The Project Gutenberg eBook of Kuvastin, by Katri Suoranta

Me
Sibylla
Kaksi
Rannalla
Spleen
Ilta merellä I, II
Ikävä
Väsymystä
Kuolema
Haudoilla
Odotus
Sisarelle
Elämän muukalaiset

PHANTASIA

NUORET KOTKAT

KELTAISIA LEHTIÄ

I II III

PUNAISIA LEHTIÄ

Kirjoittamaton laulu
Kaunein laulu
Iltarusko
Kielonkukkia
Suudelma
Vastaamatta jäänyt kysymys
Yössä
Lähtiessä
Kuvastin

EPILOGI

PROLOGI

Sen tunnen kyllä: oon outo uneksija päällä maan, jok' kuuntelee vain omaa kaipuutaan ja näkee ikitähdet päänsä yllä.

    Sen tiedän kyllä:
    mun lauluni on tähdenlento vaan,
    mi sammuu kohta leimahdettuaan,
    pien' valoviiru öisen aavan yllä.

    Se tunto mulle
    on tuska sammumaton, pohjaton:
    kuin tähdet korkea, ah, kaipuu on,
    ja onni mainen tyydyttää ei saata.

Se tieto mulle on riemu suurin, lohtu tuskassain: valona hetken välkähtää ma sain ja sitten — kohti Kaipuun pyhää maata.

SUNNUNTAILAPSET

Me kuljemme ihmisten joukossa vieraina. Me sivuutamme kylminä ja umpimielisinä ne, jotka ovat valmiit rakastamaan meitä. Me janoamme niiden hellyyttä, jotka astuvat ohi meihin katsomatta.

    Me liikumme yhtä keveästi rikkaiden kuin köyhien parissa.
    Samalla hartaudella otamme osaa iloon kuin suruunkin.
    Olemme murheisista murtuneimmat tai onnellisista onnellisimmat
    sydämemme läikynnän mukaan.

Me olemme näyttelijöitä itsetiedottomasti ja meillä on sunnuntailapsen ihana arpa: ymmärtämyksen lahja.

    Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta.
    Me tunnemme pyhimyksen hurmion autuuden
    ja mustimman rikollisen sieluntuskat.
    Me rakastamme viattoman lapsen tavoin,
    vaikka sydämessämme palaa himon tuli.
    Me voimme alentua lokaan saakka,
    mutta sielumme valkea vaippa säilyy tahratonna.

    Kun silmämme kohtaavat toisen silmäparin,
    katsoo sielu vankilansa ristikon takaa:
    Oletko sinä meitä?
    Ja toinen hymyilee vastaan:
    Sisareni!
    Ja sielut, jotka ovat valossa avautuneet toisilleen,
    rakastavat alati.

    Meissä on monta minää.
    Ympäristömme tuntee vain sen, mitä sille näytämme,
    se ymmärtää meitä niin paljon kuin haluamme.
    Sielumme hymyä ei vieras löydä.

SIBYLLA

Edessäni on Katoavainen. Tartun siihen ahnaasti. Tahdon ottaa oman osani elämän pöydästä. Tahdon nauttia, kunnes kaikki on ohi, kunnes maa, joka maata on, tulee maaksi jälleen.

Silmilläsi on paksu verho, sieluni, silmilläsi on verho, mutta sinä näet: Katoavaisen takaa kuultavat Iankaikkisen iki-ihanat kasvot. Ja sinä et takerru siihen, mikä minulle käy paulaksi ja sitoo tomuun.

Oi sieluni, sinä Sibylla, ohjaatko kerran minutkin etsimään katoamatonta, iki-ihanaa lankaikkista?

KAKSI

Minä olen petollinen ja väärä,
olen eläin, joka haluaa nauttia kaikesta ja kaikista.

Sieluni on puhdas ja pyhä, se on osa Isästään, se tahtoo tuottaa iloa kaikille ja kaikelle.

Sieluni on yhtä luja kuin minä olen saamaton ja veltto. Se ei suo minulle lepoa, se kiirehtii minua heräämään, se pakottaa minua pyrkimään omalle tasolleen, se tahtoo tehdä minusta ihmistä.

Sieluni, kuinka on: voiko aine muuttua hengeksi, voiko multa tulla osaksi Jumalasta?

RANNALLA

Eilen näin meren ensi kerran tänä keväänä kahleetonna. Auringonsäteet leikkivät mainingeilla, jotka verkkaan vyöryivät rantaan.

Katsoin kauas ulapalle. Halusin upottaa sieluni sineen, imeä auringon silmiini, jotta ystäväni, kun hän tulee, voisi katseestani lukea, kuinka kevään tullen kaipaan häntä ja uneksun, että sielumme ovat avarat kuin rajaton ulappa ja ajatuksemme kaareilevat Elämän yllä ylpeinä puhtaudestaan, voimakkain siiveniskuin niinkuin hohtavan valkeat lokit merellä.

SPLEEN

Olen ylielänyt Kaiken. Kaikki on turhuutta, nuoruus ja rakkaus, viattomuus ja hekuma, nauru ja kyyneleet, turhuuksien turhuutta Olen ylielänyt Kaiken, eikä sieluni löydä mistään mitään itselleen, se on yhäti tyhjä, janoinen ja nälkäinen kuin kuiva maa. Ja vaihtuu päivä ja vaihtuu yö, toinen toisensa jälkeen, ja sekin on turhuutta. Olen ylielänyt Kaiken ja nyt haluan vain päästä takaisin sinne, mistä sieluni on eksynyt tähän outoon asuntoonsa.

ILTA MERELLÄ

Hämärtyy. Sinipunerva huntu ulapan ylle heittäytyy. Viri merellä käy, syysaallot toisiaan ajaa. Kotirantaa ei näy. — Mun ikäväni ilman on rajaa.

Hämärtyy. Sinipunerva huntu ulapan yllä synkistyy. Tulet kaupungin nään, sadat soihdut kaukana palaa, yön hämärään sadun tenhon oudon ne valaa.

Hämärtyy. Sinipunerva huntu ulapan yllä tähdittyy. Kuu taivaalle käy, yöpilvet toisiaan ajaa. Kotirantaa ei näy. — Mun ikäväni ilman on rajaa.

    Lyijynharmaa meri.
    Kone verkkaan jyskyttää.
    Minne katson, häämöttää
    lyijynharmaa meri.

    Yössä laiva tumma
    hiljaa hipuu eteenpäin
    halki usvain hämäräin,
    aavelaiva tumma.

    Valot mastoon syttyy.
    Meren henget nukkuvat.
    Kuule — huokaa vainajat —
    Valot mastoon syttyy.

    Lyijynharmaa meri.
    Kone verkkaan jyskyttää.
    Minne katson, häämöttää
    lyijynharmaa meri.

IKÄVÄ

        Mitä on Ikävä? kysyvät.
        Ne eivät sitä tajua.
        Me sen tunnemme.

    On yö.
    Lepäät vuoteellasi.
    Silmäsi painuvat umpeen.
    Mutta et nuku.

Et voi nukkua, sillä sydämesi lyö kuin hengenhädässä. Sinusta tuntuu, että se ponnahtaa pois rinnastasi, ja sinä painat lujasti molemmin käsin ruumistasi pysyäksesi koossa. Sydämesi lyö ja lyö kuin kuumeessa.

        Aamulla heräät uutena ihmisenä.
        Naurahdat yölliselle tuskallesi:
        »lienen hieman hermostunut»

    Jessica tyttö, sinä tiedät tämän: se on Ikävä.
    Sielusi liikuttelee siipiään, mutta ei pääse lentoon
    — eikä tiedä, minne menisi.

         Mitä on Ikävä? kysyvät.
         Ne eivät sitä tajua.
         Me sen tunnemme.

VÄSYMYSTÄ

    Tuijotan tylsänä ulos akkunasta.
    Näen kapeat kadut ja matalat rakennukset.
    Harmaa taivas kaareutuu kaiken yllä.
    Liekö se harmaa, vai oma alakuloisuuteniko saa sen siltä näyttämään?
    En tiedä, olen niin väsynyt.

    Miksikä ei joku toinen syntynyt minun edestäni,
joku, jolle elämän taakka ei olisi näin raskas?
    Joku, jolla olisi ollut voimia
    pää pystyssä kulkea koleikkoa,
    joku, jonka sydän olisi ollut kevyt ja nuori.

    Minulla ei ole koskaan ollut nuoruutta.
    Kerran olin lapsi — mikä olen nyt?
    Vanhus, joka katselee maailman menoa
    kylliksi eläneen selvenneillä silmillä.
    Kesästä lienee jo kulunut tuhat vuotta —

KUOLEMA

Olin kerran kadottamaisillani itseni. Silloin tarttui näkymätön käsi käteeni. Se ei ollut kylmä ja kammottava, vaan viileä ja levollinen ja järkähtämättömän luja, ja sen valtimo löi omani tahtiin. Se puristi sormiani, ja läpi olemukseni liikkui toinen Tahto: »Minun sinä olet», sanoi se, »mutta aikasi ei ole vielä tullut.»

Minut valtasi polttava halu heittäytyä tuon tuntemattoman syliin, ja kauhistuttava tietoisuus siitä, että kun hän ottaa minut, en silleen pääse irti. Sillä minä tunsin, että tämä oli Kuolema.

En ole sitä nähnyt, mutta olen tuntenut sen kosketuksen, jota sieluni vapauttajanaan odottaa ja minä itse kammoan.

HAUDOILLA

Näen ikkunastani hautausmaan ja mietin: siellä, siellä myös mun on matkani pää.

Kuten nyt unohdettujen hautojen päällä humisevat koivut tuuhealatvat — ja kasvavat rikkaruohot, kuten nyt unohdettujen hautojen päälle auringon säteet kultana lankee ja varisevat valkeat ruusut, niin myöskin on kerran: minä mustassa mullassa lepään. Joku toinen ikkunastani katsoo ja omaa määräänsä miettii.

Oi jalkani, maista polkuas keveästi astu: se kulkee hautojen päällä. Kädet, kukkihin koskekaa hiljaa: ne kasvavat hautojen päällä. Puhe, lempeenä kaikuos huuliltain: sinut kuullaan hautojen päällä.

ODOTUS

Valtavana vuona polttaa ikävä veressäni. Se on myrkky, joka tunkeutuu läpi olemuksen ja vaikuttaa huumaavasti ja turmelevasti, suloinen myrkky, joka saa ihmisen kärsimään ja tuntemaan — taiteellista nautintoa siitä.

Kuljin kuvastimen ohi ja katsahdin siihen. Seisahduin tarkastamaan omaa peilikuvaani: kuinka tuttu ja outo sentään! Lapsi, mistä sait mustat renkaat silmiesi ympärille, sinä, joka nukut yksin valkeassa vuoteessasi? Nainen, mistä sait viattomuuden hymyn, sinä, joka kauan sitten hukkasit lapsenkenkäsi? Ihminen, mikä janoon nääntyvä eläin katsoo minua laajenneista silmäteristäsi?

Kuinka tuttu ja outo sentään olet omalle itsellesi! Heräät työhön ja tyhjyyteen, nukut yöhön ja — tyhjyyteen, ja ikäväsi poltto on sama yön ja päivän tyhjyydessä.

SISARELLE

    Sulamith, sisareni vuosituhansien takaa,
    sinä, joka etsit ystävääsi, etkä häntä löytänyt,
    Sulamith, sisareni, näinkö olit sinäkin ahdistettu?
    Näinkö raastoi epätietoisuus sydäntäsi?

Sulamith sisareni, ystäväsi rakasti sinua ja — lähti pois. Sinä kävelit kaduilla ja turuilla. » Häntä, jota sieluni rakastaa, oletteko häntä nähneet?»

Sisareni, oudot miehet nauroivat sinua, vartijat kummastelivat, oi Sulamith — minä pelkään noita ilkkuvia silmiä, vapisen katseiden edessä, jotka sinuun kohdistuivat.

    Oi Sulamith, meitä on tuhansia sisariasi vuosituhansien takana,
    kulkemassa samoja polkuja, joita sinun hento jalkasi muinoin astui,
    kolkuttamassa ovilla,
    jotka ovat sulkeutuneet.

    Sulamith, sisaremme, rukoile meidän puolestamme:
    että Kuningas veisi meidätkin majoihinsa,
    että rakkaus lepäisi lippuna ylitsemme,
    että meillekin koittaisi kevät.

ELÄMÄN MUUKALAISET

Voi meitä, me elämän muukalaiset! Silmät meillä on, emmekä näe, korvat meillä on, emmekä kuule, äly meillä on, emmekä tajua ympäristöämme.

Suopea ja hyväntahtoinen on kohtalo. Avoimin käsin se tuhlaa lahjojaan niille, jotka osaavat ottaa. Rakkaus tulee luoksesi, se kutsuu onnellisten juhlaan. Kultavaunuissa, korskuvat orhit edessä he ajavat luotasi pois. Sinä et noussut mukaan.

    Voi meitä, me elämän muukalaiset!
    Me kuuntelemme vain Itseämme.
    Me näemme
    loputtoman jonon levottomia Sieluja
    vaeltamassa erämaassa.
    Me tahdomme tajuta
    vain oman Sielumme tuosta joukosta.

Voi meitä, me elämän muukalaiset, ellemme Sieluamme löydä! Etsiä meidän täytyy iankaikkisesta iankaikkiseen, hapuilla meidän täytyy äänettömässä pimeydessä, aina yksin — vaikka miljoonilla on sama taival. Me riudumme vähitellen, emmekä kuole; me palamme loppuun, mutta vaelluksemme jatkuu; etsintä tappaa meidät, eikä kuitenkaan voi vapauttaa olemisen tuskasta.

PHANTASIA

    Hän kulkee keijuisaskelin,
    hän vilkuttaa, hän hymyää,
    yö-silmin tummin, kiehtovin
    sua matkaan kiirehtää.

    Hän vaiti viittaa sormellaan.
    Et jäädä voi, sa mukaan käyt
    pois, ohi tutun, vihreen Maan.
    Saat silmiis oudot näyt.

    Näät luomisihmeen sisimpään:
    sun oma sielus auki on,
    se on kuin lapsi syntyissään,
    niin puhdas, tahraton.

    Muu ympäriltäs katoaa:
    tää tärkein on, sen tiedät nyt.
    Ongelma elon ratkeaa:
    oot itses löytänyt.

    Vain hetkinen, sa havaitset
    kuin sumuun kaiken haihtuvan —
    pois, kauas keijuisaskelet
    jo käy Phantasian.

    Hän kulkee kautta maailman,
    hän viivähtää, hän hymyää
    ja näyttää Toden ainoan
    — vaan luokses ei hän jää.

VANHA SATU

    »Oli kerran kyttyräselkä prinsessa —»
    Näin alkoi lapsuuteni surullisin satu.
    Lienet kuullut sen kauan sitten, Jessica?

    Näin edessäni soikeat enkelikasvot,
    siniset silmät ja kultatukan
    — ja ruman, ruman kyttyrän.

    Kuningas ja kuningatar säälivät poloistaan.
    Hän sai katsella itseään vain pikkuruisesta peilistä,
    ja hän näki vain kauneutensa.

Siniset silmät keksivät kerran prinssin, niin nuoren ja uljaan, ah! Siniset silmät tähtinä tuikkivat, enkelikasvoille nousi vieno punerrus ja kultatukka aurinkona paistoi.

Mutta prinssi, hän näki vain ruman kyttyräselkä prinsessan, nauroi — ja meni tiehensä.

Jessica, sattuuko tämä vanha satu sinuun? Eikö liene joskus Joku, jonka olisi pitänyt pysähtyä, kulkenut outona ohitsesi?

    Jessica,
             sattuuko tämä vanha satu sinuun?
    Eikö liene jokaisella meistä oma kyttyrämme,
    jonka huomaa juuri hän,
jonka tulisi katsoa vain sielumme enkelisilmiin?

DRYADI

Käy rannalla huntujen huiske, helisee ilo, hilpeä kuiske, nyt kukkaskeijuset karkeloi. Vedenneitoset nousevat mukaan, pois piiristä ei jää kukaan, kun Ahdin kantele tanssiin soi.

On kuin säihkyisi tummat silmät lehvien alta, on kuin neitonen astuisi esiin, hento kuin kukka, kuin haihtuva auer, katsoisi syviin vesiin.

Ahdin kantele soi ja soi, viita ja ranta unelmoi, keijujen karkelo käy yli vehreän maan.

Silmät tummat, syvät, kyynelkosteat virran kalvoon haavein katsovat, huulet armaat hiljaa kuiskaavat:

Vierii vuodet, vierii vuosisadat, puuni vankina ma yhä oon, juuret sen käy aina syvemmälle, latvus kohoo ylös aurinkoon.

        Rakas on se mulle, elämäni on se,
        kun se kuolee, kuolen itsekin,
        haihdun, kastehelmi, aamun heloon,
        niin on elon määrä dryadin.

        Tiedän tään ja sentään tahdon, pyydän:
        tule, turma, tuho puulle tuo!
        Kahleet multa katkee, irti pääsen
        kaikkeuteen, Kaivattuni luo.

    Virralla kerran venho kiikkui,
    Ihmisen. Lapsi purjeessaan.
    Kuohahti aalto — hän oli poissa —
    Missä mä kaivatun kohdata saan?

    Ihmiset toinen toisensa jälkeen
    syntyvät, kuolevat. Miksikä, oi?
    Mistä he tulivat? Minne he menevät?
    Luonto ei mulle vastata voi.

    Virralla kerran venho kiikkui,
    Ihmisen sieluhun katsoa sain.
    Hän oli poissa — polttava kaipuu,
    etsinnän pakko jäi mulle vain.

Ahdin kantele vaikenee. Keijuiskarkelon huiskavat hunnut viidakon varjoon, lehtojen kätköön, aaltojen helmaan pakenee.

— Verkkaan, verkkahan astuu neito lehvien alle, tummat silmät kuin uni häipyvät, haihtuvat.

VINETAN KELLOT

Kuuletko? Allamme meressä kellot soivat kuolleen kaupungin. Kerran aamulla kauan, kauan sitten uppos se aaltoihin.

Syvällä, syvällä sinisen ulapan alla Vinetan kellot lyö, malmiset kellot ylitse hautain, joita ympäröi äänetön yö.

Mun sydämeni, ystävä, lie meri äärtä vailla, et sinä enkä minä rantaa nähdä voi, ja syvyydessä uponneitten kirkonkelloin lailla, ah, vanhat laulut malmisoinnun soi.

    Ah, ystäväni, kuuletko? Noin synnyinkellot soittaa,
    hopeisin äänin riemuviestin julki tuo.
    Laps kasvaa, varttuu, ihanimman elon arvan voittaa,
    ja kultakielin helkkyy sävelvuo.

    Ah, ystäväni, kuuletko? Käy äänet hautakelloin
    kuin musta joutsenparvi soiluis yli veen,
    ja raskaat laineet vaahtoisina kuohuten ja velloin
    löis rantakiviin, raukeis hiljalleen.

Mun sydämeni, ystävä, lie meri äärtä vailla, et sinä enkä minä rantaa nähdä voi, ja syvyydessä uponneitten kirkonkelloin lailla, ah, vanhat laulut malmisoinnun soi.

MELANKOLIA

    Sano, mistä mun luokseni löydät tien,
    Alakuloisuus, sisarein?
    Sinä hiivit vierellein,
    sinä seuraat mua, jos missä mä lien.

    Oli äsken niin riemukas mieleni mun,
    valonvälkkeessä mailman näin,
    elon kaunihin edessäin
    — mua hiljaa kosketti kätesi sun.

    Oli niinkuin murheiset säveleet
    olis helisseet korvissain:
    »Elon onni on harhaa vain»
    — Sain silmiini kuumat kyyneleet.

    Sano, miksi mun luokseni etsit tien,
    Alakuloisuus, sisarein?
    Sinä hiivit vierellein,
    sinä seuraat mua, jos missä mä lien.

LEHMUSSATU

Sinä muistatko vanhaa puutarhaa, missä lumottu prinsessa vaeltaa? Tule, etsimme sen! Yli korkean muurin niinipuu satavuotisin oksin kaareutuu. Suhu lehmusten soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.

    Kas, nuorin prinsessa Unten Maan
    hän sadusta satuun haaveissaan
    eli leikkien.
    Niin kerran keskellä karkelon
    Tosi tielleen sai — satu lopussa on.
    Suhu lehmusten
    soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.

Kuin kastehen aurinko haihduttaa, unet prinsessan sielusta karkoittaa valo totuuden. Hän herää ja outona itselleen ja muille hän pyrkii selvyyteen. Suhu lehmusten soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.

Sukupolvet syntyy ja harmaantuu, ja linna ja puutarha sammaltuu, jää unheesen. Tuhatvuotias varmaan prinsessa lie, ohi portin on kulkenut kaikkien tie. Suhu lehmusten soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.

Käsivarsiin kätken polttavan pään, kuin unessa Ihmisen ongelman nään ja arvaan sen: kukin meistä sisinnä sielussaan on etsivä lapsonen Unten Maan. Suku ihmisten ohi varjoina käy läpi vuosien.

    Sinä muistatko vanhaa puutarhaa,
    missä lumottu prinsessa vaeltaa?
    Ah, löysimme sen:
    sydän jokainen, joka rakkauteen
    ja hyvään uskoo ja kauneuteen
    ja ikuisen
    sai synnyinlahjaksi Kaipauksen,

    jok' ei sammua voi, ei raueta saa.
    Vuosmiljoonat etsien hän vaeltaa
    kunis kerran, oi,
    käsi voimakas portit auki lyö,
    toden-etsijän päättyy pitkä yö
    ja koittaa koi.
    Avaruuksien harput riemua soi.

Joka ihminen lumottu puutarha on, paras hänessä pyrkii valohon — hän kätkee sen. Yli hautojen pian niinipuu satavuotisin oksin kaareutuu. Suhu lehmusten soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.

NUORET KOTKAT

Me nostamme näin, ah, katseemme kirkasta, ihanaa Päivää päin. Ovat siipemme heikot ja hennot, ne vielä ei kannata meitä, toki mielemme kauas, kauas jo kulkevi outoja teitä. Ja me aavistamme, sen veremme sanoo: on kerran eessämme kotkan-lennot.

Me nostamme näin maan tomusta sielumme ihanaa Päivää päin. Jo tunnemme: siipemme nuoret ovat voimakkaat, ne kantaa voi äärettömyyksihin loitos, päin etäistä unelma-rantaa. Ja me aavistamme, sen veremme sanoo: on kotkain määränä korkeimmat vuoret.

Me nousemme näin, ah, lennossa ylitse seutujen kimmeltäväin. Maa aamussa allamme hohtaa, se enää ei kahlitse meitä. Yhä kauemma siipemme kantaa, yhä ylemmä aurinko-teitä. Ja me aavistamme, sen veremme sanoo: ylös, ain ylöspäin, kunnes kuolema kohtaa.

TIELLÄ

    Kätes hetkeksi mulle suo:
    päämääräni selvänä on.
    Mua viittoo suuri Tuntematon.
    Jo huominen lähdön tuo.

    Hyvä luon' olis armahan,
    syli turvaisa lemmen sois,
    ja huolien varjotkin viihtäis pois
    kajo lieden rattoisan.

    Sydän tahtoisi viivähtää:
    tie pitkä ja vaikea on,
    se johtavi suoraan aurinkohon
    ja se sielua peljättää.

    Sydän tahtoisi viivähtää,
    vaan pakko on luotasi pois,
    on kuin joku kello kutsuen sois,
    se matkahan kiirehtää.

    Kätes, ystävä, hetkeksi suo:
    tie pitkä ja vaikea on.
    Vaan suunta on suoraan aurinkohon
    — ja huominen lähdön tuo.

SIIPIRIKKO

    Jo lentoon ovat toiset lähteneet.
    Se suurin, surullisin silmin yksinänsä
    on pesään jäänyt kera ikävänsä,
    vain vaivoin liikkuu siivet katkenneet.

        — Mun mieleni, ah, kauas täältä ois!
        Miks siivet eivät kanna niinkuin muiden?
        Mua kutsuu kesä, tuulet, humu puiden —
        Mun täytyy, täytyy päästä täältä pois!

        Jo toiset liitää teillä tuulien,
        ylitse maiden, ulapoiden aavain —
        mun ikäväni syvemmäksi saa vain,
        kun vähenevät voimat siipien.

        Ei ruumistain ne nosta lentohon,
        mut sieluni on nuori, terve, vapaa,
        se maasta kohoo, esteitä ei tapaa,
        se kenties määrän saavuttava on. —

    Jo lentoon ovat toiset lähteneet.
    Voi sitä, joka yksin pesähänsä
    jäi voimatonna kera ikävänsä,
    voi sitä, jolt' on siivet katkenneet.

NEBOLLA

Ken Nebolla kerran seissyt on ja nähnyt Luvatun Maan, siit alkaen on kulkiain ja vieras päällä maan.

Ken Nebolla kerran seissyt on, hän on nähnyt kohtalon, joka suuri on, joka kaunein on ja — saavuttamaton.

RUKOUS

Olen ihmisten rakentamissa kaupungeissa unohtanut sinut, isäni. Olen kääntänyt selkäni sisar Vedelle, veljeni Tuuli on minua peloittanut rajuudellaan, sisartani Ilmaa olen epäillyt, ja kauan sitten jo halveksin emoani Maata.

    Suutele minua, Aurinko!
    Pakoita veri, viileä, sairas veri suonissani
               virtaamaan lämpimänä ja nopeasti.
    Opeta minut tuntemaan sisareni ja veljeni,
    ja ah, isä Aurinko,
               saata minut jälleen rakastamaan maata,
    joka helmastaan on minut kutsunut esiin,
    joka myös on minut takaisin omakseen ottava.

Olen ihmisten rakentamissa kaupungeissa unohtanut omani, siksi suutele minua kauan, Aurinko!

KELTAISIA LEHTIÄ

Eivätkö olekin keltaiset lehdet ihania, ystäväni? Ne kertovat, että niin paljon on ohi, että laululinnut pakenivat kylmää, että kirjavat kukat pudottivat terälehtensä, että elonkorjuun aikakin on jo mennyt, ja ensimmäinen rakkaus on sammunut.

Katselen syksyistä maisemaa ja näen sen kehystäminä ystävän kasvot, joita hämärä verhoaa, niin että eroitan vain silmät, tummat ja surulliset ja rauhalliset kuin yö, joka synnyttää kaipauksen ikuiseen lepoon.

Ystävä, kesän aika on mennyt. Hetki on tullut muuttolinnuille lähteä ja kellastuneille lehdille pudota ja muuttua maaksi ravitsemaan uutta elämää. Siinä ei ole mitään murehdittavaa, siksi ne pukeutuvatkin loistaviin väreihin ja hymyilevät syksyn kalsealle auringolle tuulen temmatessa ne kuolettavaan syleilyynsä. Siinä ei ole mitään murehdittavaa, sillä maan päällä on kaikella aikansa, aika syntyä ja aika kuolla.

Katson syksyistä maisemaa ja näen vain ystävän silmät, surulliset ja syvät kuin yö —

Ystävä, tulin luoksesi lahjoineni, maljoistani kallisarvoisin kädessäni helmeilevää viiniä täynnä. Ojensin sen sinulle juodaksesi. Sinä katsoit siihen viisaine silminesi ja työnsit sen pois.

    Ystävä, tulin luoksesi lahjoineni.
    Ojensin sinulle kaiken, mitä minulla oli.
    Suo anteeksi, ettei lahjani kelvannut sinulle.

Olin vaeltanut pitkän matkan enkä ymmärtänyt peittää maljaa viitallani. Pölyä oli kohonnut siihen, sade oli ryvettänyt pinnan kiillon ja tuuli oli lennättänyt kellastuneita lehtiä viiniin. Siksi sinä katsoit lahjaani viisaine silminesi ja työnsit sen pois.

Suo anteeksi, ettei parhaani ollut sinun arvoisesi, mutta minulla ei ollut muuta.

III

Eräänä päivänä olet tunteva ahdistuksen rinnassasi. Kirkkaalle otsallesi on nouseva pilvi. Selkeä ajatuksesi on harhaileva pimeässä labyrintissä. Jokin sinussa muistelee jotakin mennyttä, joka oli ehkä elämäsi Kaikkein Tärkein, mutta jota et uskaltanut ymmärtää.

Eräänä päivänä olet tunteva ahdistuksen rinnassasi. Ja kun ensimmäiset keltaiset lehdet putoavat ja syyskostea maa on musta ja liejuinen, muistat sinä: kerran suutelit pientä tyttöä kyynelkasteisten kuusien alla värisevin huulin — tuhat vuotta sitten.

PUNAISIA LEHTIÄ

KIRJOITTAMATON LAULU

Tahdoin kirjoittaa laulun rakkaudesta, kaikesta, mitä sen-nimellistä olin nähnyt, kuullut tai aavistanut.

Tahdoin kirjoittaa laulun rakkaudesta, mutta ystävä, joka minut tunsi, sanoi: »Sinä et sitä voi, koska et vielä ole rakastanut muita kuin itseäsi.»

    »Tämä on totta», sanoi hän,
    »tällaistakin on rakkaus,
    eläimellistä, raakaa ja rumaa
    — tätä me sanomme rakkaudeksi.»

» Tämäkin on totta», sanoi hän, joka oli elänyt sen itse, »mutta tämä ei ole ihmistä varten. Etkö todellakaan löydä muuta?»

Ja minä hymyilin hänelle, sillä olin löytänyt muutakin, vaan en voinut siitä kertoa. Olin uneksinut yöllä rakkaudesta, joka oli kuin taru Eedenin ajoilta, mutta — olin unohtanut uneni.

Minä hymyilin hänelle, sillä tiesin: Olen kerran kirjoittava laulun, suloisen kuin lapsuuteni kukkaniitty, lempeän kuin kotijärveni aaltojen loiske, puhtaan kuin talven ensi lumi, toden kuin hyvä Jumala itse — Olen kerran kirjoittava laulun, parhaani, jos jälleen näen saman unen.

KAUNEIN LAULU

Kaunein lauluni syntyy, sitä sykkii sydämeni, sitä vereni kohisee. Kaunein lauluni syntyy, vaan en voinut aavistaa, että se näin raskasta on: minä näännyn siihen.

    Luulin kirjoittavani kauneimman lauluni paperille,
    säännöllisin, selvin kirjaimin
                      suorille riveille.
    Luulin saavani tuntea luomisen iloa,
    riemuisaa ja kohottavaa,
    ja olenkin kuin erämaan kasvi,
                  jonka nesteet aurinko kuivaa,
    jonka ympärillä polttava hietikko leviää,
    kuolemaan tuomittu ennen kukintaa.

jokaisen on elettävä kaunein laulunsa todellisuudeksi, ja mitä kauniimpi on laulu, sitä raskaampi on elämän arvan lunastaminen.

ILTARUSKO

    Veritas,
             minä tahtoisin suudella sinua,
    ja se suudelma olisi kuin iltarusko,
    joka äsken kuvastui syviin vesiin.

Virta kulki vuolaana, mustana, ylpeänä voimastaan, varmana määrästään, yksinäisenä. Valahti taivaan rannalle hehkuva iltarusko, painoi punaisen suudelman tummiin vesiin.

Ja katso! Syvyys alkoi liekehtiä lämpimänä, riemuitsevana. Niin syvälle kuin silmä kantoi alaspäin, näkyi vain iltaruskon hehkua, niin kauas kuin virta vieri, väikkyi purppurainen veriaalto, mereen asti se ulottui. Ympärillä rannat hymyilivät ja kukat nyökyttivät päätään.

    Veritas,
        minä tahtoisin olla sinulle iltarusko,
    sillä sinä olet yksinäinen, voimakas ihminen,
    joka elät syvää elämää
    ja katsot hetken lapsiin alaspäin.
    Minä tahtoisin kuin iltarusko
    painaa oman vereni punaisen hehkun sinuun,
    niin että se ulottuisi sisimpääsi asti
    ja täyttäisi olemuksesi elämisen riemulla.

KIELONKUKKIA

    Herätkää, kielonkukat, avatkaa kellonne!
    Armas astuu ylitsenne,
    ja hänen silmistään säteilee lämmin aurinko.
    Herätkää, kielonkukat, avatkaa kellonne!

    Tuoksukaa, kielonkukat, tuoksukaa kesää!
    Armas astuu ylitsenne,
    ja hänen huuliaan polttavat suudelmat,
    joiden aika nyt on käsissä.
    Tuoksukaa, kielonkukat, tuoksukaa kesää!

Kuolkaa, kielonkukat, kuolkaa ilman kaipausta! Armas astui ylitsenne ja kosketti minua huulillaan. Minun sieluni ja ruumiini tunsi hänet ja tervehti valtiastaan.

SUUDELMA

    Veritas, sinä suutelit minua
    kuin ruumiinsa verille ruoskinut hurskas
    Pyhää Neitsyttä:
    kunnioittavin, aroin huulin.
    Sinä suutelit minua uudelleen
    kuin erakko,
    joka luopuu maailmasta ja lähtee korpeen:
    alistuen.
    Ja minä otin suutelosi vastaan mitään ymmärtämättä,
    mutta tuntien kaikki kuoleman edelliset kauhut.

Veritas, silloin kävi lävitseni aavistus, ikäänkuin voisin minäkin tuntea sen Kaikkivaltiaan Voiman, josta Kirjojen Kirja sanoo: »Ei etsi omaansa, ei katkeroidu.»

Veritas — minä, minä soisin, että sinä olisit krusifiksi, jota voisin alati kantaa povellani, palvoa hartaudessa, löytää levon sielulleni antaumuksessa — ja suudella syntisin, janoisin huulin päivin ja öin —

VASTAAMATTA JÄÄNYT KYSYMYS

En voinut vastata, enhän tiennyt sitä itsekään; tunsin vain epämääräistä tuskaa rinnassani ja pyysin: Mene!

    Ystävä:
    minussa kehittyy jokin, jolle en löydä nimeä,
    jokin sanomattoman suloinen ja surullinen,
    joka nostaa kyyneleet silmiini ja hymyn huulilleni,
    jota en soisi kenenkään arvaavan
    ja josta tahtoisin laulaa koko maailmalle,
    jokin, josta en tiedä,
    onko se Elämän vaiko Kuoleman lähetti.

YÖSSÄ

Yö äänetön ympärilläni, kädet viileät painaa se otsallein. Mitä tein, mitä päivän tein? kysyn kyynelin itseltäni.

    Meni aurinko mailleen kauan sitten.
    Hyvä on.
    Ah, eessä sen säteitten kirkkahitten
    olen alaston:
    olen tahrannut valkean vaippani lokaan,
    olen pettänyt parasta itseäni,
    olen kieltänyt Pyhän,
    olen veljilleni ollut tyly,
    ah, ylitse käynyt oon käskyt kaikki.

Yks synti mua painaa kuin kuoleman taakka: sydämeen, joka lempii mua, olen pistänyt okaan —

Miks tein, miks väärin tein? kysyn murheisna itseltäni. Ja mä katselen kylmiä tähtiä ikkunasta: kuin nuo ovat vakavat, niin oli rakkautein.

LÄHTIESSÄ

Sinun käsivarsiltasi tahtoisin kerran, kun hetki on tullut, siirtyä rajan taakse.

Ruumiini on hauras kuin lasi, ja sieluni on siinä; perin heikoilla siteillä kiinni. Luulenpa, että keväinen tuulenpuuska voisi ne eroittaa toisistansa.

Kuljen täällä unissakävijän tavoin. Teen vaistomaisesti samaa kuin muutkin, mutta kotonani en ole. Olen kuullut kutsun, tosin loitolta, olen tuntenut Näkymättömän läheisyyden enkä ole enää entiseni.

Mutta sinä hetkenä, Veritas, tahtoisin levätä sylissäsi, tahtoisin haihtuvan tuokion ajan uskoa sinun rakastavan minua yli kaiken maallisen, tahtoisin, että viimeinen, minkä katoava tajuni tältä puolen rajan käsittää, olisit sinä.

KUVASTIN

    Ystävät, jos luotatte minuun, niin luottakaa eheästi.
    Olen luotu niin, että vastaan samalla mitalla.
    Jos te ette ole rehellisiä, miksi vaaditte sitä minulta?
    Ellette te anna kokonaista, kuinka voisin minä sitä antaa?
    Ystäväni, ettekö jo aikaa huomanneet:
    heijastan teille jokaiselle vain itseänne.

EPILOGI

RESIGNAATIO

Ketä Jumala rakastaa, sen käteen hän laskee matkasauvan, se kuulee pakottavan kutsun: »Lähde maaltasi ja isäsi huoneesta sille maalle, jonka minä sinulle osoitan!»

Ketä Jumala rakastaa, sen tie vie avaraan maailmaan. Ikuinen ikävä ajaa häntä. Lepopaikkaan ei hän jäädä voi. Päämäärä odottaa häntä jossakin kaukana, jonne vain aavistus yltää.

Ketä Jumala rakastaa, sen sydän on helisevä harppu. Kaikki muuttuu siinä säveliksi, ilon kultasoinnuiksi tai surun hopeisiksi. Väliin ne soivat ilmi. Ken ymmärtää, hänen harppunsa virittyy samaan sointuun. Ken ei ymmärrä, kulkee kuurona ohi.

Ketä Jumala rakastaa, hän ei ole onnellinen eikä onneton. Suuri Tyytymys vallitsee häntä. Hän on uusi ihminen, joka entisyytensä unohtaen taivaltaa kohti lupauksen Kaanaanmaata.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVASTIN ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.