällä. (Luukk. 18: 8.) Eräs psalmi, joka kuvailee tätä aikaa, selittää: "Vaikka tuhansia kaatuisi sivullasi, ja kymmenentuhatta oikealla puolellasi, ei se sinuun satu". Tämä lupaus annetaan uskollisille pyhille, Kristuksen ruumiin jäsenille, "valituille", joiden luku pian on täysi. — Ps. 91: 7.

Aina sitä mukaa kuin auringon valo lunnaista pimenee, täytyy Mooseksen lain, kuun valon, joka esikuvasi lunnaita, myöskin pimetä. Nyt ei ole tavatonta, että julkiset opettajat puhuvat Israelin verisistä uhreista, joita laki vaati raakalaismaisina. Ennenkuin he näkivät Jumalan sanan totisen valon kautta, pitivät he arvossa apostolin esitystä siitä, että Israelin uhrit olivat esikuvia "paremmista uhreista" syntien edestä; mutta nyt hylkäävät he vastakuvan, lunnaat, kieltävät alkuperäisen synnin ja sentähden myöskin uhrin sen edestä. Myöskin esikuvalliset uhrit kielletään ja leimataan raakalaismaisiksi. Niinmuodoin johtuu evankeliumin auringonvalon pimenemisestä se, että myöskin kuunvalo pimenee. "Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi". Ja Joel lisää, että "tähdet kadottavat valonsa" (Joel 2: 10), mikä merkitsee, että kun evankeliumin auringonvalo pimenee ja lakiliiton uhreja pidetään ainoastaan merkityksettöminä ja raakalaismaisina verijuhlamenoina, niin katoavat myöskin Seurakunnan kahdentoista tähden (apostolin) opit, jotka apostolit Jumala on määrännyt, näkyvistä — ei niitä tunnusteta enää johtajiksi eli valoiksi.

Niinkuin olemme nähneet, on Jumala valinnut 12 apostolia Seurakunnan tähdiksi. Näistä sekä kuusta ja auringosta tulisi kaikki seurakunnan valaistus, ja näistä on myöskin tullut totinen valo, joka on ollut siunaukseksi totiselle seurakunnalle. Mutta paavikunta, joka anasti itselleen kirkollisen herrauden maan yli, on asettanut eli määrännyt erilaisia tähtiä, herrauksia ja jumaluusoppineita taivaalleen, ja eri protestanttiset kirkot ovat tehneet samalla tavalla, kunnes lukumäärä on tullut aivan lukemattomaksi. Mutta vaikka Jumala on pitänyt huolta avusta: evankelistoista ja opettajista, totiselle seurakunnalleen, ei hän kumminkaan ole määrännyt heitä valoiksi eli tähdiksi. Päinvastoin ovat kaikki Herran uskolliset seuraajat opetetut vastaanottamaan valona ainoastaan ne totuuden säteet, jotka nähdään lähtevän auringosta, kuusta ja kahdestatoista tähdestä, jotka ovat määrätyt tätä tarkotusta varten.

Kaikkien muitten Jumalan lasten tulisi olla tänä aikakautena palavia ja loistavia valoja, joita ei pidä panna vakan alle, vaan joiden tulee loistaa niin, että he kirkastavat taivaallista Isäänsä. Sanaa tähti [Fil. 2: 15 pitäisi "tähtinä" sanan asemesta olla: "valoina". — Suom. huom.] (kreikk. aster) ei käytetä tarkottamaan ketään uskovaisia (paitsi apostoleja) heidän nykyisessä elämässään. Sitävastoin käytetään sitä merkitsemään niitä, jotka poikkeavat totuudesta ja tulevat ylpeiksi, vääriä opettajia "turhaan paisuneita", joita tahdotaan pitää yhtä pätevinä kuin apostoleja, ja joita nimitetään "harhaileviksi tähdiksi" ja "valeapostoleiksi". — 2 Kor. 11: 13; Ilm. 2:2; Juud. 13.

Sitävastoin esittää Raamattu kaikkialla sen lupauksen, että nykyisen ajan uskolliset, nöyrät valonkantajat tulevat aikanaan Kristuksen kanssa Aabrahamin ihanaksi ja kunnioitetuksi siemeneksi — "niinkuin taivaan tähdet". Mutta ei nykyisissä "taivaissa", jotka pian katoavat suurella ryskeellä, vaan "uusissa taivaissa", uudessa henkisessä valtakunnassa Tuhatvuotiskautena, loistavat he. Samasta luokasta ja samasta ylösnousemisajasta puhuu profetta Daniel (12: 3), sanoen: "ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta ijankaikkiseen". Myöskin apostoli Paavali puhuu Seurakunnan tulevasta kirkkaudesta ensimäisessä ylösnousemisessa, sanoen, että heidän kirkkautensa on erilainen, niinkuin "yhden tähden kirkkaus on erilainen kuin toisen".

Jos nyt Jumala on määrännyt ainoastaan 12 tähteä Seurakunnan valoiksi, niinkuin esitetään Ilm. 12: 1, eivätkö paavit ja piispat ole silloin tehneet suuren erehdyksen pitäessään itseään apostolien jälkeläisinä ja "tähtinä" niinkuin hekin? Ja eikö ole ilmeistä, että niin kutsutun "korkean kritikin" edustajat pitävät itseään samoinkuin muutkin pitävät heitä "tähtinä" ja valonkantajina, apostolien vertaisina, vieläpä korkeampinakin heitä? Eivätkö he osota tätä saarnaamalla omia aatteitaan ja levittämällä omaa valoaan eri aineissa pitämättä välttämättömänä kysyä neuvoa henkeytettyjen apostolien sanoilta tai ottaa todistuksia sieltä? Ja jos he ollenkaan mainitsevat tai tekevät viittauksia totisten tähtien valoihin, kahdentoista apostolin oppeihin, eikö se silloin tavallisesti tapahdu aikomuksella vahvistaa sen kautta omia mielipiteitään pikemmin kuin aikomuksella osottaa että heidän oppinsa on apostolisten tähtien valoa? Ja näiden väärien tähtien, "harhailevien tähtien", valo on tavallisesti todellakin niin ristiriidassa kahdentoista henkeytetyn apostolin valon kanssa, että he tuskin voivat löytää edes sopivaa tekstiä näistä kirjotuksista.

Herran ennustuksessa lasketaan totiset tähdet, kaksitoista apostolia, osaksi siitä evankeliumin auringon valosta, joka on pimennyt eikä anna valoaan, kun taas väärät tähdet, maailmalliset viisaat, ihmisten määräämät valot nykyisillä kirkollisilla taivailla esitetään komeilevina sillä, että he tulevat alas maallisiin olosuhteihin, toisin sanoen: he hylkäävät kerran omanneensa määrän henkistä näkökantaansa ja tulevat opissaan alas maallisten siveyden saarnaajien ja filosofien tasolle, kristillisten kansalaisten valtiolliselle näkökannalle.

Vertauskuvallisten kirkollisten taivaitten järkkyminen, joka mainitaan tässä yhteydessä, johtaa siihen, että nämä kristikunnan valot tulevat alas alemmalle julkisen opetuksen tasolle. Tämä järkkyminen merkitsee juuri sitä, mitä näemme ympärillämme kaikilla puolin, kristikunnan uskonpykälien ja uskontunnustusten järkkymistä, jotka eksytyksen sekotuksensa perusteella aikaansaavat hämmennystä joka kerta, kun niihin viitataan — esim. oppi valituista ja valitsemattomista pikku lapsista; että kaikki, jotka eivät ole "pyhiä", "voittajia", joutuvat ijankaikkiseen vaivaan j.n.e.

Tämän seurauksena koettavat monet niistä maailmanviisaista, jotka yleisön edessä säteilevät tähtinä, johtaa huomion pois kaikista sellaisista aineista. Mutta mitä muita aineita voivat he löytää kuin totisen tai väärän opin valitsemisesta eli totisen tai väärän opin Jumalan järjestystoimenpiteistä ihmissuvun tulevan elämän hyväksi? Kun he eivät tunne totista Jumalan aikakausisuunnitelmaa, ja kun he eivät tahdo ottaa esille taistelua sellaisista kysymyksistä kuin helvetti ja pienten lasten hukkuminen, mistä sitte tuollaiset suuret valot saarnaavat saadakseen maailman huomion puoleensa?

He voivat kokonaan syrjäyttää hengelliset aineet ja alentua luonnollisen ihmisen näkökannalle, siveellisiin ja valtiollisiin uudistuskysymyksiin. He voivat ryhtyä armeliaisuuden työhön, ottaa osaa kristillisiin kansalaisristiretkiin j.n.e., ja nämä kansalliset olosuhteet tulevat yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään näitä saarnatuolitähtiä. Toiset taas herättävät huomiota viemällä voiton kiitetyimmistäkin epäuskon sankareista heidän selityksiinsä nähden siitä, mitä he eivät usko, ja tekemällä pilaa Raamatun kertomuksesta Aadamin lankeemisesta syntiin ja puheesta tulla lunastetuksi jostakin, joka, heidän kehitysoppinsa mukaan, on ainoastaan taru tai legenda.

Kuka ei näe, että nämä merkit täyttyvät joka paikassa ympärillämme meidän aikanamme? Mutta aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoastaan osittain pimenneitä, ja verrattain harvat vääristä tähdistä ovat pudonneet kaikesta yhteydestä evankeliumin valon kanssa, sen mittapuun mukaan, jolla joukot, joille ne loistavat, katselevat sitä.

Sopusoinnussa tämän kanssa puhuu Luukas (21: 25, 26) toisista merkeistä, jotka näyttäytyvät tähän aikaan: "Maan päällä (on) kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen (rauhattomien ja laittomien ainesten) vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä mikä kohtaa maan piiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät".

"Meren pauhu ja aallot" merkitsevät rauhatonta ihmiskunnan osaa, jota vielä, joskaan ei täydellisesti, pidättävät ja hillitsevät yhteiskunnalliset lait. Jokainen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa kuullut jotakin tästä "pauhusta" sen toisinaan myrskyävine purkauksineen, jotka nousuveden aaltojen tavoin ovat kohottautuneet maata (porvarillista järjestystä) vastaan ja koettaneet niellä sen. Pidätettyinä joksikin aikaa kokoavat nämä aallot nyt suurempaa voimaa, ja niinkuin ennustus osottaa, on kysymys ainoastaan muutamasta lyhyestä hetkestä, kunnes kaikki "vuoret" (valtakunnat) vaipuvat "meren pohjaan", anarkiaan. (Ps. 46: 3.) Jokainen valtiollinen sanomalehti, jota ei rahavallan pakko sido, on tämän levottoman luokan, "meren", puhetorvena, ja toisten sanomalehtien täytyy, vaikka tahtomattaan, uutisten muodossa antaa aaltojen pauhulle kaikunsa. Tämä aiheuttaa muuten verrattain rauhallisena aikana ahdistusta ja pelkoa kansojen keskuudessa.

Ja aina sen mukaan kuin ihmiset alkavat ymmärtää, että meren levottomuus suureksi osaksi riippuu hengellisen vaikutuksen ja taikauskon vähenemisestä, ja kun he yhä enemmän ja enemmän saavat silmänsä auki sille, että taivaan voimat (kirkkojen uskontunnustukset ja järjestelmät) järkkyvät, niin heidän sydämensä menehtyvät pelosta — heidän "odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (porvarillista yhteiskuntaa)". Ne innokkaat ponnistukset, jotka nyt tehdään lahkovoimien ja niiden vaikutuksen uudelleen pystyttämiseksi ja yhdistämiseksi, osottautuvat tehokkaiksi ainoastaan lyhyeksi aikaa, sillä täydellinen hajoaminen seuraa pian.

"Ja silloin (samaan aikaan) Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy taivaalla" — merkki eli todistus Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta.

Emme saa unohtaa, että koko ennustus annettiin vastaukseksi muutamiin kysymyksiin, joista yksi oli tämä: Mikä on sinun läsnäolosi tunnusmerkki — toisessa tulemisessa. Koska apostolit muistivat, kuinka harvat ne olivat, jotka tunsivat Herran hänen ensimäisessä tulemisessaan, ja että he itse pitkän aikaa olivat pelänneet ja epäilleet, halusivat he tietää, kuinka he voisivat olla varmoja hänen tuntemisestaan. Ensimäisessä tulemisessaan ilmaisi Herra itse itsensä ja hänet vahvistivat siksi tunnusmerkit — hänen ihmeelliset sanansa ja tekonsa ja Johannes kastajan todistus hänestä. Mitä tunnusmerkkejä heidän tulisi odottaa hänen toisen läsnäolonsa todistukseksi? Tämä oli heidän nimenomainen kysymyksensä.

Herran vastaus vakuutti heille, että hänen kansaansa ei jätettäisi ilman sopivia ja riittäviä todistuksia ja tunnusmerkkejä, mutta niiden laadusta ja luonteesta ei hän sanonut mitään. "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy." Ne ovat riittäviä Jumalan uskolliselle, valvovalle kansalle, mutta ne eivät ole tarkotetut muille. Tämä luokka näki ja ymmärsi hänen ensimäisen tulemisensa merkit ja todistukset, mutta nimi-Israelin joukot "eivät osanneet arvostella aikain merkkejä", ja Jumala ei myöskään tahtonut, että muut kuin totiset Israelilaiset erottaisivat ne. Sentähden puhuttiin monet ihmeelliset elämän sanat vertausten ja hämärien lausuntojen muodossa, jotta he korvin kuulisivat eivätkä ymmärtäisi ja nähden näkisivät eivätkä huomaisi, koska he olivat arvottomia vastaanottamaan sitä valoa, joka oli tarkotettu ainoastaan uskollisille. Sama on laita todistuksiin ja tunnusmerkkeihin nähden Herran toisessa läsnäolossa. Ne eivät tule ilmeisiksi kaikille ihmisille ja ainoastaan totiset Israelilaiset voivat käsittää ne, ja heidän täytyy olla rehellisiä, vilpittömiä.

Sana tunnusmerkki (v. 30) on kreikan kielessä semeion ja merkitsee se todistusta eli tunnusmerkkiä, jota valaisivat seuraavat tapaukset:

"Niin teki Jeesus opetuslastensa nähden paljon muitakin ihmeitä (tunnusmerkkejä)". — Joh. 20: 30.

"Antaen tapahtua tunnustekoja (tunnusmerkkejä) ja ihmeitä heidän
(Paavalin ja Barnabaan) kättensä kautta." — Apt. 14: 3.

"Onhan apostolin merkit teidän keskuudessanne tapahtuneet kaikella kärsivällisyydellä, merkeissä" j.n.e. — 2 Kor. 12: 12.

Siis, kun sanotaan: "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy", niin ei se merkitse, että silloin elävät Herran opetuslapset näkevät hänet, vaan että he siihen aikaan saavat todistuksia hänen läsnäolostaan. Jeesuksen toisen läsnäolon merkit ovat sopusoinnussa profettain todistusten kanssa ja ne vahvistavat sen, niinkuin oli asiainlaita hänen ensimäisessä tulemisessaankin. — Luukk. 24: 44—46.

Merkit eli todistukset Ihmisen Pojan parusiasta (läsnäolosta) näkyvät taivaalla — mutta ei pilvitaivaalla, ei myöskään siinä taivaassa, missä Isä ja pyhät enkelit ovat, vaan vertauskuvallisella taivaalla, kirkollisella taivaalla, samalla taivaalla, jonka edelliset värssyt mainitsevat tulevan niin kauheasti järkytetyksi, että sen tähdet putoavat alas. Tällä taivaalla — sellaisten joukossa, jotka tunnustavat olevansa hengellisiä — näkyvät merkit eli todistukset Herran läsnäolosta ensin.

Muutamat "näkevät" Jumalan aikakausisuunnitelman ihmeellisessä paljastamisessa profettain ennustuksen täyttymisen hänen toisen tulemisensa eli läsnäolonsa päivästä, ja he tunnustavat tämän hänen läsnäolonsa merkiksi. (Luukk. 12: 37.) Yhteiskunnallinen ja kirkollinen tuomio Babylonista eli kristikunnasta on toinen merkki siitä, että tuomari on tullut ja tekee ensin tilin niiden palvelijain kanssa, joille hän jätti omaisuutensa. (Matt. 25: 19; Luukk. 19: 15.) "Tuomio alkaa Jumalan huoneesta"; ja tämä aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta nykyajan jumaluusopintohtorien ja ylipappien keskuudessa, kun he koettavat saattaa sopusointuun oppinsa, uskontunnustuksensa ja menettelytapansa, aivan niinkuin oli farisealaisten, pappien ja kirjanoppineiden laita Herran ensimäisessä läsnäolossa, vaikka hänen läsnäolonsa kiellettiin silloin niinkuin nytkin.

Mutta hänen ensimäisessä läsnäolossaan eivät nöyrät, totiset israelilaiset, jotka Jumala katsoi arvollisiksi, hämmentyneet, vaan heidät valaistiin, niin että Herra voi sanoa heille: "Teidän silmänne ovat autuaita, sillä ne näkevät, ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat. Sillä totisesti sanon teille: Monet profetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole saaneet nähdä, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole saaneet kuulla." (Matt. 13: 17.) Samaten ovat nyt Ihmisen Pojan toisessa läsnäolossa Jumalan sanan selvempi ymmärtäminen, kyky erottaa Jumalan suunnitelma, joka osottaa sekä ajat että hetket, ja "Babylonin" hämmennys tyydyttäviä todistuksia kuninkaan läsnäolosta.

"Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä." — Matt, 24: 30.

Maan kansat eivät näe merkkiä eikä todistusta Herran läsnäolosta, joka ainoastaan näkyy "taivaalla", ainakin nimeksi hengellisessä luokassa — kirkkolahkoissa —, ja jonka näkevät ja ymmärtävät ainoastaan ne näistä, joissa ei ole yhtään petosta. He eivät myöskään koskaan luonnollisilla silmillään näe Herraa itseään, sillä hän ei ole enää lihaa ja lihalliset [II osa, luku 5] eivät voi nähdä häntä. On muistettava Herran sanat: "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua." (Joh. 14: 19.) Ja meidän tulee myöskin muistaa apostolin sanat Seurakunnalle — että me kaikki "muutumme", tulemme Herramme kaltaisiksi henkiolennoiksi — ennenkuin voimme "nähdä hänet sellaisena kuin hän on". (1 Kor. 15: 51—53; 1 Joh. 3: 2.) Sitävastoin näkevät maan kansat hädän ja hämmennyksen pilvet, jotka seuraavat "taivaan" järkyttämistä, ja he ymmärtävät, että se on myrsky, joka järkyttää myöskin "maan" (katso Hebr. 12: 26, 27).

"Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan kajahtaessa ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti." — Matt 24: 31.

Tämä työ tehdään väliajalla, "elonajassa". Enkelit (maan uuden kuninkaan lähettiläät) suorittavat erottamistyön, ei kirkon ja maailman välillä, vaan erottamistyön nimiseurakunnassa — nykyisissä "taivaissa". Tämä työ on esitetty erilaisissa vertauskuvallisissa kuvauksissa. Sitä verrataan vehnän erottamiseen lusteista ja kokoamiseen aittaan (Matt. 13: 30); sitä verrataan hyvien kalojen kokoamiseen astioihin, kun taas huonot kalat, jotka ovat tulleet evankeliumin nuottaan, heitetään takasin mereen (Matt. 13: 47—49); sitä verrataan hänen jalokiviensä kokoamiseen (Mal. 3: 17, engl. k.); sitä verrataan hänen kansansa kutsumiseen pois Babylonista (Ilm. 18: 4); sitä verrataan keskiyön huutoon neitsyeille, joka erottaa viisaat tyhmistä (Matt. 25: 6), ja tässä ennustuksessa kutsutaan sitä "valittujen" kokoamiseksi koko valitsemattomasta kristikunnasta, neljästä ilmansuunnasta — joka taholta. Ei meidän tule odottaa, että henkienkelit siipineen näyttäytyvät, lentäen läpi ilman ja puhaltaen suureen pasunaan sekä ottaen pois sieltä täältä muutamia pyhiä maan päältä; sillä me voisimme yhtä hyvin odottaa, että me tulisimme kirjaimellisiksi kaloiksi, ja että meidät koottaisiin kirjaimellisiin astioihin, tai kirjaimellisiksi vehnäjyviksi ja että meidät koottaisiin kirjaimelliseen latoon. Ne enkelit eli lähettiläät, joita Herra käyttää tämän elon kokoamiseen, ovat, uskomme, sellaisia sanansaattajia, joita hän on käyttänyt palveluksessaan koko tänä aikakautena — maallisia palvelijoita, hänen pyhän henkensä siittämiä uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa.

"Suuren pasunan kajahtamisella" ymmärrämme vastakuvallista "riemupasunaa", "seitsemättä pasunaa", yhtä vertauskuvallista kuin kuusi edellistäkin (Ilm. 11: 15—118), joista ei mikään ole antanut kirjaimellista ääntä. Se on vertauskuvallisesti soinut lokakuusta v. 1874 ja jatkaa soimistaan aina Tuhatvuotiskauden loppuun saakka. Kun tämä pasuna alkoi soida, alkoi "elonaika", ja elonkorjaamisen ja erottamisen täytyy jatkua, kunnes kaikki "valitut", "vehnä", on koottu ulos nykyisistä taivaista (kirkollisista järjestelmistä) Herran luokse. "Enkelit" (lähettiläät) ovat niitä, jotka vievät sitä sanomaa Herran sanasta, joka aiheuttaa erottamisen ja kokoaa hänen valittunsa hänen luokseen.

Jumalan uskollisilla lapsilla, jotka nyt otetaan pimeydestä ja asetetaan ihmeelliseen valoon, ja joiden sallitaan kuulla ja nähdä sellaista, jota muut eivät näe ja kuule, on nyt suuri etu olla Herran työntekijöitä hänen enkeleinään — sanansaattajinaan eli palvelijoinaan — tässä niinhyvin kuin kaikissa muissakin työnosissa läpi aikakauden. Hänen armostarikkaalla avullaan ovat sellaiset palvelijat kyntäneet, ja kylväneet, karhinneet ja kastelleet, ja nyt saa sama luokka myöskin koota yhdessä Ylikorjaajan kanssa.

"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo tulee meheväksi ja lehdet puhkeavat, niin tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se (Jumalan valtakunta — Luukk. 17: 21) on lähellä, oven edessä. Totisesti sanon teille: Tämä sukukunta ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa (nykyinen yhteiskunnallinen järjestys) katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." — Matt. 24: 32—35.

Monet uskottomat ovat pitäneet kiinni tästä tekstistä ja väittäneet, että se selvästikään ei ole täyttynyt ja että se niinmuodoin todistaa, että Jeesus oli väärä profetta. He sovittavat tämän ennustuksen pelkästään siihen hätään, joka seurasi Israelin kansallista lankeemista v. 70, ja huomauttavat pilkallisesti, että se sukukunta (sukupolvi eli miespolvi) ja monta muuta on mennyt pois näkemättä "kaiken tämän" täyttymistä. Tietenkin vastaamme tähän, että Jeesuksen ennustusta ei ole ymmärretty — että se ainoastaan osaksi tarkotti Israelin hätää, joka saavutti huippukohtansa v. 70.

Antaakseen tyydyttävän selityksen tähän vastaväitteeseen ovat muutamat kristityt kirjailijat johtuneet luulemaan, että sanoilla "tämä sukukunta" todellakin tarkotetaan tätä rotua, juutalaisia ja että tämän rodun ei pitänyt kadota, ennenkuin kaikki nämä ennustukset ovat täyttyneet.

1) Vaikka sanojen "sukukunta" (sukupolvi) ja "rotu" voidaan sanoa johtuvan samasta juuresta, ei niillä kumminkaan ole sama merkitys, ja Raamatussa käytetään niitä kahtena aivan eri sanana.

Huomaa, että kun "sukukuntaa" eli "sukua" käytetään merkitsemään rotua eli jälkeläistä, on se aina kreikkalaisesta sanasta gennema (niinkuin Matt. 3: 7; 12: 34; 23: 33; Luukk. 3: 7) tai genas (niinkuin 1 Piet. 2: 9). Mutta kolmesta tämän ennustuksen toistamisesta käy selville, että Herra käytti kokonaan toista sanaa (genea), joka ei merkitse rotua eli sukua, vaan sukupolvea (miespolvea), Toiset kohdat, joissa genea käytetään, todistavat, ettei sitä ole käytetty siinä merkityksessä, joka on sanassa rotu eli suku, vaan ihmisistä, jotka elävät yhtaikaa. Todistukseksi mainitsemme Matt. 1: 17; 11: 16; 12: 41; 23: 36; Luukk. 11: 50, 51; 16: 8; Apt, 13: 36; Kol. 1: 26; Hebr. 3: 3 0.

2) Jeesus ei voinut tarkottaa juutalaista sukua, ja ei olisi ollut oikein kertomuksessa käyttää kreikkalaista sanaa, joka olisi merkinnyt sukua, koska juutalainen suku ei ollut apostolien kysymyksen esineenä, eikä liioin Herran ennustuksenkaan esineenä, joka oli vastaus. Israelia on tuskin mainittukaan tässä ennustuksessa, ja jos olisi sanottu, että tämä suku ei katoa, ennenkuin kaikki on täyttynyt, olisi jäänyt avoimeksi kysymys siitä, mitä sukua tarkotettiin, koska ei mitään erikoista sukua mainita. Olisi sentähden ollut yhtä sopivaa, jos sana olisi merkinnyt sukua, sanoa, että tarkotettiin koko ihmissukua kuin sanoa, että tarkotettiin Juudan sukua.

Mutta kun ymmärrämme, että sana genea tässä niinkuin muuallakin merkitsee sukupolvea, ja että Jeesuksen sanat muodostivat ennustuksen, joka ulottui Evankelikauden yli, ei meillä ole mitään vaikeutta ymmärtää, että ne merkitsevät: "tämä sukupolvi (joka saa todistaa nämä merkit, joista apostolit kysyivät, ja jotka Herra juuri antoi tietää nim. auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtien putoaminen) — tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu". Toisin sanoen, mainitut merkit tapahtuvat yhden sukupolven aikana aikakauden lopussa.

Huomautus viikunapuusta voi olla tilapäinen, mutta me olemme taipuvaiset uskomaan, ettei niin ollut. Se erikoinen asianhaara, että on kertomus siitä, kuinka Herra kirosi viikunapuun, jossa ei ollut hedelmää, ja joka silloin heti kuivettui (Matt. 21: 19—20), tekee meidät taipuvaisiksi uskomaan, että viikunapuu tässä kertomuksessa merkitsee Juudan kansaa. Jos niin on, on tämä ennustus nyt täyttymisillään selvällä tavalla; sillä eivät ainoastaan nyt uhannet israelilaiset palata takaisin Palestiinaan, vaan siionismiliike, joka alkoi muutamia vuosia sitten on saavuttanut sellaisen laajuuden, että on katsottu tarpeelliseksi pitää kongresseja, joihin edustajia kaikista maailman osista on ottanut osaa antaakseen käytännöllisen muodon juutalaisen valtion uudistamisehdotukselle Palestiinassa. Nämä nuput kehittyvät, mutta eivät tule kypsiksi hedelmiksi ennenkuin lokakuussa 1914, jolloin pakanain ajat täyttyvät. — Luukk. 21: 24.

Yhden sukupolven voidaan laskea käsittävän 100 vuotta (joka itse asiassa onkin nykyinen raja) tai 120 vuotta. Mooseksen elämän pituus ja Raamatun raja (1 Moos. 6: 3.) Jos lasketaan sata vuotta vuodesta 1780, jolloin ensimäinen merkki näkyi, tulee rajaksi 1880; ja meidän ajatuksemme mukaan oli jokainen yksityinen ennustettu piirre alkanut täyttyä silloin: "Elon aika" eli korjuuaika, joka alkoi lokakuussa 1874, valtakunnan järjestäminen ja Herran vallanottaminen kuninkaana huhtikuussa 1878, "koston" eli "vihan päivä", joka saavuttaa huippukohtansa noin 1915, sekä viikunapuun nupuille tuleminen. Ne, jotka tahtovat sanoa, että vuosisata eli sukupolvi yhtä mielellään voitaisiin laskea viimeisestä merkistä, tähtien putoamisesta kuin ensimäisestäkin, auringon ja kuun pimenemisestä, voivat tehdä sen ilman epäjohdonmukaisuutta, ja vuosisata, joka alkoi v. 1833, on vielä kaukana lopustaan. Monet, jotka olivat (kirjaimellisen) tähtien putoamisen todistajina, elävät vielä. Ne, jotka vaeltavat meidän kanssamme nykyisen totuuden valossa, eivät odota, että ne merkit, jotka jo ovat täällä, tulisivat, vaan he odottavat sen täyttymistä, joka parasta aikaa on tapahtumassa. Tai, koska Mestari sanoi: "Kun näette tämän kaiken", ja koska "Ihmisen Pojan merkki taivaalla" ja viikunapuun nupuille tuleminen sekä "valittujen" kokoaminen lasketaan merkeiksi, niin ei olisi sopimatonta laskea sukupolvea vuodesta 1878—1914 = 36 1/2 vuotta — mikä on ihmisen keskimääräinen ikä meidän aikanamme.

"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan (ihminen, siinailainen käsikirjotus), eivät (edes, siin. käsik.) taivaan enkelit(-kään), eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matt. 24: 36, vertaa Mark. 13: 32, 33.) "Olkaa varuillanne; valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee."

Monelle näyttävät nämä sanat merkitsevän enemmän kuin mitä ne todellisuudessa ilmaisevat. He ajattelevat niitä, ikäänkuin ne panisivat lukkoon kaikki Raamatun ennustukset ja tekisivät ne hyödyttömiksi — niinkuin Herra olisi sanonut — "ei kukaan ihminen koskaan tiedä", kun hän ainoastaan sanoi: "ei kukaan tiedä (nyt)", tarkottaen ainoastaan niitä henkilöitä, jotka silloin kuulivat häntä, joille ei vielä ollut otollinen aika ilmaista aikoja ja hetkiä. Kuka voi epäillä, etteivät "taivaan enkelit" ja "Poika" nyt täysin ja selvästi tiedä kaikkea sitä, mikä on edistynyt niin pitkälle, että se on täyttymäisillään? Ja jos ei heitä estäisi se, mikä on kirjotettu tässä värssyssä, nyt tietämästä, niin ei myöskään Jumalan pyhiä estä nyt tämä värssy koettamasta ymmärtää kaikkea sitä totuutta, "mikä ennen on kirjotettu meille opiksi". Siin oli suureksi osaksi, koska ei ollut Isän tahto, että hänen lapsensa silloin tai aina siihen aikaan saakka, jolloin "sinetit" murrettiin [II osa, 2 ja 3 luku], tietäisivät ajan, jonka tapahtumain kulun Herra kuvasi vakuuttaen heille, että jos he valvoisivat ja pysyisivät uskollisina, niin ei heitä, kun aika tuli, jätettäisi pimeyteen, vaan he sekä näkisivät että tietäisivät.

Jumala ilmaisi profetta Danielin kautta, että "taitavat" eli ymmärtäväiset tuona aikana ymmärtäisivät näyn ja ennustuksen, ja että ainoastaan "jumalattomat" eivät ymmärtäisi. (Dan. 12: 9, 10.) Tähän viittaa apostoli Paavali todistuksessaan: "Te, veljet ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas", vaikka se kohtaa maailmaa sillä tavalla. "Valvokaa siis joka aika (jotta aikanaan tietäisitte) ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva."

Niinkuin Noakin päivinä — "eivät tienneet." "Sillä niinkuin oli Noakin päivinä, niin on Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat siihen päivään asti, jona Noak meni arkkiin, eivätkä tietäneet,… niin on myös Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva." — Matt, 24: 37—39.

Monet jättävät huomioonottamatta todellisen vertauskohdan tässä, löytämättä mitään tukea sille Herran sanasta ja otaksuvat, että yhtäläisyys koskee pahuutta Noakin aikana ja pahuutta Kristuksen toisessa läsnäolossa. Vaikka sellainen vertaus olisi ollut paikallaan, on kumminkin tosiasia, ettei sitä tässä tilaisuudessa tehty. Ei, vertaus koskee yhtä suurta tietämättömyyttä näinä molempina aikoina. Ainoastaan Noak ja hänen perheensä tiesivät; kansa ei tietänyt mitään, vaan jatkoi tavallista elämäänsä: naiden, istuttaen, rakentaen, syöden ja juoden. Samalla tavalla tietää ainoastaan Herran kansa Kristuksen toisen läsnäolon aikana tämän aikakauden lopussa hänen läsnäolonsa, ja suuren hädän päivän ollessa oven edessä ymmärtävät ainoastaan he, mitä tulee, tai mikä on kaiken loppu. Muut eivät tiedä.

Luukkaan 17: 26—29 sanotaan meille samaa, ja näemme siitä, että sekä Noakin että Lotin naapurit olivat tietämättömiä siitä hädästä, joka uhkasi heitä Noakin päivinä ja Lotin päivinä, niinkuin maailma ylimalkaan on tietämätön siitä hädästä, joka on edessä Ihmisen Pojan päivinä — sitte kun hän on tullut ja on läsnä. Me näemme tämän selvästi täyttyvän ympärillämme tänä aikana. Maailma on tuskastunut ja levoton; mutta se ei tiedä Ihmisen Pojan läsnäolosta ja "elonkorjuutyöstä", joka nyt on käynnissä. Vaikka he voivat tehdä lähimain oikeita kuvauksia tulevasta hädästä, ei heillä kumminkaan ole aavistustakaan siitä siunauksesta, joka seuraa sitte.

"Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika (ollen jo ennen läsnä) ilmestyy (ensin valvoville 'neitsyeilleen' ja sitten hädän aikana, kaikille ihmisille). Sinä päivänä älköön katolla oleva, jolla on kapineensa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan, ja samoin älköön pellolla oleva palatko takasin. Muistakaa Lotin vaimoa! Joka koettaa säilyttää henkeänsä (hieromalla sovintoa omantuntonsa kanssa ja pysymällä Baabelissa), kadottaa sen, ja joka kadottaa sen (uhraa nykyisen elämän edut), saattaa sen elämään" — ijankaikkisesti. — Luukk. 17: 30—33.

Tällä tavalla käyttää Luukas samoja sanoja, joita edellisessä tarkastimme, ja sovittaa ne Evankelikauden loppuun — "jolloin Ihmisen Poika ilmestyy".

"Muistakaa Lotin vaimoa!" Tämä on Herran vakava kehotus. Kuinka vähän sopiva tämä kehotus olisikaan ollut, jos se olisi koskenut ainoastaan niitä, jotka pakenivat Judeasta v. 70; mutta sitävastoin kuinka valtava se onkaan, jos sitä katsotaan neuvoksi Jumalan kansalle nyt Evankelikauden lopussa. Kun opimme ymmärtämään, että Babylon on tuomittu, ja kuulemme Herran kehotuksen: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä", niin on se todellakin niinkuin niiden lähettiläiden ääni, jotka jouduttivat Lotia ja hänen perhettänsä Sodomasta paetessa, sanoen: "Pakene sielusi tähden; älä katsahda taaksesi, ja älä myös pysähdy koko tällä lakeudella; vaan pakene vuorille (oikeammin: vuorelle), ettet hukkuisi!" — 1 Moos. 19: 17.

Kuvaus tulee voimakkaammaksi, kun muistamme, että nimikristikunta on "suuri kaupunki (Babylon), jota hengellisesti puhuen sanotaan Sodomaksi." — Hm. 11: 8.

Lotin vaimo "katsoi taaksensa", alettuaan paeta osotettuun suuntaan; hän halusi niitä asioita, jotka olivat takana. Niin on myöskin muutamien niiden laita, jotka nyt pakenevat Babylonista Herran vuorelle (valtakuntaan); he ovat myötätuntoisempia sille, joka on takana kuin sille, joka on edessä. Kukaan muu ei kumminkaan täytä juoksuansa, paitsi se, joka tavottelee sitä, joka on ylhäältä, eikä sitä, joka on maan päällä. Pyhien kestäväisyys riippuu sydämen täydellisestä vihkiytymisestä: kaikki ne, joilla ei ole sitä, eivät voi juosta niin, että he voittaisivat suuren voittopalkinnon.

"Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi yhdellä vuoteella; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." — Luukk. 17: 34 (jätetty pois Matteuksessa).

Herra ilmottaa meille profetan kautta, että vaikka tuhatvuotisvaltakunnan aamu lähestyy, niin lähestyy myöskin yö. (Jes. 21: 12.) Tulee hädän yö, jonka ensimäisen osan aikana pyhät kootaan pois Babylonista. Sopusoinnussa Jesajan (28: 20) "vuode"-sanan käytön kanssa, voidaan tämän sanan tässä tulkita vertauskuvaavan inhimillisiä uskontunnustuksia, jotka ovat riittäviä "lapsille" Kristuksessa; mutta liian lyhyitä kehittyneen ihmisen ojentumiselle niissä. Tämä on totta niistä inhimillisistä opeista, joita meille tarjotaan Jumalan sanan oppien sijasta, mutta jotka eroavat hyvin paljon niistä, joiden pituus ja leveys, korkeus ja syvyys käy yli kaiken inhimillisen tiedon. Niin on esim. kalvinlaisten ystäviemme opettama valintaoppi riittävä "vuode" monen sellaisen levättäväksi, joka on ainoastaan "lapsi" Kristuksessa, ja joka ei ole saanut mieltään hyvin harjotetuksi; mutta kun nämä lapset heräävät ja tarkastavat kysymystä nykyisen totuuden valossa sekä alkavat kasvaa armossa ja tiedossa, huomaavat he kaikella varmuudella vanhan uskontunnustuksen "vuoteen" liian lyhyeksi, jotta siinä voisi levätä, ja kun itse kukin niistä koettaa kääriytyä Jumalan lupausten "peittoon", jonka eksyttävä jumaluusoppi on kutistanut kokoon, huomaa hän, ettei se peitä häntä tyydyttävästi. Epäilyksen kylmyys hiipii hänen ylitsensä ja hän alkaa pelätä, että hän, kun kaikki asianhaarat otetaan huomioon ei ole varma siitä, että hän ja kaikki hänen ystävänsä ovat "valittujen" joukossa, ja lopulta huomaavat sellaiset kehittyneemmät kristityt, että on helpotus saada poistua sellaisesta epämukavasta tilasta; ja sellaisille lähettää Jumala nykyisen totuuden valon johtamaan heitä "avaralle maalle", jossa on totinen lepo ja riittävä peite kaikille, jotka koettavat oppia tuntemaan ja tekemään Isän tahdon. Toiset — ja niitä on suurin osa — ovat kumminkin täysin tyytyväisiä erilaisiin pieniin seimiinsä, koska he ovat kristillisessä tiedossa ja kokemuksessa "lapsia" eikä "miehiä".

"Silloin on kaksi pellolla; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." —
Matt. 24: 40, engl. k.

"Pelto on maailma", selitti Herra, ja tässä ennustuksessa tarkotetaan tällä tilaa eli asemaa nimellisen "talon" — Babylonin ulkopuolella. Tästä opimme niinmuodoin, etteivät kaikki ne, jotka "kootaan", tule Babylonista, vaan että jalokivet etsitään sieltä missä ne ovat, sillä "Herra tuntee omansa", ja tässä elonkorjuussa ottaa hän vaarin jalokivistänsä — kokoaa valittunsa, jotta he tulisivat kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan.

"Kaksi on jauhamassa myllyssä; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." — Matt. 24: 41 (siamilainen ja vatikaaninen käsikirjotus); Luukk. 17: 35. Mylly on paikka, missä valmistetaan ruokaa. Julkiset opettajat ja jumaluusopilliset koulut jauhavat hengellistä ruokaa "Babylonille", ja nämä myllyt antavat hyvin huonosti sulavaa ravintoa. Valitetaan yhä enemmän ja enemmän, että saatavissa oleva ruoka on suurimmaksi osaksi kuoria ja akanoita, jotka eivät voi pitää vireillä ja vahvistaa hengellistä elämää, ja jokainen jauhaja on pakotettu valmistamaan sitä, jota hänen oma lahkonsa antaa hänelle. Ja hän ei voi säilyttää asemaansa ja kumminkin jakaa uskon huonekunnalle "ruokaa aikanaan" — tervettä ravintoa. Niinollen kokoaa "nykyinen totuus" muutamia jauhajia ja jättää toisia — toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. Ne, jotka ovat uskollisia Jumalalle ja hänen kansalleen, otetaan ylös; kaikki muut jätetään. Kun maailma ja nimiseurakunta väittävät, että tämä aika on yhdistysten ja yhdistymisen aika, selittää Jumala, että se on erottamisen aika. — Jes. 8: 12.

"He (opetuslapset) vastasivat ja sanoivat hänelle. Missä Herra? (Missä nämä otetaan ylös?) Niin hän sanoi heille: Missä raato (kuollut ruumis — ruoka) on, sinne myös kotkat kokoontuvat" — Luukk. 17: 37; Matt, 24: 28.

Opetus on se, että sinä päivänä, kun Herra kokoaa "valittunsa" neljästä ilmansuunnasta — kristikunnan kaikista osista — hän vetää ne, niinkuin kotkat vedetään, nim. sen ravinnon kautta, jonka he tarkalla näöllään ja maullaan huomaavat. Myöskin opimme, että Herra oikeana aikanaan, varaisi heidät sopivalla ravinnolla, ja että hänen kansansa tuntisi sen ja kokoontuisi sen ympärille. Ne, jotka ovat valmiita ja arvokkaita, otetaan ylös, ja toiset jätetään.

Nykyisen totuuden ruoka, jota Herra nyt antaa, sekä pyhien kokoontuminen sen kautta ja sen tykö, sopii tarkkaan tämän ennustuksen kuvaukseen. Kutsu, joka nyt annetaan, ei ole, että on poistuttava yhdestä "myllystä" ja mentävä toiseen tai yhdestä "vuoteesta" ja mentävä toiseen jotakuinkin samanlaajuiseen. Se ei ole monien tai harvojen kokoamista yhden tai toisen ihmisen tykö tai johonkin uuteen lahkoon, vaan se on kokoamista Kristuksen tykö, totisen ja ainoan opettajan ja Mestarin luo. Koska ja missä on koskaan ennen esiintynyt sellainen kaikkien niiden julkinen tunnustaminen, jotka luottavat Kristuksen kalliiseen vereen, ja jotka ovat vihkiytyneet hänelle, ainoaksi uskon huonekunnaksi — jossa kaikki ovat veljiä — ja sellainen ainoan lainsäätäjän. Kristuksen tunnustaminen, niin että on jätetty huomioonottamatta inhimilliset uskontunnustukset ja uskonsäännöt muista aineista? Ei koskaan eikä missään apostolien päivien jälkeen, niinpaljon kuin me tiedämme.

On myöskin huomattava, että toisten liikkeiden yhteydessä on ollut suuria inhimillisiä kykyjä, avuja, kaunopuheliaisuutta j.n.e., mutta niin ei ole laita nykyisen Herran luoksekokoamisen kanssa. Tässä on totuus — hengellinen ruoka, jonka Herra antaa — muodostamassa koko vetovoiman. Inhimillinen koreus ja kaunopuheliaisuus saa täällä hyvin vähän käyttöä; niitä ei ole eikä niitä kaivata. Kokoojat ja ne, jotka kootaan, tulevat yhteen, koska he "isoavat ja janoavat vanhurskautta", ja koska he löytävät tyydyttävän ravinnon, jonka Herra itse on antanut, ja jokainen heistä syö siitä.

"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. Mutta tietäkää se, (että syy siihen, että aika niin kätketään vertauskuviin ja vertauksiin, on se), että jos perheenisännillä olisi tiedossa millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi sisäänmurtoa tehtävän taloonsa." — Matt. 24: 42, 43.

"Perheenisäntä" nykyisenä aikana ei ole Herramme, vaan vastustajamme, Perkele, "tämän maailman jumala", "ilmavallan hallitsija", tämän "maailman ruhtinas", joka nyt hallitsee epäuskon lapsissa, sokaisten kaikkien niiden mielet, joiden ymmärryksen silmät eivät ole voidellut Herran silmävoiteella. (2 Kor. 4: 4, Ef. 2: 2; Ilm. 3: 18.) Tämä vastustaja on sekä ilkeä että viekas, ja kaikkea sitä tietoa, mikä hänellä on Jumalan ajoista, hetkistä ja säädöksistä, käyttää hän nopeasti vastustaakseen Jumalan suunnitelmaa, niinkuin Herra selittää edelläolevassa lausunnossaan.

Jumalan menettely Saatanan kanssa on ollut se, että hän on saanut mennä omaa tietään, paitsi niissä tapauksissa, kun tämä menettely olisi ollut ristiriidassa tämän suunnitelman kanssa, ja hän on niin valvonut Saatanan pahoja aikomuksia, että ne palvelevat ja edistävät Jumalan suunnitelmaa. Niinollen on Saatana, vaikka hän on kauvan tuntenut Raamatun (Matt. 4: 6) ymmärtänyt ainoastaan mitättömän vähän siitä, ja hän ei ole ymmärtänyt sitä samasta syystä kuin ei ihminenkään — koska suurin osa sen sisällöstä on esitetty vertauksissa, vertauskuvilla ja kuvakielellä. Ja nyt, kun on kaiken sen ymmärtämisen aika, on sen ymmärtäminen rajotettu niihin, joita johtaa pyhä henki, joka, niinkuin Herra lupasi, "opastaa teidät koko totuuteen", mutta jota maailma ei voi ottaa vastaan. Saatanalla ei ole pyhää henkeä eikä se johda häntä, ja sentähden on paljon Jumalan sanassa tyhmyyttä hänelle. Mutta epäilemättä on hänkin maailman tavoin jossain määrin oppinut, että "Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmottaa liittonsa heille". (Ps. 25: 14.) Voimme sentähden otaksua, että hänen edustajansa, langenneet enkelit, ovat usein läsnä siellä, missä Jumalan totiset vihkiyneet lapset kokoontuvat raamatuntutkisteluun j.n.e., koettaakseen oppia heiltä jotakin Jumalan suunnitelmasta.

Millä tavalla Saatana toisin olisi asettanut suunnitelmansa, jos hänellä olisi ennen ollut tieto Jumalan suunnitelmasta, siitä voimme ainoastaan arvailla, mutta Herran todistus ilmaisee selvästi, että jos Saatanalla olisi ollut sellainen tieto, olisi ollut välttämätöntä, että Evankelikausi olisi päätetty ja Tuhatvuotiskausi aljettu toisella tavalla kuin Jumala oli aikonut ja ennustanut. Mutta sen sijaan, että hän olisi tietänyt Jumalan suunnitelmat ja puolustanut taloansa, yllätti hänet Herran parusia v. 1874 ja "elonajan"-työ, joka silloin alkoi; niin että huolimatta kaikesta hänen ilkeydestään, kaikista hänen petoksistaan ja totisen valon jäljittelyistään, kukistuu hänen "talonsa", nykyiset laitokset, nyt täydellisesti. Kun hän nyt huomaa tämän, panee hän liikkeelle kaiken pettämisvoimansa, hän ryhtyy siihenkin keinoon, että petettyjen palvelijainsa kautta suorittaa ihmetöitä, parantaen ruumiillisista sairauksista, vaikka hän on sairauden ja kuoleman ruhtinas. (Hebr. 2: 14.) Mutta talo, joka siten on riitaantunut itseänsä vastaan, kukistuu varmasti, ja Babylonin lankeemus on suuri, se lankeaa suuren myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen. — Ilm. 18: 21.

"Sentähden olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule,
Ihmisen Poika tulee." — Matt. 24: 44.

Sana tekin merkitse tässä Herran uskollisia Saatanan ja hänen huonekuntalaistensa vastakohtana. Eivät edes pyhät voineet edeltäkäsin tietää Herran läsnäolon aikaa, ei hänen läsnäolonsa ollut myöskään tunnettu ennenkuin lähes vuotta jälkeen lokakuun 1874, jolloin hänen kolkuttamisensa profettain ja apostolien sanain kautta huomattiin. Siitä saakka ovat monet ulkonaiset merkit ja todistukset ilmaisseet Ihmisen Pojan läsnäolon ja hänen valittunsa, jotka nyt kootaan "taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti", viedään hänen vierastaloonsa ja heitä pyydetään istumaan pöytään ja syömään sitä ruokaa, josta ei maailma tiedä, ja silloin palvelee heitä etupäässä Mestari itse, mutta sen ohessa myöskin toiset, — Katso Luukk. 12: 37.

"Kuka siis on se uskollinen ja älykäs palvelija, jonka hänen herransa on asettanut palvelusväkensä yli, antamaan heille ruokaa ajallaan? Autuas on se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan tapaa niin tekemästä. Totisesti sanon teille hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa yli". — Matt. 24: 45—47; Luukk. 12: 42—44.

Nämä sanat näyttävät osottavan, että sinä erikoisena aikana, jota tässä tarkotetaan — s.o. Herran läsnäolossa, ja valittujen kokoamisen aikana —, Herra, kansansa suuri palvelija, valitsisi kanavan antaakseen ruokaa aikanaan, vaikka toisiakin kanavia eli "kanssapalvelijoita" käytettäisiin ruoan antamiseksi uskonhuonekunnalle. Mutta palvelija on ainoastaan hoitaja ja voidaan erottaa koska hyväänsä, jos ei hän kaikissa kohdin täydelleen ja niinkuin pitää tunnusta Mestaria — Jumalan ja hänen kansansa suurta palvelijaa, "liiton enkeliä", Kristusta.

Jos mainittu palvelija pysyy uskollisena sekä Herralleen, kanssapalvelijoilleen että uskonhuonekunnalle, palkitaan hänen uskollisuutensa sillä, että hän yhä edelleen saa olla hoitajana. Niinkauvan kuin hän palvelee uskollisesti, saa hän edelleen antaa uskon huonekunnalle "uutta ja vanhaa" — ruokaa aikanaan — esittäen kaikki kalliit Jumalan varastoaitan aarteet. Mutta jos hän osottautuisi uskottomaksi, pantaisi hän kokonaan pois paikaltaan ja jätettäisiin ulkonaiseen pimeyteen, kun luultavasti joku toinen saisi ottaa hänen paikkansa ja joutuisi samojen ehtojen alaiseksi.

Ajatuksemme mukaan ei tämä merkitse, että "se palvelija" eli hoitaja, jota käytetään kanavana jakamaan "ruokaa aikanaan", on ruoan valmistaja, eikä myöskään että hän on henkeytetty, eikä liioin että hän on erehtymätön. Päinvastoin voimme olla varmoja siitä, että ketä hyvänänsä Herra haluaa tällä tavalla käyttää jakamaan totuutta, tulee hänen olla hyvin vaatimaton ja nöyrä sekä Herransa kunniaa harrastava palvelija, niin ettei hän ajattelisi vaatia totuuden omistusoikeutta, vaan ainoastaan jakaisi sen innokkaasti Herransa lahjana Herransa "palvelijoille" ja "uskonhuonekunnalle".

Toinen mielenlaatu tai toinen menettelytapa johtaisi kaikella varmuudella hoitajan vaihtumisen. Sen osottaa myöskin Herra seuraavissa sanoissa:

"Mutta jos tuo palvelija tulee pahaksi ja (kadottaessaan uskon) sanoo sydämessään: Herrani viivyttelee tuloaan, ja rupeaa lyömään palveluskumppaneitansa ja syö ja juo juopuneiden kanssa (heidän vääristä opeistaan), niin sen palvelijan herra on läsnä päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä jona hän ei arvaa, ja erottaa hänet (olemasta palvelijanaan) ja määrää hänelle saman kohtalon kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." — Matt. 24: 48-51, engl. k.

Jeesus oli suurin kaikista profetoista, ja hänen ennustuksensa on niinikään sattuvin. Mooseksen, Jeremian ja toisten profettain ennustukset käsittelevät pääasiassa lihallisen Israelin hylkäämistä ja kokoamista. Jesajan ennustukset esittävät — paitsi sitä mitä ne sisältävät lihallisesta Israelista —- Kristuksen kärsivänä meidän synteimme tähden ja pakanain valona. Ne puhuvat myöskin ihmiskunnan sokaistujen silmäin avaamisesta — jotta he näkisivät "totisen valon". Daniel ennustaa Messiaan tulevan ja kuolevan, kaikkein pyhimmän voitelemisen helluntaina, pakanakansojen historian niiden loppuun saakka sekä Messiaan valtakunnan perustamisen koko taivaan alle. Hän osottaa myöskin paavikunnan pienen sarven, vainoovan vallan, kuinka se hävittäisi pyhät aikakauden aikana, sekä valtakunnan odotuksen päivät j.n.e. Muttei kukaan muu profetia kuin Herra ole antanut meille tarvittavia yksityiskohtaisia tietoja tästä "elonajasta", jotka yhdistävät ne niihin huomattaviin tapauksiin, joista muut profetat ovat ennustaneet.

Herran ennustus on, niinkuin muidenkin, peitetty vertauskuviin ja kuvakieleen, ja samaa tarkotusta varten: ettei "yksikään jumalaton ymmärrä", vaan ainoastaan Jumalan nöyrä, totinen ja uskollinen kansa — Jumalan määräämänä aikana ja hänen määräämällään tavalla.

"Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksin ('arvotuksin'), jotta he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja, vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi." — Luukk. 8: 10.

KOLMASTOISTA LUKU,

Vaeltaminen uskossa. — Kutka muodostavat valtakunnan? — Henkisen valtakunnan perustaminen. — Korottaminen "päämiehiksi kaikkeen maailmaan". — Kaikkien kansojen toivo. — Läheinen yhteys valtakunnan ja sen palvelijain eli "päämiesten" välillä. — Jaakobin tikapuut. — Mooseksen peite. — Suuria muutoksia suoritettu. — Onko mitään vaaraa siitä, että uuden hallitsijan käsissä on niin paljon valtaa? — Rautavaltikkahallitus, kuinka kauvan? — Maailman kääntäminen. — Kansa syntyy yhtenä päivänä. — "Kaikki, jotka haudoissa ovat." — Hänen valtakuntansa kasvaminen. — Sijaishallitus luopunut. — Jumalan tahto tapahtuu maan päällä.

"Ja kaikkien kansojen toivo on tuleva." "Ja tapahtuu päiväin lopulla, että Herran huoneen vuori on vahvistettuna vuorten huipulla, ja se on muita kukkuloita korkeampi."

    "Siihen aikaan nimitetään Jerusalem Herran istuimeksi, ja sinne,
    Jerusalemiin, kokoontuvat kaikki kansat Herran nimen tähden; ja
    he eivät enää vaella pahan sydämensä kovuuden mukaan."
    — Hagg. 2: 8, engl. k.; Miika 4: i; Jer. 3: 17.

Kun Jumalan suunnitelman tutkistelemisissamme olemme saavuttaneet suuren "koston päivän" hädän lopun ja nähneet, kuinka Jumalan viha palaa syntiä ja itsekkäisyyttä vastaan, on meiltä nyt mieluisampana tehtävänä tutkia Raamatun valossa, kuinka Jumalan valtakunta pystytetään, jonka valtakunnan kautta kaikki maan sukukunnat siunataan ja uusi, pysyväinen ja paljon parempi asiain järjestys perustetaan menneen ja nykyisen puutteelliseksi tunnustetun järjestyksen sijaan.

Vaikka läheiset kauheat tapahtumat jo heittävät varjon eteensä, aiheuttaen pelkoa ja tuskaa maailmassa, niin voivat kumminkin ne, jotka katselevat kaikkia "Korkeimman kätköstä", nähdä hopeajuovan reunustavan hädän pilveä. Se antaa heille aihetta nostaa päänsä ja iloita siitä, että lähestyy heidän lunastuksensa ja apu kaikille, jotka ovat ostetut kalliilla verellä, kun "vanhurskauden aurinko koittaa ja autuus hänen siipiensä alla". — Mal. 4: 2.

Monet niistä aineista, joita on käsitelty edellisessä, ovat niin ilmeisiä, että niiden pitäisi vaikuttaa melkoisesti luonnolliseenkin ihmiseen. Mutta nyt alamme tutkia ainetta, joka vaatii selvempää näköä, huolellisempaa Herran sanan harrastusta ja lujempaa uskon käsitettä, sillä se käsittelee asioita, jotka eivät ole näkyväisiä, paitsi uskonsilmille. Kumminkin odotetaan Jumalan kansan vaeltavan uskossa eikä näkemisessä sekä luottavan siihen, että mitä Jumala on luvannut sen hän voi myöskin runsaasti täyttää. — Room. 4: 18—21.

Näistä asioista ei voi kukaan tietää mitään oman oppinsa tai viisautensa kautta, mutta kaikilla, joilla on voitelu Pyhältä, on usko Jumalan voimaan, niin että hän voi sanoa: "Ei yhtäkään ole jäänyt täyttämättä hänen hyvistä sanoistansa, jotka hän… puhunut on." (1 Kun. 8: 56.) Ja nämä voivat kärsivällisyydellä ja ehdottomalla luottamuksella odottaa kaikkea luvattua, tulevaa hyvää.

Edellisissä tämän aineen [I osa 13 ja 14 luku; II osa, 4 luku] tutkisteluissamme opeimme, että "pakanain ajat", jotka käsittävät sen väliajan, joka on esikuvallisen valtakunnan poisottamisen välillä Israelilta ja totisen Messiaan valtakunnan täydellisen perustamisen välillä nykyisten maailman valtakuntien raunioille, päättyvät lokakuussa v. 1914. Me näemme myöskin, että Herran läsnäolon aika 1874—1914 on "elonaika", jona aikana hänen valittu morsiamensa kootaan ja jonka jälkeen tulee hädän aika, jolloin nykyiset laitokset kukistetaan valmistuksena uudelle valtakunnalle. Tarkastakaamme nyt profetallisen sanan valossa (Ps. 119: 105; 2 Piet. 1: 19) yksityisseikkoja, jotka ovat kaikkein korkeimman valtakunnan perustamisen yhteydessä, joka tulee viidenneksi maailman vallaksi maan päälle, jolla ei ole mitään loppua, ja joka tuottaa siunauksia kaikille alamaisilleen, kun taas kaikki toiset valtakunnat ovat suuressa määrin tuottaneet tyytymättömyyttä ja painostusta "huokaavalle luomakunnalle". Ei ihmettä, että esikuvassa ilmaistiin, että se saatettaisiin voimaan riemupasunan puhaltamisella (3 Moos. 25: 9), ja että profetta vakuuttaa meille, että se lopulta tunnustetaan "kaikkien pakanain (kansojen) toivoksi". Puhuessamme "Jumalan valtakunnan", "taivaan valtakunnan" perustamisesta, tulee meidän muistaa, mitä jo olemme oppineet [I osa, 14 luku] Raamatusta valtakunnan kirkkaudesta ja niistä, jotka muodostavat sen.

1) Se on Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että taivaallinen Isämme on se suuri kuningas, joka on järjestänyt suuren pelastussuunnitelman, josta tuhatvuotinen valtakunta muodostaa osan. Se on myöskin Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se perustetaan ja pidetään yllä hänen voimansa kautta. (1 Kor. 15: 24—28.) Edelleen on se Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se edustaa häntä suurena, yihäisimpänä hallitsijana sekä ilmottaa hänen lakinsa, rakkautensa ja armahtavaisuutensa Välittäjän kautta, jonka hän on varannut.

2) Se on myöskin Kristuksen valtakunta — Jumalan rakastetun Pojan valtakunta, sen kautta, että Kristus uuden liiton välittäjänä ja Isän edustajana on tuhatvuotisen valtakunnan toimelias hallitsija, jotta hän kukistaisi pahan, hävittäisi synnin ja saattaisi lunastetusta suvusta kaikki, jotka ovat halukkaita tulemaan täydellisesti ennalleenasetetuiksi Jumalan kaltaisuuteen ja suosioon ja ijankaikkiseen elämään, täydelliseen sydämen tottelevaisuuteen Isää ja hänen lakejansa kohtaan.

3) Se on myöskin pyhien valtakunta, senkautta että he "kuninkaallisena papistona" (Ilm. 5: 10) hallitsevat, tuomitsevat ja siunaavat maailmaa Herransa, Jeesuksen yhteydessä. — Room. 8: 17, 18.

Varsinaiseen valtakunnan luokkaan kuuluvat ainoastaan Herra ja tämän Evankelikauden "valitut", joista ja joille hän sanoi: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". Näistä sanoo myöskin Herra profetia Danielille: "Valtakunta, valta ja kaiken taivaan alla olevien valtakuntien voima annetaan Korkeimman pyhälle kansalle, sen valtakunta on ijankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä". — Dan. 7: 27, engl. k.

Mutta muistettakoon, että kaikki nämä "muuttuvat" ylösnousemisessaan (ensimäisessä ylösnousemisessa, Ilm. 20: 4—6; 1 Kor. 15: 42—46, 50—54; Joh. 3: 5, 8) eivätkä he enää sen jälkeen ole inhimillisiä olentoja, vaan "jumalallisesta luonnosta osallisia" ja yhtä näkymättömiä ihmisille kuin Jumala ja taivaan enkelitkin ovat. Niinollen on joku ilmotusväline välttämätön kirkastetun Seurakunnan ja niiden välillä, jotka se tuomitsee [katso 1 Kor. 6: 2 ja I osa, 8 luku] ja nostaa alennuksesta, synnistä ja kuolemasta. Sellainen ilmottaminen henkiolentojen ja ihmissuvun välillä on tapahtunut muinaisina aikoina siten, että henkiolennot ovat ilmestyneet liharuumiissa ja siten ilmottaneet Jumalan määräyksiä muutamille eteville henkilöille. Sillä tavalla näkyi enkeleitä Aabrahamille, Saaralle, Lootille, Gideonille, Danielille, Marialle, Jeesuksen äidille, Sakariaalle ja m.m. Samalla tavalla ilmestyi Jeesus henkiolentona opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, koska oli välttämätöntä antaa heille muutamia opetuksia, sillä "pyhä henki ei ollut vielä annettu, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastunut". — Joh. 7: 39.

Mutta me emme odota sellaista ilmotusta hengellisten hallitsijain ja heidän maallisten alamaistensa välillä Tuhatvuotiskautena, sillä me huomaamme, että Jumala on tehnyt sen määräyksen, että eräs ihmiskunnan luokka, jonka jäsenet koeteltiin jo ennen Evankelikautta ja huomattiin täydellisen inhimillisen luonnon arvoisiksi, tulevat koko Tuhatvuotiskautena olemaan välirenkaana henkisen valtakunnan, pyhien ja heidän alamaistensa, ihmiskunnan, välillä.

4) Vaikkei tämä välirengas muodosta valtakuntaa sanan varsinaisessa merkityksessä, edustavat he kumminkin niin täydellisesti sitä ihmisten keskuudessa, että ihmiset tunnustavat heidät valtakunnan hallintomiehiksi: he edustavat ihmisten edessä valtakuntaa ja ovat sen ainoat näkyväiset edustajat, ja sentähden kutsumme heitä "valtakunnan maalliseksi puoleksi". — Luukk. 13: 28.

Aabraham, Iisak, Jaakob ja kaikki profetat sekä muut vanhat arvokkaat, joihin Herra ja apostolit viittaavat (Matt. 8: 11; Hebr. 11: 4—40) sellaisina, jotka ovat läpikäyneet koetuksensa, herätetään kuolemasta täydelleen ennalleenasetettuina täydelliseen inhimillisyyteen. He eivät sentähden tarvitse "tuomion ylösnousemista", tuhatta vuotta pitkää, niinkuin muu suku. Tämä täydellisyys saattaa heidät kykeneviksi suorastaan saamaan tietoja hengellisiltä kuninkailta ja papeilta, ilman että noiden henkiolentojen tarvitsee ottaa liharuumiita julkaistakseen maailmalle lakeja j.n.e. Samaten kuin Aadamkin, kun hän oli vielä täydellinen, voi seurustella suorastaan taivaallisten voimien kanssa, samaten seurustelevat nämä arvokkaatkin hengellisten kanssa, sittenkuin heidät on herätetty samaan täydellisyyden tilaan.

Nämä maalliset hallitusmiehet eivät tule "kuninkaalliseksi papistoksi", vaan suuren Kuninkaan määräyksen mukaan tulevat he "päämiehiksi kaikkeen maailmaan", maailman hallitusmiehiksi, opettajiksi ja johtajiksi.

On selvää, että valtakunnan maallinen puoli on läheisessä kosketuksessa, yhteydessä ja yhteisvaikutuksessa todellisen valtakunnan, henkisten hallitsijain kanssa. Ne ovat toisiinsa sellaisessa suhteessa kuin isä ja lapset saman taivaallisen hallituksen myötävaikuttavina osina: taivaalliset olennot muodostavat lakiasäätävän osan ja maalliset osan, joka painaa lain mieliin ja on toimeenpanijana, niinkuin on kirjotettu: "Siionista (hengellisestä valtakunnasta) on laki lähtevä ja Herran sana (Jumalan sanoma päämiesten kautta) Jerusalemista". — Jes. 2: 3.

"Siitä lähtien (Johannes kastajan päivistä) Jumalan valtakuntaa julistetaan, ja jokainen (joka vastaanottaa todistuksen Jumalan sanomana) tunkeutuu siihen." — Luukk. 16: 16. Enemmän kuin kahdeksantoista vuosisadan aikana on tämä sanoma, valtakunnan tarjoaminen, suorittanut tarkotetun työnsä kooten "valittuja", "voittajia", maailmasta. Koko tänä aikakautena ovat he odottaneet Isän aikaa heidän korottamisekseen valtaan kuninkaina ja pappeina, hallitakseen ja opettaakseen maan lunastettua kansaa ja siten antaakseen heille tilaisuuden pysyväiseen elämään uskon ja tottelevaisuuden kautta. Koko tänä aikana on valtakunnan luokka kärsinyt väkivaltaa Ismael- ja Esauluokilta ja Saatanalta, "tämän maailman jumalalta", sekä hänen sokaistuilta palvelijoiltaan, Jeesuksen sanojen mukaan: "Taivaan valtakuntaa vastaan hyökätään, ja hyökkäävät tempaavat sen itselleen". (Matt. 11: 12.) Herramme Jeesus, valtakunnan pää, kärsi aina ristin kuolemaan saakka, ja kaikki hänen seuraajansa ovat kärsineet enemmän tai vähemmän maallista vahinkoa, sentähden että heidät on otettu "pimeyden vallasta ja siirretty Jumalan rakastetun Pojan valtakuntaan". — Kol. 1: 13. Syy tähän pahan vallan alle alistumiseen enemmän kuin kahdeksantoistasadan vuoden aikana ei ole ollut ylösnousseen, taivaaseen astuneen ja kirkastetun Herramme voiman puutteesta kansansa suojelemiseksi, sillä hän selitti ylösnousemisensa jälkeen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä". (Matt. 28: 18.) Tätä vallan käyttämistä on viivytetty määrättyä tarkotusta varten. Isän suunnitelmassa oli määrätty aika syntiuhrin antamista varten ja toinen määrätty aika valtakunnan perustamista varten voimassa ja suuressa kirkkaudessa hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, ja sillä välillä on ollut kyllin riittävä aika "valitun" Seurakunnan kutsumiseksi ja valmistamiseksi Kristuksen kanssaperillisiksi valtakunnassa. Syntisten vastarinta ja pahan vaikutus on ollut sallittua, jotta "kutsutut" puhdistuisivat, tulisivat koetelluiksi ja pyhitetyiksi sekä soveliaiksi valtakuntaluokan jäseniksi. Niinkuin oli pään laita, niin on ruumiinkin laita, sillä Jumalan suunnitelma on tehdä jokainen uuden luomuksen jäsen täydelliseksi kärsimysten kautta. — Hebr. 5: 9. Mutta nyt olemme tulleet Evankelikauden loppuun, ja valtakuntaa ollaan perustamaisillaan. Herramme, voideltu Kuningas, on nyt läsnä lokakuusta 1874 profettain todistuksen mukaan niille, joilla on korva kuulla. Hänen muodollinen kuninkaalliseen virkaan ryhtymisensä tapahtui huhtikuussa 1878, ja valtakunnan ensimäinen työ (hänen "valittujensa" kokoaminen), niinkuin Herra osottaa vertauksissaan ja ennustuksissaan, on suorituksen alaisena. Herra selitti apostolin kautta, että "Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin", ja että Seurakunnan ylösnouseminen tapahtuu silmänräpäyksessä. [III osa, 6 luku] Sentähden perustettiin valtakunta 1878, Jeesuksen ja niiden nukkuneiden pyhien, jotka jo ovat valmiita ja huomatut arvollisiksi muodostamaan morsiamen, ruumiin jäsenet, edustaessa sitä, ja sen täydelliseksitekemisestä puuttuu niiden "valittujen" kokoaminen Herran luokse, jotka vielä elävät ja ovat jälellä, ja joiden koetteleminen ei ole vielä loppunut.

Mutta valtakuntaa ei viivytetty odottamalla sitä, että elävät jäsenet täyttävät juoksunsa, vaan valtakunnan työ alkoi heti, ja elävät pyhät tällä puolen esirippua saavat nauttia "Jumalan valtakunnan salaisuuksien" tuntemisesta ja ryhtyä valtakunnantyöhön ennen "muuttumistaan", ja kuolemassaan (eivät he nuku vaan) "muuttuvat" juuri kuolinhetkenään, ylösnousten osaansa autuaassa ja pyhässä ensimäisessä ylösnousemisessa (Ilm. 20: 6), niinkuin on kirjotettu: "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin. Niin, henki sanoo, he saavat levätä vaivoistaan (sillä muuttumisessaan vapautuvat he maallisesta ruumiista ja samalla kaikesta väsymyksestä); sillä (mutta) heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan". — Ilm. 14: 13.

Kaikki tämä on sopusoinnussa Raamatun ilmotuksen kanssa siitä, että täytyy ensin perustaa Jumalan valtakunta, ennenkuin sen työ ja vaikutus voivat osottautua "nykyisen pahan maailman" valtakuntien — niiden valtiollisten, rahallisten ja hengellisten voimien — täydellisessä hävittämisessä, heti "pakanain aikain" täyttymisen jälkeen, jotka päättyvät lokakuussa 1914. Vahvistaaksemme tämän, ottakaamme varteen muutamia raamatunpaikkoja.

Niitten tapahtumain kuvailemisessa, jotka tapahtuvat seitsemännen pasunan aikana, huomataan seuraava järjestys: 1) Maan kuninkaana ottaa Herra vallan, ja hänen hallituksensa alkaa. 2) Seurauksena tästä kohtaa suuri tuomion hätä koko maailmaa. Profetallisesti ilmotetaan meille, että Kristuksen hallitus alkaa ennen hädän aikaa ja ennen pyhien ja profettain ylösnousemista, mutta että se jatkuu kauvan senjälkeen (tuhantena vuotena), kunnes hän on "tuominnut" koko ihmissuvun, palkiten ne, jotka kunnioittavat Herraa, ja hävittäen ne, joiden vaikutus on turmiotatuottava. Huomaa nämä kohdat seuraavassa raamatunkohdassa:

"Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut käteesi suuren voimasi ja ruvennut hallitsemaan. (Jumala vaikuttaa Kristuksen kautta — kaikki on Isästä ja Pojan, hänen kunnioitetun edustajansa, kautta.) Ja pakanakansat ovat vihastuneet (sentähden että Jumalan hallitus on alkanut), mutta sinun vihasi on tullut; ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka palvelijoillesi profetoille ja pyhille ja niille, jotka nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." — Ilm. 11: 17, 18. Meille ilmotetaan myöskin, että valtakunnan hallitus alkaa ennen Babylonin lankeemusta, ja että Babylon lankeaa valtakunnan tuomioiden tuloksena. Tämän huomaavat myöhemmin muutamat Babylonissa, jotka esitetään valoa ja vapautta saavina Kristuksen kautta sen lankeemuksen jälkeen, sillä he sanovat:

"Totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan huoruudellaan, ja on kostanut hänelle palvelijainsa veren." — Ilm. 19: 2—7.

Profetta Daniel oli Jumalan henkeyttämä toistaakseen ja selittääkseen Nebukadnessarin näyn pakanain vallasta, mikä oli esitetty suuren kuvapatsaan kautta. Näky osotti, kuinka kivi löi kuvapatsaan jalkoja, ja tästä johtui pakanavaltojen täydellinen kukistuminen. Tämä kivi laajentui senjälkeen, kunnes se täytti koko maan. Selitys osottaa, että Jumalan valtakunta perustetaan ja saa täyden vallan, ja että maallisten hallitusten kukistuminen on suoranainen tulos tämän valtakunnan voimasta. Danielin henkeytetty todistus kuuluu:

"Mutta niiden kuningasten päivinä (viimeisten pakanavaltojen, jotka ovat esitetyt kuvapatsaan kymmenessä varpaassa) on taivaan Jumala valmistava valtakunnan (joka on kyllä ollut edustettuna koko Evankelikauden aikana, mutta jota maailma ei ole tuntenut), joka ei ijankaikkisuudessa kukistu (niiden vaihtelevien pakana valtakuntien vastakohtana, joita kuvapatsas esitti) eikä sen hallitusta jätetä toiselle kansalle (niinkuin maailman valta on siirtynyt kansalta toiselle). Se on murentava ja lopettava kaikki nämä valtakunnat, mutta on itse pysyvä ijankaikkisesti." — Dan. 2: 44, 45.

Herra vakuuttaa uskollisilleen, että hänen valtakuntansa perustamisen aikana ja pakanavaltojen kukistamisen aikana on voittava Seurakunta hänen kanssaan ja ottaa osaa tähän työhön. Hänen omat sanansa ovat:

"Joka voittaa ja ottaa minun teoistani loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita vallita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään — niinkuin minäkin sen Isältäni sain." — Ilm. 2: 26—28. Vertaa psalmi 149: 5—9.

Emme voine tarkkaan päättää, mitä tämän suuren työn piirteitä Herra ja hänen kirkastetut pyhänsä esiripun takana nyt suorittavat, mutta me ymmärrämme, että he toimeliaasti työskentelevät niiden saman valtakunnanluokan jäsenten kanssa, joiden työ ei ole vielä päättynyt tällä puolen esirippua. He työskentelevät meidän kanssamme elonkorjuussa: 1) Kokoamalla eläviä "valittuja", 2) sanomalla Siionille: "sinun Jumalasi on kuningas", valtakunta perustetaan, ja 3) julistamalla Jumalan koston päivää.

Emme voi odottaa, että valtakunnan maallinen puoli perustetaan, ennenkuin pakanain ajat ovat kokonaan päättyneet (lokakuussa 1914), sillä kun Jumala antoi pakanoille vallan tähän aikaan saakka, ei hän erehtynyt, ja hänen suunnitelmansa eivät muutu. Mutta kun Jumalan valtakunnan maallinen puoli perustetaan, on siinä ainoastaan israelilaisia, sillä sellainen on Jumalan lupaus eli liitto Aabrahamin ja hänen luonnollisen siemenensä kanssa. Parhain suosio, hengellinen valtakunta, tarjottiin ensin lihalliselle Israelille, ja se olisi ollut heidän, jos he olisivat olleet sydämestään valmiit ottamaan sen vastaan asetetuilla ehdoilla: kärsimällä Kristuksen kanssa ja sitten kirkastumalla hänen kanssaan. (Room. 8: 17.) Israel toivoi todella ja etsi parasta, mitä Jumalalla oli annettavana. Mutta "mitä Israel tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut; mutta valitut ('pieni lauma', valittu sekä juutalaisista että pakanoista) ovat sen saavuttaneet, ja muut ovat paatuneet" — ei kumminkaan ijäksi, vaan siksi, kunnes valittu hengellinen siemen, todellinen valtakunta, on tullut täysilukuiseksi. — Room. 9: 31—33; 11: 7, 23, 25—32. Kun israelilaiset erilaisissa epäuskon tiloissa kokoontuvat takasin Palestiinaan Jumalan suosion alaisina lupauksen mukaan, ei heistä kumminkaan ketään lasketa Jumalan valtakunnan maallisen puolen osaksi tai yhdistetyksi siihen, ennenkuin he ovat oppineet tuntemaan Kristuksen Jeesuksen Jumalan Pojaksi, Israelin ja maailman ainoaksi Lunastajaksi ja Vapahtajaksi.

Valtakunnan maalliseen puoleen kuuluu alussa, uskomme, ainoastaan ylösnousseita vanhanajan arvokkaita, Johannes Kastajasta aina Aabeliin saakka: "Aabraham ja Iisak ja Jaakob ja kaikki profetat." (Vertaa Matt. 11: 11. Luukk. 13: 28. Hebr. 11: 39, 40.) Vanhoilla arvokkailla ei ole osaa valtakunnan hengellisessä puolessa, koska heitä ei ole "kutsuttu" siihen. Ei ollut mahdollista, että ketään voitiin kutsua tähän korkeaan eli "taivaalliseen kutsumukseen", ennenkuin Herramme Jeesus oli suorittanut lunnaat. Kumminkin saavat he huomattavan aseman yli maailman, koska he ovat osottaneet uskoansa ja rakkauttaan pahan hallituksen aikana ja tavalla, joka on saanut osakseen Jumalan tunnustuksen. Niinmuodoin ovat he valmiita ja ovat osottautuneet arvokkaiksi hengellisen hallituksen maallisiksi palvelijoiksi ja edustajiksi. Sopusoinnussa tämän kanssa puhutellaan Kristusta seuraavin sanoin: "Sinun isäisi sijaan tulevat sinun poikasi; niitä sinä asetat päämiehiksi kaikkeen maailmaan". — Ps. 45: 17.

Vanhat arvokkaat ovat erilaisia kuin muu ihmiskunta, ei ainoastaan siinä, että heidän koetusaikansa on päättynyt kun ylimalkainen koetteleminen juuri silloin alkaa, vaan he ovat myös erilaisia kuin muut siinäkin suhteessa, että he jo ovat saaneet uskollisuudestaan palkinnon: he ovat täydellisiä ihmisiä, ennalleenasetettuja kaikkeen siihen henkiseen ja siveelliseen Jumalan kaltaisuuteen, joka kadotettiin Aadamissa, ja ruumiillisten kykyjen täydellisyyteen. Siten he eivät ainoastaan ole maan "päämiehiä" (taivaan valtakunnan, Kristuksen ja morsiamen, maallisia edustajia) vaan he edustavat itsessään henkilökohtaisesti sitä, minkä kaikki halukkaat ja tottelevaiset saavuttavat uuden liiton aikana.

Kun Aabraham, Iisak ja Jaakob sekä kaikki vanhat arvokkaat herätetään ja ne näyttäytyvät jälleen kokoontuneitten israelilaisten keskuudessa Jaakobin lopullisen taistelun aikana. Gogin ja Magogin kanssa, tulevat he nopeasti huomatuiksi erinomaisten kykyjensä kautta, jotka erottavat heidät kaikista muista. Heidän täydelliset kykynsä käsittävät nopeasti nykyisten päivien tiedot ja keksinnöt ja he tulevat huomatuiksi monella tavalla, niinkuin oli Jeesuksen Kristuksenkin laita, josta sanottiin: "Kuinka tämä osaa Raamattua, vaikkei ole käynyt oppia?" (Joh. 7: 15.) Ja niinkuin Jeesus opetti selvästi ja puhui varmoin, ratkaisevin sanoin eikä häilyvällä ja epävarmalla tavalla, niinkuin heidän kirjanoppineensa, niin on myöskin näiden täydellisten vanhojen arvokkaiden laita, kun he näyttäytyvät ihmisten joukossa. Sitäpaitsi voivat nämä arvokkaat, "päämiehet", suorastaan seurustella hengellisen valtakunnan, Kristuksen ja seurakunnan, kanssa, niinkuin Herralla oli sellainen yhteys enkelten kanssa, ja niinkuin Aadam nautti samallaisesta henkilökohtaisesta seurustelusta Jumalan kanssa, ennenkuin hän rikkoi ja joutui kiroukseen. Nämä uuden maan, uuden yhteiskuntajärjestyksen, "päämiehet" ovat täysin soveliaita kunnioitettuun asemaansa.

Niinmuodoin näemme, että kun Jumalan aika on tullut hänen valtakuntansa perustamiseksi ihmisten keskuuteen, huomataan hänen palvelijansa soveliaiksi ja valmiiksi palvelukseen, ja heidän paremmuutensa viisaassa valtiotaidossa, heidän maltillinen harkintansa ja heidän arvokas itsensähillitsemisensä, heidän henkilökohtainen jokaisen armon ja hyveen lahjan nauttimisensa viehättää ihmisiä ja voittaa nopeasti heidät — kun he ovat tulleet suuren hädän aikana kuritetuiksi — voimakkaaseen yhteistyöhön. Jo ennenkin kuin heidät on tunnettu, on Israelin kansa epäilemättä huomannut heidän etevämmyytensä muihin ihmisiin verraten.

Ja muistakaamme edelleen, että suuren hädän ajan tarkotuksena, joka pian alkaa, on juuri koko maailman kivisydänten musertaminen, ylpeiden taivuttaminen tomuun, yhteismaan kyntäminen kärsimyksen, ahdistuksen ja tuskan syvillä vaoilla ja sillä tavalla maailman valmistaminen tuhatvuotisen valtakunnan suurille siunauksille. Ja se palvelee ajateltua tarkotusta, niinkuin profetta selittää: "Kun sinun (Herran) tuomiosi kohtaavat maata, niin oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta". (Jes. 26: 9.) Tähän aikaan ovat ihmiset oppineet, että itsekkäät suunnitelmat ja kaikki suunnitelmat, joita langenneet ihmiset voivat keksiä ja suorittaa, ovat puutteellisia ja johtavat ainoastaan erilaisiin ahdistuksen ja hämmennyksen määriin. Kaikki odottavat siihen aikaan vanhurskasta hallitusta ja epäilevät samalla kertaa sen mahdollisuutta, aavistamatta kuinka lähellä se on.

Israelin kauvan elänyt toivo valtakunnasta osottautuu sinä aikana uudessa vireydessään niiden keskuudessa, jotka lupausten perustalla ovat kokoontuneet Palestiinaan. Kun silloin vanhat arvokkaat ilmottavat heille ylösnousemisensa, ja kun ryhdytään oikeudenmukaisen hallituksen perustamiseen, huomaavat he epäilemättä pian, että suunnitelma on Herran, ja että todellinen valtakunta on hengellinen, sekä että Jeesus, ristiinnaulittu, on heidän kuninkaansa, ja uskon ja ymmärryksen silmällä katsovat he silloin ylös siihen, "jonka he lävitsepistäneet ovat", — silloin "he valittavat hänen tähtensä, niinkuin ainokaista poikaa valitetaan, ja murehtivat häntä, niinkuin esikoista murehditaan. Sinä päivänä on suuri valitus Jerusalemissa." Ja Jumala "vuodattaa Daavidin huonekunnan päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen". — Sak. 12: 10, 11.

Gogin ja Magogin sotajoukkojen täydellisen tappion sanomaa ja Israelin ihmeellistä pelastusta heidän vihollistensa käsistä seuraa nopeasti uutiset heidän kuuluisain "isäinsä" esiintymisestä, jotka silloin ovat ylösnousseet, ja hallituksen perustamisesta näiden ollessa johdossa sekä Israelin yleisestä kääntymisestä kauvan hyljätyn Messiaan tykö. Epäilemättä pitävät pakanat paljon tästä petoksena; juutalaisia pidettänee herkkäuskoisina, ja vanhoja arvokkaita katsottanee teräväpäisiksi pettäjiksi.

Mutta ne siunaukset, jotka seuraavat hallituksen perustamista uusissa olosuhteissa Palestiinassa, aiheuttavat niin ihmeellisiä ja nopeita muutoksia Israelin, hyvinvoinnissa, että ne kummastuttavat silloin laitonta ja lohdutonta maailmaa ja saavat monen sekä ajattelemaan että sanomaan: olkoonpa, että nämä miehet, jotka väittävät olevansa ylösnousseita profettoja, ovat pettäjiä tai ei, niin on heidän työnsä kumminkin juuri sitä mitä maailma tarvitsee. Jumala antakoon, että he tahtoisivat ottaa johdon koko maailmassa ja saattaa järjestyksen ja rauhan yleiseen hämmennykseen! Ja silloin he lähettävät tarjoomuksensa noille ihmeellisille "päämiehille" pyynnöllä, että he ulotuttaisivat hallituksensa kaikkialle, koska heidän vanhurskas ikeensä on osottautunut niin hyväksi Israelille. Profetta esittää tämän seuraavin sanoin:

"Ja tapahtuu päiväin lopulla, että Herran huoneen vuori (valtakunta) seisoo vahvana vuorten huipulla (valtakuntana, joka on parempi toisia valtakuntia ja hallitsee niitä) ja on kukkuloita korkeampi, ja kaikki kansat virtaavat sinne ja sinne kulkee paljon kansaa, ja he sanovat: tulkaa, astukaamme Herran vuorelle (valtakuntaan), Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille tiensä, ja me vaeltaisimme hänen poluillansa. Sillä Siionista (hengellisestä valtakunnasta — kirkastetulta Kristukselta, päältä ja ruumiilta) on laki lähtevä, ja Herran sana Jerusalemista (jossa on maallisen edustajahallituksen paikka 'päämiesten' käsissä). Ja hän tuomitsee (sitä ennen — suuressa hädän ajassa) pakanain kesken ja toimittaa oikeutta monelle kansalle. Ja he (Herran rangaistusten tuloksena ja senjälkeen hänen lakinsa ja sanansa seurauksena) takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä viikatteiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää sotaa opettele." — Jes. 2: 2—4; Miika 4: 1—4.

Niinkuin voisimme odottaakin, on yhteys valtakunnan kahden puolen välillä helppo ja suoranainen, ja senkautta tulee ihmiskunnan valvonta ja opetus täydelliseksi; "päämiehet" ovat nim. jumalallisen ilmotuksen kanavia. Tämä näyttää olevan viitattu Herran sanoissa Natanaelille: "Tästedes saatte nähdä taivaan olevan avoinna ja Jumalan enkelten (Jumalan sanansaattajien, uuden talouden päämiesten) nousevan ylös ja laskeuvan alas Ihmisen Pojan päälle" (kreikk. nousevan ylös Ihmisen Pojan luo ja laskeuvan alas sieltä.) (Joh. 1: 51.) Eikö Jaakobin uni tikapuista, jotka olivat taivaan ja maan välillä, ja siinä ylös- ja alaskäyvät enkelit, olleet ennustus niinhyvin kuin unikin tulevasta läheisestä yhteydestä taivaan valtakunnan ja maan välillä, jolloin Jaakob itse saa osansa tietoja-antavana sanansaattajana maailman siunaamistyössä? Uskomme niin olevan. — 1 Moos. 28: 10—12.

Raamattu opettaa selvästi ja raamatuntutkijat tunnustavat ylimalkaan, että Mooses, lakiliiton välittäjä, oli esikuva Kristuksesta uuden liiton Välittäjästä; mutta kaikki eivät ole tunnustaneet, että Mooses oli esikuva täydellisestä Kristuksesta, päästä ja ruumiista, ja että tässä merkityksessä on Kristusta muodostettu koko Evankelikauden aikana. Tämä on kumminkin ainoa sovitus kuvasta, joka sopii moniin asianhaaroihin, esim. Apt. 3: 22, 23.

Lakiliiton säätämisessä Siinain vuorella näyttää Mooses olleen esikuva täydellisestä Kristuksesta, päästä ja ruumiista Tuhatvuotiskauden astuessa voimaan, jolloin uusi liitto saatetaan maailmalle "seitsemännen pasunan" soitua, koston päivän synkän pimeyden ja "suuren maanjäristyksen" j.n.e. kauhistettua ihmisiä ja tehtyä heidät valmiiksi kuulemaan suuren opettajan ääntä ja ilolla vastaanottamaan hänen uuden liittonsa. Tämän osottaa selvästi apostoli (Hebr. 12: 18—22), joka näyttää askel askeleelta tekevän vertauksen täydelliseksi. Israel oli lähestynyt Siinain vuorta ja lopulta saavuttanut sen, siitä lähti sellaisia kauheita näkyjä ja ääniä, että kaikki pelkäsivät ja vapisivat; mutta me lähestymme Siionin vuorta ja sen kirkkautta ja siunauksia, jotka ovat paljon parempia kuin Siinailta lähteneet. Mutta näitä suurempia siunauksia seuraa vielä kauheammat torven äänet, pimeys ja maanjäristys, lopullinen kaiken järkyttäminen, joka voi järkkyä (kaiken mikä on syntistä ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa), jotta ainoastaan se, mikä on totista ja pysyväistä, jäisi. Tämä on sisällys näissä sanoissa: "Koska saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi". — Hebr. 12: 28.

Jos jatkamme tämän kuvan tutkimista, huomaamme, että Mooses esikuvassa meni senjälkeen ylös vuorelle (valtakuntaan) ja kirkastettiin, s.o: hänen kasvoinsa iho säteili, niin ettei Israel voinut katsella häntä. Tämä näyttää esikuvaavan seurakunnan (Kristuksen, pään ja ruumiin) täydelliseksitekemistä kirkkaudessa. Ja se peite, jota Mooses jälkeenpäin piti kansan edessä, mutta pani pois, kun hän oli Herran kanssa vuorella, näyttää esikuvaavan valtakunnan maallista puolta, "päämiehiä kaikessa maailmassa", joiden kautta Kristus puhuu kansalle ja jotka edustavat Kristusta, kun taas kirkkaus kätketään. Tämä näyttää olevan sattuva valaistus siitä läheisestä yhteydestä, joka on maallisten "päämiesten" ja taivaallisten kuningasten ja pappien välillä. Mooses meni ylös vuorelle keskustelemaan Jumalan kanssa vuoren ollessa pilven ympäröimänä ja salamien valaisemana, ja ukkosen jyrinän järkyttäessä maata. Tämä esitti sitä tosiasiaa, että Kristuksen ruumis tulee täydelliseksi, viimeinen jäsen "muutetaan" ja otetaan vastaan valtakuntaan aikana, jolloin nykyinen asiain järjestys muodostuu uudestaan sellaisessa suuressa hädän ajassa, jollaista ei maa ole koskaan ennen kokenut.

Niinkuin ensimäiset lakitaulut, jotka murskattiin, esittivät lakiliiton puutteellisuutta lihan heikkouden tähden, niin esittivät toiset taulut uutta liittoa, jonka välittäjänä on Kristus, ja joka ei epäonnistu. Tätä uutta liittoa, jonka vahvistamiseen jokainen "valitun" seurakunnan jäsen ottaa osaa koko Evankelikautena, ei anneta maailmalle tiedoksi, ennenkuin "Kristuksen ruumis" on täydellinen. Huomaa nyt se tosiasia, että, kun toiset laintaulut (jotka edustivat uutta liittoa) annettiin, Mooses muuttui, niin että hän senjälkeen piti peitettä kansan edessä, koska hänen kasvonsa loistivat.

Valtakunnan perustamista seuraa niin kauheat tapahtumat, että koko maailma vapisee kauhusta ja ilolla tunnustaa Herran Voidellun koko maan kuninkaaksi. Ja niinkuin israelilaiset pyysivät, ettei Herra enää puhuisi heille — niin kauheiden näkyjen ja äänien todistajana oltiin Siinailla — samaten on asianlaita täälläkin: Kaikki kansa pyytää, että Herra Jehova lakkaisi puhumasta heille vihassaan ja lakkaisi peljättämästä heitä kiivaudessaan ja vanhurskaassa tyytymättömyydessään, ja he ovat iloisia saadessaan sensijaan kuulla suurta Välittäjää ja tunnustaa hänet siksi kuninkaaksi, jonka Jehova on pannut hallitsemaan heitä — Immanueliksi, Mooseksen suureksi vastakuvaksi, verholla peitetyksi (kätketyksi) profetaksi, papiksi ja kuninkaaksi. Vertaa Hebr. 12: 19 ja Ps. 2: 5, 6.

Halukkaasti ja odotuksella ottaa Israel vastaan uuden valtakunnan, niinkuin on kirjotettu: "Sinun kansasi tulee halukkaasti valtasi päivinä." (Ps. 110: 3, engl. k.). Israelilaiset ovat odottaneet juuri valtakuntaa (vaikka he ovat olleet sokeita Evankelikauden korkeammalle, hengelliselle kutsumukselle). Se on ainoastaan paljon ihanampi ja pysyväisempi kuin he koskaan ovat aavistaneet. Silloin sanoo moni Kristukseen uskovainen, joka ei ole oikein perillä asioista: "Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet (profeteeranneet, saarnanneet)… ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?" (Matt. 7: 22.) Näitä ei tunnusteta Kristuksen morsiameksi, vaan heidät jätetään saamaan osansa itkussa ja hammastenkiristyksessä, suuressa hädän ajassa, ja tulevat he epäilemättä Jumalan kansaksi lahkolaisten sijasta ja tulevat mielellään Herran vallan päivinä. Ja ennen pitkää tunnustetaan todellakin, niinkuin tekstimme selittää, Jumalan valtakunta kaikkien kansojen toivoksi.

Herran laki, joka lähtee Siionin vuorelta, valtakunnasta, ja Jerusalemista, maailman uudesta pääkaupungista, ja jonka Herran "päämiehet" ilmaisevat kaikelle kansalle, käy heti käsiksi siihen, mikä tunnustetaan huutavaksi pahaksi. Siveellisiä uudistuksia toimitetaan joka suuntaan; yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kysymyksiä järjestetään sopusoinnussa oikeuden ja rakkauden kanssa. Herra "panee oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi" (Jes. 28: 17); kaikki maan asiat oikaistaan vanhurskauden luotinauhan mukaan ja saatetaan mitä tarkimpaan sopusointuun sen kanssa.

Kuinka paljon tämä merkitseekään kaikenlaisten liikkeiden tukahuttamiseksi, jotka houkuttelevat ja pettävät ihmisiä heidän langenneen luontonsa heikkouden ja tasapainon puutteen tähden,, henkisissä ja siveellisissä ominaisuuksissa! Paloviinapolttimot ja niiden myyntipaikat, olutpanimot ja olutpuodit, porttolat, biljardihuoneet, kaikki aikaahukkaavat ja luonetta-alentavat toimet lopetetaan, ja niiden palvelijat saavat sellaista tehtävää, joka koituu heidän omaksi ja toisten hyödyksi.

Samaten lopetetaan sotalaivain rakentaminen ja tehtaat, joissa valmistetaan sotatarpeita sekä lakkautetaan maa- ja meri-armeijat. Uusi valtakunta ei tarvitse sellaisia, vaan sillä on runsaasti ja yllin kyllin valtaa säätää vanhurskautta ja rangaista pahantekijöitä, juuri kun ne ovat päättäneet toimia, ja ennenkuin he vielä ovat ennättäneet tehdä lähimäiselleen mitään pahaa, sillä ei kukaan voi vahingoittaa tai turmella pyhässä valtakunnassa. (Jes. 11: 9.) Kumminkin määräävät oikeutetut ja oikeudenmukaiset tuomarit, että toinen kuolema on kohtaava parantumattomia. — Jes. 32: 1—8; 65: 20—25; Ps. 149: 9; 1 Kor. 6: 2.

Pankeilla ja välitysliikkeillä ja muilla sellaisilla toimilla, jotka nykyisissä olosuhteissa ovat hyödyllisiä, ei silloin enää ole sijaa, sillä sukukunnan uusissa olosuhteissa vaaditaan kaikkia kohtelemaan toisiaan yhden perheen jäseninä, ja yksityispääoma ja rahojen lainaamistarve kuuluu menneisyyteen. Maatilanomistajat ja asioimisliikkeet saavat myöskin uutta tointa, koska uusi kuningas ei anna lainvoimaa patenttikirjoille ja muille toimille, joita nyt suoritetaan. Hän selittää, että kun hän Golgatalla osti Aadamin ja koko hänen sukunsa, osti hän myöskin Aadamin vallan koko maan yli (Ef. 1: 14), ja hän tahtoo jakaa sen, ei itsekkäille, ahneille ja voitonhimoisille, vaan parhaat paikat hän antaa sävyisille (nöyrille). — Matt. 5: 5.

Herra selittää tästä uudesta kuninkaasta ja tuomarista (päästä ja ruumiista), Mooseksen vastakuvasta: "Ja hänen päällänsä lepää Herran henki, viisauden ja taidon henki, tiedon ja Herran pelvon henki. Ja Herran pelko on hänelle hyvä haju, eikä hän tuomitse silmänäöltä eikä nuhtele korvakuulolta. Vaan hän tuomitsee vaivaiset vanhurskaudessa ja toimittaa oikeutta maan raadollisille. Ja hän lyöpi maata suunsa sauvalla, ja huultensa hengellä tappaa jumalattoman. Ja vanhurskaus on hänen lanteittensa vyö ja uskollisuus hänen kuvettensa side." — Jes. 11: 2—5.

Jostakin voi näyttää, että Jumalan suunnitelman mukaan maa tulee paratiisiksi köyhille, mutta surun asumukseksi niille, jotka nyt ovat tottuneet loistoon ja yltäkylläisyyteen, ja joilla on ylivalta joukkojen yli joko erinomaisten lahjain, suotuisten asianhaarain tai petollisten liikesuhteitten kautta. Mutta sellaisten on muistettava Tuomarin sanat, jotka lausuttiin enemmän kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten: "Voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset (tyydytetyt), sillä teidän on oleva nälkä (te tulette tyytymättömiksi)". (Luukk. 6: 24, 25.) Aluksi ovat he taipuvaisia valittamaan etujensa menettämistä, ja niinkuin nykyään on niiden Jumalaapelkääväisten, jotka ovat rikkaita, vaikeata saavuttaa se sydämen ja elämän tila, joka palkitaan valtakunnan osallisuudella, samaten kohtaa silloin niitä, jotka ennen ovat tottuneet rikkauksiin, vaikeudet, joita ne eivät saa kokea, jotka ovat harjaantuneet vastoinkäymisen koulussa.

Mutta se yhteiskunnan välttämätön tasottaminen, joka tapahtuu koston päivän anarkian kautta, täytyy tulla otetuksi vastaan, ja yleisen vanhurskauden hallituksen edut huomataan ja tunnustetaan varmaankin yleisesti; se tapahtuu kumminkin hitaasti — muutamilta menee siihen vaan lyhyt aika, toisilta pitempi. Mutta kaikki oppivat huomaamaan, että näiden jumalallisten järjestystoimenpiteitten alaisena voivat kaikki, jotka tahtovat, tulla siunatuiksi, todella onnellisiksi, ja käydä pyhyyden raivattua tietä suuremmoiseen inhimilliseen täydellisyyteen (Jumalan kuvaksi) ja ijankaikkiseen elämään. (Jes. 35: 8.) Mikä nyt jo yleisesti on huomattu, osottautuu silloin täydellisesti oikeaksi, nim. että nykyisillä apuneuvoilla vaadittaisiin ainoastaan kolmen tunnin määrätty suunniteltu työ päivittäin jokaisen henkilökohtaisia tarpeita varten. Ja taivaan valtakunnan johdossa eivät vapaahetket aiheuta siveellistä, ruumiillista vahinkoa, niinkuin asianlaita olisi nykyisissä olosuhteissamme, pahojen vaikutusten ja kiusausten ollessa joka puolella ja käyttäessä hyväkseen perittyjä heikkouksia.

Päinvastoin, kun Saatana on sidottu, paha hillitty ja ulkonaiset kiusaukset raivattu pois, käytetään kirkastetun Seurakunnan johdolla vapaahetket opintoihin, jotka tulevat yhä huomattavammiksi ja mieltäkiinnittävämmiksi: opintoihin luonnosta ja luonnon Jumalasta, hänen kunniakkaista ominaisuuksistaan, hänen viisaudestaan, vanhurskaudestaan, rakkaudestaan ja voimastaan. Silloin johtavat vapaahetket inhimilliseen täydellisyyteen, joka on ihmisten juoksun ja koetusten määränpää, sillä tulee muistaa, että uusi hallitus ei ainoastaan valvo alamaistensa suurempia etuja vaan myöskin pienempiä. Se on sanan täydellisimmässä merkityksessä "isällinen hallitus".

Ihmiset katselisivat kyllä vakavilla huolilla yksinvaltaisimman hallituksen perustamista, minkä maailma koskaan on tuntenut, jossa koko ihmissuvun elämä, omaisuus ja kaikki edut ovat ehdottomasti ja ilman vetoamista kuninkaan käsissä, jos ei olisi niin, että mitä vakuuttavimmat todistukset osottaisivat, että jokainen valtakunnan järjestystoimenpide on tarkotettu edistämään alamaisten menestystä. Tämän välittäjävaltakunnan kuningas rakasti niin niitä, joita hän tulee hallitsemaan, että hän antoi oman henkensä heidän lunastushinnakseen senkautta hankkiakseen heille oikeuden henkilökohtaiseen koetukseen ijankaikkista elämää varten, ja hänen tuhatvuotisen hallituksensa tarkotuksena on juuri auttaa heitä tässä koetuksessa. Mitä voi enempää toivoa? Lunastajana on hänellä täydellinen oikeus sen ehdottomaan hallitsemiseen, minkä hän osti omalla kalliilla verellään; ja kaikki, jotka käsittävät tämän rakkauden, jota hän on osottanut, antaisivat, jos heidän annettaisiin valita — mikä ei kumminkaan tapahdu — halukkaasti hänelle kaiken vallan ja voiman sekä alistuisivat ilolla hänen vanhurskaan tahtonsa alle.

Mutta onko täysin luotettavaa uskoa itsensä "pyhien", jotka ovat valtakunnan kanssaperillisiä, kanssahallitsijoita ja tuomareita, yksinvaltaiselle hallitukselle? Kyllä! Niinkuin Jeesus Kristus osotti, että hänellä on taivaallisen Isän henki ja että hän on Jumalan "kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa perikuva" (Hebr. 1: 3), niin täytyy kaikkien niidenkin, jotka tulevat kuulumaan "pieneen laumaan", hänen kanssaperillisiinsä valtakunnassa, osottaa, että heillä on "Kristuksen henki" — pyhän rakkauden henki. Yksi heidän kutsumisensa ehto on, että he olisivat "hänen Poikansa kuvan kaltaisia" (Room. 8: 29), ja kenenkään muun ei tunnusteta "tehneen kutsumistaan ja valitsemistaan lujaksi". Ja niin tapahtuu, jotta he voisivat harjottaa sääliväisyyttä ja osanottoa niitä kohtaan, jotka asetetaan heidän hoitoonsa ja johtoonsa. Sentähden heidät on valittu heikoista ja epätäydellisistä, ja he ovat oppineet, mitä merkitsee hyvän taistelun taisteleminen totuuden ja vanhurskauden puolesta eksytystä ja syntiä vastaan. Niin, he voivat luottaa kuninkaallisen papiston alipappeihin niinhyvin kuin suureen ylimäiseen pappiinkin ilman pelkoa. Jumala uskoo heille vallan, ja tämä on paras takuu siitä, että he käyttävät valtaansa vanhurskaasti, viisaasti ja rakkaudellisesti maailman siunaamiseksi.

Kansoja hallitaan voimalla, vastustamattomalla vallalla, kunnes vanhurskas järjestys on perustettu yleisen kukistamisen kautta. Jokainen polvi on notkistuva, ja jokainen kieli on tunnustava Jeesuksen Kristuksen vallan ja kirkkauden, ja ulkonainen tottelevaisuus on pakollinen, niinkuin on kirjotettu: "Hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Tämä lyöminen ja musertaminen kuuluu oikeastaan koston päivään, ja vaikka rautavaltikka jää Välittäjän käteen koko Tuhatvuotiskaudeksi ei sen käyttö todennäköisesti ole välttämätöntä, sillä kaikki vastarinta kukistetaan perin pohjin tuossa suuressa hädän ajassa. Niinkuin profetta esittää asian, sanoo Jumala tänä kurituksen aikana meluavalle omapäiselle ihmiskunnalle: "Lakatkaa ja tietäkää, että minä olen Jumala, ylhäinen kansain keskellä, ylhäinen maan päällä". (Ps. 46: 11.) On kumminkin koko Tuhatvuotiskauden työ tehdä oikeus oikonuoraksi ja vanhurskaus vaa'aksi kaikissa pienissä ja suurissa asioissa jokaiseen koko ihmiskunnan yksityiseen henkilöön nähden. Ihmiskunnassa tulevat kaikki niinmuodoin olemaan Jumalan opettamia hänen "valitun" liiton palvelijansa, suuren profetan, papin ja kuninkaan (pään ja ruumiin) kautta — profetan opettajan merkityksessä, kuninkaan hallitsijan merkityksessä ja papin välittäjän merkityksessä, joka auttaa kansaa ja antaa sille armonsa ja suosionsa. Nämä virat ovat yhdistettyjä, sillä vakuutetaan: "Sinä olet pappi ijankaikkisesti Melkisedekin tavoin", ja Melkisedek oli pappi valtaistuimellaan. — Hebr. 7: 17; Sak. 6: 13; Apt. 3: 22; 5 Moos. 18: 15.

Henkilöksi esitettynä viisautena selittää uusi kuningas: "Minun on neuvo ja toimi, Minä olen ymmärrys, minun on väkevyys. Minun kauttani kuninkaat hallitsevat ja ylimykset oikeutta säätävät. Minun kauttani hallitsevat päämiehet, valtamiehet, ja kaikki maan tuomarit. Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat; ja jotka minua etsivät, ne löytävät minut. Rikkaus ja kunnia on minun tykönäni, vakaa varallisuus ja vanhurskaus. Minun hedelmäni on parempi kuin puhdas, kallis kulta, ja tuloni parempi kuin valittu hopea. Minä vaellan vanhurskauden tietä, keskellä oikeuden polkuja, että perinnöksi antaisin rakastajilleni totista hyvää; heidän tavarahuoneensa täytän minä… Sillä joka minut löytää, se on elämän löytänyt, ja on saanut suosion Herralta; mutta joka minusta eksyy, hän vahingoitsee sielunsa; kaikki, jotka minua vihaavat, ne rakastavat kuolemaa." — Sananl. 8: 14—21, 35, 36.

Nähtävästi saa maailma tilaisuuden nähdä Israelissa Jumalan hallituksen vaikutukset ja sen käytännölliset edut silloin vallitsevan anarkian vastakohtana, niin että kaikkien kansojen enemmistö, "toivoo" valtakunnan hallitusta. Tämä kuvataan voimakkaasti Israelille tänä aikana asetetuissa profetan sanoissa:

"Nouse, ole kirkas, sillä valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra ja hänen kunniansa näkyy päälläsi. Ja kansat kulkevat valkeudessasi ja kuninkaat (maan ylhäisimmät) sinun koittosi paistetta kohti." (Tämä tarkottaa hengellistä Israelia, vanhurskauden aurinkoa, mutta myöskin sen maallisia edustajia — uudestaan suosioon asetettua luonnollista Israelia.)

"Nosta silmäsi, katso ympärillesi! kaikki nämä ovat kokoontuneet, tullaksensa sinun tykösi; poikasi tulevat kaukaa, tyttäresi käsivarsilla kannetaan. (Vertaa Hes. 16: 61.) Silloin saat nähdä ja iloita, ja sydämesi sykkii ja levittää itsensä; sillä meren paljous (anarkistiset joukot — katso Ilm. 21: 1) kääntyy puoleesi, pakanain voima tulee tykösi… Ja suitsutusta tuovat ja Herran kiitosta julistavat." — Jes. 60: 1—6, 11—20.

Todellakin tästä tulee ihana päivä, jolloin sokeain silmät avataan ja monta käännetään vanhurskauteen! Siitä tulee päivä, jolloin totuus, eikä pelko ja väärät selitykset, aiheuttaa herätystä ja kääntymisiä. Siitä tulee aika, jonka profetta mainitsee aikana, jolloin kansa syntyy yhtenä päivänä. (Jes. 66: 8.) Tämä kansa on Israel: 1) hengellinen Israel, "pyhä kansa", 2) luonnollinen Israel, sen maallinen edustaja. Ja Israelista lähtee se valo, joka saattaa kuritetun maailman polvilleen ja alkaa luvatun Herran pyhän hengen vuodattamissa "kaiken lihan päälle niiden päivien jälkeen", niinkuin se on vuodatettu hänen palvelijainsa ja palvelijattariensa päälle. — Joel. 2: 28.

Tämä on se pelastuksen päivä, josta profetta Daavid lauloi (Ps. 118: 19—27):

    "Tämä on se päivä, jonka Herra teki;
    nyt iloitkaamme ja riemuitkaamme…
    siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen…
                             [Vertaa Matt. 23: 39.]
    Herra on Jumala, joka meille valon soi."

Niinmuodoin näemme, että tulevaisuuden kasvatus- ja opetusuudistukset aljetaan ihmisten sydämissä, ja ensin painetaan mieliin tämä opetus: "Viisauden alku on Herran pelko". (Sananl. 9: 10.) Nykyisen ajan kasvatuksessa on yhtenä suurena vaikeutena kasvatuksen puute tähän ensimäiseen viisauden asteeseen. Mutta valtakunnan johdolla alkaa jokainen armon työ oikealla tavalla ja saatetaan täyteen täytäntöön.

Ei kukaan lunastetun suvun jäsen ole niin alhaisella kannalla, ettei Jumalan armo voi saavuttaa häntä valtakunnan kaikkivaltiaan ja siunatun välityksen kautta. Ei mikään synnin alennus ole niin syvä, ettei armeliaisuuden käsi voi tarttua tuohon verellä ostettuun sieluun ja auttaa sitä, eikä mikään tietämättömyyden tai taikauskon pimeys ole niin suuri missään ihmissydämessä, ettei Jumalan totuuden ja rakkauden valo voi tunkeutua häneen ja antaa tietoa uuden päivän ilosta ja riemusta ja suotuisasta tilaisuudesta tulla tottelevaisuuden ehdoilla siitä osalliseksi. Ei mikään sairaus, joka voi tarttua ja saastuttaa ruumiin, ole liian vaikea suuren lääkärin parannettavaksi. Ei mikään muodottomuus eikä puutteellisuus eikä mikään mielen heikkous voi vastustaa hänen parantavaa kosketustaan.

Suuri ennalleenasettamistyö, joka siten on alkanut elävien kansojen keskuudessa ulottuu pian niihinkin maan sukukuntiin, jotka nukkuvat kuolemassa; sillä tulee hetki, niin, ja se ei ole kaukainen, jolloin kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat Ihmisen Pojan äänen ja tulevat sieltä ulos, jolloin kuolema ja kuoleman valtakunta (hauta) antavat takasin kuolleensa sekä meri antaa takasin kuolleensa. (Joh. 5: 28, 29; Ilm. 20: 13.) Niin, myöskin Gogin sotajoukot ja Israelin syntiset, jotka ovat hukkuneet taistelussa Herran päivänä, herätetään ylös aikanaan, ei laittomana joukkona, vaan kuritettuina ja katuvina yksityisinä ihmisinä, häpeän ja hämmennyksen vallassa tämän päivän valossa. Mutta myöskin näille osotetaan armahtavaisuutta ja hekin saavat tilaisuuden tulla nostetuiksi kunniaan ja hyveeseen.

Vanhain arvokkaiden ylösnouseminen ja sairaiden ennalleenasettaminen terveyteen uskon rukouksen vastauksena herättää varmaankin ihmisissä, kun he ovat saaneet ajattelemisen aikaa ja ovat ehtineet tulla tajuihinsa suuren hädän hävityksen jälkeen, ajatuksen ja toivon muiden — heidän sukulaistensa ja ystäväinsä — mahdollisesta ylösnousemisesta Kristuksen lupauksen täyttymisenä siitä, että kaikki ne, jotka ovat haudoissa, kuulevat hänen äänensä ja nousevat ylös. Eikä näytä uskomattomalta, että uskon rukousten vastauksena kuolleiden ystävien herättämisestä tämä suuri työ alkaa ja jatkuu. Me huomaamme sellaisen tavan järjellisyyden mikä näyttää meistä olevan parempi kuin muut, joita voimme ajatella, sillä silloin nousevat kuolleet vähitellen ja päinvastaisessa järjestyksessä kuin he kuolivat. Ja niinmuodoin valmistettaisiin ylösnousseille koti ja sydämellinen vastaanotto sekä elämän mukavuudet juuri kun he palaavat elämään. He tutustuvat niinmuodoin helposti niiden kieleen, ja tapoihin, jotka ympäröivät heitä, kun sitävastoin, jos vastakkaista järjestystä seurattaisiin, herätetyt olisivat valmistumattomia uusiin olosuhteisiin ja olisivat kokonaan muukalaisia eivätkä olisi sukua sille sukukunnalle, jonka keskuuteen he tulevat. Nämä väitteet eivät kumminkaan pidä paikkaansa profettoihin ja vanhoihin arvokkaisiin nähden, jotka, kestettyään kokeensa, nousevat ylös täydellisinä ihmisinä, ja sellaisina ovat henkisesti, siveellisesti ja ruumiillisesti kaikkia muita ihmisiä parempia.

Ei ole todennäköistä, että kaikkien rukouksiin kuolleiden ystävien herättämisestä vastataan heti, sillä Herralla on vahvistettuja suunnitelmia heidän herättämisestään, ja niiden kanssa eivät sellaiset rukoukset aina ole sopusoinnussa. Se järjestys, jonka hän valitsee, riippuu — mikä myös käy selvästi ilmi seurakunnan ja vanhojen arvokkaiden ylösnousemisesta — määrätystä sopivaisuudesta sekä niihin nähden, jotka herätetään, että niihin ystäviin ja olosuhteisiin nähden, joissa he alkavat uuden elämänsä.

Tämä edellyttää jonkun määrän valmistusta niiden puolelta, jotka esittävät sellaisen pyynnön — sydämen ja elämän sekä suotuisten olosuhteiden valmistamista, niin että he voivat käydä eteenpäin pyhyyden raivatulla tiellä. Sellaiset ylösnousemiset olisivat niinmuodoin elävien uskollisuuden palkintona, samalla kertaa kuin ne vakuuttaisivat suotuisat olosuhteet herätetyille.

Mitä ihania toiveita tarjoaakaan uusi talous, kun se on pantu täydelleen voimaan! Siirtyminen armotaloudesta toiseen on muinaisina aikoina ollut tunnusomainen ja silmiinpistävä, mutta tämä on kaikista tapahtumarikkain.

Ei ihmettä, että ajatus sellaisesta näystä — kokonaisen suvun palaamisesta Jumalan tykö riemulla ja ylistyksellä ja ijankaikkisella ilolla heidän päänsä päällä — näyttäisi liian hyvältä ollakseen totta; mutta se, joka on antanut lupauksen siitä, on kyllin voimakas täyttämään kaiken hyvän suosionsa. Vaikka suru ja huokaus näyttävät melkein erottamattomilta meidän olennostamme, pakenevat suru ja huokaus kumminkin pois. Vaikka itku säkissä ja tuhassa on jatkunut koko tämän pitkän synnin ja kuoleman yön, odottaa kumminkin ilo Tuhatvuotiskauden aamuna ja kaikki kyyneleet pyyhitään pois jokaisilta kasvoilta, kauneus annetaan tuhan sijaan ja iloöljy murheellisen hengen sijaan.

Valtakunta kasvaa ja näyttäytyy erilaisissa osissaan, niinkuin maalliset valtakunnatkin, kunnes se tulee suureksi vuoreksi (valtakunnaksi), joka täyttää koko maan. (Dan. 2: 35.) Englanti voi olla kuvana tästä. Tämän valtakunnan muodostaa ensiksi tämän valtakunnan hallitsija ja hänen hovinsa. Toiseksi lasketaan siihen parlamentti ja hallituksen ministeristö. Senjälkeen käsittää tämä valtakunta jokaisen englantilaisen ja jokaisen sotilaan, joka on vannonut alamaisen uskollisuutta ja tottelevaisuutta sille, ja vielä laajemmassa merkityksessä käsittää se kaikki voitetut alamaiset koko sen laajoilla alueilla, Intiassa ja muualla, jotka eivät julkisesti vastusta sen lakeja.

Niin on myöskin Jumalan valtakunnan laita. Alkuperäisesti on se Isän valtakunta, joka vallitsee kaikkialla. (Matt 13: 43; 26: 29.) Mutta Isä on vapaaehtoisesti päättänyt tuhannen vuoden aikana antaa maan vallan valtuutetulle sijaishallitsijalleen — Kristukselle ja hänen morsiamelleen, jotka ovat korotetut jumalalliseen luontoon ja korkeuteen — joka on saanut tehtäväkseen kukistaa ja hävittää pahan ja kohottaa kaikkia, jotka tahtovat tulla täyteen sopusointuun Isän kanssa uuden liiton armostarikkailla ehdoilla. Senjälkeen käsittää se maalliset palvelijat, "päämiehet", jotka ovat valtakunnan näkyväisiä edustajia ihmisten keskuudessa. Vielä laajemmassa merkityksessä käsittää valtakunta myöskin ne (sekä juutalaiset että pakanat), jotka, kun he näkevät valtakunnan perustettuna, tottelevat ja kunnioittavat sen kuningasta alamaisuudessa. Sen laajimmassa merkityksessä käsittää se niinmuodoin alamaisiksi kaikki, jotka tottelevat sen lakeja kun taas kaikki muut hävitetään. — Apt. 3: 23; Ilm. 11: 18.

Sellaiselta näyttää Jumalan valtakunta sijaiskuninkaan hallituksessa määrätyn tuhatvuotisen hallituksen lopussa: silloin vallitsee taistelemalla saavutettu rauha ja pakotettu vanhurskauden hallitus. Kaikki parantumattomat vastustajat ovat hävitetyt rautavaltikkahallituksen aikana (Ilm. 2: 27), niinkuin profetta Jesaja kirjottaa tästä ajasta: "Sadan vuoden vanhoina syntiset joutuvat kirottavaksi (heidät tuomitaan menettämään elämänsä)". Vaikka hän kuolisikin tämän ikäisenä olisi hän ainoastaan lapsi, koska hän ainoastaan ulkonaisenkin tottelevaisuuden kautta valtakunnan järjellisiä ja vanhurskaita toimenpiteitä kohtaan olisi voinut elää ainakin Tuhatvuotiskauden loppuun. — Jes. 65: 20; Apt. 3: 23.

Mutta sellainen rauha — pakollisen hallituksen kautta saatu rauha ja tottelevaisuus, vaikka se onkin sovelias olemaan todistuksena vanhurskaan ja puolueettoman hallituksen eduista — on kaukana Jumalan suunnitelmasta. Jumalan ihanne on valtakunta, jossa jokainen alamainen on vapaa tekemään oman tahtonsa, joka on täydessä sopusoinnussa Jumalan mittapuun kanssa, rakastaen vanhurskautta ja vihaten vääryyttä. Tämän Jumalan mittapuun täytyy lopulta tulla vallitsevaksi koko avaruudessa. Sentähden osotetaankin meille, että Tuhatvuotiskauden lopussa tulee "elonaika" niiden miljonien ihmisten seulomiseksi ja erottamiseksi, jotka silloin elävät, ja joilla kaikilla on ollut täysi tilaisuus täydellisyyden saavuttamiseksi. Se on samantapainen kuin "Babylonin", "kristikunnan", nykyinen seulominen nyt tapahtuvassa "elonajassa" ja se on myöskin verrattavissa seulontaan Juutalaiskauden "elonajassa". Tuhatvuotiskauden elonaika saa todistaa täydellisen eron niiden välillä, jotka ovat arvollisia ijankaikkiseen elämään ja niiden välillä, jotka tässä viimeisessä koettelemisessa eivät osottaudu sen arvoisiksi.

Mutta kun niinhyvin juutalainen elonkorjuu kuin Evankelikauden elonkorjuukin osottavat korjatuksi ainoastaan pienen lauman, mutta suuren joukon arvottomia, koska Saatana aina tähän aikaan saakka pettää ja sokaisee ihmiskunnan suuria joukkoja, voimme kumminkin kohtuudella odottaa, että Tuhatvuotiskauden "elonaika" antaa toisellaisen tuloksen, senkautta että on suuri joukko niitä, jotka ovat osottautuneet tottelevaisiksi ja uskollisiksi, ja jotka viedään ijankaikkiseen elämään, ja suhteellisesti vähemmistönä olevat "vuohet" hävitetään. Herran koetteleminen ei kumminkaan koske lukumäärää vaan laatua, ja hän vakuuttaa, että synti ja syntiset ja ne, jotka rakastavat pahaa, eivät pääse Tuhatvuotiskauden toiselle puolelle pannakseen alttiiksi sen autuuden ja rauhan ja siunauksen, joka kuuluu suureen ijankaikkisuuteen sen toisella puolen, sillä — siellä ovat kyyneleet pyyhityt pois "eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt". — Ilm. 21: 4.

Jumalan valtakunta on silloin ihmisten keskuudessa maan päällä niinkuin se nyt on enkelten keskuudessa taivaassa. Kristuksen välittäjävaltakunnan huomattavan piirteen — sen runsaan armahtavaisuuden heikkoja syntisiä kohtaan uuden liiton alaisuudessa — ei enää tarvitse olla voimassa, koska ei enää ole heikkoja, epätäydellisiä olentoja, jotka voivat hyötyä siitä.

Me voimme kumminkin helposti otaksua, että silloinkin kun kaikki ovat täydellisiä ja Jumalan kuvan kaltaisia, pysytetään jumalallinen järjestys vielä voimassa, sillä niinkuin järjestys on taivaan ensimäinen laki, niin tulee järjestys maankin ensimäiseksi laiksi, ja tästä käy selville, että tulee olemaan vanhurskaita valtoja ja hallituksia. Tämä Jumalan valtakunta maan päällä on maan ensimäinen menestyväinen tasavalta. Nykyiset yritykset laskea jokainen valtakunnan kansalainen kuninkaaksi ja jokainen toisensa vertaiseksi sekä valittu edustaja eli presidentti muiden samanarvoisten kansalaisten palvelijaksi pikemmin kuin herraksi ovat monin tavoin osottautuneet epäonnistuneiksi yrityksiksi, koska ihmiset nykyisin eivät ole yhtäläisiä henkisessä, siveellisessä, ruumiillisessa, rahallisessa y.m. suhteessa, ja koska ei kukaan ole todella sovelias olemaan riippumaton eli hallitsija, vaan heikkouden tähden ovat kaikki nyt lakien ja pakotuksen tarpeessa.

Mutta kun ihmiset valtakunnan välityksen kautta ovat saavuttaneet täydellisyyden, silloin ovat he kaikki kuninkaita, niinkuin Aadam oli, ennenkuin hän rikkoi. Ja näille kuninkaille yhdessä annetaan Jumalan valtakunta (Tuhatvuotiskauden lopussa), ja kaikki hallitsevat sopusoinnussa rakkauden lain kanssa, ja heidän presidenttinsä palvelee ja edustaa heitä. Oi Herra! Nykyään elävien pyhiesi tähden ja maailman tähden rukoilemme:

    Mä laulan aina pyytäen:
        "Oi Herra luokseis vie!
    Mä yhteyttäis kaipailen,
        Ett päättyis kaita tie.
    Vaan kernaast' eelleen taivallan
        Jos maksoi minkä vaan,
    Myös ristin, pilkan katkeran,
        Jos luokseis tulla saan."

    Siks' Herran puoleen käännyn ain'
        Hän syömmein toivo on.
    Hän päivittäin on rinnallain,
        Mun johtaa taivohon.
    Ja jotta kruunun, kirkkauden
        Mä kerran voittaisin,
    Tään mailman hylkään turhuuden
        Ja turvaan ristihin.

    Kun ensin risti kannetaan
        Ja täällä kärsitään,
    Niin sitten tuolla kruunataan
        Ja kanssaan hallitaan.
    Siis kuljen Herraan katsoen,
        Hän kautta vaarain vie.
    Näin jäljissänsä astuen,
        Jos onkin ristin tie.

    Oi tulkoon Valtakunta sun
        Ja pyhäin hallitus
    Myös silloin poistuu risti mun
        Ja koittaa kirkkaus!

NELJÄSTOISTA LUKU.

Jumalan astinlauta on tullut saastaiseksi ja hyljätty synnin tähden. — Sen ihanuuden luvattu uudistaminen. — Ostettu omaisuus asetetaan ennalleen. — Sen säteilevin jalokivi. — Jehovan jalkain uudelleen pystyttäminen "Öljymäellä". — Tulossaolevat siunaukset. — Astinlauta lopulta todellakin ihana.

"Näin sanoo Herra (Jehova): taivas on minun istuimeni ja maa on minun jalkani astinlauta." "Minä teen jalkani aseman (astinlaudan) kunnialliseksi (ihanaksi)." "Ja hänen (Jehovan) jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä." — Jes. 66: 1; 60: 13; Sak. 14: 4; Matt. 5: 35; Apt. 7: 49.

Jumalan astinlauta on ollut kaikkia muuta kuin ihana menneen kuudentuhannen vuoden kuluessa: synti, tuska, henkinen ja ruumiillinen kärsiminen ja kuolema ovat tehneet sen äärettömän suureksi hautausmaaksi, jossa nyt, alhaisen laskun mukaan, vähintäin kaksikymmentätuhattamiljonaa ihmissuvusta odottaa tulevaa aikaa, jolloin Jumalan oikeuden kirous otetaan pois, ja jolloin Jumalan suosion valo, joka loistaa Jeesuksen Kristuksen kasvoista, nousee vanhurskauden aurinkona ja:

Tätä tarkotusta varten on Jumala varannut runsaita järjestystoimenpiteitä. Lunnaat Aadamin ja kaikkien edestä, jotka hänen lapsinaan menettivät elämän hänen kauttaan, ostivat koko maailman ja vakuuttivat jokaiselle sukumme jäsenelle ijankaikkisen elämän koetustilaisuuden suotuisissa olosuhteissa. Mutta ne tekivät enemmänkin, ne ostivat takasin Aadamin paratiisi-kodin (joka kadotettiin hänen rikkomuksensa kautta) ja hänen herrautensa maan kuninkaana, Jumalan, hänen Luojansa ja Isänsä edustajana.

Sentähden luemme: "Sinä paimentorni (Kristus), tytär Siionin kukkula, sinulle saapuu ja tulee entinen herraus". (Miika 4: 8.) Apostoli Paavalikin puhuu "ostetun omaisuuden vapahduksesta". (Ef. 1: 14, engl. k.) Tähän viittaa myöskin Herra eräässä vertauksessaan, joka osottaa, ettei hän ostanut ainoastaan sukua, aarretta, vaan myös pellon, maailman, maan, joka oli kirouksen alaisena, ja että kaikki, jotka valtakuntaluokan jäseninä yhdistyvät hänen kanssaan, ottavat osaa pellon ja aarteen ostamiseen. — Matt. 13: 44.

Tuhatvuotiskauden koko työnä on asettaa ennalleen ja tehdä ihanaksi Jumalan astinlauta. Kun paratiisi kadotettiin synnin kautta, oli se ainoastaan pieni puisto jollain maan kulmalla, mutta kun Aadamin suku on lisääntynyt täyttääkseen maan, Jumalan aikomuksen mukaan (1 Moos. 1. 28), ja koska kaikki ovat lunastetut, on välttämätöntä valmistaa paratiisi, joka on kyllin suuri, jotta kaikki mahtuvat siihen, ja tämä merkitsee, että koko maa tulee Eedenin paratiisin kaltaiseksi hedelmällisyydessä, kauneudessa ja täydellisyydessä. Ja kaikki tämä on luvattu Jumalan lain suuremmoisena tulevaisena täyttymisenä. — Apt. 3: 20, 21; Ilm. 2: 7; 2 Kor. 12: 4.

Mutta kaunein jalokivi Herran ihanaksi tehdyllä astinlaudalla on Tuhatvuotiskauden lopussa ihmissuku, jonka täydellisyydessä, vapaudessa ja Jumalan kaltaisessa siveellisessä ja henkisessä ihanuudessa heijastuu Jumalan oma kuva. Ja kaikkia muuta ihanampana heijastaa täydellinen ihminen Luojansa ja hänen ihmeellisen suunnitelmansa kunniaa luomiseen, lunastukseen ja ennalleenasettamiseen nähden. Ja tämän ihmeellisen suunnitelman yhteyteen kuuluu aina ja läheisesti ensin Herramme Jeesus Kristus, Jehovan "Sana", ja senjälkeen morsian, Karitsan vaimo, lunastuksen kautta vakuutettujen siunausten jakamisen kanssaperillinen.

Jehovan astinlaudan kauniiksi ja ihanaksi tekeminen ei ole saatettu täytäntöön, ennenkuin Herra Jeesus Isän edustajana on "hävittänyt kaiken (vastustavan) hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle", ennenkuin hän jättää valtakunnan Tuhatvuotiskauden lopussa. — 1 Kor. 15: 24—28.

Synnin ja kuoleman hallituksen aika esitetään aikana, jolloin Jumala "ei muistanut jalkainsa astinlautaa vihansa päivinä" (Valitusv. 2: 1); mutta heti Tuhatvuotiskauden alussa kehotetaan kansaa profetallisesti: "ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, ja kumartakaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä." — (Ps. 99: 5.) Profetta Sakaria (14: 4, 5) ilmaisee selvästi sen ajatuksen, että uuden Jerusalemin (Jumalan kirkastetun seurakunnan) perustaminen maan uutena hallituksena merkitsee, että Jumalan suosio palaa Jehovan astinlaudalle.

Tämä ennustus ymmärretään ylimalkaan väärin ja sovitetaan, niinkuin se tarkottaisi Herran Jeesuksen jalkoja hänen toisessa tulemisessaan, ja ne, jotka siten eksyvät, menevät ylimalkaan vielä pitemmälle ja väittävät, että se tarkottaa hänen lihallisia jalkojaan, jotka lävistettiin nauloilla Golgatalla, sentähden etteivät huomaa, että Herra antoi inhimillisen luontonsa täydellisesti ja ijankaikkisesti lunnaiksemme, ja että hän Isän voiman kautta herätettiin kuolleista, ihanaksi henkiolennoksi — "hänen (Isän) olemuksensa perikuvaksi". (Katso Raamatun tutkisteluja II osa 5 luku.)

Mutta silmäys edelliseen värssyyn (3) osottaa, että profetan viittaus koskee Jehovan jalkojen palaamista, sillä esitys (joka tarkottaa sitä hätää, jonka kautta valtakunta perustetaan) kuuluu: "Herra (Jehova) ilmestyy ja sotii näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimisensa päivänä, tappelun päivänä (Israelin muinaisena aikana) ja hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itäänpäin, ja Öljymäki halkeaa kahtia itään ja länteen päin sangen suureksi laaksoksi, ja toinen puoli sitä vuorta erkanee pohjoiseen päin, ja toinen etelään päin."

Niinpian kuin huomataan se tosiasia, että mainitut jalat ovat Jehovan jalkoja, niin huomataan myöskin, että tämä puhe on vertauskuvallista ja tarkottaa Herran vallan jälleenpystyttämistä maan päälle, jota "tämän maailman jumala", Saatana, on niin kauvan pitänyt hallussaan, kumminkin niin, että Herra on ollut edustettuna, ensin esikuvallisen tabernakkeiin kautta, sitte Jerusalemin temppelin kautta ja lopulta tänä Evankelikautena Kristuksen seurakunnan nykyisen tabernakkelitilan kautta. Varmaankaan ei kellään ole sitä väärää ajatusta, että Jehova kirjaimellisesti astuu jaloillaan maan päälle niinkuin "astinlaudalle". Ja jos Jehovan "jalkain" sijottaminen ja asettaminen on vertauskuvallista puhetta ja merkitsee Jumalan suosion ja vallan palaamista maan päälle, niin voimme myöskin olla varmoja siitä, että saman ennustuksen muutkin piirteet ovat vertauskuvallisia: Öljymäki, sen erikoinen jakautuminen, sen laakso, kansan pako, elämän vesi, joka juoksee Jerusalemista (vertaa 8 värssyä Hes. 47: 1—9) j.n.e., ovat kaikki vertauskuvallisia esityksiä, kuvia suuremmoisista hengellisistä siunauksista.

Öljypuu on huomattava vertauskuva, sillä vanhoina aikoina oli se keinotekoisen valon lähde, sen kautta että sen öljyä ylimalkaan käytettiin valaistusaineena. (2 Moos. 27: 20.) Hebrealaiset kutsuivat sentähden öljypuutaan shemen — öljyä antava puu. Tämän puun öljyä käytettiin myöskin pääaineena monissa vanhanajan kalliissa voiteissa, sellaisina kuin niitä käytettiin pappien ja kuningasten voitelemisessa, mikä esikuvasi pyhän hengen vuodattamista vastakuvallisen "kuninkaallisen papiston" päälle. — 2 Moos. 30: 24.

Jos siis öljypuu on valon, rauhan ja Jumalan siunauksen vertauskuva pyhän hengen kautta, ja jos vuorta, niinkuin muualla, pidetään valtakunnan vertauskuvana, niin voi helposti huomata, että Öljymäki tässä merkitsee valon, rauhan ja Jumalan siunauksen valtakuntaa. Ja kun sanotaan, että Jehovan "jalat" pystytetään eli että ne seisovat siellä, merkitsee se, että Jumalan suosio palaa maan päälle ja että hänen lakinsa pannaan taas voimaan pyhän valtakunnan kautta.

Tämä Öljymäen sovellutus on täydessä sopusoinnussa apostolin esityksen kanssa Room. 11: 17, 24, jossa hän vertaa lihallista Israelia alkuperäiseen, viljeltyyn öljypuuhun ja kääntyneitä pakanoita metsäöljypuun oksiin, jotka ovat oksastettuja siihen, mistä luonnolliset oksat on katkaistu pois. (Vertaa Jer. 11: 16, 17.) Ja hän selittää, että puun juurena on Jumalan lupaus — aabrahamlainen lupaus, että Aabrahamin siemen lopullisesti siunaisi kaikki maan kansat j.n.e. Saman lupauksen juuri kantaa lopulta kahdellaisia oksia: oksastettuja metsäöljypuun oksia ja uudestaan oksastettuja luonnollisia oksia, kun lihallisen Israelin sokeus on otettu pois ja he uskon silmällä katsovat Vapahtajaan, joka kahdeksantoista vuosisataa sitten ristiinnaulittiin ja lävistettiin syntiuhrina. Me muistamme myöskin, että luonnollinen Israel oli Jumalan esikuvallinen valtakunta eli vuori pitkän aikaa, ja että Evankelikauden hengellinen Israel on kutsuttu tulemaan todelliseksi Jumalan valtakunnaksi, niinkuin Herra selitti: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan."

Sitäpaitsi on näistä kahdesta valtakunnan osasta (myöskin ennenkuin Jehovan ihanuus täydelleen on heissä tehdäkseen heidät siunauksen kanaviksi koko ihmismaailmalle) lähtenyt "maailman valo" muinaisten aikakausien pimeydessä; sillä eivätkö nämä ole vanhan ja uuden testamentin, vanhan ja uuden liiton edustajia? Eivätkö ne vastaa Herran kahta todistajaa ja kahta öljypuuta Sakarian 4: 3, 11, 12, jotka ovat myöskin erittäin mainitut Ilmestyskirjassa (11: 4), senkautta että nämä kaksi vuoren osaa vertauskuvaavat näiden liittojen loppua, todistamisen tulosta, valtakuntaa sen taivaallisessa ja maallisessa puolessa?

Tässä näemme siis nämä Öljymäen kaksi puolikasta merkitsevän Jumalan valtakunnan kahta osaa, jotka ovat selvästi erotetut Jumalan järjestystoimenpiteen kautta. Jakaminen ei kumminkaan merkitse sopusoinnun puutetta näiden valtakunnan kahden osan välillä. Päinvastoin, jakamisen tarkotuksena on välilläolevan "siunauksen laakson" aikaansaaminen, jonne kaikki, jotka odottavat Jumalan apua, voivat paeta ja löytää siunatun suojan valtakunnan sekä taivaalliselta että maalliselta puolelta.

Psalmista näyttää edeltäkäsin saaneen katsella tätä suurta "siunauksen laaksoa" Jehovan "jalkain" vieressä, kun hän ensin laulaa Evankelikauden pyhistä ja sitten niistä, jotka siunataan seuraavana aikakautena. Hän sanoo (Ps. 84):

    "Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi,
    Herra Sebaat!
    Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa
    Herran esikartanoihin,
    sieluni ja ruumiini riemuitsee
    elävän Jumalan edessä.
    Löysihän lintunen huoneen
    ja pääskynen itsellensä pesän,
    johonka he poikansa panevat —
    (niinkuin minäkin) sinun alttarisi ääressä Herra
    Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
    Autuaat ovat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat;
    Vielä (aina) he sinua kiittävät! Sela.

Autuas on se ihminen, jonka väkevyys on sinussa, he vaeltavat sydämestänsä sinun teilläsi. Käyden itkulaakson lävitse, tekevät he sen (riemu-) lähteiden maaksi — [siunausten laaksoksi], ja aamusade verhoo sen siunauksilla (Joel. 2: 28). He kulkevat kasvaen voimasta voimaan, ja ilmestyvät (täydellisinä) Jumalan eteen Siionissa."

Myöskin 85:des psalmi kuvailee Jumalan lempeyden ja siunauksen palaamista tuhatvuotisvaltakunnan — Öljymäen — kahden osan kautta.

Sillä, että toinen vuoren osa erkanee pohjoiseen päin ja toinen etelään päin, on myöskin suuri merkitys. Pohjoinen on plejadien eli seulasten tähtiryhmää kohden, jossa on avaruuden keskipiste ja, niinkuin otaksutaan, Jumalan herruuden valtaistuin. [Katso III osa, 10 luku.] Tämä näyttää viittaavan Evankeliseurakunnan silloin tapahtuvaan "muuttumiseen" inhimillisistä taivaallisiin ehtoihin, senkautta että he tulevat "jumalallisesta luonnosta osallisiksi", ja se, että toinen vuoren osa erkanee etelään päin, näyttää merkitsevän vanhojen arvokkaiden täydellistä ennalleenasettamista täydellisiin inhimillisiin ehtoihin, vanhojen arvokkaiden, jotka katsotaan arvollisiksi muodostamaan Jumalan valtakunnan maalliset edustajat.

Laakso, joka siten syntyy, on täydellisen valon laakso ja vapaa varjoista, sillä aurinko loistaa sen läpi idästä länteen. Tämä puhuu vertauskuvallisesti vanhurskauden auringosta ja sen täydestä Jumalan totuuden ja siunauksen valosta, joka hajottaa synnin, tietämättömyyden, taikauskon ja kuoleman varjot sekä parantaa ja asettaa ennalleen halukkaat ja tottelevaiset ihmisistä, jotka pakenevat tähän siunauksen laaksoon, armeliaisuuden laaksoon. [Hebrealainen sana, joka merkitsee armeliaisuutta, on elaios ja johtuu se sanasta elaia, joka merkitsee öljypuuta.] Tämä armeliaisuuden laakso hengellisen ja maallisen valon ja rauhan valtakunnan (Jehovan jalkojen maan päällä) välillä ja huolenpidossa koituu varmaankin "siunauksen laaksoksi" kaikille, jotka murheellisin ja särjetyin sydämin menevät siihen.

Meidän täytyy edelleen muistaa, että kun ainoastaan Israelille sanotaan: "Te pakenette minun vuorieni laaksoon", niin merkitsee kumminkin nimi Israel "Herran siunaamaa kansaa", "Jumalan kansaa", "Herran kansaa". (2 Aik. 7: 14.) Ja kun, niinkuin olemme nähneet, valtakunnan ensimäinen eli hengellinen siunaus tulee hengellisen Israelin osaksi ja toinen eli maallinen siunaus tulee ensin luonnollisen Israelin osaksi, ei se kumminkaan pysähdy siihen, sillä kuka hyvänänsä tahtoo voi tulla israelilaiseksi: harjottamalla Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta voi koko ihmissuku tulla oikeiksi israelilaisiksi, "Jumalan kansaksi". Niinmuodoin selittää profetta Jesaja, että kun Israel valtakuntaa perustettaessa kutsutaan takasin Jumalan suosioon, käsittää se "kaikki, jotka minun (Jehovan) nimelläni nimitetään, ja jotka minä kunniakseni olen luonut, tehnyt ja valmistanut". (Nimi Israel sovitetaan silloin kaikkiin, jotka ovat Jumalan kansaa.) — Jes. 43: 7; Room. 9: 26, 33; 10: 13.

"Silloin Herra, minun Jumalani, on (siten) tuleva ja kaikki pyhät sinun kanssasi (siten yhdistettyinä)." (Sak. 14: 5.) Kun Jumalan aika on täydelleen tullut, kun pakanain ajat ovat loppuneet, kun suuren sovintopäivän (Evankelikauden) uhraaminen on loppunut, kun ylimäinen pappi on täyttänyt sovituksen, ei ainoastaan oman "ruumiinsa", seurakunnan, edestä vaan myöskin oman "perheensä" ja "kaiken kansan" edestä, sekä astuu siunaamaan kaikkea kansaa, silloin otetaan Jehovan kirous, kuoleman tuomio, pois maasta, hänen astinlautansa tabernakkeli tunnustetaan taas ja sen kaunistaminen vanhurskaudessa ja totuudessa ja pyhässä rakkauden hengessä alkaa silloin ja jatkuu, kunnes Tuhatvuotiskauden lopussa kaikki, jotka haluten vanhurskautta, ovat saavuttaneet täydellisyyden ja kaikki haluttomat ovat hävitetyt. — Apt. 3: 23; Ilm. 20: 9.

Jatkaen kuvaustaan ilmottaa profetta tästä päivästä, jolloin maa tulee asteettain ihanaksitehdyksi Jehovan astinlautana:

"Ja tapahtuu sinä päivänä, ettei valkeutta ole; loisteet pimentyvät. Ja se on oleva erikoinen päivä, joka Herralle tuttu on; ei se ole päivä eikä yö; vaan tapahtuu, että ehtoolla on valkeus." — Sak. 14: 6, 7. Muutamat ovat asettaneet tässä kuvatun päivän yhteen "koston päivän" kanssa, joka on "pimeyden ja sumun päivä, pilven ja synkeyden päivä" (Joel. 2: 2; Sef. 1: 15), ja raamatunkääntäjät ovat nähtävästi koettaneet saada ne sopusointuun toistensa kanssa käännöksiensä kautta. Niin ei kumminkaan ole. Päivä, johon Sakaria tässä viittaa ainoastaan osittain valoisana, on Tuhatvuotiskauden päivä, sillä vaikka vanhurskauden aurinko nousee ylös ja valaisee hajottaakseen maan synnin, taikauskon ja kuoleman sairaudenmyrkyn, on se kumminkin ainoastaan osittain valoisa, koska se yhtämittaa on tekemisissä langenneen suvun sukupolvien kanssa toisen toisensa perästä, aina sitä mukaa kuin ne tulevat esille haudoista, ja joista ensin herätetyt ovat erilaisissa ennalleenasettamisen asteissa täydellisyyttä kohden. Mutta kuinka virkistävä onkaan vakuutus siitä, että sinä päivänä, jolloin Jehova taas asettaa jalkansa astinlaudalleen ei enää ole "synkeyttä", ja että maailma tämän tuhatvuotispäivän lopussa, sensijaan että olisi tullut pimeämmäksi, on saavuttanut korkean Jehovan tiedon keskipäivän valon, ja että sen aurinko ei koskaan laske.

Viittaus elämänveden virtoihin, jotka juoksevat Jerusalemista tänä tuhatvuotisena päivänä, jolloin Jehova taas asettaa jalkansa astinlaudalleen (Sak. 14: 8, 9), muistuttaa meitä samanlaisesta todistuksesta Hes. 47: 1—12 ja Ilm. 22: 1, 2, jossa ennalleenasettamissiunaukset esitetään samassa "elämänveden" vertauskuvassa, "elämän veden", joka lähtee tuhatvuotisen valtakunnan istuimelta, ja josta jokainen, joka tahtoo, saa juoda vapaasti, sekä ijankaikkisen elämän hedelmiä antavien puiden vertauskuvassa, puiden, joiden lehdet parantavat maan katuvan kansan kaikesta epätäydellisyydestä.

Oi niin! "Herra on kaiken maan kuningas." Hänen valtakuntansa on silloin tullut, niinkuin hänen uskollisensa ovat kauvan rukoilleet, ja tämän päivän lopussa tapahtuu Jumalan tahto maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa. Jumalan astinlauta on silloin tosiaankin ihana, niinkuin on kirjotettu:

"Niin totta kuin minä elän, niin koko maailma täytetään Herran (Jehovan) kunnialla." — 4 Moos. 14: 21; Jes. 11: 9; Hab. 2: 14.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RAAMATUN TUTKISTELUJA 4: HARMAGEDONIN TAISTELU ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.