The Project Gutenberg eBook of Kotoisia kohtauksia; Victoria regia, by Lars Dilling

1. Hääilta.
2. Solmuja.
3. Sukulaiset.
4. Perheen ystävä.
5. Kirje.
6. Kerinpuut.
7. Syntymäpäivä-iloja
8. Kenraaliharjoitus.
9. Päivää myöhemmin.
10. Viritetyllä pistoolilla.
11. Liian kummaa.

Vaunut, joissa morsiusparin oli kotia ajaminen, olivat oven edessä. Oli jo hyvin myöhäistä illalla. Kynttilät olivat palaneet loppuun kruunuissa ja kynttilänjaloissa, elävät kukkaset morsiuspiikojen hiuksissa olivat lakastuneet ja valkoisilla tarlataanihameilla ei enää ollut sama tuoksuva raittius kuin vihkimisen kestäessä. Nyt tuli morsian, suuri viitta hartioillaan. Oli otettava jäähyväiset. Nytpä alkoi siellä suuteleminen ja syleileminen, ja pieni rouva heitettiin kuin kautschukkipallo toisen tädin luota toisen luoksi ja toisen ystävän luota toisen luoksi. Täti Dortha, täti Riikka ja täti Greetta pitivät häntä kauvimman aikaa syliinsä suljettuna eivätkä he oikein tahtoneet voida päästää häntä. Oli hän ollutkin heidän luonaan kymmenvuotiaasta alkaen. Silloin kuolivat vanhemmat lavantautiin. Betsy, nuori morsian, oli silloin, kuten sanottu, kymmenvuotias, ja hänen vanhempi sisarensa Anna kuudentoista vanha. Anna lähetettiin Saksanmaalle kasvatuskouluun; Betsy jäi tätien luoksi, jotka kasvattivat ja pilasivat häntä paraalla tavalla. Nyt oli Betsy naimisissa ja nyt oli hänen lähteminen heidän luotaan ja sentähden itkivät tädit niinkuin suihkukaivot kansanjuhlassa ja Betsykin itki. Kenties ajatteli hän, että tuli alkaa totista elämää ja ottaa täyttääkseen perheenäidin ankarat velvollisuudet, kenties ajatteli hän kaikkea sitä hyvyyttä ja rakkautta, joka oli tullut hänen osakseen vanhojen sukulaistensa luona, tai kenties hän ei ajatellut ollenkaan mitään, vaan itki sen vuoksi, että muut itkivät. Olihan hän vasta kahdeksantoista vuotta vanha. Sellaisina vaiheen hetkinä elämässä joutuu aina kummallisen ahdistuksen valtaan, ja kyyneleet tulevat välttämättömästi silmiin, vaikk'ei olisikaan niin onnellinen. Ja onneton ei Betsy ollut, sitä todisti hänen rakkautta uhkuva katseensa ja se vapaa ja uskalijas luottamus, jolla hän nojautui miehensä käsivarteen, heidän astuessaan portaita alas ja istuutuessaan vaunuihin. Ja niin lähtivät vaunut liikkeelle. Vihdoin pysähtyivät ne. Sulhainen astui ensin vaunuista ja auttoi vaimoaan. Ylhäällä tampuurissa seisoi sievä palvelustyttö, joka saattoi heitä huoneisiin, joissa kynttilöitä ja lamppuja oli sytytettyinä ja joissa tuoksuvia kukkasia, kirjailtuja morsiuslahjoja ja somia korukaluja kaikkialla näkyi ja hymyili vastanaineille.

"Haluatteko, herra asianajaja tai rouva, jotakin muuta?" kysyi palvelustyttö autettuaan heidän päältään päällysvaatteet.

"Ei, mutta katsoppas, Faerder, niin kaunista! Jokainen kukka on niin raitis ja punainen ja uhkuva —"

"— kuin sinun huulesi", sanoi Faerder, kiersi kätensä vaimonsa vyötäisten ympäri ja suuteli häntä.

"Hyi, hyi, hyi, Herman, päästä! Se tekee kipeätä", sanoi Betsy ja luikersi pois hänen sylistään. "Sinä olet kietonut käsivarren morsiushuntuun ja tempaat koko hiuspuvun päästäni!"

"Tule, niin vapautan sinut sekä hunnusta että seppeleestä", sanoi Herman ja irroitti nuo molemmat vaimonsa tuuheasta, punertavan keltaisesta tukasta. "Kas niin, nyt on kamaripiika päättänyt tehtävänsä. Nyt pitää hänen saada juomarahoja", lisäsi hän ja nojautui eteenpäin.

"Ei ole tapana antaa kamaripiiallensa juomarahoja, mutta korvapuusti toisinaan", vastasi rouva ja löi miestään hiljaa poskelle.

"Sinua on rangaistava siitä", huusi Faerder ja ajoi rouvaansa takaa, tämän juostessa divaanipöydän ympäri molemmin käsin kannattaen pitkää hameensa lievettä.

"Ei, Herman, ole siivosti, varo itseäsi, minä voin särkeä jotakin! Tule, istuutukaamme ja olkaamme järkeviä ja haastelkaamme niinkuin sopii ymmärtäväisten puolisoin."

"Silloin pitää sinun sallia minun sytyttää sikari ja mennä sisään ottamaan ylleni yönuttu ja jalkaani tohvelit."

"Niin, teeppäs se, se on hauskaa. Minä en ole koskaan nähnyt ketään herraa yönutussa, paitsi teaatterissa. Se näyttää niin kodikkaalta. Huomenna esiinnyn minäkin yönutussa, vaaleanharmaassa, joka on mustalla samettireunuksella varustettu, ja pienessä aamumyssyssä, missä on vaaleansiniset nauhat. Ah, kuinka iloitsen siitä, että saan olla emäntänä suuruspöydässä huomenna ja sitten mennä taloustoimiin."

"Niin, sinä olet varmaankin oiva emäntä? Olethan ollut kuusiviikkoa taloudenhoito-opissa."

Rouva veti esiin emman [eräs nojatuolin laji] ja istuutui. Hänen puolisonsa tuli takasin ja istahti hänen viereensä.

"Kuinka sinä näytät arvokkaalta", sanoi nuori rouva ja pörrötti miehensä tuuheata mustaa tukkaa. "Nyt puuttuu ainoastaan savulakki, niin voisit aivan hyvin esiintyä minun pappanani."

"Sitä voisinkin; olenhan minä kolmenkymmenen kuuden vuoden vanha, siis kaksi kertaa niin vanha kuin sinä. Minä en voi käsittää, kuinka sinä olet voinut rakastua minunlaiseen vanhaan ukkoon."

"En minäkään. Sillä vanha olet sinä, ja ilkeä olet sinä ja ruma olet sinä", sanoi hänen vaimonsa ja otti kiini miehensä molemmista korvista, vahvistaessaan jokaista adjektiivia suudelmalla, luultavasti antaakseen sanoille enemmän painoa.

"Ja rahojen vuoksi et myöskään ole ottanut minua, Betsy, sillä sinähän se olet, jolla on rikkautta; minulla on vaan, mitä asianajajana ansaitsen, ja se on oleva, pelkään minä, jotensakin niukkaa pilatulle naiselle kuten sinä olet."

"Oh, minä olen oleva niin vaatimaton ja säästäväinen. Mutta, Herman, sinun täytyy luvata minulle yksi asia."

"Enkä myöskään niin erittäin järkevä, vaikka tädit sanovat, että aina olen ollut edistyneempi, kuin vuosiini katsoen luulisi!"

"Niin, ei löydäkkään monta naista, jotka jo kahdeksantoistavuotiaina ovat järkeviä perheen emäntiä."

"Sanoppas minulle, Herman, mintähden et mennyt naimisiin sisareni Annan kanssa, sano? Hän on paljon järkevämpi minua."

"Niin, se oli epäilemättä hyvin järjetöntä, mutta minä olin aivan sekapäinen, kun kosin."

"Sillä eräs pieni, pahantapainen tyttö oli tehnyt minut aivan sekapäiseksi, ja sitä olen vieläkin", sanoi hän ja peitti vaimonsa pienet kädet suuteloilla.

"Niin, sinä olet oikeassa. Hyvää yötä, Herman", sanoi hän ja juoksi nopeasti sänkykamariin.

Hän istui hetken aatoksissa, nousi sitten ja alkoi sammuttaa kynttilöitä kruunussa.

Asianajaja Faerder ja Betsy olivat olleet kaksi kuukautta naimisissa. Ensimäisinä kahdeksana päivänä huvitti Betsyä oletella perheenemäntänä. Oli aivan kuin hänen lapsuudessaan, kun hän ja muutamat muut pienet tytöt leikittelivät vieraisilla oloa ja tekivät korppukräämiä nukenpadoissa. Nyt oli hänen tietysti käyttäminen taitoaan talouden hoidossa ja pitäminen huolta perheestään. Sentähden pukeutui hän niin kutsuttuun kyökkipukuun, jonka pääosana oli valkoinen esiliina varustetulla rintatilkulla, koko joukko ganssikirjailuja ja taskujen paljous ilman mitään tarkoitusta.

Mutta pilattuansa useita ruokalajeja ja parin uusia villahameita, vetäytyi hän takaisin kyökkielämän vaivoista ja jätti hallituksen palvelustytölleen, Triinalle, joka oli noita uusimuotisia kyökkivesoja, joita pääasiallisesti tavataan pääkaupungissa, Triina oli täydellinen kaikessa. Hän oli ollut neulomaopissa ja silitysopissa, taloudenhoito-opissa, ja Jumala tietää kaikkien niiden oppien nimet, joiden läpi hän oli käynyt. Häntä miellyttivät myöskin kaunokirjallisuus ja soitanto; sillä hänellä oli aina lainakirjaston romaaneja kätkettynä kyökkipenkin alle ja hän lauloi bravuaarioita kitarrin säestyksellä silloin, kuin hänen piti hoitaa patojaan. Kaikkine täydellisyyksineen ei Triina kuitenkaan ollut onnellinen. Hän kitui kroonillista hammassärkyä ja rakkauden surua, ja hänen hennon ruumiinsa pinnalta kuvastui ikäänkuin kreosootin tuska. Eräänä aamuna varhain istui asianajaja salissa ja oli jotenkin huonolla tuulella. Rouva oli ollut edellisenä iltana tanssijaisissa ja lepäsi nyt vuoteellaan, Triina laahasi nyt ympäri huoneita rikkinäinen tohvelipari jalassaan, huivi poskillaan, sillä välin kuin hänen kokoonnipistetyistä hampaistaan kuului suriseva valitus melkeinpä, niinkuin tuulen suhina savutorvessa. Asianajaja kurkisti ruokasaliin. Suuruspöytä ei vielä ollut katettu.

"Triina, minun pitää saada kahvini. Kello on jo paljon. Minun on mentävä konttooriin."

"Niin, niinpian kuin — hum — um — um — se valmistuu — hum — um — um — saa herra sen — hum — um — u — um!"

"Minä toivoisin vaan, että asianajajalla olisi minun hammassärkyni — hum — um — niin saisitte nähdä, voisitteko siivota viisi huonetta — hum — um — um — ja laittaa suurusta."

Faerder heittäytyi sohvalle ja koetti kärsimättömästi lukea hiukan muutamaa sanomalehteä. Soitettiin pontevasti tampuurin kelloa ja heti senjälkeen astui Betsyn sisar, Anna, sisään. Hän oli suuri kasvultaan ja vaaleanverinen, ystävällinen, avonainen katseeltaan ja reipas ryhdiltään.

"Vai niin, tänään olemme varmaankin oivallisella tuulella", sanoi hän ja katseli hymyillen asianajajan tyytymättömiä kasvoja. "Onko meillä jo ollut kotoisia kohtauksia suurukseksi?"

Pöytä oli sievästi katettu ja Anna kaasi kahvia kuppeihin hymyillen, heittäessään silloin tällöin päätään taakseppäin, kun vallattomat keltaiset kiharat putosivat liian kauvas otsalle. Asianajaja tuli vähitellen oivalliselle tuulelle ja suurus syötiin nauraen ja pilapuheita laskien. Betsy astui sisään. Hän näytti kalpealta ja väsyneeltä, ja oli käärinyt suuren schaalin ympärilleen.

"Oh hoh, kuinka olette iloisia", sanoi hän. "Äänenne kuuluu talon toiseen päähän asti."

"Me olemme ehkä häirinneet rouvaa hänen aamu-unessaan", sanoi Faerder vähän loukattuna. Betsy katseli häntä totisena.

"Ei", sanoi hän kylmästi, "näyttää siltä, kuin minä olisin se, joka häiritsen. Minä vetäydyn takaisin."

"Minun tähteni et tarvitse ujostella", sanoi hän. "Minä menen konttooriin. Olisin jo aikoja sitten ollut siellä, jos Triina vaan olisi suvainnut antaa minulle: suurusta. Ollessani naimaton, piti emäntäni aina huolta siitä, että suurus oikeaan aikaan oli pöydällä."

"Kenties olisi se ollut parasta meille kumpaisellekin", sanoi hänen miehensä noustessaan pöydästä ja meni pois.

"Kaksi kuukautta naimisissa ja jo kotoisia kohtauksia", sanoi hän. — "Näyttää tulevan hyvä joulu, sanoi poika, kun sai selkäänsä jouluaattona."

"Niin, mitä on miesraukan tehtävä, kun on saanut niin huonon vaimon kuin minä. Eivät kaikki ole niin onnellisia, että saavat sellaisen vaimon kuin sinä."

"Tänään olet oikein lempeä. Mutta jos huvittaa sinua ampua kaiken huonon tuulesi minua vastaan, niin, ole hyvä, tee se; mutta sinun pitää varoa itseäsi olemasta nurea miestäsi kohtaan."

"Minä lohdutan itseäni sillä että sinä voit olla ystävällinen meitä kumpaistakin kohtaan."

"Anna minulle anteeksi, Anna, minä olen niin ilkeä ja katkera ja epäkohtelijas tänään, mutta en koskaan enää ole oleva sellainen."

"Tädit tulevat", sanoi Betsy kauhistuneena. "Rakas Anna, sano että minä vielä puen päälleni. Minun täytyy pestä silmäni kylmällä vedellä, niin ett'eivät näe, että olen itkenyt."

Hän juoksi nopeasti sänkykamariin. Aivan oikein! Ne olivatkin tädit, jotka astuivat sisään täti Dortha etunenässä. Täti Dortha oli pitkä, kuiva, laiha nainen, joka näytti siltä, kuin olisi viettänyt elämänsä etikan juonnilla. Hänen vakuutuksensa oli aina se, että koko maailma ainoastaan etsi tilaisuutta loukataksensa häntä, ja sentähden tunsi hän olevansa oikeutettu vuorostaan loukkaamaan koko maailmaa. Täti Riikalla oli taipumusta lihavuuteen, valkoiset alasriippuvat kiharat ja jonkunlainen levottomuus koko olennossaan, joka tuli siitä, että hänellä oli äärettömän paljon tehtävää. Hän oli nimittäin hyväätekeväinen ja koetti parhaiten voimiensa mukaan pitää huolta kaikista onnettomista pääkaupungissa ja sen ympäristössä, ja niin suuressa kaupungissa löytyy monta onnetonta, niin että hänellä oli yllinkyllin tehtävää. Täti Greetta, nuorin sisarista, oli kuuro. Hän oli pieni, suopea ja hurskas olento, ja kuitenkin — kuka voisi sitä uskoa — oli hänen suurimpana ilonaan kauhistavat murhat ja hirveät onnettomuudet — sanomalehdissä. Jos joku sanomalehden-toimittaja keksisi sen, että julkaisisi sanomalehden nimellä "Päivän onnettomuudet", "Murhalehti" tai jotain sellaista, olisi täti Greetta varmaan ensimmäinen joka sitä tilaisi. Heti sen jälkeen astui Betsy sisään. Hän oli pian pukeutunut ja kaikki kyynelten jäljet olivat pestyt pois.

"Me tulemme noutamaan sinut päivälliselle, lapsi kultani", sanoi täti
Riikka. "Tänään pitää sinun olla meidän luonamme koko päivä."

"Herra Jumala, niin julma hän ei suinkaan voi olla, että tahtoisi kieltää sinua käymästä vanhojen tätiesi luona."

"Siitä pitää Triina huolen. Hän on sellainen oivallinen tyttö. Ota nyt vaan yllesi päällysvaatteesi."

Betsyllä ei ollut varsinaisesti mitään sitä vastaan, että seuraisi mukana. Faerder oli ollut huonolla tuulella ja melkeinpä epäkohtelijas. Nyt saisi hän olla yksin koko päivän ja illan tultua anoisi hän anteeksi ja katuisi syntiänsä. Triina sai tarpeelliset ohjeet, ja seura lähti matkalle. Päivällisen aikaan tuli asianajaja kotia, Oli katettu ainoastaan yhdelle hengelle.

Asianajaja istuutui huoaten pöydän ääreen suureen kylmään ruokasaliin, sillä välin kuin Triina uudisteli virttään: "Hum — um — um —" ja kolisteli posliiniastioilla, ja olihan tämä kaikki erinomaisen suloista ja kodikasta.

Pari päivää senjälkeen istui asianajaja eräänä iltapäivänä yhdessä vaimonsa kanssa salissa. Faerder kirjoitti, Betsy soitti yhtä Teilmannin gavoteista, ja ulkona kyökissä kirkui Triina täydellä kurkulla juomalaulua "Lucretia Borgiosta." Asianajaja keskeytti suuttuneena kirjoituksensa.

"On hirveätä pitää tuota tyttöä. Milloin hänellä on hammassärky, silloin hän sitä ulvoo, ja milloin hänellä ei ole hammassärkyä, silloin ulvoo hän aarioita, joka on vielä hirveämpää. Minun mielestäni voisi minulla olla kylliksi sinun gavoteistasi."

"Ei ole ollenkaan huvittavaa kirjoittaa käräjiin haastoja ja sisäänjättökirjoituksia pianon säestyksellä."

"No, sitten otan kirjan ja istun aivan hiljaa, hiiskahtamattakaan, sinä ilkeä, vanha asianajaja."

Faerder nousi, meni vaimonsa luokse, otti kiini hänen vyötäisistään ja painoi suutelon hänen otsalleen.

"Niin, Betsy, tämä on myös muutama pieni sisäänpano asiassa", sanoi hän ja sulki Betsyn silmät suuteloillaan.

"Täällä olemme me kaikki kolme, lapseni", sanoi täti Riikka, astuessaan sisään kahden sisarensa seuraamana. "Mutta me emme voi viipyä kauvan; meillä on hirveän kiire."

"Mutta voitte kai juoda kupin kahvia", sanoi Betsy. "Me olemme äsken syöneet päivällistä."

"Siinä tapauksessa tahdon vaan sanoa, etten pane arvoa kahviin enkä lörpötykseen kahvipannun ääressä, ja se on enemmän kuin voi sanoa muutamista ihmisistä — hrm."

"Mutta mehän kokonaan unhotamme täti Greetan", sanoi Betsy. "Istuudu nyt mukavasti tähän nojatuoliin, niin hankkii Herman sinulle sanomalehden."

"Olkaa niin hyvä, täti", huusi asianajaja hänen korvaansa, "tässä on viime numero. Siellä seisoo kolmesta kauheasta murhasta ja päällekarkauksesta ryöstöineen, puhumattakaan muutamasta itsemurhasta ja joistakuista pienemmistä rautatie-onnettomuuksista."

"Sehän on tosi, Herman, sinulla ei taida olla paria vanhoja saappaita tai takkia annettavana minulle?"

"Anna katson. Se on tietysti käytettävä johonkuhun hyväntekeväiseen tarkoitukseen?"

"Siinä teet hyvin kauniisti, Riikka", sanoi Dortha, "ja vielä enemmän sentähden, ettei vielä kukaan lähimmäisistäsi ole auttanut sinua — hrm."

"Sinä arvaat tietysti, että olemme tulleet tänne Betsyn huomisen syntymäpäivän johdosta. Meidän mielestämme olisi suuri sininen silkkihame järkevintä, mitä voisit hänelle antaa."

"Eräs tapaus Pariisista. Te saatte kuulla: Faubourg Saint-Germainissa on eräs nuori aviomies hirttänyt itsensä köyteen, joka oli punottu rouvansa pitseistä. Kuollut piti kädessään rypistettyä paperia, joka tarkemmin tutkittaessa havaittiin — rätingiksi muotikauppiaalta."

"Niin, hirveätä on, kuinka turhamielisiä Ranskalaiset naiset ovat", sanoi Riikka.

"Mutta palataksemme silkkihameesen", sanoi täti Dortha, "niin on se erinomaisen tarpeellinen Betsylle."

"Niin on", sanoi Riikka. "Harmaata silkkihamettaan ei hän voi enää käyttää. Hänellä oli se korkeakaulaisena konsertissa ja paljaskaulaisena Yhdistyksen tanssijaisissa ja mustalla pitsitynikillä neiti Brandingin häissä ja vihreillä tyllireunustuksilla viime iltamassa, niin että siitä jo aletaan puhua kaupungissa."

"Sepä hyvin harmittavaa. Mutta minulla ei ole varaa ostaa hänelle mitään uutta. Kaikki, mitä ansaitsen, kuuluu talouteen."

"Pääomaan en tahdo kajota. Kuka tietää, ehkä hänestä vielä tulee leski.
Ja korot tuskin riittävät veroihin ja hyyryyn."

"Turhaa puhetta, ystäväni, turhaa puhetta", sanoi Dortha. "Vaimosi toi niin suuren omaisuuden mukanansa pesään, että hän voi vaatia saavansa käydä sovelijaasti puettuna ja niin kauvan kuin minä elän, ei häneltä ole puuttuva —"

"— sinisiä silkkihameita, ei, Jumalan nimeen, täti, ostakaa hänelle koko tusina, jos tahdotte."

"Vaan noin kaksikymmentä henkeä. Ainoastaan sukulaiset ja lähimmät tuttavat."

"Ei, minä olen erittäin pyytänyt päästä kaikista aamupäivävierailuista. He tulevat teetä juomaan. Näetkö sinä, minä olen keksinyt jotain oikein hauskaa. Näytteleväthän kaikki ihmiset tänä talvena teaatteria, ja sentähden olen myöskin minä aikonut suosiollisella avulla näytellä muutamia kohtauksia. Eikö se ole totta, täti Dortha?"

"Siinä tapauksessa tahdon vaan sanoa, että jos siinä on kotoisia kohtauksia, voisit sinä varmaan näytellä niitä ilman meidän apuamme — hrm."

"Herra Jumala, täti, tiedäthän aivan hyvin, että me aijomme näytellä valituita kohtauksia 'Macbeth'ista'. Minä aijon olla lady Macbethina."

"Niin, teistä tulee luonnollisesti noita-akat", sanoi Faerder. "Se ei ollut mikään salaviittaus", oikaisi hän kauhistuneena.

"Ei, me emme tarvitse enempää kuin kaksi noita-akkaa. Greetta ja minä näyttelemme niiden osaa."

"Usko pois, että meillä on ollut vaikeata opettaa Greetalle vastaukset, koska hän ei kuule; mutta sitten johtui mieleemme sukkela keino", sanoi Riikka. "Me puhumme seuranäytelmästä, Greetta", huusi hän. "Mitä pitää sinun sanoa, kun minä tyrkkään sinua selkään?"

"Oi terve, Macbeth! Terve, Cawdor khani! Hi, hi, hi", nauroi Greetta, erinomaisen tyytyväisenä.

"Minä menen kauppapuotiin ja ostan hiukan lämmintä ja kylmää huomisillaksi. Minä juoksen vaan heittämään viitan ylleni."

"Kiiruhda vaan", huusi Riikka. "Minulla on niin paljon tehtävää. Ensin pitää minun viedä kaksi paria vanhoja saappaita ja pari uutta iltasaarnaa erään köyhän lesken luo, jolla on viisi lasta, ja kaikki sairastavat he hermokuumetta, ja sitten on minun mentävä hengelliseen teeiltaan, jossa meidän pitää kutsua osanottajia bazariin eläkerahastoksi luovutetuille neekeriruhtinaille sisä-Afrikassa."

"Ole sinä huoletta siitä. Minä otan sen ja lähetän Faerderille rätingin, niin on hän pakoitettu sen siivosti maksamaan. Ts!"

Betsy tuli takasin ja kaikki lähtivät matkalle, Riikan suun käydessä kuin pikajunan.

"Ei, minun on mahdotonta tehdä työtä. Olen aivan sekapäinen. Ehkä on taivaan sallimus, että täti Greetta on kadottanut kuulonsa, muutoin hän varmaan kadottaisi sen vähän järkensä, kuin hänellä on, kuulemalla Riikan lörpötystä. Ne sukulaiset, ne sukulaiset, ne vievät minulta viimein hengen."

Asianajaja vaipui ajatuksiin, sillä välin kuin Triina kyökissä riemuiten alkoi laulaa:

Kun asianajaja oli istunut hetken yksinään, avattiin ovi ja nuori, kookasvartaloinen mies, jolla oli elävät kauniit kasvot ja tuuhea, musta tukka ja parta, astui sisään.

"Hyvää päivää, ystäväni", sanoi tohtori. "Minä tulin varmaan häiritsemään sinua unelmissasi. Sinä uneksuit arvattavasti olevasi hovioikeuden neuvos tai jotakin sellaista?"

"En, minä uneksuin, että olin Macbeth, Skotlannin kuningas, ja elin jokapäivä ilossa ja komeudessa ja söin lämpimiä nahkasaappaita ja kylmiä iltasaarnoja kauppapuodista sisä-Afrikassa, siksi kuin minä syntymäpäiväpidoissa pudotin hengellistä teetä uudelle silkkihameelleni ja rangaistukseksi tästä tuomittiin soittamaan gavotteja elinaikani!"

"Ole huoleti, vielä ei ole mitään vikaa ymmärryksessäni. Minulla on vaan pää täynnä naisväen loruja ja perheellisiä huolia."

"Niin, näetkö sinä, aviosäädyllä on hyvät puolensa, mutta sillä on myöskin pahat puolensa."

"Kuinka voit sitä kysyä? Mutta me olemme menneet liian aikaiseen naimisiin. Meidän olisi pitänyt odottaa pari vuotta. Betsy on aivan nuori, pelkkä lapsi, eikä hänestä tulekkaan aikaihmistä niin kauvan kuin nämät tädit juoksentelevat täällä ja sekaantuvat meidän asioihimme."

"Kuuleppas Faerder, minulla on ehdotus sinulle. Muuta maalle, niin pääset niistä siunatuista sukulaisista ja kaupungin kalliista huvituksista. Veljeni, pappi, kirjoittaa että asianajaja siinä seudussa on kuollut, Lähde sinne, niin ansaitset kaksi sen vertaa, mitä täällä kaupungissa, jossa on asianajajia joka nurkassa."

"Maaelämä! Olla maalla, sen käsittää hän siksi, että asuu jossakin schveitsiläisessä huvilassa Ladegaards-oenillä ja käy vaaleassa hameessa ja paimenhatussa ja noukkii maamansikoita."

"Hyi, Faerder, nyt teet väärin vaimollesi. Minun mielestäni ovat sekä hän että hänen sisarensa kaksi mitä rakastettavinta naista, mitä koskaan olen tavannut."

"Niin, sinä olet oikeassa. Anna on oiva tyttö. Niin kelvollinen ja niin reipas ja sitä paitsi niin vaatimaton, järkevä ja rakastettava."

Hän tiesi, että Faerderillä nuorena miehenä ollessaan oli ollut hyvin helposti syttyvä sydän ja että hän oli ollut rakastuneena milloin yhteen milloin toiseen ja se olikin ollut syynä siihen, että hän jäi niin kauvan naimattomaksi.

Sen tähden oli se ajatus aivan lähellä, että Faerder oli nyt rakastunut kälyynsä, ja se oli Hardingin mielestä jotensakin luonnollista.

"Eihän sitä voi välttää; onhan minulla joka päivä tilaisuutta verrata heitä."

"Miehen täytyy lähteä maalle, ja mitä pikemmin sitä parempi", ajatteli
Harding rummuttaen koneellisesti tahtia Triinan lauluun.

"Kuuletko mitä Triina sanoo? Hän on oikeassa, Hankkikaamme itsellemme lasi viiniä karkoittaaksemme surua. Eikö sinulla ole hiukan punssia? sitten sytytämme sikarit ja haastelemme iloisesti kuten ylioppilasaikanamme."

Triina oli hyvin iloinen kyökissä, mutta huomattuansa tohtorin, laskeutuivat hänen kasvonsa totisiin ryppyihin.

"Minkätähden olet niin totinen, kaunis Triinani?" kysyi tohtori. "Minkätähden eivät hymyn jumalattaret tanssi sinun poskiesi ruusutarhassa?"

"Kun on surua sydämmessä ja särkyä takahampaissa ja ainoastaan 18 taaleria vuotuisena palkkana, ei ole mitään syytä nauraa."

"Minulla ei ole muuta iloa tässä maailmassa, kuin käyttää neilikkarohtoja ja pitää vetolaastaria korvain takana."

Sikarit savusivat ja ystävykset haastelivat iloisesti, Hardingin hyräillessä erästä ylioppilaslaulua ja Faerderin säestäessä.

He eivät huomanneet, että Betsy, Anna ja kaikki kolme tätiä astuivat sisään.

"Kas, miltä täällä näyttää", sanoi Dortha. "Tupakan savua ja spriihöyryjä. Luulisipa tulevansa julkiseen ravintolaan."

"Faerder oli hiukan huonolla tuulella", sanoi tohtori hiukan hämillään, "ja sentähden —."

"Sentähden täytyi hänen lohduttaa itseään pullolla ja tovereillaan.
Sehän on niin luonnollista."

"Niin täti", vastasi asianajaja kiivaasti, "sukulaisissa on usein enemmänkin kuin tarpeeksi."

"Minusta on ikävää, että läsnäoloni saattaa eripuraisuutta perheesen. Mutta onhan aina niin, että kun mies menee naimisiin, ovat hänen ystävänsä kadottaneet hänet."

"Silloin pitäisi teidän mennä niin pian kuin mahdollista naimisiin, herra Harding", sanoi Dortha. "Se olisi varmaan parhainta sekä teille että — ystävillenne."

"Jos tietäisin olevani ystävälleni tai hänen vaimolleen vaivaksi, vetäytyisin silmänräpäyksessä takaisin. Mutta kosk'ei rouva vielä ole lausunut mielipidettään, odotan minä hänen tuomiotaan. Teidän käskystänne, rouvani, hyppään minä halusta ulos akkunasta."

"Mitä vielä! Niin suuria vaatimuksia ei minulla ole. Minä olen täydellisesti tyytyväinen, jos käytätte — ovea."

Täti Greetta, joka ei ollut ymmärtänyt mitään keskustelusta, katseli pelastaneena Betsyä.

"Hänellä on hammassärkyä", sanoi Anna päättäväisesti ja sai hänet istumaan nojatuoliin sanomalehti kädessä.

"Nyt voit olla varma siitä, ettei hän pian palaa, se nahjus", sanoi
Dortha riemuiten.

"Niin, täti, nyt olet käyttäytynyt erittäin viisaasti", sanoi Anna. "Nyt raukee koko näytäntö huomenna tyhjiin; sillä tämän jälkeen ei herra Harding luonnollisesti tahdo näytellä Macbethin osaa".

"On luultavasti parasta kirjoittaa kaikille vieraille, ettemme huomenna voi ottaa heitä vastaan", pitkitti Anna. "Sillä sen perästä mitä täällä on tapahtunut, ei Faerder arvattavasti tahdo ottaa vastaan vieraita huomenna."

"On juuri niinkuin aina sanon, Riikka", sanoi Dortha. "Sinä loukkaat alinomaa ihmisiä loukkauksillasi."

"Ei, se olin luonnollisesti minä, joka sen tein. Minähän olen aina ilkeä ja epäkohtelijas, sinä sitävastoin olet laupeuden enkeli, joka liehut kaikkialla allekirjoitustarjouksia käsissä ja lakritsia taskuissa ja olet itse hurskaus."

"Mielestäni olisi parempi, että te, sen asemesta että väittelette, kuka on loukannut häntä, molemmat menisitte hänen asuntoonsa ja pyytäisitte häneltä anteeksi. Jos tapaus tulee tunnetuksi kaupungissa, antaa se vaan aihetta lörpötykseen."

"Minä en välitä ollenkaan koko näytännöstä", sanoi Betsy jäätyänsä kahdenkesken sisarensa kanssa.

"Se olikin ainoastaan tekosyy, jota käytin tätiä varten. Minulla oli tärkeämmät syyt. Ensiksikin oli tohtori loukattu, ja toiseksi ei pidä olla eripuraisuutta sinun ja miehesi välillä. Sellaiset pienet kotoiset kohtaukset voivat kyllä näyttää vähäpätöisiltä, mutta niillä voi usein olla mitä hirveimmät seuraukset."

"Mutta minä olen väsynyt tuohon tohtoriin. Hän juoksee täällä joka päivä. Hän ei voisi tulla useammin, jos hän kävisi kosimassa."

"Turhaa puhetta; hän etsii vaan Hermannia. Kun he kaksi ovat yhdessä, nauraa, laskee pilaa ja laulaa Faerder, mutta kun minä yksin olen hänen kanssaan, on hän nurea ja hiljainen, ja istuu vaan työskentelemässä. Minä olen varma siitä, että hän pitää Hardingin seuraa minua hupaisempana."

"Vai niin, olethan oikein mustasukkainen tohtorille; sentähden ajat siis hänet ulos ovesta. Tiedätkö, mikä on seuraus siitä?"

"Niin, kun ei miehesi voi kotona kaikessa viattomuudessa ottaa lasia hyvän ystävän kanssa yhdessä, menee hän kaupungille, ja jos hän vaan alkaa käydä ravintoloissa, niin —."

"Siinä suhteessa olen aivan huoleton; Herman ei koskaan ole unhoittava velvollisuuksiaan hyvänä puolisona."

"Velvollisuuksiaan! Oletko sinä myöskin varma siitä, että aina olet täyttänyt velvollisuutesi hyvänä vaimona?"

"Kuinka usein tulee miehesi kotia konttoorista päivälliseksi tapaamatta muita kuin ikävän palvelustytön, ja kuinka usein hänen täytyy syödä huonosti valmistettua ruokaansa yksin, ikävässä, tyhjässä ruokasalissa? Kuinka usein istuu hän kotona ja tekee työtä sinun ollessasi konserteissa ja teaattereissa, ja ainoa huvi, joka hänellä on, on seista ulkona kylmässä etehisessä ja odottaa kunniaa saada saattaa sinua kotia."

"Etkö myöskin usko, että hän useana iltana mieluummin istuisi rauhassa kotonaan ja lepäisi päivän vaivoista, jos sinä tahtoisit tehdä kotona-olon hiukan hupaisemmaksi hänelle? Vaan ei, sitä ei hän voi. Hänen täytyy ottaa päällensä mustat vaatteet ja seurata sinua iltamiin, vaikka tiedät, että hän pitää sitä ikävänä, tahi myöskin mennä tanssiaisiin, vaikk'ei hän tanssi, vaan ainoastaan seisoo ja on harmissaan, kun sinä keikailet liian paljon herrojen kanssa."

"Oi vaiti, vaiti, sinä olet oikeassa! Minä olen ollut liian itsekäs ja ajattelematon. Mutta mitä tahdot, että minun pitää tekemän?"

"Sovi miehesi kanssa ja kirjoita muutama rivi herra Hardingille, jossa pyydät anteeksi käytöstäsi."

Betsy istuutui kirjoituspöydän ääreen ja Anna nojautui hänen ylitsensä ja luki.

Kumpainenkin oli niin kiintynyt tähän, etteivät he huomanneet Triinan menevän huoneen läpi ruokasaliin, jota salista eroitti ainoastaan oven esirippu.

"Ei suinkaan", sanoi Anna hymyellen. "Et saa antaa sen kielevän, ilkeän piian tietää, että lähetät tohtorille helliä kirjeitä, niin voisi hän pilata maineesi. Minä jätän kirjeen portinvartialle hänen asunnossaan."

Anna lähti pois, ja Betsy meni sänkykamariin, jossa hän istuutui nojatuoliin kakluunin luo ja vaipui romaanin lukemiseen.

Triina järjesti ruokakaappia ja asetti kaikki niin pontevasti paikoilleen, että suuri joukko posliiniastioita sai enemmän tai vähemmän vaarallisia haavoja.

"Se kielevä, ilkeä piika! Kiitoksia mielistelystä neiti! Sen panemme kyllä muistiin. Vai niin, rouva lähettää tohtorille rakkauden kirjeitä. Sentähden ei siis tohtori ole koettanut suudella minua neljääntoista päivään. Ja minä kun luulin sen olevan sentähden, että käytin kresootirohtoja hampaissani."

Täti Riikka tuli yksin takaisin kertoakseen Betsylle, että tohtori oli lepytetty. Hän oli tavannut hänet kadulla, juuri kun hän oli eronnut asianajajasta, joka oli mennyt konttoriinsa työskennelläkseen siellä loput ehtoopäivää.

"Neiti luultavasti tietää, että rouva ja tohtori Harding ovat kirjevaihdossa keskenään. Neiti Anna on kirjeenkantajana."

"Luulen että tyttö on hullu. Betsyhän ajoi äsken tohtorin melkein suoraan ulos ovesta."

"Pelkkää kometiiaa, neiti. Te ette suinkaan luule, että hän tulee tänne jok'ainoa päivä asianajajan tähden. Pitäkää vaaria; nyt on rouva saanut asianajajan konttooriin. Kymmenen minuutin kuluttua on tohtori täällä."

"Minä menen heti Faerderin luo puhumaan tästä. Mutta varo itseäsi puhumasta valhetta, Triina."

"Voin tehdä valan, että neiti Anna on vienyt tohtorille hellän kirjeen rouvalta, joksi hän sitä kutsui. Hän sanoi vielä, ett'en minä saisi viedä kirjettä, koska se helposti voisi pilata hänen maineensa, He eivät tienneet, että minä kuulin joka sanan."

Riikka ei kuullut enempää. Hän riensi pois ja tuli hengästyneenä asianajajan konttoriin.

Faerder istui kirjoittamassa ja kohotti kärsimättömästi kasvojaan, kun täti Riikka näyttäytyi.

"Faerder", sanoi Riikka juhlallisesti. "Tosin on Betsy sukulaisemme; mutta yhden seikan tahdon sinulle sanoa, ja se on, että jos hän tekee sinulle vääryyttä, niin ei kukaan ole uskollisemmin pitävä puoltasi kuin me."

"Se merkitsee sitä, että sinä olet elättänyt kärmettä povellasi.
Tohtori ja vaimosi aikovat pettää sinua, ellei se jo ole tapahtunut."

"Hirveästihän te vainootte tohtori parkaa. Mutta tämä tapaus on kuitenkin aivan mahdotonta, rakas täti."

"En itse olis sitä uskonut, ellei minulla olisi ollut todistusta käsissäni", vastasi Riikka ja kertoi mitä Triina oli sanonut.

"Ei, täti se on mahdotonta. Ja kuitenkin, miksikä ei? Hänhän on nuori, kaunis, sukkela ja miellyttävä. Ja mitä etuja on minulla? Mutta pettää minua niin ystävyyden naamarin peitossa! Ei, täti, se on mahdotonta!"

"Ehk'ei asianlaita ole niin huono, kuin luulemme. Mutta yksi asia on sinun tehtävä. Mene kotiisi ja katso oliko hän todellakin siellä. Älä muutoin anna heidän mitään huomata, ettei se herättäisi julkista pahennusta. Kun kestit ovat huomenna loppuneet voit olla varma siitä, että otamme Betsyn puheillemme."

Triina otti kääreen poskiltaan, silitti hiuksiaan ja iski veitikkamaisesti silmää tohtorille:

"Kyllä, kiitoksia, nyt olen melkein terve. Minä olen lakannut käyttämästä kresoottia", sanoi hän ja pyyhkieli kiekailevasti suutaan. "Haluaako tohtori jotakin?"

"Kyllä, kiitoksia, voisitteko hankkia minulle lasin vettä. Minä juoksin niin nopeasti."

"Mielestäni alkaa neitsyt tulla jotensakin tunkeilevaksi", ajatteli tohtori, jäätyänsä yksin. "Nuo naiset ovat kauheat. Ei voi laskea hiukan pilaa heidän kanssaan, ilman että he uskovat, että on hullusti rakastunut heihin. Voin vaikka vannoa, että tyttö huvittelee mielessään tulevansa kerran rouva Hardingiksi. Hyvä, niistä haaveista olemme heti parantava hänet."

"Kiitos", sanoi tohtori tyynesti ja istuutui nojatuoliin kaivellen rouvan ompelukorissa.

Paussi, jonka kuluessa tohtori leikki kahdella lankarullalla katsomalla
Triinaan.

"Mutta, rakas Triina, minä en tosiaankaan tiedä antaneeni sinulle mitään todistusta rakkaudestani."

"Vai ette? Voitteko kieltää antaneenne minulle kaksi parterripilettiä, yhden kahdentoista skillingin hunajakakun ja pullon hammasrohtoja?"

"Pelkkää pilaa! Oi, ne miehet ne miehet!" nyyhki hän ja vaipui vieressä olevalle tuolille.

"Kas niin, nyt pyörtyy hän", mutisi tohtori. "Näkyy, että hän on palvellut hienommissa perheissä. Hän käyttäytyy kuten vallasnainen."

"Minä tapasin sisarenne kadulla", sanoi tohtori, "ja hän jätti minulle tämän kirjeen. Minä riensin heti tänne kiittääkseni teitä sydämmellisesti."

"Minunpa on teitä kiittäminen siitä, että tulitte. Olen syvästi katunut käytöstäni. Rohkenenko toivoa, että olette antaneet minulle anteeksi?"

"Näettekö, minun mieheni — mitä siellä seisot ja odotat?" sanoi hän kääntyen Triinan puoleen, joka vielä seisoi oven suussa.

"Olen niin väsynyt, että tuskin jaksan laahata itseäni eteenpäin", sanoi Triina ja purjehti hiljaa ulos.

"Katsokaa tohtori", jatkoi Betsy, "mieheni on viime aikoina aina ollut huonolla tuulella. Kuten tiedätte tutustuimme aivan sattuman kautta, ja kun hän meni naimisiin, oli hän jo vanha poika. Nyt alan pelätä, että hän katuu naimistaan ja haluaa takasin vanhanpojan elämään, ja minä olen luullut, että — että —."

"Niin, minä myönnän sen. Mutta nyt olen saanut toiset ajatukset. Minä pelkään olevani itse syynä hänen huonoon tuuleensa. Minä olen ollut huvituksiin taipuvainen, itsekäs ja laiminlyönyt perhettäni. Mutta minä tahdon koettaa parantaa itseäni. Sanokaa minulle, tohtori, te ette siis ole suuttunut enää, Te olette siis antaneet minulle anteeksi?"

"Aikoja sitten. Mutta rangaistukseksi siitä, että ajoitte minut ulos ovesta, saatte nyt pitää minua täällä koko illan. Faerder tulee kai pian."

"Sitä ei tarvita, vielä on kyllin valoisaa. Sitä paitsi tulee kuu pian esille."

"Kyllä, kiitos vaan, vaikka se on jotensakin vaarallinen toimi. Onneksi olen naitu rouva, muutoin olisi teidän laitanne huono."

"Uskon. Meillä naisilla ei koskaan ole miehet enemmän vallassamme, kuin käyttäessämme heitä kerinpuuna. Silloin riippuu heidän kohtalonsa sanan oikeassa merkityksessä yhdestä langasta."

Keriessään pudotti Betsy kerän. Harding kumartui sitä ottamaan. Kerä kieri edemmäksi ja hänen täytyi ryömiä nelinkontin saadakseen sen kiini, jonka jälkeen hän hymyellen ja polvillaan ojensi sen Betsylle.

"Ei suinkaan", sanoi Harding ja nousi. "Sinä kyllä tapaat minut vaimosi jalkain juuressa, mutta ole huoleti. Minä otin vaan ylös hänen lankakeränsä."

"Sinä et missään tapauksessa ole ainoa narri, jonka hän on vanginnut lankoihinsa."

"Herman", sanoi Betsy, "minä käyttäydyin huonosti aamupäivällä. Tohtori on jo antanut minulle anteeksi, nyt et sinäkään saa enää olla vihainen."

Monta ajatusta lensi hänen aivojensa läpi. Tämä kirje, tuttavallinen asento kuutamossa, kaikki näytti syyttävän heitä.

"Herman", sanoi Betsy pitkän vaitiolon jälkeen, "et vielä ole sanonut antavasi minulle anteeksi sitä, että olin epäkohtelijas Hardingia kohtaan."

"Eikö sinulla ole ainoatakaan ystävällistä sanaa sanottavana minulle? Muistatko kaksi kuukautta sitten, kuinka lupasit, ett'et olisi liian ankara minua kohtaan, sentähden että olin niin nuori ja kokematon. Nyt olen ollut paha ja nyt pyydän anteeksi ja silloin saavat lapset aina anteeksi, vaikk'eivät olisikaan niin ilkeitä."

Hän oli mennyt miehensä luokse ja istuutunut jakkaralle, nostaen kätensä häntä kohden.

"Ei, katsoppas, niin kaunista! Tuossa istuvat nyt molemmat rakastavaiset aviollisessa paratiisissaan —."

"Niin, täti", sanoi Faerder, "puuttuu vaan käärme, että kuvaus olisi täydellinen."

"Sitä voi kai herra Harding näytellä vierasrollina", sanoi Riikka terävästi.

Hän oli pantu pesemään laseja, jota hän tekikin aivan moittimattomasti sillä poikkeuksella kuitenkin että hän silloin tällöin pudotti jotakin lattialle.

Dortha ja Riikka seisoivat kumpikin puolellansa ruokasalin ovea ja puuhasivat ahkerasti ripustamalla seppeleitä seinälle.

Seisoessaan siellä kumpikin alustallaan olisivat he aivan hyvin sopineet koristuksiksi ja olleet olevinaan kaksi vanhanaikuista laulunjumalattaren kuvapatsasta. Jokainen olisi sanonut, että täti Dortha oli Melpomene, murhenäytelmän jumalatar, ja täti Riikka olisi silloin välttämättömästi ollut Polyhymnia, kaunopuhelijaisuuden jumalatar.

"Triina, ota molemmat palmut, jotka olemme puutarhurilta lainanneet, ja kanna ne aholle."

"Sano minulle täti", sanoi Anna, jonka piti olla suflöörinä, "kuinka saat ruokasalin muutetuksi ahoksi?"

"Kyllä sen helposti saamme. Perälle panemme kolme joulukuusta ja yhden oleanderin, ja sitten on meillä palmu kummallakin puolella. Se tulee erinomaisen luonnollista."

"Sitä et tiedä sinä enkä minäkään, sillä emme ole kumpikaan olleet siellä."

"Kuinka käy, Greetta" kysyi Riikka. "Herra Jumala, sinä et saa pudottaa vettä Faerderin papereille. Odotappas, minä siirrän sekä ne että läkkitolpon neulomapöydälle. Todellakin olen milt'ei unhoittanut jäätelön. Faerder, et saa sulkea akkunaa sänkykamarissa, silloin ei jäätelö tule kylmäksi. Ajaa partaasi? Sitä voit sentään tehdä."

Riikka ja Dortha riensivät huoneesta ja Greetta jäi istumaan yksin lasien kanssa.

Heti senjälkeen tuli Betsy huoneesen, aivan vaipuneena rolliinsa, jota hän luki ulkoa.

"Helvetti on pimeä! — Hyi, mylord, hyi! soturiko ja pelkuri? — Mitä me sitä pelkäämme, kun ei kelläkään ole voimaa vaatia meitä tilille. — Mutta kukapa olisi uskonut siinä vanhuksessa niin paljon verta olevan? — Fifen thaanilla oli vaimo, missä hän nyt on? — Mitä? Eikö nämät kädet koskaan tule puhtaiksi?"

"Peskää ne vihreäsoovalla, rouva, niin teen minä aina", sanoi Triina mennessään huoneen läpi onnettoman lady Macbethin käydessä käsiään hieroen.

Ovessa tapasi hän asianajajan, joka jurona ja nurjana tuli sänkykamarista. Hän oli juuri ajanut partansa ja piti nenäliinaa poskellaan.

"Niin, tiedän sen, olen raapinut nahan leuastani. Täti Riikka on leikannut sahramileipää partaveitselläni."

"Niin, minun mielestäni voi todellakin saada kuumetaudin sellaisessa sekasotkussa kuin täällä on", sanoi asianajaja istuessaan akkunan ääreen ja katseli kadulle.

"Aina vaan se vereltä haisee; kaikki Arabian höysteet eivät voisi tuoda pientä kättä hyvänhajuiseksi saada. Oh, oh, oh!"

Betsy käveli silmät ummessa lattialla ja kaatoi kumoon neulomapöydän, niin että villalangat ja sisäänjättökirjoitukset uiskenteli musteessa.

"Mutta mitä sinä teet? Kaikki asiapaperini ovat pilatut. Voisit katsella hiukan eteesi, rakas ystäväni!"

"Herra Jumala, et suinkaan voi vaatia, että katson eteeni, kun olen lady Macbeth, joka käy unissaan."

"Minä en ole enemmän kuin ihminen, minäkään! Minä en voi tehdä enempää kuin yhtä kerrassaan. Minä en voi pestä lattiaa, kun seison palmut käsissä."

Täti Greetta katseli suurella mieltymyksellä tapahtunutta onnettomuutta ja pudotti siitä syystä suuren hedelmämaljan.

"Heittäkää yhtä kernaasti kaikki kerrassaan lattialle. Kuta ennemmin me tulemme kerjäläisiksi, sitä parempi. Paras on tehdä piina niin lyhyeksi kuin mahdollista."

"Hän sanoo, että saat luvan olla hiukan varovaisempi, täti", sanoi
Betsy ja katseli nuhtelevaisesti miestään.

"Hyi, Herman, en todellakaan tunne sinua enää näinä viime aikoina.
Sinusta on tullut aivan toinen ihminen."

"Niin, se on minun myönnettävä. Olisi ollut parempi antaa minun hukkua se kerta, kun hyppäsit höyrylaivasta veteen pelastaaksesi minut."

"Niin, sitä höyrylaivamatkaa en koskaan unhoita. Olihan se tuon kylmän kylvyn jälkeen laineissa, kun me tulimme —"

"On kyllä minun täytyy itkeä, kun ajattelen, että sillä kertaa uskalsit henkesi pelastaaksesi minut ja nyt viet minut viimein hengeltä kylmyydelläsi. Sinä et enää rakasta minua."

"Kuuleppas rakas ystäväni, minun mielestäni voisivat ne kohtaukset riittää sinulle, joita sinun on illalla näytteleminen, niin ettei sinun tarvitse antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat tulevat. Mutta jos kaikin mokomin tahdot, niin saat tyytyä täti Greettaan yleisönä. Minä vetäydyn takasin."

Harding tuli katua ylöspäin. Hän koetti muistella rolliaan, mutta hänen ajatuksensa olivat toisaalla.

"Minulla ei ole vähintäkään halua koko tähän juhlaan", ajatteli hän. "Minusta on melkein kuin tanssisimme ruutimiinan päällä ja että koko talo jonakuna päivänä räjähtää. Olen melkein varma siitä, että Faerder rakastaa vaimonsa sisarta. Aina siitä asti kun hän lausui nuo onnettomat sanat, on hän ollut vaiti ja totinen ja melkein koettanut välttää minua, ja myöskin voi nähdä, että hänen vaimonsa kärsii hänen huonosta tuulestaan. Kunhan hän vaan ei ole ruvennut epäilemään. Valittihan hän siitä, että miehensä oli niin nureissaan."

Tohtori seisahtui ja näytti huomaavan erittäin tärkeäksi painaa. kävelykeppinsä niin syvälle kuin mahdollista lumihankeen.

"On todellakin hävitöntä, ettei Faerder voi tyytyä niin suloiseen vaimoon kuin hänellä on."

"Hän tarvitsisi piiskaa, sitä hän tarvitsisi", mutisi hän ja löi säälimättömästi lumihankeen keppiänsä.

"Mutta sisar on muutoin myöskin suloinen. Minulla olisi melkein halua itse naida hänet. Sehän oli aate! Sen kautta tekisin myös ystävällenikin sen palveluksen, että parantaisin hänet hulluudestaan; sillä niin hävittömän julkea ei hän suinkaan voi olla, että rakastuu parhaan ystävänsä vaimoon varsinkin kun se on hänen kälynsä. Tyttö parka, hän ei suinkaan aavista olevansa niin monen rakkauden esineenä. Mutta suloinen on hän."

Hän nousi puoleksi pystyyn tohtorin astuessa sisään, ja koetti pyyhkiä pois kyyneleensä.

"Te olette mieheni paras ystävä, niin ett'en teiltä tarvitse mitään salata. Faerder on ollut häijy minua vastaan syntymäpäivänäni. Hän ei enää rakasta minua."

"Eikö niin, tohtori, hammas on vedettävä ulos?" sanoi täti Greetta huolestuneena.

"Muutoin ei hän voisi olla niin julma. Olen vakuutettu siitä, että hän lempii toista."

Betsyn silmässä välähti niin kummallisesti, mutta hän hillitsi itseään heti.

"Ei, rakas rouvani, minä luulen, että erehdytte. Sitä tunnetta ei voi kutsua rakkaudeksi. Hän kunnioittaa häntä, hän ihailee hänen sulouttansa, hänen lempeyttänsä ja hänen hyviä ominaisuuksiaan, joita hän on tilaisuudessa näkemään joka päivä, mutta rakastaa häntä — ei."

"Häntä? Löytyy siis tosiaankin eräs 'hän'?" sanoi Betsy ja syvä tuska kuvautui hänen kauniissa kasvoissaan.

"Mutta minä vakuutan teille, rouvani", sanoi hän innokkaasti, "ei ollut ollenkaan tarkoitukseni —."

Täti Dortha oli vaatetettu mustaan silkkiin ja nurinpäin käännettyyn turkkiin ja päässä oli hänellä kultapaperinen kruunu. Toisessa kädessä piti hän kartiinipuuta ja toisessa omenaa.

"Mutta minä sanon sinulle, Dortha, sinä olet käsittänyt aivan väärin rollisi. Duncan, Skottlannin kuningas, ei suinkaan ole voinut näyttää tuollaiselta."

"Silloin saan minä sanoa, että sinä olet käsittänyt rollisi aivan oikein, Riikka, Noita-akka on varmaan näyttänyt aivan sellaiselta kuin sinä nyt."

"Se on Riikka vaan, joka yhä minua loukkaa, tohtori. Onko teillä mitään muistuttamista pukuin suhteen? Tässä on kruunu, valtio-omena ja valtikka, ja tässä on kärpän nahkainen mantteli. Niin se on tietysti vaan oravannahkaa, mutta ei siitä ole niin väliä."

"Tietysti ei, mutta minä luulin sentään, että teillä olisi housut ja takki mustan silkkihameen asemesta."

"Ole vaiti, Riikka, Minä, Jumalan kiitos, ymmärrän liian hyvin mikä on sopivaa, tahtoakseni näytellä kuningas Duncania miehen vaatteissa. Ainoastaan siitä en ole selvillä, pitääkö minun tulla sisään syöden valtio-omenaa, sillä nämät grawensteinilaiset ovat niin hirmuisen happamia."

"Minä harjoittelen vaan rolliani", sanoi hän kyynelten tukahuttamalla äänellä. "Fifen titaanilla oli vaimo; missä hän nyt on?" huusi hän syvällä tuskalla.

"Bravo, se oli mainiosti näytelty. Katsokaamme nyt, muistaako Greetta vastaukset", sanoi Riikka ja nipisti Greettaa käsivarteen.

"Ei, tiedätkö, jos tällä tavalla pitkität lasien pesemistä, saavat vieraat juoda limonaadia teekupeista, Tässä on täänpäiväinen sanomalehti. Minä teen loput. Dortha, tahdotko olla hyvä ja antaa Triinan tulla lakaisemaan pois lasisipaleet, niin näytän minä tohtorille vaatetushuoneen. On jo aika, että kukin ajattelee pukuansa. Tunnin kuluttua ovat vieraamme täällä."

Betsy jäi taas yksin täti Greetan seuraan, joka istui ja ahmi murhia ja onnettomuuksia.

Betsy istui epätoivoissaan ja ajatteli, kukahan se nainen olisi, jota Faerder lempi ja jonka hyviä ominaisuuksia katsomaan oli hänellä tilaisuutta joka päivä.

"Ei, mutta tämäpä vasta oli kauhea tapaus. Ajatteleppas, eräs mies italiassa on myrkyttänyt itsensä, sentähden että rakasti vaimonsa sisarta."

"Hän rakasti vaimonsa sisarta, Sen kirjoitti hän kirjeesen ja otti sitten arseniikkia. Vaimo on tullut hulluksi ja käly on mennyt luostariin."

"Olisikohan se sallimuksen viittaus?" ajatteli Betsy ja nojautui vavisten tuolin selkää vastaan. "Rakastaisiko hän Annaa? Olisiko hänen ystävällisyytensä ja sydämmellinen hellyytensä häntä kohtaan muuta kuin veljellistä rakkautta?"

"Tässä on myöskin huvittava kertomus eräästä englantilaisesta, joka putosi alas korkealta tunturilta ja halkasi päänsä, mutta on nyt jotensakin terve. Luenko sen sinulle?"

"Kas niin, Greetta, nyt et saa enää lukea, sinun pitää ajatella pukuasi. Tule nyt."

"Minulla on ainoastaan yksi lapsenmurha jälellä. Anna minun vaan lopettaa se, niin seuraan sitten sinua."

Heidän mentyänsä vaipui Betsy taas sohvalle ja raju itku tunkeutui hänen ahdistetusta rinnastaan.

Tohtori tuli takasin. Hän istuutui Betsyn viereen ja puheli hänen kanssaan niinkuin sairaan kanssa.

Hän lohdutteli häntä ja kuvaili hänelle, että jos Faerder vaan tulisi pois kaupungista ja Annan läheisyydestä, unhottaisi hän onnettomuutta tuottavan kiihkonsa; hän pyysi myös, ettei Betsy kantaisi mitään vihaa sisartaan vastaan, joka luultavasti oli aivan tietämätön siitä rakkaudesta, jonka oli herättänyt.

"Kiitos ystävällisyydestänne", sanoi hän ja tarttui tohtorin käteen.
"Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle."

Oven esirippu vedettiin samassa syrjälle, ja Faerderin vaaleat kasvot näkyivät niiden takaa sekä Betsyn että Hardingin sitä huomaamatta.

Asianajaja oli katunut kovaa käytöstään vaimoansa kohtaan ja hän aikoi juuri mennä sanomaan pari lepyttävää sanaa, kun huomasi, että hänen vaimonsa istui tohtorin käsi kädessään.

"Nyt ei ole enää mitään epäilystä", sanoi hän itsekseen ja meni nopeasti huoneesensa, johon hän sulki itsensä.

"Nyt on kai jo aika ajatella vaatettamista ja ottaa iloisen katseen siksi, kun vieraat tulevat. Tänä ehtoona voin sanoa näytteleväni oikein komediiaa."

Kukin talo näyttää päivää jälkeen pitojen samallaiselta kuin nainen päivää jälkeen tanssijaisten.

Asianajaja ja hänen rouvansa istuivat ruokasalissa, palmujen ja joulukuusten joukossa ja söivät ääneti suurusta.

Betsy näytti kalpealta ja kärsivältä, ja Faerder tuijotti synkästi eteensä.

Kuitenkaan ei hänellä ollut mitään syytä olemaan tyytymätön eilispäivän juhlaan; sillä ottamatta lukuun muutamia pienempiä onnettomuuksia, niin kuin esimerkiksi se, että täti Riikka oli täyttänyt lamput valkoisella viinillä ja kaatanut fotogeeniöljyä jäätelöön, olivat pidot käyneet hyvin onnellisesti.

Betsy ja Harding olivat näytelleet mainiosti herrasväki Macbethia, melkein aivan liian hyvin asianajajan mielestä.

Kuitenkaan ei tohtori ollut seurustellut näytännön jälkeen paljon
Betsyn kanssa, jota vastoin hän kokoillan oli ollut Annan seurassa.

Asianajaja nousi pöydän äärestä; Betsy painoi kättä otsaansa vastaan ja huokasi.

"Kun olen mennyt, lähetät luultavasti noutamaan tohtoria", sanoi hän pilkallisesti.

"Älä näytä niin viattomalta, rakas ystäväni. Minä tahdon sanoa sinulle vaan yhden asian. Eilen ajoit tohtorin ulos ovesta; tänään otan minä sen tehtäväkseni, jos hän tulee."

"Kun sinulle sanon, että seisoin eilen oven esiripun takana, ollessasi yksin hänen kanssaan, toivon, että käsität —."

Asianajaja ei ollut kuullut mitään, mutta hän vastasi kuitenkin juhlallisesti:

"Siinä tapauksessa voin aivan hyvin ymmärtää, että vihaat häntä", sanoi
Betsy kylmästi.

Asianajaja oli mennyt huoneesensa ja tuli nyt takaisin pieni revolveri kädessä.

"Näetkö tätä sievää kapinetta?" sanoi hän hurjalla hymyllä, "Kaksi kertaa olen tavannut tohtorin ja sinut pää tuttavallisesti päätä vastaan. Jos minä tapaan hänet kolmatta kertaa, ammun ensin häntä otsaan ja sitten itseäni. Nyt menen vaan kaupunkiin ja hankin itselleni hiukan ampumavaroja. Eilen en tahtonut mitään sanoa, ettei tulisi julkista pahennusta, ja jos hän pysyy poissa täältä, en tahdo tehdä mitään vahinkoa hänelle; mutta jos hän tulee tänne, pitää hänen olla varoillaan. Muutoin on parasta, että ajattelemme avioeroa", lisäsi hän. "Sen jälkeen, mitä täällä on tapahtunut, on yhdyselämä meidän välillämme tuleva Kärsimättömäksi."

"Avioero", huokasi Betsy. "Siihen saakka on siis hänen onneton kiihkonsa saattanut hänet, ettei enää voi elää yhdessä minun kanssani. Ja Anna? Aavistaako hän hänen rakkauttansa? Ehkäpä hän vielä yllyttää sitä, Se ajatus saattaa pääni pyörälle. Kunhan en vaan tule hulluksi!"

"Mutta mikä on täällä hätänä? Onko taaskin ollut kohtauksia? Mikä sinua vaivaa?"

"Betsy kulta, usko huolesi minulle. Eihän kukaan ole läheisempi auttamaan ja lohduttamaan sinua, kuin oma sisaresi."

"Päästä minut, päästä minut!" huusi Betsy melkein hurjasti ja sysäsi hänet luotaan.

"Anna minulle anteeksi, minä olen niin ilkeä ja katkera; mutta se tulee ainoastaan siitä, että olen niin onneton, niin kovin onneton", sanoi nuori rouva syleillen kiivaasti sisartaan ja riensi sitten sänkykamariin.

Anna tahtoi seurata häntä; mutta ovi oli jo suljettu ja lukittu sisältäpäin.

"Samaa olen minäkin kysynyt. Minä pelkään että hän on enemmän sairas sielun kuin ruumiin puolesta. Minä en tunne sisartani; hänen hermonsa ovat ärtyneet ja hän on kiukkuinen, ja sama on hänen miehensä laita. Minä pelkään, etteivät he elä oikein onnellisesti yhdessä, ja kuitenkin tiedän, että suuresti rakastavat toisiansa. Ainoastaan pienet kotoiset kohtaukset katkeroittavat heidän elämäänsä, pelkät hullutukset. Betsy on myös vähän ymmärtämätön; mutta olen varma siitä, että hän kyllä parantaa itsensä. Minä olen puhunut vakavasti siitä hänen kanssansa."

"Niin, te olette niin hyvä ja järkevä. Voisi maksaa vaivaa mennä naimisiin, jos saisi teidän kaltaisenne puolison."

"Se ei taida olla vaikeata", sanoi Anna hymyillen. Harding pureskeli viiksiänsä ja näytti sitte tehneen suuren päätöksen.

"Neiti Anna", sanoi hän äkkiä, "minä vihaan kaikkia sievistelyitä enkä osaa teeskennellä huokailevata paimenta. Minä tahdon sentähden suoraan kysyä teiltä: tahdotteko tulla vaimokseni? Joka päivä on minulle selvemmäksi tullut, että lemmin teitä, lemmin teitä niin, kuin en ikänäni ennen ole ketään vaimoa lempinyt."

"No hyvä, te olette puhuneet suoraan. En minäkään tahdo teeskennellä, olla olevinani tunteellinen ja sanoa, että tarvitsen ajattelemisaikaa, että tämä oli niin odottamatonta, ja niin edespäin, sillä se ei olisi totta. Olen jo ymmärtänyt, että pidätte minusta ja — miksi sitä kieltäisin? — minä pidän myöskin teistä, eikä mikään ole oleva minulle rakkaampaa, kuin edistää teidän tulevaista onneanne, niin paljon kuin se on vallassani."

"Kiitos, kiitos, oiva tyttö!" sanoi tohtori, ja likisti häntä rintaansa vastaan.

"Mutta kun nyt olemme ajatelleet omaa onneamme, eikö meidän myös pitäisi pitää hiukan huolta ystävämme onnesta?" lisäsi hän hetken perästä, "Minua surettaa nähdä molempien kärsivän. Parhainta luulisin olevan että asianajaja muuttaisi maalle."

"Näetkö, lemmittyni", pitkitti tohtori, "kun sisaresi tulee pois kaikista näistä tyhjistä huvituksista, voisi hän valmistaa miehelleen hupaisemman kodon."

'"Ei, ei", sanoi tohtori nopeasti, "anna minun mieluummin tehdä se.
Luulen helpommin voivani saada hänet olemaan järkevä."

"Sitä luulen minäkin. Hän oli niin kummallisessa, kiihoittuneessa mielentilassa, sysäsi minut melkein hurjalla kiivaudella luotaan ja riensi huoneesensa, jonka oven hän lukitsi."

Tohtori huokasi. Hän käsitti vaan liian hyvin syyn Betsy paran kiivauteen sisartaan kohtaan.

"No hyvä, sitten kävelen hiukan sillä aikaa kuin pidät saarnaa hänelle. Ehkä pitäisi minun mennä konttooriin Faerderin luokse ja läksyttää häntä sillä välin. Hänellä voisi ehkä olla siitä hyötyä, sillä hän itse tietysti myöskään ei ole syytön."

Kesti jotensakin kauvan, ennenkuin he olivat ottaneet kunnolliset jäähyväiset toisiltaan.

"Rouva Faerder, avatkaa; minun pitää puhua kanssanne. Se olen minä, Harding, tulkaa hetkeksi ulos, minulla on tärkeä uutinen ilmoitettavana teille."

"Jumalani, tekö se olette, tohtori! Minä pyydän teitä, menkää, jättäkää hetipaikalla tämä talo, muutoin syöksette meidät kaikki onnettomuuteen."

"Onnettomuuteen! Ei, päinvastoin tahdon kertoa onnellisen tapauksen.
Sisarenne ja minä olemme kihloissa."

"Mitä puhutte? Oletteko te ja Anna kihloissa?" kysyi Betsy hämmästyneenä, heittäen samalla levottomia silmäyksiä kadulle.

"Olemme, ja sillä tyttöparalla ei ole mitään aavistusta Faerderin onnettomasta himosta. Jos te vaan voisitte suostuttaa miestänne muuttamaan kaupungista, tulisi kaikki hyväksi. Te voisitte silloin olla hiukan enemmän kotona ja — suokaat anteeksi — tehdä olon hiukan hupaisemmaksi miehellenne ja olla vähemmän sukulaistenne parissa ja huvituksissa, ja hän unhottaisi pian mielettömät rakkaudenhaaveensa."

"Ah, minä tekisin kernaasti kaikki, mitä voin, mutta se on jo liian myöhäistä, Hän on puhunut avioerosta ja sanonut, ett'ei hän voi kestää yhdyselämää minun kanssani."

"Niin, hän seisoi eilen oven esiripun takana ja kuuli keskustelumme, ja nyt on hän aivan raivoissaan teille, sentähden että olette kertoneet hänen salaisuutensa. Hän käy viritetyllä revolverilla taskussaan ja on uhannut ampua ensin teidät ja sitten itsensä, jos kohtaa teidät täällä."

"Minä melkein pelkään, että hänen laitansa on huono. Kaikissa tapauksissa ette saa härsyttää häntä enempää. Sentähden pyydän teitä menemään, ennenkuin hän palaa."

"No niin, rouvani, ehkä se on viisainta, vaikka — omasta puolestani en häntä pelkää."

"Ei, ei, ei ainoastaan teidän tähtenne, vaan minun tähteni, hänen tähtensä, meille kaikille on se parasta? Sentähden — menkää, niin olette kiltti."

"Jumalani, olen aivan unhottanut katsella akkunasta! Nyt meni hän portista sisään; minä kuulen jo hänen askeleensa portaissa. Kätkeytykää, kätkeytykää, minä pyydän teitä, muutoin murhaa hän meidät kaikki."

Tohtori seisoi neuvotonna. Hän joutui aivan ymmälle rouva-raukan kauhistuksesta.

"Ei, ei, sieltä löytää hän teidät! Juoskaa mieluummin suuren tulivarjostimen taakse. Se on vanha kapine, jonka lainasimme täti Dorthalta seuranäytelmää varten. Se on niin suuri että voi aivan hyvin kätkeä kokonaisen rykmentin sen taakse."

"Ette, kamiini ei ole kuuma. Siihen ei ole pantu hiiliä yhteen tuntiin.
Kiiruhtakaa vaan!"

"Asema tulee draamalliseksi", sanoi tohtori hymyillen, hiipiessään varjostimen taakse.

"Heti kun mieheni menee toiseen huoneesen, täytyy teidän käyttää tilaisuutta hiipiäksenne ulos."

Betsy tempasi äkkiä itselleen kirjailun, mutta hänen kätensä vapisi, niin että tuskin voi pitää kiini neulaa.

"Sehän oli kummallista, ett'en tavannut häntä. Arvattavasti ei hänellä ollut juuri halua kohdata minua."

Betsy tunsi tulistuvansa miehensä tuimasta äänestä. Hänen rohkeutensa kasvoi.

"Ei", sanoi hän ynseästi, "mielettömiä ihmisiä viritetyillä revolvereilla ei ole juuri hauska kohdata."

"Mieletön, niin sinä olet oikeassa", sanoi hän katkerasti; "mutta kuka on tehnyt minut mielettömäksi? Oi, Betsy, Betsy, että olet laiminlyönyt perheeni, että olet pitänyt tyhjiä huvituksia ja sukulaistesi seuraa miestäsi parempana, sitä voin antaa sinulle anteeksi; mutta että uskottomasti olet pettänyt minut, että olet ryöstänyt minulta parhaan ystäväni, johon luotin niinkuin itseeni, niin kuin sinuun, sitä en koskaan anna anteeksi! Nyt ei minulla ole mitään enää; olen kadottanut kaikki, mitä minulle oli rakasta, vaimoni, ainoan lapsuuteni ystävän!"

Tohtori viittasi, Anna katseli hämmästyneenä häntä. Hän viittasi taas ja Anna riensi hänen luoksensa.

Paksu lattiamatto, tukahutti hänen askeleittensa äänen, ja pian seisoi kumpikin suuren varjostimen takana piilossa.

Krenuliinien aikaan olisi tämmöinen tuskin voinut tapahtua; mutta nyörätyllä, ruumiin mukaisella ja uusimuotisella hameellaan otti Anna vähän tilaa.

Hiiliastia ja halkokoppa, jotka olivat varjostimen edessä, peittivät heidän jalkansa. Sanalla sanoen oli koko piilopaikka niin erinomaisen mukavasti toimitettu, kuin jos sen olisi tehnyt näytelmän johtaja tai romaanin kirjoittaja.

"Uskottomasti pettänyt sinut", sanoi hän. "En koskaan ole rikkonut sinua vastaan ja ystäväsi yhtä vähän; mutta sinä vihaat häntä sentähden, että hän on oivaltanut salaisuutesi ja ilmoittanut mielettömän rakkautesi minun viattomaan sisarparkaani."

"Rakkauteni sisareesi!" huudahti Faerder raivoissaan. "Ei, nyt menee se liian pitkälle. Jos luulet kaunistavasi luvatonta suhdettasi tohtoriin panettelemalla nuhteetonta sisartasi, niin erehdyt, paras Betsyni!"

Nuori rouva katsoi miestään ja toivon säde valaisi hänen vaaleita, itkeentyneitä kasvojaan.

Olisiko se mahdollista, että Faerder ainoastaan olisi mustasukkainen ystävälleen.

"Joko olemme molemmat hulluja", sanoi hän, "tai on tässä myöskin hirveä erehdys tapahtunut."

"Minun puoleltani ei ole mitään erehdystä. Minä tiedän, että olet lähettänyt rakkauden kirjeitä ja paljon muuta."

"Tarvitaanpa, tässä tarvitaan juuri selitystä, ja kun olen puhdistanut itseni syytöksistäsi, niin näytä minulle olevasi yhtä viaton."

"Kuule minua, Faerder, kuule minua tyyneesti, ehkä koko meidän tulevaisuutemme riippuu tästä selityksestä."

"Ne sukulaiset, ne sukulaiset", huudahti asianajaja epätoivoissaan, "ne vievät minulta hengen!"

"Tänään olemme päättäneet jäädä tänne syömään rääpijäisiä", sanoi
Riikka. "Tänään annan köyhieni —"

"Ei, minähän tietysti olen se, joka en koskaan voi antaa ihmisten olla rauhassa. Puhu suoraan ulos ajatuksesi, Riikka. Minähän olen niin tottunut salaviittauksiisi."

Ja täti Dortha silitti hiuksiaan peilin edessä, ja näytti siltä, kuin olisi hän joku Maria Stuart, joka parhaillaan vaatetti itseään mestauslavalle.

Täti Greetta, joka oli tullut kantaen kahden viimeisen päivän sanomalehti-kuormaa, istui jo vaipuneena nojatuoliin sanomalehden lukemiseen, ja etsi murhia viimeisen edelliseltä sivulta innokkaammin kuin salapoliisi.

"Niin, lämmintä ei täällä ole", sanoi Dortha. "Triina, tule panemaan valkeata kamiiniin."

Triina alkoi pistää puita kamiiniin, mutta huudahti hiukan hämmästyksestä nähdessään kihlatut varjostimen takana.

"Kyllä, te voitte olla varma siitä, että on tuleva kyllin kuumaa", sanoi Triina häijysti ja heitti suuria läjiä kivihiiltä kamiiniin. "Ehkä herra tahtoisi olla hyvä ja antaa minulle samalla rahaa kaaliksiin."

Hänen mustasukkaisuutensa heräsi uudistetulla voimalla; mutta hän hillitsi itsensä ja istuutui nähtävästi tyyneenä tuolille katsoen tutkivaisesti vaimoansa.

Betsy parka oli vähällä pyörtyä. Milloin oli hän kalpea ja milloin ajoi kauhistus tulisen punan hänen poskilleen, niinkuin myrsky ajelee pilviä taivaalla.

"Me lohdutamme itseämme sillä, että sinä tavallisesti puhelet kaikkien edestä."

Riikka ei vastannut Dorthan ilkeään muistutukseen, vaan kääntyi Greetan puoleen:

"Kyllä, on tapahtunut hirveä murha Berliinissä. Eräs leipuri, joka on paistanut vaimonsa rakastajan."

"Erään kadun varrella Berliinissä, joka on kaupungin suurimpia, asui vanha leipuri, jonka nuori kaunis vaimo oli luvattomassa yhteydessä erään sotilaan kanssa, joka oli miehen ystävä."

"Eräänä sunnuntaina oli rouvalla kohtaus rakastajansa kanssa leipomatuvassa. Kuullessaan miehensä lähestyvän, kätki hän rakastajansa leipoma-uuniin."

"Hän ei ollut kuitenkaan tietänyt, että uuni oli lämmitetty, ja kun sentähden onneton vaimo tuntia myöhemmin avasi uunin luukun, löysi hän kolme suurta teekakkua ja rakkaan luutnanttinsa — kaikki tyyni ruskeaksi paistettuina."

"Täällä on niin kuumaa, niin kauhean kuumaa", valitti Betsy ja puri nenäliinansa pitsejä.

"Täällä haisee poltetulta", sanoi Riikka. "Kunhan ei tuli vaan ole tarttunut johonkin."

Kaikki kääntyivät ja katselivat, niin kuin pilvistä pudonneina tohtoria ja Annaa, jotka niin kiireesti kuin mahdollista kiiruhtivat pois kamiinin luota.

"Niin, me kumpainenkin olemme ne, jotka olemme joutuneet tuleen ja liekkiin", sanoi Anna hymyillen, tutkiessaan poltettua reikää hameessaan. "Mutta näettekö, kun on palava rakkaus sydämmessä ja kuuma kamiini selän takana voi todellakin saada liian kuumaa."

"Jäätyämme yksiksemme voimme antaa täydellisen selityksen toisillemme ja sitten tahdon toivoa, ettei synny useampia väärin-ymmärryksiä meidän kesken."

"Mutta, Anna", sanoi Riikka, "mitä tämä ilveily merkitsee? Aatteleppas, kätkeytyä tuolla tavalla nuoren herran kanssa varjostimen taakse!"

"Se merkitsee, että Harding ja minä tahdomme julkaista kihlauksemme loistavalla tavalla. Samassa kun kaadoimme varjostimen, annoimme me esiripun kohota suuren aviollisen draamamme ensimäiseen näytökseen."

"Avioliitto ei ole ollenkaan draamallinen", sanoi asianajaja. "Se on vaan sarja kohtauksia."

"Mutta aina kulkee punainen lanka kappaleen läpi", sanoi Betsy lempeästi. "Ja tämän langan on rakkauden Jumala punonut."

"Ja sukulaiset ja ystävät pitävät siitä huolen, ettei langalta ole puuttuva solmuja", mutisi tohtori.

"No niin, me lähdemme maalle ja teemme avioliittomme pieneksi, rakastettavaksi idylliksi."

"Minä pelkään, että idylli käy ajan pitkään hiukan jokapäiväiseksi", sanoi Riikka.

"Olkaa huoleti, täti, voihan silloin tällöin tulla tilaisuutta pieniin kotoisiin kohtauksiin. Minä toivon, että te tulette välistä meille antamaan vierasrolleja?"

Minä seisoin suuren peililasi-akkunan edessä ja olin katselevinäni muutamia valokuvia; mutta se ei ollut totta.

Näin siellä ainoastaan yhden ruumiinkokoisen valokuvan omasta korkeasta persoonastani, puettuna uusimman muodin mukaan ja ylioppilaslakki päässä, jonka suuri tupsu lakasi olkapäätäni kuten naisten hameitten liepeet kadun vierustaa.

Hyi! En voi kärsiä sellaisia, jotka ovat ylioppilaita reaalisessa haarassa. On jotakin niin alhaista, voin melkein sanoa kauppiaismaista, sellaisissa olennoissa.

Seisoessani siinä kuten Narcissus, ihaellen omaa kuvaani, aloin tuumailla kuinka viettäisin iltapäiväni.

Helga Johnson sanoi, että olin tervehtinyt häntä kaksikymmentä kolme kertaa aamupäivällä, ollessani ulkona ajelehtimassa; mutta se oli tietysti liioiteltua.

Äkkiä muistui mieleeni, että kuuluisa jättiläiskasvi Victoria regia, juuri nyt kukki kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävely, sepä oli hyvä aate. Siellä voi katsella kukkaa, katsella ja — olla katseltavana.

Piha oli täynnä yksityisten vaunuja ja vuokravaunuja. Väkeä virtasi sisään ja ulos kasvihuoneesta.

Vaunuissa istui herra ja nainen. Herralla ei ollut ketään ajuria, vaan ajoi itse.

Hän oli kaunis, kookasruumiinen mies ja hänellä oli hiukan uniset kasvot, Hänen seurassaan oleva nainen oli täydesti kehittynyt vaimo, loistavan ihana ja täyteläinen vartaloltaan.

Hän olisi tyydyttänyt kaikkein enemmän vaativaiset itämaiset kauneuden käsitteet, ja itämaalaiset, kuten on tunnettu asia, ostavat ihanuutta nauloittain, eikä kukaan olisi sanonut että häntä oli punnittu sellaisella vaa'alla ja liian keveäksi havaittu.

Hän oli puettu komeaan, mustaan pukuun, tulipunainen nauharuusu rinnassa ja hänen huntunsa takaa näkyivät ihmeen kauniit, kalpeat kasvot ja kaksi säteilevää mustaa silmää.

Herra jäi istumaan vaunuihin, vartioidakseen hevosia. He puhuivat englannin kieltä, kun nainen jätti hänet. Niin muodoin oli hän englantilainen loordi omissa vaunuissaan.

Suuri palmu ojensi suojelevat lehtensä päittemme yli, ympärillämme kierteli ulkomaisia kasveja ja jalkojemme juuressa kiikutteli jättiläiskasvi Victoria regia suuria lehtiään, sillävälin kuin puoleksi ummessa oleva valkoinen kukka näytti uinailevan veden pinnalla.

Mutta minä katselin vähemmän kukkaa jalkaini juuressa kuin loistavaa kukkaa vieressäni.

Hänkin oli Victoria regia, täydesti puhjennut ihanuudessaan ja muodossaan kuten tuo kuninkaallinen kasvi.

"Oi, sinä ihana vesililja Albioonin vihreästä saaresta", ajattelin minä, "kuinka mielelläni istuttaisin sinut uudestaan norjalaisten tunturien joukkoon, ellei jo uninen lordi olisi ostanut sinut kullallaan antaakseen sinut koristaa jotakuta noista vanhoista englantilasista herraskartanoista, joita niin hyvin tunnen miss Braddonin romaaneista!"

En ollut koskaan aavistanut olevani niin taitava kielissä. Olin kyllä lukenut englannin kieltä koulussa, mutta puhunut sitä en ollut koskaan, ja nyt virtasivat sanat huuliltani, kuin nunnan rukousnauhassa helmet.

Niin, sitä en muista, ja vaikkapa muistaisinkin, en sitä sanoisi, sillä se ei kuulu miltään norjankielellä. Siitä katoaa siksi paljon kääntäessä.

Ainoastaan niin paljon voin sanoa, että olin hupainen, sukkela, niin, vieläpä kaunopuhelijaskin ja hurjasti rakastunut.

Poskeni polttivat ja veri juoksi tulena suonissani; mutta siellä sisällä oli hirveän kuumaa, aivan troopillinen kuumuus, ja sellaisessa ilmanalassa kasvaa kaikki niin nopeasti.

Kuumassa vyöhykkeessä kypsyvät hedelmät yhdessä kesäpäivässä, ja naiset lakastuvat neljäntenätoista vuotenaan. Mitä kummaa siis, että nuori rakkauteni vesa kasvoi salaman nopeudella ilmanalassa, joka oli, jumalat tietköön kuinka monta astetta.

"En, Jumalan tähden. Mieheni on niin hirveän mustasukkainen. Hän ampuisi teidät."

"Erinomaisen taitavasti. Hän voisi ampua kärpäsen nenänne päältä, vahingoittamatta teitä, jos vaan pysyisitte liikahtamatta."

Tuskinpa uskon, että olisin seisonut liikahtamatta, eikä minulla ollut mitään halua tehdä loordin tuttavuutta.

"Hyvästi, sir", kaikui lempeästi hänen karmiininpunaisilta huuliltaan, vielä välähdys tummista silmistä, ja Victoria regia, minun Victoria regiani, oli kadonnut.

Oli monta kävijää kasvihuoneessa, ja toisella puolen ammetta seisoi
Helga Johnsen ja katseli minua nuhtelevin silmäyksin.

Helga Johnsen on seitsemäntoista vuoden vanha ja ottaa kesällä päästötutkinnon normaalikoulusta.

Hän on rikkaan maakauppias Johnsenin tytär siitä pitäjästä, jossa isäni on pappina.

Hän on suloinen tyttö ja kastanjan ruskea on hänen tukkansa, joka riippuu selässä paksuna palmikkona.

Helga Johnsen ja minä olemme leikkineet häitä pienistä asti, vanhempamme tahtovat niin mielellään, että saisimme toisemme, ja minä olenkin pitänyt paljon hänestä; mutta tällä hetkellä halveksin melkein itseäni typerän lapsellisen makuni tähden.

Kuinka voisin enää iloita tuosta pienestä, vaatimattomasta niittykukkasesta nyt, kun olin hurmaantunut troopillisen kasvin taivaalliseen tuoksuun.

Helga Johnson näytti närkästyneeltä, minä olin hajamielinen, ja alakuloisina menimme takasin kaupunkiin.

"Sanoi terveisiä myladylle", sanoi Helga pilkallisesti erotessamme. En viitsinyt vastata hänelle mitään, vaan menin kotiin huoneeseni ja join epätoivossani puolipulloa olutta.

Sinä yönä näin hirveitä unia, Mielestäni uin suuressa ammeessa loordin ampuessa pilkkaan rintanappeihini, jotka olin saanut konflrmationilahjaksi Helga Johnsenilta.

Menin kävelemään linnoituksen vallin ympäri antaakseni raittiin meri-ilman jäähdyttää polttavaa otsaani.

Silkkihame lukemattomin poimuin ja koristuksin peitti hänen majesteetillisen vartalonsa.

Hän hymyili jo etäällä, minä menin häntä vastaan ja me istuuduimme muutamalle penkille.

Minä alotin sanomalla olevani onnellinen nähdessäni hänet ja lopetin sanomalla olevani onneton rakkaudesta häneen.

Mitäpä siitä? Minun rakkauteni oli puhdas kuin lumi kotomaani tuntureilla, platoninen kuin Danten, kuin Petrarcan! Hänestä tulisi Beatriceni, Laurani, ihanteeni!

Sydämmessäni rakentaisin kasvihuoneen kullasta ja kristallista, rakkauteni olisi aurinko, joka sitä lämmittäisi, ja kyyneleitteni vesiammeessa kukoistaisi hän ijäti, hän minun ihana Victoria regiani!

Nyt olin keksinyt todellisen kutsumukseni. Hän oli saattanut minut löytämään itseni. Minusta olisi tuleva runoilija ja romanseissa ja soneteissa laulaisin hänen ylistystään yli kaikkein maiden!

En tiedä ymmärsikö hän minut oikein. En myöskään tiedä, puhuinko aivan puhdasta englannin kieltä; luulen, että sekoitin siihen koko joukon norjan kieltä, mutta hän ymmärsi kaikissa tapauksissa tarkoitukseni.

"Te olette suuri lapsi", sanoi hän ja löi minua keveästi toisella hansikallaan, jonka oli vetänyt kädestään.

Minä tartuin hänen käteensä, joka oli valkoinen, kaunismuotoinen ja koristettu timanttisormuksilla, ja peitin sen suuteloilla.

Vielä hymy hänen karmiininpunaisilta huuliltaan, ja Victoria regia oli jälleen kadonnut.

Hän oli äskettäin tullut kaupunkiin, hänellä oli terveisiä kotoa ja hän kutsui minua syömään päivällistä hotellissa ja sitten seuraamaan häntä ja Helgaa Tivoliin.

En voinut olla vastaanottamatta hänen kutsumustaan. Voisinhan sitäpaitsi siellä ulkona löytää tekosyyn, hiipimään pois ja puhelemaan lemmittyni kanssa.

Päivällisillä hotellissa olin loistavalla tuulella, ja Helga Johnsen oli myös iloinen ja onnellinen.

Tyttö parka, hän ei aavistanut, että toinen nainen oli jo saanut kunniapaikan sydämmessäni!

Tultuamme Tivoliin etsivät silmäni tutkien ympäri salia. Victoria regiaa ei näkynyt missään. Jos hän olisi ollut siellä olisin löytänyt hänet tuhansien joukosta.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTOISIA KOHTAUKSIA; VICTORIA REGIA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Kotoisia kohtauksia; Victoria regia

KOTOISIA KOHTAUKSIA; VICTORIA REGIA

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE